Oman ajanlaskumme arvoituksellisin katastrofi löytyy keskiajan kynnykseltä. Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.


Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.




Sinä vuonna jokin meni pahasti vikaan. Kevättä ei tullut, ei kesääkään. Taivasta peitti harmaa huntu, ja auringosta lankesi maankamaralle vain kalpea kajo. Oli kylmää, tuuli pohjoisesta ja satoi lunta. Halla vei viljat.

Seuraavat vuodet eivät juuri olleet helpompia. Sadot pysyivät surkeina, ja nälkä näännytti väkeä. Moni uskoi, ettei maailma enää toivu entiselleen. Lopun ajat olivat käsillä.

Ei mennyt kauan, kun ennennäkemättömän kauhea tauti pääsi valloilleen ja ihmisiä alkoi kuolla kuin kärpäsiä. Pian kukaan ei jaksanut laskea, kuinka paljon vainajia oli.

Näin kertovat lähteet eri puolilta Eurooppaa, Lähi-itää ja Aasiaa. Mitä maailmassa oikein tapahtui? Oliko tilanne todella niin tukala kuin aikalaiskertomukset antavat ymmärtää? Tätä on yritetty selvittää jo parikymmentä vuotta.
Historiantutkijoiden vastaus on aina ollut selvä: mainintoja ei ole syytä epäillä, sillä tuohon aikaan ei merkitty muistiin kuin äärimmäisiä luonnonilmiöitä ja hätätiloja. Piti vain löytää kärsimysnäytelmän käynnistäjä.


Puukalenteri vahvisti tarinat

Toimeen ryhtyivät luonnontutkijat, joilla oli hommaan sopiva menetelmä: dendrokronologia eli puulustotiede, joka etsii menneitä tapahtumia puiden vuosirenkaista. 1990-luvulle tultaessa puukalenteri oli jo niin pitkä ja tarkka, että siitä voitiin lukea ilmastohistoriaa vuosituhansien taakse.

Pian kävi ilmi, että maailmassa todella oli eletty kovia aikoja 530-luvun puolivälissä. Paleontologit raportoivat ankarista kasvuoloista Irlannissa, Suomessa, Kaliforniassa, Ruotsissa, Itävallassa, Saksassa, Chilessä, Siperiassa ja Mongoliassa. Vuosilustot olivat jääneet olemattomiksi, ja solut olivat kärsineet pakkasvaurioita. Eikä koettelemus päättynyt kesään 536. Puukronikka viesti hätää vuoteen 550 asti.

Näin laajaan ilmaston kylmentämiseen saattoi kyetä vain kaksi voimaa koko universumissa: jättiläismäinen tulivuorenpurkaus tai maapallolle iskeytynyt suuri ulkoavaruuden kappale. Kumpi se oli, vaati uudenlaisia tutkimuksia, sillä puiden vuosilustot ovat hiljaisia todistajia. Ne eivät kerro, miksi ilmasto muuttui.


Jäätikkö johti epätietoisuuteen

Uusi tutkintalinja löytyi maailman suurilta jäätiköiltä. Jäätiköt ovat näet puita suoremmin kytköksissä muinaiseen ilmastoon. Kaikki, mikä kerran leijui taivaalla, satoi sieltä myös alas ja tallentui jäähän. Jos maapalloa kuritti taivaallinen hyökkääjä, jäästä löytyisi avaruuden alkuainetta iridiumia. Jos kylmyys alkoi tulivuoresta, arkistossa olisi sulfaatteja, rikkihapon suoloja, sillä tulivuori syytää purkautuessaan ilmaan rikkikaasuja, jotka vesihöyryyn sitoutuessaan muodostavat mikroskooppista rikkihapposumua.

Tapaus näytti selviävän heti kättelyssä. Jo 1982 Grönlannista oli porattu jäänäyte, joka kertoi, että vuoden 535 kerrostumassa oli poikkeuksellisen paljon sulfaatteja. Sitten tuli takapakkia. Ajoitus oli perustunut alustaviin lumen kertymämalleihin, ja oikea vuosi olikin 516.

Antarktiksella tärppäsi vielä huonommin. Siellä sataa vähemmän, eivätkä kerrostumat ole niin hyvässä järjestyksessä kuin Grönlannissa. Ajoitusten virhemarginaali oli peräti viisi prosenttia, 70 vuotta. Purkaus oli saattanut sattua missä kohtaa tahansa vuosien 465 ja 595 välillä.

Epätietoisuus ilahdutti niitä, jotka kannattivat kosmista iskua. Heillä oli selitys jopa iskeymäkraatterin puuttumiseen. Tunguskan asteroidin lailla yläilmakehässä siruiksi räjähtänyt komeetta ei olisi jättänyt jälkiä maahan, mutta säät se olisi sotkenut maailman laajuudelta.


Uusi tarkkuus tuotti tulosta

Onneksi menetelmät ovat hiottavissa. Viime vuosina tutkijat ovatkin urakalla hakeneet uutta tarkkuutta jäätikkökemiaan. Tulosta on ilmiselvästi syntynyt, sillä helmikuun lopussa kansainvälinen tutkijaryhmä raportoi Geophysical Research Lettersissä tietävänsä, että vuosikymmenen mittainen kylmyys alkoi tulivuorenpurkauksesta.

Ryhmä, johon kuuluvat muun muassa tutkija Lars Berg Larsen Kööpenhaminan yliopistosta, professori Keith Briffa Itä-Anglian yliopistosta Englannista ja professori Matti Eronen Helsingin yliopistosta, on käynyt läpi täsmentyneen jääkalenterin sulfaattikertymiä. Grönlannin näytteet antavat nyt suorastaan nappituloksen: 534 plus tai miinus 2 vuotta. Antarktiksellakin virhemarginaali on kutistunut prosenttiin, joten vaihteluväliksi jää enää 17 vuotta. Kun rikkipiikki osuu vuoteen 542, purkauksen aikahaarukka on 525-559.

Analyysin tekijöille tämä riittää, sillä sattumaksi kummankin pallonpuoliskon käytännöllisesti katsoen samanaikainen rikkikertymä on liian hyvä osuma. Joukko arvelee, että tulivuorenpurkaus tapahtui todennäköisimmin vuonna 535, sillä ilmaston jäähtyminen saattoi kestää vuoden päivät.




Missä ja milloin seuraava suuri?


Jos 500-luvun superpurkaus tapahtuisi nykyisessä miljardien ihmisten teknisesti, taloudellisesti ja poliittisesti herkässä maailmassa, seuraukset olisivat varmaan hirvittävät.

Missä tai milloin katastrofi voisi käynnistyä, on vaikea ennustaa, sillä yksin maailman maa-alueilla on noin

- 1 300 vuorta, jotka ovat purkautuneet viime jääkauden jälkeen
- 550 vuorta, joiden purkaus on historiallisesti dokumentoitu
- 150 vuorta, jotka aktivoituivat viime vuosikymmenellä
- 60 vuorta, jotka antoivat elonmerkin viime vuonna
- 40 vuorta, joiden arvioidaan historiansa perusteella pystyvän superpurkaukseen.
 
Lähde: Global volcanism program, Smithsonian Institution, http://www.volcano.si.edu/


Oman ajanlaskumme raivoisin

Tutkijaryhmällä on toinenkin tärkeä tieto purkauksesta. Se on ollut supersuuri, suurempi kuin tunnetun historian pahin ärjäisy, 1815 sattunut Indonesian Tamboran räjähdys. Näin on pääteltävissä Grönlannin rikkilaskeumasta: sulfaatteja on 40 prosenttia enemmän kuin Tamboran jäljiltä.

Jos Tambora surmasi välittömästi kymmeniätuhansia ihmisiä ja käynnisti ilmastonmuutoksen, joka seuraavina vuosina tappoi kymmeniätuhansia lisää, mitä tekikään vuoden 535 räjähdys? Sen kaasukuorman täytyi peittää taivaankansi vielä paksumpaan rikkisumuun, viedä auringosta terä vielä pidemmäksi aikaa ja viilentää ilmastoa vielä enemmän.

Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötila saattoi alentua asteita, ei asteen puolikasta, kuten Tamboran tapauksessa. Seurauksena olivat katovuodet, nälänhädät ja lopulta myös "kauhea tauti", joka nyt tiedetään rutoksi. Koko kurjuuden kuolonuhrit lasketaan miljoonissa, joten keskiajan alun kirjureilla oli todella hyvä syy poikkeuksellisiin merkintöihinsä.


Syyllisestä vain aavistuksia

Tutkijoiden salapoliisintyö kuitenkin jatkuu. Jäätiköiden rikki ei kerro, mikä tulivuori ilmaston muutti. Suuntimaan havainnot kuitenkin auttavat. Koska sulfaatteja on niin pohjoisen kuin etelän jäätikköjäässä, purkauksen on täytynyt tapahtua päiväntasaajalla. Vain ekvaattoria mukailevat voimakkaat nousuvirtaukset ja pasaatituulet pystyvät levittämään rikkihapposumun koko maapallon katteeksi.

Jotkut vulkanologit ovat ehdottaneet Uuden-Guinean Rabaulia, jotkut ovat kallistuneet Indonesian Krakataun kannalle. Voi olla, ettei syyllistä koskaan löydetä. Päiväntasaajan korkeuksilla sijaitsee näet satoja tulivuoria.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.