Aleksanteri Suuri Bukefalos-hevosineen. Kuva: Wikimedia Commons
Aleksanteri Suuri Bukefalos-hevosineen. Kuva: Wikimedia Commons

Makedonian kuningas tunnetaan vallanahneena soturikuninkaana, mutta antiikin lähteissä hänestä piirtyy myös toisenlainen kuva. Hän oli ennakkoluuloton kosmopoliitti, joka kylvi modernin eurooppalaisen kulttuurin siemenet.

Aleksanteri Suuri on maailmanhistorian tarunhohtoisimpia hallitsijoita, ja miksi ei olisi: hän eli lyhyen ja sankarillisen elämän. Hän oli vain 22-vuotias, kun hän aloitti sotaretken, jonka päämääränä oli kukistaa mahtava naapuri Persia. Kahdeksan vuotta myöhemmin hän saattoi kutsua itseään maailmanvaltiaaksi.

Aleksanterin valloitusretken kulusta vallitsee yksimielisyys. Hän kukisti Persian kuudessa vuodessa ja jatkoi sitten nykyiseen Iraniin, Afganistaniin ja lopulta Intiaan. Seuraavaksi hän aikoi etelään Arabian niemimaalle ja länteen Italiaan ja Hispaniaan, mutta nämä hankkeet jäivät haaveeksi, sillä hän kuoli yllättäen kuukausi ennen 33-vuotissyntymäpäiväänsä.

Muilta osin tiedot Aleksanterista ovat kiistanalaisempia, sillä lähteet antavat ristiriitaisen kuvan nuoren makedonialaisen luonteesta ja motiiveista. Silminnäkijätodistus, jonka kirjoitti Aleksanteria sotakentille seurannut hovihistorioitsija Kallisthenes, on kadonnut jäljettömiin, eikä muitakaan aikalaistodistuksia ole säilynyt. Tutkijoiden täytyykin turvautua teksteihin, joita ovat laatineet ajanlaskumme ensimmäisinä vuosikymmeninä ja vuosisatoina eläneet kirjailijat.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Rooman keisariajan historioitsijat Diodoros ja Quintus Curtius Rufus arvelevat, että Aleksanterin sotamenestys oli vain hyvää onnea, onnekkaiden sattumien jumalattaren Tykhen ansiota. Curtiuksen mielestä heikentynyt Persia tipahti Aleksanterin syliin kuin kypsä omena. Myöskään historioitsija Livius ei pidä Aleksanterin valloitusretkeä ryyppyreissua kummempana, sanoo Makedonian ja Rooman välisiin suhteisiin erikoistunut antiikin tutkija Ilkka Hyttinen Oulun yliopistosta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Roomalaisten näkemyksiin voidaan kuitenkin suhtautua varauksin, sillä he haluavat painottaa Rooman armeijan ylivertaisuutta. Totuudenmukaisempana pidetyn kuvan antavat Kreikassa asuneet filosofi-historioitsija LuciusFlavius Arrianos ja filosofi-elämäkertakirjailija Plutarkhos. Heidän kirjoituksissaan Aleksanteri näyttäytyy sekä karismaattisena johtajana että inhimillisenä nuorena miehenä, jonka ennakkoluulottomuus, rohkeus ja temperamenttisuus tuottivat läheisille ja alamaisille niin iloa kuin surua.

Aristoteles herätti tiedonjanon

Heinäkuun 20. päivä vuonna 356 ennen ajanlaskumme alkua oli onnekas päivä Makedonian kuninkaalle FilipposII:lle. Hän sai kuulla kolme ilouutista. Hänen uskottu sotapäällikkönsä Parmenion oli kukistanut kapinallisjoukot Illyriassa, hänen hevosensa oli voittanut kilpa-ajot Olympian kisoissa, ja hänen vaimonsa Olympias oli synnyttänyt hänelle pojan kuninkaanpalatsissa Pellassa.

Filippos ja Olympias olivat ylpeitä pojastaan ja halusivat hänelle hyvän koulutuksen. Aluksi Aleksanteria opetti ankara Leonidas, joka oli luultavasti Olympiaan setä. Kun Filippos havaitsi, ettei voimakastahtoista poikaa sopinut kasvattaa kovalla kurilla, hän kutsui opettajaksi ateenalaisen Aristoteleen, joka ei vielä tuolloin ollut kirjoittanut kuuluisia teoksiaan.

Aristoteles perehdytti Aleksanterin filosofiaan ja kirjallisuuteen. Hän myös istutti poikaan kiinnostuksen kasvi- ja eläintieteeseen ja uteliaisuuden maailmaa kohtaan. Aleksanteri oppi ihailemaan tietoa –  jopa enemmän kuin valtaa, kuten Plutarkhos antaa ymmärtää.

Kun Aleksanteri sai pian Aasiaan lähdettyään kuulla Aristoteleen julkaisseen puheitaan, hän kirjoitti opettajalleen huolestuneena: "Mikä meidät enää erottaa muista, kun ne opit, joiden hyvää satoa olemme korjanneet, tulevat kaikkien yhteisiksi? Minä toden totta haluaisin olla muita etevämpi mieluummin korkeampien asiain tietämyksellä kuin valtani perusteella."

Sotilaallinen etevyys isältä

Sotilaallisista taidoistaan Aleksanteri sai kiittää isäänsä, joka uudisti armeijan taistelumenetelmiä. Filippos kehitti kuuluisan makedonialaisen falangitaktiikan, jossa pitkin keihäin varustettu jalkaväki sitoi vihollisen rintaman ja kevyemmät joukot, kuten ratsuväki ja jousiampujat, hyökkäsivät sivustoilta.

Myös Aleksanterin valloitushalut olivat isän perintöä. Filippos kannatti ohjelmaa, jonka mukaan helleenien piti yhdistää voimansa ja kostaa persialaisille edellisinä vuosikymmeninä hävityt sodat. Filippos onnistuikin vahvan armeijansa ja ovelan diplomatiansa avulla nousemaan koko Kreikan johtajaksi, mutta Persian-sotaretki jäi Aleksanterin tehtäväksi, sillä Filippos murhattiin 336 eaa.

Kuninkaan surmasi hänen henkivartijansa Pausanias. Murhan takana saattoi olla salaliitto, johon kenties osallistuivat myös Olympias ja Aleksanteri. Ajatukselle on haettu tukea Olympiaan luonteesta, jota antiikin naisvihamieliset historioitsijat kuvaavat kiivaaksi ja kostonhimoiseksi.

Kostoon olisi kertynyt aihetta Filippoksen monista naisseikkailuista ja uudesta avioliitosta, joka uhkasi Aleksanterin asemaa vallanperijänä. Uusi nuori vaimo Kleopatra oli kotoisin Makedoniasta, kun Olympias taas oli syntynyt naapurissa Epeiroksessa. Näin Aleksanteri oli puoliksi epeiroslainen ja joidenkin ylimysten mielestä samalla puoliksi barbaari.

Ilkka Hyttinen epäilee ainakin Aleksanterin osallisuutta Filippoksen kuolemaan, vaikka Aleksanteri asettuikin äitinsä puolelle vanhempiensa välienselvittelyissä.

– Isän ja pojan välit lämpenivät ennen murhaa, ja Aleksanteri jopa palasi isänsä kaupunkiin eräänlaisesta maanpaosta, johon hän oli lähtenyt Filippoksen ja Kleopatran häiden jälkeen.

Kaiken kaikkiaan äiti kuitenkin oli Aleksanterille selvästi läheisempi kuin isä. Nimenomaan Olympias kävi tiivistä kirjeenvaihtoa Aleksanterin kanssa hänen valloittaessaan maailmaa. Aleksanteri puolestaan muisti äitiään monilla ylellisillä lahjoilla.

Ihaili Troijan sankareita

Aleksanteri oli vain 20-vuotias, kun hänestä tuli helleenien johtaja. Kaikkia nuori vallanpitäjä ei miellyttänyt, ja esimerkiksi Teeba ja Ateena nousivat Makedonian hegemoniaa vastaan. Aleksanteri kuitenkin kukisti kapinat, vakiinnutti asemansa ja suuntasi yli Hellespontoksen sotaretkelle Persian suurkuningasta Dareios III:tta vastaan.

Astuttuaan maihin Troijassa Aleksanteri iski keihäänsä rantahiekkaan sen merkiksi, että hän oli Aasian laillinen hallitsija. Tämän jälkeen hän vieraili Ilias-eepoksen myyttisen sankarin Akhilleuksen ja tämän sotatoverin Patrokloksen haudalla.

Plutarkhos kertoo, että Aleksanteri suoritti alastomana ja öljyttynä rituaalijuoksun lapsuudenystävänsä ja sotakumppaninsa Hefaistionin kanssa ylistäen Akhilleusta onnelliseksi, koska "tällä eläessään oli ollut uskollinen ystävä ja kuoltuaan hänen sankaritekojensa suuri julistaja". Näin hän rinnasti itsensä Akhilleukseen, Hefaistionin Patroklokseen ja hovihistorioitsijansa Kallistheneen Homerokseen.

– Aleksanteri ihaili suuresti Homerosta. Hän säilytti Iliasta ja Odysseiaa kultaisessa rasiassa ja piti teosta nukkuessaan vieressään, Ilkka Hyttinen kertoo.

Julmuuksia vain varoitukseksi

Aasian-retkensä alussa Aleksanteri ilmoitti vapauttavansa Vähän-Aasian persialaisten ikeestä ja tuovansa helleenien kulttuurin barbaarien keskuuteen. Vaikka kaikki kaupungit eivät ottaneet Aleksanteria riemumielin vastaan, hän kohteli valloituksiaan pääosin suopeasti, myötämielisimpiä jopa lempeästi.

– Arrianoksen mukaan julmuudet olivat poikkeus, mutta muutamasta kapinoivasta kaupungista Aleksanteri teki varoittavan esimerkin, Hyttinen selvittää. Kovan kohtalon koki muun muassa Tyros. Kun Aleksanterin joukot valtasivat sen seitsemän kuukauden piirityksen jälkeen, hengissä selvinneet asukkaat myytiin orjiksi.

Luottomiehiään Aleksanteri kohteli suorastaan anteliaasti. Plutarkhoksen mukaan eräs persialainen uskottu kerran tokaisikin Aleksanterille: "Ennen täällä hallitsi vain yksi Dareios, mutta nyt sinä olet tehnyt tänne monta Aleksanteria."

Unelmoi yhtenäiskulttuurista

Kaapattuaan Välimeren itärannan Aleksanteri poikkesi Egyptiin, jossa häntä tervehdittiin jumalallisena kuninkaana. Täällä Aleksanteri tutustui filosofi Psammonin oppeihin ihanteellisesta maailmanvallasta ja vieraili silloisessa Ammonionissa eli Siwan keitaalla ylijumala Ammonin temppelissä kuulemassa oraakkelin ennustuksia.

Ennustukset jäivät arvoitukseksi. Äidilleen Aleksanteri kirjoitti kertovansa ne heti kun palaisi kotiin, mutta se päivä ei koittanut koskaan. Joka tapauksessa Egyptin-retken jälkeen Aleksanteri alkoi muuttua helleenistä kosmopoliitiksi, joka ei halunnut tehdä eroa helleenien ja barbaarien välillä. Hänen mielestään ihmiset saattoivat olla joko hyviä tai pahoja rodusta riippumatta.

Vallattuaan Persian Aleksanteri pyrki ennakkoluulottomasti edistämään kulttuurien vuorovaikutusta. Hän opetteli persian kieltä, omaksui persialaisia hovitapoja ja alkoi käyttää pukua, jossa yhdistyivät makedonialaiset ja persialaiset tyylit. Hän salli myötämielisten persialaisylimysten hallita satraappikuntia ja otti joukkoihinsa persialaisia sotilaita.

– Aleksanteri toivoi, että kreikkalaiset ja persialaiset sulautuisivat yhteen niin kulttuurisesti kuin poliittisesti. Hän järjesti joukkohäitä makedonialaisten ja persialaisten kesken ja suunnitteli jopa mittavia väestönsiirtoja, Ilkka Hyttinen valottaa.

– Toisaalta Aleksanterin politiikka oli realistista. Sallimalla persialaisten päällikköjen säilyttää asemansa hän varmisti valtakunnan koossa pysymisen.

Aleksanterin omat miehet eivät ilahtuneet kaikista uutuuksista. Eniten vastalauseita herätti Aleksanterin yritys saada taistelutoverinsa noudattamaan persialaista tapaa tervehtiä hallitsijaa heittäytymällä maahan. Käytäntöä kritisoi etenkin hovihistorioitsija Kallisthenes –  vakavin seurauksin. Hän menetti henkensä, sillä Aleksanteri alkoi epäillä häntä salaliittohankkeista.

Vaimot vierailta mailta

Myös Aleksanterin rakkaussuhteet kuvastavat kuninkaan ennakkoluulottomuutta. Aleksanteri sai aviottoman pojan fryygialaisen palkkasoturin lesken Barsinen kanssa ja solmi ensimmäisen avioliittonsa baktrialaisen tanssijattaren Roksanen kanssa. Toinen ja kolmas vaimo olivat persialaisia prinsessoja.

Naissuhteista huolimatta tutkijat arvelevat, että Aleksanteri oli kiinnostuneempi miehistä kuin naisista. Curtiuksen mukaan Aleksanterilla oli rakastajanaan ainakin kaunis eunukki Bagoas.

Aleksanterin rakkaimpana kumppanina pidetään lapsuudenystävää Hefaistionia. Arrianos kertoo, että Aleksanteri suri ankarasti menetettyään parhaan ystävänsä taistelussa 324 eaa. Hän leikkasi hiuksensa samaan tapaan kuin Akhilleus Patrokloksen kuoleman jälkeen. Lisäksi hän vaati Egyptin käskynhaltijaa rakentamaan Hefaistionille valtavan pyhäkön perustamansa Aleksandrian edustalle ja määräsi Ammonin oraakkelin neuvon mukaisesti, että Hefaistionille tuli toimittaa heerokselle kuuluvat uhrit.

Ilkka Hyttinen muistuttaa, että homoeroottiset suhteet olivat yleisiä antiikin Kreikassa, jossa seksuaalisuus miellettiin toisin kuin meidän aikanamme. Samalla Hyttinen kritisoi väittämää, jonka mukaan Aleksanterilla olisi ollut suhde äitiinsä.

– Ainakaan 20. ikävuodesta eteenpäin se ei ollut mahdollinen, sillä äiti ja poika eivät tiettävästi tavanneet kertaakaan Aleksanterin lähdettyä sotaretkelleen.

Kunnia ja viini maistuivat

Aleksanterin suurimpina paheina pidetään kyltymätöntä valloitushalua ja loputonta kunnianhimoa. Ne ajoivat hänet sotaretkelle Intiaan asti. Vaikka sotapäällikkö Parmenion ja opettaja Aristoteles kehottivat Aleksanteria lopettamaan valloitukset, hän tahtoi marssia Indusvirralle ja sen yli, aina tarunhohtoiselle Okeanoksen valtamerelle, johon maailman uskottiin loppuvan.

– Aleksanterissa oli myös tutkimusmatkailijaa. Tästä kertoo sekin, että hän lähetti Aristoteleelle monia kasvinäytteitä matkansa varrelta, Ilkka Hyttinen toteaa.

Aleksanterin helmasynteihin kuului myös runsas alkoholinkäyttö, mikä teki hänestä viimeisinä elinvuosinaan arvaamattoman. Plutarkhoksen mukaan "muulloin miellyttävä ja henkevä kuningas" tuli humalassa "pöyhkeilynsä takia ikäväksi ja liikaa rivimiehen kaltaiseksi".

Juopuneena Aleksanteri teki järjettömiä tempauksia. Juhliessaan voittojaan Persepoliksessa hän käski polttaa kuninkaanpalatsin mutta katui pian päätöstään ja yritti sammuttaa palon. Syvimmin Aleksanteri katui tapettuaan sotatoverinsa Kleitoksen juomingeissa syntyneen sanaharkan takia.

Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri syytti Kleitoksen surmasta Teeban suojelusjumalaa Dionysosta. Toistamiseen sama jumala sai syyt niskoilleen, kun pelko valtasi Aleksanterin sotilaat Intiassa ja hänen oli pakko kääntyä takaisin. Maininnat voi tulkita siten, että Aleksanteri uskoi viinin jumalan kironneen hänet, koska hän oli hallituskautensa alussa julmasti rangaissut kapinoivia teebalaisia.

Kuumetauti tappoi sankarin

Alkoholi saattoi olla osasyy myös Aleksanterin varhaiseen kuolemaan, sillä ennen kuolemaansa hänen kerrotaan ryypiskelleen monta päivää ystäviensä kanssa. Arrianoksen ja Plutarkhoksen mukaan Aleksanteri yritti sammuttaa viinillä loputtoman janonsa, jonka aiheutti sairauden nostattama kuume.

– Malaria oli tuohon aikaan yleinen sairaus Eufratin ja Tigriksen alueella. Malariaan viittaavat myös Aleksanterin oireet, korkea kuume ja nopea yleiskunnon heikkeneminen, Hyttinen arvioi. Malariaan sopii myös Arrianoksen maininta, että Aleksanteri oli purjehtinut Babylonian soisten maiden halki juuri ennen sairastumistaan.

Aleksanterin sairastettua kymmenen päivää suuri joukko surevia sotilaita saapui tervehtimään kuolevaa johtajaansa. Jo puhekyvyttömäksi heikentynyt Aleksanteri nosti hitaasti kätensä tervehdykseen ja nyökkäsi jokaiselle uskolliselle veteraanille, joka ohitti hänen vuoteensa.

Seuraavana päivänä, 10. kesäkuuta vuonna 323 ennen ajanlaskun alkua Aleksanteri Suuri oli poissa.

Raunioille syntyi hellenismi

Aleksanterin varhainen kuolema jätti valtavan imperiumin ilman perijää. Kuninkaan avioton poika Herakles oli vain nelivuotias, ja ensimmäinen vaimo Roksane synnytti perillisen, Aleksanteri IV:n, vasta kuukausi miehensä kuoleman jälkeen.

Pian imperiumi hajosi valtataisteluissa kolmeen osaan: Makedonian otti haltuunsa Antigonosten dynastia, Egyptiin asettuivat Ptolemaiokset, ja itäisiin osiin syntyi seleukidien valtio.

Aleksanterin sotasaavutukset hävisivät nopeasti, mutta kulttuuriin hän jätti kansallisella ja uskonnollisella suvaitsevaisuudellaan pysyvät jäljet. Hänen valtakuntansa alueelle syntyi hellenistinen yhtenäiskulttuuri, jossa sekoittuivat kreikkalaiset ja itämaiset vaikutteet.

Kreikasta tuli maailmankieli, ja sivistyselämässä nousivat arvoonsa kreikkalainen filosofia ja taide sekä babylonialainen tiede. Hengellisessä elämässä idän mysteeri- ja pelastususkonnot rikastivat olymposlaista pantheonia ja pohjustivat tietä kristinuskolle. Poliittisessa elämässä vanhat kreikkalaiset kaupunkivaltiot korvautuivat keskitetyillä ja yksinvaltaisilla hallintojärjestelmillä.

Myös roomalaiset, maailman seuraavat supervaltiaat, omaksuivat hellenismin. Tätä kautta Aleksanteri Suuren perintö on väkevästi läsnä myös modernin eurooppalaisen kulttuurin perusteissa.

Päivi Parhi-Riikola on oululainen toimittaja, antiikin historiaan erikoistunut filosofian maisteri ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Plutarkhos-lainaukset ovat Kalle Suurosen suomennoksia Kuuluisien miesten elämäkertoja -teoksesta (WSOY 1989).

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2004

 

Aleksanteri Suuri kukisti supervallan

Aleksanteri Suuren valloitukset häikäisivät niin aikalaiset kuin jälkipolvet, sillä nuori kuningas romutti Persian, supervallan, joka oli kaksi vuosisataa hallinnut melkein koko tunnettua maailmaa.

Aleksanterin menestymismahdollisuudet eivät alussa olleet itsestäänselvät. Hänellä oli vähänlaisesti taistelukokemusta, ja hän lähti liikkeelle varsin pienellä armeijalla. Hänellä oli 32 000 jalkamiestä ja 5 100 ratsumiestä, kun Persian suurkuninkaalla Dareios lII:lla arveltiin olevan sotilaita sadointuhansin, kenties jopa miljoona.

Valloitusretki eteni kuitenkin joutuisasti. Aleksanteri voitti ensimmäisen yhteenoton, ja tämän jälkeen useimmat kaupungit antautuivat vastarinnatta. Tätä selittää osaltaan Alek-santerin suvaitsevaisen miehen maine: yleensä hän salli uusien alamaistensa pitää vanhat tapansa ja uskontonsa.

Aleksanterin käytös selittää myös hänen sotilai-densa uskollisuutta. Aleksanteri kohteli miehiään sotatovereinaan. Hän taisteli heidän rinnallaan, hän juhli heidän kanssaan, eikä hän ottanut erivapauksia. Hän jopa nukkui ja söi askeettisemmin kuin sotilaansa.

Kun Aleksanteri kahdeksan vuotta marssittuaan seisoi Indusvirran laaksossa, hän oli suuri sankari. Hän ei ollut hävinnyt ainoatakaan taistelua. Hän oli melkein maailman ääressä, pidemmällä kuin tiettävästi yksikään läntinen kulkija ennen häntä. Ja ennen kaikkea: hän johti supervaltaa. Maailmankolkamme seuraava imperiumi, Rooma, ponnisteli vasta Italian niemimaan herraksi.

 

Aleksanterin valloitusretken tärkeitä paikkoja:

MAKEDONIA Aleksanterin kotikuningaskunta, joka nousi Kreikan valtioiden liiton johtoon Aleksanterin isän Filippos II:n hallintokaudella 359-336 eaa.

EPEIROS Aleksanterin äidin Olympiaksen kotiku-ningaskunta.

KREIKKA Sisäiseen itsehallintoon tottuneet kaupunkivaltiot havittelivat eroon Makedonian sananvallasta. Aleksanteri kukisti kapinahankkeet noustuaan kuninkaaksi 336 eaa.

PERSIA Dareios III:n hallitsema supervalta ulottui Hellespontoksesta Egyptiin etelässä ja Indusvirralle idässä. Valtakunta koostui satraappikunnista, joista monet olivat aikoinaan olleet kuningaskuntia.

INTIA Tunnetun maailman itäisin kolkka jakautui pieniin, keskenään kilpaileviin ruhtinaskuntiin ja tasavaltoihin. Aleksanterin retki vilkastutti Intian ja lännen kauppa- ja kulttuurisuhteita.

ARABIA Niemimaan eteläosassa oli rikkaita kuningaskuntia, mm. Saba ja Qataban, joiden vauraus perustui kukoistavaan suitsukkeiden ja mirhan karavaanikauppaan. Pohjoisessa suitsu-kekeskuksena toimii nabatealaisten Petra.

Pella Makedonian pääkaupunki. Aleksanteri syntyi 20.7. 356 ennen ajanlaskumme alkua.

Hellespontoksen salmi, 334 eaa. Portti Euroopasta Aasiaan. Ylitys aloiltti Aleksanterin valloitusretken.

Troija Kreikkalainen siirtokuntakaupunki. Aleksanteri julistautui Aasian hallitsijaksi.

Granikos Ensimmäinen taistelutanner. Aleksanteri löi Persian joukot, jotka taistelivat ilman kuningastaan. Dareios oleskeli kaikessa rauhassa Susassa.

Efesos, Miletos, Halikarnassos Kreikkalaisia siirtokuntia. Aleksanteri vapautti ne "persialaisten ikeestä" ja lähetti sen jälkeen melkein koko laivastonsa kotiin.

Gordion Vanha fryygialaisten pääkaupunki. Aleksanteri sivalsi miekallaan auki kuuluisan Gordionin solmun. Ennustus lupasi avaajalle Aasian herruuden.

Issos, 333 eaa. Vanha kilikialaiskaupunki. Aleksanteri voitti persialaiset toistamiseen. Nyt joukkoja johti Dareios.

Tyros, 332 eaa. Foinikailaisten vanha sata-makaupunki. Aleksanteri myi vastarintaa tehneet asukkaat orjiksi antaakseen varoittavan esimerkin muille.

Memfis Egyptiläisten uskonnollinen pääkau-punki. Aleksanteri kruunattiin faraoksi.

Aleksandria Aleksanteri perusti ensim-mäisen ja kuuluisimman nimikkokaupunkinsa. 200-luvulla kaupungista tuli koko Välimeren piirin kulttuuri- ja tiedekeskus.

Ammonion Aleksanteri kuunteli oraakkelia. Ennustajan uskotaan puhutelleen kuningasta ylijumalan pojaksi.

Gaugamela, 331 eaa. Vanha assyrialai-skaupunki. Aleksanteri voitti Dareioksen kolmannen ja ratkaisevan kerran.

Babylon Persian pääkaupunki. Aleksanteri sai marssia kaupunkiin avoimista porteista. Tieteen, taiteen ja tekniikan taso yllätti kreikkalaiset.

Susa Persian hallintokaupunki. Aleksanteri tutustui Dareioksen arkistoihin.

Persepolis Persian seremoniapääkaupunki. Aleksanteri juhli voittojaan ja päissään melkein poltti kuninkaanpalatsin.

Ekbatana Persian kuninkaiden kesäkau-punki. Aleksanteri otti rikkaudet sotasaaliiksi.

Suurkuninkaan murhapaikka, 330 eaa. Aleksanteria paenneen Dareioksen matka päät-tyi oman sotilaan keihäänpistoon. Aleksanterin joukot halusivat palata kotiin, koska Persia oli nyt täysin vaaraton. Aleksanteri päätti suunnata edemmäksi itään.

Retken jatkuessa Aleksanteri perusti lisää nimikkokaupunkeja ja lähetti Aristoteleelle kasvinäytteitä.

Baktria Satraappikunnan pääkaupunki. Aleksanteri avioitui tanssijatar Roksannen kanssa.

Samarkand, 329 eaa. Satraappikunnan pääkaupunki. Aleksanteri kääntyi kohti Indus-virtaa.

Bukefala, Nicaea, 326 eaa. Voitonmerkkejä. Aleksanteri perusti kaksi kaupunkia lyötyään pelätyn intialaisen ruhtinaan Poroksen, vaikka tämän armeijassa taisteli sotanorsuja. Ruhtinaasta tuli Aleksanterin liittolainen.

Hyfasisjoki Aleksanterin joukot kieltäytyivät ylittämästä jokea, jonka takana avautui autiomaa. Aleksanterin oli pakko luopua etenemisaikeista ja kääntyä paluumatkalle.

Induksen suisto, 325 eaa. Aleksanteri halusi löytää meritien Indukselta Eufratille ja lähetti osan miehistään kotimatkalle laivoilla. Pääjoukko joutui pitkälle marssille maitse.

Kotimatkalla Meriretki sujui hyvin. Miehet tekivät havaintoja mm. pasaatituulista ja valaista. Autiomaa koetteli jalka- ja ratsuväkeä. Aleksanteri menetti tuhansia miehiä ja hevosia.

Susa, 324 eaa. Pitkä valloitusretki oli takana. Aleksanteri havaitsi hallinnon korruptoituneen hänen poissaolessaan ja ryhtyi palauttamaan järjestystä.

Babylon, 323 eaa. Aleksanteri suunnitteli Arabian, Italian ja Hispanian valloitusretkeä mutta sairastui kuumetautiin ja kuoli 10.6.

Koonnut Tuula Kinnarinen/Tiede

Sisältö jatkuu mainoksen alla