Sinussakin asuu pieni itsepetoksen mestari. Jos et ole suuruudenhullu, ehkä olet pienuudenhullu. Mutta joskus pikku huijaus on ihan paikallaan.


ehkä olet pienuudenhullu. Mutta joskus pikku huijaus on ihan paikallaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Monesti näytelmän koomisuus syntyy siitä, että yleisö tietää jotain, mitä näytelmän henkilö ei tiedä tai näe, ja usein tämä jokin on näytelmähenkilön itsepetos. Filosofi Liisa Lampi pohdiskelee tätä eläväisessä ja havainnollisessa väitöskirjassaan Kristallivalheita, jonka esimerkit on noukittu klassikkonäytelmistä. Vaikka näytelmissä itsepetostilanteet kärjistetään, ne ovat psykologisesti uskottavia, koska itsepetos on todellisuudessakin läpinäkyvää.

Tosielämän tragikoominen hahmo uskoo pääsevänsä lähikapakassa suosiota saaneella karaokesuorituksellaan oopperan tähtirooliin, vaikkeivät oopperan roolittajat ole hänestä kuulleetkaan. Itsepetos tekee itsestään liikoja luulevasta muiden silmissä säälittävän.

Pelätessään säälittävyyttä moni suomalainen pettää itseään toiseen suuntaan. Hän vähättelee mahdollisuuksiaan ja jättää pyrkimättä tavoitteisiin, joihin hänellä todella olisi edellytyksiä. Voidaan kysyä, kumpi on suurempi itsepetos, suuruudenhulluus vai pienuudenhulluus.

Itsepetoksen ehkä kiusallisin puoli piilee siinä, että ulkopuolisen on itseä helpompi havaita se. Muuten kyseessä olisikin petos eikä itsepetos.

Itsepetoksen paljastamiseen tarvitsemme kipeästi kaverin apua, mutta avun on oltava lempeää. Nolon tilanteen pelko herkästi vain vahvistaa itsepetosta. Ymmärtäväisessä ilmapiirissä oman koomisuuden ja inhimillisyyden paljastuminen voi kuitenkin olla äärimmäisen vapauttava ja suorastaan riemastuttava kokemus.

Tällainen kokemus innostaa jatkossakin järkevään itsetutkisteluun. Kun bongaa itsestään vaikkapa yhden itsepetoksen viikossa, pysyy eheytymisen tiellä.


Vaarallisinta on uskoa toimivansa kohtalon välikappaleena

Itsepetoksen räikeimpiä muotoja lienee transsendentaalinen illuusio. Siinä itsensä Korkeimman valituksi uskova ajattelee, että juuri hänelle on annettu lopullinen totuus. Valittu voi myös uskoa, että Korkein on antanut juuri hänelle tehtäväksi paljastaa ja repiä alas "eksyneiden" eli eri tavoin asioista ajattelevien "itsepetokset".

Elävä esimerkki transsendentaalisesta illuusiosta voisi olla Mariasisarten Äiti Basilea, josta Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen kertovat gradutyöhön pohjautuvassa kirjassaan Kun luostarin muurit murtuvat… (Otava, 1998) ja Uskolla alistetut (Kirjayhtymä, 2006). Äiti Basilea "näki" lähes 40 vuoden ajan, erityisesti uudenvuoden tienoilla, että tuleva vuosi on varmasti se viimeinen. Kun ydinsotaa tai lopullista taistelua ei tullutkaan, Äiti selitti Jumalan lykänneen maailmanloppua Mariasisarten rukousten vuoksi. Pienimuotoista suuruudenhulluutta?

Lähes kaikki vahvan visionäärin ympärille syntyneet liikkeet sisältävät aimo annoksen illusorisia uskomuksia ja sääntöjä. Kun korkein on antanut suuren tehtävän mahdollisimman väljästi ja suurellisesti, onnistumiselle ei ole tiukkoja kriteereitä eikä itsekritiikkiä tarvitse harjoittaa. Jos tavoitteena on muiden auttaminen, hyvä tarkoitus pyhittää arveluttavatkin keinot.

Adolf Hitlerin luoma illuusio on jo historiaa, mutta on levottomuutta herättävää lukea uutisia, joiden mukaan valtionpäämiehet saavat sotaohjeita korkeimmalta taholta. Lähi-idän tilanne ei taida selvitä, jos eri uskontokuntiin kuuluvat johtajat saavat määräyksiä kukin omalta korkeimmaltaan.


Huomasitko, että petit itseäsi? Onneksi olkoon!

Kun huomaat joutuneesi itsepetoksen uhriksi, sääli ja surkuttele itseäsi tuokion verran. Se tekee hyvää, koska toiveen murskautuminen on surullista.

Voit kuitenkin onnitella itseäsi siitä, että petos ja sen paljastuminen auttaa sinua näkemään, mikä elämässä on tärkeää -  turhan takia et olisi vaivautunut pettämään itseäsi.

Oliko vipuun menemisen taustalla eroottinen halu tai toive olla hyväksytty ja arvostettu omassa yhteisössä? Vanhemman rakkaus voi estää näkemästä lapsen valehtelua. Tekikö jokin inhimillinen heikkous sinut alttiiksi nielaisemaan valheen tai petoksen? Mitä voit tehdä, ettet mene samaan halpaan uudelleen?

Jos epäilet itsepetosta tai joku on varoittanut sinua siitä, voit hengessäsi asettua itsesi ulkopuolelle ikään kuin olisit ymmärtäväinen ystävä, joka kysyy hankalia kysymyksiä:

Mitä ajattelet tai tunnet, jos epäilyksesi osoittautuu todeksi? Kestätkö totuuden esilletulon seuraukset? Jos näet puolison tai työantajan harjoittaman petturuuden, joudutko eroamaan? Jos huomaat olevasi lahjakkaampi kuin haluat myöntää, kestätkö kyvykkyyden tuomat paineet tai toisten kateuden? Mitä etua uskot saavasi, jos jätät huomiotta varoitukset ja vihjeet?


Joskus itsepetoksen paljastaminen on julmempaa kuin sen avustaminen

Joskus on pikkumaista pitää kiinni todisteista. Mieleeni on jäänyt muuan tapaus: Syöpäsairaan pojan syntymäpäiviä vietettiin pari kuukautta ennakkoon. Poika oli puettu ihailemansa Supermiehen asuun, ja raavaat mieshoitajat muka horjahtivat voimamiehen superhipaisun johdosta. Kaikki tiesivät, ettei päivä oikeasti ollut pojan syntymäpäivä ja että poika oli niin heikko, että hän juuri ja juuri pysyi istumassa; itse asiassa poika kuoli muutaman tunnin kuluttua juhlista. Itsepetos ei ollut keneltäkään pois, ja juhlat olivat kaikille hieno ja koskettava elämys. Puolustusmekanismina toiminut itsepetos antoi aikaa hyväksyä murskaava ajatus.

Pieni itsepetos on aina paikallaan, jos se auttaa kokemaan elämän mielekkääksi tai ponnistelemaan hyvän elämän puolesta muita vahingoittamatta. Toisen ihmisen itsepetoksen paljastaminen on ilkeämielistä, tekopyhää ja vahingollista, jos paljastuksen haitta on suurempi kuin hyöty.

Turha inhorealistisuus ja kyynisyys on arveluttavaa. Masentuneet ihmiset ovat tutkimusten mukaan realistisempia kuin muut. Vanhan sutkauksen mukaan optimistin mielestä maailma on niin hyvällä tolalla kuin olla voi - ja pessimisti pelkää, että optimisti on oikeassa.


Toiveajattelija uskoo, kunnes toisin todistetaan

Itsepetoksen ja toiveajattelun ero on siinä, että itsensä pettäjä uskoo unelmaansa vastoin todisteitakin mutta toiveajattelija hyväksyy uskomuksen, jota eivät tue mutta eivät myöskään kumoa riittävät todisteet.

Niin kauan kuin tilanne on epävarma, kannattaa olla toiveikas. Ja koska tulevaisuus on aina epävarma, jopa Lähi-idän rauhan suhteen voi säilyttää toivon, vaikkeivät tähänastiset näytöt ole kovin rohkaisevia.

Toiveikkuus on myös mittakaavakysymys. Suomennorjalainen fyysikko Torfinn Slåen kertoo kirjassaan Tee tilaa tuloksille (Yrityskirjat, 2003) tarinan, joka valottaa ilmiötä.

Tässä oma versioni tarinasta: Nuori mies on rannalla kävelyllä ja huomaa valtavan kalaparven jääneen rantasärkän saartamaksi. Lähelle päästessään mies tuntee pohjatonta avuttomuutta, koska tukehtuvia ja sätkiviä kaloja on tuhansia ja taas tuhansia. Silloin mies huomaa vanhan eukon, joka kantaa esiliinassaan kaloja särkän yli mereen. Mies menee lähemmäs naista ja huudahtaa tuskastuneena: - Eihän tuollaisella näpertelyllä ole mitään merkitystä! Et sinä voi oikeasti auttaa.

Nainen ottaa käteensä yhden kalan ja sanoo: - Kyllä sillä on tälle kalalle merkitystä!


Tuija Matikka on psykologi, joka on erikoistunut organisaatioiden ja henkilöstön kehittämiseen ja harjoittaa myös henkilökohtaista psykologista neuvontaa.
Artikkelin pohjana ja innoituksena on Liisa Lammen väitöskirja Kristallivalheita - itsepetos filosofisen tulkinnan lähtökohtana eräissä draaman klassikoissa (Filosofisia tutkimuksia Helsingin yliopistosta, 2006).

Sisältö jatkuu mainoksen alla