Vedenpaisumus on varmaan maailman tunnetuin alkumyytti. Se löytyy satojen kulttuurien tarustosta. Suosion saattaa selittää se, ettei tuhotulva ole pelkkä myytti.


Se löytyy satojen kulttuurien tarustosta. Suosion saattaa selittää se,
ettei tuhotulva ole pelkkä myytti.




Näin uskoo ainakin yhdysvaltalainen ympäristöarkeologi Bruce Masse. Hänen mukaansa vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi, joka alkoi todennäköisimmin toukokuun 10. päivän tienoilla 2807 ennen ajanlaskumme alkua.

Los Alamosin laboratoriossa  työskentelevä Masse perustaa näkemyksensä monitieteiseen tutkimukseen, jota varten hän ja hänen kollegansa kävivät läpi yli 4 000 luonnononnettomuuksista kertovaa myyttiä. Niistä he valikoivat tarkkuuslukuun 284 tarinaa, joissa kuvattiin ihmisten joukkokuolemaan johtanut katastrofi. Ylivoimaisesti yleisimmäksi katastrofiksi osoittautui vedenpaisumus. Se löytyi 175 myytistä.


Kuin yhtä kertomusta

Vedenpaisumusmyytit olivat peräisin eri kulttuuripiireistä eri puolilta maailmaa mutta paljastuivat hämmästyttävän yhdenmukaisiksi. Tätä ei riittänyt selittämään se, että uudempiin kertomuksiin on lainattu aineksia vanhemmista, sillä samankaltaisuuksia löytyi myös myyteistä, joiden tiedetään syntyneen toisistaan riippumatta.

Massen mielestä loogisin selitys yhdenmukaisuuksille on jokin todellinen tapahtuma luonnossa. Sen on täytynyt olla äkillinen ja hyvin poikkeuksellinen ja samalla sellainen, että se on ollut helppo havaita eri puolilla maailmaa.


Ensin näkyi kirkas tuli

Lukuisat myytit kertovat, että useita päiviä ennen vedenpaisumusta taivaalla näkyi kirkas tuli ja suuren sarven tai käärmeen muotoinen valo. Sitten seurasi myrskyjä, rankkasateita ja tulvia, mutta myös maanjäristyksiä, hyökyaaltoja ja polttavia tuulia. 75 prosenttia koettelemuksen keston kertovista myyteistä ilmoittaa pituudeksi 4-10 vuorokautta.

Vedenpaisumuksen ajankohdan Masse jäljitti viemällä eri myyttien tietoja vuodenajoista, planeettojen asennoista ja kuunkierroista muinaistaivaan liikkeitä simuloivaan tietokoneohjelmaan. Se osoitti, että tuhoisa tulva osui pohjoisen pallonpuoliskon kevääseen, todennäköisimmin toukokuun 10. päivän tienoille vuoteen 2807.

Ajoitukselle löytyi sopivasti sivustatukea historiallisista lähteistä. Kiinalaiset kronikat esimerkiksi kertovat suuresta tulvasta keisarinna Nu Wan valtakauden lopulla noin 2810 ennen ajanlaskun alkua. Egyptin muinaishistoriassa taas mainitaan, että maata kohtasi suuri tuho vuoden 2800 paikkeilla Semerkhetin hallitessa.


Todennäköisimmin komeetta

Myyttien kuvauksia parhaiten vastaava luonnonilmiö on suuren ulkoavaruuden kappaleen osuminen mereen. Kyseessä lienee ollut komeetta. Pyrstötähti sopii selittämään pitkänomaiset valoilmiöt ja havaitut mullistukset. Törmätessään mereen komeetta pärskäytti ilmakehään valtavan määrän vettä ja aiheutti tsunameja, maanjäristyksiä ja myrskytuulia.

Myyttien kuvaamaa vedenpaisumusta näistä ei kuitenkaan vielä seurannut. Massen tulkinnan mukaan hydrologisen kierron suurhäiriö syntyi, kun törmäyslämmön höyrystämä vesi lankesi taivaalta useiden päivien rankkasateina.

Vedenpaisumuksen jälkeinen sateenkaarikin saa selityksensä. Ennennäkemätön väriloisto oli yläilmakehän ilmiö, joka syntyi, kun auringonpaiste osui korkealle ilmakehään kivunneisiin ja siellä jäätyneisiin vesipisaroihin. Välkehdinnän vaikuttavuutta lisäsi se, että sateet olivat puhdistaneet ilman pölyhiukkasista, jotka normaalisti samentavat näkyvyyttä.


Iskujälki vaikea löytää

Vedenpaisumuksen aiheuttanut komeetta oli luultavasti niin suuri, että se jätti jälkiä merenpohjaan. Massen mukaan yksi mahdollinen iskeymäpaikka löytyi hiljakkoin Intian valtamerestä. Se on noin 1 500 kilometriä Madagaskarista itään sijaitseva Burclen kraatteri. Varmasti sitä ei kuitenkaan voida osoittaa maailmanlaajuisen tuhotulvan syntyalueeksi.

Iskeymäkraatterien etsiminen merestä on äärimmäisen hankalaa, eikä vaivatonta ole löytyneiden ajoittaminenkaan. Esimerkiksi Burcle sijaitsee 3 800 metrin syvyydessä, joten näytteenottoon ei ole helppo mennä.




Katastrofikuvaukset haaste tiedeviestinnälle


Ulkoavaruuden uhkissa riittää työsarkaa myös viestinnän tutkijoille. Internetin laajin elokuvatietokanta The Internet Movie Database sisältää yli 90 elokuvaa, joissa on aiheena Maahan ulkoavaruudesta kohdistuva uhka. Ennen vuotta 1994 tehdyistä elokuvista alle 20 prosenttia käsitteli Maahan kohdistuvaa asteroidin tai komeetan törmäystä. Tuoreemmissa se on aiheena joka toisessa.

Elokuvantekijöitä on inspiroinut varsinkin vuonna 1994 sattunut Shomaker-Levy-komeetan näyttävä törmäys Jupiteriin. Sepitteellisten tarinoiden kiinnostavuus lisääntyy, kun ne pystytään yhdistämään todellisiin uhkiin.

Tiedeviestinnälle katastrofielokuvat ovat melkoinen haaste. Ne voivat aiheuttaa turhia pelkoja, kiinnittää huomion epäoleellisiin riskeihin ja haitata todellisten vaarojen torjuntaa. Epärealistisetkin tarinat voivat kuitenkin olla hyödyksi, sillä ne herättävät ihmisten kiinnostuksen tehokkaammin ja halvemmalla kuin perinteinen valistus. Katastrofiviihteen virheistä napisemisen sijaan tutkijoiden pitäisikin miettiä, miten viihteen luomaa kiinnostusta voidaan hyödyntää tiedeviestinnässä ja riskeihin varautumisessa.


The Internet Movie Database: http://www.imdb.com/





Skeptikoita riittää

Masse on esitellyt myytteihin tukeutuvaa muinaistutkimustaan muun muassa viime vuonna ilmestyneessä myyttien syntyä ja merkityksiä luotaavassa Myth and Geology -teoksessa. Odotetusti ajatukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Vedenpaisumuksen jumalalliseen alkuperään uskovia on vaikea vakuuttaa siitä, että jumalten oikeutetun vihan tai äkkipikaistuksen sijaan kyseessä olikin sattuman mereen viskaama eloton ulkoavaruuden kappale.

Myös tutkijoilla on ennakkoluulonsa. Luonnontieteilijät eivät yleensä pidä myyttejä vakavasti otettavana tutkimusaineistona. Psykologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia vaikuttimia suosivat humanistit taas eivät innostu luonnontapahtumia painottavista myyttien selityksistä. Suuri osa tutkijoista arvelee, että vedenpaisumusmyytti kuvastaa ennen muuta ihmisten pitkää historiaa tulvatasankojen viljelijöinä ja rannikkoseutujen asukkaina.

Masse myöntää, etteivät myytit ole helposti tutkittavissa. Ne ovat muuttuneet vuosisatojen kerronnassa, ja niissä yhdistyy aineksia erilaisista luonnon tapahtumista ja yhteiskunnallisista mullistuksista. Osa vedenpaisumusmyyteistäkin kertoo paikallisista ja satunnaisista tulvista. Esimerkiksi Raamatun vedenpaisumustarina on liitetty Mustanmeren synnyttäneeseen tulvaan (ks. Tiede 2000 8/2000, s. 8), mutta tämänkin tulkinnan todenperäisyydestä kiistellään ankarasti.



Jari Lyytimäki on Suomen ympäristökeskuksen tutkija.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.