Defenssi tarjoaa aikalisän, mutta lopulta mielipahan välttely muuttuu itsepetokseksi. Kuva: iStock
Defenssi tarjoaa aikalisän, mutta lopulta mielipahan välttely muuttuu itsepetokseksi. Kuva: iStock

Puolustusmekanismit suojaavat mieltä mutta voivat myös kahlita sitä. Omia sokeita pisteitään voi onneksi opetella tuntemaan.

”Ei se ollu mun vika! Esimies ei osannu selittää, mitä mun olis pitäny tehdä. Epäilinkin, että se on täysi luuseri. Hyvä, kun häipyi.”

”En minä ole riippuvainen. Voin lopettaa tupakoinnin milloin vain.”

Kuulostaako tutulta?

Kun jokin asia tai tunne uhkaa aiheuttaa tuskaa tai ahdistusta, mieli puolustautuu automaattisesti. Se ei päästä ikävää totuutta tietoisuuteen sellaisenaan vaan siivilöi tai muuntaa sitä tavalla tai toisella.

Lapsena suojaudumme tunnemyrskyiltä kuvittelemalla ja toivomalla kipeitä asioita epätosiksi. Aikuisena voimme hyödyntää defenssejä esimerkiksi silloin, kun saamme huonoja uutisia. Otamme ikään kuin aikalisän kieltämällä faktat: ”Tämä ei voi olla totta! On tapahtunut jokin virhe.” Vasta kun mieli on ehtinyt valmistautua kohtaamaan kivun, se antaa realiteettien lipua tietoisuuteen siedettävän suurina annoksina.

Defenssit ovat kuin mielen laastareita. Lyhytaikaisesti käytetty laastari suojaa, mutta jos sidosta pitää liian kauan, se kerää likaa ja tulehdusvaara kasvaa.

Seuraavassa joitakin johtolankoja pitkittyneen defenssin paikantamiseksi.

Reaktio ampuu ali tai yli

Tilanteeseen nähden aliampuva reagointi vihjaa, että ihminen pakenee jotain tunnetta.

Apaattisuus, velttoilu tai väsymys ei ole aina innon puutetta. Kun esittää itselleen ja muille välinpitämätöntä, epäonnistuminen ei ole niin noloa. Ja kun ei yritä ollenkaan, suojaa itseään pomminvarmasti pettymykseltä.

Jos joku esimerkiksi inhoaa uhrin osaa yli kaiken, hän saattaa esittää viilipyttyä ja julistaa: ”Ei haittaa. Luottamuksen pettäminen on meikäläiselle pikku juttu. Minä kestän mitä tahansa.” Selitys ei kuitenkaan vakuuta, jos vähättelijä juo itsensä heti perään umpihumalaan.

Itsepetokseen sopii myös ylenpalttinen tunteellisuus tai dramatiikka. Rähjätessä ei tarvitse ajatella mitään muuta, ja suuttuminen jopa antaa hetkeksi energiaa.

Pakonomainen vitsailu tai yltiöoptimismi voi kieliä piilevästä masennuksesta. Jos joku on meitä kohtaan ylitsevuotavan ystävällinen, käytös saattaa peittää taakseen passiivisaggressiivista vihaa ja halveksuntaa. Pelon pakeneminen puolestaan voi johtaa paradoksaalisesti hengenvaarallisten extremelajien harrastamiseen.

Yksi järkeilee, toinen hätäilee

Myös ylenmääräinen järkeily, yksinkertaistus, teoretisointi tai poppakonstin hakeminen voi olla defenssin merkki. Eräs mies esimerkiksi hakeutui lääkäriin ahdistuneisuuden vuoksi. Kävi ilmi, että hän petti vaimoaan. Mies ei kuitenkaan halunnut käsitellä pettämisen aiheuttamaa tuskaa vaan vaati mielialalääkettä, joka poistaisi aivojen välittäjäaineiden epätasapainon ja helpottaisi oloa.

Pelko houkuttaa ennakoivaan pakoon. Nöyryyttäviltä potkuilta voi suojautua ottamalla näyttävän lopputilin. Tai jos pelkää rakkaansa suunnittelevan suhteen lopettamista, tekeekin bänksit itse. Näin ei tarvitse kokea uhrin tai hylätyksi tulemisen tuskaa, ja toimija voi itse päättää, milloin ja miten ero tapahtuu.

Tällainen teinimäinen hätäily tuhoaa lupaavia työ- ja seurustelusuhteita valitettavan usein.

Välttelyyn viittaa sekin, kun jokin vaikeus yllättää vain yhdellä elämänalueella. Valikoiva muisti lienee klassikko. Vain ikävät tapaamiset ja tehtävät lipsahtavat mielestä, mukavat muistaa vaivatta. Keskittymiskyvyn puute voi kiusata läksyjä lukiessa, mutta tietokonepeliin on liiankin helppo uppoutua.

Vatvominen jää päälle

Juurtuneimpia defenssejä lienevät murehtiminen, loputon itsetutkistelu, koston suunnittelu ja syyllisten etsintä. Murehtiminen on maagista ajattelua eli yritystä vaikuttaa silkan ajatuksen voimalla: kun murehdin tarpeeksi pontevasti, mitään pahaa ei tapahdu.

Toisinaan ihmistä itseäänkin kummastuttavan käytöksen takana voi olla vanhentunut päätelmä. Eräs opiskelija kartteli suihkua ja haisi häiritsevästi. Hän ei myöskään suostunut pukeutumaan siististi vaan muistutti erehdyttävästi Jöröjukkaa. Asiaa pöyhittäessä kävi ilmi, että jääräpäinen epäsiisteys oli kapinaa ylisiistejä vanhempia vastaan.

Mies oli teininä päätellyt, että siisti ulkoasu oli merkki lammasmaisesta alistumisesta vanhempien tahtoon. Likaisuus oli ollut tepsivä teinikeino osoittaa itsenäisyyttä, mutta myöhemmin sotkuinen olemus oli pelkkä muinaisjäänne, joka haittasi elämää.

Löydä akilleenkantapääsi

Vaikka defensseillä on ollut Sigmund ja Anna Freudin ajoista lähtien mystinen ja suorastaan huono maine, ne eivät ole sinänsä hyviä tai huonoja. Oleellista on, miten ne toimivat: edistävätkö ne hyvinvointiamme vai haittaavatko sitä.

Koska reagoimme psyykkisiin uhkiin selkäytimellä, emme hevin havaitse omia akilleenkantapäitämme.

Vaikka ne ovat piilossa itseltämme, ne eivät ole piilossa elämältä. Siksi ei tarvitse kauankaan odotella, kun joku tai jokin tapahtuma tulee tökkäisseeksi arkaan kohtaan ja tunteet nousevat pintaan.

Jotta tunnistaisit omat sokeat pisteesi, tarkkaile käyttäytymistäsi. Kun alat sabotoida itseäsi tai huomaat reaktiosi noudattavan oudon tuttua kaavaa, on hyvä kysyä itseltäsi, mitä tunnetta tai ajatusta pakenet.

Miksi näet punaista? Minkä tunteen syövereihin pelkäät hukkuvasi? Miten tulkitset tilanteen? Onko tulkintasi tueksi muuta näyttöä kun tunnereaktio? Auttaako reaktiosi tekemään hyödyllisiä asioita tässä ja nyt?

Käytä hyödykseksi

Kun tunnistat defenssisi, voit käyttää niitä paremmin hyödyksesi. Ikävien ajatusten ja tunteiden tietoinen sulkeminen pois mielestä työpäivän tai arjen askareiden ajaksi antaa lepohetken, jonka jälkeen jaksaa ottaa tunnekuohuja vastaan.

Traagisten tapahtumien suhteuttaminen ja jopa maltillinen älyllinen vähättely edistävät selviytymistä. Tapahtuman surkuhupaisten puolien esille nostaminen sekä koettelemuksen tuoman opin kiteyttäminen motoksi tai toiminnaksi antaa voimia.

Kun todellisuus on kohdattu sellaisena kuin se on, terve unohtaminen mahdollistaa asian yli pääsemisen ja suuntautumisen tulevaisuuteen.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2012

Jokaisella omansa

Kirjallisuudessa kuvataan ainakin sata eri defenssiä. Jokaisella meistä on omat suosikkimme ja henkilökohtaiset muunnoksemme. Vaativa persoona käyttää aivan eri defenssityyppejä kuin epävakaa persoona, masentuneet eri yhdistelmiä kuin vaikkapa pakko-oireiset. Defenssit voidaan jakaa usealle jatkumolle.

Alkeelliset – kehittyneet

Vauvalla ei ole lainkaan defenssejä, joten vauva tarvitsee aikuista tyynnyttämään tunnemyrskyjään. Aikuinen voi tarpeen tullen eristää tunteet pois, vaikka hän näkisi tilanteen realistisen tarkasti.

Tietoiset – automaattiset

Voimme sulkea henkilökohtaiseen elämään liittyvän surun pois mielestä työpäivän ajaksi eli supressoida sen. Tiedostamattomassa unohtelussa eli repressiossa ikävä tapaaminen sen sijaan lipsahtaa tahattomasti mielestä.

Väliaikaiset – pysyvät

Todellisuuden kypsästi kohtaava aikuinen saattaa käyttää hyvinkin alkeellista defenssiä, kuten kieltämistä, sopeuttavana aikalisänä. Tosiasioiden jatkuva ja kaavamainen kieltäminen voi johtaa suuriin vaikeuksiin.

Yksittäiset – päällekkäiset

Pakonomaisen hilpeilyn avulla voi yrittää peittää surua ja masennusta. Jos alkaa selitellä vitsailuaan uusilla kaskuilla tai piikikkäällä vähättelyllä, kyse on päällekkäisestä defenssistä.