Suomalaisia herjataan kateudesta. Täällä kateus voittaa kuulemma jopa kiiman.

Niinpä on vapauttavaa lukea eri kulttuureja verranneen yhdysvaltalaisen antropologin George M. Fosterin kiteytys: jokaisessa maailman kulttuurissa suhtaudutaan kaksijakoisesti niihin yhteisön jäseniin, jotka kohoavat jollain tapaa toisten yläpuolelle. Kyvykästä tietysti ihaillaan, mutta samalla häntä pyritään vetämään kaksin käsin alas.


Miten kateudesta tuli tabu

Fosterin hämmästykseksi länsimainen ihminen voi auliisti myöntää tuntevansa syyllisyyttä, häpeää, ylpeyttä tai jopa ahneutta, mutta kateuden myöntäminen on tabu. Veikkaan, että selitys piilee kasvatuksessa.

Vanhan vitsin mukaan ainoat lapset luulevat, että elämä on oikeudenmukaista. Ne, joilla on sisaruksia, tietävät paremmin. Koska kateus sisarusta kohtaan on vanhemman rakkauden menettämisen uhalla kielletty, lapset voivat oppia kätkemään keljut tunteensa. Perheidylli on päällepäin rikkumaton - kunnes kateus pääsee esimerkiksi perinnönjaossa valloilleen.

Pienellä lapsella haluaminen on hyvin voimakas yllyke. Jos kaverilla on hiekkalaatikolla punainen lapio, juuri se on saatava nyt heti, vaikka vieressä lojuisi samanlainen sininen lapio. Halu saada himoittu esine voi olla niin kova, että lapsi lyö toista leikkikuormurilla päähän.

Lapsia kaitsevan aikuisen mielestä hiekkalaatikkonahistelu on rasittavaa, jopa pelottavaa. Niinpä hän toruu halun innoittamaa lasta ankarasti. Lapsi ei ymmärrä, että väärin oli vain toisen ihmisen vahingoittaminen, ei jonkin haluaminen sinänsä. Niinpä lapsi oppii häpeämään haluamistaan niin taitavasti, ettei hän aikuisena edes itse tiedä, mikä häntä pohjimmiltaan innostaa.

Myös kilpailurituaaleissa opetetaan kateuden käsittelyä. Käytännössä vain voitolla on merkitystä, vaikka kaikki tietysti teeskentelevät, että reilu peli on pääasia. Niinpä urheilutoimittajat ja yleisö seuraavat silmä kovana, miten tyylikkäästi ja urheasti vain hopeaa tai pronssia saaneet osaavat peittää tappion aiheuttaman mielipahan. Kateutta ei saa näyttää, koska kateus on pikkumaista.

Kilpailu kilpailulta ja oppitunti oppitunnilta kateus painuu tietoisen mielen pinnan alle. Niinpä moni hyvin kasvatettu aikuinen väittää vakavissaan, ettei hän ole kateellinen mistään kenellekään.


Kateus-kortti sulkee suut...

Kateuden kieltäminen on mennyt kulttuurissamme todella pitkälle. Jos joku kehtaa kyseenalaistaa optioiden tai palkkaerojen mielekkyyttä, kysymys mitätöidään kateellisten kitinäksi. Ikään kuin kateelliseksi leimaaminen riittäisi vastaukseksi asialliseen kysymykseen. Kateus-kortti toimii, ja valintojen kyseenalaistajan odotetaan vaikenevan häpeissään.

Mutta ajatellaanpa asiaa pidemmälle. Vaikka kyseenalaistaja olisikin kateudesta vihreä, hän ansaitsee silti kelpo selityksen esimerkiksi sille, miksi naisen euro on 80 senttiä. Vain höntti hyväksyy mukisematta tuollaisen eron, eikä ole järkiperustetta sille, miksei vahvemmasta eurosta saisi olla kateellinen. Tällaisessa tapauksessa kateus on hyödyksi, koska se motivoi arvioimaan kriteerejä.

Kirjassaan Välähdys - alitajuisen ajattelun voima (Ajatus 2006) newyorkilainen toimittaja Malcolm Gladwell kertoo, miten vaikeaa naisten oli päästä soittajiksi Euroopan sinfoniaorkestereihin. Sävelkorva tai fysiikka ei riittänyt, selitettiin. Naisten valitukset syrjinnästä mitätöitiin luusereiden katkeruutena. Vasta koesoittojen suorittaminen siten, että raati ei nähnyt sermin takana olevaa soittajaa, mahdollisti myös naisten (ja kiinalaisten) pääsyn orkesteriin. Valitsijaraati suosi miehiä niin alitajuisesti, etteivät edes tarkkakorvaiset musiikin ammattilaiset kyenneet pitämään silmiään kurissa.

Mikä mahtaisi olla tulos, jos muillakin elämänalueilla kehitettäisiin vastaavia sokkotestejä? Pääsisivätkö esimerkiksi näkyvästi vammaiset vihdoinkin oikeisiin töihin?


...tai saa vastaan narsismi-kortin

Vaikka kateus-kortti vielä toistaiseksi tukkii kyseenalaistajien suut, kortin käyttämisessä kannattaa olla varovainen. Ihmiset ovat tulleet tietoisiksi narsisteista.

Narsistilla on liian suuret luulot itsestään. Niinpä hän vaatii itselleen etuoikeuksia ja erityiskohtelua ilman asiaperusteita. Narsisti uskoo kuuluvansa kadehdittujen kastiin, jota tavallinen rahvas ei voi ymmärtää. Ylemmyydessään narsisti käyttää muita hyväkseen, ja kun nämä alkavat kysellä vastavuoroisuuden ja reiluuden perään, narsisti leimaa kyseenalaistukset kadehtijoiden panetteluksi.

Kateus-kortin käyttäminen voi siis johtaa siihen, että saakin silmilleen narsismi-kortin. Mikäli ei halua profiloitua perusteetta pöyhkeilevien porukkaan, kannattaa antaa kyseenalaistuksiin faktapohjaiset, asialliset vastaukset tai vaihtoehtoisesti luopua perusteettomista etuoikeuksista.


Kateus auttaa kompassina

Kun huomaat kateuden kaikerruksen, älä turhaan kiellä sen olemassaoloa, vaan suo sille lämmin kiitos. Kateus ei ilmaannu turhan takia. Kompassin lailla se näyttää syvimpien ja kukaties jo aikaa haudattujen halujesi suunnan.

Kateus kielii, että koet jollain tapaa olevasi kadehtimasi ihmisen vertainen tai jopa hänen yläpuolellaan. Toinen vaihtoehto, ihailu, sen sijaan viestii, ettet edes haaveile kuuluvasi samaan kastiin.

Kun seuraavan kerran havaitset kadehtivasi vaikkapa naapurin grillaustaitoa, harkitse saman taidon hankintaa itsellesi. Kateus saattaa toki kuiskuttaa: kärvennä kaverin käpälä. Kaverin kyvyttömyys grillata ei kuitenkaan tee sinusta yhtään parempaa. Ratkaisu löytyy päinvastaisesta suunnasta. Kannattaa pyrkiä kadehditun oppilaaksi.

Syvällinen osaaja toimii mielellään noviisin mentorina. Näyttämällä intosi ja taitoa kohtaan tuntemasi arvostuksen voit päästä naapurin grillausoppiin. Harjoitteluhetket saavat sinut ehkä huomaamaan, miten paljon raakaa työtä taidon hankkiminen vaatii. Realismi liennyttää kateuden - ja usein myös innostuksen. Kateuden kompassi ei enää värähdä.

Jo pelkkä kadehditun tarinoiden kuunteleminen voi parantaa kateuden. Jos uskot työmatkojen muistuttavan lomamatkoja, saatat kadehtia ammattinsa vuoksi paljon matkustavia. Itselläni on ollut tilaisuus keskustella luottamuksellisesti jälkimmäisten kanssa. Lentoasemilla notkuminen tai hotelleissa asuminen ei ole käytännössä lainkaan niin hauskaa kuin matkustavaiset antavat muille ymmärtää. Joskus pihlajanmarjat ovat vieläkin happamampia kuin kateellinen kuvittelee.



Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.