Eduskuntavaalit käydään taas maaliskuussa. Mikä sinun äänesi ratkaisee?

Puolueet olisivat onnellisia, jos tietäisivät, millä perusteella me äänestäjät valitsemme ehdokkaamme, mutta eivät sitä tiedä vaalispesialistitkaan.

Tutkimuksista huolimatta äänestäjä on arvaamaton.

TEKSTI:Matti Wiberg

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eduskuntavaalit käydään taas maaliskuussa. Mikä sinun äänesi ratkaisee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Puolueet olisivat onnellisia, jos tietäisivät, millä perusteella me äänestäjät valitsemme ehdokkaamme, mutta eivät sitä tiedä vaalispesialistitkaan.



Tutkimuksista huolimatta äänestäjä on arvaamaton.

Julkaistu Tiede-lehdessä

1/2003 




Mikä saa vaaliuurnille?

Suomalaiset ovat äänestäneet eduskuntavaa-leissa innokkaasti. 1960-luvulta 1980-luvulle äänestysprosentti oli yksiä vaaleja lukuun ot-tamatta yli 80:n. Sittemmin se on liikkunut 70:n tienoilla.

Miksi me äänestämme? Eihän ole kovinkaan todennäköistä, että juuri sinun äänesi tai minun ääneni vaikuttaa lopputulokseen. Tutkimuksissa on löydetty useita tekijöitä, jotka edistävät äänes-tysaktiivisuutta. Uurnilla käydään, kun

• äänestäjiä on vähän. Mitä pienempi kansa on, sitä todennäköisemmin kansalainen äänestää.

• äänestysprosentti on perinnäisesti korkea. Hyvä äänestysprosentti toimii sosiaalisena normina, joka patistaa ihmiset liikkeelle.

• äänestäminen koetaan kansalaisvelvollisuu-deksi. Ihmiset, jotka pitävät äänioikeutta olen-naisena osana kansalaisuutta, osallistuvat vaaleihin.

• vaalit ovat tiukat. Jos eri puolueiden kannatus on tasaväkinen, ihmiset kokevat, että heidän äänel-lään on merkitystä, että juuri he voivat toimia vaa´ankielenä.

• äänestäjät ovat perillä politiikasta. Politiikkaa tun-tevat tekevät rationaalisia valintoja ja haluavat tukea kannaltaan parasta vaihtoehtoa.

• ehdokkaat ovat riittävän erilaisia. Kun ihmiset ko-kevat, että vaihtoehdot ovat todellisia, tuntuu mielekkäältä valita niiden välillä.

• oma puolue on pieni. Kun kannattajakunta on suppea, yksilön merkitys korostuu. Tästä syystä pienet puolueet saavat yleensä äänestäjänsä helpommin liikkeelle kuin suuret, laajan kannatta-jakunnan puolueet.

• koulutuspohja on hyvä. Mitä useampia vuosia ihminen on viettänyt oppilaitoksissa, sitä toden-näköisemmin hän äänestää.

• perhesuhteet ovat vakiintuneet. Naimissa olevat äänestävät varmemmin kuin naimattomat.

• henkilökohtaiset kustannukset jäävät pieniksi. Jos vaali-informaation hankinta ja äänestämässä käyminen alkavat viedä aikaa ja rahaa, äänes-tämistä harkitaan tarkemmin.


Vaalit tarjoavat kansalaisille suorimman ja selvimmän mahdollisuuden vaikuttaa politiikkaan. Kansanedustajathan saavat valtakirjansa meiltä äänestäjiltä. Vaalitutkimus, psefologia, selvittää, mitkä seikat vaikuttavat äänestämiseemme.

Äänestäminen on tekona yksinkertainen liikesarja, mutta ihmisten vaalikäyttäytymisen selittäminen on osoittautunut monimutkaiseksi tehtäväksi. Vaaleihin liittyy paljon myyttisiä, ritualistisia ja psykologisia elementtejä, joita ei tunneta. Sitäkään ei tiedetä, miksi ihmiset ylipäänsä osallistuvat vaaleihin.

Tätä voi pitää toisaalta hyvänä asiana. Jos olisi itsestään selvää, miten ihmisten vaalikäyttäytyminen määräytyy, tietoa voitaisiin käyttää strategisiin tarkoituksiin tai peräti manipulaatioon. Tällöin vaalit menettäisivät merkitystään. Ne eivät kenties enää heijastaisi kansan tahtoa vaan ilmentäisivät pikemminkin manipuloinnin tulosta.



Tarjolla neljä selitystä

Psefologit eivät ole onnistuneet yrityksistään huolimatta muotoilemaan yhtään yleisesti hyväksyttyä teoriaa siitä, miksi ihmiset äänestävät siten kuin äänestävät. Perinnäisesti käyttäytymistä on selitetty neljällä eri mallilla, jotka brittiläinen politiikantutkija Andrew Heywood esittelee tuoreessa kirjassaan Politics (Plagrave, London 2002).

• Identifikaatiomallin mukaan ihmiset äänestävät sitä puoluetta, johon he ovat samastuneet. Puolue on valittu yleensä jo nuoruudessa, ja tavallisesti perhe on ollut tärkeä vaikuttaja; koti tarjoaa poliittiset alkeisopit. Tämä näkemys pitää äänestämistä kiihkeän uskollisuuden ilmauksena, johon eivät vaikuta puolueiden poliittiset ohjelmat, ehdokkaiden persoonallisuus ja kampanjointi tai tiedotusvälineiden vaalijutut.

• Sosiologisen teorian mukaan ihmiset äänestävät taloudellisen tai sosiaalisen luokkansa perusteella. Psykologisen samastumisen sijaan selittävänä tekijänä on nyt kuuluminen ryhmään. Malli korostaa yhteiskunnan vedenjakajia ja konfliktilinjoja erottelemalla ihmisiä sosiaalisiin luokkiin yhteiskunnallisen aseman, iän, sukupuolen, etnisen taustan, uskonnon ja asuinalueen mukaan.

• Rationaalisen valinnan malli korostaa yksilöllistä harkintaa. Äänestäjä valitsee puolueen, joka parhaiten edistää juuri hänelle itselleen olennaisia asioita.

Valinnan tekee Homo politicus, joka suhtautuu vaaleihin puhtaan välineellisesti ja näkee ne keinoksi ajaa omia tavoitteitaan.

• Dominantin ideologian malli etsii vaalikäyttäyty-misen syitä vallitsevista ideologisista oloista. Vallitseva


ideologia ei kyseenalaista valtasuhteita ja voimavarojen jakautumista yhteiskunnassa. Näin vaalejakin pidetään keinona tukea vallitsevia oloja. Kansalaiset antavat niille siunauksensa äänestämällä.




Mikä laskee vaali-intoa?

Äänestysinto on kääntynyt laskuun myös Suo-messa. Viime eduskuntavaaleissa 1999 ää-nestysprosentti painui alle 70:n. Uurnille lähdetään laiskasti, kun

• äänioikeus ei tunnu olennaiselta osalta kansalai-suutta. Etenkään nuoret eivät koe äänestämistä oikeudekseen saati velvollisuudekseen.

• politiikasta on tullut hepreaa. Tietämättömien on järkevää pidättäytyä äänestämästä, sillä he saat-tavat tietämättömyyttään tukea kannaltaan huonoa vaihtoehtoa.

• kaikki ehdokkaat vaikuttavat samanlaisilta. Valin-nasta on kadonnut mielekkyys.

• vaikutusmahdollisuudet tuntuvat olemattomilta. Totunnainen politiikka ei muutu miksikään, oli val-lassa kuka tahansa.

• koulutuspohja on matala. Mitä vähemmän ihminen on käynyt kouluja, sitä epätodennäköisemmin hän äänestää.

• perhesuhteet ovat vakiintumattomat. Nuoret ja sinkut äänestävät harvemmin kuin perheelliset.

• elämä on liikkuvaa. Mitä useammin ihminen vaih-taa asuinpaikkaa, sitä huonommin hän äänestää.

Suomessa sosioekonomiset tekijät, kuten koulutus, tulot, perhesuhteet ja asuinkunnan tyyppi, vaikut-tavat ihmisten äänestyskäyttäytymiseen enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Äänestysinto on tutkimusten mukaan sitä vähäisempi, mitä huonom-pi on sosioekonominen asema.


Mallit murenemassa

  malleihin. Andrew Heywood korostaa, etteivät puhtaat luokittelukriteerit toimi nykyisessä yhteiskunnassa.

 Perättäisissä vaaleissa eri puoluetta äänestävien, ns. liikkuvien äänestäjien määrä on kasvussa.

Myös sosiaaliset luokat ovat menettäneet merkitystään, vaikka puoluejärjestelmä useimmissa maissa edelleen perustuu luokkarakenteeseen. Tätä kehitystä on edistänyt niin yleinen vaurastuminen kuin se, että puolueet ovat linjanneet politiikkaansa yleispuolueiden suuntaan.

Puolue- ja luokkasiteitä murentaa myös postmoderni elämäntapa. Yhteiskunnassa, jossa korostetaan yksilöllisyyttä ja moniarvoisuutta sosiaalisten siteiden sijasta, lisääntyy asiaäänestäminen, issue-voting. Yhä useampi kansalainen on Homo politicus ja tekee valintansa rationaalisesti omista lähtökohdistaan.

Rahan arvo nousee

Hyvä esimerkki rationaalisuudesta on ns. lompakkoäänestäminen, jolla tarkoitetaan ehdokkaan tai puolueen valintaa taloudellisten tekijöiden perusteella.

  samoin kuin he ostavat tavaroita tai palveluja itsekkäin perustein ja omia tarpeitaan tyydyttämään.

Nykyäänestäjät myös pohtivat, miten eri ehdokkaat menestyvät tulevaisuudessa, tai puntaroivat heidän menneitä tekemisiään. Jos he on tyytyväisiä asioiden tilaan, he saattavat valita entisen ehdokkaansa uudelleen. Jos he ovat tyytymättömiä, he voivat rangaista vanhaa edustajaansa ja äänestää hänen kilpailijoitaan.

Mainonta sotkee kuvaa

Entisestään vaalikäyttäytymisen ennustamista hankaloittavat monet äänestämiseen vaikuttavat irrationaaliset tekijät, kuten poliittisten johtajien karismaattisuus tai puolueiden ja ehdokkaiden luomalla luodut imagot.

Ehdokkaiden keräämät äänimäärät voivat kertoa enemmän jostakin muusta kuin äänestäjien intresseistä. Menestys saattaa olla mainonnan ja propagandan ansiota, ja vaalien tulos voi heijastaa kampanjointiin käytettyjä voimavaroja.


 


Matti Wiberg on Turun yliopiston valtio-opin professori.


Sisältö jatkuu mainoksen alla