Aivokuvat alkavat paljastaa meistä jo niin intiimejä asioita, että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat kognitiivisen yksityisyyden rajat.


että neuroeetikot patistavat kiireesti pohtimaan, missä kulkevat
kognitiivisen yksityisyyden rajat.




Salkku lipuu lentokentän turvatarkastuksessa läpivalaisulaitteen syövereihin samalla kun sen omistaja siirtyy aivoskanneriin. Vihreä valo vilkkuu vasta, kun laite on varmistanut, ettei matkustaja ole terroristi - tai häirikkö, joka tilaisuuden tullen aikoo järjestää rettelön.

Science fictionia? - Vielä kyllä, mutta ei kauan, väittää Judy Illes, Stanfordin yliopiston neuroetiikan tutkimusohjelman johtaja, uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Aivojen kuvausmenetelmät ovat kehittyneet niin huimin askelin, että Illesin mukaan on enää vain ajan kysymys, milloin viranomaiset ja yritykset ryhtyvät käyttämään niitä omin lupinsa omiin tarkoituksiinsa.

- Väärinkäytösten mahdollisuus on ilmeinen. Tilanne on hälyttävä, Illes painottaa.


Aikeet saatiin kiikkiin

Potkua Judy Illesin väitteille antaa Current Biology -lehdessä keväällä julkaistu tutkimus. Sen mukaan aivoista on nyt ensi kertaa kyetty etukäteen näkemään, mitä ihminen on aikeissa tehdä. Max Planck -instituutin kongnitio- ja neuropsykologi John-Dylan Haynes kertoo, että päätös tehdä jotakin näkyy etuotsalohkon aivokuorella ennen aikeen toteuttamista. Kokeissa toiminnallinen magneettikuvaus kertoi 70 prosentin tarkkuudella, aikoiko koehenkilö laskea annetut luvut yhteen vai vähentää ne toisistaan.

Satunnaisten, vapaana ryöppyä­vien ajatusten lukulaite on nykytieteen ulottumattomissa, mutta Heynes uskoo, että viiden-kymmenen vuoden kuluessa markkinoille saadaan sovellus, joka pystyy onkimaan aivoista yksinkertaisia juu-tai-ei-aikeita.

- Ei ole mahdotonta, kommentoi Teknillisen korkeakoulun aivotutkimusyksikön johtaja professori Riitta Hari. Eri asia Harin mukaan sitten on, miten luotettavasti laite voi asioita pääkopastamme mitata. - Onnistuminen riippuu paljolti siitä, miten yksiselitteinen tutkimusasetelma osataan rakentaa - ja silti tulos on monella tapaa tulkinnanvarainen.


Myös persoona piirtyy

Tulkintaongelmista huolimatta kiinnostus aivojen kuvaamiseen yltyy. Hermotoiminta voi näet paljastaa ihmisestä seikkoja, jotka varmaan kiinnostavat esimerkiksi työhönottajia ja mainostajia. Maailmalla neuromarkkinointi nuuskii jo aivojamme (ks. Osta-nappulaa etsimässä, Tiede 3/2007, s. 44-47).

Harvardin yliopiston tutkijat ovat esimerkiksi havainneet, että ujojen ihmisten aivoissa pelkokeskus mantelitumake reagoi voimakkaasti silloinkin, kun heille näytetään ilmeiltään neutraaleja kasvoja. Duken yliopiston tutkijat taas raportoivat äskettäin Nature Neuroscience -lehdessä, että ohimolohkon yläuurteen toiminta kietoutuu altruismiin, epäitsekkääseen käyttäytymiseen.

Aivoista on löytynyt kytköksiä, jotka viittaavat neuroottisuuteen, riskien ottoon, pessimismiin ja empatiaan. Niin ikään aivojen sanotaan kertovan, onko ihminen taipuvainen uskonnollisuuteen tai miten hän suhtautuu politiikkaan.

Eikä seksuaalinen suuntautuminenkaan pysy enää kaapissa, jos aivokuvilta kysytään. Naapurissa Ruotsissa Karoliinisen instituutin neurotutkija Ivanka Savic on osoittanut, että miesten hajurauhasista erittyvä androstadienoni aktivoi homomiesten aivoissa saman hypotalamuksen alueen, joka heteromiehillä reagoi naisten hajusignaaliin estratetraeoliin. Vastaavasti ovat erotettavissa naisten taipumukset. Heteronaisilla aivoalue syttyy miehen hajumolekyylistä, lesboilla sitä kiihdyttää kumpikin feromoni yhtä lailla.

Judy Illes pelkää, että tällaisiin tuloksiin pystyvä tekniikka vie oikeutemme yksityisyyteen. Hän perää pikaista keskustelua kognitiivisen yksityisyyden rajoista. Kuka saa kurkkia aivoihin - ja mihin tietoja on lupa käyttää?


Kuviin uskotaan sokeasti

Illes ei ole käsityksineen yksin. Hänelle tekee seuraa muun muassa Santa Barbaran yliopiston psykologian professori ja Kongnitiivisen neurotieteen instituutin johtaja Michael Gazzaniga, joka näkee aivokuvissa toisenkin sudenkuopan: yksioikoisen tulkinnan. Viime vuonna suomennetussa kirjassaan Eettiset aivot Gazzaniga muistuttaa, että kuvia katsottaessa unohtuu liian usein, mitä kuvat oikeasti ovat: vain tietokoneella väritettyjä rakennekuvia tai koosteita aivojen aineenvaihdunnasta.

Kuvien voiman on saanut tuta esimerkiksi New Yorkin yliopiston neurotieteilijä Elizabeth Phelps, joka tutkii emootioiden, oppimisen ja muistin hermostollista perustaa ja kytköksiä käyttäytymiseen.

Phelps huomasi kokeissaan, että valkoihoisten amerikkalaisten mantelitumake aktivoitui, kun he katsoivat tuntemattomien mustaihoisten kasvokuvia. Näin ei käynyt, jos kasvot olivat tutut. Phelps päätteli, että "valkoihoisilla mantelitumakkeen vasteet heijastelevat yksilöllisten kokemusten muuntelemaa sosiaa¬listen ryhmien kulttuurista arvotusta". Monessa lehdessä luki kuitenkin, että rasismi näkyy aivoissa, ja vieressä oli aivokuva todisteena.

Gazzanigan mukaan se, että aivot luokittelevat ihmisiä jonkin tietyn seikan, kuten ihonvärin, perusteella, on rasismin edellytys muttei rasismia. Hän korostaa, ettei käyttäytyminen synny yksittäisissä aivojen pisteissä vaan hermoratojen verkossa aivoalueiden yhteistyönä. Siinäkin tapauksessa, että tutkimukset joskus vahvistaisivat aivotoiminnan ja rasismin kytköksen, olisi vaikea todistaa, että ajatukset johtaisivat rasistisiin tekoihin. Jokainen meistä on täynnä kaikenlaisia ennakkoluuloja, mutta teoiksi ne muuttuvat harvoin. Pikemmin koetamme tukahduttaa käsityksiämme.


Kuvat tuotiin oikeussaliin

Uskosta aivokuvien todistusvoimaan kertoo myös se, että kuvat ovat ilmestyneet lakimiesten hyppysiin. Yhdysvalloissa niiden avulla on jo yritetty lieventää teini-ikäisen tuomiota ryöstömurhasta. Puolustusasianajajien mukaan murrosikäisen harkintakykyä säätelevän etuotsalohkon keskeneräisyys teki nuoresta syyntakeettoman tekoonsa.

Ilmaan on heitetty myös ajatus, että julmien henkirikosten tekijät saattavat kärsiä empatian, syyllisyydentunteen ja katumuksen puutteesta. Tutkimukset osoittavat, että moraalinen ajattelu vaatii aivan tiettyjen aivoalueiden yhteistoimintaa. Joillakin murhasta tuomituilla verkosto kuitenkin toimii erittäin laiskasti.

Funktionaalista magneettikuvausta on ryhdytty hyödyntämään myös valheenpaljastuksessa. Yhdysvalloissa on jo kaksikin kaupallista yritystä - NoLieMRI ja Cephos - jotka tarjoavat fMRI-skannauksia totuuden todentamiseen sillä perusteella, että valhe vaatii aivoilta kiihkeämpää toimintaa kuin totuus.

Tutkijat karsastavat aivokuvien käyttöä oikeussaleissa. - Siinä missä esimerkiksi geenitesti kertoo jotakin konkreettista perimästä, aivokuvannus kartoittaa ajattelun hermostollisia korrelaatteja. Esimerkiksi fMRI rekisteröi veren happitason muutokset, syntyivät ne sitten mistä syystä tahansa, Riitta Hari painottaa.

Gazzaniga korostaa, että vastuu on sosiaalinen, ei neurotieteellinen käsite. Yksikään aivokuvan pikseli ei milloinkaan todista syyllisyyttä tai syyttömyyttä, hän kirjoittaa. 


Suomalaiset ovat suojassa

Suomessa mikään yritys tai muukaan taho ei voi noin vain ruveta seulomaan asiakkaidensa tai työntekijöidensä aivoja.
- Meillä kuvantamista säätelee laki lääketieteellisestä tutkimuksesta. Sen mukaan kaikille tutkimushankkeille pitää saada ennen tutkimuksen aloittamista paikallisen eettisen toimikunnan puolto, Riitta Hari selvittää.

- Lisäksi jokaiselta tutkimukseen osallistuvalta vaaditaan suostumus, eli pakolla ei ketään voi  aivoskanneriin laittaa.

Harin mukaan aivotutkimuksen ja siinä syntyvän tiedon käyttämisen neuroeettinen ydin kiteytyy nimenomaan tutkittavan suostumukseen: mitään ei saa tehdä ilman tutkittavan nimenomaista lupaa.


Eikö yksityisyys mennyt jo?

Toisaalta voidaan kysyä, tuoko aivokuvaus esiin mitään sen yksityisempää kuin esimerkiksi psykologinen testi. Useat meistä suostuvat hyvinkin intiimeihin kyselyihin.

Monien mielestä taisto yksityisyydestä hävittiin jo silloin, kun henkilö-, kulutus- ja käyttäytymistietojamme ryhdyttiin järjestelmällisesti tallentamaan satoihin ja tuhansiin asiakas- ja viranomaisrekistereihin. Michael Gazzanigan sanoin: Luultavasti yksikään henkilökohtaisista päätöksistäsi ei ole yksityinen. Mieltymyksesi ja taipumuksesi ovat markkinointiyritysten ja hallitusten käytössä likimain kaikkialla.



Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Aiheesta verkossa:
www.neuroethicssociety.org
www.meetingmindseurope.org

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5259
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti