Tutkijatohtori Taina Kinnusen asenne oman ruumiin muokkaamiseen muuttui, kun hän haastatteli ja analysoi bodaussalien ja kauneuskirurgien asiakkaita.

Tutustu tutkijaan
Antropologi puntaroi puntteja ja silikonia



Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

muokkaamiseen muuttui, kun hän haastatteli ja analysoi
bodaussalien ja kauneuskirurgien asiakkaita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2004


Kahvilaan astuu mustaan poplariin pukeutunut nainen. Takin kaulukset ovat ylhäällä ja vyö on solmittu tiukasti kiinni, sillä ulkona tihuttaa vettä ja takana on viiden kilometrin pyöräily Helsingin Vallilasta Esplanadille. Kahvilan pöydässä takin sisästä kuoriutuu siro vaalea nainen punakukkaisessa jakussa ja punaisissa housuissa. Kokonaisuuden täydentävät asuun sopivat kaulariipus, korvakorut ja kynnet, joilla nainen haroo hiuksiaan.- Kivennäisvettä, kiitos, Taina Kinnunen tilaa.


Niinpä tietysti. Siinä kun toimittaja ottaa ison kulhollisen sokeroitua maitokahvia ja vehnäisen sämpylän, kehonrakentajista väitöskirjansa tehnyt kulttuuriantropologi pysyy kevyellä linjalla. Onhan hän itsekin tunnustautunut intohimoiseksi liikkujaksi. Eräässä viimeaikaisessa kirjoituksessaan hän kaiken lisäksi harmitteli, ettei Suomessa ole terveyskahviloita!


- Ei se siitä johdu, kyllä minä syön ja juon ihan mitä tahansa. Söin vain äsken kunnon aamiaisen, tutkijatohtori Kinnunen korjaa. Vähän myöhemmin hän kuitenkin sanoo yrittävänsä pitää itsensä "jonkinlaisessa kunnossa". Hänelle se tarkoittaa kuntosalilla treenaamista, kymmenen kilometrin juoksulenkkejä ja aerobictunteja.


- Mutta en minä tarkkaile itseäni kovin paljon: olen myös lahjakas juhlija ja osaan päästää täysin irti.


Oulussa syntynyt ja opiskellut Kinnunen muutti Helsinkiin viime vuonna. Tämänhetkisessä tutkimuksessaan hän perehtyy kosmeettisiin kauneusleikkauksiin, kehorakennusta astetta tehokkaampaan tapaan muokata ruumista.


- Tutkimusta olisi mahdotonta tehdä Oulusta käsin, koska ilmiö on kasaantunut tänne pääkaupunkiseudulle. Sitä paitsi pidän Suomen kaupungeista ehdottomasti eniten Helsingistä. Niin kovasti kuin Oulu yrittääkin profiloitua teknologialla, katukuva on täysin toisenlainen kuin täällä. Ja olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä.


- Enkä ole koskaan ymmärtänyt oululaista ankeuden ylevöittämistä.



Kouluikäisenä mikään ei ennustanut Tainan tulevaa uravalintaa. Hän ei ollut koulussa erityisen hyvä, sillä hänellä oli muita intressejä, esimerkiksi poikaystävät ja maalaus. Siihen aikaan koulunkäynti oli ulkoa pänttäämistä, eikä siinä avattu lainkaan kiehtovaa tieteen maailmaa.


Kirjoitusten jälkeen ensimmäinen opiskelupaikka löytyi taiteen parista. Taina alkoi opiskella keramiikan tekoa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa mutta jätti sen kesken puoli vuotta ennen valmistumista. Jokin ammatti piti kuitenkin löytää, joten hän päätti opiskella nuorisosihteeriksi. Valmistumisen jälkeen hän meni lähikasvattajaksi nuorisokotiin, jossa "annettiin saavista kaataen rajoja ja rakkautta" 13-17-vuotiaille huostaan otetuille nuorille. Ensimmäisen vuoden aikana kypsyi päätös pyrkiä yliopistoon.


Nuorisosihteeriopintojen aikana Kinnunen oli tutustunut sosiologiaan, joka oli opistossa "kaatoaineena" ja jota kaikki muut inhosivat.


- Minä rakastuin siihen aivan täysin. En ollut koskaan kuullut niin mielenkiintoisesta tiedonalasta. Lueskelin työn ohessa itsekseni sosiologiaa ja kulttuuriantropologiaa ja päätin pyrkiä opiskelemaan Oulun yliopiston kulttuuriantropologian laitokseen.


Opiskeluaikana Taina Kinnunen alkoi käydä kuntosalilla. Sali, jonne hän ensimmäisenä eksyi, oli täynnä kehonrakennuksen kilpailijoita, oudon ja eksoottisen näköisiä ihmisiä.


- Paikka tuntui aluksi karmealta. Tulevan tutkijan perusuteliaisuus piti minut kuitenkin salilla. Minua ovat aina kiinnostaneet friikit: ihmiset, jotka jollain tavalla poikkeavat keskivertokansalaisista. Alakulttuurit raottavat jotakin olennaista vallitsevasta arvomaailmasta ja ennustavat tulevaa.


Taina Kinnunen päätti ottaa selvää, mikä bodareiden välittämä "heikko signaali" oli. Mikä panee heidät muokkaamaan kehonsa uuteen uskoon, ja mitä se kertoo länsimaisesta yhteiskunnasta? Kinnunen piirsi ruutupaperille tutkimussuunnitelman, jossa tiivistyi tulevan gradun ja lisensiaattityön anti, ja kiikutti sen professori Jukka Pennasen vastaanotolle.


- Jukka katsoi hölmistyneenä paperinpalaa ja kysyi, että etkö sinä todella keksi mitään muuta tutkimusaihetta. Hän kuitenkin kannusti minua.



Vaikka ruumisteoriaa ei arktisiin kulttuureihin erikoistuneessa Oulussa tunnettukaan, se on Kinnusen mukaan yksi buumi kulttuuri- ja sosiaalitieteissä. Tutkimussuuntaus tutkii sitä, miten kulttuuriset arvot, ideologiat ja uskomukset ruumiillistuvat elävässä elämässä.


Suuntauksen tärkeimpiä teoreetikoita on ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu, joka havaitsi, kuinka ihmisen luokka-asema muokkaa hänen ruumistaan. Sosiaalisen ympäristön ja kulttuurin jäljistä ei pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisi.


- Se on osoitus siitä, että hengen ja ruumiin selvää rajaa ei ole olemassa. Ne ovat konkreettisesti yhteydessä.
Oman ruumiin muokkausprojekteilla on yhteiskunnallinen taustansa. Kinnunen puhuu toisaalta länsimaisen yhteiskunnan individualismista ja yksinäisyyden kulttuurista, toisaalta "ruumisnostalgiasta".


- Kun ihminen pakotetaan ottamaan vastuu elämästään yksin, hänelle ei jää muuta kuin oma ruumiinsa. Sitä kilpavarustelemalla hän yrittää lisätä sosiaalista pääomaansa kyynärpääyhteiskunnassa, tutkija selittää individualismin vaikutusta.


Ruumisnostalgialla Kinnunen puolestaan tarkoittaa kapinaa ruumiin puolesta teknistyneessä ja teollistuneessa yhteiskunnassa. Samaan aikaan, kun virtuaalitodellisuus on lähes mitätöinyt ruumiin, ihmiset hakevat primitiivisiä, arkaaisia ja ruumiillisia kokemuksia. Yksi esimerkki tästä on tosi-tv:n suosio. Vaikka sohvaperunat eivät itse uskalla kokea, miltä tuntuu hypätä jyrkänteeltä tai syödä elävä sammakko, he kytkeytyvät ruumiillisiin kokemuksiin median välityksellä.


Taina Kinnusen uusin tutkimusaihe jatkaa ruumiillisuuden teemaa. Hän on sukeltanut syvälle kauneuskirurgian maailmaan tavoitteenaan ymmärtää, miksi terve ihminen ottaa pankkilainan ja komplikaatioiden riskin halutessaan muuttaa ulkonäköään.


- Huomasin, että esteettinen kirurgia herättää ihmisissä vahvoja intohimoja. Kulttuurintutkijan tuntosarvet alkavat heti heilua, kun hän huomaa, että jotakin ilmiötä kohtaan on voimakkaita asenteita.


Tutkija itsekin asennoitui kauneuskirurgiaan ensin hyvin kielteisesti ja epäilevästi. Sen vuoksi hänelle oli yllätys, että tietyissä piireissä leikkauksista on tullut statussymboli sekä suvaitsevan, edistyksellisen ja yksilöllisen asenteen mittari.


Kinnunen haastatteli 65:tä leikkauksen kokenutta potilasta, naisia ja miehiä, ja 12:ta plastiikkakirurgia. Haastatellut potilaat edustavat kauneuskirurgian koko kirjoa. Heille on tehty silmäluomileikkauksia, rasvaimuja, rintojen suurennuksia ja pienennyksiä, kasvojen kohotuksia, nenän muotoiluja ja hiusten siirtoja. Osalla toimenpide on onnistunut, osalla epäonnistunut täysin.


Feministinen selitys kauneusleikkauksille on, että naiset vastaavat yhteiskunnan koventuneisiin ulkonäkövaatimuksiin ja mediassa esitettyihin ihanteisiin. Taina Kinnusen mielestä syyt eivät ole näin yksinkertaiset. Monille kauneuskirurgia on siirtymäriitti, jolla päästään entisestä elämästä uuteen. Riittiin liitetään paljon odotuksia ja merkityksiä.


- Haastatellut kuvaavat sitä eräänlaiseksi uudelleensyntymäksi. Monien ihmisten mielestä se on toiminut.



Antropologi tekee useimmiten tutkimustaan ihmisten parissa. Taina Kinnusen mukaan se edellyttää itsevarmuuden ja nöyryyden yhdistelmää: kykyä voittaa yhä uudelleen oma ujoutensa, kiinnostua haastateltavista ja kunnioittaa heitä.


- Minustakin on vaikeaa, suorastaan vastenmielistä aloittaa haastattelujen tekeminen. Mutta kun siihen pääsee sisään, työ alkaa rullata. Haastattelujen tekeminen on taito- ja harjoittelulaji.


Tutkiessaan bodareita Taina Kinnunen kävi salilla, kuunteli harrastajia ja eli heidän kanssaan samankaltaista elämää. Hän jopa löysi avopuolisonsa tutkittavien joukosta.


- Kannatan moniaistista tutkimusmetodia - sitä, että tutkija heittäytyy aiheeseensa niin pitkälle kuin oma pää kestää. Jossakin vaiheessa innostuin pohtimaan, pitäisikö minunkin teettää jokin operaatio. Ajattelin, että siitä voisi olla hyötyä myös tutkimusmielessä, vaikka tarvetta olisi varmaan muutenkin. Otan kuitenkin tarkoin selvää onnistumisen mahdollisuuksista, ja olen nyt tutustunut myös riskeihin. En näe kuitenkaan enää mitään moraalisia esteitä leikkaukselle.


Osana tutkimustaan Kinnunen kysyi haastattelemiltaan kirurgeilta, millaisia operaatioita he suosittelisivat, jos hän itse tulisi vastaanotolle valittamaan kasvoissa näkyviä ikääntymisen merkkejä. Muutama lääkäreistä kieltäytyi suosittelemasta mitään, mutta muilta tuli laaja kirjo ehdotuksia.


- Oli otsan kohotusta, silmäluomien leikkausta, rasvan siirtoa poskipäihin ja miniliftingiä kasvoihin. Sanoin eräälle kirurgille, että hän voisi kyllä ehdottaa jotakin kasvojen alapuoleltakin. Hän katsoi vaivihkaa alemmas ja sanoi "No ehkä jotain sellaista", Kinnunen nauraa.



Taina Kinnunen on tätä nykyä Suomen Akatemian tutkijatohtoriuden takia virkavapaalla amanuenssin virastaan Oulun yliopistosta. Pienessä laitoksessa kaikki amanuenssit ovat tohtoreita, jotka antavat opetusta, ohjaavat graduja ja hoitavat hallinnollisia töitä. Vaikka pienipalkkaisen viran muuttamista lehtoraatiksi on suunniteltu, Kinnunen epäröi, palatako yliopistoon virkavapauden jälkeen.


- Yliopistossa on työyhteisönä hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmillaan yliopiston henki antaa tilaa luovalle toiminnalle, mutta pahimmillaan se laiskistaa ja lamauttaa ihmisen totaalisesti. En tiedä, edistääkö pätkätyöläisyys pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista, mutta ainakin se pitää vireyttä yllä.


Kinnunen sanoo kärsivänsä tutkijapiirien ahdasmielisyydestä ja pahansuopuudesta. Hänen mielestään toisen mitätöiminen ja itsensä nostaminen ovat valitettavan tavallisia ilmiöitä ja osa tutkijoista on sosiaalisilta taidoiltaan isoja lapsia.


- En luule itsestäni liikoja. Haluan puuhata omia juttujani, enkä olisi voinut kuvitella, että se häiritsee ketään. Minulla on kuitenkin ollut koko ajan joku tutkija vetämässä tukasta. Jostain syystä he ovat kaikki olleet miehiä. Jokin aika sitten eräs soitti haukkuakseen minut pystyyn sen vuoksi, että minut oli kutsuttu seminaariin puhumaan mutta häntä ei.


Kinnunen arastelee hieman kertoa yhtä tulevaisuuden vaihtoehtoaan, joka olisi oman yrityksen perustaminen. Firman kautta voisi jatkaa opettamista, kirjoittamista, tutkimista ja esitelmöintiä freelancer-sekatyöläisenä. Tunnistamalla asiakkaiden tarpeet ja markkinoimalla aktiivisesti sillä saattaisi elääkin.


- Yksi mahdollisuus voisi olla ohjata yliopistojen laitosten palkkaamana ulkopuolisena asiantuntijana graduja ja miksei ylempiäkin opinnäytteitä. Tarvetta ohjaukseen on, ja laitoksilla on sitä varten yhä vähemmän väkeä. Mutta ollaanko valmiita maksamaan, Kinnunen pohtii.



Vaikka Taina Kinnunen arvostaakin sitä, että tutkija sukeltaa syvälle aiheeseen, hänen mielestään elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Hän pitää varoittavana esimerkkinä oman väitöskirjaprosessinsa viimeistä vuotta 2001, jolloin hän kirjoitti tutkimustaan päivätöiden ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Loppukirin jälkeen tuli sellainen väsymys, että Kinnunen sanoo alkavansa toipua siitä vasta nyt.


Kuntosalin ja juoksemisen lisäksi urheilullisen tutkijan rentoutumiskeinoja ovat kahden birmarotuisen kissan hoito, toimiminen avomies Jari Elsilän pilapiirrosten ideointiapuna ja kolumnien kirjoittaminen oululaiseen Kalevaan.


- Kolumni on hyvä tapa kertoa mielenkiintoisista tieteellisistä löydöistä oman persoonan kautta. Minusta tiedettä pitäisi tuoda enemmän kansan keskuuteen peilaamalla arkielämän ajankohtaisia ilmiöitä teoreetikoiden ajatuksiin. Miksi tiedettä muuten olisi olemassa, ja kenelle sitä tehtäisiin?


Täydellisen vastapainon länsimaisen kulttuurin tutkimukselleen Taina Kinnunen löytää luonnosta. Tavallisesti läheisestä Viikin lintupuistosta, mutta aina tilaisuuden tullen kunnon korvesta, jossa ei tapaa muita kuin karhuja. Oululainen metsäläisyys nostaa aika ajoin päätään.


- Kainuussa, järven rannalla, olen kuin Herran kukkarossa, ja minulla on siellä hyvin turvallinen olo. En kaipaa sinne ketään. Siellä pääsen lähemmäs luontoa ja omaa itseäni, mutta sitä eivät helsinkiläiset ystäväni ymmärrä.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Taina Kinnunen
Ikä
: 41
Arvo: filosofian tohtori, Suomen Akatemian tutkijatohtori
Yliopisto: Oulun yliopisto
Laitos: Kulttuuriantropologian laitos
Tutkimusala: ruumiinkulttuuri
Harrastukset: kuntosali ja muu liikunta, luonto, Espanja, taiteet.


Etappeja
1962
syntyy Oulussa.
1979 lukee Dostojevskin Idiootin.
1981 kirjoittaa ylioppilaaksi.
1982 matkustaa ensimmäisen kerran Espanjaan ja näkee Joan Mirón ja Francisco de Goyan taideteoksia.
1986 tutustuu Erik Allardtin Sosio-logia-kirjaan.
1987 hiihtää ensimmäisen kerran La-pissa.
1989 aloittaa opinnot Oulun yliopis-tossa.
1991 tapaa kuntosalilla tulevan avo-miehensä Jari Elsilän.
1994 kirjoittaa ensimmäisen sanoma-lehtiartikkelinsa.
2001 väittelee tohtoriksi ja julkaisee aiheesta kirjan.
2003 saa Suomen Akatemian tutkija-tohtorin viran.

Sisältö jatkuu mainoksen alla