Amatööribiologi astui Beagleen - ja maailma mullistui

Historiallinen päivä oli 27. joulukuuta 1831, satama Britannian Plymouth ja määränpää Etelä-Amerikka. Harrastelijatutkija oli puolestaan 22-vuotias Charles Darwin, joka ei tämän matkan jälkeen päässyt irti evoluution ideasta.
Mitä Darwin näki ja koki? Liity seuraani - ja varaudu mullistuksiin. Maailma on monin osin toisenlainen kuin 177 vuotta sitten



Mitä Darwin näki ja koki? Liity seuraani - ja varaudu mullistuksiin. Maailma on monin osin toisenlainen kuin 177 vuotta sitten.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2008


1830-luvulla pääsy tutkimusmatkalle maailman ääriin oli jokseenkin samanlainen saavutus kuin pääsy astronauttiohjelmaan nykyään. Charles Darwin ei tulisi valituksi, mutta ei huolittaisi minuakaan, vaikka olen luonnontieteilijä. Minut pudotettaisiin yli-ikäisenä, Darwin siksi, että hän olisi teologi.

Ajat olivat kuitenkin toiset. Itse asiassa teologeja olivat luonnontutkijat kaikki tyynni. Tuohon aikaan kirkon virka tarjosi säännöllisimmän toimeentulon, mutta samalla se tietysti rajoitti tieteentekoa. Tutkimukseen pääsi heittäytymään vasta sunnuntaisaarnan jälkeen.

Toisaalta silloisessa menossa oli paljon hyvääkin. Darwin ei tarvinnut paria tohtorintutkintoa ja vankkaa työkokemusta, joita nykyisin edellytettäisiin. Riitti, että hän oli hankkinut monia hyödyllisiä taitoja luonnontieteiden alalta ja että hänen tutkijaystävänsä suosittelivat häntä retkikuntaan. Kun vielä Beaglen nuori kapteeni, vain 26-vuotias yläluokkainen upseeri Robert FitzRoy arveli, että Darwinista olisi hänelle tasavertaiseksi keskustelukumppaniksi, matkaan pääsi innokas, tiedonjanoinen ja vaikutuksille altis nuori mies, jonka elämä sai lopulta viisivuotiseksi venyneellä retkellä kokonaan uuden suunnan.

Darwin itse kirjoitti vanhoilla päivillään omaelämäkertaansa: "Beaglen maailmanympärimatka on ollut tärkeimpiä tapahtumia elämässäni ja määräsi tulevaisuudenurani." Lausunto ei kummastuta, sillä jo matkan antia tuoreeltaan puntaroidessaan hän sanoi: "Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, ettei mikään muu voi kehittää nuorta luonnontutkijaa enemmän kuin matkustaminen kaukaisissa maissa."

Olen samaa mieltä itse kokeiltuani.


Sademetsä oli oikea elämys

Jo matkan alkuvaiheessa Darwin huomasi kärsivänsä armottomasta meritaudista, ja siksi hän käytti aina hyväkseen mahdollisuuden retkeillä maissa. Niinpä hän poistui laivasta myös silloin, kun se karkauspäivänä 29. helmikuuta 1832 saapui Brasilian Salvadoriin. Sen ympäristössä Darwin pääsi elämysmatkailun makuun. Hän kävi ensimmäistä kertaa trooppisessa sademetsässä.

"Päivä kului miellyttävästi. Se on sinänsä laimea sana kuvaamaan luonnontutkijan tunteita, kun hän on ensimmäistä kertaa päässyt itsekseen brasilialaiseen metsään. Hienostuneet heinäkasvit, uutuudellaan viehättävät loiskasvit, kauniit kukat, kiiltävä, vihreä lehvästö ja ennen kaikkea yleisesti ottaen rehevä kasvillisuus herättivät minussa ihastusta."

Darwinin ihailun ymmärtää, sillä 1800-luvun alkupuolella sademetsä muodosti jokseenkin yhtenäisen 3 000 kilometrin nauhan koko Atlantin rannikon pituudelta ja satoja kilometrejä sisämaahan. Nyt alueel¬la elää noin 70 prosenttia Brasilian miltei 200 miljoonasta asukkaasta, ja rehevyys on kutistunut tuhansiksi pikku laikuiksi. Silti se on yksi maailman luonnon 25 monimuotoisuuskeskittymästä, ja siellä tavataan noin 20 000 kasvilajia ja 1 050 lintulajia. Nisäkkäitäkin on 264 lajia.

Brasilian sademetsissä Darwinin valtasi ihastus, mutta orjuudesta seurasi vihastus. Hän kävi myös yhdessä quilombossa, karanneiden orjien yhteisössä. Näissä piilopaikoissaan orjat elää kituuttivat maatilkkuja viljellen ja toivoen, etteivät paljastuisi. Monesti kävi toisin, minkä Darwinkin sai kuulla.

"Lopulta heidät löydettiin, sotilasosasto lähetettiin paikalle ja kaikki vangittiin lukuun ottamatta yhtä vanhaa naista, joka heittäytyi kuolemaan vuorenhuipulta välttääkseen joutumasta uudelleen orjuuteen".

Keisarikunnan pääkaupungissa Rio de Janeirossa Darwin vuokrasi talon Corcovadovuoren tyveltä ja katseli sieltä "erästä maailman ihmeellisimmistä maisemista". Vuorella on nyt suuri Kristus-patsas, minkä takia monet Rion kävijät poikkeavat tietämättään Darwinin kulkupaikoilla nykyisessä Tijucan kansallispuistossa. Se on edelleen sademetsää, mikä ilahduttaisi Darwinia. Myös orjuuden loppuminen olisi hänelle mieleen, mutta muuten hän ei tunnistaisi maata samaksi.


Karjapaimenia pampalla

Seuraavaksi Beagle saapui valtioon, jonka nimi tuolloin oli Banda Oriental mutta joka nykyään tunnetaan Uruguayna. Jälleen Darwin näki jotain uutta: pampan. Rehevä ruohotasanko oli suurten karjalaumojen ja maatilojen eli estancioiden valtakuntaa, missä Darwin tutustui gauchoihin, Etelä-Amerikan cowboyhin.

"Gauchot eli maalaismiehet ovat ylivoimaisia kaupunkilaisiin verrattuina. Gaucho on poikkeuksetta avulias, kohtelias ja vieraanvarainen. Kertaakaan en kohdannut tylyä kohtelua. Gaucho on vaatimaton sekä itsensä että maansa suhteen, mutta samalla päättäväinen ja rohkea."

Darwin ihaili karjapaimenten elämäntapaa - eikä ainoastaan kuulopuheiden perusteella. Hän itsekin otti tuntumaa oleskeluun avoimen taivaan alla satulavarustus vuoteenaan.

"Gauchojen elämäntyylissä on riippumattomuuden riemua - milloin tahansa voi pysäyttää hevosensa ja sanoa: "Yövymme tässä." Tasangon kuolemanhiljaisuus, vahtia pitävät koirat, gauchojen mustalaisryhmä valmistelemassa yösijojaan nuotion ympärillä ovat jättäneet mieleeni voimallisen kuvan tästä ensimmäisestä yöstä, enkä unohda sitä koskaan."

Kuten pohjoisamerikkalaiset kollegansa gauchotkin ovat käytännössä sukupuutossa. Pampa sen sijaan on suunnilleen samanlainen kuin Darwinin aikaan, mutta tilat on aidattu eivätkä eläimet enää pääse vaeltelemaan vapaasti.


Maasta nousee fossiileja

Argentiinaan edettyään matkalaiset joutuivat keskelle intiaanisotaa. Vuonna 1832 Argentiinan hallitus näet päätti ottaa Patagonian omakseen ja tehdä lopun intiaanipäälliköistä, jotka pitivät hallussaan Coloradojoen¬ eteläpuolisia aroja ja koettivat ryöstöretkillään estää uudisasukkaita tunkeutumasta mailleen.

Darwinin ja kumppaneiden tutkimuksia sota häiritsi yllättävän vähän. "Autiomaan valloituksen" - nykyisen arvomaailman kriteereillä kansanmurhan - johtaja, kenraali Juan Manuel de Rosas antoi miehille passit ja käskykirjeen, joka oikeutti heidät hallituksen hevosasemien käyttöön.

Patagoniassa Darwin tekikin matkansa merkittävimpiä löytöjä. Hän kaivoi esiin sukupuuttoon kuolleiden jättiläismäisten muinaiseläinten jäännöksiä. "- - joukko irrallisia luita löytyi hautautuneina rannalta noin 165 neliömetrin alueelta. On erikoista, että niin monia eri lajeja löytyi yhdessä, ja se osoittaa, kuinka runsaslukuisia tämän maan muinaiset asukkaat ovat olleet."

Darwin oli kovasti fossiilien perään, sillä hän piti itseään ennen kaikkea geologina. Hän oli opiskellut tunnettujen geologien johdolla, ja matkavarusteista löytyi alan tuolloisen huipun Charles Lyellin teos Geologian perusteet; ensimmäinen osa oli ilmestynyt juuri Beaglen lähdön alla, ja toinen osa toimitettiin Darwinille postitse Montevideoon.

Patagoniaakaan Darwin ei tuntisi entisekseen. Arot ja Andien itärinteiden etelänpyökkimetsät ovat kokeneet kovia. Patagonia on ollut Argentiinan Villi etelä, minne on menty samoilla periaatteilla kuin Villiin länteen eli pikaisen rikastumisen toivossa kasvattamaan nautakarjaa, lampaita ja vuohia. Lopputulos on ikävää katseltavaa. Lehmät ja vuohet ovat kalunneet metsät arolaikuiksi ja lampaat syöneet arot aavikoiksi.


Villejä vaikea uskoa lähimmäisiksi

Tulimaa, saaristo maailman ääressä, on tuttu kohde suomalaisillekin. Maantieteilijä Väinö Auer kävi siellä tasan 80 vuotta sitten, ja nyt se on alkanut vetää myös turisteja, jotka suuntaavat Ushuaian kaupungin kautta Etelämantereelle.

Darwinin aikaan Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä asui vain alkuasukkaita. He tekivät Darwiniin suuren vaikutuksen, sillä hän ei ollut aikaisemmin tavannut oikeita "villi-ihmisiä".

"En olisi uskonut, kuinka suuri ero on villi-ihmisen ja sivistyneen ihmisen välillä: suurempi kuin villieläimellä ja kotieläimellä - -. Sellaisia ihmisiä oli vaikea uskoa lähimmäisikseen ja yhteisen maailmamme asukkaiksi. On yleinen aprikoinnin aihe, onko alemmilla eläimillä mitään elämännautintoja. Kuinka paljon paremmalla syyllä saman kysymyksen voi esittää näistä barbaareista!"

Darwinin sanoissa kuultaa viktoriaaninen valkoisen rodun ja etenkin englantilaisten ylemmyys, mutta todellisuudessa hän oli jo laivalla tutustunut joihinkin tulimaalaisiin. Beaglen ensimmäisellä maailmanympärimatkalla 1826-1830 kapteeni FitzRoy oli venevarkauden takia vanginnut muutamia alkuasukkaita ja vienyt heidät Englantiin sivistymään. Nyt heidät palautettiin kotimaahansa. Kasvatusyritykset päättyivät surkeasti. Jokainen oli kyllä oppinut englantia ja hyviä pöytätapoja, mutta pintasilaus hävisi nopeasti. He sulautuivat alkuasukkaisiin, ennen kuin Beagle jatkoi matkaansa Chileen.


Maanjäristys selittyy modernisti

Chilestä tuli yhtä suuri elämys kuin matkasta Atlantin rannikolla, ei vähiten siksi, että Darwin joutui keskelle luonnonmullistusta. Helmikuun 20. päivänä 1835 Concepciónin kaupunki tuhoutui voimakkaassa maanjäristyksessä.

"Koko rannikolla ajelehti puutavaraa ja huonekaluja kuin tuhat laivaa olisi haaksirikkoutunut. Lukuisten tuolien, pöytien, kirjahyllyjen ym. lisäksi vedessä kellui talojen kattoja, jotka olivat kulkeutuneet mereen lähes kokonaisina."

Tuhot nähtyään Darwin päätyi miettimään syntyjä syviä: "Paha maanjäristys rikkoo hetkessä vanhimman mielikuvamme: maankamara, vankkumattomuuden vertauskuva, onkin liikahtanut jalkojemme alla kuin ohut kelmu nesteen pinnalla - yksi ainoa sekunti on jättänyt mieleemme oudon epävarmuuden tunteen, jollaista tuntikausien pohdintakaan ei olisi kyennyt aikaansaamaan."

Geologina Darwin pohti myös maanjäristysten syitä. Hän selitti ne aika nokkelasti ottaen huomioon, ettei tuolloin vielä tiedetty laattatektoniikasta mitään:

"- - voimat, jotka hitaasti ja vähän kerrallaan nostavat mantereita, ja voimat, jotka toistuvasti työntävät maanpinnalle vulkaanista ainesta avoimista purkausaukoista, ovat keskenään identtisiä. Monistakin syistä uskon, että tällä rannikkolinjalla tapahtuvat toistuvat vavahdukset johtuvat kerrostumien repeämisestä, joka puolestaan on väistämätön seuraus kohonneessa maassa olevista jännitteistä ja nestemäisen kiviaineksen johtumisesta näihin kerroksiin."


Vihdoin Andien huipulle

Chilessä Darwin pääsi lopulta toteuttamaan myös haaveensa nähdä Andien huiput. Beag¬len väki oli koettanut päästä vuoristoon jo Argentiinassa, mutta hanke epäonnistui, koska matkalaiset pyrkivät ylös Santa Cruzia. Joki johtaa kyllä Andeille saakka, mutta mutkitteleva, kiihkeä virta on aika mahdoton nousta soutuveneillä. Se selvisi retkikunnallekin parin viikon taivalluksen jälkeen. Kapteeni FitzRoy päätti, ettei veneitä viedä korkeammalle, sillä maasto ei houkutellut jatkamaan yhtään pidemmälle.

"Edessä kohosi Andien lumihuippuinen vuorijono. Katselimme näitä mahtavia vuoria pahoilla mielin, koska jouduimme vain kuvittelemaan niiden luonnon ja muodostumat sen sijaan että olisimme seisoneet, kuten olimme toivoneet, niiden huipuilla."

Uudella yrityksellä Darwin ja kumppanit käyttivät Uspallatansolaa, joka oli ja yhä on tärkein Andien ylityspaikka Chilen ja Argentiinan välillä. Nykyään solassa kulkee maantie, mutta 1800-luvulla noin sadan kilometrin taipaleesta lähes neljän kilometrin korkeu¬dessa oli suoriuduttava jalkapatikassa muulien kanssa.

Ponnistelu maksoi vaivan: Vähän ennen kuin jätimme vuoret näimme erikoisen näyn: "- - kaikenväriset ja -sävyiset porfyyrimassat olivat murskanneet - - sedimenttikivet ja kasanneet nämä sikin sokin. Ensimmäisen kerran elämässäni näin jotakin, joka todella muistutti geologien maan sisuksista tekemiä kauniita leikkauksia."


Galápagos vetää mietteliääksi

Syyskuuhun tultaessa Beagle oli kierrellyt myös pitkin Perun rannikkoa. Oli aika suunnata Galápagossaarille.

"Ensivaikutelma ei ollut puoleensavetävä.  - - joka puolella kasvoi kitukasvuisia, auringonpaahtamia pensaita, jotka vaikuttivat puolikuolleilta. Kuiva ja paahtunut maaperä, jota keskipäivän aurinko korvensi, sai ilman tuntumaan raskaalta ja läkähdyttävältä. Mielestämme pensaatkin haisivat pahalta."
Ensivaikutelma saarista on nykyäänkin yhtä luotaantyöntävä. Kun toimin suomalaisen ryhmän matkanjohtajana 1990-luvulla, kommentti oli samansuuntainen: "Katso nyt tuotakin saarta. Se ei enää rumemmaksi käy. Ja tämän pitäisi olla jokin luontoparatiisi."

Galápagossaarilla ei ratkaisekaan määrä vaan laatu. Saaret ovat niukkalajiset ollakseen päiväntasaajalla, mutta hyvin monia lajeja ei tavata missään muualla.

Darwin vietti Galápagossaarilla viisi viikkoa. Vaikka käynti oli vain murto-osa Beaglen matka-ajasta, 248 viikosta, sen merkitys Darwinin tieteelliselle ajattelulle oli monin verroin suurempi. Darwin havahtui huomaamaan, että läheisillä saarilla eli ilmeisen lähisukuisia lajeja, jotka kuitenkin olivat hiukan erilaisia. Kullakin saarella näytti olevan omat matkijalintunsa ja sirkkunsa, jopa jättiläiskilpikonnansa.

"- - Kiinnitin tähän huomiota ensimmäistä kertaa, kun varakuvernööri Lawson mainitsi kilpikonnien eroavan toisistaan eri saarilla ja sanoi kykenevänsä varmasti erottamaan, miltä saarelta mikin kilpikonna oli peräisin. En osannut kuvitella, että saarilla, jotka sijaitsevat noin 80-90 kilometrin päässä toisistaan - - voisi olla täysin erilaisia asujaimistoja - -."

Havainnot saivat Darwinin ihmettelemään, oliko kukin laji todella luotu erikseen omalle saarelleen vai olivatko ne kehittyneet yhteisestä kantamuodosta. Evoluutioteoria alkoi itää.


Pertti Ranta on biologi, joka on liikkunut Darwinin jalanjäljissä eri puolilla Etelä-Amerikkaa.

Sitaatit ovat peräisin Darwinin kirjasta The Voyage of the Beagle, joka syksyllä ilmestyi ensi kertaa suomeksi Pertti Rannan kääntämänä. Beaglen matka, Edita.

Beaglen matkan alkuperäiskuvat: Reproduced with permission from John van Wyhe ed., The Complete Work of Charles Darwin Online. darwin-online.org.uk/


Tijuca, pieni menestystarina

Viisas keisari pelasti kaupunkimetsän.


Kun Darwin Rio de Janeirossa oleskellessaan ihaili "erästä maailman ihmeellisimmistä maisemista", hän katseli sitä nykyisestä Tijucan kansallispuistosta. Tuolloin metsä tosin vielä sijaitsi kaupungin laidalla, ei sen keskellä, kuten nykyään.

Tällekin sademetsälle oli käydä kalpaten, sillä se lähes parturoitiin kahviviljelmiksi. Kahvipensaat eivät kuitenkaan kyenneet sademetsän lailla pidättämään ja annostelemaan vuorilta virtaavia vesiä, ja koko kaupungin vesihuolto vaarantui.

Vuonna 1861 keisari Pedro II päätti, että vuoret metsitetään uudelleen. Siitä sai alkunsa suojeluhanke, joka 1967 johti kansallispuiston perustamiseen ja 1991 bio¬sfäärialueeksi julistamiseen. Nykyään Tijucaa pidetään maailman suurimpana kaupunkimetsänä. Se kattaa lähes 40 neliökilometriä, noin viidenneksen Helsingin maa-alasta.


Sukupuutosta sukupuuttoon

Darwin näki huemuleita, me niiden kalloja.


Darwinin merkittävät fossiililöydöt olivat jättiläiseläimiä, jotka kuolivat sukupuuttoon viime jääkauden jälkeen. Maasta nousi muun muassa kuplavolkkarin kokoisia ja näköisiä glyptodontteja, jättiläislaiskiaisia ja merkillisiä Macrauchenia-kamelieläimiä. Darwin ei tietenkään tiennyt, mitä lajeja hän oli löytänyt. Hän pakkasi jäännökset laatikoihin ja lähetti ne laivarahtina Englantiin, missä hänen tutkijaystävänsä Richard Owen, dinosaurus-nimen isä muuten, määritti ja nimesi lajit.

Me nykymatkailijat saamme todistaa maapallon tällä tietämällä kuudetta isoa sukupuuttoaaltoa. Esimerkiksi suuresta huemul-hirvestä, jonka Darwin kohtasi useasti, on jäljellä lähinnä luita.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti