Eksoottiset ruoat, etnomusiikki ja batikkipaidat meidän on helppo hyväksyä, mutta kun kyse tulee syvällisemmistä asioista, sivistyneenkin ihmisen ymmärrys loppuu äkkiä. Meidät opetetaan uskomaan, että olemme muita parempia ja oikeassa.


Sisältö jatkuu mainoksen alla

TEKSTI:Erkki Kauhanen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eksoottiset ruoat, etnomusiikki ja batikkipaidat meidän on helppo
hyväksyä, mutta kun kyse tulee syvällisemmistä asioista, sivistyneenkin
ihmisen ymmärrys loppuu äkkiä. Meidät opetetaan uskomaan, että olemme
muita parempia ja oikeassa.

Julkaistu Tiede-lehdessä

1/2004.




Ulkomaalaisten määrä kasvussa


 


  verrattuna hei-tä on kuitenkin vielä vähän, noin 1,65 % väestöstä.

• Vuoden 2002 lopussa Suomessa asui 103 700 ulkomaalaista.

• Suurimmat ryhmät ovat venäläiset, virolaiset ja ruotsalaiset.

• Puolet maahanmuuttajista asuu Uudel-lamaalla ja valtaosa heistä pääkaupunki-seudulla.

• Helsinkiläisistä ulkomaalaisia on noin 26 000 eli 5,7 %.

Suurimmat ryhmät


 


                Määrä

Venäjä                 24 200


                      12 400


                    8 100


                 4 500


                        3 400


               2 500


                   2 400


                       2 400


          2 200


            2 200



Lähde: Väestörekisterikeskus


Suomessa ei harjoiteta apartheidia ja kansalaiset ovat lain edessä tasa-arvoisia. Meidän onkin helppo tuudittautua uskoon, että Suomi on rasismista vapaata vyöhykettä ja skinikahinat ovat poikkeusilmiöitä.

Kuitenkin valtaväestöstä poikkeavan arki kertoo toista. Rasismi on paljon muutakin kuin toisrotuisten sulkemista gettoihin. Se on ihmisen arvon kieltämistä, usein turhien ennakkoluulojen perusteella. Sen suomalaisetkin osaavat.

   Siihen asti saamelaisuuteen suhtauduttiin niin kuin vasenkätisyyteen, jonka kitkemiseen osallistui monta opettajasukupolvea.

  sosiologi Magdalena Jaakkolan tekemät tutkimukset. Viime vuosina elintasokuilut ovat leventyneet, ja syntipukkia on alettu etsiä niistä, joihin on vaikea samastua. 

Arjen näennäisesti viattomiin kanssakäymisiin kätkeytyy monenlaisia tiedostamattomia syrjinnän muotoja. Amsterdamin yliopiston professori Philomena Essed kutsuu tätä rasismia arkipäivän rasismiksi.

Meillä halutaan sulauttaa

Rasismin mekanismeista on esitetty monia teorioita. Ennakkoluulojen ja tietämättömyyden merkitystä korostavan kontaktihypoteesin mukaan kohtaamisten lisääntyessä karttuva tieto riisuu ennakkoluuloja. Tämä lyö korville niitä, jotka vaativat yhteiskuntarauhan nimissä muukalaiskiintiöiden pitämistä mahdollisimman pieninä.

  elävät. Kuitenkin Suomessa pakolaisia on systemaattisesti hajotettu eri puolille maata. Suomalainen pakolaispolitiikka on tähdännyt monikulttuurisuuden ja vahvojen vähemmistöyhteisöjen sijasta vähemmistöjen sulauttamiseen.

Tämän politiikan tueksi löytyy varmasti yhtä hyviä perusteluja kuin oli Venäjän keisarilla Nikolai II:lla sortovuosina hänen pyrkiessään venäläistämään Suomea. Kuitenkin sulauttamispolitiikan taustalla on aina sulautettavan kulttuurin väheksyntää valtakulttuuriin verrattuna, toisin sanoen rasismia.

Kulttuurit latistetaan tyyliksi

Vaikka kulttuurien kohtaamisen ongelmat usein liittyvät yhteiskunnalliseen resurssi- ja valtapolitiikkaan, kuten on tilanne saamelaisten maanomistuskysymyksessä, kaikkein vaikeimmat ristiriidat liittyvät arvoihin.

Moni osoittaa mielellään kulttuurista suvaitsevuuttaan vaikkapa afrikkalaisella batikkipaidalla ja ajattelee, että on pikanttia, kun eriväriset tuovat juhliin omat ruokansa ja musiikkinsa. Kuitenkin jos kulttuuri samastetaan vaatteisiin, ruokiin ja musiikkiin, se latistetaan elämäntyyliksi, vaikka tosiasiassa se on paljon enemmän. Kulttuuri rakentuu aina jonkin arvojärjestelmän ympärille.

Tyypillisen eurooppalaisen intellektuellin suvaitsevuuden raja löytyy hyvin nopeasti, jos vähemmistökulttuurin edustaja alkaa toteuttaa "poikkeavia" arvojaan kaikkien nähden.

Ruotsiin saapui takavuosina Afrikasta perheitä, joissa oli yksi mies ja kaksi vaimoa, toisinaan useampiakin. Ainakin yhdessä tapauksessa, jota itse seurasin, toinen vaimo pakotettiin lopulta eroamaan. Muuten mies olisi joutunut kiven sisään kaksinnaimisesta.

Valkoisuus on normi

Tällaisia arvokonfliktien kipupisteitä on paljon. Poliittisesti korrektia on sanoa, että vieraat tavat edustavat takapajuisuutta ja ihmisoikeuksien loukkauksia, joita me emme voi sallia - mutta muuten kannatamme ehdottomasti monikulttuurisuutta.

Asenne sisältää sen piiloajatuksen, että meidän käsityksemme ihmisoikeuksista, moraalista ja kehityksestä ovat aina oikeampia kuin ne käsitykset, joihin toisenlaiset tavat perustuvat.

Elokuvatutkija Richard Dyer kirjoitti joskus osuvasti, että "valkoinen valta varmistaa oman herruutensa kätkemällä oman erityisyytensä". Kun valkoisuutta pidetään huomaamatta normina eikä yhtenä etnisenä piirteenä muiden piirteiden joukossa, tuudittaudutaan uskoon, että länsimainen arvokäsityskin on ilman muuta muiden käsityksiä jalostuneempi.

Tätä kulttuurien eriarvoisuudelle rakentuvaa kätkettyä rasismia on joskus nimitetty uudeksi rasismiksi erotukseksi vanhasta rotupohjaisesta syrjinnästä.

Uuspuhe kätkee paheen

Uusi rasismi kuvittelee, että länsimaiset arvot ovat universaaleja, tosia ja valmiita. Uusi rasismi on sivistyneistön rasismia erotukseksi vanhasta rasismista, johon tuntevat eniten houkutusta vähäosaiset ja huonosti koulutetut.

Uusi rasismi on ilmiönä rikas ja monimuotoinen, ja sen kavalimmat muodot kätkeytyvät näennäisesti rasismin vastaiseen puheeseen, jota edustavat esimerkiksi lännen johtamien kansainvälisten järjestöjen liturgiat. Kun niitä on toistettu tarpeeksi paljon tarpeeksi hyvää tarkoittavin äänenpainoin, ne muuttuvat paheesta hyveeksi aivan kuin newspeak, uuspuhe George Orwellin romaanissa Vuonna 1984: rauha on sotaa ja vapaus on orjuutta.

Länsimaissa puheet ihmisoikeuksista ja toisten arvojen kunnioittamisesta yleensä tarkoittavat sitä, että niiden, joiden ihmisoikeuksia ja kulttuuria sanotaan suojeltavan, odotetaan hylkäävän omat arvonsa ja omaksuvan tilalle länsimaiset - ja siis paremmat.




Ketkä nurjia, ketkä suopeita?


 


Suomalaisten ulkomaalaisasenteita on säännöllisesti tutkittu 1980-luvun lopulta. Niitä on seurannut Hel-singin yliopiston sosiologian dosentti Magdalena Jaakkola. Tältä tilanne näyttää:

• Enemmistö meistä pitää itseään enemmän tai vähemmän rasistisena (12 % erittäin, 26 % melko, 41 % vähän, 18 % ei lainkaan).

• Kielteisyys ulkomaalaisia kohtaan


lisääntyi lamavuosina 1990-luvun alussa.

• Laman jälkeen tilanne on hieman korjaantunut.

• Pakolaisiin suhtaudutaan kielteisemmin


kuin muihin ulkomaalaisiin.

• Pakolaisvastaisin väestöryhmä ovat


15-17-vuotiaat pojat.

• Poliisit ja rajavartijat suhtautuvat pakolaisten vastaanottamiseen kielteisemmin kuin muut viranomaiset.

• Maalaiset suhtautuvat ulkomaalaisiin ennakkoluuloisemmin kuin kaupunkilaiset.

• Myönteisimmin asennoituvat naiset ja keski-ikäiset.

• Myönteisyyttä lisäävät hyvä koulutus, uskonnollisuus ja henkilökohtaiset kontaktit maahanmuuttajiin.

• Poliittisista ryhmistä kielteisimpiä ovat keskustalaiset, myönteisimpiä vihreät.

Ketkä kokevat, mitä kohtaavat?


 


Sisäasiainministeriön poliisiosasto teki vuonna 2002 tutkimuksen maahanmuuttajiin kohdistuneista rasis-tisista rikoksista. Tutkimuksen satoa:

• Lähes kolmannes maahanmuuttajista sanoi joutuneensa syrjintärikoksen kohteeksi viimeksi kuluneen vuoden aikana.

• Syrjintä keskittyy samoihin henkilöihin: 43 % uhreista oli joutunut uhriksi aiemminkin.

• Suurin riski törmätä rikolliseen syrjintään on somaleilla ja arabeilla.

• Pienin riski on venäläisillä ja vietnamilaisilla.

• Todennäköisin uhri on nuori tai nuorehko


mies, joka asuu pääkaupunkiseudulla.

• Yleisin rasistinen rikos on pahoinpitely. Muita tavallisia ovat vahingonteko, solvaus ja uhkaus.

• Rikos tehdään usein julkisella paikalla kadulla, ravintolan edustalla tai asemalla.

• Kaksi rikosta kolmesta tapahtuu illalla tai yöllä.

• Rasistisen rikoksen tyypillinen tekijä on 15-24-vuotias suomalaismies.

• Poliisin tietoon tuli lähes 450 maahanmuuttajiin kohdistunutta rasistista rikosta, noin puolet niistä Etelä-Suomen läänistä. Suurin osa tapauksista jää ilmoittamatta, sillä uhrit eivät usko poliisin puolueettomuuteen.

Miltä tuntuu?


 


Espoolainen Paula Hagert tietää omakohtaisesti, mitä rasismi on. - Huomasin sen jo ennen kouluikää. Pienestä lapsesta tuntui pahalta huomata olevansa ylenkatsottu.

- Törmään ainakin kerran kuussa sellaiseen syrjintään, joka toteuttaa rikoksen tunnusmerkit. Kaupassa vartija alkaa kävellä perässäni. Kauppias ottaa minusta valokuvia "turvallisuussyistä", ja kun kysyn, onko hänellä oikeus siihen, hän sanoo kuvaavansa kaikki asiakkaat. Tietenkään se ei pidä paikkaansa. Johonkin kauppaan ei edes päästetä sisään.

- Harvoin soitan poliisit, useimmiten en jaksa. Ei sitä halua koko ajan olla sodassa ympäristönsä kanssa. Kun turvautuu virkavaltaan, ihmiset sanovat, että "oikeutenne te kyllä tunnette", poliisitkin. Koetan ajatella, että jos joku ei halua hyväksyä minua, se on hänen ongelmansa, mutta aina en oikein usko itseäni.


Meidät kasvatetaan rasismiin

Ei ole lainkaan mahdotonta, että tavallisen arkipäivän rasisminkin taustalla on tämä eurooppalaisen kulttuurin etninen omahyväisyys. Se piileksii eurooppalaisissa arvoissa, joita uskotellaan yleismaailmallisiksi. Koulujen opetusohjelmissa se imeytetään lapsiin uskona oman kulttuurin ylemmyyteen - ja sen vastapainona tietysti toisten alemmuuteen. Meidät kasvatetaan rasismiin.

Monikulttuurista olisi kysyä, miten voimme elää rinnakkain, vaikka arvomme ovat erilaiset. Eikö oikeasti monikulttuurisessa maailmassa ja yhteiskunnassa toisen arvoja pitäisi kunnioittaa silloinkin, kun ne eivät miellytä? Juuri tässä on kulttuurien kohtaamisen äärimmäinen kipupiste, jossa lännen suhde muihin kulttuureihin punnitaan ja köykäiseksi havaitaan.

Kun me emme oikeasti kunnioita toisten kulttuurien arvoja, voimmeko me oikeasti kunnioittaa toisia kansoja, rotuja ja etnisiä ryhmiä?

Niin sanottu sivistyneistö pystyy ratkaisemaan tämän ristiriidan ottamalla käyttöön orwellilaisen uuspuheen ja paheksumalla rasismia suureen ääneen, mutta vähemmän koulutettu väki ei osaa kätkeä pohjimmaista asennettaan vaan näyttää sen suoraan. Siitä syntyy arkipäivän rasismi.

Ajatus, että länsimainen ihmisoikeus- ja kansalaisoikeuskäsitys olisivat jo nyt kehittyneet huippuunsa, johtaa globaalin arvokeskustelun pysähtymiseen. Jos eri yhteiskunnat eivät saa kokeilla kehitystä omista arvoistaan ja omasta kulttuuristaan lähtien, jotain arvokasta ja erilaista voi jäädä löytymättä.

Tehdään vääriäkin tulkintoja

Rasismi on Suomessakin vakava ongelma ja suorastaan yhteiskuntaan sisään rakennettu. Tilannetta ei kuitenkaan auta se, että rasismista puhuttaessa myötätunnosta heitetään roskakoriin tieteeseen ja sivistyneeseen keskusteluun muuten aina kuuluva kritiikki.

Tyypillistä on, että siirtolaisten ja pakolaisten rasismikokemuksia selvittävät tutkimukset jättävät tekemättä eron objektiivisen syrjinnän ja syrjinnän subjektiivisen kokemisen välillä. Ne olettavat, että jokaisen syrjintäkokemuksen taustalla on jokin todella tapahtunut rasistisen syrjinnän teko.

Tutkimuksissa arabit esimerkiksi ilmoittavat enemmän syrjintäkokemuksia kuin vaikkapa vietnamilaiset. Tämä ei kuitenkaan välttämättä johdu siitä, että arabeja syrjittäisiin enemmän. Se kertoo myös arabien suhtautumisesta ristiriitoihin ja heidän valmiudestaan antaa niille poliittinen tulkinta.

Syrjintäpuhe on siis myös poliittinen väline, ja sen käyttö heijastelee eri ryhmien suhtautumista yhteiskuntaan. Syrjintäpuhe on helppo ottaa käyttöön silloinkin, kun objektiivista syrjintää ei ole tapahtunut. Sen kautta voi purkaa joitakin muita ristiriitoja.

Syrjinnän subjektiivisia kokemuksia synnyttävät esimerkiksi kulttuuriset virhetulkinnat ja viranomaisten toimintaan kohdistuvat väärät odotukset. Vieraan ympäristön kohtaamisen vaikeus, ns. kulttuurisokki, voi aiheuttaa vahvoja psyykkisiä reaktioita.

Myös etniseen enemmistöön kuuluva kokee itsensä kaltoin kohdelluksi milloin kaupan kassajonossa, milloin hississä, työpaikalla tai vaikka viranomaisten kanssa. Valkolaisena minun on pakko antaa nurjamielisyydelle ei-etninen tulkinta. Vähemmistöläisenä saattaisin tulkita jonkin tilanteista syrjinnäksi.

Romantisointi yliymmärtää

Etnisiä suhteita ei myöskään paranna etnisten vähemmistökulttuurien romantisoiminen. Pahimmillaan siitä tulee käänteistä rasismia, jossa etnistä enemmistöä syyllistetään ja vähemmistöläisten toiminta tulkitaan automaattisesti parhain päin.

Rasismin vastakohta ei ole etnisten vähemmistöjen yliymmärtäminen tai romantisoiminen vaan puolueeton suhtautuminen ihmiseen etnisyydestä riippumatta.

  Rasisti on kasvanut pitämään itseään kaikin tavoin muita ylempänä. Juuri tässä on kaiken syrjinnän olemus.

Ihminen, joka kieltää olevansa rasisti mutta suhtautuu nurjasti turkulaisiin, ylipainoisiin, Jehovan todistajiin, transvestiitteihin, rumiin, aseistakieltäytyjiin, vammaisiin, naisiin, miehiin, homoavioliittoihin tai ruotsinkielisiin, ei ole lainkaan ymmärtänyt, mistä syrjinnässä ja rasismissa on kysymys.

Erkki Kauhanen on valtiotieteen tohtori, tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla