Jos Tunguskan yllä räjähtänyt taivaankappale olisi syöksynyt tänne hieman erilaista rataa, pääkaupunkimme olisi lentänyt taivaan tuuliin.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

tänne hieman erilaista rataa, pääkaupunkimme olisi lentänyt taivaan tuuliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla



Yhtäkkiä taivas repesi ja ilma paloi. Valon häivyttyä räjähti. Vielä kahdensadan kilometrin päässä Kežman kylässä kaatui ihmisiä ja hevosia. Ikkunat rikkoutuivat. Maa tärisi, ja ilmassa kumisi tykinlaukauksia muistuttavia ääniä.


Aluksi epäiltiin tulivuorta

Nyt tiedämme, että Tunguskan yllä räjähti noin 50-metrinen taivaankappale, mutta tuoreeltaan ilmiötä luultiin tulivuorenpurkaukseksi.

"Berlinissä, Kööpenhaminassa, Königsberg’ssä ja koko Itämeren rannikolla huomattiin viime yönä pohjoisella taivaalla omituinen keltasenpunainen valaistus, joka muistutti Krakatoan tulivuoren v. 1883 tapahtuneen purkauksen aikana huomattua ilmiötä", kirjoitti Helsingin Sanomat 4. heinäkuuta.

Räjähdyksen aiheuttama valoisuus levisi laajalle Länsi-Eurooppaan, ja yöttömiä öitä jatkui pari viikkoa. Britteinsaarilla näki lukea sisällä ilman valoja. Heidelbergin tähtitornissa valokuvat ylivalottuivat. Tukholmassa kuvattiin ilman lisävalaistusta öisiä maisemia.




Löytyikö kraatteri vai ei?


Viime vuonna Bolognan yliopiston geologi Luca Gasperini työtovereineen päätteli, että kahdeksan kilometrin päässä räjähdyskeskuksesta sijaitseva Tšekojärvi olisi törmäyskraatteri. Järven läpimitta on 500 metriä ja syvyys 50 metriä.

Kerron Helsingin yliopiston geologian museon johtajalle professori Martti Lehtiselle, että italialaiset tutkijat ovat lähdössä tekemään lisätutkimuksia Tšekolle. - On syytäkin! Rohkenen olla sitä mieltä, että italialaisilla on vilkas mielikuvitus mutta vähän faktoja, Lehtinen toteaa.

Millaisia todisteita Gasperini ja kumppanit  tarvitsisivat vakuuttaakseen tiedeyhteisön?

- Näin nuoren kraatterin, geologisesti katsoen lähes vastasyntyneen, pitäisi sisältää meteoriitin kappaleita tai ainakin sirusia tai hitusia. Siinä voisi olla impaktilaavaakin. Myös selvä reunavalli tarvittaisiin, ja sen kivistä pitäisi löytyä iskeytymismuutoksia. Kemiallisiakin merkkejä pitäisi näkyä.

- Kraatterin muotokin on mielestäni liian pitkänomainen. Kaiken kaikkiaan sekin tuntuu aika kummalliselta, että osa meteoriitista olisi tuhoutunut ilmassa ja osa tullut alas kiinteänä kappaleena, Lehtinen lisää.


Ground zero yllätti

Lähellä räjähdyspaikkaa sanomalehdet kertoivat asiasta yksityiskohtiakin. Venäläinen meteoriittitutkija Leonid Kulik luki oudosta ilmiöstä ja innostui järjestämään retkikunnan. Se saapui Tunguskajoelle 1921.

Kulik keräsi silminnäkijöiden kertomuksia. Lähimmät paimentolaiset olivat olleet teltassa 20 kilometrin päässä tapahtumapaikasta. He lensivät ilmaan suojansa mukana, mutta selvisivät säikähdyksellä.

Toiseksi lähinnä ground zeroa olivat 60 kilometrin päässä sijaitsevan Vanovaran kauppa-aseman asukkaat. Heidän kertomustensa perusteella Kulik päätteli, että Tunguskaan oli iskeytynyt taivaankappale. Tutkijat koettivat päästä törmäysalueelle, mutta vaikeakulkuinen maasto esti aikeet.

Kulik palasi retkikuntineen 1927. Vihdoin - lähes 20 vuotta itse tapahtuman jälkeen - tutkijat näkivät Tunguskan räjähdyspaikan.

Heitä odotti yllätys: tuho oli yhä näkyvissä, ja se oli valtava, mutta kraatteria ei ollut missään. Sitä ei löytynyt myöhemminkään, vaikka sitä etsittiin kiihkeästi vuosikymmeniä.


Sitten keksittiin musta aukko

Kraatterin lisäksi tutkijoilta puuttui avaruuden aine. Kun hippuakaan ei löytynyt 40 vuoteen, niin ufo-intoilijat kuin tutkijat inspiroituivat eksoottisiin selityksiin.

Vuonna 1973 - samaan aikaan, kun suurin osa tutkijoista jo kytki Tunguskan tapahtumat kosmiseen iskuun - Texasin yliopiston fyysikot Albert Jackson ja Michael Ryan tarjosivat arvovaltaisessa Nature-lehdessä räjähdyksen selitykseksi pientä mustaa aukkoa. Se olisi lävistänyt maapallon ja sisään tunkeutuessaan aiheuttanut räjähdyksen. Sen jälkeen se olisi matkannut planeettamme läpi lähes suoraa linjaa ja pulpahtanut esiin merestä noin 1 600 kilometriä Nova Scotiasta itään.

Laivojen lokikirjoista ei kuitenkaan löytynyt merkintää geysiristä, jonka takaisin avaruuteen syöksyvä aukko olisi nostattanut. Seuraavana vuonna teoria todettiin mahdottomaksi tästä ja monesta muusta syystä, jotka niin ikään julkaistiin Naturessa.


Paineaalto saatiin mittareihin

Eksotiikka on taakse jäänyttä hupia. Nyt keskitytään pähkäilemään Siperiassa tuhoutuneen taivaankappaleen kokoa ja laatua: komeetta vai asteroidi.




Pienehköt vakavin uhka


Alle kymmenmetriset ulkoavaruuden kappaleet eivät ilmakehään törmätessään juuri aiheuta vahinkoja. Suuret, yli kolmen kilometrin kappaleet voivat tuhota ihmiskunnan, mutta niiden osuminen on äärimmäisen epätodennäköistä. Lisäksi ne voidaan havaita vuosia etukäteen, joten niiden reittiä ehditään muuttaa ennen h-hetkeä. Vakavin uhka syntyy pienehköistä, 30-300 metrin kokoisista lähiavaruuden kiitäjistä, jotka huomataan vasta viime tipassa.

Tänne törmäävän taivaankappaleen tuhovoiman ratkaisee koon lisäksi kolme tekijää: tulokulma, nopeus ja koostumus. 100-metrinen komeetta voi räjähtää korkealla ilmakehässä aiheuttamatta tuhoa maan päällä, kun taas 40-metrinen rautanikkeliasteroidi saattaa syöksyä tänne täysin ehjänä.







Kuin sata Hiroshiman pommia

Paineaallon voimakkuudesta ja kaatuneen metsän pinta-alasta voidaan päätellä räjähdyksessä purkautunut energia. Tästä puolestaan saadaan karkea käsitys taivaankappaleen koosta.

Vielä hiljattain tutkijat arvioivat, että asteroidin halkaisija oli 50-100 metriä ja että räjähdyksessä vapautui energiaa yhtä paljon kuin olisi ollut tuhannessa Hiroshimaan 1945 pudotetussa atomipommissa.

Nyt Helsingin yliopiston asteroiditutkija Karri Muinonen kertoo, että uudet simulaatiot, joissa on ensimmäistä kertaa otettu huomioon myös törmääjän liike, ovat tarkentaneet arvioi¬ta. Asteroidin halkaisijaksi oletetaan 50 metriä ja painoksi 200 000 tonnia.

Myös räjähdyksen voimasta on upouusi arvio. - Se vastasi hieman yli sataa Hiroshiman pommia. Pienempikin pamaus riitti kaatamaan suuren alan metsää, sillä räjähdyskorkeus on alentunut kymmenestä kilometristä viiteen. Lisäksi Tunguskan metsä on osoittautunut huonokuntoiseksi, Muinonen selittää.
























Törmääjä
Halkaisija  


Todennäköisyys Osumia / ajanjakso




















Lähde: Peter Bobrowsky & Hans Rickman (toim.), Comet/asteroid impacts and human society. Springer 2007.

Olisi tuhonnut koko Helsingin

Oli onni onnettomuudessa, että asteroidi hajosi harvaan asutulla seudulla. Räjähdyksessä ei kuollut ihmisiä, ja vain yksi henkilö menehtyi myöhemmin onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Sen sijaan lukuisia eläimiä paloi kuumuuden sytyttämissä metsäpaloissa.

- Jos maapallon pyörimisvaihe olisi poikennut viisi tuntia tai jos asteroidi olisi lentänyt hieman erilaista rataa, se olisi räjähtänyt Suomen taivaalla, samalla leveyspiirillä sijaitsevan Helsingin yllä, Karri Muinonen laskee.

Jos asteroidi olisi pamahtanut keskustan päällä, se olisi hävittänyt kaupungin, ja tamperelaiset ja turkulaiset olisivat saaneet naulata lautoja ikkunoihinsa. - Kyllä, asteroidi olisi tuhonnut Helsingin kokoisen alueen, Muinonen vahvistaa.

Vähältä siis piti. Voimmeko tulevaisuudessakin luottaa hyvään tuuriin? - Uudet simulaatiot kertovat, että Tunguskan kaltaisia räjähdyksiä sattuu aiem¬min arvioitua useammin, ehkä jopa kerran muutamassa sadassa vuodessa. Tämä kasvattaa pienten asteroidien uhkaa, Muinonen vastaa.



Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Lisää Helsinki-skenaariosta:
Heikki Oja, Tulipalloja taivaalla. Ursa 1972.
Kirjasta löytyy hyvä kuvaus siitä, mitä olisi tapahtunut, jos Tunguskan asteroidi todella olisi räjähtänyt Helsingin yllä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla