Puolustusmekanismit suojaavat mieltämutta voivat myös kahlita sitä. Omia sokeita pisteitään voi onneksi opetella tuntemaan.

Teksti: Tuija Matikka

Puolustusmekanismit suojaavat mieltä mutta voivat myös kahlita sitä. Omia sokeita pisteitään voi onneksi opetella tuntemaan.

Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2012

”Ei se ollu mun vika! Esimies ei osannu selittää, mitä mun olis pitäny tehdä. Epäilinkin, että se on täysi luuseri. Hyvä, kun häipyi.”

”En minä ole riippuvainen. Voin lopettaa tupakoinnin milloin vain.”

Kuulostaako tutulta?

Kun jokin asia tai tunne uhkaa aiheuttaa tuskaa tai ahdistusta, mieli puolustautuu automaattisesti. Se ei päästä ikävää totuutta tietoisuuteen sellaisenaan vaan siivilöi tai muuntaa sitä tavalla tai toisella.

Lapsena suojaudumme tunnemyrskyiltä kuvittelemalla ja toivomalla kipeitä asioita epätosiksi. Aikuisena voimme hyödyntää defenssejä esimerkiksi silloin, kun saamme huonoja uutisia. Otamme ikään kuin aikalisän kieltämällä faktat: ”Tämä ei voi olla totta! On tapahtunut jokin virhe.” Vasta kun mieli on ehtinyt valmistautua kohtaamaan kivun, se antaa realiteettien lipua tietoisuuteen siedettävän suurina annoksina.

Defenssit ovat kuin mielen laastareita. Lyhytaikaisesti käytetty laastari suojaa, mutta jos sidosta pitää liian kauan, se kerää likaa ja tulehdusvaara kasvaa.

Seuraavassa joitakin johtolankoja pitkittyneen defenssin paikantamiseksi.

Reaktio ampuu ali tai yli

Tilanteeseen nähden aliampuva reagointi vihjaa, että ihminen pakenee jotain tunnetta.

Apaattisuus, velttoilu tai väsymys ei ole aina innon puutetta. Kun esittää itselleen ja muille välinpitämätöntä, epäonnistuminen ei ole niin noloa. Ja kun ei yritä ollenkaan, suojaa itseään pomminvarmasti pettymykseltä.

Jos joku esimerkiksi inhoaa uhrin osaa yli kaiken, hän saattaa esittää viilipyttyä ja julistaa: ”Ei haittaa. Luottamuksen pettäminen on meikäläiselle pikku juttu. Minä kestän mitä tahansa.” Selitys ei kuitenkaan vakuuta, jos vähättelijä juo itsensä heti perään umpihumalaan.

Itsepetokseen sopii myös ylenpalttinen tunteellisuus tai dramatiikka. Rähjätessä ei tarvitse ajatella mitään muuta, ja suuttuminen jopa antaa hetkeksi energiaa.

Pakonomainen vitsailu tai yltiöoptimismi voi kieliä piilevästä masennuksesta. Jos joku on meitä kohtaan ylitsevuotavan ystävällinen, käytös saattaa peittää taakseen passiivisaggressiivista vihaa ja halveksuntaa. Pelon pakeneminen puolestaan voi johtaa paradoksaalisesti hengenvaarallisten extremelajien harrastamiseen.

Yksi järkeilee, toinen hätäilee

Myös ylenmääräinen järkeily, yksinkertaistus, teoretisointi tai poppakonstin hakeminen voi olla defenssin merkki. Eräs mies esimerkiksi hakeutui lääkäriin ahdistuneisuuden vuoksi. Kävi ilmi, että hän petti vaimoaan. Mies ei kuitenkaan halunnut käsitellä pettämisen aiheuttamaa tuskaa vaan vaati mielialalääkettä, joka poistaisi aivojen välittäjäaineiden epätasapainon ja helpottaisi oloa.

Pelko houkuttaa ennakoivaan pakoon. Nöyryyttäviltä potkuilta voi suojautua ottamalla näyttävän lopputilin. Tai jos pelkää rakkaansa suunnittelevan suhteen lopettamista, tekeekin bänksit itse. Näin ei tarvitse kokea uhrin tai hylätyksi tulemisen tuskaa, ja toimija voi itse päättää, milloin ja miten ero tapahtuu.

Tällainen teinimäinen hätäily tuhoaa lupaavia työ- ja seurustelusuhteita valitettavan usein.

Välttelyyn viittaa sekin, kun jokin vaikeus yllättää vain yhdellä elämänalueella. Valikoiva muisti lienee klassikko. Vain ikävät tapaamiset ja tehtävät lipsahtavat mielestä, mukavat muistaa vaivatta. Keskittymiskyvyn puute voi kiusata läksyjä lukiessa, mutta tietokonepeliin on liiankin helppo uppoutua.

Vatvominen jää päälle

Juurtuneimpia defenssejä lienevät murehtiminen, loputon itsetutkistelu, koston suunnittelu ja syyllisten etsintä. Murehtiminen on maagista ajattelua eli yritystä vaikuttaa silkan ajatuksen voimalla: kun murehdin tarpeeksi pontevasti, mitään pahaa ei tapahdu.

Toisinaan ihmistä itseäänkin kummastuttavan käytöksen takana voi olla vanhentunut päätelmä. Eräs opiskelija kartteli suihkua ja haisi häiritsevästi. Hän ei myöskään suostunut pukeutumaan siististi vaan muistutti erehdyttävästi Jöröjukkaa. Asiaa pöyhittäessä kävi ilmi, että jääräpäinen epäsiisteys oli kapinaa ylisiistejä vanhempia vastaan.

Mies oli teininä päätellyt, että siisti ulkoasu oli merkki lammasmaisesta alistumisesta vanhempien tahtoon. Likaisuus oli ollut tepsivä teinikeino osoittaa itsenäisyyttä, mutta myöhemmin sotkuinen olemus oli pelkkä muinaisjäänne, joka haittasi elämää.

Löydä akilleenkantapääsi

Vaikka defensseillä on ollut Sigmund ja Anna Freudin ajoista lähtien mystinen ja suorastaan huono maine, ne eivät ole sinänsä hyviä tai huonoja. Oleellista on, miten ne toimivat: edistävätkö ne hyvinvointiamme vai haittaavatko sitä.

Koska reagoimme psyykkisiin uhkiin selkäytimellä, emme hevin havaitse omia akilleenkantapäitämme.

Vaikka ne ovat piilossa itseltämme, ne eivät ole piilossa elämältä. Siksi ei tarvitse kauankaan odotella, kun joku tai jokin tapahtuma tulee tökkäisseeksi arkaan kohtaan ja tunteet nousevat pintaan.

Jotta tunnistaisit omat sokeat pisteesi, tarkkaile käyttäytymistäsi. Kun alat sabotoida itseäsi tai huomaat reaktiosi noudattavan oudon tuttua kaavaa, on hyvä kysyä itseltäsi, mitä tunnetta tai ajatusta pakenet.

Miksi näet punaista? Minkä tunteen syövereihin pelkäät hukkuvasi? Miten tulkitset tilanteen? Onko tulkintasi tueksi muuta näyttöä kun tunnereaktio? Auttaako reaktiosi tekemään hyödyllisiä asioita tässä ja nyt?

Käytä hyödykseksi

Kun tunnistat defenssisi, voit käyttää niitä paremmin hyödyksesi. Ikävien ajatusten ja tunteiden tietoinen sulkeminen pois mielestä työpäivän tai arjen askareiden ajaksi antaa lepohetken, jonka jälkeen jaksaa ottaa tunnekuohuja vastaan.

Traagisten tapahtumien suhteuttaminen ja jopa maltillinen älyllinen vähättely edistävät selviytymistä. Tapahtuman surkuhupaisten puolien esille nostaminen sekä koettelemuksen tuoman opin kiteyttäminen motoksi tai toiminnaksi antaa voimia.

Kun todellisuus on kohdattu sellaisena kuin se on, terve unohtaminen mahdollistaa asian yli pääsemisen ja suuntautumisen tulevaisuuteen.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Jokaisella omansaKirjallisuudessa kuvataan ainakin sata eri defenssiä. Jokaisella meistä on omat suosikkimme ja henkilökohtaiset muunnoksemme. Vaativa persoona käyttää aivan eri defenssityyppejä kuin epävakaa persoona, masentuneet eri yhdistelmiä kuin vaikkapa pakko-oireiset. Defenssit voidaan jakaa usealle jatkumolle.

Alkeelliset – kehittyneetVauvalla ei ole lainkaan defenssejä, joten vauva tarvitsee aikuista tyynnyttämään tunnemyrskyjään. Aikuinen voi tarpeen tullen eristää tunteet pois, vaikka hän näkisi tilanteen realistisen tarkasti.

Tietoiset – automaattisetVoimme sulkea henkilökohtaiseen elämään liittyvän surun pois mielestä työpäivän ajaksi eli supressoida sen. Tiedostamattomassa unohtelussa eli repressiossa ikävä tapaaminen sen sijaan lipsahtaa tahattomasti mielestä.

Väliaikaiset – pysyvätTodellisuuden kypsästi kohtaava aikuinen saattaa käyttää hyvinkin alkeellista defenssiä, kuten kieltämistä, sopeuttavana aikalisänä. Tosiasioiden jatkuva ja kaavamainen kieltäminen voi johtaa suuriin vaikeuksiin.

Yksittäiset – päällekkäisetPakonomaisen hilpeilyn avulla voi yrittää peittää surua ja masennusta. Jos alkaa selitellä vitsailuaan uusilla kaskuilla tai piikikkäällä vähättelyllä, kyse on päällekkäisestä defenssistä.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.