Oman ajanlaskumme arvoituksellisin katastrofi löytyy keskiajan kynnykseltä. Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.


Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.




Sinä vuonna jokin meni pahasti vikaan. Kevättä ei tullut, ei kesääkään. Taivasta peitti harmaa huntu, ja auringosta lankesi maankamaralle vain kalpea kajo. Oli kylmää, tuuli pohjoisesta ja satoi lunta. Halla vei viljat.

Seuraavat vuodet eivät juuri olleet helpompia. Sadot pysyivät surkeina, ja nälkä näännytti väkeä. Moni uskoi, ettei maailma enää toivu entiselleen. Lopun ajat olivat käsillä.

Ei mennyt kauan, kun ennennäkemättömän kauhea tauti pääsi valloilleen ja ihmisiä alkoi kuolla kuin kärpäsiä. Pian kukaan ei jaksanut laskea, kuinka paljon vainajia oli.

Näin kertovat lähteet eri puolilta Eurooppaa, Lähi-itää ja Aasiaa. Mitä maailmassa oikein tapahtui? Oliko tilanne todella niin tukala kuin aikalaiskertomukset antavat ymmärtää? Tätä on yritetty selvittää jo parikymmentä vuotta.
Historiantutkijoiden vastaus on aina ollut selvä: mainintoja ei ole syytä epäillä, sillä tuohon aikaan ei merkitty muistiin kuin äärimmäisiä luonnonilmiöitä ja hätätiloja. Piti vain löytää kärsimysnäytelmän käynnistäjä.


Puukalenteri vahvisti tarinat

Toimeen ryhtyivät luonnontutkijat, joilla oli hommaan sopiva menetelmä: dendrokronologia eli puulustotiede, joka etsii menneitä tapahtumia puiden vuosirenkaista. 1990-luvulle tultaessa puukalenteri oli jo niin pitkä ja tarkka, että siitä voitiin lukea ilmastohistoriaa vuosituhansien taakse.

Pian kävi ilmi, että maailmassa todella oli eletty kovia aikoja 530-luvun puolivälissä. Paleontologit raportoivat ankarista kasvuoloista Irlannissa, Suomessa, Kaliforniassa, Ruotsissa, Itävallassa, Saksassa, Chilessä, Siperiassa ja Mongoliassa. Vuosilustot olivat jääneet olemattomiksi, ja solut olivat kärsineet pakkasvaurioita. Eikä koettelemus päättynyt kesään 536. Puukronikka viesti hätää vuoteen 550 asti.

Näin laajaan ilmaston kylmentämiseen saattoi kyetä vain kaksi voimaa koko universumissa: jättiläismäinen tulivuorenpurkaus tai maapallolle iskeytynyt suuri ulkoavaruuden kappale. Kumpi se oli, vaati uudenlaisia tutkimuksia, sillä puiden vuosilustot ovat hiljaisia todistajia. Ne eivät kerro, miksi ilmasto muuttui.


Jäätikkö johti epätietoisuuteen

Uusi tutkintalinja löytyi maailman suurilta jäätiköiltä. Jäätiköt ovat näet puita suoremmin kytköksissä muinaiseen ilmastoon. Kaikki, mikä kerran leijui taivaalla, satoi sieltä myös alas ja tallentui jäähän. Jos maapalloa kuritti taivaallinen hyökkääjä, jäästä löytyisi avaruuden alkuainetta iridiumia. Jos kylmyys alkoi tulivuoresta, arkistossa olisi sulfaatteja, rikkihapon suoloja, sillä tulivuori syytää purkautuessaan ilmaan rikkikaasuja, jotka vesihöyryyn sitoutuessaan muodostavat mikroskooppista rikkihapposumua.

Tapaus näytti selviävän heti kättelyssä. Jo 1982 Grönlannista oli porattu jäänäyte, joka kertoi, että vuoden 535 kerrostumassa oli poikkeuksellisen paljon sulfaatteja. Sitten tuli takapakkia. Ajoitus oli perustunut alustaviin lumen kertymämalleihin, ja oikea vuosi olikin 516.

Antarktiksella tärppäsi vielä huonommin. Siellä sataa vähemmän, eivätkä kerrostumat ole niin hyvässä järjestyksessä kuin Grönlannissa. Ajoitusten virhemarginaali oli peräti viisi prosenttia, 70 vuotta. Purkaus oli saattanut sattua missä kohtaa tahansa vuosien 465 ja 595 välillä.

Epätietoisuus ilahdutti niitä, jotka kannattivat kosmista iskua. Heillä oli selitys jopa iskeymäkraatterin puuttumiseen. Tunguskan asteroidin lailla yläilmakehässä siruiksi räjähtänyt komeetta ei olisi jättänyt jälkiä maahan, mutta säät se olisi sotkenut maailman laajuudelta.


Uusi tarkkuus tuotti tulosta

Onneksi menetelmät ovat hiottavissa. Viime vuosina tutkijat ovatkin urakalla hakeneet uutta tarkkuutta jäätikkökemiaan. Tulosta on ilmiselvästi syntynyt, sillä helmikuun lopussa kansainvälinen tutkijaryhmä raportoi Geophysical Research Lettersissä tietävänsä, että vuosikymmenen mittainen kylmyys alkoi tulivuorenpurkauksesta.

Ryhmä, johon kuuluvat muun muassa tutkija Lars Berg Larsen Kööpenhaminan yliopistosta, professori Keith Briffa Itä-Anglian yliopistosta Englannista ja professori Matti Eronen Helsingin yliopistosta, on käynyt läpi täsmentyneen jääkalenterin sulfaattikertymiä. Grönlannin näytteet antavat nyt suorastaan nappituloksen: 534 plus tai miinus 2 vuotta. Antarktiksellakin virhemarginaali on kutistunut prosenttiin, joten vaihteluväliksi jää enää 17 vuotta. Kun rikkipiikki osuu vuoteen 542, purkauksen aikahaarukka on 525-559.

Analyysin tekijöille tämä riittää, sillä sattumaksi kummankin pallonpuoliskon käytännöllisesti katsoen samanaikainen rikkikertymä on liian hyvä osuma. Joukko arvelee, että tulivuorenpurkaus tapahtui todennäköisimmin vuonna 535, sillä ilmaston jäähtyminen saattoi kestää vuoden päivät.




Missä ja milloin seuraava suuri?


Jos 500-luvun superpurkaus tapahtuisi nykyisessä miljardien ihmisten teknisesti, taloudellisesti ja poliittisesti herkässä maailmassa, seuraukset olisivat varmaan hirvittävät.

Missä tai milloin katastrofi voisi käynnistyä, on vaikea ennustaa, sillä yksin maailman maa-alueilla on noin

- 1 300 vuorta, jotka ovat purkautuneet viime jääkauden jälkeen
- 550 vuorta, joiden purkaus on historiallisesti dokumentoitu
- 150 vuorta, jotka aktivoituivat viime vuosikymmenellä
- 60 vuorta, jotka antoivat elonmerkin viime vuonna
- 40 vuorta, joiden arvioidaan historiansa perusteella pystyvän superpurkaukseen.
 
Lähde: Global volcanism program, Smithsonian Institution, http://www.volcano.si.edu/


Oman ajanlaskumme raivoisin

Tutkijaryhmällä on toinenkin tärkeä tieto purkauksesta. Se on ollut supersuuri, suurempi kuin tunnetun historian pahin ärjäisy, 1815 sattunut Indonesian Tamboran räjähdys. Näin on pääteltävissä Grönlannin rikkilaskeumasta: sulfaatteja on 40 prosenttia enemmän kuin Tamboran jäljiltä.

Jos Tambora surmasi välittömästi kymmeniätuhansia ihmisiä ja käynnisti ilmastonmuutoksen, joka seuraavina vuosina tappoi kymmeniätuhansia lisää, mitä tekikään vuoden 535 räjähdys? Sen kaasukuorman täytyi peittää taivaankansi vielä paksumpaan rikkisumuun, viedä auringosta terä vielä pidemmäksi aikaa ja viilentää ilmastoa vielä enemmän.

Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötila saattoi alentua asteita, ei asteen puolikasta, kuten Tamboran tapauksessa. Seurauksena olivat katovuodet, nälänhädät ja lopulta myös "kauhea tauti", joka nyt tiedetään rutoksi. Koko kurjuuden kuolonuhrit lasketaan miljoonissa, joten keskiajan alun kirjureilla oli todella hyvä syy poikkeuksellisiin merkintöihinsä.


Syyllisestä vain aavistuksia

Tutkijoiden salapoliisintyö kuitenkin jatkuu. Jäätiköiden rikki ei kerro, mikä tulivuori ilmaston muutti. Suuntimaan havainnot kuitenkin auttavat. Koska sulfaatteja on niin pohjoisen kuin etelän jäätikköjäässä, purkauksen on täytynyt tapahtua päiväntasaajalla. Vain ekvaattoria mukailevat voimakkaat nousuvirtaukset ja pasaatituulet pystyvät levittämään rikkihapposumun koko maapallon katteeksi.

Jotkut vulkanologit ovat ehdottaneet Uuden-Guinean Rabaulia, jotkut ovat kallistuneet Indonesian Krakataun kannalle. Voi olla, ettei syyllistä koskaan löydetä. Päiväntasaajan korkeuksilla sijaitsee näet satoja tulivuoria.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti