Varovainen kuorii omenan, rohkea syö terveyspommin.

Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2013

Teksti: Jukka Ruukki

Suomalaisille markkinoidaan uudenlaista hedelmäsampoota. Toisin kuin luulisi sitä ei hierota hiuksiin vaan hedelmiin. Puhdistusaineen ideana on poistaa hedelmien pinnasta kemikaalijäämät, kuten torjunta-aineet ja vahat. Turhake vai tuiki tarpeellinen keksintö?

Euroopan elintarviketurvallisuusvirasto Efsa tutki pari vuotta sitten, mikä kansalaisia ruoassa huolettaa. Kyselyn mukaan kaikkein eniten pelottavat torjunta-ainejäämät hedelmissä, kasviksissa ja viljatuotteissa. Ihmiset epäilevät niiden aiheuttavan erityisesti syöpää ja allergioita.

Jäämät ovat peräisin kasvinviljelyssä käytetyistä rikkakasvihävitteistä, tuholaismyrkyistä ja kasvitautien torjunta-aineista, joita ilman nykymuotoinen ruoantuotanto olisi mahdotonta.

Jäämät pienenemään päin

– Osa torjunta-aineista on jo luonteensa takia hyvinkin myrkyllisiä ja haitallisia, mutta tiukka kontrolli ja tehokas valvonta pitivät jäämät kurissa. Siksi riskit ter­veydelle eivät ole merkittäviä, arvioi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen emeritusprofessori Jouko Tuomisto. – Torjunta-ainejäämistä saadun syövän todennäköisyyttä voisi verrata käänteiseen lottovoittoon.

Viranomaiset valvovat pistokokein koti- ja ulkomaisten elintarvikkeiden vierasainepitoisuuksia. Torjunta-ainejäämille elintarvikkeissa on asetettu tiukka yläraja mrl eli maximum residue level sekä hyväksyttävä päivittäinen annos adi, acceptable daily intake.

– Suomalaiset saavat torjunta-aineita todella vähän, vain alle prosentista muutamaan prosenttiin hyväksyttävästä päiväannoksesta, kertoo ylitarkastaja Tomi Kekki elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tuoteturvallisuusyksiköstä.

Vastoin yleistä käsitystä torjunta-ainejäämät tai tehoaineiden lukumäärä eivät ole elintarvikkeissa viime vuosina lisääntyneet – päin vastoin. – Sallittujen enimmäismäärien ylitykset näyttävät olevan Euroopassa vähenemään päin, Kekki huomauttaa.

Kotimainen puhtaampaa

Monissa maissa torjunta-aineiden käyttö on runsaampaa ja niiden valvonta kehnompaa kuin Suomessa. Meillä viljelijät levittävät myrkkyjä ja suoja-aineita puolisen kiloa hehtaaria kohti, lämpimämmissä maissa määrä nousee helposti 20-kertaiseksi.

– Yli 90 prosenttia torjunta-ainejäämistä ja erityisesti raja-arvot ylittävät määrät selittyvät tuontihedelmillä ja -vihanneksilla, Jouko Tuomisto havainnollistaa.

Jos kemikaalikuorma huolettaa, kannattaakin suosia kotimaisia elintarvikkeita. Toinen vaihtoehto on vesi. Viranomaisarvion mukaan omenan ja viinirypäleiden jäämistä katoaa 30 prosenttia, kun hedelmät huuhdotaan huolellisesti.

Kuorimalla lähtee kolme kertaa enemmän, mutta samalla menee suurin osa hyödyllisistä ainesosista. sillä terveyden tehoaineet sijaitsevat enimmäkseen hedelmän kuoressa.

Luomu ei ratkaise

Löytyisikö ratkaisu luomusta? Se kun ei salli torjunta-aineita.

Luomun puhtaus on puolitotuus. Luomutuotteista löytyy luonnollisesti vähemmän jäämiä, sillä keinotekoiset kemikaalit ovat pannassa. Biologisia torjujia sen sijaan käytetään.

– Luonnollisuus ei ole turvallisuuden tae, Jouko Tuomisto muistuttaa. – Voimakkaimmista tunnetuista myrkyistä useimmat ovat luonnonaineita.

Allergiaa aiheuttava pyretriini-hyönteismyrkky on esimerkki turvallisuusharhasta. Crysanthemum-suvun kasveista saatavaa pyretriiniä käytetään yleisesti luomuviljelyssä. Sen sukulaiskemikaalit, synteettiset pyretroidit, ovat kiellettyjen listalla, vaikka ne eivät allergisoi.

Kasveilla omat kemikaalit

– Kokonaiskuva hämärtyy, jos tuijottaa vain ihmisen tekemiin kemikaaleihin, muistuttaa biokemian ja molekyylibiologian professori Bruce Ames.

– 99,99 prosenttia ruoasta saatavista torjunta-aineista on luonnollisia, kasvien itsensä valmistamia. Kemikaalicocktaililla kasvit puolustautuvat hyönteisiä ja muita petoja, kuten ihmisiä, vastaan.

Berkeleyn yliopistossa Kaliforniassa uransa tehnyt Ames kuuluu muutaman sadan siteeratuimman tutkijan joukkoon maailmassa. Hänen tunnetuin keksintönsä on Amesin mutageenisuustesti. Se mittaa aineiden kykyä aiheuttaa dna-vaurioita eli kertoo, kuinka syöpävaarallisia ne ovat.

– Kasvien omat torjunta-aineet ovat solu- ja eläinkokeissa osoittautuneet yhtä todennäköisesti syöpää aiheuttaviksi kuin synteettiset, Ames sanoo.

Ames on työryhmineen laskenut, että keskivertoamerikkalainen nauttii päivittäin 1 500 milligrammaa luontoäidin torjunta-aineita. Keinotekoisista kertyvä jäämä on vain kalpea aavistus siitä, 0,09 milligrammaa. Vertailun vuoksi: yhdessä kahvikupillisessa hörppäät enemmän luonnon omia torjunta-aineita kuin vuodessa saat kaikista lähteistä yhteensä keinotekoisia torjunta-aineita.

Välttelyllä ojasta allikkoon

Kasvisruoan ystävällä ei ole kuitenkaan mitään syytä paniikkiin. – Hedelmien ja vihannesten terveyshyödyt ovat monin verroin suuremmat kuin riski saada niistä haitallisia määriä torjunta-aineita – luonnollisia tai luonnottomia.

– Ei kahviakaan tarvitse rankasta karsinogeenilatauksesta huolimatta vältellä, sanoo 84-vuotias Ames, joka nauttii joka aamu ennen yliopistolle lähtöä italialaistaustaisen vaimonsa keittämän kupillisen espressoa. – Siinä on jonkin verran sekä karsinogeeneja että antikarsinogeeneja. Ne todennäköisesti mitätöivät toistensa vaikutukset.

Bruce Amesin mukaan torjunta-aineiden välttely syövän pelossa johtaa ojasta allikkoon. Vähän vihanneksia ja hedelmiä nauttivan syöpäriski on moninkertainen.

Samoilla linjoilla on Suomen viranomainen. – Kasvisten syöntiä voi turvallisin mielin lisätä ja monipuolistaa, eivätkä niiden hyödyt mitenkään vaarannu torjunta-ainejäämien takia, ylitarkastaja Tomi Kekki sanoo.c

Jukka Ruukki on Tiede-lehden päätoimittaja.

Aiheesta lisää: Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät – kumulatiivinen riskinarviointi, Evira 2010, www.evira.fi

Ruotsissa työntekijät avaavat jo oven kädessä olevalla sirulla.

Tukholmassa sijaitseva teknologia-alan yritysten toimisto Epicenter alkoi kaksi vuotta sitten asentaa työntekijöidensä käsiin siruja. Niillä työntekijät voivat esimerkiksi avata työpaikalla ovia, kirjautua tietokoneille tai maksaa lounaan, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Istute toimii kuin mikä tahansa siru uimahallien rannekkeissa tai työpaikkojen kulkuluvissa. Sitä ei vain tarvitse muistaa pitää mukana.

Tänä kesänä Yhdysvalloissa seurattiin esimerkkiä. Wisconsinilainen yritys asennutti sirun kymmenille työntekijöilleen.

Terveydenhoidossa erilaisia implantteja on käytetty jo pitkään. Uutta ruotsalais- ja amerikkalaisyrityksessä on käyttää istutteita muuhun kuin terveystarkoituksiin.

Kysely

Ottaisitko tunnistesirun ihosi alle?

Kun kelloa ei ollut, auringon asema kertoi, milloin syödään

Ilmansuunnilla on ollut suuri merkitys entisajan ihmisten elämässä. Niiden mukaan on valittu asuinpaikat ja katsottu kulkureitit. Kun ei vielä tunnettu karttoja eikä kompasseja, määriteltiin suunnat taivaankappaleiden ja muiden luonnonilmiöiden mukaan.

Öisen tähtitaivaan kiintopiste oli Pohjantähti eli Pohjannaula. Se näytti olevan tukevasti kiinni taivaan pohjassa. Taivas kuviteltiin kupumaiseksi kanneksi, joka pyöri hitaasti Pohjantähden ympäri. Tähden suunta oli pohjoinen tai länsimurteissa pohjainen. Pohja on ikivanha indoeurooppalainen laina. Se on alkuaan tarkoittanut peräosaa tai takaosaa.

Auringolla on ollut tärkeä rooli ilmansuuntia nimettäessä.

Itä kuuluu yhteen itää-verbin kanssa ja viittaa suuntaan, josta aurinko nousee eli ikään kuin itää aamulla.

Koillisen kantasana koi on perintösana, joka tarkoittaa sarastusta.

Länsi on ilmeisesti alavaa maata merkitsevän murteellisen lansi-sanan muunnelma, joka ilmansuunnan nimenä viittaa matalalle painuneeseen aurinkoon.

Luode-sanan alkuperä on epäselvä, mutta se voi olla ikivanhan heittämistä merkitsevän luoda-verbin johdos ja tarkoittaa suuntaa, jonne aurinko lopulta katoaa.

Louna tai lounas on alkuaan merkinnyt päivää ja päivänvaloa ja sitten myös ateriaa, joka on nautittu puolipäivän maissa. Kun ei ollut kelloja, piti eri tahoille hajaantuneen työväen katsoa auringosta, milloin oli yhteisen aterian aika. Tärkeä suunta sai nimekseen lounas tai lounainen.

Etelä on vanhaan perintösanastoon kuuluvan esi-sanan johdos ja tarkoittaa sananmukaisesti edessä olevaa paikkaa. Asumusten oviaukot avattiin mielellään lämpimimpään ilmansuuntaan, jossa aurinko oli korkeimmillaan. Etelä oli siis suunta, joka oli pirtistä ulos astuttaessa oven edessä.

Kaakko on siinä mielessä poikkeus, ettei se liity taivaankappaleisiin vaan vesilintujen ikiaikaisiin muuttoreitteihin. Se oli upeasti kailottavien kaakkolintujen eli kuikkien ja kaakkurien tulosuunta keväällä.

Nykyään ilmansuuntien ja niiden nimien järjestelmä näyttää selvältä, mutta se ei ole syntynyt itsestään. Murteissa nimityksiä on paljon enemmän, ja samojenkin nimitysten merkitykset vaihtelevat.

Tähän moninaisuuteen kyllästyi Elias Lönnrot, joka kehitti suomea sivistyskieleksi 1800-luvulla. Hän valikoi sopivat termit ja esitteli ne Mehiläinen-lehdessään. Niitä me käytämme edelleen.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 10/2017