Jos koulu alkaisi aamulla vähän myöhemmin, opetuksesta jäisi jotain mieleenkin




Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2009


Suomalaiset koululaiset menevät yöpuulle selvästi myöhemmin kuin sukupolvi sitten. Kun koulu kuitenkin alkaa yhtä aikaisin kuin ennen, lapset eivät ehdi nukkua tarpeeksi.

Väsyneenä oppimisesta ei tietysti tule mitään. Tämän vahvistavat tutkimukset, mutta aamun ensimmäisen tunnin opettajat tietävät sen ehkä muutenkin. Jos oppijan pää kolahtaa nukahtamisen merkiksi pulpettiin, kon-su-kie-pre tuskin tarttuu mieleen.

Univaje vaikuttaa oppimiseen myös mutkan kautta. Päivällä opitut asiat vahvistavat paikkansa pitkäkestoisessa muistissa unen aikana. Huonolaatuinen tai lyhyeksi jäänyt yöuni voi myös altistaa lihomiselle.


Aiemmin nukkumaan?

Kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä siitä, että koululaiset tarvitsevat pitemmän yöunen - mutta kummasta päästä sitä pitäisi pidentää?

Olisi loogista ajatella, että kun ongelman on aiheuttanut iltakukkuminen, ratkaisu olisi kurinpalautus. Televisio, tietokone ja konsolipelit pois teinien makuuhuoneesta ja kotiintuloajat kunniaan.

Voi tosin olla vaikeaa saada nuoret taivutetuksi varhaisempaan vuorokausirytmiin, kun koko yhteiskunta on venyttänyt iltaa. Televisiosta tulee sarjoja myöhemmin kuin ennen, ja ravintolat sulkeutuvat myöhään. Kaupatkin ovat auki yhä vapaammin.

Yksi suurimmista hulluuksista ovat juniorien liikuntavuorot illalla jopa yhdeksän jälkeen. Vaikka harjoituksista pääsisi kotiin ennen yhtätoista, uni ei tule kuin tilauksesta. Liikunta nostaa ruumiinlämpöä, eikä väsymystä tunne ennen kuin lämpö on kääntynyt laskuun.


Vai myöhemmin ylös?

Entä jos kokeiltaisiin toista lähestymistapaa.  Viivästetään koulujen alkamista, jotta lapset ja nuoret voisivat aamulla nukkua hieman pitempään.

Mutta sittenhän nuoret kukkuvat illalla vielä pitempään ja heräävät aamulla aivan yhtä väsyneinä kuin ennenkin! Näin ajattelee moni luontainen aamuvirkku, jonka mielestä myöhään valvovat ihmiset ovat hieman epäilyttäviä boheemeja.

Yhtä lailla moni iltavirkku tietää kokemuksesta, että jos pirulle antaa pikkusormen, se vie helposti koko käden. Jos aamulla ei tarvitse herätä aivan totuttuun aikaan, illalla saa unen päästä kiinni totuttua myöhemmin.

Lisäksi koulupäivä päättyisi myöhemmin. Aktiivisilla oppilailla tulisi harrastuksiin kiire.


Teinin rytmi siirtyy

Unitutkija, Helsingin yliopiston neurologian dosentti Markku Partinen kannattaa koulujen alkamisajankohdan myöhäistämistä, ainakin kokeiluna.

- En ole ennustaja, mutta veikkaanpa, että koulujen alkamisajankohdan siirtäminen myöhemmäksi ei siirtäisi nukkumaanmenoa yhtään myöhemmäksi.

Partisen mielestä kannattaisi myöhentää nimenomaan yläkoululaisten ja lukiolaisten kouluun menoa. Syyt ovat biologiassa.

- Teini-iässä tapahtuu siirtymä myöhempään, mikä näkyy 1-2 tuntia myöhäisempinä nukkumaanmenoaikoina. Teini-ikäisen rytmi siirtyy puberteetin myötä, ja oletettavasti hormonaalisilla tekijöillä on merkittävä osuus asiassa, Partinen selittää.

Maallikon mieleen tulee, että teinin biologinen päivärytmi olisi ikään kuin 25-tuntinen, eli sisäinen kello jätättää suhteessa edelliseen vuorokauteen.

Eikö silloin nimenomaan kannattaisi pitää tiukasti kiinni rytmistä eikä missään nimessä päästää sitä valumaan eteenpäin? Jokainen, jolla on vaikeuksia ylläpitää vuorokausiryt¬miään, tietää, että rytmin palautus kestää pitempään, jos yhtenä päivänä herää tai menee nukkumaan liian myöhään.

Tästä ei kuitenkaan ole kyse, Partinen vakuuttaa. Teinin rytmi viipyilee suhteessa niihin tekijöihin, jotka tahdistavat unen ja valveen ja esimerkiksi ruumiinlämmön vuorokausirytmejä.

Niistä tärkein on valo. Kun lapsi tai aikuinen yleensä alkaa osoittaa väsymyksen merkkejä illan hämärryttyä, nuorella ruumiinlämmön lasku ja muut reaktiot tähän tahdistavaan aikamerkkiin tulevat myöhemmin.


Kokeilut rohkaisevat

Teoria siis näyttää ennustavan, että teini-ikäisten voisi hyvin antaa herätä ja mennä kouluun vähän myöhemmin ilman, että se pidentäisi yökukkumista entisestään. Tästä on myös empiiristä näyttöä.

Yhdysvalloissa Minnesotassa on useissa koulupiireissä kokeiltu koulun alkamisajan myöhäistämistä. Esimerkiksi Minneapolisissa yläkoululaiset saivat mennä kouluun 8.40 aiemman 7.20:n sijaan. Minnesotan yliopiston koulutustutkijan Kyla¬ Wahlstromin mukaan oppilaat hyötyivät myöhemmästä aloituksesta.

Opiskelijat valittivat vähemmän masennuksesta, opettajat kertoivat oppilaiden olevan vastaanottavaisempia opetukselle, ja vanhempien mukaan heidän lapsensa olivat tasapainoisempia kotona.

Miksi siis enää odottaa? Eikö myöhempää koulun alkua kannattaisi kokeilla Suomessakin ainakin peruskoulun ylimmillä luokilla? Jos mukaan haluavat koulut jaettaisiin arpomalla koe- ja vertailuryhmiin, voisimme saada myös aiempaa parempaa tutkimustietoa myöhemmän aloitusajan vaikutuksista.

Yksi vasta-argumentti on koululaisten iltapäiväharrastukset. Joissakin amerikkalaiskouluissa on tingitty välitunneista, jotta lapset ehtivät entiseen aikaan muiden tekemistensä pariin.

Mutta olisiko tunnin katoaminen iltapäivästä vain huono asia?

- En osaa ottaa siihen kantaa ilman tutkimuksia. Hypoteesina kuitenkin on, että ehkäpä osa kadulla häärimisestä ilman päämäärää vähenisi joiltakin, kun kotiintuloaika olisi lähempänä vanhempien kotiintuloaikaa, Partinen pohtii.


Laatikko

Joka toinen nukkuu liian vähän
Voidakseen hyvin teini-ikäisten pitäisi nukkua keskimäärin yhdeksän tuntia yössä.
Nuorten terveyskyselyt kertovat, että yhä suurempi joukko tinkii levostaan.
Jo lähes puolet 14-16-vuotiaista menee petiin liian myöhään, kello 23 tai myöhemmin.


1979  15 %  *  1995  40 %   *  2001  43 %  *  2006  45 %



 

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.