Me juhlimme vappua kuin varkain jo aattona. Varsinaisena juhlapäivänä moni käy arvokkaasti lounaalla. Kuva: Shutterstock
Me juhlimme vappua kuin varkain jo aattona. Varsinaisena juhlapäivänä moni käy arvokkaasti lounaalla. Kuva: Shutterstock

Pönöttämisen ja viinan vetämisen välistä puuttuu kepeämpi vaihde.

Kansainvälisten kokouksien cocktailtilaisuuksissa suomalaiset hakeutuvat toistensa seuraan sipisemään, etteivät jaksa koko ajan puhua englantia ja verkostoitua. Samaan aikaan muiden maiden porukat puhua porisevat murteisella englannilla kaikkien kanssa. Syntyy umpimielinen Impivaara keskelle kepeitä kokkareita.

Monikansallinen cocktailtilaisuus on vaikea paikka, sillä siinä törmäävät toisiinsa sosiaa­lisuuden vaatimus ja sen pelko. Verkotu, seurustele, ole kepeä, käskee suomalainen itseään mutta tuntee pelkkää jähmeyttä, joka sammuttaa seurusteluyritykset alkuunsa. Edes juoda ei voi, koska silloin vain todentaisi nolon stereotypian vasta viinan voimalla käynnistyvästä ujostelijasta.

Juhlat ovat aina olleet suomalaiselle vähintään yhtä paljon haaste kuin mahdollisuus. Synnynnäisiksi seurustelijoiksi koetut ulkomaalaiset ovat kuin entisaikain sivistyneistö, joka sai tavallisen rahvaan jännittämään, miten päin tässä oikein pitäisi olla. Luokka-asetelmat jähmettivät juhlijaa, tietää Helsingin yliopiston sosiaalihisto­rian professori Matti Peltonen.

– Ei saanut näyttää sivistymättömältä moukalta, koska niin sanottu sivistyneistö siitä aina muistutti. Kun suomalaiset eivät olleet hierarkkisissa juhlissa, meno oli vallatonta ja puhe sujuvaa, mutta kun oli ”herroja” paikalla, olivat kaikki hiljaa, Peltonen kuvaa.

Juhlitaan ennen juhlaa

Meillä suomalaisilla on sellainenkin erikoisuus, että keskitymme juhlimaan aattona, emme niinkään varsinaisena juhlapäivänä.

Me pidämme hauskaa vapun, juhannuksen, joulun ja uudenvuoden aattona. Maailmalla tämä on harvinaisempaa, sillä useimmissa maissa aatolla ei ole mitään merkitystä.

Helsingin yliopiston kansatieteen professori Hanna Snellman arvelee, että tapa liittyy vakavuuteen, jolla suomalainen suhtautuu juhlien viettoon.

– Suomalaiset juhlivat railakkaimmin aattona, vähän niin kuin salaa. Varsinaiseen juhlapäivään jää enemmän pönötystä, kuten arvokas jouluateria tai vappulounas. Myös vapun monet tilaisuudet poliittisine puheineen ovat arvokkaita, Snellman sanoo.

Totista tyyliä edustaa myös itsenäisyyspäivän vietto, joka keskittyy varsinaiseen juhlapäivään Presidentinlinnan vastaanottoineen. Arvokas, lähes harras tunnelma tarttuu maan merkkipäivään suureksi osaksi sodan muistosta.

Monet muut vuotuisjuhlat ovat taustaltaan uskonnollisia, mikä saattaa Snellmanin mukaan selittää, miksi aattona juhlinta käy paremmin laatuun: varsinaisena kristillisenä juhlapäivänä ei ole ollut sopivaa irrotella.

Alkoholi rikkoo hiljaisuuden

Juhlat ovat siitä erikoinen tapahtuma, että ihmiset kokoontuvat yhteen tekemättä mitään erikoista. He vain keskittyvät toisiinsa. Vaaditaan seurustelutaitoja, jotta vältytään vaivaantumiselta.

Suomessa hankaluutena on perinteinen hiljaisuuden arvostus. Se voi vetää vakavaksi pelkkään yhdessäoloon varatussa tilaisuudessa.

– Suomessa hiljaisuutta ja vaatimattomuutta pidetään hyveinä, joihin on kotona ja koulussa kannustettu. Nykyään meidän pitää oikein opettelemalla opetella kehumaan amerikkalaiseen tapaan, kuinka erinomaisia olemme, Snellman huomauttaa.

Perinteinen ratkaisu vaitonaisuuden ongelmaan on tietenkin ollut kemiallinen. Alkoholi avaa äänen, ja mekkalaa alkaa oitis syntyä. Vain puoliksi leikillään sanotaan, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä.

Kepeyden tuulosia ilmassa

Jo Suomen ruotsinkieliset juhlivat kepeämmin kuin suomenkielinen väki. Suomenruotsalaisilla on myös hieman erilainen suhtautuminen viinaksiin, muistuttaa juhlimiseen perehtynyt sosiologian dosentti Ismo Kantola Turun yliopistosta.

– Ruotsinkielisillä ei ole jyrkkää rajanvetoa alkoholin käytön ja muun sosiaalisen kanssakäymisen välillä. Kunnon kännit eivät kuulu perinteiseen suomenruotsalaiseen kulttuuriin, vaikka muuten alkoholiin ei suhtauduta torjuvasti. Juominen ei ole sellainen loveen lankeamisen vapaa kenttä, jota se suomenkielisille tahtoo olla, Kantola sanoo.

Niin suomalainen viinapää kuin hiljaisuuskin ovat stereotypioita, jotka toistelemalla myös pysyvät hengissä. Siksi tämäkään juttu ei ehkä edistä vapautumista jähmeyden ikeestä.

Uusia tuulia tuntuu kuitenkin jo ilmassa. Joitakin vuosia sitten keksitty ravintolapäivä levittäytyy toukokuussa turuille ja toreille. Se jos mikä on kepeää kulinaarista yhdessäoloa, jota ei raskauteta pönötyksellä tai samanistisella humalatilalla. Malja sille!

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2013