Tutkijatohtori Taina Kinnusen asenne oman ruumiin muokkaamiseen muuttui, kun hän haastatteli ja analysoi bodaussalien ja kauneuskirurgien asiakkaita.

Tutustu tutkijaan
Antropologi puntaroi puntteja ja silikonia



muokkaamiseen muuttui, kun hän haastatteli ja analysoi
bodaussalien ja kauneuskirurgien asiakkaita.


Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2004


Kahvilaan astuu mustaan poplariin pukeutunut nainen. Takin kaulukset ovat ylhäällä ja vyö on solmittu tiukasti kiinni, sillä ulkona tihuttaa vettä ja takana on viiden kilometrin pyöräily Helsingin Vallilasta Esplanadille. Kahvilan pöydässä takin sisästä kuoriutuu siro vaalea nainen punakukkaisessa jakussa ja punaisissa housuissa. Kokonaisuuden täydentävät asuun sopivat kaulariipus, korvakorut ja kynnet, joilla nainen haroo hiuksiaan.- Kivennäisvettä, kiitos, Taina Kinnunen tilaa.


Niinpä tietysti. Siinä kun toimittaja ottaa ison kulhollisen sokeroitua maitokahvia ja vehnäisen sämpylän, kehonrakentajista väitöskirjansa tehnyt kulttuuriantropologi pysyy kevyellä linjalla. Onhan hän itsekin tunnustautunut intohimoiseksi liikkujaksi. Eräässä viimeaikaisessa kirjoituksessaan hän kaiken lisäksi harmitteli, ettei Suomessa ole terveyskahviloita!


- Ei se siitä johdu, kyllä minä syön ja juon ihan mitä tahansa. Söin vain äsken kunnon aamiaisen, tutkijatohtori Kinnunen korjaa. Vähän myöhemmin hän kuitenkin sanoo yrittävänsä pitää itsensä "jonkinlaisessa kunnossa". Hänelle se tarkoittaa kuntosalilla treenaamista, kymmenen kilometrin juoksulenkkejä ja aerobictunteja.


- Mutta en minä tarkkaile itseäni kovin paljon: olen myös lahjakas juhlija ja osaan päästää täysin irti.


Oulussa syntynyt ja opiskellut Kinnunen muutti Helsinkiin viime vuonna. Tämänhetkisessä tutkimuksessaan hän perehtyy kosmeettisiin kauneusleikkauksiin, kehorakennusta astetta tehokkaampaan tapaan muokata ruumista.


- Tutkimusta olisi mahdotonta tehdä Oulusta käsin, koska ilmiö on kasaantunut tänne pääkaupunkiseudulle. Sitä paitsi pidän Suomen kaupungeista ehdottomasti eniten Helsingistä. Niin kovasti kuin Oulu yrittääkin profiloitua teknologialla, katukuva on täysin toisenlainen kuin täällä. Ja olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä.


- Enkä ole koskaan ymmärtänyt oululaista ankeuden ylevöittämistä.



Kouluikäisenä mikään ei ennustanut Tainan tulevaa uravalintaa. Hän ei ollut koulussa erityisen hyvä, sillä hänellä oli muita intressejä, esimerkiksi poikaystävät ja maalaus. Siihen aikaan koulunkäynti oli ulkoa pänttäämistä, eikä siinä avattu lainkaan kiehtovaa tieteen maailmaa.


Kirjoitusten jälkeen ensimmäinen opiskelupaikka löytyi taiteen parista. Taina alkoi opiskella keramiikan tekoa käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa mutta jätti sen kesken puoli vuotta ennen valmistumista. Jokin ammatti piti kuitenkin löytää, joten hän päätti opiskella nuorisosihteeriksi. Valmistumisen jälkeen hän meni lähikasvattajaksi nuorisokotiin, jossa "annettiin saavista kaataen rajoja ja rakkautta" 13-17-vuotiaille huostaan otetuille nuorille. Ensimmäisen vuoden aikana kypsyi päätös pyrkiä yliopistoon.


Nuorisosihteeriopintojen aikana Kinnunen oli tutustunut sosiologiaan, joka oli opistossa "kaatoaineena" ja jota kaikki muut inhosivat.


- Minä rakastuin siihen aivan täysin. En ollut koskaan kuullut niin mielenkiintoisesta tiedonalasta. Lueskelin työn ohessa itsekseni sosiologiaa ja kulttuuriantropologiaa ja päätin pyrkiä opiskelemaan Oulun yliopiston kulttuuriantropologian laitokseen.


Opiskeluaikana Taina Kinnunen alkoi käydä kuntosalilla. Sali, jonne hän ensimmäisenä eksyi, oli täynnä kehonrakennuksen kilpailijoita, oudon ja eksoottisen näköisiä ihmisiä.


- Paikka tuntui aluksi karmealta. Tulevan tutkijan perusuteliaisuus piti minut kuitenkin salilla. Minua ovat aina kiinnostaneet friikit: ihmiset, jotka jollain tavalla poikkeavat keskivertokansalaisista. Alakulttuurit raottavat jotakin olennaista vallitsevasta arvomaailmasta ja ennustavat tulevaa.


Taina Kinnunen päätti ottaa selvää, mikä bodareiden välittämä "heikko signaali" oli. Mikä panee heidät muokkaamaan kehonsa uuteen uskoon, ja mitä se kertoo länsimaisesta yhteiskunnasta? Kinnunen piirsi ruutupaperille tutkimussuunnitelman, jossa tiivistyi tulevan gradun ja lisensiaattityön anti, ja kiikutti sen professori Jukka Pennasen vastaanotolle.


- Jukka katsoi hölmistyneenä paperinpalaa ja kysyi, että etkö sinä todella keksi mitään muuta tutkimusaihetta. Hän kuitenkin kannusti minua.



Vaikka ruumisteoriaa ei arktisiin kulttuureihin erikoistuneessa Oulussa tunnettukaan, se on Kinnusen mukaan yksi buumi kulttuuri- ja sosiaalitieteissä. Tutkimussuuntaus tutkii sitä, miten kulttuuriset arvot, ideologiat ja uskomukset ruumiillistuvat elävässä elämässä.


Suuntauksen tärkeimpiä teoreetikoita on ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu, joka havaitsi, kuinka ihmisen luokka-asema muokkaa hänen ruumistaan. Sosiaalisen ympäristön ja kulttuurin jäljistä ei pääse eroon, vaikka kuinka yrittäisi.


- Se on osoitus siitä, että hengen ja ruumiin selvää rajaa ei ole olemassa. Ne ovat konkreettisesti yhteydessä.
Oman ruumiin muokkausprojekteilla on yhteiskunnallinen taustansa. Kinnunen puhuu toisaalta länsimaisen yhteiskunnan individualismista ja yksinäisyyden kulttuurista, toisaalta "ruumisnostalgiasta".


- Kun ihminen pakotetaan ottamaan vastuu elämästään yksin, hänelle ei jää muuta kuin oma ruumiinsa. Sitä kilpavarustelemalla hän yrittää lisätä sosiaalista pääomaansa kyynärpääyhteiskunnassa, tutkija selittää individualismin vaikutusta.


Ruumisnostalgialla Kinnunen puolestaan tarkoittaa kapinaa ruumiin puolesta teknistyneessä ja teollistuneessa yhteiskunnassa. Samaan aikaan, kun virtuaalitodellisuus on lähes mitätöinyt ruumiin, ihmiset hakevat primitiivisiä, arkaaisia ja ruumiillisia kokemuksia. Yksi esimerkki tästä on tosi-tv:n suosio. Vaikka sohvaperunat eivät itse uskalla kokea, miltä tuntuu hypätä jyrkänteeltä tai syödä elävä sammakko, he kytkeytyvät ruumiillisiin kokemuksiin median välityksellä.


Taina Kinnusen uusin tutkimusaihe jatkaa ruumiillisuuden teemaa. Hän on sukeltanut syvälle kauneuskirurgian maailmaan tavoitteenaan ymmärtää, miksi terve ihminen ottaa pankkilainan ja komplikaatioiden riskin halutessaan muuttaa ulkonäköään.


- Huomasin, että esteettinen kirurgia herättää ihmisissä vahvoja intohimoja. Kulttuurintutkijan tuntosarvet alkavat heti heilua, kun hän huomaa, että jotakin ilmiötä kohtaan on voimakkaita asenteita.


Tutkija itsekin asennoitui kauneuskirurgiaan ensin hyvin kielteisesti ja epäilevästi. Sen vuoksi hänelle oli yllätys, että tietyissä piireissä leikkauksista on tullut statussymboli sekä suvaitsevan, edistyksellisen ja yksilöllisen asenteen mittari.


Kinnunen haastatteli 65:tä leikkauksen kokenutta potilasta, naisia ja miehiä, ja 12:ta plastiikkakirurgia. Haastatellut potilaat edustavat kauneuskirurgian koko kirjoa. Heille on tehty silmäluomileikkauksia, rasvaimuja, rintojen suurennuksia ja pienennyksiä, kasvojen kohotuksia, nenän muotoiluja ja hiusten siirtoja. Osalla toimenpide on onnistunut, osalla epäonnistunut täysin.


Feministinen selitys kauneusleikkauksille on, että naiset vastaavat yhteiskunnan koventuneisiin ulkonäkövaatimuksiin ja mediassa esitettyihin ihanteisiin. Taina Kinnusen mielestä syyt eivät ole näin yksinkertaiset. Monille kauneuskirurgia on siirtymäriitti, jolla päästään entisestä elämästä uuteen. Riittiin liitetään paljon odotuksia ja merkityksiä.


- Haastatellut kuvaavat sitä eräänlaiseksi uudelleensyntymäksi. Monien ihmisten mielestä se on toiminut.



Antropologi tekee useimmiten tutkimustaan ihmisten parissa. Taina Kinnusen mukaan se edellyttää itsevarmuuden ja nöyryyden yhdistelmää: kykyä voittaa yhä uudelleen oma ujoutensa, kiinnostua haastateltavista ja kunnioittaa heitä.


- Minustakin on vaikeaa, suorastaan vastenmielistä aloittaa haastattelujen tekeminen. Mutta kun siihen pääsee sisään, työ alkaa rullata. Haastattelujen tekeminen on taito- ja harjoittelulaji.


Tutkiessaan bodareita Taina Kinnunen kävi salilla, kuunteli harrastajia ja eli heidän kanssaan samankaltaista elämää. Hän jopa löysi avopuolisonsa tutkittavien joukosta.


- Kannatan moniaistista tutkimusmetodia - sitä, että tutkija heittäytyy aiheeseensa niin pitkälle kuin oma pää kestää. Jossakin vaiheessa innostuin pohtimaan, pitäisikö minunkin teettää jokin operaatio. Ajattelin, että siitä voisi olla hyötyä myös tutkimusmielessä, vaikka tarvetta olisi varmaan muutenkin. Otan kuitenkin tarkoin selvää onnistumisen mahdollisuuksista, ja olen nyt tutustunut myös riskeihin. En näe kuitenkaan enää mitään moraalisia esteitä leikkaukselle.


Osana tutkimustaan Kinnunen kysyi haastattelemiltaan kirurgeilta, millaisia operaatioita he suosittelisivat, jos hän itse tulisi vastaanotolle valittamaan kasvoissa näkyviä ikääntymisen merkkejä. Muutama lääkäreistä kieltäytyi suosittelemasta mitään, mutta muilta tuli laaja kirjo ehdotuksia.


- Oli otsan kohotusta, silmäluomien leikkausta, rasvan siirtoa poskipäihin ja miniliftingiä kasvoihin. Sanoin eräälle kirurgille, että hän voisi kyllä ehdottaa jotakin kasvojen alapuoleltakin. Hän katsoi vaivihkaa alemmas ja sanoi "No ehkä jotain sellaista", Kinnunen nauraa.



Taina Kinnunen on tätä nykyä Suomen Akatemian tutkijatohtoriuden takia virkavapaalla amanuenssin virastaan Oulun yliopistosta. Pienessä laitoksessa kaikki amanuenssit ovat tohtoreita, jotka antavat opetusta, ohjaavat graduja ja hoitavat hallinnollisia töitä. Vaikka pienipalkkaisen viran muuttamista lehtoraatiksi on suunniteltu, Kinnunen epäröi, palatako yliopistoon virkavapauden jälkeen.


- Yliopistossa on työyhteisönä hyvät ja huonot puolensa. Parhaimmillaan yliopiston henki antaa tilaa luovalle toiminnalle, mutta pahimmillaan se laiskistaa ja lamauttaa ihmisen totaalisesti. En tiedä, edistääkö pätkätyöläisyys pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista, mutta ainakin se pitää vireyttä yllä.


Kinnunen sanoo kärsivänsä tutkijapiirien ahdasmielisyydestä ja pahansuopuudesta. Hänen mielestään toisen mitätöiminen ja itsensä nostaminen ovat valitettavan tavallisia ilmiöitä ja osa tutkijoista on sosiaalisilta taidoiltaan isoja lapsia.


- En luule itsestäni liikoja. Haluan puuhata omia juttujani, enkä olisi voinut kuvitella, että se häiritsee ketään. Minulla on kuitenkin ollut koko ajan joku tutkija vetämässä tukasta. Jostain syystä he ovat kaikki olleet miehiä. Jokin aika sitten eräs soitti haukkuakseen minut pystyyn sen vuoksi, että minut oli kutsuttu seminaariin puhumaan mutta häntä ei.


Kinnunen arastelee hieman kertoa yhtä tulevaisuuden vaihtoehtoaan, joka olisi oman yrityksen perustaminen. Firman kautta voisi jatkaa opettamista, kirjoittamista, tutkimista ja esitelmöintiä freelancer-sekatyöläisenä. Tunnistamalla asiakkaiden tarpeet ja markkinoimalla aktiivisesti sillä saattaisi elääkin.


- Yksi mahdollisuus voisi olla ohjata yliopistojen laitosten palkkaamana ulkopuolisena asiantuntijana graduja ja miksei ylempiäkin opinnäytteitä. Tarvetta ohjaukseen on, ja laitoksilla on sitä varten yhä vähemmän väkeä. Mutta ollaanko valmiita maksamaan, Kinnunen pohtii.



Vaikka Taina Kinnunen arvostaakin sitä, että tutkija sukeltaa syvälle aiheeseen, hänen mielestään elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Hän pitää varoittavana esimerkkinä oman väitöskirjaprosessinsa viimeistä vuotta 2001, jolloin hän kirjoitti tutkimustaan päivätöiden ohessa iltaisin ja viikonloppuisin. Loppukirin jälkeen tuli sellainen väsymys, että Kinnunen sanoo alkavansa toipua siitä vasta nyt.


Kuntosalin ja juoksemisen lisäksi urheilullisen tutkijan rentoutumiskeinoja ovat kahden birmarotuisen kissan hoito, toimiminen avomies Jari Elsilän pilapiirrosten ideointiapuna ja kolumnien kirjoittaminen oululaiseen Kalevaan.


- Kolumni on hyvä tapa kertoa mielenkiintoisista tieteellisistä löydöistä oman persoonan kautta. Minusta tiedettä pitäisi tuoda enemmän kansan keskuuteen peilaamalla arkielämän ajankohtaisia ilmiöitä teoreetikoiden ajatuksiin. Miksi tiedettä muuten olisi olemassa, ja kenelle sitä tehtäisiin?


Täydellisen vastapainon länsimaisen kulttuurin tutkimukselleen Taina Kinnunen löytää luonnosta. Tavallisesti läheisestä Viikin lintupuistosta, mutta aina tilaisuuden tullen kunnon korvesta, jossa ei tapaa muita kuin karhuja. Oululainen metsäläisyys nostaa aika ajoin päätään.


- Kainuussa, järven rannalla, olen kuin Herran kukkarossa, ja minulla on siellä hyvin turvallinen olo. En kaipaa sinne ketään. Siellä pääsen lähemmäs luontoa ja omaa itseäni, mutta sitä eivät helsinkiläiset ystäväni ymmärrä.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Taina Kinnunen
Ikä
: 41
Arvo: filosofian tohtori, Suomen Akatemian tutkijatohtori
Yliopisto: Oulun yliopisto
Laitos: Kulttuuriantropologian laitos
Tutkimusala: ruumiinkulttuuri
Harrastukset: kuntosali ja muu liikunta, luonto, Espanja, taiteet.


Etappeja
1962
syntyy Oulussa.
1979 lukee Dostojevskin Idiootin.
1981 kirjoittaa ylioppilaaksi.
1982 matkustaa ensimmäisen kerran Espanjaan ja näkee Joan Mirón ja Francisco de Goyan taideteoksia.
1986 tutustuu Erik Allardtin Sosio-logia-kirjaan.
1987 hiihtää ensimmäisen kerran La-pissa.
1989 aloittaa opinnot Oulun yliopis-tossa.
1991 tapaa kuntosalilla tulevan avo-miehensä Jari Elsilän.
1994 kirjoittaa ensimmäisen sanoma-lehtiartikkelinsa.
2001 väittelee tohtoriksi ja julkaisee aiheesta kirjan.
2003 saa Suomen Akatemian tutkija-tohtorin viran.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.