Cardiffin miehessä näkyivät taltanjäljetkin, mutta tämä ei häirinnyt 1800-luvun lopun kivi-ihmisbuumia



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

Lokakuussa 1869 William Newellin farmille New Yorkin Cardiffissa virtasi loputon joukko ihmisiä. Newell oli joitakin päiviä aikaisemmin pyytänyt apureita kaivamaan hänelle kaivon takapihalle, mutta nämä olivat löytäneet muutaman metrin syvyydestä kivettyneen miehen. "Fossiili" oli kolme metriä pitkä ja lepäsi toinen käsi vatsansa päällä.

Uutinen kiiri nopeasti lähiseudulle, ja tuhannet ihmiset saapuivat katsomaan ihmettä. Tulijoita riitti, vaikka Newell alkoi vaatia 50 sentin maksun. Samalla alkoi kiivas väittely siitä, mistä jättiläinen oli tullut. Monet pitivät sitä menneen ihmisrodun edustajana. Toiset taas ajattelivat, että joku varhainen jesuiitta oli veistänyt miehen kivestä tehdäkseen vaikutuksen intiaaneihin.

Kenellekään ei vielä tässä vaiheessa tullut mieleen, että kyseessä olisi sumutus. Cardiffin jättiläinen on jäänyt historiaan Yhdysvaltain kuuluisimpana arkeologisena huijauksena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taustalla raamatullinen kiista

1800-luku oli aikaa, jolloin partaisia naisia ja siamilaisia kaksosia esiteltiin kiertävissä sirkuksissa. Seikkailijat kirjoittivat kirjoja, joissa kerrottiin jättiläisten heimoista, pygmeistä ja ihmisiä syövistä lihansyöjäkasveista. Faktan ja fiktion välinen ero oli monille hämärä, ja monet uskoivat näihin tarinoihin. Cardiffin jättiläinen upposi siis otolliseen maaperään.

Cardiffin jättiläisen taustalta löytyy vähäpätöiseltä vaikuttava kiista. Tupakkatehtailija George Hull oli joutunut paikallisen metodistipapin kanssa sanasotaan siitä, onko Raamattua tulkittava kirjaimellisesti. Esimerkiksi nostettiin luomiskertomuksen kohta: "Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit." Ateisti Hullin mielestä lause oli vertauskuvallinen, papin mielestä täyttä totta.

Hull päätti tehdä papin naurunalaiseksi. Hän matkusti Iowan Fort Dodgeen ja tilasi kolmimetrisen kipsipalkin. Hän selitti kipsinhakkaajille, että sitä tarvittiin Abraham Lincolnin näköispatsaaseen. Hull toimitti kipsin Chicagoon, missä saksalainen kivenhakkaaja muotoili sen ihmismäiseksi. Patsasta käsiteltiin erilaisilla hapoilla ja väreillä, jotta siitä saatiin vanhan näköinen.

Tuotos kuljetettiin junalla Hullin serkun William Newellin tilalle marraskuussa 1868. Jättiläinen makasi maan alla vuoden, kunnes Newell palkkasi miehet kaivamaan kaivoa.


Asiantuntijat tuomitsivat heti

Koska jättiläinen kiinnosti ihmisiä, ryhmä liikemiehiä osti sen Hullilta 37 500 dollarilla ja pani sen näytteille New Yorkiin. Kun patsas joutui kaupunkilaisyleisön arvioitavaksi, keskustelu sen aitoudesta kiihtyi.

Patsaan puolustajat osoittivat pohjaveden sen selkäpuolelle uurtamiin syvänteisiin, joiden muodostuminen olisi vaatinut paljon aikaa. Jättiläiseen tutustuneet arkeologit ja paleontologit sen sijaan tuomitsivat sen yksimielisesti huijaukseksi. Paleontologi Othniel C. Marsh huomautti sarkastisesti, että taltan jäljet olivat monin paikoin näkyvillä.

Kun jättiläinen joutui julkisen kritiikin kohteeksi, Hull tunnusti huijauksen. Tämä ei kuitenkaan vaimentanut innostusta, vaan katsojien jonot vain kasvoivat.

Kiinnostus oli niin suurta, että sirkusjohtaja P.T. Barnum tarjoutui ostamaan tai vuokraamaan patsaan. Kun liikemiesryhmä kieltäytyi tarjouksesta, Barnum teetti kopion ja väitti sitä aidoksi. Siitä tuli yhtä suosittu kuin alkuperäisestä - ja ne kumpikin todettiin väärennöksiksi oikeudessa vuonna 1870.


Kivi-ihmiset yllättävän suosittuja

Yhdysvallat oli 1800-luvun lopulla oikea kivettyneiden ihmisten luvattu maa, ja niitä putkahteli Cardiffin tapauksen jälkeen sieltä ja täältä. Jo vuonna 1876 Coloradon Beulahista kaivettiin esiin kivettynyt mies, joka sai nimekseen Solid Muldoon. Sitä esiteltiin sirkuksessa "puuttuvana lenkkinä ihmisen ja apinan välillä", ja sanomalehdet kirjoittivat, että "sen aitoudesta ei ole epäilystäkään". Asialla oli kuitenkin jälleen George Hull, joka oli tällä kertaa panostanut patsaan uskottavuuteen: se oli tehty laastista, kivipölystä, savesta, kipsistä, murskatuista luista, verestä ja lihasta.

Heti seuraavana vuonna erään hotellin laajennustyömaalta löytyi uusi kivettynyt mies. Sen oli järjestänyt maan alle hotellin johtaja, joka halusi saada ilmaista mainosta.



Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla