Oman ajanlaskumme arvoituksellisin katastrofi löytyy keskiajan kynnykseltä. Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.


Silloin jokin vei terän auringosta ja hengen miljoonilta.




Sinä vuonna jokin meni pahasti vikaan. Kevättä ei tullut, ei kesääkään. Taivasta peitti harmaa huntu, ja auringosta lankesi maankamaralle vain kalpea kajo. Oli kylmää, tuuli pohjoisesta ja satoi lunta. Halla vei viljat.

Seuraavat vuodet eivät juuri olleet helpompia. Sadot pysyivät surkeina, ja nälkä näännytti väkeä. Moni uskoi, ettei maailma enää toivu entiselleen. Lopun ajat olivat käsillä.

Ei mennyt kauan, kun ennennäkemättömän kauhea tauti pääsi valloilleen ja ihmisiä alkoi kuolla kuin kärpäsiä. Pian kukaan ei jaksanut laskea, kuinka paljon vainajia oli.

Näin kertovat lähteet eri puolilta Eurooppaa, Lähi-itää ja Aasiaa. Mitä maailmassa oikein tapahtui? Oliko tilanne todella niin tukala kuin aikalaiskertomukset antavat ymmärtää? Tätä on yritetty selvittää jo parikymmentä vuotta.
Historiantutkijoiden vastaus on aina ollut selvä: mainintoja ei ole syytä epäillä, sillä tuohon aikaan ei merkitty muistiin kuin äärimmäisiä luonnonilmiöitä ja hätätiloja. Piti vain löytää kärsimysnäytelmän käynnistäjä.


Puukalenteri vahvisti tarinat

Toimeen ryhtyivät luonnontutkijat, joilla oli hommaan sopiva menetelmä: dendrokronologia eli puulustotiede, joka etsii menneitä tapahtumia puiden vuosirenkaista. 1990-luvulle tultaessa puukalenteri oli jo niin pitkä ja tarkka, että siitä voitiin lukea ilmastohistoriaa vuosituhansien taakse.

Pian kävi ilmi, että maailmassa todella oli eletty kovia aikoja 530-luvun puolivälissä. Paleontologit raportoivat ankarista kasvuoloista Irlannissa, Suomessa, Kaliforniassa, Ruotsissa, Itävallassa, Saksassa, Chilessä, Siperiassa ja Mongoliassa. Vuosilustot olivat jääneet olemattomiksi, ja solut olivat kärsineet pakkasvaurioita. Eikä koettelemus päättynyt kesään 536. Puukronikka viesti hätää vuoteen 550 asti.

Näin laajaan ilmaston kylmentämiseen saattoi kyetä vain kaksi voimaa koko universumissa: jättiläismäinen tulivuorenpurkaus tai maapallolle iskeytynyt suuri ulkoavaruuden kappale. Kumpi se oli, vaati uudenlaisia tutkimuksia, sillä puiden vuosilustot ovat hiljaisia todistajia. Ne eivät kerro, miksi ilmasto muuttui.


Jäätikkö johti epätietoisuuteen

Uusi tutkintalinja löytyi maailman suurilta jäätiköiltä. Jäätiköt ovat näet puita suoremmin kytköksissä muinaiseen ilmastoon. Kaikki, mikä kerran leijui taivaalla, satoi sieltä myös alas ja tallentui jäähän. Jos maapalloa kuritti taivaallinen hyökkääjä, jäästä löytyisi avaruuden alkuainetta iridiumia. Jos kylmyys alkoi tulivuoresta, arkistossa olisi sulfaatteja, rikkihapon suoloja, sillä tulivuori syytää purkautuessaan ilmaan rikkikaasuja, jotka vesihöyryyn sitoutuessaan muodostavat mikroskooppista rikkihapposumua.

Tapaus näytti selviävän heti kättelyssä. Jo 1982 Grönlannista oli porattu jäänäyte, joka kertoi, että vuoden 535 kerrostumassa oli poikkeuksellisen paljon sulfaatteja. Sitten tuli takapakkia. Ajoitus oli perustunut alustaviin lumen kertymämalleihin, ja oikea vuosi olikin 516.

Antarktiksella tärppäsi vielä huonommin. Siellä sataa vähemmän, eivätkä kerrostumat ole niin hyvässä järjestyksessä kuin Grönlannissa. Ajoitusten virhemarginaali oli peräti viisi prosenttia, 70 vuotta. Purkaus oli saattanut sattua missä kohtaa tahansa vuosien 465 ja 595 välillä.

Epätietoisuus ilahdutti niitä, jotka kannattivat kosmista iskua. Heillä oli selitys jopa iskeymäkraatterin puuttumiseen. Tunguskan asteroidin lailla yläilmakehässä siruiksi räjähtänyt komeetta ei olisi jättänyt jälkiä maahan, mutta säät se olisi sotkenut maailman laajuudelta.


Uusi tarkkuus tuotti tulosta

Onneksi menetelmät ovat hiottavissa. Viime vuosina tutkijat ovatkin urakalla hakeneet uutta tarkkuutta jäätikkökemiaan. Tulosta on ilmiselvästi syntynyt, sillä helmikuun lopussa kansainvälinen tutkijaryhmä raportoi Geophysical Research Lettersissä tietävänsä, että vuosikymmenen mittainen kylmyys alkoi tulivuorenpurkauksesta.

Ryhmä, johon kuuluvat muun muassa tutkija Lars Berg Larsen Kööpenhaminan yliopistosta, professori Keith Briffa Itä-Anglian yliopistosta Englannista ja professori Matti Eronen Helsingin yliopistosta, on käynyt läpi täsmentyneen jääkalenterin sulfaattikertymiä. Grönlannin näytteet antavat nyt suorastaan nappituloksen: 534 plus tai miinus 2 vuotta. Antarktiksellakin virhemarginaali on kutistunut prosenttiin, joten vaihteluväliksi jää enää 17 vuotta. Kun rikkipiikki osuu vuoteen 542, purkauksen aikahaarukka on 525-559.

Analyysin tekijöille tämä riittää, sillä sattumaksi kummankin pallonpuoliskon käytännöllisesti katsoen samanaikainen rikkikertymä on liian hyvä osuma. Joukko arvelee, että tulivuorenpurkaus tapahtui todennäköisimmin vuonna 535, sillä ilmaston jäähtyminen saattoi kestää vuoden päivät.




Missä ja milloin seuraava suuri?


Jos 500-luvun superpurkaus tapahtuisi nykyisessä miljardien ihmisten teknisesti, taloudellisesti ja poliittisesti herkässä maailmassa, seuraukset olisivat varmaan hirvittävät.

Missä tai milloin katastrofi voisi käynnistyä, on vaikea ennustaa, sillä yksin maailman maa-alueilla on noin

- 1 300 vuorta, jotka ovat purkautuneet viime jääkauden jälkeen
- 550 vuorta, joiden purkaus on historiallisesti dokumentoitu
- 150 vuorta, jotka aktivoituivat viime vuosikymmenellä
- 60 vuorta, jotka antoivat elonmerkin viime vuonna
- 40 vuorta, joiden arvioidaan historiansa perusteella pystyvän superpurkaukseen.
 
Lähde: Global volcanism program, Smithsonian Institution, http://www.volcano.si.edu/


Oman ajanlaskumme raivoisin

Tutkijaryhmällä on toinenkin tärkeä tieto purkauksesta. Se on ollut supersuuri, suurempi kuin tunnetun historian pahin ärjäisy, 1815 sattunut Indonesian Tamboran räjähdys. Näin on pääteltävissä Grönlannin rikkilaskeumasta: sulfaatteja on 40 prosenttia enemmän kuin Tamboran jäljiltä.

Jos Tambora surmasi välittömästi kymmeniätuhansia ihmisiä ja käynnisti ilmastonmuutoksen, joka seuraavina vuosina tappoi kymmeniätuhansia lisää, mitä tekikään vuoden 535 räjähdys? Sen kaasukuorman täytyi peittää taivaankansi vielä paksumpaan rikkisumuun, viedä auringosta terä vielä pidemmäksi aikaa ja viilentää ilmastoa vielä enemmän.

Pohjoisen pallonpuoliskon lämpötila saattoi alentua asteita, ei asteen puolikasta, kuten Tamboran tapauksessa. Seurauksena olivat katovuodet, nälänhädät ja lopulta myös "kauhea tauti", joka nyt tiedetään rutoksi. Koko kurjuuden kuolonuhrit lasketaan miljoonissa, joten keskiajan alun kirjureilla oli todella hyvä syy poikkeuksellisiin merkintöihinsä.


Syyllisestä vain aavistuksia

Tutkijoiden salapoliisintyö kuitenkin jatkuu. Jäätiköiden rikki ei kerro, mikä tulivuori ilmaston muutti. Suuntimaan havainnot kuitenkin auttavat. Koska sulfaatteja on niin pohjoisen kuin etelän jäätikköjäässä, purkauksen on täytynyt tapahtua päiväntasaajalla. Vain ekvaattoria mukailevat voimakkaat nousuvirtaukset ja pasaatituulet pystyvät levittämään rikkihapposumun koko maapallon katteeksi.

Jotkut vulkanologit ovat ehdottaneet Uuden-Guinean Rabaulia, jotkut ovat kallistuneet Indonesian Krakataun kannalle. Voi olla, ettei syyllistä koskaan löydetä. Päiväntasaajan korkeuksilla sijaitsee näet satoja tulivuoria.

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

Talven jäljiltä väritön maisema herää eloon, kun iloista vihreää pilkistelee esiin joka puolelta.

Tätä kasvun ihmettä on aina odotettu hartaasti, ja monille ensimmäisille kevään merkeille on annettu oma erityinen nimityksensä, joka ei viittaa mihinkään tiettyyn kasvilajiin vaan nimenomaan siihen, että kysymys on uuden kasvun alusta.

Kasvin, lehden tai kukan aihetta merkitsevä silmu on johdos ikivanhaan perintösanastoon kuuluvasta silmä-sanasta. Myös kantasanaa silmä tai tämän johdosta silmikko on aiemmin käytetty silmun merkityksessä.

Norkko on ilmeisesti samaa juurta kuin karjalan vuotamista tai tippumista merkitsevä verbi ńorkkuo. Myös suomen valumista tarkoittava norua kuulunee samaan yhteyteen. Rennosti roikkuvat norkot näyttävät valuvan oksilta alas.

Lehtipuun norkkoa tai silmua merkitsevällä urpa-sanalla on laajalti vastineita itämerensuomalaisissa sukukielissä, eikä sille tunneta mitään uskottavaa lainaselitystä. Näin ollen sen täytyy katsoa kuuluvan vanhaan perintösanastoon.

Nykysuomalaisille tutumpi urpu on urpa-sanan johdos, ja samaa juurta on myös urpuja syövän linnun nimitys urpiainen.

Urpa-sanan tapaan myös vesa on kantasuomalaista perua, koskapa sana tunnetaan kaikissa lähisukukielissä.

Taimi-sanaa on joskus arveltu balttilaiseksi lainaksi, mutta todennäköisempää on, että se on kielen omista aineksista muodostettu johdos. Samaa juurta ovat myös taipua- ja taittaa-verbit.

Itu on johdos itää-verbistä, joka on ikivanha indoeurooppalainen laina. Oras puolestaan on johdos piikkiä tai piikkimäistä työkalua merkitsevästä indoiranilaisesta lainasanasta ora. Verso on myös selitetty hyvin vanhaksi indoiranilaiseksi lainaksi.

On mahdollista, että maanviljelytaitojen oppiminen indoeurooppalaisilta naapureilta on innoittanut lainaamaan myös viljakasvien alkuihin viittaavia sanoja.

Kevään kukkiva airut on leskenlehti. Vertauskuvallinen nimi johtuu siitä, että kasvi kukkii suojattomana ilman lehdistöä, joka nousee esiin vasta kukkimisen jälkeen. Vaatimattomasta ulkonäöstä huolimatta leskenlehden ilmestyminen on pantu visusti merkille, ja sille on kansankielessä kymmeniä eri nimityksiä. Yksi tunnetuimmista on yskäruoho, joka kertoo, että vanha kansa on valmistanut kasvista rohtoja etenkin hengitysteiden tauteihin.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2018

Tutustu sisältöön ja lue uusi lehti digilehdet.fi:ssä.

Tieteessä 5/2018

 

PÄÄKIRJOITUS

Päätön paremmuus järjestys 

Suosituissa lukiovertailuissa ei ole kovin paljon järkeä.

 

PÄÄUUTISET

Etevä laskee sormin

Menetelmä toimii paremmin kuin päässälasku.

Kuitu vaalii verensokeria

Runsaskuituinen dieetti korjasi diabeetikoiden glukoosiarvot.

Vapaus vie vakiouralle

Tasa-arvon maissa tytöt karttavat teknisiä ja tieteellisiä aloja.

Ihminen pihistelee unta

Muut kädelliset vetävät sikeitä jopa 15 tuntia vuorokaudessa.

 

ARTIKKELIT

Liiku viisaasti

Monen into lopahtaa vaativiin harjoitusohjelmiin.
Treeni maistuu, kun tuntee muutaman faktan.

Koira syntyi pohjoisessa

Ihminen ja susi tutustuivat jääkauden haaskalla.
Vanhin näyttö elämäntoveruudesta tulee Belgiasta.

Taivaallamme kulkevat sään jättiläiset

Keskileveyksien matalat ovat ilmojen titaaneja.
Ne selittävät, miksi Suomessa on niin epävakaista.

Aivot näkevät harhoja

Kalliotaiteen oudot kuvajaiset tuotti muuntunut
tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Metso kukkoilee koko kevään

Tiluksilla rehvastelu alkaa jo helmikuussa.
Sodaksi taistelu naaraista yltyy vapun tienoilla.

Rooma kaatui rahapulaan

Supervallan tuhoon on tarjottu satoja syitä.
Tapahtumat etenivät luultua raadollisemmin.

 

TIEDE VASTAA

Miksi ensimmäinen lettu epäonnistuu?

Miten gorilla saa lihakset kasvisruoalla?

Miksi pikaliima ei tartu tuubinsa sisäseiniin?

Kuinka kaukana on etäisin galaksi?

Onko hyönteisillä reviirejä?

Mistä juontuvat sanat minä ja itse?

 

KIRJAT

Rikos ei houkuta niin kuin ennen

Länsimaat löysivät uudelleen itsehillinnän.

 

KUVA-ARVOITUS

Siinähän on ihan selvästi...

Klassikkopalsta kutsuu lukijoita tulkitsemaan kuvia
lehden Facebook-sivustolle.

 

OMAT SANAT

Tässä on itua

Kevään ihme pilkottaa pienissä sanoissa.

 

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea uusimman numeron jutut Sanoman Digilehdet-palvelussa.

Ellet vielä ole ottanut tilaukseesi kuuluvaa digiominaisuutta käyttöön, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.