Ihmisen sydän pysähtyy, jos ruumiinlämpö laskee paljon alle 30 asteen. Sen sijaan horrostava lepakko voi ongelmitta jäähtyä alle seitsemän asteen, ja eräät hyönteiset sietävät yli 60 asteen pakkasia.


Sen sijaan horrostava lepakko voi ongelmitta jäähtyä alle seitsemän asteen,
ja eräät hyönteiset sietävät yli 60 asteen pakkasia.




Katso ylös tähtiin. Miten kaunis on tervanmusta yötaivas. Miten kaunis on kristallinkirkas helmikuun yö, jossa puut heittävät tumman varjonsa hangelle. Silti, kaikesta kauneudesta huolimatta, avaruuden ja yön kylmyys tuntuu huokuvan uhkaa. Amerikkalainen kirjailija John Updike on sanonut: "Kylmyyden tarkoitus on muistuttaa meitä siitä, että maailmankaikkeus ei rakasta meitä. Kylmyys, yhtä absoluuttinen kuin musta hauta, hallitsee avaruutta; auringon lämpö on paikallinen ilmiö, ja kuu roikkuu taivaalla vain kertoakseen meille, että suurin osa aineesta on elotonta."

Maapallo todella on kylmä paikka. Keskilämpö eri leveys- ja pituusasteiden lämpötiloista laskettuna on vain yhdeksän celsiusastetta. Virallinen kylmyysennätys, -89,2 astetta, on mitattu Etelämantereella, Vostokin asemalla. Pohjoisen pallonpuoliskon kylmimmät viralliset lämpötilat, noin -68 astetta, on puolestaan mitattu Oimjakonissa ja Verhojanskissa Itä-Siperian vuoristoalueella, Verhojansk- ja Tšerskivuoriston välimaastossa. 

Oman aikamme kylmyys on kuitenkin vain osa tarinaa. Noin kuusisataa miljoonaa vuotta sitten lähes koko maapallon uskotaan olleen lumen ja jään peitossa. Tämän "lumipallomaan" jälkeen kylmät ja lämpimät jaksot ovat vaihdelleet; vuoroin suuret jäätiköt ovat vallanneet suurimman osan pohjoista pallonpuoliskoa, vuoroin lämpimät meret ovat nousseet metsien ja maiden päälle. Etelämanner on ollut jään peitossa 25 miljoonaa viime vuotta, joten tietyssä mielessä siellä vallitsee ikuinen jääkausi. Pohjoisnapa sen sijaan on jäätynyt vasta kaksi miljoonaa vuotta sitten - noin 50 miljoonaa vuotta sitten Jäämeren ympäristössä kasvoi reheviä suometsiä, joissa kuhisi sammakkoeläimiä. Nykyään maapallolla on käynnissä poikkeuksellisen kylmä kausi. (Se ei vähennä meneillään olevan nopean lämpenemisen haitallisuutta, sillä haitat seuraavat maailman turhan nopeasta muutoksesta.)

Kylmän uhasta huolimatta planeetta on täynnä elämänmuotoja, kuten nisäkkäitä, kaloja, sammakoita ja hyönteisiä, joiden kudoksista 60-90 prosenttia on vettä. Vesi alkaa jäätyä, kun lämpötila laskee nollan alapuolelle. Koska monet eläimet elävät alueilla, missä lämpötila laskee säännöllisesti -40 asteeseen, ne ovat kehittäneet lukuisia tapoja kylmästä selviämiseen. Eikä ainoastaan kylmästä. Siperian Verhojanskissa lämpötila vaihtelee talven liki -70 asteesta kesän +36 asteeseen - eläinten on siis sopeuduttava vuoden aikana lähes 110 asteen vaihteluihin.


1 Aina auringossa

Matelijat ovat vaihtolämpöisiä, eli niiden ruumiinlämpö riippuu ympäristön lämpötilasta. Silti kyytä ja sisiliskoa tavataan pohjoisinta Lappia myöten satoja kilometrejä napapiirin pohjoispuolella ja monet liskolajit elävät korkealla vuoristossa. Selviytyäkseen näissä oloissa niiden on käytettävä valtaosa ajastaan auringonottoon.

Äärimmäisen esimerkin siitä, miten paljon kylmyys voi rajoittaa matelijoiden elämää, tarjoaa Andien vuoriston lisko Liolaemus multiformis. Noin 4 500 metrin korkeudessa elävät yksilöt viettävät 82 prosenttia vuorokaudesta syvällä maakoloissa, muuten ne jäätyisivät. 12 prosenttia ajasta ne ottavat aurinkoa ja 4 prosenttia "imevät" lämpöä kivistä painautumalla niitä vasten. Vuorokauden ajasta jää siis 2 prosenttia ravinnon, parittelukumppanin ja uuden elinympäristön etsimiseen.


2 Kaverit kimppaan

Monet eläimet suojautuvat kylmältä painautumalla kaveria vasten, jolloin lämpöä haihduttava pinta-ala pienenee. Erikoisin esimerkki ovat kesymehiläiset, jotka pysyttelevät aktiivisina läpi talven kerääntymällä palloksi. Pyöreä muoto vähentää lämmön haihtumista tehokkaasti: alkutalvesta pallon keskellä on lämpöä noin 20 astetta ja myöhemmin peräti yli 30 astetta ympäristön lämpötilasta riippumatta.

Palloon kerääntyminen alkaa ilman viilentyessä 13 asteen alapuolelle. Kun ilma kylmenee, pallo tiivistyy ja siinä käy jatkuva kuhina mehiläisten vaihtaessa paikkaa viileämmiltä reuna-alueilta lämpimään keskustaan ja toisin päin. Pallon lämpötila vastaa samankokoisen nisäkkään ruumiinlämpöä, joten toisiinsa painautuneet hyönteiset toimivat tavallaan kuin yksi eläin.

Myös keisaripingviinit, jotka kerääntyvät hautomaan Etelämantereen jäätiköille, vähentävät lämmönhukkaa kerääntymällä yhteen. Erittäin kylmällä ilmalla ne asettuvat tiiviiseen, puolipallomaiseen muodostelmaan selkä tuulta vasten. Jos yksilöitä on enemmän kuin kolmesataa, ne säästävät jopa 80 prosenttia siitä lämmönhukasta, jolle ne altistuisivat yksinään. Mitä suuremmaksi pingviinien ryhmä kasvaa, sitä tehokkaammin ne säästävät lämpöä. Joskus ryhmän tiedetään kasvaneen niin suureksi ja painavaksi, että jää on pettänyt pingviinien alta ja ne ovat pudonneet veteen.


3 Jäänestoa vereen

Merivesi jäätyy keskimäärin -1,9 asteessa, mutta monien kalojen veri ja kudosnesteet saavuttavat jäätymispisteensä jo ennen tätä. Kalat selviävät hyisestä arktisesta talvesta yleensä kahdella strategialla: alijäähtymällä ja käyttämällä jäätymisenestoaineita.

Alijäähtymisessä kalan ruumiinnesteet viilenevät jäätymispistettä kylmemmiksi mutta pysyvät nestemäisinä. Tila on äärimmäisen epävakaa. Tämän voi osoittaa laboratoriossa panemalla alijäähtyneen kalan altaaseen jääpalan. Kun se alkaa sulaa, siitä irtoaa pieniä kiteitä, jotka pääsevät kalan verenkiertoon kidusten tai ihon kautta, ja kala jähmettyy hetkessä jääkalikaksi.

Monet kalat välttävät tämän kohtalon pysyttelemällä merten syvänteissä, joissa ei ole jääkiteitä. Trooliin tartuttuaan tällaiset alijäähtyneet kalat toisinaan jäätyvät valmiiksi pakastekaloiksi, kun verkko nostetaan hileisen pintaveden läpi.

Monet antarktiset kalalajit kykenevät elämään jäähileisessä vedessä, vaikka niiden sisään virtaa jatkuvasti uusia jääkiteitä. Normaalisti jääkiteet alkaisivat kasvaa ja tuhoaisivat kudoksia, mutta tässä tapauksessa kiteet tulevat ja menevät aiheuttamatta vahinkoa. Tämä johtuu näiden kalojen sisältämistä peptideistä ja glykopeptideistä. Ne sitoutuvat jääkiteisiin ja ilmeisesti hillitsevät niiden kasvua estämällä vesimolekyylejä tarttumasta kiteen reunaan.


4 Hallitusti kalikaksi

Jääkiteitä, kuten pilviäkin, alkaa muodostua jonkin jäätymisytimen ympärille. Jos esimerkiksi vedessä ei ole mitään epäpuhtauksia, sen voi vaivatta alijäähdyttää -20 asteeseen ja laboratoriossa jopa -40 asteeseen mutta ei tätä kylmemmäksi.

Hyönteiset pärjäävät vaikuttamalla jäätymisytimiin. Jäätymiselle herkät lajit pyrkivät pysyttelemään sulina ja panostavat alijäähtymiseen poistamalla kudoksistaan kaiken, mikä voisi jäätyä. Käytännössä se tarkoittaa, että ne lakkaavat syömästä ennen talvehtimista, jolloin ravintoaineet, suolistobakteerit ja muut mahdolliset jäätymisytimet poistuvat tai vähenevät. Useimmat hyönteiset, jotka kuolevat talven tullessa, jäätyvät viimeistään -6 asteessa, koska niiden elimistö on täynnä näitä jäätymisytimiä.

Jäätymistä kestävät lajit puolestaan edistävät jäätymistä ja tarvitsevat jäätymisytimiä. Ne kuitenkin pidetään solujen ulkopuolella, joten jää muodostuu solujen väliseen tilaan. Tavoitteena on siis jäätyä hallitusti niin, etteivät jääkiteet vahingoita kudoksia.

Eri strategioilla on hyvät ja huonot puolensa. Jäätymiselle herkät lajit voivat kestää pakkasta aina -66 asteeseen asti, mutta jäätymisytimien muodostumisen ja äkkikuoleman vaara on läsnä läpi kylmän kauden. Jäätymistä kestävät lajit taas voivat hallita jäänmuodostusta vain tiettyyn pisteeseen saakka eivätkä yleensä selviä -25:tä astetta kylmemmästä säästä.


5 Karvaa ylle, rasvaa alle

Eläinmaailman kylmäeristyksen sääntö on yksinkertainen: jos sinulla on turkki, et tarvitse rasvaa, ja jos sinulla on rasvaa, et tarvitse turkkia. Tämä näkyy hyvin napa-alueen eläimissä. Naalilla on paksu turkki mutta vähän rasvaa. Hylkeillä on paljon rasvaa mutta lyhyt turkki.

Turkit toimivat vangitsemalla ilmakerroksen karvojen väliin. Jos eläin joutuu veteen, ilmakerros yleensä katoaa. Siksi maaeläimet panostavat turkkiin mutta merinisäkkäät rasvaan. Esimerkiksi uivalla jääkarhulla ei ole juuri iloa turkistaan, vaan lämpö säilyy ihonalaisen ihran turvin. Majavilla ja piisameilla on tosin turkin alla pohjakarva, jossa ilmakerros pysyy myös sukelluksen aikana, mutta silloinkin ne menettävät lämpöä kymmenen kertaa niin nopeasti kuin samanlämpöisessä ilmassa.

Poikkeus rasva/turkki-säännöstä on merisaukko (Enhydra lutra), ainoa merinisäkäs, joka suojautuu kylmältä vedeltä karvapeitteensä avulla. Valinnalla on hintansa, sillä merisaukon on käytettävä vuorokaudessa tuntikausia turkkinsa puhdistamiseen, jotta se pysyisi eristävänä. Merisaukon poikaset taas keräävät turkkinsa sisään niin paljon ilmaa, että ne kelluvat pinnalla kuin pallo eivätkä kykene sukeltamaan veden alle, vaikka haluaisivatkin.

Turkin ja rasvan ero sopeutumisessa maa- ja vesielämään näkyy hyvin hylkeillä. Poikasilla on paksu turkki, joten ne pysyvät lämpiminä maalla. Aikuisilla on paksu rasvakerros, joten ne pysyvät lämpiminä vedessä. Kun ilma kylmenee alle -20 asteen, aikuiset joutuvat jättämään poikasensa yksin jäälle ja sukeltamaan veteen lämmittelemään.


6 Suojaan maalämpöön

Vaikka vuotuiset lämpötilat maan pinnalla vaihtelevat tietyillä alueilla peräti 80 celsiusastetta, jo metrin syvyydessä maan alla lämpö pysyy hämmästyttävän tasaisena. Kun maan päälle vielä sataa lumikerros, vaihtelu tasoittuu lisää ja maan alla pysytään kylmimmälläkin ilmalla plussan puolella. Tämän vuoksi monet pohjoiset jyrsijät, kuten tunturisopulit, voivat jatkaa puuhailujaan ympäri vuoden.

Maanalaisuus kuitenkin tuottaa myös ongelmia. Koska pesissä saattaa elää kaksikin poikuetta päällekkäin ja kaasut vaihtuvat maan ja lumen läpi huonosti, hengitysilma huononee. Normaali ilma sisältää noin 21 prosenttia happea ja alle puoli promillea hiilidioksidia, mutta jyrsijöiden maapesistä on mitattu vain 14 prosenttia happea ja peräti kuusi prosenttia hiilidioksidia. Näin kehno ilma aiheuttaisi ongelmia ihmiselle ja muille maanpäälliseen elämään tottuneille nisäkkäille, eikä tarkoin tiedetä, miten jyrsijät siitä selviävät.


7 Talvi tuuperruksissa

Horrostaminen on lähinnä pienikokoisten nisäkkäiden keino selvitä ravinnon niukkuudesta ja talven kylmyydestä. Vastoin yleistä luuloa se on tavallisempaa maapallon lauhkeilla vyöhykkeillä kuin arktisilla leveysasteilla. Jos arktiset pikkueläimet horrostaisivat, ne joutuisivat viettämään tuuperruksissa 8-9 kuukautta vuodesta. Sen sijaan ne voivat hyödyntää lumipeitteen tarjoamaa lämpösuojaa ja lisääntyä läpi talven.

Horrostuksen alussa eläimen lämpö laskee parissa päivässä 2-7 asteeseen. Tämä lämpötila säilyy koko horrostuksen ajan - paitsi eläimen herätessä. Kaikki horrostajat nimittäin heräävät horroksesta säännöllisesti. Tällöin ne voivat liikkua tai juoda mutta vaipuvat jälleen nopeasti "uneen". Horrostuksen alussa heräilyjä voi olla 1-2 viikon välein. Sitten ne harvenevat ja horroksen loppupuolella jälleen lisääntyvät.

Heräilyn syyt ovat pitkälti epäselvät. Ennen heräämistä eläimen hengitys kiihtyy, jolloin veren happipitoisuus nousee ja hiilidioksidipitoisuus laskee. Sitten eläin alkaa lämmetä, ja aineenvaihdunta palautuu normaalitasolle. Tämä kaikki tapahtuu esimerkiksi lepakoilla muutamassa minuutissa ja kuluttaa huikeasti energiaa. Arvellaan, että heräillessään eläin tarkistaa, onko talvipesässä kaikki kunnossa, ja se voi tarpeen vaatiessa vaihtaa paikkaa.

Myös horrostamisen laukaisevista tekijöistä tiedetään varsin vähän. Eläimillä luultavasti on "horrostushormoni", joka aktivoituu kylmän kauden alkaessa. Esimerkiksi jos horrostavien murmeleiden aivoista eristettyjä peptidejä ruiskutetaan murmeleihin kesällä, ne vaipuvat horrokseen. Jos näitä peptidejä ruiskutetaan ei-horrostaviin apinoihin, niidenkin ruumiinlämpö laskee ja ne muuttuvat uneliaiksi.


Jäätyminen on kuivuuden sukulainen


Jäätyminen on eläimen kannalta samansukuinen ongelma kuin kuivuminen. Kun esimerkiksi sammakko jäätymisvaurioita välttääkseen pumppaa nesteitä soluista niiden väliseen tilaan, soluja uhkaa kuivuminen. Ongelma on suurin solukalvoissa: ne jäykistyvät, ja niiden toiminta häiriintyy. Jäänestoaineiden, kuten glyserolin, tärkein tehtävä onkin ilmeisesti suojata solukalvoja pitämällä ne kosteina.

Koska jäätyminen ja kuivuminen ovat sukua toisilleen, hyvin kuivuutta kestävät lajit kestävät yleensä myös hyvin kylmää. Äärimmäinen esimerkki ovat Etelämantereella elävät hyppyhäntäiset, jotka voivat kylmässä tiristää lähes kaiken nesteen ruumiistaan ja rutistua ryppyisiksi rusinoiksi. Kun niiden päälle tiputetaan vesipisara, ne virkoavat muutamassa minuutissa entiselleen.

Tutkijat uskovat, että soluja jäätymiseltä suojaava biokemiallinen patteristo on kehittynyt alkujaan suojaamaan soluja kuivuudelta ja sille on löytynyt myöhemmin uusi käyttötarkoitus kylmään sopeutumisessa.


Ihmishenkeä uhkaa jo kahden asteen lämmön lasku


Ihminen on alkuaan trooppinen apina, joka ei ilman vaatteita tai muuta suojaa pärjää edes viileässä, kylmästä puhumattakaan. Vai pärjääkö?

1950- ja 1960-luvuilla tehtiin kaksi klassista tutkimusta, joiden mukaan ainakin osa ihmisistä on pystynyt sopeutumaan lämmön puutteeseen.

Ensimmäisessä tutkimuksessa joukko Australian aboriginaaleja ja valkoisia nukkui alastomina aavikolla, missä yölämpötila laski lähelle nollaa. Aboriginaalit nukkuivat tyynesti läpi yön, mutta valkoiset nukkuivat kerralla vain muutamia minuutteja ja heräsivät rajuun paleluun. Mittausten mukaan aboriginaalien ruumiinlämpö laski yön aikana, mutta se ei aiheuttanut heissä mitään reaktiota. Sen sijaan valkoisissa laskusta seurasi raju lämmöntuotanto lihasvärinällä.

Toisessa tutkimuksessa tarkkailtiin Tulimaan koleassa ilmastossa eläviä alacalufe-intiaaneja. Myös alacalufet nukkuivat yönsä kylmässä alasti, mutta heidän ruumiinlämpönsä ja aineenvaihduntansa pysyivät tasaisina.
Aboriginaaleilla ja alacalufeilla on siis erilainen strategia kylmää vastaan. Aboriginaalien elimistö sallii kehon viiletä ja aineenvaihdunnan hidastua. Alacalufe-intiaanien aineenvaihdunta puolestaan on hieman tavallista vilkkaampaa, mikä auttaa sietämään alhaisia lämpötiloja.


Alilämpö tappaa

Ihmisellä hypotermia alkaa, kun ruumiinlämpö laskee 35 asteeseen, mutta ensimmäiset merkit tulevat jo ennen tätä. Ensimmäinen oire on palelun ja lihasvärinän heikentyminen. Uhri voi muuttua sekavaksi tai epätavallisen hiljaiseksi, ja hengitys voi alkaa vinkua, kun keuhkoihin kertyy nestettä.

Kun lämpötila laskee 35 asteeseen, lihasten koordinaatio heikkenee ja hengitys muuttuu epäsäännölliseksi. 33 asteessa lihasvärinä lakkaa kokonaan. 32 asteessa tajunta heikkenee ja 30 asteessa sammuu.
Kuolema seuraa viimeistään 25-28 asteessa, koska sydän lakkaa toimimasta.

Myös muille nisäkkäille alle 30 asteen ruumiinlämpö tietää hengenmenoa - paitsi horrostajille, kuten lepakoille ja tietyille jyrsijöille. Onkin mysteeri, miten ne välttävät sydämen pysähtymisen.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.