Amatööribiologi astui Beagleen - ja maailma mullistui

Historiallinen päivä oli 27. joulukuuta 1831, satama Britannian Plymouth ja määränpää Etelä-Amerikka. Harrastelijatutkija oli puolestaan 22-vuotias Charles Darwin, joka ei tämän matkan jälkeen päässyt irti evoluution ideasta.
Mitä Darwin näki ja koki? Liity seuraani - ja varaudu mullistuksiin. Maailma on monin osin toisenlainen kuin 177 vuotta sitten



Mitä Darwin näki ja koki? Liity seuraani - ja varaudu mullistuksiin. Maailma on monin osin toisenlainen kuin 177 vuotta sitten.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008


1830-luvulla pääsy tutkimusmatkalle maailman ääriin oli jokseenkin samanlainen saavutus kuin pääsy astronauttiohjelmaan nykyään. Charles Darwin ei tulisi valituksi, mutta ei huolittaisi minuakaan, vaikka olen luonnontieteilijä. Minut pudotettaisiin yli-ikäisenä, Darwin siksi, että hän olisi teologi.

Ajat olivat kuitenkin toiset. Itse asiassa teologeja olivat luonnontutkijat kaikki tyynni. Tuohon aikaan kirkon virka tarjosi säännöllisimmän toimeentulon, mutta samalla se tietysti rajoitti tieteentekoa. Tutkimukseen pääsi heittäytymään vasta sunnuntaisaarnan jälkeen.

Toisaalta silloisessa menossa oli paljon hyvääkin. Darwin ei tarvinnut paria tohtorintutkintoa ja vankkaa työkokemusta, joita nykyisin edellytettäisiin. Riitti, että hän oli hankkinut monia hyödyllisiä taitoja luonnontieteiden alalta ja että hänen tutkijaystävänsä suosittelivat häntä retkikuntaan. Kun vielä Beaglen nuori kapteeni, vain 26-vuotias yläluokkainen upseeri Robert FitzRoy arveli, että Darwinista olisi hänelle tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi, matkaan pääsi innokas, tiedonjanoinen ja vaikutuksille altis nuori mies, jonka elämä sai lopulta viisivuotiseksi venyneellä retkellä kokonaan uuden suunnan.

Darwin itse kirjoitti vanhoilla päivillään omaelämäkertaansa: "Beaglen maailmanympärimatka on ollut tärkeimpiä tapahtumia elämässäni ja määräsi tulevaisuudenurani." Lausunto ei kummastuta, sillä jo matkan antia tuoreeltaan puntaroidessaan hän sanoi: "Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, ettei mikään muu voi kehittää nuorta luonnontutkijaa enemmän kuin matkustaminen kaukaisissa maissa."

Olen samaa mieltä itse kokeiltuani.


Sademetsä oli oikea elämys

Jo matkan alkuvaiheessa Darwin huomasi kärsivänsä armottomasta meritaudista, ja siksi hän käytti aina hyväkseen mahdollisuuden retkeillä maissa. Niinpä hän poistui laivasta myös silloin, kun se karkauspäivänä 29. helmikuuta 1832 saapui Brasilian Salvadoriin. Sen ympäristössä Darwin pääsi elämysmatkailun makuun. Hän kävi ensimmäistä kertaa trooppisessa sademetsässä.

"Päivä kului miellyttävästi. Se on sinänsä laimea sana kuvaamaan luonnontutkijan tunteita, kun hän on ensimmäistä kertaa päässyt itsekseen brasilialaiseen metsään. Hienostuneet heinäkasvit, uutuudellaan viehättävät loiskasvit, kauniit kukat, kiiltävä, vihreä lehvästö ja ennen kaikkea yleisesti ottaen rehevä kasvillisuus herättivät minussa ihastusta."

Darwinin ihailun ymmärtää, sillä 1800-luvun alkupuolella sademetsä muodosti jokseenkin yhtenäisen 3 000 kilometrin nauhan koko Atlantin rannikon pituudelta ja satoja kilometrejä sisämaahan. Nyt alueel¬la elää noin 70 prosenttia Brasilian miltei 200 miljoonasta asukkaasta, ja rehevyys on kutistunut tuhansiksi pikku laikuiksi. Silti se on yksi maailman luonnon 25 monimuotoisuuskeskittymästä, ja siellä tavataan noin 20 000 kasvilajia ja 1 050 lintulajia. Nisäkkäitäkin on 264 lajia.

Brasilian sademetsissä Darwinin valtasi ihastus, mutta orjuudesta seurasi vihastus. Hän kävi myös yhdessä quilombossa, karanneiden orjien yhteisössä. Näissä piilopaikoissaan orjat elää kituuttivat maatilkkuja viljellen ja toivoen, etteivät paljastuisi. Monesti kävi toisin, minkä Darwinkin sai kuulla.

"Lopulta heidät löydettiin, sotilasosasto lähetettiin paikalle ja kaikki vangittiin lukuun ottamatta yhtä vanhaa naista, joka heittäytyi kuolemaan vuorenhuipulta välttääkseen joutumasta uudelleen orjuuteen".

Keisarikunnan pääkaupungissa Rio de Janeirossa Darwin vuokrasi talon Corcovadovuoren tyveltä ja katseli sieltä "erästä maailman ihmeellisimmistä maisemista". Vuorella on nyt suuri Kristus-patsas, minkä takia monet Rion kävijät poikkeavat tietämättään Darwinin kulkupaikoilla nykyisessä Tijucan kansallispuistossa. Se on edelleen sademetsää, mikä ilahduttaisi Darwinia. Myös orjuuden loppuminen olisi hänelle mieleen, mutta muuten hän ei tunnistaisi maata samaksi.


Karjapaimenia pampalla

Seuraavaksi Beagle saapui valtioon, jonka nimi tuolloin oli Banda Oriental mutta joka nykyään tunnetaan Uruguayna. Jälleen Darwin näki jotain uutta: pampan. Rehevä ruohotasanko oli suurten karjalaumojen ja maatilojen eli estancioiden valtakuntaa, missä Darwin tutustui gauchoihin, Etelä-Amerikan cowboyhin.

"Gauchot eli maalaismiehet ovat ylivoimaisia kaupunkilaisiin verrattuina. Gaucho on poikkeuksetta avulias, kohtelias ja vieraanvarainen. Kertaakaan en kohdannut tylyä kohtelua. Gaucho on vaatimaton sekä itsensä että maansa suhteen, mutta samalla päättäväinen ja rohkea."

Darwin ihaili karjapaimenten elämäntapaa - eikä ainoastaan kuulopuheiden perusteella. Hän itsekin otti tuntumaa oleskeluun avoimen taivaan alla satulavarustus vuoteenaan.

"Gauchojen elämäntyylissä on riippumattomuuden riemua - milloin tahansa voi pysäyttää hevosensa ja sanoa: "Yövymme tässä." Tasangon kuolemanhiljaisuus, vahtia pitävät koirat, gauchojen mustalaisryhmä valmistelemassa yösijojaan nuotion ympärillä ovat jättäneet mieleeni voimallisen kuvan tästä ensimmäisestä yöstä, enkä unohda sitä koskaan."

Kuten pohjoisamerikkalaiset kollegansa gauchotkin ovat käytännössä sukupuutossa. Pampa sen sijaan on suunnilleen samanlainen kuin Darwinin aikaan, mutta tilat on aidattu eivätkä eläimet enää pääse vaeltelemaan vapaasti.


Maasta nousee fossiileja

Argentiinaan edettyään matkalaiset joutuivat keskelle intiaanisotaa. Vuonna 1832 Argentiinan hallitus näet päätti ottaa Patagonian omakseen ja tehdä lopun intiaanipäälliköistä, jotka pitivät hallussaan Coloradojoen¬ eteläpuolisia aroja ja koettivat ryöstöretkillään estää uudisasukkaita tunkeutumasta mailleen.

Darwinin ja kumppaneiden tutkimuksia sota häiritsi yllättävän vähän. "Autiomaan valloituksen" - nykyisen arvomaailman kriteereillä kansanmurhan - johtaja, kenraali Juan Manuel de Rosas antoi miehille passit ja käskykirjeen, joka oikeutti heidät hallituksen hevosasemien käyttöön.

Patagoniassa Darwin tekikin matkansa merkittävimpiä löytöjä. Hän kaivoi esiin sukupuuttoon kuolleiden jättiläismäisten muinaiseläinten jäännöksiä. "- - joukko irrallisia luita löytyi hautautuneina rannalta noin 165 neliömetrin alueelta. On erikoista, että niin monia eri lajeja löytyi yhdessä, ja se osoittaa, kuinka runsaslukuisia tämän maan muinaiset asukkaat ovat olleet."

Darwin oli kovasti fossiilien perään, sillä hän piti itseään ennen kaikkea geologina. Hän oli opiskellut tunnettujen geologien johdolla, ja matkavarusteista löytyi alan tuolloisen huipun Charles Lyellin teos Geologian perusteet; ensimmäinen osa oli ilmestynyt juuri Beaglen lähdön alla, ja toinen osa toimitettiin Darwinille postitse Montevideoon.

Patagoniaakaan Darwin ei tuntisi entisekseen. Arot ja Andien itärinteiden etelänpyökkimetsät ovat kokeneet kovia. Patagonia on ollut Argentiinan Villi etelä, minne on menty samoilla periaatteilla kuin Villiin länteen eli pikaisen rikastumisen toivossa kasvattamaan nautakarjaa, lampaita ja vuohia. Lopputulos on ikävää katseltavaa. Lehmät ja vuohet ovat kalunneet metsät arolaikuiksi ja lampaat syöneet arot aavikoiksi.


Villejä vaikea uskoa lähimmäisiksi

Tulimaa, saaristo maailman ääressä, on tuttu kohde suomalaisillekin. Maantieteilijä Väinö Auer kävi siellä tasan 80 vuotta sitten, ja nyt se on alkanut vetää myös turisteja, jotka suuntaavat Ushuaian kaupungin kautta Etelämantereelle.

Darwinin aikaan Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä asui vain alkuasukkaita. He tekivät Darwiniin suuren vaikutuksen, sillä hän ei ollut aikaisemmin tavannut oikeita "villi-ihmisiä".

"En olisi uskonut, kuinka suuri ero on villi-ihmisen ja sivistyneen ihmisen välillä: suurempi kuin villieläimellä ja kotieläimellä - -. Sellaisia ihmisiä oli vaikea uskoa lähimmäisikseen ja yhteisen maailmamme asukkaiksi. On yleinen aprikoinnin aihe, onko alemmilla eläimillä mitään elämännautintoja. Kuinka paljon paremmalla syyllä saman kysymyksen voi esittää näistä barbaareista!"

Darwinin sanoissa kuultaa viktoriaaninen valkoisen rodun ja etenkin englantilaisten ylemmyys, mutta todellisuudessa hän oli jo laivalla tutustunut joihinkin tulimaalaisiin. Beaglen ensimmäisellä maailmanympärimatkalla 1826-1830 kapteeni FitzRoy oli venevarkauden takia vanginnut muutamia alkuasukkaita ja vienyt heidät Englantiin sivistymään. Nyt heidät palautettiin kotimaahansa. Kasvatusyritykset päättyivät surkeasti. Jokainen oli kyllä oppinut englantia ja hyviä pöytätapoja, mutta pintasilaus hävisi nopeasti. He sulautuivat alkuasukkaisiin, ennen kuin Beagle jatkoi matkaansa Chileen.


Maanjäristys selittyy modernisti

Chilestä tuli yhtä suuri elämys kuin matkasta Atlantin rannikolla, ei vähiten siksi, että Darwin joutui keskelle luonnonmullistusta. Helmikuun 20. päivänä 1835 Concepciónin kaupunki tuhoutui voimakkaassa maanjäristyksessä.

"Koko rannikolla ajelehti puutavaraa ja huonekaluja kuin tuhat laivaa olisi haaksirikkoutunut. Lukuisten tuolien, pöytien, kirjahyllyjen ym. lisäksi vedessä kellui talojen kattoja, jotka olivat kulkeutuneet mereen lähes kokonaisina."

Tuhot nähtyään Darwin päätyi miettimään syntyjä syviä: "Paha maanjäristys rikkoo hetkessä vanhimman mielikuvamme: maankamara, vankkumattomuuden vertauskuva, onkin liikahtanut jalkojemme alla kuin ohut kelmu nesteen pinnalla - yksi ainoa sekunti on jättänyt mieleemme oudon epävarmuuden tunteen, jollaista tuntikausien pohdintakaan ei olisi kyennyt aikaansaamaan."

Geologina Darwin pohti myös maanjäristysten syitä. Hän selitti ne aika nokkelasti ottaen huomioon, ettei tuolloin vielä tiedetty laattatektoniikasta mitään:

"- - voimat, jotka hitaasti ja vähän kerrallaan nostavat mantereita, ja voimat, jotka toistuvasti työntävät maanpinnalle vulkaanista ainesta avoimista purkausaukoista, ovat keskenään identtisiä. Monistakin syistä uskon, että tällä rannikkolinjalla tapahtuvat toistuvat vavahdukset johtuvat kerrostumien repeämisestä, joka puolestaan on väistämätön seuraus kohonneessa maassa olevista jännitteistä ja nestemäisen kiviaineksen johtumisesta näihin kerroksiin."


Vihdoin Andien huipulle

Chilessä Darwin pääsi lopulta toteuttamaan myös haaveensa nähdä Andien huiput. Beag¬len väki oli koettanut päästä vuoristoon jo Argentiinassa, mutta hanke epäonnistui, koska matkalaiset pyrkivät ylös Santa Cruzia. Joki johtaa kyllä Andeille saakka, mutta mutkitteleva, kiihkeä virta on aika mahdoton nousta soutuveneillä. Se selvisi retkikunnallekin parin viikon taivalluksen jälkeen. Kapteeni FitzRoy päätti, ettei veneitä viedä korkeammalle, sillä maasto ei houkutellut jatkamaan yhtään pidemmälle.

"Edessä kohosi Andien lumihuippuinen vuorijono. Katselimme näitä mahtavia vuoria pahoilla mielin, koska jouduimme vain kuvittelemaan niiden luonnon ja muodostumat sen sijaan että olisimme seisoneet, kuten olimme toivoneet, niiden huipuilla."

Uudella yrityksellä Darwin ja kumppanit käyttivät Uspallatansolaa, joka oli ja yhä on tärkein Andien ylityspaikka Chilen ja Argentiinan välillä. Nykyään solassa kulkee maantie, mutta 1800-luvulla noin sadan kilometrin taipaleesta lähes neljän kilometrin korkeu¬dessa oli suoriuduttava jalkapatikassa muulien kanssa.

Ponnistelu maksoi vaivan: Vähän ennen kuin jätimme vuoret näimme erikoisen näyn: "- - kaikenväriset ja -sävyiset porfyyrimassat olivat murskanneet - - sedimenttikivet ja kasanneet nämä sikin sokin. Ensimmäisen kerran elämässäni näin jotakin, joka todella muistutti geologien maan sisuksista tekemiä kauniita leikkauksia."


Galápagos vetää mietteliääksi

Syyskuuhun tultaessa Beagle oli kierrellyt myös pitkin Perun rannikkoa. Oli aika suunnata Galápagossaarille.

"Ensivaikutelma ei ollut puoleensavetävä.  - - joka puolella kasvoi kitukasvuisia, auringonpaahtamia pensaita, jotka vaikuttivat puolikuolleilta. Kuiva ja paahtunut maaperä, jota keskipäivän aurinko korvensi, sai ilman tuntumaan raskaalta ja läkähdyttävältä. Mielestämme pensaatkin haisivat pahalta."
Ensivaikutelma saarista on nykyäänkin yhtä luotaantyöntävä. Kun toimin suomalaisen ryhmän matkanjohtajana 1990-luvulla, kommentti oli samansuuntainen: "Katso nyt tuotakin saarta. Se ei enää rumemmaksi käy. Ja tämän pitäisi olla jokin luontoparatiisi."

Galápagossaarilla ei ratkaisekaan määrä vaan laatu. Saaret ovat niukkalajiset ollakseen päiväntasaajalla, mutta hyvin monia lajeja ei tavata missään muualla.

Darwin vietti Galápagossaarilla viisi viikkoa. Vaikka käynti oli vain murto-osa Beaglen matka-ajasta, 248 viikosta, sen merkitys Darwinin tieteelliselle ajattelulle oli monin verroin suurempi. Darwin havahtui huomaamaan, että läheisillä saarilla eli ilmeisen lähisukuisia lajeja, jotka kuitenkin olivat hiukan erilaisia. Kullakin saarella näytti olevan omat matkijalintunsa ja sirkkunsa, jopa jättiläiskilpikonnansa.

"- - Kiinnitin tähän huomiota ensimmäistä kertaa, kun varakuvernööri Lawson mainitsi kilpikonnien eroavan toisistaan eri saarilla ja sanoi kykenevänsä varmasti erottamaan, miltä saarelta mikin kilpikonna oli peräisin. En osannut kuvitella, että saarilla, jotka sijaitsevat noin 80-90 kilometrin päässä toisistaan - - voisi olla täysin erilaisia asujaimistoja - -."

Havainnot saivat Darwinin ihmettelemään, oliko kukin laji todella luotu erikseen omalle saarelleen vai olivatko ne kehittyneet yhteisestä kantamuodosta. Evoluutioteoria alkoi itää.


Pertti Ranta on biologi, joka on liikkunut Darwinin jalanjäljissä eri puolilla Etelä-Amerikkaa.

Sitaatit ovat peräisin Darwinin kirjasta The Voyage of the Beagle, joka syksyllä ilmestyi ensi kertaa suomeksi Pertti Rannan kääntämänä. Beaglen matka, Edita.

Beaglen matkan alkuperäiskuvat: Reproduced with permission from John van Wyhe ed., The Complete Work of Charles Darwin Online. darwin-online.org.uk/


Tijuca, pieni menestystarina

Viisas keisari pelasti kaupunkimetsän.


Kun Darwin Rio de Janeirossa oleskellessaan ihaili "erästä maailman ihmeellisimmistä maisemista", hän katseli sitä nykyisestä Tijucan kansallispuistosta. Tuolloin metsä tosin vielä sijaitsi kaupungin laidalla, ei sen keskellä, kuten nykyään.

Tällekin sademetsälle oli käydä kalpaten, sillä se lähes parturoitiin kahviviljelmiksi. Kahvipensaat eivät kuitenkaan kyenneet sademetsän lailla pidättämään ja annostelemaan vuorilta virtaavia vesiä, ja koko kaupungin vesihuolto vaarantui.

Vuonna 1861 keisari Pedro II päätti, että vuoret metsitetään uudelleen. Siitä sai alkunsa suojeluhanke, joka 1967 johti kansallispuiston perustamiseen ja 1991 bio¬sfäärialueeksi julistamiseen. Nykyään Tijucaa pidetään maailman suurimpana kaupunkimetsänä. Se kattaa lähes 40 neliökilometriä, noin viidenneksen Helsingin maa-alasta.


Sukupuutosta sukupuuttoon

Darwin näki huemuleita, me niiden kalloja.


Darwinin merkittävät fossiililöydöt olivat jättiläiseläimiä, jotka kuolivat sukupuuttoon viime jääkauden jälkeen. Maasta nousi muun muassa kuplavolkkarin kokoisia ja näköisiä glyptodontteja, jättiläislaiskiaisia ja merkillisiä Macrauchenia-kamelieläimiä. Darwin ei tietenkään tiennyt, mitä lajeja hän oli löytänyt. Hän pakkasi jäännökset laatikoihin ja lähetti ne laivarahtina Englantiin, missä hänen tutkijaystävänsä Richard Owen, dinosaurus-nimen isä muuten, määritti ja nimesi lajit.

Me nykymatkailijat saamme todistaa maapallon tällä tietämällä kuudetta isoa sukupuuttoaaltoa. Esimerkiksi suuresta huemul-hirvestä, jonka Darwin kohtasi useasti, on jäljellä lähinnä luita.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.