Uteliaisuus ja oppimisvimma ajoivat Teivo Teivaisen maailmalle jo 16-vuotiaana.
Nyt hän palaa Suomeen maailmanpolitiikan professoriksi.


Nyt hän palaa Suomeen maailmanpolitiikan professoriksi.




Keskeneräisen kirjan käsikirjoitus kaipasi viimeistelyä, ja rauhallinen paikka työhön löytyi Pohjois-Perun maaseudulta. Teivo Teivainen istui kolmipyöräisessä mototaksissa, laukussaan käsikirjoitus, johon hän oli kolmen viikon ajan tehnyt käsin korjauksia, muutoksia, lisäyksiä ja poistoja.

Yllättäen rinnalle kiilasi toinen samanlainen kulkuneuvo, josta alkoi tunkea mies sisään Teivaisen taksiin. "Rosvoja", Teivainen ajatteli ja hyppäsi vauhdissa pois kyydistä. Saman tien hänen kimppuunsa kävi neljä nuorehkoa miestä.

- Nokian kännykkä, lompakko, jossa olivat luottokortit, ja passi - ja se laukku, jossa oli käsikirjoitus. Yritin selittää, ettei siitä ole heille mitään iloa, mutta ei auttanut, Teivainen harmittelee, nyt turvallisesti Helsingissä.

Teivo Teivaisella, 41, on vauhti päällä. Hän saapui edellisenä iltana Suomeen ja veti jetlagista huolimatta aamulla jo seminaaria. Haastattelun jälkeen jatkuvat tapaamiset ja tulevan paluumuuton järjestelyt. Viime vuonna maailmanpolitiikan professoriksi Helsingin yliopistoon nimitetty tutkija ottaa virkansa vastaan kesän päätteeksi ja asettuu maankiertolaisvuosiensa jälkeen taas kotikaupunkiinsa.

Vuonna 2000 väitelleen Suomen Akatemian tutkijan keskeisimmäksi tutkimushaasteeksi on noussut etsiä ratkaisuja siihen, millaisia demokratian malleja voitaisiin käyttää globaalisti, esimerkiksi erilaisissa yhteistyöjärjestöissä ja taloudellisissa instituutioissa.

- Erilaisten mallien esittämisen tarkoituksena ei ole keksiä "lopullista totuutta" tai luoda täydellistä mallia. Haluan edistää demokraattista mielikuvitusta ja saada ihmiset havaitsemaan, että myös kansallisvaltiota laajemmissa yhteyksissä voidaan pyrkiä demokratiaan.


Nuorena maailmalle

Maailmankansalainen Teivainen syntyi Helsingissä ja vietti siellä nuoruutensa. Opettajaisän ja kirjastonhoitajaäidin poika asui vanhempiensa avioeron jälkeen viisivuotiaasta äitinsä kanssa ja sai vapaan kasvatuksen. Lapsuudenkoti ei ollut poliittinen, mutta Teivainen muistaa hämärästi osallistuneensa kymmenvuotiaana Espanjan diktaattorin Francon vastaisiin mielenosoituksiin.

Teivon maailma avautui, kun hän suuntasi Suomen rajojen ulkopuolelle. Ensimmäiset matkansa hän teki jo varhaisteini-iässä sisarensa luo Ranskaan, mutta todellinen herätys oli ensimmäinen interrail 16-vuotiaana. Siitä kiertäminen alkoi.

- Viihdyin koulussa, mutta lukion ensimmäisen luokan jälkeen minulle tuli tunne, että matkustamalla voisin oppia paljon enemmän. Lopetin koulun vuodeksi ja liftailin Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.

Välivuoden jälkeenkään Teivoa ei nähty kovin usein tunneilla Helsingin Reaalilyseossa eli Ressussa. Hän hankki matkarahat seuraavalle reissulle tiskaamalla päivät koulun naapurissa, ravintola Säkkipillissä, joka nykyisin tunnetaan Baker’sina. Tiskauksen lomassa sekä taukohuoneessa ja vessassa hän pänttäsi kokeisiin.

- Koulun opettajainhuoneessa kaikki eivät olleet tyytyväisiä siitä, että minulle annettiin erivapauksia, mutta rehtori puolusti minua. Ehkä siihen vaikutti se, että lukuaineiden keskiarvoni oli kymmenen, Teivainen hymyilee.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Teivainen lähti maailmanympärysmatkalle ja otti mukaansa teoreettisen filosofian pääsykoekirjan, Oiva Ketosen Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomuksen. Ajatuksena oli, että sitä olisi ennättänyt lueskella vuoden mittaan Aasian luostareissa ja hippikahviloissa. Ennen matkaan lähtöä Teivo oli kuitenkin käynyt kokeilemassa valtiotieteellisen pääsykokeissa ja saikin kesällä yllättäen hyväksymiskirjeen "jonnekin intialaiseen poste restanteen".

Teivo Teivainen kiittää silloista professoriaan Raimo Väyrystä opettajaksi, joka tutkimuskiireistään huolimatta jaksoi kannustaa. Suurta osaa kansainvälisen politiikan tutkimuksesta 1980-luvun loppupuolella Teivainen kuitenkin arvostelee teoreettiseksi takapajulaksi, sillä oikeaa politiikkaa ajateltiin olevan vain kansallisvaltioiden sisällä. Teoreettisen kodin Teivainen löysikin maailmanjärjestelmäanalyysistä, joka ylittää tieteiden väliset rajat.

- Jos analysoi valtasuhteita ja vallankäyttöä, akateemisista väliseinistä on haittaa ongelmakentän ymmärtämisessä. Olen aina suhtautunut raja-aitoihin kriittisesti, jopa halveksuvasti. Onkin kiinnostavaa katsoa, miten alan suhtautua oppialan rajojen määrittelyyn nyt, kun aloitan tietyn oppialan professorina, Teivainen heittää.


Ihania ihmisiä, sotkuista politiikkaa

Uteliaisuus ja oppimisvimma veivät Teivaisen ensin Aasiaan, sitten Latinalaiseen Amerikkaan. Häntä kiinnostivat sivilisaatioiden kohtaamiset, ja etenkin Aasia vaikutti tässä lupaavalta perehtymiskohteelta. Valtiotieteen ylioppilaan tavoitteena oli tehdä ensin teoreettinen pro gradu ja sen jälkeen väitöskirja Intiasta.

- Minulla oli mielikuva, että Latinalaisessa Amerikassa oli samanlainen katolinen, espanjankielinen machokulttuuri maasta toiseen. Kun sitten 1989 matkustin alueelle uudestaan, siellä oli alkamassa keskustelu Kolumbuksen matkan 500-vuotisesta historiasta. Silloin minulle avautui näiden maiden moniulotteisuus ja syvyys.

Perusta teki tutkijalle kiinnostavan tukikohdan ensinnäkin se, että maa oli Meksikon ohella ollut Amerikan sivilisaatiokeskus ennen espanjalaisten tuloa. Toiseksi "poliittisesti sotkuisessa" Perussa oli yhteiskuntatieteilijälle riittävästi haastetta.

- Sen lisäksi ihmiset olivat ihania, ruoka hyvää ja naiset kauniita, ja kapakoissa oli kiva meininki. Päätin, että alan hahmotella tutkimusta täällä ja jätän Intian vähän myöhempään, Teivainen muistelee.

"Hahmottelu" on vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa poikinut useita kirjoja, joista hänen vuonna 2000 valmistuneeseen väitöskirjaansa perustuva Enter Economism, Exit Politics on palkittu Yhdysvaltain sosiologisen yhdistyksen palkinnolla. Vuonna 2003 julkaistu Globaali demokratia on ilmestynyt suomeksi ja englanniksi ja kohta myös espanjaksi.

Teivainen on vuodesta 2003 johtanut perulaisen San Marcosin yliopiston demokratian ja globaalin muutoksen ohjelmaa, jonka hän määrittelee "akateemis-aktivistiseksi". Hän on tutkinut muun muassa Etelä-Amerikan totuuskomissioita ja sitä, miten globaali järjestelmä, kuten Kansainvälinen valuuttarahasto tai Maailmanpankki, rajoittaa demokratian toteutumista valtioiden sisällä.

- On paradoksi, että samalla kun esimerkiksi Euroopan unioni sanoo toimivansa - ja monissa tapauksessa toimiikin - demokratian edistämiseksi köyhissä maissa, se kuitenkin estää pohjoisen ja etelän välisten suhteiden ja globaalien instituutioiden demokratisoimisen.


Aktivistin otteella demokratian puolesta

Yhtenä demokratisoitumiskehityksen tekijänä Teivainen on viime aikoina tutkinut globalisaatioon kriittisesti suhtautuvia kansalaisliikkeitä. Yksi näistä on Maailman sosiaalifoorumi, jonka kansainvälisen neuvoston päätöksentekomekanismeja Pohjois-Perussa varastettu käsikirjoituskin käsitteli. Tutkija on itse myös ollut perustamassa tutkimuskohdettaan ja osallistunut sen toimintaan.

- Kyseessä on selvästi osallistuva tutkimus. Pidän huolta tutkimuksen objektiivisuudesta tuomalla esille kaikki taustaoletukset - myös sen, miten omat normatiiviset lähtökohtani mahdollisesti vaikuttavat kysymyksenasetteluun.

Tutkija sanoo olevansa sitoutunut ajattelutapaan, jonka mukaan demokraattisten normien pätevyysaluetta tulisi laajentaa koskemaan myös globaaleja talousinstituutioita ja kansainvälisiä yhteistyöjärjestöjä, kuten YK:ta.
Teivainen kommentoi Kansainvälisen valuuttarahaston ja Maailmanpankin hallintomuotoa dollari ja ääni -periaatteeksi, "jota ei löydy mistään demokratian sanakirjasta". YK:ssa ja Maailman kauppajärjestössä päätökset sentään tehdään maa ja ääni -periaatteella, mutta niistäkin on tutkijan mukaan demokratia kaukana.

- Niin kauan kuin useimmat jäsenvaltiot ovat taloudellisesti riippuvaisia rikkaista maista tai globaaleista finanssimarkkinoista ja saatu "kurinalaistetuiksi", on turha kuvitellakaan, että YK:ta voitaisiin demokratisoida.
Teivainen ei kuitenkaan näe demokratian puolustamista pelkkänä puolustustaisteluna, jossa pidetään kiinni viimeisistä rintamalinjoista, ennen kuin ekonomismi jyrää niiden läpi. Toisaalla myös hyökätään.

- Monet kansalaisjärjestöt pyrkivät osoittamaan, että tietyt epäpoliittisina näyttäytyvät alueet, kuten talous, ovat itse asiassa poliittisia ja niille voidaan esittää vaatimuksia demokratiasta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.

Teivainen pitää käännekohtana vuonna 1999  Seattlessa ollutta Maailman kauppajärjestön kokousta, jossa globalisaatiota kritisoiva liike järjesti suurmielenosoituksen. Ennen mielenosoituksia globaalit talousinstituutiot olivat esiintyneet epäpoliittisina ja neutraaleina, mutta niiden jälkeen tilanne muuttui. Nyt WTO ja IMF ovat monille erittäin poliittisia lyhenteitä.

Vuosituhannen vaihteen mielenosoitusaallon jälkeen globaalisaatiota vastustavat kansalaisjärjestöt ovat siirtyneet kehityksessään seuraavaan vaiheeseen. Nyt, kun valtasuhteet on osoitettu ja protestit esitetty, pitäisi myös esittää vaihtoehtoja.

- Kapitalismia ei voi hajottaa ikkuna ikkunalta, vaan jossakin vaiheessa tarvitaan myös ehdotuksia toisenlaisista tulevaisuuksista. Se on huomattavasti vaikeampaa.


Nyt kaksi radikaalia professoreina

Vuosi sitten kesäkuussa Teivo Teivainen oli tulisilla hiilillä. Hän oli hakenut Helsingin yliopistosta kahta professuuria, ja hänet oli asetettu molempiin ensimmäiselle sijalle. Valinta oli kansleri Kari Raivion. Ensin hän nimitti humanistisen tiedekunnan Latinalaisen Amerikan tutkimuksen professorin. Ohi meni. Kahden viikon päästä oli vuorossa valtiotieteellisen tiedekunnan maailmanpolitiikan professorin nimitys. Nyt tärppäsi!

- Kumpi tahansa olisi tuntunut lottovoitolta. Maailmanpolitiikan professuurin nimike velvoittaa minut tosin laventamaan tutkimusfokustani entisestään.

Helsingin yliopiston valtio-opin laitoksessa on kaksi vakituista maailmanpolitiikan professoria. Toisella oppituolilla istuu Teivaisen ystävä ja kirjailijakumppani Heikki Patomäki.

- Olemme eroistamme huolimatta monien silmissä samankaltaisia ihmisiä. Voi olla, että jotkut miettivät, miten laitoksen mielikuva ja opiskelijapohja nyt muuttuvat, kun "siellä on kaksi radikaalia professoreina".

Teivainen myöntää, että heillä on herkullinen mahdollisuus luoda kriittinen maailmanpolitiikan tutkimusyksikkö, joka paneutuu vallankäyttökysymyksiin ja kyseenalaistaa aiempaa tutkimusta. Samalla pitää kuitenkin huolehtia siitä, ettei opiskelijoilla teetetä vain professoreiden näköisiä tutkimuksia.

Maailmanpolitiikan yksiköstä ei siis tule samanlaista akateemis-aktivistista yksikköä kuin Teivaisen Limassa johtamasta demokratian ja globaalin muutoksen ohjelmasta. Jotakin Perussa aiemmin kokeiltua professori kuitenkin aikoo tuoda Helsinkiin.

- Aikomukseni on aloittaa maailmanpoliittisten rock-iltamien sarja. Tapahtumissa yhdistetään valtio-opillista debattia karnevaalihenkeen, ja mukana on musiikkia, videotaidetta ja runoutta. Niistä tulee hyvät bileet!


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Teivo Teivainen
Ikä: 41
Arvo: valtiotieteiden tohtori, maailmanpolitiikan professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: valtio-opin laitos
Tutkimusala: globaalin demokratian tutkimus
Harrastukset: kansalaisaktivismi


Etappeja
1965 syntyy Helsingissä.
1982 pitää välivuoden lukiosta ja liftailee Euroopassa, Pohjois-Afrikassa ja Yhdysvalloissa.
1984 matkustelee ensimmäistä kertaa Aasiassa.
1985 kirjoittaa kuuden laudaturin ylioppilaaksi ja lähtee maailmanympärysmatkalle.
1986 aloittaa kansainvälisen politiikan opintonsa Helsingin yliopistossa.
1988 työskentelee vierailevana tutkijana New Yorkin osavaltionyliopistossa Binghamtonissa.
1989 matkustaa koko vuoden ympäri Etelä-Amerikkaa.
1990 aloittaa vuoden pestinsä Ylioppilaslehden toimittajana.
1990-luvulla viettää apurahoilla elävän tutkija-aktivistin kiertolaiselämää.
2000 väittelee valtiotieteen tohtoriksi ja julkaisee väitökseen perustuvan kirjan Enter Economism, Exit Politics.
2003 aloittaa San Marcosin yliopiston demokratian ja globaalin muutoksen ohjelman johtajana.
2006 nimitetään Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professoriksi ja palkitaan Suomen Akatemian tunnustuspalkinnolla yhteiskunnallisesti vaikuttavasta tutkimuksestaan.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5247
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Lucid unet näen ehkä vähän samantyyppisenä kuin hypnoosin, niiden avulla voinee käsitellä asioita jotka eivät tule suoraan tietoisuuteen ja vaikuttaa siihen miten tietyt piirteet itsessään kokee. Mulla ne kuulu tiettyyn elämänvaiheeseen, olisinko ollut joku 25vuotias tjsp. Painajaisia oli, aika rajujakin jotka toistui samanlaisena lukuisia kertoja, pomppasin unissani sängyssä istumaan ja huusin ja uni vaan jatku ja jatku, näin päällekkäin unta ja todellisuutta. Kesti pitkään ennenkö uni lakkasi...
Lue kommentti