Aivokuvat alkavat paljastaa meistä jo niin intiimejä asioita, että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat kognitiivisen yksityisyyden rajat.


että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat
kognitiivisen yksityisyyden rajat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Salkku lipuu lentokentän turvatarkastuksessa läpivalaisulaitteen syövereihin samalla kun sen omistaja siirtyy aivoskanneriin. Vihreä valo vilkkuu vasta, kun laite on varmistanut, ettei matkustaja ole terroristi - tai häirikkö, joka tilaisuuden tullen aikoo järjestää rettelön.

Science fictionia? - Vielä kyllä, mutta ei kauan, väittää Judy Illes, Stanfordin yliopiston neuroetiikan tutkimusohjelman johtaja, uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Aivojen kuvausmenetelmät ovat kehittyneet niin huimin askelin, että Illesin mukaan on enää vain ajan kysymys, milloin viranomaiset ja yritykset ryhtyvät käyttämään niitä omin lupinsa omiin tarkoituksiinsa.

- Väärinkäytösten mahdollisuus on ilmeinen. Tilanne on hälyttävä, Illes painottaa.


Aikeet saatiin kiikkiin

Potkua Judy Illesin väitteille antaa Current Biology -lehdessä keväällä julkaistu tutkimus. Sen mukaan aivoista on nyt ensi kertaa kyetty etukäteen näkemään, mitä ihminen on aikeissa tehdä. Max Planck -instituutin kongnitio- ja neuropsykologi John-Dylan Haynes kertoo, että päätös tehdä jotakin näkyy etuotsalohkon aivokuorella ennen aikeen toteuttamista. Kokeissa toiminnallinen magneettikuvaus kertoi 70 prosentin tarkkuudella, aikoiko koehenkilö laskea annetut luvut yhteen vai vähentää ne toisistaan.

Satunnaisten, vapaana ryöppyä­vien ajatusten lukulaite on nykytieteen ulottumattomissa, mutta Heynes uskoo, että viiden-kymmenen vuoden kuluessa markkinoille saadaan sovellus, joka pystyy onkimaan aivoista yksinkertaisia juu-tai-ei-aikeita.

- Ei ole mahdotonta, kommentoi Teknillisen korkeakoulun aivotutkimusyksikön johtaja professori Riitta Hari. Eri asia Harin mukaan sitten on, miten luotettavasti laite voi asioita pääkopastamme mitata. - Onnistuminen riippuu paljolti siitä, miten yksiselitteinen tutkimusasetelma osataan rakentaa - ja silti tulos on monella tapaa tulkinnanvarainen.


Myös persoona piirtyy

Tulkintaongelmista huolimatta kiinnostus aivojen kuvaamiseen yltyy. Hermotoiminta voi näet paljastaa ihmisestä seikkoja, jotka varmaan kiinnostavat esimerkiksi työhönottajia ja mainostajia. Maailmalla neuromarkkinointi nuuskii jo aivojamme (ks. Osta-nappulaa etsimässä, Tiede 3/2007, s. 44-47).

Harvardin yliopiston tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että ujojen ihmisten aivoissa pelkokeskus mantelitumake reagoi voimakkaasti silloinkin, kun heille näytetään ilmeiltään neutraaleja kasvoja. Duken yliopiston tutkijat taas raportoivat äskettäin Nature Neuroscience -lehdessä, että ohimolohkon yläuurteen toiminta kietoutuu altruismiin, epäitsekkääseen käyttäytymiseen.

Aivoista on löytynyt kytköksiä, jotka viittaavat neuroottisuuteen, riskien ottoon, pessimismiin ja empatiaan. Niin ikään aivojen sanotaan kertovan, onko ihminen taipuvainen uskonnollisuuteen tai miten hän suhtautuu politiikkaan.

Eikä seksuaalinen suuntautuminenkaan pysy enää kaapissa, jos aivokuvilta kysytään. Naapurissa Ruotsissa Karoliinisen instituutin neurotutkija Ivanka Savic on osoittanut, että miesten hajurauhasista erittyvä androstadienoni aktivoi homomiesten aivoissa saman hypotalamuksen alueen, joka heteromiehillä reagoi naisten hajusignaaliin estratetraeoliin. Vastaavasti ovat erotettavissa naisten taipumukset. Heteronaisilla aivoalue syttyy miehen hajumolekyylistä, lesboilla sitä kiihdyttää kumpikin feromoni yhtä lailla.

Judy Illes pelkää, että tällaisiin tuloksiin pystyvä tekniikka vie oikeutemme yksityisyyteen. Hän perää pikaista keskustelua kognitiivisen yksityisyyden rajoista. Kuka saa kurkkia aivoihin - ja mihin tietoja on lupa käyttää?


Kuviin uskotaan sokeasti

Illes ei ole käsityksineen yksin. Hänelle tekee seuraa muun muassa Santa Barbaran yliopiston psykologian professori ja Kongnitiivisen neurotieteen instituutin johtaja Michael Gazzaniga, joka näkee aivokuvissa toisenkin sudenkuopan: yksioikoisen tulkinnan. Viime vuonna suomennetussa kirjassaan Eettiset aivot Gazzaniga muistuttaa, että kuvia katsottaessa unohtuu liian usein, mitä kuvat oikeasti ovat: vain tietokoneella väritettyjä rakennekuvia tai koosteita aivojen aineenvaihdunnasta.

Kuvien voiman on saanut tuta esimerkiksi New Yorkin yliopiston neurotieteilijä Elizabeth Phelps, joka tutkii emootioiden, oppimisen ja muistin hermostollista perustaa ja kytköksiä käyttäytymiseen.

Phelps huomasi kokeissaan, että valkoihoisten amerikkalaisten mantelitumake aktivoitui, kun he katsoivat tuntemattomien mustaihoisten kasvokuvia. Näin ei käynyt, jos kasvot olivat tutut. Phelps päätteli, että "valkoihoisilla mantelitumakkeen vasteet heijastelevat yksilöllisten kokemusten muuntelemaa sosiaa¬listen ryhmien kulttuurista arvotusta". Monessa lehdessä luki kuitenkin, että rasismi näkyy aivoissa, ja vieressä oli aivokuva todisteena.

Gazzanigan mukaan se, että aivot luokittelevat ihmisiä jonkin tietyn seikan, kuten ihonvärin, perusteella, on rasismin edellytys muttei rasismia. Hän korostaa, ettei käyttäytyminen synny yksittäisissä aivojen pisteissä vaan hermoratojen verkossa aivoalueiden yhteistyönä. Siinäkin tapauksessa, että tutkimukset joskus vahvistaisivat aivotoiminnan ja rasismin kytköksen, olisi vaikea todistaa, että ajatukset johtaisivat rasistisiin tekoihin. Jokainen meistä on täynnä kaikenlaisia ennakkoluuloja, mutta teoiksi ne muuttuvat harvoin. Pikemmin koetamme tukahduttaa käsityksiämme.


Kuvat tuotiin oikeussaliin

Uskosta aivokuvien todistusvoimaan kertoo myös se, että kuvat ovat ilmestyneet lakimiesten hyppysiin. Yhdysvalloissa niiden avulla on jo yritetty lieventää teini-ikäisen tuomiota ryöstömurhasta. Puolustusasianajajien mukaan murrosikäisen harkintakykyä säätelevän etuotsalohkon keskeneräisyys teki nuoresta syyntakeettoman tekoonsa.

Ilmaan on heitetty myös ajatus, että julmien henkirikosten tekijät saattavat kärsiä empatian, syyllisyydentunteen ja katumuksen puutteesta. Tutkimukset osoittavat, että moraalinen ajattelu vaatii aivan tiettyjen aivoalueiden yhteistoimintaa. Joillakin murhasta tuomituilla verkosto kuitenkin toimii erittäin laiskasti.

Funktionaalista magneettikuvausta on ryhdytty hyödyntämään myös valheenpaljastuksessa. Yhdysvalloissa on jo kaksikin kaupallista yritystä - NoLieMRI ja Cephos - jotka tarjoavat fMRI-skannauksia totuuden todentamiseen sillä perusteella, että valhe vaatii aivoilta kiihkeämpää toimintaa kuin totuus.

Tutkijat karsastavat aivokuvien käyttöä oikeussaleissa. - Siinä missä esimerkiksi geenitesti kertoo jotakin konkreettista perimästä, aivokuvannus kartoittaa ajattelun hermostollisia korrelaatteja. Esimerkiksi fMRI rekisteröi veren happitason muutokset, syntyivät ne sitten mistä syystä tahansa, Riitta Hari painottaa.

Gazzaniga korostaa, että vastuu on sosiaalinen, ei neurotieteellinen käsite. Yksikään aivokuvan pikseli ei milloinkaan todista syyllisyyttä tai syyttömyyttä, hän kirjoittaa. 


Suomalaiset ovat suojassa

Suomessa mikään yritys tai muukaan taho ei voi noin vain ruveta seulomaan asiakkaidensa tai työntekijöidensä aivoja.
- Meillä kuvantamista säätelee laki lääketieteellisestä tutkimuksesta. Sen mukaan kaikille tutkimushankkeille pitää saada ennen tutkimuksen aloittamista paikallisen eettisen toimikunnan puolto, Riitta Hari selvittää.

- Lisäksi jokaiselta tutkimukseen osallistuvalta vaaditaan suostumus, eli pakolla ei ketään voi  aivoskanneriin laittaa.

Harin mukaan aivotutkimuksen ja siinä syntyvän tiedon käyttämisen neuroeettinen ydin kiteytyy nimenomaan tutkittavan suostumukseen: mitään ei saa tehdä ilman tutkittavan nimenomaista lupaa.


Eikö yksityisyys mennyt jo?

Toisaalta voidaan kysyä, tuoko aivokuvaus esiin mitään sen yksityisempää kuin esimerkiksi psykologinen testi. Useat meistä suostuvat hyvinkin intiimeihin kyselyihin.

Monien mielestä taisto yksityisyydestä hävittiin jo silloin, kun henkilö-, kulutus- ja käyttäytymistietojamme ryhdyttiin järjestelmällisesti tallentamaan satoihin ja tuhansiin asiakas- ja viranomaisrekistereihin. Michael Gazzanigan sanoin: Luultavasti yksikään henkilökohtaisista päätöksistäsi ei ole yksityinen. Mieltymyksesi ja taipumuksesi ovat markkinointiyritysten ja hallitusten käytössä likimain kaikkialla.



Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Aiheesta verkossa:
www.neuroethicssociety.org
www.meetingmindseurope.org

Sisältö jatkuu mainoksen alla