Kuva: Petritap / Wikimedia commons
Kuva: Petritap / Wikimedia commons

Ihminen on epärationaalinen eläin, jota totuus ei kovin paljon kiinnosta.

Ilmasto mitään lämpene, talvihan on pirun kylmä. Kaikki, mikä tulee luonnosta, on terveellistä. Paasto puhdistaa kuonat elimistöstä. Ihmisten välillä on suuria rotueroja. Lihavat ovat laiskoja.

Tällaisia ja monenlaisia muita yksioikoisia päätelmiä ja kestämättömiä uskomuksia löytyy fiksuiltakin ihmisiltä. Ne eivät hevin karise, vaikka tiede saisi selville mitä. Siihen on luonnollinen syy.

– Analyyttinen ajattelu on elämän säilymisen kannalta toissijainen ajattelumuoto. Se on liian hidasta, jotta se pitäisi hengissä, sanoo arkiajattelun tutkimusryhmän johtaja Marjaana Lindeman Helsingin yliopiston psykologian laitoksesta.

– Ihminen ei ole luontaisesti rationaalinen olento, vahvistaa sähköpostitse Bristolin yliopiston kokeellisen psykologian professori Bruce Hood, joka on kirjoittanut aihetta sivuavan teoksen Supersense: Why We Believe in the Unbelievable.

Analysointi ei pidä hengissä

Esivanhempiemme piti vikkelästi päätellä, mitkä asiat olivat vaarallisia, mitkä turvallisia, mitkä yhdentekeviä. Tähän tarpeeseen kehittyi intuitiivinen ajattelu, joka luokittelee asioita salamannopeasti samankaltaisuuden perusteella ja kytkee ilmiöitä yhteen sen nojalla, mitkä tapahtumat seuraavat toisiaan.

Evoluutiobiologit Kevin Foster Harvardin yliopistosta ja Hanna Kokko Helsingin yliopistosta osoittivat taannoin Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa, että meille on ollut evolutiivista etua taipumuksesta yhdistää syy ja seuraus heppoisinkin perustein.

Esihistorialliset ihmiset saattoivat esimerkiksi yhdistää heinikon kahinan saalistajaan ja piiloutua aina äänen kuullessaan. Useimmissa tapauksissa kahinan aiheutti tuuli, mutta jos lauma leijonia oli tulossa, oli piileskelystä valtava hyöty.

Vasta kun elämä monimutkaistui, intuition rinnalle kehittyi tietoinen, rationaalinen ajattelu. Automaattiset pikapäätelmät palvelivat esivanhempiamme kuitenkin niin hyvin, että luovimme niiden varassa arjessamme edelleen.

– Ihminen saattaa olla vaikka kuinka hyvin koulutettu ja älykäs, mutta hänellä voi silti olla vääriä käsityksiä todellisuudesta, Marjaana Lindeman sanoo.

Toimivuus totuutta tärkeämpää

Intuitiivinen arkiajattelu vie helposti harhaan, koska se ei vaivaudu  punnitsemaan edes pohjatietojensa totuusarvoa.

– Arkipäivän ajattelu ei suinkaan tähtää totuuden etsimiseen, vaan sille riittää, että löytyy jokin ratkaisu, Marjaana Lindeman sanoo.

Todellisuudesta intuitio ei kerro mitään varmaa, koska se luottaa omiin silmiin ja omakohtaisiin kokemuksiin. Jos peilistä näkyy, että naamassa kukkii finnejä sen jälkeen kun on napostellut suklaata, on helppoa vakuuttua siitä, että suklaa on finnien syy. Finninaama ei voi eikä välitäkään tietää, että useimpien muiden iho näyttää suklaan syömisen jälkeen samalta kuin ennenkin ja finnit aiheuttaa ilmeisesti jokin muu.

– Intuitiivinen ajattelu on suoraan sidoksissa siihen, mitä näemme, kuulemme, haistamme, maistamme ja tunnemme. Siksi sellaiset tieteelliset tutkimustulokset, jotka ovat ristiriidassa aistihavaintojemme kanssa, saavat suurta vastustusta osakseen, Lindeman sanoo. Kopernikuksen väitteet aurinkokunnan heliosentrisyydestä kaikuivat  kuuroille korville, koska jokainen näki itse, että Aurinko kiertää Maata eikä päinvastoin. 

Arjen mittakaava rajallinen

Silmät voivat nähdä väärin, aistimme eivät havaitse kaikkea, ja henkilökohtaiset kokemukset ovat yksittäisiä ja tulkinnanvaraisia. Siksi tiede tekee päätelmiä havainnoista vasta kun havainnot on toistettu ja vahvistettu eri tutkijoiden tekeminä, eri menetelmin ja eri koehenkilöin.

Tiede katsoo laitteineen ja metodeineen myös niin kauas arkitodellisuutemme ulkopuolelle, että maallikon on vaikea saada otetta.

– Tiede tuntuu arjestamme käsin käsittämättömältä – ja siksi merkityksettömältä, sanoo akatemiaprofessori Ari Sihvola Aalto-yliopistosta. Hän esitelmöi Tieteen päivillä 2011 arjen ja tieteen aallonpituuksista.

– Tiede etääntyy arkikokemuksesta vielä lisää, koska se operoi yhä suurempien ja pienempien yksikköjen parissa. Aistihavaintomme sen sijaan eivät muutu miksikään.

Arkikokemuksen mittakaava on alun perinkin kapea. Millimetrin voi vielä nähdä, mutta mikrometrejä ei, nanometreistä puhumattakaan. Ihmisen palkka pyörii ehkä tuhansissa, kun tieteessä käytetään miljardeja ja biljoonia. Autolla taitamme enintään satoja kilometrejä, kun taas tähtitiede tutkii valovuosien etäisyyksiä, Sihvola vertaa.

Luottamus ratkaisee

Usein tieteellinen tieto on suorastaan intuition vastaista ja siksi vaikea sulattaa, Bruce Hood kiteyttää. Hänen mukaansa kummituksetkin käyvät arkijärkeen paremmin kuin esimerkiksi fotonit.

– Henget esitetään universaalisti jonkinlaisina läpikuultavina henkilöhahmoina, joten ne on helppo kuvitella mielessään. Valon rakennetta sen sijaan on äärimmäisen vaikea hahmottaa.

Miksi minä en sitten usko kummituksiin, mutta uskon, että Cernin LHC-törmäyttimessä vilistää protoneita – siitä huolimatta, että ymmärrykseni fysiikasta on pahasti vajavainen?

– Luulen, että siihen vaikuttavat oppiminen ja luottamus tieteelliseen prosessiin. Testitulokset istuvat hienosti alkeishiukkasista esitettyihin malleihin. Sen sijaan yksikään koe ei vahvista aaveiden olemassaoloa, Hood vastaa.

Valmiit säännöt kelpaavat

Kuinka paljon nojaudumme intuitioon tai analyyttiseen ajatteluun, riippuu yksilöstä, tilanteesta ja kulttuurista. Joillakin ihmisillä toinen ajattelutapa on hallitsevampi kuin toinen, joillakin ne esiintyvät yhtä voimakkaina, Marjaana Lindeman sanoo.

Arkijärkeilyä tutkinut Kalifornian yliopiston poliittisen psykologian professori, The Not So Common Sense -teoksen kirjoittaja Shawn Rosenberg sanoo tulostensa osoittavan, että ehdoton valtaosa ihmisistä ajattelee lineaarisesti eli päättelee asioita yksinkertaisen luokittelun ja syy-seuraussuhteiden avulla.

– Päättelyketju on varsin yksinkertainen. Jos uskon, että X:n aiheuttaa Y, niin aina kun näen Y:n, oletan, että sitä seuraa X tai jos näen X:n, niin otaksun, että sitä edelsi Y, Rosenberg selittää sähköpostissaan.

Lineaarinen ajattelija nojaa useimmiten yhteen kategoriaan tai sääntöön, jonka avulla käsillä olevaan kysymykseen saa jotakin järkeä. Yleensä hän on omaksunut ne toisilta ihmisiltä tai ne ovat muuten juurtuneet kulttuuriin.

– Henkilökohtaiset kokemukset tulkitaan valmiiden kategorioiden ja sääntöjen kautta. Tämäntyyppinen ajattelu luottaa auktoriteetteihin eikä suhtaudu kriittisesti vallitseviin sääntöihin.

Osa järkeilee alkeellisesti

Osa ihmisistä ei Rosenbergin mukaan pysty lineaariseenkaan päättelyyn, vaan keskittyy täysin siihen, mitä heille paraikaa tapahtuu. He ymmärtävät tapahtumat ikään kuin toisiinsa kytkeytyneiden yksittäisten tilanteiden sarjoina. He oppivat, milloin tietyt tilanteet tai käyttäytymisrituaalit toistuvat.

– Tällaisessa ajattelussa kielellä on hyvin vähän merkitystä, paitsi silloin, kun siitä tulee osa jotakin käyttäytymistä. Sarjallinen ajattelu ei välitä teorioista, tieteestä tai rationaalisesta argumentoinnista. Rosenberg arvioi, että Suomen kaltaisessa maassa noin kymmenen prosenttia aikuisista järkeilee näin alkeellisesti.

– Yhdysvalloissa sarjallisesti ajattelevien osuus aikuisväestöstä on todennäköisesti jopa neljännes, mikä heijastaa sitä, että isompi osa väestöstä elää köyhyydessä sekä on huonosti koulutettua ja toiminnallisesti lukutaidotonta.

Harva jäsentää systemaattisesti

Rosenbergin mukaan vain harva jäsentää maailmaa systemaattisesti.

– Systemaattisella tavalla päättelevät ihmiset suhtautuvat maailmaan mahdollisten kytkentöjen järjestelminä. Heillä on kyky tunnistaa, että ilmiöt tapahtuvat aina jossakin tietyssä viitekehyksessä.

He punnitsevat myös havaintojen laatua sekä niiden kulttuurisia kytkentöjä ja ymmärtävät, että luokat ja säännöt ovat ihmisten luomia ja kulttuurin virittämiä. Tämä mahdollistaa suhteellisen ajattelun, joka tulkitsee erilaisten väitteiden merkitystä ja pohtii kriittisesti niiden pätevyyttä. Se taas johtaa tieteellisen metodin ja rationaalisen argumentoinnin arvostamiseen.

– Arvioni mukaan vain pieni osuus teollisuusmaiden ihmisistä, ehkä noin kymmenesosa, ajattelee tällä tavoin.

Umpirationaalista ei ole

Umpirationaalinen ei ole Bruce Hoodin mukaan kukaan.

– Tiede voi opettaa, millaisista asioista maailma todellisuudessa rakentuu, mutta lapsekas luontainen ajattelumme vaikuttaa silti siihen, miten päättelemme ja käyttäydymme. Pienet lapset oppivat lähes itsestään, että luonnossa esiintyvät oliot, kasvit ja eläimet, pystyvät parantamaan itsensä mutta keinotekoiset asiat eivät. Jo nelivuotiaat tajuavat, että hajonnut pöytä ei voi korjaantua itsestään mutta kissan naarmu parantuu ja leikattu nurmikko kasvaa takaisin.

– Juuri tämä ydintieto lienee saanut ihmiset uskomaan 1500-luvulle asti, että vain kasvit tai eläimet kelpaavat lääkkeeksi. Sama väärinkäsitys synnyttänee yhä intuition, että luonnonmukainen terveyden- ja sairaanhoito on ihmiselle parempaa kuin keinotekoinen, Marjaana Lindeman selittää.

Samankaltainen ajattelu näyttää värittävän suhtautumista ruokaan, osoitti psykologi Marieke Saher Helsingin yliopistosta väitöskirjassaan. Saherin mukaan moni uskoo, että kaikki, mikä tulee luonnosta, on ”hyvää” ja terveellistä, kun taas epäluonnollista ruokaa pidetään ”pahana” ja epäterveellisenä. Luomu on hyvis ja lisäaine pahis.

– Näin ei tietenkään ole. Ihmisiä kuolee, kun he juovat puhdistamatonta vettä. Moni kasvi on myrkyllinen, ja pakkanen ja aurinko voivat tappaa. Toisaalta keinotekoisesti valmistetut lääkkeet ja ruokien lisäaineet ovat pelastaneet miljardien ihmisten hengen, Lindeman toteaa.

Suodatamme tiedon

Järkiperäiset vastaväitteet eivät uskomuksiin hevin pure.

– Uskomukset ovat vain harvoin alttiita kritiikille. Koska uskomukset käyttäytyvät ennakkosuodattimina, niitä on vaikea hetkauttaa, Shawn Rosenberg sanoo.

– Harvoin kukaan meistä istuu ja vertailee faktoja, miettii niiden vahvuuksia ja heikkouksia ja valitsee sitten loogisimman ja rationaalisimman uskomuksen siitä huolimatta, mitä aiemmin uskoi. Suodatamme asiat elämän mittaan koostamiemme teorioiden, hypoteesien, aavistusten ja ennakkoluulojen läpi. Valitsemme ne, jotka vahvistavat sitä, minkä jo ennestäänkin uskomme – ja jätämme muut huomiotta, toteaa yhdysvaltalainen psykologi, Yhdysvaltain skeptikkoseuran puheenjohtaja Michael Shermer Scientific Americanissa.

Tämä mekanismi vaikuttaa myös rationaalisen ajattelijan ja tieteentekijän päässä.

– Tutkijat ovat ihmisiä: ei heidänkään ole helppo luopua teorioista, joihin ovat uskoneet, Ari Sihvola muistuttaa.

Pidämme kiinni vanhasta

Toisin kuin tieteellä, joka rakentuu alun alkaenkin epäilylle, arkipäiväisellä ajattelulla ei ole tarvetta eikä pyrkimystä korjata itseään.

– Päinvastoin. Pitäydymme aiemmissa käsityksissä varsin sinnikkäästi vastakkaisesta informaatiosta huolimatta. Omien käsitysten vastainen tieto tulkitaan yleensä epäluotettavaksi tai sattuman aiheuttamaksi poikkeukseksi, eikä sitä juuri koskaan pidetä osoituksena siitä, että omat käsitykset olisivat vääriä, Marjaana Lindeman sanoo.

Psykologit osoittivat jo parikymmentä vuotta sitten, että koehenkilöt vähättelevät sellaisia todisteita, jotka ovat vastakkaisia heidän aiemmille käsityksilleen ja korostavat todisteita, jotka tukevat niitä. Sama todiste tulkitaan eri tavalla riippuen siitä, vahvistaako se omaa suosikkiteoriaa vai kyseenalaistaa sitä.

Todistajalausunnot tehoavat

Arkiajatteluun perustuvat uskomukset ovat pysyviä myös siksi, että intuitiivinen ajattelu on tiedostamatonta: usein emme edes huomaa, että olisi mitään, mihin pitäisi puuttua.

Bruce Hoodin mukaan ihminen voi myös olla täysin tietoinen siitä, että hänen uskomuksensa riitelevät esimerkiksi luonnonlakien kanssa – ja pitää silti sinnikkäästi kiinni käsityksistään. Miten se onnistuu? Hoodin mukaan vastaus on – usko tai älä – runsaissa todisteissa.

– Uskomme vakaasti siihen mitä näemme, ja maailmahan suorastaan tursuaa  sattumuksia, joita voi tulkita miten haluaa. Media vilisee myös tieteen kaapuun pukeutuvia pseudotieteellisiä tutkimuksia, joilla on helppo tukea näkemyksiään.

Näennäistiede on intuitiivisesti hyvin vakuuttavaa. Esimerkiksi niin sanottu vaihtoehtoinen lääketiede operoi henkilökohtaisilla kokemuksilla. Sen todistajanlausunnot tehokkaista hoitotuloksista tekevät intuitiiviseen ajattelijaan suuremman vaikutuksen kuin analyyttistä ajattelua edellyttävät todennäköisyydet ja suhdeluvut.

Opimme toisilta uskomuksia

Shawn Rosenberg sanoo, että yleisiä uskomuksia on erityisen hankala syrjäyttää, koska ympäristö vahvistaa niitä.

– Uskomukset kumpuavat ihmisten henkilökohtaisesti havaitsemista säännönmukaisuuksista, mutta mikä ehkä tärkeämpää, meidät sosiaalistetaan – opimme uskomuksia muilta. Emme niinkään opi, miten toiset ajattelevat, sen sijaan opimme nipun valmiita uskomuksia.

Tieteellinen menetelmä menee yli useimpien ymmärryksen, eivätkä rationaalisen ajattelun päätyökalut, loogisuus ja kriittisyys, kuulu kovin monen työkalupakkiin.

– Kun ihminen kohtaa argumentin, joka sisältää kirjon abstrakteja käsitteitä ja periaatteita, hän voi ohittaa sen liian akateemisena tai idealistisena tai muuten merkityksettömänä, Rosenberg sanoo.

– Tämä ei silti tarkoita sitä, etteivät tieteelliset päätelmät koskaan pääsisi läpi. Usein ne pääsevät. Mutta yleensä tieteelliset väitteet hyväksytään samalla tavoin kuin kulttuuriset tai uskonnolliset väitteet – niitä pidetään arvovaltaisina, joten ne yksinkertaisesti niellään.

Takinkääntäjät haukutaan

Arkiajattelulle tyypillistä uskomusten ja asenteiden pysyvyyttä pidetään joskus virheellisesti asiantuntemuksen ihanteena, Marjaana Lindeman huomauttaa.

– Tämä ilmenee politiikassa. Jos poliitikko muuttaa käsityksensä, kun aiempi mielipide on osoittautunut vanhentuneeksi tai perusteettomaksi, häntä syytetään takinkäännöstä.

Mielipiteen muuttuminen ei aina heijasta epärehellisyyttä, vaan se voi olla osoitus analyyttisestä tiedonkäsittelystä.

Molempia tarvitaan

Lindeman muistuttaa, että intuitio ja analyyttinen päättely eivät kumpikaan ole vain viisasta tai vain tyhmää. Molemmat ovat ihmiselle välttämättömiä, ja molemmilla on omat ansionsa ja heikkoutensa.

– Intuitio on luovuuden, mielikuvituksen ja sosiaalisuuden perusta. Ilman analyyttistä ajattelua taas olisimme jonkinlaisia kaksijalkaisia äyriäisiä. Emme tietäisi mitään siitä, miten maailma todellisuudessa toimii.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede -lehdessä 1/2011

Tieteellinen ajattelu on enimmäkseen analyyttista

– kehityshistoriallisesti uutta– pääasiassa tietoista– seuloo informaatiota tosi–epätosi-akselilla– hidasta, työlästä– kielellistä– loogista– abstraktia ja suhteellista– muuttuu argumenttien myötä

Arkiajattelu on enimmäkseen intuitiivista

– kehityshistoriallisesti vanhaa– nojaa henkilökohtaiseen kokemuksiin– pääasiassa tiedostamatonta– jaottelee asioita hyvä–paha-akselilla– automaattista– helppoa, nopeaa– assosiatiivista– pysyvää, vaikeaa muuttaa

Lähteitä:

Lähteitä ja lisätietoa: Bruce M. Hood, Why we believe in the unbelievable (Harper Collins 2009).

Kevin R. Foster ja Hanna Kokko, The evolution of superstitious and superstition-like behavior, Proceedings of the Royal Society B 2009, 276:31–37.

Marjaana Lindeman, Intuitio ja usko yliluonnolliseen vaihtoehtolääkinnän suosion selittäjänä, Duodecim 2008, 124:2171–7.

Marieke Saher, Everyday beliefs about food and health (Helsingin yliopisto 2006). Shawn W. Rosenberg, The not so common sense. Differences in how people judge social and political life (Yale University Press 2002).

Michael Shermer, Smart people believe weird things, Scientific American, August 12, 2002.

 

 

LordBarkenstein
Seuraa 
Viestejä1
Liittynyt23.1.2014

Arkijärki hylkii tiedettä

Oma ateismini ei riipu varmasta tiedosta, ettei mitään jumalia ole. En väitä tietäväni sitä. En pysty todistamaan, ettei jumalia ole. Minä en kuitenkaan esitä väitettä jonkin jumalan varmasta olemassaolosta, joten todistelun taakka on aina väitteen esittäjällä. Tähän asti minkään uskonnon jumalaolennot ja niiden olemassaolon puolesta esitetyt väitteet eivät täytä edes todennäköisyyden kriteereitä. Osa jopa suoranaisesti loogisilla ristiriitaisuuksillaan kumoaa itse itsensä. Ateismi käsittelee...
Lue kommentti
Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.