Tähtäät. Puristat liipaisinta. Laukaus ei kajahda eikä ase potkaise, mutta tietokoneen näytölle ilmestyy tieto laukauksesi onnistumisesta.

Tekniikka-palsta

Teksti: Kalevi Rantanen

Tähtäät. Puristat liipaisinta. Laukaus ei kajahda eikä ase potkaise, mutta tietokoneen näytölle ilmestyy tieto laukauksesi onnistumisesta.

Luoditon ammunta on yleistä niin ampumaharrastajien parissa kuin armeijan harjoituksissa. Nyt se on tullut myös kilpa-areenoille: nykyaikaisen viisiottelun ammunnassa käytetään meneillään olevista Lontoon olympialaisista alkaen valopistoolia.

Ampumisen ilman luoteja mahdollistaa optoelektroniikan kehitys. Harva tietää, että suomalaiset ovat olleet siinäkin uranuurtajia. Oululainen Noptel Oy toi ensimmäisenä maailmassa ammuntamarkkinoille optiset harjoittelulaitteet, jo 1980-luvulla. Nyt tosin uranuurtajan omistavat belgialaiset, sillä Noptel siirtyi kesäkuussa asetehdas FN Herstalille.

Ledi tarjoaa vaikeutta

Ensin luodittomat aseet käyttivät laseria, nykyisissä laitteissa infrapunaledi lähettää säteen. Maalina toimii yksinkertainen heijastin.

– Säde on infrapunakeila, joka maallikosta voi tuntua epätarkemmalta kuin kapea lasersäde, mutta todellisuudessa se on erittäin tarkka. Elektroniikka rakentaa osumasta kuvan niin, että tiedetään myös, miten hyvin ampuja on tähdännyt, kertoo Noptelin tekninen johtaja Markku Koskinen.

Harjoittelulaitteella voidaan myös säätää ja pitää haluttu vaikeusaste. Urheiluampuja ampuu tavallisesti kymmenen metrin päähän, mutta jos hän kävelee lähemmäksi, simulaattori säilyttää vaikeusasteen.

Uusimmat laitteet pystyvät simuloimaan muuntuvia oloja. Niillä voidaan harjoitella ampumista nopeasti vaihtuviin, eri etäisyyksillä sijaitseviin maaleihin. Ero voi olla kolmesta kolmeensataan metriin, Koskinen kertoo.

Täydentää, ei korvaa

Puolustusvoimat on hankkinut monenlaisia harjoittelulaitteita ja simulaattoreita eri valmistajilta. Noptelin lisäksi se käyttää muun muassa toisen kotimaisen valmistajan, Suomen Biathlon Oy:n Eko-Aimsin ammuntajärjestelmiä. Käytössä on myös ruotsalaisia, uusiseelantilaisia ja amerikkalaisia simulaattorijärjestelmiä.

– Laitteen tekninen kehittyneisyys ei yksin riitä, laitteen on myös sovelluttava haluttuun käyttötarkoitukseen, huomauttaa majuri Jyri Hollmén Maavoimien esikunnasta.

Ja tarpeita puolustusvoimilla on monenlaisia.

Jokaisessa varuskunnassa simulaattoreiden avulla harjoitellaan käsiaseilla ampumista. Silloin harjoittelujärjestelmä antaa tarkan tiedon ampujan toiminnasta.

Yhdellä kiväärin piippu on voinut vaellella edestakaisin ja kymppilaukaus ollutkin vain onnekas sattuma. Toinen on voinut saada osumat kasaan, mutta kaikki ohi maalin, jolloin tarvitsee vain säätää tähtäintä. Harjoittelujärjestelmä kertoo paljon enemmän kuin reikä maalitaulussa.

Raskaille aseille, kuten panssarintorjunta- ja panssarivaunuaseille on omat optoelektroniset simulaattorinsa. Ne alentavat kustannuksia ja parantavat tuloksia.

– Raskasasejärjestelmien koulutuksessa voidaan simulaattorilla lisätä huomattavasti toistoja. Yksi panssarivaunun laukaus maksaa muutaman tuhat euroa, joten niitä ei voida ampua satoja koulutuksessa. Simulaattoreilla yksittäinen laukaus ei juuri nosta kustannuksia, kertoo Hollmén.

Optoelektroninen harjoittelu täydentää, mutta ei korvaa kovapanosammuntoja. Sotilaiden on totuttava käsittelemään oikeita patruunoita, joita jotkut saattavat aluksi arastella.

Todistetusti tehoa

Ampuminen valonsäteellä harjaannuttaa toimimaan tilanteessa, jossa voidaan joutua ampumaan oikeasti. Harjoittelu ja simulointi optoelektronisilla laitteilla opettavat tekemään oikeita päätöksiä ja minimoimaan väkivallan käyttöä.

Psykologi Evelyn-Rose Saus Bergenin yliopistosta on tehnyt väitöskirjatutkimuksen simulaattorien tehokkuudesta Norjan poliisikorkeakoulussa. Saus havaitsi tutkimuksessaan, että todellisuutta pitkälle jäljittelevä simulaattori auttaa erityisesti silloin, kun harjoitellaan toimimista erittäin stressaavissa tilanteissa.

Tärkeä oli myös havainto, että kiperässä paikassa tarvittava tilannetietoisuus riippuu pitkälle ampujan persoonallisuudesta. Ulospäin suuntautuneet, järjestelmällisesti toimivat ja emotionaalisesti tasapainoiset ihmiset menestyivät parhaiten.

Yksi simulaattorin eduista voikin olla mahdollisuus ainakin osittain testata, ketkä voi päästää käyttämään tuliaseita, ja ketkä taas on pidettävä kaukana kovista panoksista.

Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. 

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018