Huonoja uutisia: juuri pitämäsi loman elvyttävä vaikutus katoaa parissa viikossa. Hyviä uutisia: lomien välillä pysyt pirteänä pienillä asioilla.

Teksti: Jarno Forssell

Huonoja uutisia: juuri pitämäsi loman elvyttävä vaikutus katoaa parissa viikossa. Hyviä uutisia: lomien välillä pysyt pirteänä pienillä asioilla.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2010Miten erottaa työ ja vapaa? Kysyin keskikesällä asiaa facebook-ystäviltäni ja huomasin, että raja on häilyvä. Kirjailijaystäväni määritteli sen ”hengityksen mittaiseksi” ja keittiömestari ”todella ohkaiseksi”. Lomaa epätoivoisesti odottava virkanainen tunnustautui vaikean rajanvedon uhriksi: parisuhde rakoilee, ja lapset oirehtivat.Hankalinta rajan vetäminen on henkistä työtä tekeville toimihenkilöille ja johtavassa asemassa oleville. Heistä 70 prosenttia kantaa töitä kotiin viikoittain – salkussaan tai päässään. Kun lapset on saatu nukkumaan, aukeaa läppärin kansi ja alkaa toinen työpäivä.– Joka kolmannen on vaikea irrottautua töistä vapaa-ajalla, vaikka he haluaisivat niin tehdä. Se on huolestuttavaa, sanoo työstä palautumista tutkiva professori Taru Feldt Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksesta. Jos työkuormaa ei pysty purkamaan säännöllisesti, rasitus näkyy ensimmäisenä unen laadussa. Yhden voi olla vaikea nukahtaa illalla, toinen taas herää aamuyöllä eikä tahdo saada uudelleen unen päästä kiinni.– Seuraavana päivänä mennään töihin palautumatta, ja työn vaatimukset tuntuvat entistä rankemmilta ja työasioista on entistä vaikeampi irrottautua.

Muista muut roolitMoni työ on muuttunut sellaiseksi, ettei sitä enää voi tehdä kahdeksasta neljään. Kannettavien tietokoneiden ja kännyköiden mukana työt seuraavat kotiin ja pyörivät mielessä iltaisin, viikonloppuisin ja jopa lomilla. Taru Feldtkin antaa haastattelua kesken kesälomansa.– Taistelen sen puolesta, että voisin pitää työn ja vapaan erillään, mutta se on vuosi vuodelta yhä vaikeampaa, tutkija tunnustaa. Aina ei ole kyse työnantajan esittämistä vaatimuksista. Monen työholistin – tai sellaiseksi kovaa vauhtia kehittyvän – identiteetti rakentuu niin vahvasti työn ympärille, että työt kuljetetaan kotiin vapaaehtoisesti.– Monelle saavutukset työssä tuottavat niin paljon mielihyvää, etteivät he pidä pahana työn ja vapaan rajan hämärtymistä, Taru Feldt sanoo. Tutkijan mukaan työhön voi olla ihana uppoutua, sillä siinä voi kokea itsensä energiseksi ja siitä voi saada voimia.Mikäs siinä, jos se sopii elämäntilanteeseen.– Kannattaa kuitenkin miettiä, mitä muita asioita on elämäänsä ottanut, esimerkiksi puolison ja lapset. – Jos he alkavat huomautella, että on liian usein tietokoneen ääressä, pitää pohtia asiaa muutenkin kuin oman työnautintonsa kannalta. Meillä on muitakin rooleja kuin ammatillinen, ja niillekin pitää antaa aikaa, Feldt sanoo.

Unohda sitkunVaikka työstä kuinka saisi energiaa, elimistö tarvitsee myös lepoa. Siksi on tärkeää huolehtia siitä, että purkaa työstressin riittävän usein. Palautumisen pitäisi olla säännöllinen osa arkea. Osa meistä osaa taidon luonnostaan, toisten pitää opetella se.– On paljon sitkun-ihmisiä, joiden arkea työ määrittää todella paljon. He eivät tee arkena juuri muuta, mutta odottavat lomaa kieli pitkällä, tietää Feldt. Hän tunnustaa itsekin usein suunnittelevansa, että tekee mieluisia asioita ”sitten lomalla, kun on aikaa”.– Ihmisen psykologinen ja fysiologinen palautuminen ei kuitenkaan noudata lomasta lomaan -rytmiä. Tutkimusten mukaan kuukauden lomalla on keskimäärin vain kahden viikon palauttava vaikutus. Sillä ei pitkälle pötkitä.Professorin mukaan työstressi on nollattava kunnolla ainakin kerran viikossa. Pienimuotoisempaa psykologista töistä irrottautumista kannattaa harrastaa päivittäin, vaikka sitten vain katsomalla television saippuaoopperaa.

Neljä tapaa palautua

Professori Taru Feldt suosittelee neljää keinoa työkuormituksen purkuun. Jokainen voi tuunata niitä itselleen parhaiten sopivaan malliin. Psykologinen irrottautuminen. Lue dekkaria työmatkabussissa, tee kunnon lenkki tai siivoa vaatekaappi. Mikä tahansa kelpaa, kunhan se vie ajatukset pois töistä.Rentoutuminen. Meditoi, sauno tai käy hierojalla. Tyhjennä samalla mielesi kiireestä.Taidolliset kokemukset. Hanki onnistumisen kokemuksia myös muualta kuin töistä. Hoida kasvimaata, opettele hyväksi ratsastajaksi tai opiskele uusi kieli.Hallinnan tunne. Älä rytmitä vapaa-aikaasi vain muiden tarpeiden mukaan, vaan ota itsellesi omaa aikaa.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Saako olla vihta vai vasta?

Suomalainen saunoo kesät talvet, mutta vain kesällä voi löylyttelyhetken kruunata tuoreen vihdan tuoksulla. Suomen yleiskielen vihta on paraatiesimerkki kirjakieleen kotiutuneesta läntisestä murresanasta. Sen sijaan Itä-Suomen alkuperäisasukkaat käyttävät vihdan asemesta vastaa. Samoin tekevät heidän lähimmät itäiset kielisukulaisensa, karjalan, lyydin ja vepsän puhujat.

Itämurteiden vasta-sanaa on joskus arveltu lainaksi ruotsin sanasta kvast, mutta sanan itäisen levikin takia tätä on vaikea uskoa. Parempi selitysvaihtoehto on lainaaminen muinaisvenäjästä. Siellä sanasta hvost johdettu verbi hvostat´ on tarkoittanut vihdalla kylpemistä. Saunomisvälineen lisäksi vasta on vanhastaan voinut tarkoittaa myös lehtiluutaa. Liivin kielessä on puolestaan käytetty luuta-sanaa sekä lakaisuvälineen että saunavihdan merkityksessä.

Suomen länsimurteiden lisäksi vihta esiintyy virossa. Se saattaa olla johdos samasta äänen jäljittelyyn perustuvasta sanavartalosta, jota edustavat myös vihma ja vihistä. Verbi vihmoa voi merkitä kostutus- tai vihkiveden pirskottamista vihdan tai muun kimppumaisen välineen avulla.

Saunavarusteen nimityksenä vihta on tullut suomen kirjakieleen Henrik Florinuksen sananlaskukokoelmassa 1702. Itse sana on kuitenkin esiintynyt jo Agricolan kielessä ja melko yllättävässä yhteydessä, nimittäin syntiinlankeemuskertomuksessa: ”Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”

Agricolan mukaan Aatami ja Eeva verhoutuivat viikunanlehdistä sidottuun vihtaan eivätkä suinkaan kietoneet lehtiä vyötärölleen, niin kuin nykyisessä Raamatun suomennoksessa kerrotaan. Paratiisin vihdat eivät ole Agricolan omaa keksintöä, sillä ne on kuvattu jo Suomen keskiaikaisissa kirkkomaalauksissa. Tässäpä onkin oiva bongaustehtävä kotimaan automatkailijoille: Mistä Suomen kivikirkosta löytyvät Aatami ja Eeva vihtoihin verhoutuneina? Vastaukseksi ei kelpaa Lohjan kirkko, sillä sieltä on Aatamin kuva tuhoutunut.

Kaisa Häkkinen Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.