Maata ympäröivä avaruus on roskaantunut niin pahasti, että Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan asiantuntijat pelkäävät kaupallisen avaruustoiminnan häiriintyvän.


että Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan asiantuntijat
pelkäävät kaupallisen avaruustoiminnan häiriintyvän.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2006

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Maapallon liepeillä leijuu miljoonamäärin romunkappaleita. On vanhentuneita satelliitteja ja niiden palasia, kantorakettien osia, kiinteän polttoaineen jäänteitä, pultteja ja muttereita sekä runsaasti erikokoisia maalinhitusia. Siellä on yhä myös kuuluisa hanska, joka karkasi Gemini 4:n miehistöltä avaruuskävelyllä vuonna 1965, ja kamera, jonka astronautti Michael Collins hukkasi vuotta myöhemmin.

Tavaraa on niin tiheässä, että maanpäällisillä tutkilla on rekisteröity jo kolme kertaa, miten romu törmää toiseen. Tuorein kolari tapahtui tammikuussa 2005, kun 31 vuotta vanha yhdysvaltalaisraketin osa iskeytyi kappaleeseen kiinalaista CZ-4-kantoalusta, joka oli räjähtänyt vuonna 2000.

Juuri törmäysten määrän kasvu kielii, että olemme saavuttaneet sotkun sietorajan. Mutta miten siivota avaruutta?


Kolareissa romu lisääntyy

Rekisteröidyissä kolareissa ei onneksi ole syntynyt suurta määrää uusia palasia. Monien simulaatiotutkimusten perusteella avaruusromun lukumäärä kuitenkin kasvaa jatkuvasti tällaisten sattumanvaraisten törmäysten vaikutuksesta. Näin korostivat vastikään Science-lehdessä Nasan tutkimusjohtajat Jer-Chyi Liou ja Nicholas Johnson.

Toki romu pikku hiljaa väheneekin syöksymällä ilmakehään ja palamalla siellä. Laskelmien mukaan niillä alueilla, joilla romua on tiheimmin, roskaantuminen kuitenkin ylittää tämän hävikin vuonna 2055. Sen jälkeen roinan määrä jatkaa kasvuaan, ellei asialle tehdä jotakin.

Simulaatiot kertovat, että tennispalloa suurempien palasten määrä kolminkertaistuu seuraavan kahdensadan vuoden aikana. Tämä tietää törmäyksien todennäköisyyden kymmenkertaistumista.

Avaruusromusta aiheutuvan riesan suuruus riippuu juuri palasten lukumäärästä. Koska romu kiertää maapalloa hurjaa vauhtia, pienetkin kappaleet voivat vaurioittaa kaupallista satelliittia, avaruusluotainta tai miehitettyä alusta. Esimerkiksi lujaa kiitävät maalihiukkaset ovat vahingoittaneet jokaisella sukkulalennolla yhtä tai kahta ikkunaa.




Yksityiskohtaisten simulaatioden mukaan 60 prosenttia uusia palasia synnyttävistä vanhojen avaruusromujen törmäyksistä tapahtuu 900-1000 kilometrin korkeudessa. Juuri tällä alueella lentävät paikantamis-, tietoliikenne- ja sääsatelliitit.
Sen sijaan avaruussukkulat ja Kansainvälinen avaruusasema kiertävät maapalloa vain noin 400 kilometrin korkeudessa.


Isoin roina pitäisi hävittää

Planeettamme ympärille kertyneen roinan kappalemäärä kasvaa entisten romujen törmäysten takia, vaikkemme lähettäisi avaruuteen enää mitään. Siksi Liou ja Johnson pitävät tärkeänä hylättyjen satelliittien tuhoamista.
"Ainoa tapa säästyä tulevilta ongelmilta avaruustutkimuksessa ja avaruuden kaupallistamisessa on suurten olemassa olevien romujen poistaminen Maan lähiavaruudesta", he kirjoittavat.

Avaruuden siivoamiseen ei kuitenkaan toistaiseksi ole keksitty käypää keinoa. Maanpäällisten lasereiden käyttö satelliittiromujen ratojen muuttamiseen vaatii liikaa energiaa. Kitkaa kasvattavien laitteiden asentaminen romuihin toisi ne takaisin ilmakehään, mutta operaatio olisi monimutkainen ja kallis.

Tulevan avaruustoiminnan turvaamiseksi täytyisi siis mahdollisimman pian kehittää menetelmä, jolla avaruusromusta pääsee eroon näppärästi ja halvalla. Ja tietenkin pitäisi tästedes velvoittaa ne, joka lähettävät laitteita avaruuteen, myös  tuomaan ne sieltä tavalla tai toisella pois.


Leena Tähtinen on tähtitieteen dosentti, vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
Aiheesta lisää: NASA Orbital Debris Program Office,
http://orbitaldebris.jsc.nasa.gov/

Sisältö jatkuu mainoksen alla