Tasapuolisuus on journalismin tärkeitä hyveitä. llmastoskeptikot ovat oppineet käyttämään sitä omaksi edukseen.


vat oppineet käyttämään sitä omaksi edukseen.




Paljonko on kaksi plus kaksi? Useimmat meistä vastaavat, että neljä. Mutta miten suhtautuisimme, jos joku väittäisikin, että kaksi plus kaksi on viisi?

Unohtakaamme nyt postmoderni relativismi, jonka mukaan kaksi plus kaksi voi samanaikaisesti olla neljä ja viisi, miksei kuusikin.

Tavallisessa ihmisyhteisössä vitosmies varmaan naurettaisiin pihalle, mutta ei tiedemaailmassa, sillä se on hyvin poikkeuksellinen yhteisö. Tieteen ihanteiden mukaista olisi analysoida rauhallisesti vähemmistön argumentit. Sitten vitoskoulukunnan näkemykset voitaisiin joko hyväksyä, tai - mikä paljon todennäköisempää - todeta, ettei mikään järkiperuste puolla luopumista tiedeyhteisön konsensuksesta. Kaksi plus kaksi on edelleen neljä.


Tasapainosta tulee pakkopaita

Journalismi kunnioittaa samaa lähtökohtaa, ja varsinkin laatumediassa ihanne johtaa helposti siihen, että kaksi plus kaksi on yhtä hyvin neljä kuin viisi. Lukija saattaa järkeillä, että totuus löytyy varmaan jostain puolivälistä. Kaksi plus kaksi on neljä ja puoli.

Laatujournalismi pyrkii puolueettomuuteen, objektiivisuuteen. Se sopii hyvin esimerkiksi presidentinvaalien kaksintaisteluun tai oikeusjuttuihin: molemmille ehdokkaille tai riidan osapuolille annetaan yhtäläinen tilaisuus tulla kuulluksi.

Tieteeseen sovellettuna journalismin klassisesta hyveestä on kuitenkin tullut pakkopaita, "tasapainon tyranniaa", kuten tilannetta luonnehti New York Timesin tiedetoimittaja Andrew Revkin helmikuussa Bostonissa järjestetyllä Yhdysvaltain tiedeviikolla.

Toimittajat ovat tottuneet etsimään haastateltavakseen toisinajattelijan todistaakseen oman riippumattomuutensa ja puolueettomuutensa. Yleensä kilpaileva näkemys myös löytyy. - Jokaista filosofian tohtoria kohden on olemassa vastaava, mutta vastakkainen filosofian tohtori, Revkin väittää.

Revkinin mukaan lopputuloksena on keskustelun mustavalkoistuminen. Harmaalla vyöhykkeellä vallitseva tieteen yhteisymmärrys tulee huonosti esiin.


Ilmasto tarjoaa malliesimerkin

Näin on käynyt varsinkin keskustelussa ihmisen osuudesta ilmaston lämpenemiseen. Yhdysvalloissa ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen epäilijät ovat saaneet mediassa lähes saman painoarvon kuin ilmastotutkijoiden enemmistö, joka pitää ihmisen aiheuttamia kasvihuonekaasuja osasyynä ilmaston lämpenemiseen.

Asetelmassa on paradoksaalista se, että alttein tälle vääristymälle on laatujournalismi. Ympäristöliikkeeseen sitoutuneiden lehtien ei tarvitse löytää harvoja ilmastoskeptikkoja kommentoimaan ilmastouutista. Objektiivisuuden ihanteeseen sitoutuneiden lehtien tarvitsee.

Journalismin pelisäännöt ovat olemassa lukijoiden palvelemiseksi, mutta taloudelliset eturyhmät osaavat käyttää niitä omiin tarkoituksiinsa. Teollisuutta palvelevat ilmastoskeptikot luovat epävarmuutta samalla periaatteella kuin ovat luoneet tupakkayhtiöt viime vuosikymmeninä. Pienikin joukko toisinajattelevia tutkijoita saa sanomansa läpi laatumediassa.


Journalisti varoo alarmistin leimaa

John Holdren, Harvardin yliopiston ympäristötutkimuksen professori, väittää, että toimittajia pelottaa ympäristöalarmistin leima. Alarmismilla tarkoitetaan aiheetonta vaarojen paisuttelua, jota ympäristöjournalismissa toisinaan esiintyykin.

Esimerkiksi viime syksynä Nobel-palkitun Al Goren dokumenttielokuvaa Epämiellyttävä totuus on kutsuttu alarmistiseksi. Englantilainen tuomioistuin katsoi elokuvasta löytyvän yhdeksän virhettä, joiden takia elokuvaa saa käyttää Britannian kouluissa opetuksessa vain, jos opettaja mainitsee virheet.

Elokuvan väitetyt puutteet uutisoitiin maailmalla näkyvästi, mutta johtavien ilmastotutkijoiden mukaan Epämiellyttävä totuus on tieteellisesti hyvin paikkansapitävä.

Holdrenin mielestä tiedetoimittajat antavat suhteettoman paljon palstatilaa ilmastoskeptikoille vakuuttaakseen neutraaliuttaan ja erottautuakseen alarmistisen ympäristökirjoittelun perinteestä.

Myös tiedeyhteisön omat pelisäännöt voivat Holdrenin mukaan johtaa ilmastonmuutoksen hyssyttelyyn. Tutkijoita ei nimittäin koskaan paheksuta oman löydöksensä vähättelystä. Sen sijaan epävarman tutkimustuloksen esittäminen varmempana kuin se onkaan, on vastoin tieteen normeja.


Otetaan käyttöön ilmastonromahdus

Holdrenin mielestä median yleisesti käyttämät ilmaisut ilmastonmuutos, climate change, tai globaali lämpeneminen, global warming, antavat liian laimean kuvan siitä, mitä planeettamme ilmastossa on tapahtumassa. Mukavaahan se vain on, jos vähän lämpimämpiä ilmoja pitelee.

Holdren ehdottaa, että ilmaston lämpenemisen tilalle otettaisiin "maailmanlaajuinen ilmastonromahdus", global climate disruption.

Revkin ei usko, että hänen päällikkönsä koskaan hyväksyisivät tätä ilmausta etusivun otsikkoon.

Tiede-lehden skeptikkogallup


Tiede-lehti kysyi verkkosivujensa viikkogallupissa 10.-16.3. "Ovatko ilmastoskeptikot saaneet oikean painoarvon suomalaisessa mediassa?".
Vastauksia saimme viikon kuluessa 517 lukijalta. Tulosten perusteella ilmastonmuutoksen epäilijät ovat myös meillä hyötyneet journalismin puolueettomuudesta ja saavuttaneet huomattavan suuren arvovallan.
Lisää näkemyksiä: www.tiede.fi/gallup


Ilmastoskeptikkoja kuullaan liian vähän 36%
Ilmastoskeptikkoja kuullaan liikaa 34%
Ilmastoskeptikkoja kuullaan sopivasti 30%

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.