Kalle Korhonen väitteli antiikin kivikirjoituksista ja tutki humanismin tuloa Suomeen. Nyt hän on päättänyt lopettaa tutkijanuransa.


Artikkelisarjassa eri alojen tutkijat kertovat työstään ja tavoitteistaan.



Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

väitteli antiikin kivikirjoituksista ja tutki humanismin tuloa Suomeen.
Nyt hän on päättänyt lopettaa tutkijanuransa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2004


"Kalle Korhonen", minulle vastataan, kun kyselen yliopistoihmisiltä, kuka olisi hyvä antiikintutkija esiteltäväksi Tiede-lehden tutkijasarjassa. Sama vastaus toistuu useamman kerran, ja Korhonen mainitaan "parhaaksi nuoreksi" filologitaustaiseksi antiikintutkijaksi. Siis haastattelupyyntö liikkeelle.


Korhosen vastaus yllättää. Hän kertoo päättäneensä aiemmin tänä vuonna, että hän lopettaa antiikintutkimuksen. Hän kertoo siirtyneensä tutkimaan keskiajan ja uuden jan dokumentteja. Syksyllä on katkolla koko tutkijan ura.


- Rahoitukseni yliopistolla päättyy syyskuun lopussa. Olen vaihtamassa alaa, ja aion löytää työtä yliopiston ulkopuolelta. Pätkätyöstä minulla on huonoja kokemuksia. Yliopistolla roikkuminen olisi lahjakkuuteni tuhlaamista. Haluan tehdä mieluummin jotain, millä on merkitystä tämän ajan ihmisille.



Tapasin Kalle Korhosen edellisen kerran keväällä 1994 Suomen Rooman-instituutissa Villa Lantessa. Gianicolo-kukkulan kivihuvilassa oli käynnissä nuorten ja lahjakkaiden opiskelijoiden tieteellinen kurssi, joka innosti 26-vuotiaan Korhosen lisäksi muitakin tutkimuksen pariin.


- Tieteellinen kurssi oli hyvä mahdollisuus päästä eteenpäin. Villa Lantessa oli kiinnostavaa opetusta, ja siellä tapasi ihmisiä, jotka eivät olleet omalta alalta eivätkä omasta yliopistosta.


Korhonen itse oli aloittanut Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa käytännöllisen filosofian opiskelijana. Filosofisiin teorioihin tutustuessaan hän oli törmännyt kreikkalaisiin termeihin ja halunnut ottaa niistä tarkemmin selvää.


- Filologiassa yhdistyvät historia ja kielet, joista molemmista olin kiinnostunut. Aloin opiskella kreikkaa ja latinaa, sillä mielestäni ne kuuluvat yhteen. Kreikka kiinnosti minua kielenä ja paljon käytetty latina työvälineenä.


Ikuisessa kaupungissa vietetyt kuukaudet herättivät Korhosen mielenkiinnon antiikin Rooman kosmopoliittiseen ilmapiiriin, jossa oli nähtävissä jo suurkaupungistumistakin. Kreikan ja latinan lukijaa alkoi kiinnostaa Rooman kaupungin ja Sisilian kaksikielisyys. Tulevaa tutkijaa innoittivat muun muassa silloinen Villa Lanten johtaja Margareta Steinby ja assistentti Mika Kajava, joka nyt vuorostaan johtaa instituuttia.



Runsaat kymmenen vuotta ensimmäisen Rooman-matkansa jälkeen Korhonen istuu märkänä syyskuisena päivänä helsinkiläisen kahvilan pöydässä ja kertoo taustastaan. Mustasankaiset silmälasit ovat vaihtuneet sangattomiin, ennen sileisiin kasvoihin on kasvanut leukaparta, ja ensimmäiset rypytkin ovat ilmaantuneet. Samaa kuin vuonna 1994 on uskollisuus mustalle: pitkässä mustassa nahkatakissaan häntä voisi veikata urbaaniksi taiteilijaksi.


Korhonen onkin hengeltään kaupunkilainen, vaikka Korhosten viisihenkinen perhe muutti Helsingin Haagasta Kirkkonummelle, kun Kalle oli kymmenvuotias. Biologi-vanhemmat kaipasivat lähelle luontoa, mutta Kalle ei koskaan kotiutunut omakotitalomiljööseen.


- Metsä jäi vieraaksi. Minulla on aina ollut sellainen hinku, että kaupunkiin pitää päästä.


Nyt Korhonen asuu perheensä eli vaimon ja kahden alle kouluikäisen pojan kanssa käytännön syistä Espoon Tapiolassa, josta hän on pyöräilllyt päivittäin työpaikalleen klassillisen filologian laitokseen Helsingin keskustaan. Reippailusta käyvät myös Korhosen iltaharrastukset: hän kertoo käyvänsä silloin tällöin klubeilla tanssimassa teknoa samanmielisen perheenisä-ystävänsä kanssa.


- Muutaman tunnin tanssi tekee ihmiselle hyvää. Siinä erittyy endorfiinia kuin urheilussa.


- Ehkä minun persoonani ja antiikintutkimuksen ala eivät sovi yhteen kovin hyvin, Korhonen pohtii seuratessaan lähtöpäätöksensä aiheuttamia reaktioita.


Kivikirjoitusten alkuperää uusiksi


Korhonen harkitsi tutkijanuraa filologian opintojen alusta alkaen, vaikkei hän tiennyt, voiko Suomessa elättää itsensä antiikintutkijana. Valmistuttuaan vuonna 1995 maisteriksi Korhonen meni tutkimusavustajaksi kivikirjoituksia selvittävään projektiin. Väitöskirjan teon hän aloitti 1997.


- Ajattelin yhdistää kivikirjoituskokemuksen gradussani käsittelemääni antiikin kaksikielisyysproblematiikkaan. Halusin selvittää, miten Sisilian kieli muuttui vuosisatojen aikana kreikasta latinaksi.


Tutkimusta auttoi onnenpotku: Korhonen tutustui 1998 seminaarimatkalla Englannissa nuoreen italialaistutkijaan, joka esitteli hänet seuraavana vuonna Roomassa Pisan yliopiston professorille Giovanni Salmerille. Salmeri tutki Sisilian ja erityisesti Catanian kaupungin museon kivikirjoituskokoelmia ja oli mielissään, kun sai Korhosen mukaan hankkeeseen.


Käytännön työssä oli kaksi ongelmaa: kivien saaminen tutkittavaksi ja niiden käsittelyn fyysinen raskaus. Esimerkiksi Syrakusan kaupungin museossa hautakivet oli pakattu yksittäin lukittuihin puulaatikoihin, joista jokaisen avaamiseen täytyi erikseen pyytää lupa. Cataniassa tilanne oli helpompi, sillä Salmerin arkeologivaimo oli vastuussa museon kokoelmien inventoinnista. Hänen avullaan pääsi käsiksi kivitauluihin, joka olivat pölyisessä varastossa remonttia paossa.


- Muuten se olisi ollut äärettömän vaikeaa. Italialainen museohallinto suhtautuu mustasukkaisesti omiin materiaaleihinsa, usein ymmärrettävistä syistä.


Korhonen tutki, luki ja valokuvasi yhteensä 550 kreikan- ja latinankielistä tekstiä, joiden sanottiin olevan ajalta 300 eKr.-600 jKr. Suurin osa kirjoituksista oli hautakiviä, mutta mukana oli myös pari sarkofagia ja muutamia kymmeniä julkisen tilan tekstejä.


Vaikka Korhonen oli alun perin suunnitellut väittelevänsä Sisilian kaksikielisyydestä ja tekevänsä Catanian kivikirjoituskokoelmasta erillisen julkaisun, hän päätti lähdeongelmien vuoksi keskittyä väitöskirjassaankin Catanian teksteihin.


- Kukaan ei tiennyt, mitkä kokoelman kivistä olivat sisilialaisia, mitkä 1700-luvulla Roomasta tuotuja. Esitän väitöskirjassa kunnon kriteerit kirjoitusten alkuperän määrittämiseksi; osoitan alkuperän muun muassa kivissä käytettyjen ilmausten sekä kiven laadun, muodon ja tutkimushistorian avulla.


Korhonen kulki isojen saappaiden jäljissä, sillä kokoelman alkuperän oli 1800-luvulla määrittänyt arvostettu saksalainen historioitsija Theodor Mommsen. Hän oletti kivien tulleen Roomasta, ellei muuta ollut todistettu. Korhonen todisti: roomalaisina pidetyistä kivistä kymmenet olivatkin paikallisia.


- Väitöskirja on minun panokseni sisilialaisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi. Se on Suomen valtion rahoilla tehty iso työ, jota siellä ei olisi omin voimin saatu aikaan. Se on kiinnostava erityisesti sisilialaisille - Suomen kannaltahan se tietysti on vähän perifeeristä.



Kalle Korhonen oli palannut vuonna 1998 Villa Lanteen tieteelliseksi assistentiksi. Siellä hän valmisteli väitöstään: tutki kirjastoissa ja kirjoitti työhuoneessa. Ensimmäinen Rooman-vuosi kului tutkiessa, sillä Villa Lanten rakennus oli täysremontissa eikä siellä tavalliseen tapaan käynyt opiskelijoita, tutkijoita ja kulttuurivieraita.


Hiljaisen vuoden jälkeen alkoi instituutin normaali toiminta kursseineen. Assistentin vastuulla oli antiikintutkimuksen johdantokurssi.


- Sen suunnittelu ja vetäminen oli mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mukana oli paljon kohteiden esittelyä ja luentoja, ja kurssilaiset olivat hyvin motivoituneita.


Korhonen kiittää Roomasta erityisesti ilmastoa, herkkuja tarjoavia ruokakauppoja ja töiden kannalta oivallista kirjastotilannetta. Tutkimuskirjallisuus löytyi Amerikan akatemian kirjastosta ja vanhat käsikirjoitukset hienosta Vatikaanin kirjastosta, jossa näki tutkijoiden kirjon nuorista jatko-opiskelijoista vanhoihin munkkeihin.


- Siellä pääsin käsiksi 1500-1700-luvun lähteisiin. En olisi ikinä voinut tehdä sitä työtä Helsingissä.
Ei ikuiseen kaupunkiin muuttaminen sentään pelkkää herkkua ollut. Kallen ja hänen taidehistorioitsijavaimonsa perheeseen syntyi vuonna 1999 esikoispoika. Paikka, jossa on autoja ja saasteita muttei leikkipuistoja, ei ollut ihanteellinen lapselle.


- Ihmiset ovat siellä kuitenkin ystävällisiä, ja murrosikäisistä teineistä mummoihin kaikki roomalaiset hymyilevät lapsille. Lapsi myös oppii siellä hymyilemään takaisin. Kun tulimme Suomeen, poika yritti hymyillä kaikille aikuisille iloisesti, mutta kukaan ei hymyillyt takaisin.



Korhonen teki väitöskirjansa Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa, joka tutki idän ja lännen vuorovaikutusta antiikin aikana. Viime vuoden aikana hän toimi projektissa "Humanismin tulo Suomeen". Aihe oli tärkeä ja tiimi hyvä mutta aika liian lyhyt. Korhonen sanoo tuskastuneensa työn jatkuvaan epävarmuuteen ja lyhytjännitteisyyteen. Tutkimusprojektien rahoitus mahdollistaa työnteon usein vain vuoden ajaksi, vaikka kunnollisiin tuloksiin vaadittaisiin ainakin kaksi tai kolme vuotta.


- Työelämä kilpailuttaa meitä koko ajan. Meidän humanistienkin pitäisi kilpailuttaa eri aloja. Tähän asti en ole voinut tehdä niin, mutta nyt lähden hakemaan omaa paikkaani, joka paremmin vastaa kykyjäni. Uskon, että jatkossa työnhakumahdollisuuteni eivät rajoitu antiikintutkimuksen laitoksiin.


Entinen antiikintutkija on lähetellyt hakemuksia uusiin työpaikkoihin mutta toistaiseksi tuloksetta. Tähtäimessä on toimi, jossa hän voisi yhdistää tutkijankoulutuksen ja kiinnostuksensa informaationkäsittelyyn. Korhonen on aloittanut informaationtutkimuksen opiskelun, ja hän on kiinnostunut ongelmista, jotka liittyvät tiedon tallennukseen ja sen hakuun tietoverkoista.


Kalle Korhosen elämänmuutokseen vaikutti myös perhetilanne. Kun Korhoset kuusi vuotta sitten muuttivat Roomaan, se tapahtui Kallen työn vuoksi. Nyt ratkaisuja tehdään äitiysloman jälkeen työelämään palanneen vaimon ehdoilla. Selvemmän työtilanteen haluun vaikuttavat myös lasten tarpeet.


Nyt Korhosta ahdistaa se, ettei hänellä lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien ole mitään tietoa töistä. Haastattelua seuraavana päivänä hän on menossa työvoimatoimistoon tutkimaan mahdollisuuksiaan. Hän varautuu myös jatkamaan oma-aloitteista työnhakua.


Korhonen uskoo, että hänellä on vielä mahdollisuus päästä kiinni "oikeaan työelämään", vaikka pelkääkin, että tohtoreita karsastetaan eikä tutkijankammioissa vietettyjä vuosia arvosteta. Hän ei kuitenkaan pidä tutkijankoulutustaan hukkaan heitettynä aikana: onhan hän opiskellut liudan kieliä ja muitakin hyödyllisiä taitoja.
- Väitöskirjan teossa on ollut hirveästi ongelmanratkaisutyötä, joka on pitänyt aivot toiminnassa. Tämän taidon voi siirtää mihin työhön tahansa.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Kalle Korhonen
Ikä
: 35
Arvo: filosofian tohtori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: klassillisen filologian laitos
Tutkimusala: väitöskirjassa antiikin kivikirjoi-tukset, sittemmin keskiajan ja uuden ajan krei-kan- ja latinankieliset dokumentit sekä idän ja lännen kielikontaktit.
Harrastukset: perhe, teknotanssi, talviuinti.


Etappeja
1968
syntyy Helsingissä.
1987 kirjoittaa ylioppilaaksi Porkkalan lukiossa ja aloittaa käytännöllisen filosofian opiskelun.
1989 vaihtaa pääainetta ja laitosta.
1994 osallistuu Roomassa Villa Lanten tieteelli-seen kurssiin.
1995 valmistuu filosofian maisteriksi.
1997 aloittaa väitöskirjan tekemisen.
1998 menee naimisiin.
1998-2001 toimii Villa Lanten tieteellisenä as-sistenttina.
1999 esikoispoika syntyy.
2003 kuopus syntyy.
2003 väittelee tohtoriksi Catanian kivikirjoitus-kokoelmista.
2004 päättää lopettaa tutkijanuransa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla