Jos parisuhdetutkija saisi päättää, kaikki avioon aikovat kävisivät parisuhteen käytöskurssin ja toivon mukaan painaisivat mieleensä ainakin yhden läksyn: suhteen muuttuminen ei tarkoita rakkauden loppumista.


parisuhteen käytöskurssin ja toivon mukaan painaisivat mieleensä
ainakin yhden läksyn: suhteen muuttuminen ei tarkoita rakkauden loppumista.




Kesä on häiden sesonkiaikaa. Suomessa solmitaan vuosittain noin 30 000 avioliittoa, ja lähes puolet pareista sanoo tahdon kolmen kesäkuukauden aikana. Jos joku vieras erehtyisi hääjuhlassa leukailemaan, että joka kolmas avioliitto päättyy eroon, hääpari varmasti vastaisi: "Emme me!"

Avioliittojen pituus on kuitenkin koko ajan lyhenemässä. Suomessa niiden keskimääräinen kesto on 11,3 vuotta. Kestävimpiä ovat ensimmäiset liitot. Kun on kerran eronnut, eroaa suuremmalla todennäköisyydellä toisenkin kerran.

- Pitkä parisuhde on kuitenkin useimpien tavoite, ja siitä unelmoidaan. Kukaan ei mene naimisiin ajatellen, että parin vuoden kuluttua erotaan, sanoo kasvatustieteen tohtori Tuula Pukkala, joka viime syksynä väitteli avioliiton kestoa edistävistä tekijöistä. Elokuussa häneltä ilmestyy aiheesta myös kirja: Pitkän parisuhteen salaisuus.


Äkkiä ei hyvä tule

Dr. Tuula, jos kuka, on siis oikea henkilö vastaamaan kiperään kysymykseen: miten unelmasta tehdään totta, miten avioliitto saadaan pysymään koossa?

Pukkala kehottaa aloittamaan parisuhteen huoltamisen jo ennen naimisiin menoa. - Avioliittoon kannattaa mennä vasta siinä vaiheessa, kun tuntee toisen riittävän hyvin. Naimakauppa on niin iso kauppa, ettei sitä kannata tehdä hetken ihastumisen jälkeen.

Pukkala haaveilee myös parisuhteen käytöskurssista, joka morsiamen ja sulhasen olisi käytävä ennen vihkimistä. Hän myöntää, että onnen huumassa puheet suhteen tulevista haasteista saattaisivat mennä valtaosin ohi korvien, mutta varmaan jotakin jäisi mieleenkin. Hyödyllisille opeille olisi käyttöä siinä vaiheessa, kun pari kohtaa arjen.

- Moni liitto kariutuu aivan turhaan avioliiton arkeen kuuluviin vastoinkäymisiin.





Viisaasta puolison valinnasta kiertää monia vanhan kansan viisauksia.

Kasvatustieteen tohtori Tuula Pukkala uskoo, että pienimmin kolhuin pääsevät puolisot, joilla on yhteisiä elämänkokemuksia ja joiden rytmit ovat samankaltaiset.

- On "kohtalokasta" ihastua ihmiseen, joka on persoonaltaan oman itsen vastakohta. Sellainenkin suhde voi kestää, mutta siinä on tavallista enemmän särmiä hiottavana.


Liitto elää vaiheita

Tuula Pukkala kuvaa parisuhdetta rattaistoksi, jossa kaksi eri lailla hammastettua ratasta pyörii toi¬siaan vasten milloin lähempänä, milloin kauempana. Pyöriessään rattaat kuluttavat hampaitaan ja alkavat mukautua pariinsa. Kuten missä tahansa rattaissa, näissäkin voi ilmetä rikkoja.

Pukkalan mukaan jokaisessa parisuhteessa on kolme erilaista vaihetta riippumatta siitä, minkä ikäisiä parit ovat suhteen aloittaessaan.

- Symbioosivaiheeseen kuuluvat kaikki rakastumisen lepertelyt ja päiväunet rakkaasta. Puolisot elävät toisilleen ja ovat sokeita toistensa virheille.

- Eriytymisvaiheessa ruusunpunaiset hetket haihtuvat, ja puolisoon halutaan ottaa etäisyyttä. Kumppanin piirteet, jotka aiemmin olivat "suloisia", alkavat ärsyttää, ja se sanotaan suoraan.

Tässä vaiheessa rattaisiin yleensä ilmaantuvat myös ensimmäiset rikot. - Puolisot "itsenäistyvät" eri aikaan, mikä aiheuttaa ongelmia, mustasukkaisuutta ja pelkoa siitä, että tähänkö tämä rakkaus loppui, Pukkala tietää. Hänellä ei ole yhtälöön patenttiratkaisua, mutta hyvä neuvo alkuun pääsyyn: hyväksytään, ettei toista voi muuttaa, ja ymmärretään, että eriaikaisuus on normaalia parisuhteen kehitystä.

- Kumppanuusvaiheeseen pääsy vie aina vuosia, joskus vuosikymmeniä, mutta sinne asti sinnittely kannattaa. Nyt erilaiset puolisot ovat tasavertaisia kumppaneita. - Nämä parit suhtautuvat jopa humoristisesti siihen, että toinen "on sellainen kuin on".

Sudenkuoppiakin kolme

Avioliiton vaikein vaihe on lähes poikkeuksetta silloin, kun lapset ovat pieniä, ura lähdössä vauhtiin, talo rakenteilla ja velkaa enemmän kuin kohtuudella. Elämän ruuhkavuosina nuorilla pareilla on aina ollut rankkaa, mutta nykyisessä menossa on Tuula Pukkalan mukaan kolme erityistä uhkatekijää, jotka altistavat avioeroille.

- Paineet ja kiire. Puolisot hyppäävät työn, harrastusten, luottamustehtävien ja hankintojen oravanpyörään ja viilettävät tahoillaan.

- Vanhemmuuden korostus. Kun ensisynnyttäjien ikä on noussut, hedelmättömyysongelmat ovat lisääntyneet, ja lapset saadaan "vihdoin ja viimein". Puolisot keskittyvät täysillä vanhempina olemiseen ja unohtavat pitää huolta toisistaan.

- Tunteiden ylivalta. Parisuhteet rakentuvat entistä enemmän tunteelle. Siinä ei ole mitään pahaa, kunhan tunteet ymmärretään muuksikin kuin huumaksi.


Lopuksi kultaiset neuvot

- Mikään ihmissuhde ei pysy kunnossa, jos sitä ei huolleta, Tuula Pukkala muistuttaa. Parisuhteen ennuste paranee kummasti, kun uhkatekijöissä nähdään myönteiset kääntöpuolet.

- Muistakaa yhteinen aika. Kiireeltä pitää ottaa aikaa läheisyydelle, rauhallisille koti-illoille.

- Puolustakaa puolisoutta. Se on lopulta se tekijä, joka pitää miehen ja naisen yhdessä. Puolisoutta tukevat yhteiset tavoitteet, projektit ja harrastukset ja erityisesti toisen elämästä kiinnostuminen. Niinkin yksinkertainen kysymys kuin "Miten päiväsi meni?" on osoitus jaetusta elämästä. 

- Vaalikaa tunteitanne. Sellaista unelmien prinssiä tai prinsessaa ei olekaan, joka ei laiminlyötynä muuttuisi sammakoksi.


Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Hirmun anatomia on selvinnyt sääsatelliittien mikroaaltoluotaimilla. Ne näkevät pilvien läpi myrskyn ytimeen ja paljastavat ukkospatsaat, joista myrsky saa vauhtinsa. Kuva: Nasa/Trimm

Pyörivät tuulet imevät energiansa veden lämmöstä.

Trooppiset rajuilmat tappoivat vuosina 1995–2016 lähes 244 000 ihmistä, koettelivat muuten 750 miljoonaa ihmistä ja tuhosivat omaisuutta runsaan 1 000 miljardin dollarin arvosta, enemmän kuin mitkään muut mullistukset, esimerkiksi tulvat tai maanjäristykset.

Näin arvioi maailman luonnonkatastrofeja tilastoiva belgialainen Cred-tutkimuslaitos raporteissaan, joissa se laskee katastrofien pitkän aikavälin inhimillistä hintaa.

Myrskytuhot ovat panneet myrskytutkijat ahtaalle. Kaikki tahtovat tietää, mistä näitä rajuilmoja tulee. Lietsooko niitä ilmastonmuutos?

Lämpö alkaa tuntua

Näihin asti tutkijapiireissä on ollut vallalla käsitys, jonka mukaan hirmuista ei voi syyttää ilmastonmuutosta vielä kotvaan. Se alkaa voimistaa myrskyjä vasta pitkällä aikajänteellä.

Nyt hurjimpia myrskyjä on kuitenkin alettu kytkeä ilmaston lämpenemiseen. Esimerkiksi alkusyksystä 2017 Maailman ilmatieteen järjestö WMO arvioi, että lämpeneminen todennäköisesti rankensi elokuussa Houstonin hukuttaneen Harvey-myrskyn sateita.

Jotkut tutkijat ovat puhuneet kytköksistä jo vuosia.

Esimerkiksi Kerry Emanuel, Massachusettsin teknisen yliopiston myrskyspesialisti, laski 2005, Katrinan runnottua New Orleansia, että Atlantin ja Tyynenmeren myrskyt ovat nykyään 60 prosenttia voimakkaampia kuin 1970-luvulla.

Keväällä 2013 Nils Bohr -instituutin Aslak Grinsted raportoi, että lämpenemiskehitys vaikuttaa myrskyissä syntyviin tulva-aaltoihin.

Kun maapallon keskilämpötila nousee 0,4 astetta, myrskytulvien määrä tuplaantuu. Tämä rajapyykki on jo ohitettu. Kun lämpötila nousee kaksi astetta, tulvat kymmenkertaistuvat. Silloin superrajuja myrskyjä hyökyy Atlantilta joka toinen vuosi. Tähän asti niitä on nähty kerran 20 vuodessa.

Meri lämpenee otollisesti

Tärkein myrskyjä ruokkiva muutosvoima löytyy sieltä, mistä myrskyt ammentavat energiansa ja mihin ilmastonmuutoksen nähdään vaikuttavan: meriveden lämpötilasta. Se kehittyy myrskyille otolliseen suuntaan.

Esimerkiksi Meksikonlahdella, hurrikaanien voimanpesässä, on mitattu jopa pari astetta tavallista korkeampia meriveden lämpötiloja.

Kun Haiyan, yksi kaikkien aikojen kovimmista taifuuneista, marraskuussa 2013 jätti kaksi miljoonaa filippiiniläistä kodittomiksi, meri oli myrskyn syntyalueella vielä sadan metrin syvyydessä kolme astetta normaalia lämpimämpi.

Meressä tapahtuu muutakin epäedullista: pinta nousee. Se kasvattaa myrskyjen nostattamia tulva-aaltoja, jotka usein saavat aikaan pahinta tuhoa.

 

Näin hirmumyrsky kehittyy

Hirmun syntymekanismi on sama kaikkialla, vaikka nimitykset vaihtelevat. Atlantilla ja Amerikan puoleisella Tyynellämerellä puhutaan hurrikaaneista, Aasian puolella taifuuneista ja Intian valtamerellä ja Oseaniassa sykloneista. Grafiikka: Mikko Väyrynen

 

Trooppisia hirmumyrskyjä syntyy päiväntasaajan molemmin puolin 5. ja 25. leveyspiirin välillä. Päiväntasaajalla niitä ei muodostu, sillä sieltä puuttuu coriolisvoima, jota myrsky tarvitsee pyörimiseensä

Kehittyäkseen myrsky vaatii tietynlaiset olot. Suursäätilan pitää olla laajalla alueella epävakaa ja ukkossateinen ja meriveden vähintään 26 asteista 50 metrin syvyydeltä. Lisäksi tuulien pitää puhaltaa heikosti 12 kilometrin korkeuteen asti. Voimakkaissa virtauksissa myrskynpoikanen hajoaa.

1. Merestä nousee lämmintä, kosteaa ilmaa. Se kohoaa nopeas­ti ja tiivistyy ukkospilviksi, jotka kohoavat 10–15 kilometrin korkeuteen. Samalla vapautuu lämpöä, mikä ruokkii matalapainetta.

2. Fysiikan säilymislakien mukaan ylös kohoavan ilman tilalle virtaa ympäriltä korvausilmaa, jolloin ilmanpaine alueella laskee.

3. Lämpöä kohoaa ylös yhä laajemmalti, ukkospilvien jono venyy, ja ilman virtausliikkeet voimistuvat. Ilmanpaine laskee lisää, ja alueelle syntyy liikkuva matalapaineen keskus.

4. Paine-ero tuottaa voiman, joka alkaa pyörittää tuulia kiihtyvää vauhtia. Maan pyörimisliikkeestä aiheutuva coriolisvoima kiertää niitä spiraalin lailla vastapäivään kohti matalan keskusta. Kun tuulen sekuntinopeus nousee yli 33 metrin, on syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Hurjimmissa myrskyissä tuulen nopeus nousee 70–90 metriin sekunnissa. Pyörteen halkaisija vaihtelee puolestaan 400 kilometristä 1 000 kilometriin.

5. Myrskyn voimistuessa sen ylle muodostuu korkeapaine, joka pyörii tuulia vastaan. Laskeva ilmavirtaus kuivattaa ja lämmittää keskusta, ja se seestyy myrskynsilmäksi.

6. Silmää kiertävät tuulet sekoittavat tehokkaasti meren pintaa 50–100 metrin syvyydeltä. Kun lämmintä vettä painuu syvyyksiin ja viileää kohoaa pintaan, ”lämpövoimala” jäähtyy ja hitaasti liikkuva myrsky voi heikentyä. Nopeaan myrskyyn jarru ei ehdi vaikuttaa, ja silloin kumpuava vesi voi loppumatkasta muuttua vaaralliseksi.

7. Kun ranta lähestyy ja meri madaltuu, tuulet pakkaavat vettä myrskyn tielle tulva-aalloksi, joka syöksyy myrskyn mukana maalle tuhoisin seurauksin.

Maalle saavuttuaan myrsky laantuu, kun se ei enää saa käyttövoimaa meren lämmöstä.

 

Tuula Kinnarinen on Tiede-lehden toimitussihteeri.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2014. Päivitetty 12.9.2018.