Aivokuvat alkavat paljastaa meistä jo niin intiimejä asioita, että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat kognitiivisen yksityisyyden rajat.


että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat
kognitiivisen yksityisyyden rajat.




Salkku lipuu lentokentän turvatarkastuksessa läpivalaisulaitteen syövereihin samalla kun sen omistaja siirtyy aivoskanneriin. Vihreä valo vilkkuu vasta, kun laite on varmistanut, ettei matkustaja ole terroristi - tai häirikkö, joka tilaisuuden tullen aikoo järjestää rettelön.

Science fictionia? - Vielä kyllä, mutta ei kauan, väittää Judy Illes, Stanfordin yliopiston neuroetiikan tutkimusohjelman johtaja, uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Aivojen kuvausmenetelmät ovat kehittyneet niin huimin askelin, että Illesin mukaan on enää vain ajan kysymys, milloin viranomaiset ja yritykset ryhtyvät käyttämään niitä omin lupinsa omiin tarkoituksiinsa.

- Väärinkäytösten mahdollisuus on ilmeinen. Tilanne on hälyttävä, Illes painottaa.


Aikeet saatiin kiikkiin

Potkua Judy Illesin väitteille antaa Current Biology -lehdessä keväällä julkaistu tutkimus. Sen mukaan aivoista on nyt ensi kertaa kyetty etukäteen näkemään, mitä ihminen on aikeissa tehdä. Max Planck -instituutin kongnitio- ja neuropsykologi John-Dylan Haynes kertoo, että päätös tehdä jotakin näkyy etuotsalohkon aivokuorella ennen aikeen toteuttamista. Kokeissa toiminnallinen magneettikuvaus kertoi 70 prosentin tarkkuudella, aikoiko koehenkilö laskea annetut luvut yhteen vai vähentää ne toisistaan.

Satunnaisten, vapaana ryöppyä­vien ajatusten lukulaite on nykytieteen ulottumattomissa, mutta Heynes uskoo, että viiden-kymmenen vuoden kuluessa markkinoille saadaan sovellus, joka pystyy onkimaan aivoista yksinkertaisia juu-tai-ei-aikeita.

- Ei ole mahdotonta, kommentoi Teknillisen korkeakoulun aivotutkimusyksikön johtaja professori Riitta Hari. Eri asia Harin mukaan sitten on, miten luotettavasti laite voi asioita pääkopastamme mitata. - Onnistuminen riippuu paljolti siitä, miten yksiselitteinen tutkimusasetelma osataan rakentaa - ja silti tulos on monella tapaa tulkinnanvarainen.


Myös persoona piirtyy

Tulkintaongelmista huolimatta kiinnostus aivojen kuvaamiseen yltyy. Hermotoiminta voi näet paljastaa ihmisestä seikkoja, jotka varmaan kiinnostavat esimerkiksi työhönottajia ja mainostajia. Maailmalla neuromarkkinointi nuuskii jo aivojamme (ks. Osta-nappulaa etsimässä, Tiede 3/2007, s. 44-47).

Harvardin yliopiston tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että ujojen ihmisten aivoissa pelkokeskus mantelitumake reagoi voimakkaasti silloinkin, kun heille näytetään ilmeiltään neutraaleja kasvoja. Duken yliopiston tutkijat taas raportoivat äskettäin Nature Neuroscience -lehdessä, että ohimolohkon yläuurteen toiminta kietoutuu altruismiin, epäitsekkääseen käyttäytymiseen.

Aivoista on löytynyt kytköksiä, jotka viittaavat neuroottisuuteen, riskien ottoon, pessimismiin ja empatiaan. Niin ikään aivojen sanotaan kertovan, onko ihminen taipuvainen uskonnollisuuteen tai miten hän suhtautuu politiikkaan.

Eikä seksuaalinen suuntautuminenkaan pysy enää kaapissa, jos aivokuvilta kysytään. Naapurissa Ruotsissa Karoliinisen instituutin neurotutkija Ivanka Savic on osoittanut, että miesten hajurauhasista erittyvä androstadienoni aktivoi homomiesten aivoissa saman hypotalamuksen alueen, joka heteromiehillä reagoi naisten hajusignaaliin estratetraeoliin. Vastaavasti ovat erotettavissa naisten taipumukset. Heteronaisilla aivoalue syttyy miehen hajumolekyylistä, lesboilla sitä kiihdyttää kumpikin feromoni yhtä lailla.

Judy Illes pelkää, että tällaisiin tuloksiin pystyvä tekniikka vie oikeutemme yksityisyyteen. Hän perää pikaista keskustelua kognitiivisen yksityisyyden rajoista. Kuka saa kurkkia aivoihin - ja mihin tietoja on lupa käyttää?


Kuviin uskotaan sokeasti

Illes ei ole käsityksineen yksin. Hänelle tekee seuraa muun muassa Santa Barbaran yliopiston psykologian professori ja Kongnitiivisen neurotieteen instituutin johtaja Michael Gazzaniga, joka näkee aivokuvissa toisenkin sudenkuopan: yksioikoisen tulkinnan. Viime vuonna suomennetussa kirjassaan Eettiset aivot Gazzaniga muistuttaa, että kuvia katsottaessa unohtuu liian usein, mitä kuvat oikeasti ovat: vain tietokoneella väritettyjä rakennekuvia tai koosteita aivojen aineenvaihdunnasta.

Kuvien voiman on saanut tuta esimerkiksi New Yorkin yliopiston neurotieteilijä Elizabeth Phelps, joka tutkii emootioiden, oppimisen ja muistin hermostollista perustaa ja kytköksiä käyttäytymiseen.

Phelps huomasi kokeissaan, että valkoihoisten amerikkalaisten mantelitumake aktivoitui, kun he katsoivat tuntemattomien mustaihoisten kasvokuvia. Näin ei käynyt, jos kasvot olivat tutut. Phelps päätteli, että "valkoihoisilla mantelitumakkeen vasteet heijastelevat yksilöllisten kokemusten muuntelemaa sosiaa¬listen ryhmien kulttuurista arvotusta". Monessa lehdessä luki kuitenkin, että rasismi näkyy aivoissa, ja vieressä oli aivokuva todisteena.

Gazzanigan mukaan se, että aivot luokittelevat ihmisiä jonkin tietyn seikan, kuten ihonvärin, perusteella, on rasismin edellytys muttei rasismia. Hän korostaa, ettei käyttäytyminen synny yksittäisissä aivojen pisteissä vaan hermoratojen verkossa aivoalueiden yhteistyönä. Siinäkin tapauksessa, että tutkimukset joskus vahvistaisivat aivotoiminnan ja rasismin kytköksen, olisi vaikea todistaa, että ajatukset johtaisivat rasistisiin tekoihin. Jokainen meistä on täynnä kaikenlaisia ennakkoluuloja, mutta teoiksi ne muuttuvat harvoin. Pikemmin koetamme tukahduttaa käsityksiämme.


Kuvat tuotiin oikeussaliin

Uskosta aivokuvien todistusvoimaan kertoo myös se, että kuvat ovat ilmestyneet lakimiesten hyppysiin. Yhdysvalloissa niiden avulla on jo yritetty lieventää teini-ikäisen tuomiota ryöstömurhasta. Puolustusasianajajien mukaan murrosikäisen harkintakykyä säätelevän etuotsalohkon keskeneräisyys teki nuoresta syyntakeettoman tekoonsa.

Ilmaan on heitetty myös ajatus, että julmien henkirikosten tekijät saattavat kärsiä empatian, syyllisyydentunteen ja katumuksen puutteesta. Tutkimukset osoittavat, että moraalinen ajattelu vaatii aivan tiettyjen aivoalueiden yhteistoimintaa. Joillakin murhasta tuomituilla verkosto kuitenkin toimii erittäin laiskasti.

Funktionaalista magneettikuvausta on ryhdytty hyödyntämään myös valheenpaljastuksessa. Yhdysvalloissa on jo kaksikin kaupallista yritystä - NoLieMRI ja Cephos - jotka tarjoavat fMRI-skannauksia totuuden todentamiseen sillä perusteella, että valhe vaatii aivoilta kiihkeämpää toimintaa kuin totuus.

Tutkijat karsastavat aivokuvien käyttöä oikeussaleissa. - Siinä missä esimerkiksi geenitesti kertoo jotakin konkreettista perimästä, aivokuvannus kartoittaa ajattelun hermostollisia korrelaatteja. Esimerkiksi fMRI rekisteröi veren happitason muutokset, syntyivät ne sitten mistä syystä tahansa, Riitta Hari painottaa.

Gazzaniga korostaa, että vastuu on sosiaalinen, ei neurotieteellinen käsite. Yksikään aivokuvan pikseli ei milloinkaan todista syyllisyyttä tai syyttömyyttä, hän kirjoittaa. 


Suomalaiset ovat suojassa

Suomessa mikään yritys tai muukaan taho ei voi noin vain ruveta seulomaan asiakkaidensa tai työntekijöidensä aivoja.
- Meillä kuvantamista säätelee laki lääketieteellisestä tutkimuksesta. Sen mukaan kaikille tutkimushankkeille pitää saada ennen tutkimuksen aloittamista paikallisen eettisen toimikunnan puolto, Riitta Hari selvittää.

- Lisäksi jokaiselta tutkimukseen osallistuvalta vaaditaan suostumus, eli pakolla ei ketään voi  aivoskanneriin laittaa.

Harin mukaan aivotutkimuksen ja siinä syntyvän tiedon käyttämisen neuroeettinen ydin kiteytyy nimenomaan tutkittavan suostumukseen: mitään ei saa tehdä ilman tutkittavan nimenomaista lupaa.


Eikö yksityisyys mennyt jo?

Toisaalta voidaan kysyä, tuoko aivokuvaus esiin mitään sen yksityisempää kuin esimerkiksi psykologinen testi. Useat meistä suostuvat hyvinkin intiimeihin kyselyihin.

Monien mielestä taisto yksityisyydestä hävittiin jo silloin, kun henkilö-, kulutus- ja käyttäytymistietojamme ryhdyttiin järjestelmällisesti tallentamaan satoihin ja tuhansiin asiakas- ja viranomaisrekistereihin. Michael Gazzanigan sanoin: Luultavasti yksikään henkilökohtaisista päätöksistäsi ei ole yksityinen. Mieltymyksesi ja taipumuksesi ovat markkinointiyritysten ja hallitusten käytössä likimain kaikkialla.



Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Aiheesta verkossa:
www.neuroethicssociety.org
www.meetingmindseurope.org

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.