Sytytä kypäräsi otsalamppu ja valmistaudu kahlaamaan mayamaan uhriluoliin suomalaistutkijan kanssa. Harri Kettunen rämpi Belizen viidakoissa kesän 1999.



Sisältö jatkuu mainoksen alla


Sisältö jatkuu mainoksen alla





Sytytä kypäräsi otsalamppu ja valmistaudu kahlaamaan mayamaan uhriluoliin


suomalaistutkijan kanssa. Harri Kettunen rämpi Belizen viidakoissa kesän 1999.

Julkaistu Tiede-lehdessä

2/2000

28. toukokuuta 1999

Aurinko paahtaa. Nousemme San Ignaciossa maastoautoihin ja starttaamme kohti 40 kilometrin päässä sijaitsevaa Roaring Riverin viidakkoleiriä.

Kolme kilometriä ennen leiriä autoreitti päättyy, ja jatkamme jalan. Viidakkopolut ja joenuomat johtavat meidät syvälle hämähäkkiapinoiden valtakuntaan.

Leiri on edellisen vuoden myrskyjen jäljiltä huonossa kunnossa. Mukanamme tulee viisi paikallista mayamiestä, joiden kokemus auttaa niin palmumajojen teossa kuin arkeologiassa. Nyt he ryhtyvät rakentamaan laboratoriota, jossa analysoidaan keramiikan palasia ja muita löytöjä. Me muut levitämme joko teltan tai riippumaton sateilta suojaaviin palmunlehväkatoksiin. Siinä on itse kunkin koti seuraavien kahden kuukauden ajaksi.

Koska leiri on ollut autiona yli puoli vuotta, eläimet ovat vallanneet sen. Hyväksymme naapureiksemme kaikki paitsi yhden: häädön saa maailman myrkyllisimpiin matelijoihin kuuluva keihäskäärme (Bothrops atrox). Se luikertelee muutaman sentin päästä erään teltanpystyttäjän kädestä.

Leirin vieressä virtaavan joen yli rymyää kolmisenkymmentä pekaria eli paikallista villisikaa. Aikoinaan mayat kaiversivat niiden terävillä syöksyhampailla veistoksia kalkkikivestä.

1. kesäkuuta.


"Pelon paikka"

Ensimmäinen varsinainen työpäivä. Kävelen viidakkopolkua, joka johtaa Tuhatjalkaisluolaan, Actun Chapatiin. Havaitsen saman, minkä ilmeisesti mayatkin aikoinaan: vaikka luolan suu ei ole vielä edes näkyvissä, kylmä ilmavirta pyyhkäisee ohitse.

Viileys on ensimmäinen merkki siitä, että lähestymme jotakin, mitä kiche-mayojen kansalliseepoksessa Popol Vuhissa kutsutaan Xibalbaksi, "pelon paikaksi" eli manalaksi. Yksi manalan "taloista" on nimeltään Teuh ha, kylmä talo, ja esikuvana lienee ollut juuri viileä luola.

Tuhatjalkaisluolan laajuutta ei vielä tiedetä tarkasti. Monet sen arkeologisesti tärkeistä esiintymistä on tuhottu joko kokonaan tai osittain. Kuulemme, että vain joitakin viikkoja ennen saapumistamme eräässä uhrauspaikassa oli vielä kokonainen pääkallo, mutta nyt se on hävinnyt.

Puolen kilometrin päässä luolan suulta on kattoaukko ja katedraalin kokoinen laajentuma. Sinne perustamme tutkimusyksikkömme. Alueella on kymmenittäin uhrauspaikkoja, jotka ovat tunnistettavissa ruukunsirpaleista ja eläinten luista.

4. kesäkuuta.


Puremia ja pudotuksia

Ensimmäinen viikko takana. Kaksitoistatuntiset työpäivät - kahdeksan tuntia luolassa, loput kuumankosteassa viidakkoleirissä - alkavat jo tuntua pohkeissa.

Projektin yhdysvaltalainen apulaisjohtaja Cameron Griffith ja saksalais-ranskalais-yhdysvaltalainen arkeologi Christophe Helmke ovat kartoittaneet luolaa. Opiskelijat ovat aloittaneet kanadalaisen projektinohjaajan Josalyn Fergusonin opastuksella alustavan aineistonkeruun ja koekaivauksen. Amatöörivalokuvaajana omalle osalleni lankesi esiintymien valokuvaaminen projektin arkistoa varten.

Tuhatjalkaisluolan tutkimiseksi olemme siirtyneet Roaring Riveristä toiseen viidakkoleiriin, lähelle Guatemalan rajaa. Asuminen on sujunut melko mutkattomasti, ellei oteta huomioon paria välikohtausta.

Viikon puolivälissä paikallisten asukkaiden koira puri erästä opiskelijaa reiteen, ja tyttö joutui piikitettäväksi San Ignacion sairaalaan. Samana iltana yksi paikallisista työmiehistä erehtyi pimeän tultua askelistaan ja putosi leirin viereiseltä 70 metrin jyrkänteeltä. Ihmeen kaupalla hän kuitenkin takertui parinkymmenen metrin pudotuksen jälkeen puiden oksiin ja liaaneihin. Mies saatiin vuorikiipeilyvälineillä ylös ja toimitettiin yltä päältä ruhjeisena sairaalaan. Paikallisten sisusta kertoo, että sama mies työskenteli jo seuraavana päivänä pellolla.

Nuotioiltojamme ilahduttavat leirin omituiset eläinvieraat: rauhaisaa yhteiseloa viettävät koira ja hämähäkkiapina. Apina ratsastaa paikasta toiseen koiran selässä, ja toverukset nukkuvat toisiinsa käpertyneinä riippumattojemme alla.

7. kesäkuuta.


Takaisin "manalan hiltoniin"

Palaamme Roaring River -leiriin, joka tunnetaan nyt projektilaisten kesken "Xibalba Hiltonina". Leirin lähipiirissä sijaitsee viisi luolaa, joista kolmea on tarkoitus tutkia.

Leiriltä talsimme kaatosateessa parin kilometrin päähän Cahal Witznan rauniokaupunkiin. Kaksi vuotta sitten löydetyn Cahal Witznan alueelta on paljastunut jo kolme luolaa. Todennäköisesti niiden olemassaolo on vaikuttanut kaupungin perustamiseen; luolatutkija James Bradyn arvioiden mukaan lähes jokaisen maya-keskuksen alla on luolaverkko.

Rauniokaupungin luolista komein lienee Kädenjälkiluola, Actun Uayazba Kab. Sen kaksi vierekkäistä sisäänkäyntiä sijaitsevat parikymmentä metriä kaupungin yläpuolella ja saavat aikaan vaikutelman jättiläismäisestä päästä. Luolan suulla havaitsemme jälkiä hiilestä, joka tutkimuksissa osoittautuu noin 1 200 vuotta vanhaksi. Luolan suu oli todennäköisesti yksi kaupungin valtaapitävien rituaalipaikoista mayakulttuurin klassisella kaudella (250—900 jKr.).

8. kesäkuuta.


Luurankoja ja litistettyjä päitä

Ehkä koko Belizen vaikuttavin onkalo on Kivisen hautaholvin luola, Actun Tunichil Muknal. Sen sisäänkäynti muistuttaa suurta pääkalloa, jonka suuaukosta virtaa viileä, juomakelpoinen vesi keskelle kuumankosteaa viidakkoa.

Kivisen hautaholvin luolaan joutuu menemään uimalla, sillä sisäänkäynnin kohdalla vettä on noin kolme metriä. Itse luolan sokkeloissa joko kävellään, kiivetään, kahlataan tai uidaan.

"Kivisen hautaholvin" taianomaisuus tuntuu heti alkumetreillä. Luolan seinille on kymmenientuhansien vuosien aikana kerrostunut kiteistä kalsiittia, joka muistuttaa välkehtivää jäätä. Vähän edempänä kalkkikiviseinämät näyttävät paikoin valuvalta jäätelöltä, paikoin suklaamurukekseiltä. Otsalamppujen valossa monien muodostumien voi kuvitella elävän ja muuttavan muotoaan. Millaisinahan mayat yli tuhat vuotta sitten näkivät nämä seinämät soihtujen ja oman mytologiansa valossa?

Muutaman sadan metrin päässä luolan suuaukosta pääsee kiipeämään pystysuoraa seinämää tasanteelle, joka on täynnä ruukkuja ja niiden sirpaleita. Näitä on niin tiuhassa, että tasanteella pitää kulkea sukkasillaan.

Täällä kohtaamme ensimmäiset merkit mayojen ihmisuhrauksesta. Keskeltä luolaa löydämme pääkallon ilman vartaloa. Mayojen kauneusihanteet - litistetyn päälaen ja viilatut hampaat - huomaa helposti. Kallon koosta ja hampaiden kunnosta päätellen kyseessä oli nuori aikuinen. Luuta peittää ohut kalsiittikerros.

Hieman edempänä luolan sivuhaara laajenee katedraalin mittoihin ja johtaa lopulta kalkkikivisten patomuodostelmien ja jättiläismäisten, steariinilta näyttävien tippukivien sokkeloon. Sokkelon takana on hautaholvi, josta luola muutama vuosi sitten sai nimensä. Luonnon muodostamassa kammiossa lepää yli tuhat vuotta vanha nuoren naisen luuranko, jonka kalsiitti on liimannut lattiaan.

Uhrattiinko hänet läheisessä Cahal Witznan kaupungissa ja kannettiin sitten maan alle, vai surmattiinko hänet täällä syvällä luolassa? Tai jätettiinkö hänet kammioon elävänä? Ehkä hän yksinkertaisesti eksyi luolaan?

Paluumatkalla löydämme selkeämpiä merkkejä ihmisuhrauksesta: joissakin onkaloissa on lasten ja aikuisten luurankoja siisteissä kasoissa.




Miksi Belizeen?

Belizeen minut lennätti tulevan väitöskirjani aihe: mayojen samanismi ja heidän käsityksensä tuonpuoleisesta. Yksi luolaprojektinkin päätavoitteista on tutkia luolissa toimitettuja rituaaleja ja selvittää niiden kautta mayojen suhdetta tuonpuoleiseen.

Projektia johtaa belizeläinen arkeologian professori Jaime Awe. Häntä avustaa kymmenkunta muuta arkeologia ja alan jatko-opiskelijaa lähinnä Yhdysvalloista ja Kanadasta. Tutkimuskohteina on viisi luolaa, jotka löydettiin muutama vuosi sitten Cayon alueelta Länsi-Belizestä.

Belize oli mayojen klassisella kaudella (noin 250-900 jKr.) erittäin tiheästi asuttu alue. Kaikkiaan mayamaa ulottui Belizestä ja Guatemalasta Etelä-Meksikoon.

Maya-alueen luolaverkkoja alettiin tutkia jo 1800-luvun lopulla, mutta laajoja tutkimuksia on tehty varsin vähän. Luolien sijasta arkeologit ovat keskittyneet alueen satoihin rauniokaupunkeihin. Moniin luoliin on nimittäin vaikea päästä. Myös työskentely niissä on hyvin raskasta - ja lisäksi kallista. Sitä paitsi suuri osa esineistä on luolan lattialla, joten ryöstelijät ovat monin paikoin tuhonneet tutkimusmahdollisuudet.

Monesti päätelmiä onkin tehty riittämättömän aineiston perusteella. Vielä muutama vuosi sitten arkeologit olettivat, että mayat käyttivät luolia lähinnä vedenotto- ja pakopaikkoina, keramiikka-astioiden kaatopaikkoina ja hautausmaina.

Belizen luolantutkimusprojektin tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että luolia käytettiin etupäässä rituaalitarkoituksiin: niissä uhrattiin todennäköisesti sateen ja manalan jumalille rituaali- ja tarve-esineitä, eläimiä ja ihmisiä.


10. kesäkuuta.


Tuhatvuotinen peili

Kolme viime päivää olen kartoittanut ja kaivanut erästä kumpua, joka on Kivisen hautaholvin luolan suulla. Kanssani ovat puurtaneet yhdysvaltalais-vietnamilainen arkeologi Rhan-Ju Song, hänen englantilainen miehensä Pete Zubrzycki ja yhdysvaltalainen opiskelija Gina Zavala. Kumpu on ollut rakennus, todennäköisesti temppeli.

Koekaivauksissa löysin tämän alueen vanhimpia merkkejä ihmisen toiminnasta: kaksi obsidiaanista valmistetun veitsen kappaletta, pyriittisen peilin palan, piiliuskekaapimen, muotoiltua saviliusketta ja kymmenittäin keramiikan sirpaleita.

Palanen tuhat vuotta vanhaa peiliä luokitellaan erikoislöydöksi. Pelkästään sen kaivaminen esiin olisi riittävä meriitti koko kesän työlleni.

11. kesäkuuta.


"Pahaa ilmaa"

Kun työkiireet antavat myöten, perehdyn maanpäälliseen luontoon. Saan oppaakseni viidakkoon kylänvanhimman Don Valentinon, joka työskenteli arkeologisilla kaivauksilla jo 1940-luvulla.

Pyynnöstäni Don Valentino kerää talteen erityisesti kasveja, joita yhä käytetään lääkintään: käärmeiden ja erilaisten hyönteisten pistoihin, kutinaan, väsymykseen ja hienhajun ehkäisyyn. Hän neuvoo myös, mistä köynnöksistä saa tarvittaessa vettä, mihin puihin ei kannata missään tapauksessa koskea ja minkä puun oksista saa parhaimmat vispilät.

Leirissä muutkin mayamiehet kertovat kokemuksiaan viidakosta, kasveista ja eläimistä, mutta kun keskustelu kääntyy luoliin, useimmat hiljenevät. Kuulen, että ainostaan nuorin, Felix, on edes käynyt luolissa. Monin paikoin mayamaassa on yhä vallalla uskomus, että luolissa asuu pahoja henkiä ja että niissä on "pahaa ilmaa". Myös Felix kertoo sairastuneensa erään luolassakäyntinsä jälkeen niin, että lääkäri ei pystynyt tekemään asian hyväksi mitään. Ainoastaan paikallinen parantaja kykeni poistamaan hänen sisältään pahan ilman, joka oli aiheuttanut taudin ja korkean kuumeen.

Itse asiassa "pahalla ilmalla" taitaa olla lääketieteellinen nimi: histoplasmoosi. Tämä keuhkosairaus on usein iskenyt tutkijoihin, jotka ovat työskennelleet luolissa pitkään. Syynä ovat mikroskooppiset itiöt, joita nousee ilmaan lepakon ulosteista. Histoplasmoosin takia meidänkin projektissamme pitäisi käyttää suojanaamaria - tosin sääntöä ei juuri noudateta. Raskas työ ja kiipeily on nimittäin liki mahdotonta paksuilla suodattimilla


varustetun naamarin kanssa.

15. kesäkuuta.


Tasapainoilua tippukivillä

Aamurutiiniimme kuuluu pukeutuminen läpimärkiin työvaatteisiin ja kenkiin. Kuivat olisivat turhia, sillä tänäänkin lähdemme heti aamiaisen jälkeen Kapokkipuun herran luolaan eli Actun Yaxteel Ahauhin, jonka läpi virtaa joki. Sisällä kahlataan ja uidaan pitkin maanalaista joenuomaa, joka on täynnä teräviä ulkonemia ja vedenalaisia aukkoja. Kypärän otsalamppu on välttämätön.

Tänään kartoitan kanadalaisten luolatutkijoiden Vanessa Owenin ja Sherry Gibbsin sekä kolmen yhdysvaltalaisen opiskelijan kanssa esiintymiä, jotka sijaitsevat muutaman sadan metrin päässä luolan suuaukosta, laajan ulkoneman päällä.

Minun urakkani on tutkia ulkonemalla noin puoli metriä syvä ja metrin levyinen onkalo ja laatia siitä kaaviopiirros. Onkalon reunalla on hiilen määrästä päätellen aikoinaan pidetty nuotiota. Syvennykseen on jäänyt useita ruukunsirpaleita, runsaasti hiiltä, saappaanmuotoinen kädensijallinen ruukku ja kuusi ihmisen päätä muistuttavaa koriste-esinettä, jotka on valmistettu simpukankuorista.

Piirtäminen kestää useita tunteja, ja koko piirrettävän alueen näkee ainoastaan tasapainoilemalla kahden tylpän tippukivipilarin päällä. Kyyristelen kivien nokassa toisessa kädessäni välillä mittanauha ja lyijypaino, välillä millimetripaperi ja toisessa kädessäni naru, vatupassi, kynä, kumi, kompassi tai suti. Tippukiviltä on ulkonemalle parin metrin pudotus ja siitä luolan pohjalle vielä kymmenisen metriä.

21. kesäkuuta.


Meitä pommitetaan

Kun Roaring Riverin leiri iltayöstä hiljenee, viidakko alkaa elää. Tuhannet hyönteiset, sammakot ja linnut yhtyvät pimeän tultua konserttiin, joka kestää aamuun asti. Tämä tasaisen radiokohinan kaltainen metakka ei kuitenkaan valvota meitä.

Häiriöksi on sen sijaan hämähäkkiapinoiden lauma, joka elää puiden latvustossa parinkymmenen metrin korkeudessa. Joka ilta naapurimme alkavat heitellä telttojen päälle oksia ja ramon-puun hedelmiä; ilmeisesti ne pitävät meitä tunkeilijoina. Toisaalta valaistu teltta keskellä syvintä viidakkoa näyttänee parin-kolmenkymmenen metrin korkeudelta aika oudolta.

Leirin ympäristössä on havaittu myös puuma. Sen vuoksi kukaan ei kuitenkaan menetä yöuniaan, sillä yleensä isot kissat karttavat ihmistä.

Todellinen vaara odottaa sen sijaan teltan ulkopuolelle jätetyissä saappaissa, joihin saattaa aamuun mennessä majoittua käärme tai skorpioni.

23. kesäkuuta.


Yksinäinen hieroglyfi

Pete Zubrzycki ja Rhan-Ju Song ovat löytäneet monivärisen lautasenpalan kummusta, joka on Kivisen hautaholvin luolan suuaukon vieressä. Todennäköisesti lautanen rikottiin temppelin lattialle paikan vihkimenoissa. Lautasen reunaan on maalattu punamustavalkoinen hieroglyfi.

Christophe Helmke ja minä iloitsemme projektin hieroglyfiasiantuntijoina löydöstä, vaikka kyseessä on vain yksittäinen merkki: tätä mayamaan aluetta on pidetty lähes luku- ja kirjoitustaidottomana.

Lautasen tyylisuunta viittaa kuitenkin siihen, että esine on tuotu tänne kauempaa lännestä. Ajallisesti tyyli edustaa mayojen klassisen kauden loppupuolta, todennäköisesti 700-lukua.

Lukuasultaan hieroglyfi on proosallisesti vain yksi tavu: xu. Tavu on alkuosaa tekstistä, joka yleensä ilmoittaa joko astian omistajan tai taiteilijan nimen.

23. heinäkuuta.


Neitseellisiä raunioita

San Ignaciosta itään sijaitsee pieni mayakaupunki, josta käytetään nimeä Pook’s Hill. Lähden Christophe Helmken ja belizeläisen Raphael Guerran kanssa tekemään kartoitus- ja kaivaussuunnitelmaa seuraavaa kautta varten. Raunioalueen omistajat ja projektin johto ovat nimittäin sopineet kaivausten aloittamisesta siellä.

Muutaman päivän aikana saamme karsituksi ryteikköä viidakkoveitsillä sen verran, että työmme käy mahdolliseksi. Muutaman tuhannen teodoliittilukeman ja sadankunnan hyttysenpiston jälkeen kartta alkaa hahmottua.

Ensi kaudella Pook’s Hillissä todennäköisesti tehdään mielenkiintoisia löytöjä. Raunioalue on nimittäin valtaosin välttynyt haudanryöstöiltä, mikä on maya-alueilla erittäin harvinaista. Neljästä päärakennuksesta vain yhteen on tunkeuduttu sisään. Muut ovat yhä - ja toivottavasti vielä ensi kauden alkuun asti - neitseellisessä tilassa.

Harri Kettunen siirtyi mayatutkimuksen pariin vaihdettuaan pääainettaan kahdesti: ensin vertailevasta indoeurooppalaisesta kielitieteestä teoreettiseen filosofiaan ja lopuksi yleiseen historiaan. Hän on tehnyt kuusi tutkimus- ja aineistonkeruumatkaa maya-alueille ja osallistunut kymmeneen alan konferenssiin Yhdysvalloissa, Meksikossa ja Euroopan eri maissa. Hänen osallistumisensa Belizen luolaprojektiin mahdollisti Ella ja Georg Ehrnroothin säätiön apuraha.

Sisältö jatkuu mainoksen alla