Vedenpaisumus on varmaan maailman tunnetuin alkumyytti. Se löytyy satojen kulttuurien tarustosta. Suosion saattaa selittää se, ettei tuhotulva ole pelkkä myytti.


Se löytyy satojen kulttuurien tarustosta. Suosion saattaa selittää se,
ettei tuhotulva ole pelkkä myytti.




Näin uskoo ainakin yhdysvaltalainen ympäristöarkeologi Bruce Masse. Hänen mukaansa vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen luonnonkatastrofi, joka alkoi todennäköisimmin toukokuun 10. päivän tienoilla 2807 ennen ajanlaskumme alkua.

Los Alamosin laboratoriossa  työskentelevä Masse perustaa näkemyksensä monitieteiseen tutkimukseen, jota varten hän ja hänen kollegansa kävivät läpi yli 4 000 luonnononnettomuuksista kertovaa myyttiä. Niistä he valikoivat tarkkuuslukuun 284 tarinaa, joissa kuvattiin ihmisten joukkokuolemaan johtanut katastrofi. Ylivoimaisesti yleisimmäksi katastrofiksi osoittautui vedenpaisumus. Se löytyi 175 myytistä.


Kuin yhtä kertomusta

Vedenpaisumusmyytit olivat peräisin eri kulttuuripiireistä eri puolilta maailmaa mutta paljastuivat hämmästyttävän yhdenmukaisiksi. Tätä ei riittänyt selittämään se, että uudempiin kertomuksiin on lainattu aineksia vanhemmista, sillä samankaltaisuuksia löytyi myös myyteistä, joiden tiedetään syntyneen toisistaan riippumatta.

Massen mielestä loogisin selitys yhdenmukaisuuksille on jokin todellinen tapahtuma luonnossa. Sen on täytynyt olla äkillinen ja hyvin poikkeuksellinen ja samalla sellainen, että se on ollut helppo havaita eri puolilla maailmaa.


Ensin näkyi kirkas tuli

Lukuisat myytit kertovat, että useita päiviä ennen vedenpaisumusta taivaalla näkyi kirkas tuli ja suuren sarven tai käärmeen muotoinen valo. Sitten seurasi myrskyjä, rankkasateita ja tulvia, mutta myös maanjäristyksiä, hyökyaaltoja ja polttavia tuulia. 75 prosenttia koettelemuksen keston kertovista myyteistä ilmoittaa pituudeksi 4-10 vuorokautta.

Vedenpaisumuksen ajankohdan Masse jäljitti viemällä eri myyttien tietoja vuodenajoista, planeettojen asennoista ja kuunkierroista muinaistaivaan liikkeitä simuloivaan tietokoneohjelmaan. Se osoitti, että tuhoisa tulva osui pohjoisen pallonpuoliskon kevääseen, todennäköisimmin toukokuun 10. päivän tienoille vuoteen 2807.

Ajoitukselle löytyi sopivasti sivustatukea historiallisista lähteistä. Kiinalaiset kronikat esimerkiksi kertovat suuresta tulvasta keisarinna Nu Wan valtakauden lopulla noin 2810 ennen ajanlaskun alkua. Egyptin muinaishistoriassa taas mainitaan, että maata kohtasi suuri tuho vuoden 2800 paikkeilla Semerkhetin hallitessa.


Todennäköisimmin komeetta

Myyttien kuvauksia parhaiten vastaava luonnonilmiö on suuren ulkoavaruuden kappaleen osuminen mereen. Kyseessä lienee ollut komeetta. Pyrstötähti sopii selittämään pitkänomaiset valoilmiöt ja havaitut mullistukset. Törmätessään mereen komeetta pärskäytti ilmakehään valtavan määrän vettä ja aiheutti tsunameja, maanjäristyksiä ja myrskytuulia.

Myyttien kuvaamaa vedenpaisumusta näistä ei kuitenkaan vielä seurannut. Massen tulkinnan mukaan hydrologisen kierron suurhäiriö syntyi, kun törmäyslämmön höyrystämä vesi lankesi taivaalta useiden päivien rankkasateina.

Vedenpaisumuksen jälkeinen sateenkaarikin saa selityksensä. Ennennäkemätön väriloisto oli yläilmakehän ilmiö, joka syntyi, kun auringonpaiste osui korkealle ilmakehään kivunneisiin ja siellä jäätyneisiin vesipisaroihin. Välkehdinnän vaikuttavuutta lisäsi se, että sateet olivat puhdistaneet ilman pölyhiukkasista, jotka normaalisti samentavat näkyvyyttä.


Iskujälki vaikea löytää

Vedenpaisumuksen aiheuttanut komeetta oli luultavasti niin suuri, että se jätti jälkiä merenpohjaan. Massen mukaan yksi mahdollinen iskeymäpaikka löytyi hiljakkoin Intian valtamerestä. Se on noin 1 500 kilometriä Madagaskarista itään sijaitseva Burclen kraatteri. Varmasti sitä ei kuitenkaan voida osoittaa maailmanlaajuisen tuhotulvan syntyalueeksi.

Iskeymäkraatterien etsiminen merestä on äärimmäisen hankalaa, eikä vaivatonta ole löytyneiden ajoittaminenkaan. Esimerkiksi Burcle sijaitsee 3 800 metrin syvyydessä, joten näytteenottoon ei ole helppo mennä.




Katastrofikuvaukset haaste tiedeviestinnälle


Ulkoavaruuden uhkissa riittää työsarkaa myös viestinnän tutkijoille. Internetin laajin elokuvatietokanta The Internet Movie Database sisältää yli 90 elokuvaa, joissa on aiheena Maahan ulkoavaruudesta kohdistuva uhka. Ennen vuotta 1994 tehdyistä elokuvista alle 20 prosenttia käsitteli Maahan kohdistuvaa asteroidin tai komeetan törmäystä. Tuoreemmissa se on aiheena joka toisessa.

Elokuvantekijöitä on inspiroinut varsinkin vuonna 1994 sattunut Shomaker-Levy-komeetan näyttävä törmäys Jupiteriin. Sepitteellisten tarinoiden kiinnostavuus lisääntyy, kun ne pystytään yhdistämään todellisiin uhkiin.

Tiedeviestinnälle katastrofielokuvat ovat melkoinen haaste. Ne voivat aiheuttaa turhia pelkoja, kiinnittää huomion epäoleellisiin riskeihin ja haitata todellisten vaarojen torjuntaa. Epärealistisetkin tarinat voivat kuitenkin olla hyödyksi, sillä ne herättävät ihmisten kiinnostuksen tehokkaammin ja halvemmalla kuin perinteinen valistus. Katastrofiviihteen virheistä napisemisen sijaan tutkijoiden pitäisikin miettiä, miten viihteen luomaa kiinnostusta voidaan hyödyntää tiedeviestinnässä ja riskeihin varautumisessa.


The Internet Movie Database: http://www.imdb.com/





Skeptikoita riittää

Masse on esitellyt myytteihin tukeutuvaa muinaistutkimustaan muun muassa viime vuonna ilmestyneessä myyttien syntyä ja merkityksiä luotaavassa Myth and Geology -teoksessa. Odotetusti ajatukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton. Vedenpaisumuksen jumalalliseen alkuperään uskovia on vaikea vakuuttaa siitä, että jumalten oikeutetun vihan tai äkkipikaistuksen sijaan kyseessä olikin sattuman mereen viskaama eloton ulkoavaruuden kappale.

Myös tutkijoilla on ennakkoluulonsa. Luonnontieteilijät eivät yleensä pidä myyttejä vakavasti otettavana tutkimusaineistona. Psykologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia vaikuttimia suosivat humanistit taas eivät innostu luonnontapahtumia painottavista myyttien selityksistä. Suuri osa tutkijoista arvelee, että vedenpaisumusmyytti kuvastaa ennen muuta ihmisten pitkää historiaa tulvatasankojen viljelijöinä ja rannikkoseutujen asukkaina.

Masse myöntää, etteivät myytit ole helposti tutkittavissa. Ne ovat muuttuneet vuosisatojen kerronnassa, ja niissä yhdistyy aineksia erilaisista luonnon tapahtumista ja yhteiskunnallisista mullistuksista. Osa vedenpaisumusmyyteistäkin kertoo paikallisista ja satunnaisista tulvista. Esimerkiksi Raamatun vedenpaisumustarina on liitetty Mustanmeren synnyttäneeseen tulvaan (ks. Tiede 2000 8/2000, s. 8), mutta tämänkin tulkinnan todenperäisyydestä kiistellään ankarasti.



Jari Lyytimäki on Suomen ympäristökeskuksen tutkija.

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5205
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti
Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.