Ranskan keisari Napoleon ei olisi ikimaailmassa valinnut tätä marsalkkaansa kruununprinssiksi Ruotsiin. Nykyisen kuningassuvun maalle hankki sooloileva apulähetti.

Kaksisataaviisi vuotta sitten, helmikuussa 1808, Ruotsin tilanne oli tukala. Kuningaskuntaa uhkasi kahden rintaman sota. Venäjän tsaari Aleksanteri I alkoi vyöryttää idästä joukkoja Suomeen. Etelässä Ranskan keisarin Napoleon I:n armeija valmistautui iskemään Tanskan kautta Skooneen. Ruotsin onneksi pahimmat uhkakuvat eivät toteutuneet. Etelästä ei tullut hyökkäystä, mutta idässä sota päättyi karvaaseen tappioon. Venäjä anasti koko Suomen.

Pian yhtä huonolla tolalla oli vallanperimys. Suomen menetys kasvatti tyytymättömyyttä kuningasta kohtaan, ja keväällä 1809 Kustaa IV Aadolf joutui luopumaan kruunusta. Valtaan nousi kuninkaan raihnas ja lapseton setä Kaarle XIII. Tilanne näytti kirkastuvan, kun Tanskasta löytyi sopiva kruununprinssi, mutta sitten Karl August menehtyi äkillisesti sydänkohtauk­seen. Kesän korvalla 1810 valtakunta oli jälleen vailla vallanperijää, ja valtiopäivät kiirehtivät valitsemaan uutta.

Ehdokkaista ei ollut pulaa. Kuningas ja muu valtaeliitti kannattivat edesmenneen prinssin poikaa Fredrik Christiania. Vaikka hän oli lukutoukka eikä sotilas, jonka saattoi kuvitella valloittavan Suomen takaisin ja suojelevan Ruotsia Ranskan laajentumispyrkimyksiltä, hänen edukseen laskettiin kaksi poikaa. Osa aatelia ja papistoa toivoi kruununperillistä Tanskan kuninkaasta Fredrik VI:sta. Kun Norja kuului Tanskaan ja Islanti Norjaan, Fredrikin johdolla Pohjolaan syntyisi vahva suurunioni.

Kuningatar Charlottan suosikki oli 11-vuotias prinssi Gustav, syrjäytetyn kuninkaan poika ja todellinen kruununprinssi. Hän miellytti myös talonpoikia.

Armeijan johdossa moni painotti, ettei Suomen valtauk­seen pysty kuin Ranskan­ riveissä pätevöitynyt komentaja. Kruununperijäksi pitäisi hankkia Ranskan marsalkka, ja kaikkein parasta olisi, jos hän kuuluisi Napoleonin lähipiiriin.

Hallitus päätti kysyä neuvoa Pariisista, ettei tulisi toimineeksi Euroopan herran tahtoa vastaan. Saattoihan mahtava Napo­leon noin vain pyyhkäistä valtakuntia historiaan.

Kuriiri lähti Pariisiin muassaan kirje, jossa puollettiin Tanskan prinssiä. Koska postin kulku levottomissa oloissa oli epävarmaa, sanaa lähti varmuuden vuoksi viemään myös kaksi apulähettiä. Heistä toinen, hiljattain luutnantiksi ylennyt vapaaherra Karl Otto Mörner, kaavaili omiaan.

Perille päästyään Mörner kävi virallisen tehtävänsä mukaisesti tapaamassa Ruotsin suurlähettilästä. Sitten hän etsi käsiinsä ranskalaiskapteenin, jonka tunsi. Herrat puhuivat Napoleonin marsalkoista. Kerta kerran perään puhe kääntyi Jean Bernadotteen. Hän oli sotasankari, Pontecorvon ruhtinas ja Napoleonin sukulainen, ja, mikä tärkeintä, hänellä oli hyvä maine Ruotsin upseeripiireissä. Hänestä jos kenestä tulisi hyvä kruununprinssi.

Ruotsin pääkonsuli järjesti Mörnerille tapaamisen Bernadotten kanssa. Mörner vakuutti, että Ruotsissa oli vahva ”ranskalaispuolue”, joka toivoi marsalkan lähtevän kruununperimyskisaan. Häkellyttävää ehdotusta tovin sulateltuaan Bernadotte lupasi puhua keisarin kanssa.

Napoleonia suunnitelma ei ilahduttanut. Hän toivoi Bernadotten mieluiten niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ranskalainen Ruotsin valtaistuimella kuulosti kuitenkin paremmalta kuin tanskalainen, eikä Napoleon iljennyt asettua poikkiteloin, kun hän oli hiljattain solminut rauhankin Ruotsin kanssa. Mielessään hän kuitenkin toivoi, ettei Bernadottea valittaisi.

Tukholmaan palattuaan Mörner luovutti ulkoministerille matkaraporttinsa. Siinä hän selitti, miksi Bernadotte olisi ehdottomasti sopivin kruununprinssi, kertoi saaneensa marsalkan suostumuksen ja vakuutti, ettei keisarikaan vastustaisi valintaa. Ministeri komensi ”kuninkaantekijän” rykmenttiinsä Uppsalaan ja kielsi häntä ilmaantumasta valtiopäiville.

Valtiopäivien juhlalliset avajaiset pidettiin 30. heinäkuuta 1810. Sitten alkoi lobbaus,­ sillä kaikille ehdokkaille löytyi kannatusta.

Upseerit ryhtyivät kampanjoimaan Bernadotten puolesta. Aatelistolle kehuttiin ehdokkaan sotilaallisia ansioita ja ruhtinaallista olemusta. Papistolle vakuutettiin, että ehdokas kääntyy katolisesta protestantiksi jo ennen Ruotsiin tuloaan. Porvaristolle luvattiin tukea kauppaan ja käsiteollisuuteen. Talonpojille muistutettiin, että  ehdokas oli omilla taidoillaan raivannut tiensä vaatimattomista oloista ruhtinaaksi ja suuren Napoleonin sukulaiseksi.

Kampanjoijat kierrättivät vaalikentillä myös kuvaa, jossa Bernadotte seisoi uljaana taistelukentällä. Juuri tällaisen sotilaan Ruotsi tarvitsi turvakseen. Toisessa kuvassa esiintyi Oscar, ehdokkaan 11-vuotias poika. Kruununperimyskin olisi hoidettu kahden sukupolven ajaksi. Paikallinen sanomalehti julkaisi jatkokertomusta marsalkan ihmeellisestä elämästä, ja ravintoloissa valtaneuvoksia kestittiin ilmaisin lounain ja ryypyin.

Vastustajat tekivät hekin parhaansa. Bernadotte ei tuntenut maata eikä puhunut sen kieltä. Hän oli tottunut lämpimämpiin säihin ja hienoon elämään eikä sopeutuisi Ruotsin harmauteen ja kylmiin talviin.

Tämä kortti veti. Päätösehdotusta valmistellut ulkoasiain­valiokunta äänesti Tanskan Fredrik Christianin puolesta. Peli näytti pelatulta.

Silloin ulkoministerin puheille ilmaantui vieras, Ranskan Göteborgin-lähetystön ex-konsuli. Hän kertoi tuttavansa Bernadotten luvanneen antaa rahapulaa potevalle valtiolle miljoonien frangien lainan, opettelevan ruotsia ja tekevän kaikkensa, ettei maan ulkomaankauppa kärsisi Napoleonin julistamasta Britannian kauppa­sulusta.

Kun Ruotsin oma konsuli samaan aikaan vakuutti, että ranskalaiset ilahtuisivat Bernadotten valinnasta, ja Napo­leon sattui kutsumaan kotiin Tukholman-lähettiläänsä, joka oli hartiavoimin työskennellyt Tanskan kuninkaan valinnan puolesta, valtaneuvokset ynnäsivät, ettei Napoleon halunnut tanskalaista, ja siirtyivät Bernadotten taakse.

21. elokuuta 1810 valtiopäivät riehakkaan yksimielisesti valitsivat Bernadotten kruununprinssiksi. Päätöstä seurasi juhlinta, jollaista valtiopäivien historiassa ei ollut ennen nähty. Juominkien kuluessa arkkipiispa Jakob Lindblom piti sittemmin usein siteeratun maljapuheen: ”Skål uudelle vapahtajallemme – hik – vanhaakaan unohtamatta!”

Juhlintaa seurasi krapula ja epäröinti. Mitä tuli tehdyksi? Mikä Bernadotte lopulta oli miehiään? Miten Ruotsin kävisi?

Bernadottea tuntevat rauhoittelivat. Kruununprinssi oli paitsi hyvä sotilas myös hyvä johtaja, puoliso ja isä, lujatahtoinen ja oikeudenmukainen ihminen, joskin välillä tuittupäinen ja herkkä ottamaan nokkiinsa.

Kuvaukset osuivat oikeaan. Määrätietoisuutensa ja oikeamielisyytensä Bernadotte osoitti jo poikasena kotikaupungissaan Paussa Etelä-Ranskan Pyreneillä. Hänen isänsä, Jean hänkin, toimi asioit­sijana oikeudessa, ja perheen lapset kasvoivat kunnioittamaan lakia ja puolustamaan niin omia kuin vieraiden oikeuksia.

Ei ihme, että äidillä, Jeannella, oli selvät suunnitelmat poikansa tulevaisuuden varalle. Hän seuraisi isänsä ja isoveljensä jälkiä ja ryhtyisi juristiksi. Olihan lakimiehen ura ani harvoja väyliä, joita pitkin aatelitonkin saattoi päästä elämässä eteenpäin.

Jeania paperityöt eivät houkutelleet. Hän haaveksi sotilaselämästä ja seikkailuista, sillä hän rakasti riehakkaita leikkejä ja oli hyvä komentamaan tovereitaan. Kasvuympäristökin ruokki seikkailunhalua. Vaikka Pau oli pieni ja nuhjuinen, se oli myös tärkeä pysähdyspaikka matkalla Ranskasta Espanjaan ja päinvastoin. Kaupungissa pyöri kaiken aikaa eksoottisia ulkomaalaisia.

Vanhempia Jeanin sotilashaaveet kauhistuttivat, ja kun poika täytti 15, he panivat hänet uraputkeen, kirjurinapulaiseksi tuomioistuimeen. Jean inhosi työtään ja viihtyi paremmin postimestarin luona kärttämässä uutisia maailmalta tai turisemassa krouveissa. Kaupunkilaiset juorusivat, ettei nuoresta Bernadottesta koskaan tule kunnon porvaria.

Sitten isä kuoli, ja Jean päätti riuhtaista itsensä irti, toteuttaa unelmansa ja värväytyä armeijaan, vaikka siellä hänen etenemismahdollisuutensa aatelittomana olivat olemattoman pienet. Hyvällä onnella hän yltäisi aliupseeriksi, tuskin pidemmälle. Tämäkin kuulosti Jeanista Pauta paremmalta.

Kun Pauhun saapui kapteeni, joka värväsi sotamiehiä kuninkaalliseen jalkaväkirykmenttiin, Jean Bernadotte äidiltään salaa otti pestin.

Alusta alkaen kävi selväksi, että hän oli valinnut oikein. Hän oli kuin syntynyt sotilaaksi. Hän sopeutui erinomaisesti kovaan kuriin ja menestyi ruumiillisissa harjoituksissa. Vain vajaat kaksi vuotta myöhemmin hänet valittiin rykmenttinsä eliittikomppaniaan, krenatööreihin. Kaksi vuotta tästä hän harppasi sotamiehestä aliupseeriksi, ensin korpraaliksi ja tuota pikaa kersantiksi.

Nyt Bernadotte oli elementissään. Kersantit olivat päälliköiden luottomiehiä, armeijan selkärankaa. He kouluttivat sotilaat, pitivät huolen järjestyksestä ja valvoivat varusteiden kuntoa. Eversti pani merkille Bernadotten kyvyt, ja hän sai ylennyksen majoitusmestariksi ja sitten vääpeliksi.

Kesällä 1789 Pariisista alkoi tulla vallankumouksellisia uutisia: ensin säädyt julistautuivat kansalliskokoukseksi, sitten mitätöitiin aateliston etuoikeudet virkoja myöten. Nyt vääpeli Bernadottesta voisi tulla korkeakin upseeri – ja niin myös tuli.

Vallankumousta seuranneissa sodissa hän teki rohkeana ja taitavana sotilaana loistavan uran ja eteni ilmiömäisesti divisioonankenraaliksi. 31-vuotiaana Bernadotte oli saavuttanut armeijan korkeimman arvon.

Lokakuussa 1795 kuului jälleen kummia Pariisista. Kuningasmieliset olivat nousseet kapinaan, mutta nuori korsikalainen tykistönkenraali Napoléon Bonaparte­ oli kukistanut sen.

Runsas vuosi myöhemmin Bernadotte sai tärkeän tehtävän: hänen piti marssittaa 20 000 miestä Bonaparten avuksi Italiaan. Kun kenraalit kaksi kuukautta myöhemmin tapasivat ensimmäisen kerran, henkilökemiat eivät menneet yksiin. Bernadotte oli lainkuuliainen porvariskodin kasvatti, joka inhosi epäoikeudenmukaisuutta ja yksinvaltiutta. Bonaparte oli ylpeä ja itseriittoinen aatelinen, joka suhtautui politiikkaan kyynisesti ja himoitsi valtaa itselleen. Sitä hän myös sai. Marraskuussa 1799 hän toteutti vallankaappauksen, joka teki hänestä Ranskan ensimmäisen konsulin, käytännössä diktaattorin.

Bernadotte päätyi Bonaparten neuvostoon, mutta tavoitteli komentajan paikkoja. Ne menivät kuitenkin konsulin sukulaisille ja uskotuille. Luonteeltaan epäluuloinen Bonaparte piti Bernadottea vaarallisena kilpailijana, jota ei kannattaisi päästää taistelukentille keräämään lisää mainetta ja kun­niaa. Tilanne paheni, kun Bernadotte aina vain jatkoi yksinvaltiuden arvostelua. Lopulta Bonaparte pani salaisen poliisinsa seuraamaan alaistaan ja hänen postiaan.

Kun kansa 1804 murskaluvuin äänesti konsuli Bonaparten keisariksi, Bernadotte tajusi, että vastarinta oli turhaa. Hän otti vastaan marsalkan arvon ja nimityksen Hannoverin kuvernööriksi. Hän sai myös talon Pariisista, oman armeijan ja yli kuudensadantuhannen kultafrangin vuositulot. Hän oli yhtäkkiä äveriäs mies, sillä hän oli joitakin vuosia aiemmin myös mennyt varakkaisiin naimisiin.

Seuraavana vuonna Napoleon tarvitsi komentajansa palveluksia, halusi tai ei. Englanti, Itävalta, Venäjä, Napoli ja Ruotsi muodostivat liittokunnan ja julistivat sodan Ranskalle. Pian voittoisa Napoleon järjesteli Euroopan karttaa ja nimitti sukulaisiaan ja tukijoitaan ruhtinaskuntien valtaistuimille. Bernadottekin sai pikkuisen hallittavaa Italiasta. Hänestä tuli hänen korkeutensa Pontecorvon ruhtinas.

Sotamenestys jatkui seuraavana vuonna, ensin preussilaisia ja sitten ruotsalaisia vastaan. Pakenevaa Preussin armeijaa seuratessaan Bernadotte tuli miehittäneeksi Itämeren rannikolta Pommerin, joka kuului Ruotsiin 1600-luvun suurvalta-aikojen peruina. Paradoksaalisesti Bernadotten hyvä maine Ruotsissa juontui juuri näistä tapahtumista.

Bernadotte tavoitti ruotsalaiset Lyypekissä ja vakiintuneeseen tapaansa kohteli sotavankeja hyvin. Hän lähetti sotamiehet kotiin, maksoi upseereiden antautumismatkan Pariisiin ja majoitti joukkojen johtajan, eversti Gustaf  Mörnerin omaan virkataloonsa. Ystävällisyys teki ruotsalaisiin lähtemättömän vaikutuksen, eivätkä he koskaan lakanneet ihailemasta ja ihmettelemästä Bernadotten oikeudenmukaisuutta.

Ehkä ruotsalaiset eivät tienneet, että helmikuussa 1808 juuri Bernadotte valmisteli hyökkäystä Skooneen. Hän toimi tuolloin saksalaisten hansakaupunkien kuvernöörinä ja sai Napoleonilta määräyksen avustaa Venäjän tsaaria tämän sodassa. Hyökkäyskäskyä ei kuitenkaan tullut, sillä Espanjassa puhjenneet Ranskan vastaiset kapinat innoittivat Itävallan ja Britannian uudelleen sotajalalle. Bernadotte komennettiin Saksiin.

Marsalkka oli syvästi loukkaantunut. Miksi hänen piti aina johtaa vieraita joukkoja? Hänen armeijassaan olivat sotineet baijerilaiset, puolalaiset ja hollantilaiset, ja nyt odottivat saksit, joiden taistelukunnossa ja kurissa oli toivomisen varaa. Kiukuissaan Bernadotte teki päätöksiä omin nokin, ja välit Napoleoniin viilenivät entisestään. Vaikka kärhämä laantui, Bernadotte mietti, haluaisiko hän enää jatkaa keisarin alaisuudessa.

Kun Carl Otto Mörner saapui tapaamaan Bernadottea, marsalkka oli alamaissa. Viimeisestä taistelusta oli vierähtänyt yhdeksän kuukautta eikä uutta komennusta kuulunut. Mörnerin asian selvittyä Bernadotte oli varmasti hämmästynyt. Sanomalehtien ahkerana lukijana hän tiesi, että vahvin ehdokas Ruotsin valtaistuimen perijäksi oli tanskalainen, joten hän saattoi miettiä, oliko Mörner Napoleo­nin asialla. Leikittelikö keisari taas hänen kustannuksellaan?

Vakuututtuaan Mörnerin rehellisistä aikeista Bernadotte tarttui tilaisuuteen, jota oikeastaan oli odottanut ja toivonut. Napoleon oli jakanut valtaistuimia sukulaisilleen ja uskotuilleen – miksei hänkin voisi saada yhtä, vaikka olikin keisarin epäsuosiossa.

Suostumuksensa annettuaan Bernadotte odotti jännittyneenä. Asemansa tietäen hän ei voinut olla varma siitä, että asiat etenisivät suunnitellusti, mutta niin kävi. Hyvä uutinen Ruotsista saapui syyskuun alussa, päivälleen 30 vuotta sen jälkeen, kun Bernadotte oli värväytynyt sotamieheksi Ranskan armeijaan.

Lokakuussa Bernadotte oli jo luottavaisin mielin matkalla kuningaskuntaansa. Hän oli menestyksellisesti hallinnoinut hollantilaisia, italialaisia, puolalaisia, espanjalaisia, saksilaisia ja tanskalaisia, miksei hän siis menestyisi Ruotsissa.

Tukholmassa kadut täyttyivät innostuneesta kansasta, mutta kuninkaanlinnassa tunnelmat olivat vähemmän riehakkaat.

Vaikka Bernadottea miten kehuttiin, vanha kuningas Kaarle XIII kantoi huolta siitä, että Vaasojen vanhalle valtaistuimelle nousisi ranskalainen vallankumouskenraali ja tekokuninkaallinen. Hän myös pelkäsi, että vieras vetäisi Ruotsin vaarallisiin sotiin. Kuningatar oli vielä huolestuneempi, olihan hän kiivaimmin vastustanut nousukkaan valintaa kruununperijäksi.

Bernadotte hurmasi hallitsijaparin. Ensi tapaamisen jälkeen kuningas totesi huojentuneena, että Ruotsilla oli ollut toivottua parempi onni. Kuningatar hehkutti, että kruununprinssi on prinssi joka tuumaltaan, ettei hänen käytöksestään voi edes aavistaa todellista syntyperää.

Kolme päivää myöhemmin Jean Bernadottesta tuli kruununprinssi Karl Johan. Vajaan puolen vuoden kuluttua hän istui jo hallintovastuussa. Vanhan kuninkaan kunto heikentyi siinä määrin, että hän vetäytyi päivänpolitiikasta.

Ruotsalaiset odottivat maineikkaalta prinssiltään kahta asiaa: Suomen valtausta ja hyviä välejä Ranskan kanssa. Karl Johanilla oli mielessään aivan muuta.

Hän oli katsonut karttaa ja taktikkona todennut, että paljon järkevämpää oli ottaa Norja, joka sijaitsi vieressä ja jossa asui kielisukulaisia. Jo toisena Ruotsin-vuotenaan hän teki täyskäännöksen valtakunnan ulkopolitiikassa.

Karl Johan viestitti vaivihkaa Venäjän tsaarille toivovansa yhteistyötä, ja tuota pikaa syntyi sopimus, jossa Ruotsi lupasi pysyä poissa Suomesta ja Venäjä tukea Ruotsin pyrkimyksiä Norjassa. Nopeasti neuvottelupöydässä istuivat myös britit, joille Ruotsin hallitus oli Napoleonin painostuksesta julistanut sodan vain viikko sen jälkeen, kun Bernadotte saapui Ruotsiin. 

Sitten olikin edessä sota Ranskaa vastaan Venäjän, Preussin, Britannian ja Itävallan rinnalla. Vanhan kotimaansa taisteluihin Karl Johan ei kuitenkaan koskaan ehtinyt. Lyötyään Napoleonin joukot Saksassa hän lähti anastamaan Norjan Tanskalta. Kun hän oli valmis ylittämään Ranskan rajan, tuli tieto, että Napoleon oli luopunut kruunusta ja vallankumouksen pyörteissä teloitetun kuninkaan veli kutsuttu kuninkaaksi.

Ulkopoliittinen käänne ällistytti ruotsalaiset, mutta sai laajan hyväksynnän. Napoleonin kukistuttua valtakunnan asema Euroopassa oli vahva, ja Norjan kaappaus riemastutti kansaa. Karl Johan oli tuosta vain tehnyt sen, mitä Ruotsin kuninkaat olivat yrittäneet 200 vuotta. Myös Euroopan järjestelyt johtivat mieleiseen tulokseen. Preussi osti Pommerin, ja valtionkassaan kilisi lähes viisi miljoonaa riikintaaleria.

Kun vanhat hallitsijasuvut palailivat Euroopan valtaistuimille, Karl Johan hermoili asemaansa. Hän oli ainoa Napoleo­nin aikainen monarkki, kuin jäänne vallankumouksen päivistä, eikä edes kuningas. Hän hätäili turhaan. Prinssin ura jatkui.

Kun Kaarle XIII neljä vuotta myöhemmin kuoli, Karl Johanista tuli Kaarle XIV Juhana. Viralliset kruunajaiset pidettiin päivälleen 30 vuotta sen jälkeen, kun majoitusmestari Bernadottesta oli tullut vääpeli Bernadotte. Köyhä porvarin poika Pausta oli tehnyt melkoisen luokkanousun.

Lähteenä historioitsija Herman Lindqvistin mainio elämäkertateos Ensimmäinen Bernadotte. Sotilas, hurmuri ja kuningas. Suom. Päivi Kivelä, WSOY 2011. Alkuteos Jean Bernadotte: Mannen vi valde, Albert Bonniers Förlag 2009.

Kaarle XIV Juhana kuninkaana 1818–1844
Oskar I
1844–1859
Kaarle XV
1859–1872
Oskar II 1872–1907
Kustaa V
1907–1950
Kustaa VI Aadolf
1950–1973
Gustaf Adolf
kruununprinssi kuoli lento-onnettomuudessa 1947
Kaarle XVI Kustaa
1972 alkaen
Victoria
s. 14.7.1977
Estelle
s.  23.2.2012

Päätös koitui Ruotsin onneksi

Bernadotten valinnassa ruotsalaisilla kävi yhtä hyvä tuuri kuin marsalkalla omassa elämässään – vaikka kruununprinssi ei Suomea takaisin hankkinutkaan. Bernadotte loi Ruotsiin puolueettomuuspolitiikan, joka on säästänyt maan kaikilta muun Euroopan käymiltä sodilta.

Kruununperimyskin on pysynyt hyvällä tolalla, sillä kaikilla Bernadotte-kuninkailla on ollut liuta lapsia. Tässä kuussa Ruotsi juhlii jo suvun yhdeksännen kruununperillisen, prinsessa Estellen, yksi­vuotispäivää.

Huima luokkanousu onnistui kuohuvassa EuroopassaJean Bernadotten elämä on hannuhanhitarina vailla vertaa. Hän pääsi rakentamaan uraa Ranskan vallankumouksen mullistuksissa, joita ilman porvarispojan olisi ollut mahdotonta kivuta yhteiskunnan huipulle. Vanhan vallan aikaan korkeimmat upseerinarvotkin jaettiin ylimyssukujen kesken.

26.1.1763 Jean Bernadotte syntyy Paussa Ranskan Pyreneillä.
1780
3.9. Bernadotte värväytyy armeijaan ja saa palvelupaikan Korsikasta.
1785–1788
Bernadotte ylenee korpraaliksi, kersantiksi ja vääpeliksi.
1789
17.6. Ranskan valtiopäivien porvarissääty julistautuu kansalliskokoukseksi. Vallankumous alkaa. 5.8. kansalliskokous kumoaa säätyläisten etuoikeudet. Aliupseeri Bernadottelle avautuu tie upseeriksi.
1792
3.4. Bernadotte nousee luutnantiksi Bretagnen-rykmenttiin. 20.4. Ranska julistaa sodan Itävallalle ja Preussille. 22.9. kansalliskokous muuttaa kuningaskunnan tasavallaksi.
1793
21.1. Ludvig XVI mestataan Pariisissa. 1.2. Ranska julistaa sodan Britannialle.
1794
Ranskassa eletään ku­mouksen verihuuruisinta vaihetta. Tuhansia kuolee giljotiinissa. Bernadottelle vuosi on loistokas. Hän ylenee pataljoonankomentajaksi, everstiksi, prikaatinkenraaliksi ja divisioonankenraaliksi.
1795 5.10. rojalistit nousevat kapinaan Pariisissa. Korsikalaiskenraali Napoléon Bonaparte kukistaa rähinöitsijät.
1797
3.3. Bernadotte tapaa Bonaparten ensi kerran. Kenraaleiden henkilökemiat eivät pelaa. 17.8. Bernadotte avioituu Bonaparten kälyn kanssa.
1799
18.6. kenraali Barthélemy Joubert tekee vallankaappauksen. Bernadottesta tulee sotaministeri. 4.7. Bernadottelle syntyy perillinen, Oscar-poika. 10.11. kenraali Bonaparte tekee vallankaappauksen ja nousee konsuliksi. Hän julistaa vallankumouksen päättyneeksi.
1800
Bernadotte toimii komentajana Bretagnessa. Hän pyrkii Espanjan- ja Italian­-armeijan johtoon, mutta paikat menevät Bonaparten lankomiehille.
1801
Bernadotte pyrkii komentajaksi Karibialle. Paikan saa Bonaparten lanko.
1802
Bernadotte pyrkii kuvernööriksi Ranskan Louisianaan Pohjois-Amerikkaan. Bonaparte sanoo ei.
1804 18.5. senaatti päättää järjestää kansanäänestyksen Bonaparten keisariudesta. Bernadotte toteaa yksinvallan kritisoinnin turhaksi. 14.5. Bonaparte nimittää Bernadotten Hannoverin kuvernööriksi ja 19.5. Ranskan marsalkaksi. 2.12. Bonaparte kruunataan keisariksi.
1805
2.12. Napoleon ja Bernadotte lyövät Venäjän ja Itävallan armeijan Austerlitzissa.
1806
5.6. Bernadotte saa kiitokseksi Pontecorvon ruhtinaskunnan Italiasta. 14.10. Napoleon voittaa preussilaiset Jenassa. Bernadotte myöhästyy epämääräisten käskyjen takia. 17.11. Bernadotte vangitsee ruotsalaiset Lyypekissä ja tapaa eversti Gustaf Mörnerin.
1807
4.6. Bernadotte haavoittuu Spandaussa. 14.6. Napoleon voittaa venäläiset Friedlandissa. 9.7. Napoleon ja Aleksanteri I jakavat Euroopan etupiireihinsä Tilsitissä. 14.7. Bernadotte saa nimityksen Hampurin, Bremenin ja Lyypekin kuvernööriksi.
1808
9.2. Bernadotte saa käskyn valmistautua hyökkäämään Ruotsin Skooneen. 21.2. Venäjän armeija vyöryy Suomeen. 13.9. Napo­leon peruuttaa Ruotsin-hyökkäyksen Espanjassa puhjenneen kriisin takia.
1809
29.3. Suomen-sodan tap­piot kärjistävät tilanteen Tukholmassa. Kustaa IV Aadolf luopuu kruunusta. 6.7. Napoleon ja Bernadotte lyövät itävaltalaiset Wagramissa. Bernadotte kehuu omin luvin  joukkojaan. Napo­leon raivoaa. 13.8. Bernadotte saa komennuksen Antwerpeniin. Taas hän julistaa omin päin joukkojensa rohkeutta. Napoleon määrää hänet ruhtinaskuntaansa. 17.9. Ruotsi tunnustaa Suomen Venäjän osaksi Haminan rauhassa.
1810
6.1. Ranska ja Ruotsi solmivat rauhan. 28.5. kruununprinssi Karl August kuolee äkillisesti. 25.6. Luutnantti Carl Otto Mörner pyytää Bernadottea kruununprinssiehdokkaaksi. 26.6. Bernadotte esittelee asian Napoleonille. Keisari esittää viilipyttyä. 21.8. Ruotsin valtiopäivät valitsevat Bernadotten kruununperijäksi. 5.11. Bernadottesta tulee kruununprinssi Karl Johan. 13.11. Ruotsi julistaa Napoleonin painostamana sodan Britannialle. Lau­kaustakaan ei ammuta. Napoleon raivoaa.
1811 Maaliskuussa Kaarle XIII vetäytyy hallitusvastuusta. Karl Johan siirtyy valtion ruoriin.
1812
12.1. Ranska iskee Pommeriin painostaakseen Ruotsin sotaan Venäjää vastaan. 24.6. Napoleon aloittaa Venäjän-retken. Siitä tulee fiasko. 27.8. Karl Johan ja tsaari Aleksanteri I tapaavat Turussa, tulevat hyvin juttuun ja vahvistavat yhteistyösopimuksen.
1813
9.7. Venäjä, Preussi, Britannia, Ruotsi ja Itävalta valmistautuvat sotaan Ranskaa vastaan. 16.–19.10. liittokunnan joukon voittavat Napoleonin Leipzigissa. 7.12. Karl Johan voittaa tanskalaiset Bornhöftissä.
1814
14.1. Tanska luovuttaa Norjan Ruotsille Kielin rauhassa. 31.1. liittokunnan joukot marssivat Pariisiin. 6.4. Napoleon luopuu kruunusta. 26.7. Karl Johan hyökkää niskuroivaan Norjaan. 14.8. Norja taipuu unioniin.
1815
20.3. Napoleon tekee comebackin keisariksi. 18.6. liittokunta lyö Napoleonin Waterloossa. 22.6. Napoleon luopuu toistamiseen kruunusta.
1818
5.2.Kaarle XIII kuolee. 11.5. Kaarle XIV Juhana kruunataan kuninkaaksi. 7.9. kuninkaasta tulee myös Norjan kuningas Kaarle III Juhana.
1821
5.5. Napoleon Bona­parte kuolee karkotussaaressaan Saint Helenassa.
8.4.1844
Kaarle XIV Juhana kuolee Tukholmassa hallit­tuaan 26 vuotta. Vain yksi unelma jäi täyttymättä. Suostuessaan Ruotsin kruununprinssiksi Jean Berna­dotte elätteli toiveita noususta Ranskan johtoon Napoleonin jälkeen. Edes onnettaren suosikki ei saanut kaikkea.

Ihastui Napoleonin morsiameen

Tietämättään Jean Bernadottesta tuli Napoléon Bonaparten haastaja myös naismarkkinoilla. Tavatessaan tulevan puolisonsa Désirée Claryn, Bonaparten kälyn eli veljen vaimon sisaren, hän ei tiennyt, että neitokainen oli ollut menossa naimisiin Bonaparten kanssa, ennen kuin tämä päätä pahkaa hullaantui Joséphine de Beauharnais’hen.

Désirée oli sievä, nuori ja varakas, ihannesiippa miehelle, joka oli jo 35-vuotias ja tyhjätasku. Armeijan palkoilla ei näet rikastuttu. Pari avioitui vain muutaman viikon seurustelun jälkeen elokuussa 1798.

Liitosta tuli pitkälti etäliitto, sillä sodat pitivät Bernadotten rintamalla. Tilaisuuksia yhdessäoloon tarjoutui, kun Bernadotte hoiti tehtäviä Pariisissa tai asettui johonkin asemapaikkaan niin pitkäksi aikaa, että Désiréen kannatti matkustaa tervehtimään häntä.

Kun Bernadottesta tuli Ruotsin kruununprinssi, Désirée sai Gotlannin kreivittären arvon. Hän jäi kuitenkin Ranskaan. Alkuvuodesta 1811 hän saapui Tukholmaan, mutta vetosi pian terveyteensä, jota pohjoinen ilmasto koetteli, ja palasi kotimaahan. Pariskunnan Oscar-poika sen sijaan jäi Tukholmaan, opetteli ruotsin ja ryhtyi toimimaan isänsä tulkkina.

Désirée ei saapunut edes miehensä kruunajaisiin. Hän taipui muuttamaan Ruotsiin 1823, ja kuningatar Desideriaksi hänet kruunattiin vasta 1829.

Pelko pohjusti kutsun

Valtansa huipulla Napoleon komensi melkein koko Eurooppaa.

Jean Bernadotten lailla myös Napoléon Bonaparte sai kiittää menestyksestään Ranskan vallankumousta. Sen kuohuissa säädetty yleinen asevelvollisuus loi suuren armeijan, jonka valtteja olivat ammattiupseerit. Vanhan vallan komentajista iso osa ei ikinä käynyt rykmentissään eikä tiennyt mitään sodankäynnistä. Kun Ruotsin hallitus lähetti kuriirinsa Pariisiin pohjustamaan uuden kruununprinssin valintaa, Napoleon hallitsi mannerimperiumia, johon kuului melkein koko Eurooppa. Keisaria vastaan vikuroinut Ruotsi tunsi olevansa heikoilla ja yritti välttää Euroopan ykkösmiehen vihan.

Britannia, Ranskan vanha uhmaaja, jonka Napoleon koetti pudottaa talou­dellisesti polvilleen. Sodillaan keisari halusi pakottaa koko Manner-Euroopan Britannian vastaiseen kauppasulkuun.

Ruotsi liittolainen muodollisesti 6.1.1810–12.1.1812, tosi­asiallisesti ei koskaan. Ruotsi myöntyi kauppasulkuun ja julistamaan sodan Britannialle, mutta päätökset eivät johtaneet käytännön toimiin. Lopulta Napoleon iski Pommeriin pelotellakseen maata.

Tanska liittolainen vuodesta 1807, jolloin kuningaskunta pyysi Napoleonilta suojelua Britanniaa vastaan.

Preussi liittolainen vuodesta 1807, jolloin Napoleon jakoi kuningaskunnan Aleksanteri I:n kanssa.

Venäjä liittolainen vuosina 1807–1811. Aleksanteri I taipui mukaan kauppasulkuun, mutta välit rakoilivat ja katkesivat kokonaan Napoleonin Venäjän-retkeen.

Varsova vasalli vuodesta 1807, jolloin Napoleon perusti herttuakunnan Preussin alueista.

Hollanti osa Ranskaa vuodesta 1806

Belgia osa Ranskaa vuodesta 1797

Ruotsin Pommeri

Itävalta liittolainen vuodesta 1810, jolloin Napoleon avioitui keisari Frans I:n tyttären Marie Louisen kanssa.

Sveitsi vasaili vuodesta 1802

Illyria osa Ranskaa vuodesta 1809

Pau Bernadotten kotikaupunki

Espanja satelliitti vuodesta 1808, jolloin Napoleonistutti veljensä Ranskan vanhan liittolaisen valta­istuimelle.

Korsika osa Ranskaa vuodesta 1769

Italia satelliitti vuodesta 1805

Lombardia osa Ranskaa vuodesta 1797

Napoli satelliitti vuodesta 1806

Satelliitit, joiden valtaistuimella oli Napoleon itse tai hänen veljensä.Vasallit, joissa Napoleon harjoitti sanelupolitiikkaa.Liittolaiset, joiden kanssa Napoleonilla oli yhteistyösopimus.Uhmaajat, joista Napoleon ei saanut käskyläisiään.

Koko tapasi monia kuuluisuuksia. 2016 se sai näppäillä Red Hot Chili Peppersin Flean bassoa. Kuva: FolsomNatural/Wikimedia Commons
Koko tapasi monia kuuluisuuksia. 2016 se sai näppäillä Red Hot Chili Peppersin Flean bassoa. Kuva: FolsomNatural/Wikimedia Commons

Mikä motivoi gorillaa oppimaan ja käyttämään viittomia? kysyi Tiede 22 vuotta sitten. Uteliaisuus, halu pyytää jotain, halu jutella, halu ilmaista tunteita, vastasi Francine Patterson, maailmankuulu Kokon kouluttaja.

Yksi ihmisten ikiaikaisista haaveista on kyky puhua eläinten kanssa samalla kielellä. Mitä eläimen päässä liikkuu? Voisiko sen aivoituksia ymmärtää? Vai olisiko eläimen sisäinen maailma yhtä vieras kuin ulkoavaruudesta tupsahtaneen muukalaisen?

Psykologi Francine Patterson on nähnyt Koko-gorillan kasvavan yksivuotiaasta aikuiseksi ja on opettanut sille amerikkalaista ameslan-viittomakieltä. Kokon vertaaminen avaruusolioon huvittaa Pattersonia:

– En voisi ajatella Kokoa ”vieraan älyn” edustajaksi, sillä sen kasvattaminen on ollut kuin lapsen kasvattamista. Sillä on jopa ollut uhmaikänsä kuten ihmislapsella.

Ainoat hetket, jolloin Patterson myöntää hänen ja Kokon välillä olevan ymmärtämisvaikeuksia, ovat silloin, kun Koko käyttää viittomakieltä luovasti ja keksii omia viittomia.

Vuosi sitten Kokoa laihdutettiin keventämällä sen ruokavaliota. Tällöin viherrehusta tuli Kokolle merkittävä puheenaihe, ja koska sen sanavarastossa ei ollut sopivaa viittomaa, se kehitti uuden koskettamalla kämmenensä sisäreunalla ohimoaan muhkeiden kulmakaariensa vierestä.

– Koko turhautui yrittäessään saada meitä ymmärtämään uuden viittomansa merkitystä, ja ,e turhauduimme yrittäessämme tulkita itsepäisesti päätään osoittelevaa gorillaa, muistelee Patterson.

– Lopulta pääsimme samalle aaltopituudelle, mutta vasta paljon myöhemmin tajusimme, miksi Koko viittoi ohimoonsa. Viherrehu, englanniksi browse, kuulostaa melkein samalta kun kulmakarva, (eye)brow. Koko oli kuullut ihmisten käyttävän molempia sanoja ja tiesi niiden merkitykset – testien mukaan se pystyy kääntämään puhuttua englantia viittomakielelle – ja ilmeisesti teki omat johtopäätöksensä sanojen samankaltaisuudesta.

Koko Koko-projekti on pitkäaikaisin laatuaan. Kun Patterson aloitti 1972, psykologit Allan ja Beatrice Gardner olivat juuri osoittaneet, että simpanssille voidaan opettaa viittomakieltä. Gorilloja kuitenkin pidettiin juroina ja yhteistyöhaluttomina, eikä niiden älystä tai oppimiskyvystä tiedetty juuri mitään.

Afrikassa vuorigorilloja tutkineen Dian Fosseyn ohella Francine Patterson on muuttanut yleisen mielikuvan gorilloista: vaarallisina hirviöinä pidetyt eläimet on alettu mieltää lempeiksi jättiläisiksi.

Kolmella merkillä alkuun

 Koko on naaras ja kuuluu läntiseen alankogorillarotuun, joka on kotoisin Länsi-Afrikan sademetsistä. Se syntyi San Franciscon eläintarhassa 1971 heinäkuun neljäntenä eli Yhdysvaltain kansallispäivänä ja sai siksi japaninkielisen nimen Hanabi-Ko, ilotulituslapsi. Kun Patterson alkoi opettaa Kokoa, se oli vuoden ikäinen.

Patterson sai Kokon kiinnostumaan käsistään puhkumalla höyryä gorillasuojan ikkunoihin ja piirtämällä niihin sormellaan. Koko matki innokkaasti. Viittomakielen opetus aloitettiin näyttämällä gorillalle esineitä ja asettamalla sen kädet oikeaan viittoma-asentoon.

Alussa Pattersonin tavoitteena oli vain selvittää, pystyikö Koko oppimaan kolme merkkiä: juoma, ruoka ja lisää.

Gorilla osoittautui kuitenkin halukkaaksi viittojaksi, ja vähän yli kolmen vuoden ikäisenä se oli käyttänyt jo yli kahtasataa merkkiä. Näistä 78 täytti Pattersonin asettaman kriteerin, jonka mukaan Kokon katsottiin osaavan viittoman, jos se käytti sitä oikein ja oma-aloitteisesti vähintään puolena kuukauden päivistä.

Patterson tutki Kokon oppimista alusta asti kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta hän kartoitti gorillan kielitaitoa edellä olevan kaltaisten tiukkojen kriteerien mukaan. Toisaalta hän seurasi avoimin mielin Kokon ilmaisuja selvittääkseen, miten se käytti viittomakieltä eri tilanteissa.

Patterson väitteli alankogorillan kielellisistä kyvyistä Stanfordin yliopistossa 1979. Havaintonsa Kokon ensimmäisiltä kymmeneltä vuodelta hän julkaisi Amerikan Psychologist-, American Journal of Psychology-, Journal of Pragmatism- ja Word-lehdissä. Lisäksi hän kirjoitti 1978 yleistajuisen artikkelin National Geographiciin sekä 1981 suurelle yleisölle tarkoitetun kirjan The education of Koko, jonka Otava julkaisi suomeksi nimellä Koko – puhuva gorilla vuonna 1987.

Kirja ei ollut Koko-projektin tilinpäätös, vaan kielikoulutus on jatkunut keskeytyksettä. Koko asustaa nykyisin Gorilla-säätiön tiloissa Kalifornian Woodsidessa. Seuranaan sillä on kaksi urosgorillaa: 23-vuotias ystävä Michael ja 15-vuotias sulhanen Ndume.

Viittomakieli joustaa

Patterson on yhdessä John Bonvillianin kanssa verrannut viittomakielen alkeisoppimista lapsia ja gorilloja opetettaessa. He julkaisivat tuloksensa First Language-lehdessä 1993.

Ameslanin viittomista 10–15 % on ikonisia eli kohdettaan matkivia, ja voidaan teoretisoida, että tällaisia viittomia olisi helpointa oppia. Pattersonin ja Bonvillianin havaintojen perusteella ikonisuus ei kuitenkaan ollut ratkaisevaa sen enempää gorillojen kuin lastenkaan oppimiselle. Lasten kymmenestä eri viittomasta kolmannes oli ikonisia, gorillojen (Kokon ja Michaelin) noin puolet. Viidenkymmenen viittoman sanavarastossa ikonisten osuus säilyi likipitäen samana.

Puhuvat lapset käyttävät selvästi enemmän kysymystä tai tarkoitusta ilmaisevia sanoja (esim. ”what” tai ”for”) kuin viittovat lapset tai Pattersonin gorillat. Kymmenen sanan tai viittoman sanavarastosta oli puhuvilla lapsilla tällaisia sanoja 6 %, viittovilla lapsilla ja gorilloilla ei yhtään. 50 sanaa tai viittomaa osaavilla vastaavat osuudet olivat 4 %, 1 % ja 0 %.

Pattersonin mukaan sanallinen kysymys ei viittomakielessä olekaan yhtä luonteva kuin kysyvä katse. Jälkimmäistä käyttävät niin ihmiset kuin gorillat. Koko ja Michael ovat sittemmin viittoneet kysymyssanojakin silloin tällöin, Koko useammin kuin Michael.

Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, ettei viittovien apinoiden voi väittää oppineen kieltä, koska ne eivät näytä ymmärtävän sanajärjestyksen merkitystä. Tähän päätyi Nim-simpanssia kouluttanut Herb Terrace. Toisaalta Roger Foutsin opettama Lucy-simpanssi ymmärsi eron esimerkiksi lauseiden Roger kutittaa minä ja minä kutittaa Roger välillä.

– Kokon ja Michaelin viittomasarjoissa ilmenee kyllä sanajärjestystä, Patterson kertoo. – Mutta järjestys ei ole puhutun englannin kielen mukainen – kuten ei ameslanissa yleensäkään.

Patterson huomauttaa lisäksi, ettei sanajärjestys ole viittomakielessä yhtä keskeinen asia kuin puhutussa kielessä, joka on lineaarinen sanajono. Viittomia voidaan nimittäin yhdistellä niin, että yksi ele vastaa useaa sanaa.

Keksii omia nimiä

Ollessaan nykyään ihmisten seurassa Koko aloittaa useimmat keskustelut, ja sen viittomasarjat ovat yleensä 3–6 merkin mittaisia. Se käyttää aktiivisesti noin 500:aa viittomaa ja on vuosien mittaan käyttänyt yli 400:aa muuta. Koko ymmärtää noin 2 000 puhuttua englanninkielistä sanaa. Michael käyttää aktiivisesti yli 350:tä viittomaa; Ndumelle ei ole opetettu viittomakieltä.

Koko ja Michael viittovat jonkin verran keskenään, mutta antoisimmin gorillakolmikko viestii omilla ilme-, ele ja äänisignaaleillaan.

– Tuntuu, että niiden kieli on paljon ihmisten kieltä tehokkaampaa, nauraa Patterson.

Mikä sitten motivoi gorilloja oppimaan ja käyttämään viittomia?

– Uteliaisuus, halu pyytää jotakin, halu jutella asioista, halu ilmaista tunteitaan, Patterson luettelee. – Gorillat saattavat myös kommentoida tapauksia, jotka ovat sattuneet äskettäin.

Koko on keksinyt omia nimityksiä monille asioille. Esimerkiksi nainen on sille huuli ja mies jalka.

Se osaa myös olla näsäviisas. Kerran se piteli valkoista pyyhettä ja viittoi yhä uudestaan punainen, vaikka kouluttaja vakuutti sen olevan väärässä. Lopulta Koko osoitti virnuillen pientä punaista nukkahöytyvää, joka oli tarttunut pyyhkeeseen.

Koko myös leikkii mielikuvilla ja vitsailee. Imettyään kerran letkulla vettä se nimitti pitkään jälkeenpäin itseänsä elefanttigorillaksi. Kerran se pyysi kaatamaan juomaa ensin nenäänsä, sitten silmäänsä ja lopuksi korvaansa – ja nauroi päälle.

Michael taas kerran hämmensi kouluttajansa viittomalla seuraavat sarjat: tyttö, tietää lyö-suuhun, lyö-suuhun punainen puree, tietää, tukka tyttö punainen, huuli (tarkoittaen naista), huuli huuli huuli paha vaiva. Kävi ilmi, että Michael oli nähnyt ennen kouluttajan tuloa pihalla tappelun, jonka oli aloittanut punatukkainen nainen,

– Viittomien oppimista saattaa helpottaa se, että hyvä käsien koordinaatio on luontainen kyky niin ihmiselle kuin ihmisapinoille, sanoo Patterson ja viittaa Sue Savage-Rumbaughin kokeisiin, joissa Kanzi-simpanssille opetettiin iskoksien lyömistä kivestä esi-ihmisten tyyliin.

Kurkistuksia mieleen

Pattersonin gorillojen seurana on ollut sekä koiria että kissoja. Kokolla on nykyäänkin lemmikkinään 11-vuotias kissa, jonka kanssa se leikkii mielellään. Michael puolestaan tulee hyvin toimeen koirien kanssa. Koko ei vaikuta oikein ymmärtävän koirien leikkiä, ja muutkin gorillat hermostuvat, jos ne näkevät koirien kisailevan keskenään; riehakas nahistelu ilmeisesti näyttää niistä tappelulta.

Leikkiessään yksin gorillat ”puhuvat” itsekseen kuten lapset. Ne kuitenkin häiriintyvät ja lopettavat viittomisen heti, jos huomaavat jonkun katselevan.

Gorilloilla on eräs asenne, jota Pattersoninkin on vaikea ymmärtää. Ne eivät nimittäin halua nähdä ihmisen ottavan mitään toiselta ihmiseltä.

– En ole varma, miksi ne eivät pidä siitä, Patterson sanoo. – Epäilen kuitenkin syyksi niiden hierarkiakäsityksiä: alempiarvoinen voi antaa tavaroita pois muttei koskaan ottaa niitä ylempiarvoiselta yksilöltä.

Koko pystyy säätelemään tunteitaan. Kun gorillat ovat tyytyväisiä, ne päästävät kehrääviä hyrinöitä. Harmistunut gorilla saattaa puolestaan haukahtaa, mikä Pattersonin mukaan tarkoittaa: ”Älä tee noin!”

Haukahdus saattaa päästä esimerkiksi jos ruoka-aikana tarjoilu on hidasta. Tällöin hoitajilla on tapana pitää muutaman minuutin tauko, koska ärtynyt gorilla voisi teoriassa käydä heihin käsiksi.

– Kerran olin keskustelemassa avustajan kanssa, kun Koko haukahti, Patterson kertoo. – Nyt meidän täytyy odottaa hetki, sanoin. Mutta Koko kehräsikin heti perään eli antoi hyvän olon signaalin. Ilmeisesti se tahtoi kertoa, ettei tarkoittanut mitään pahaa.

Hermostuessaan gorillat saattavat nimitellä ihmistä esimerkiksi viittomalla sinä likainen vessa. Kokon suosima haukkumasana on lintu, sillä nuorena se hermostui pihalla räksyttäviin närhiin.

Se ei kuitenkaan periaatteessa halua loukata toisten tunteita. – Pyysin kerran Kokoa nimittelemään erästä henkilöä, Patterson muistelee. – Odotin kirousten ryöppyä mutta yllätyksekseni se viittoikin: Koko kohtelias.

Jos saisit tilaisuuden, mitä sinä kysyisit gorillalta?

Petri Riikonen on Tiede 2000 -lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede 2000 -lehdessä

2/1996 ja tiede.fi:ssä helmikuussa 2002

Päivitetty 22.6.2018

Koko projektin tapahtumia

1972 Francine Patterson alkaa opettaa viittomakieltä yksivuotiaalle Koko-gorilla-naaraalle tavoitteenaan tutkia gorillan kielellisiä kykyjä.

1974 Koko muuttaa San Franciscon eläintarhasta Stanfordin yliopiston alueelle.

1976 Gorillasäätiö perustetaan. Kolmi-vuotias Michael-uros otetaan projektiin toiseksi gorillaksi.

1977 Patterson saa tutkimusapurahan National Geographic Societylta.

1979 Gorillasäätiö muuttaa Kalifornian Woodsiden metsäiselle ylängölle.

1985 Ronald Cohnin valokuva Kokosta ja sen lemmikkikissasta valitaan Time-lehden vuoden kuvaksi.1990 Havaijin Mauin saarelta valitaan paikka tulevalle gorillojen suojelualueelle.

1992 11-vuotias Ndume-gorillauros liitetään joukkoon siinä toivossa, että se pariutuisi Kokon kanssa.

1996 Koko täyttää 25 vuotta heinäkuun neljäntenä päivänä.

1997 Koko-projekti on jatkunut 25 vuotta.

2017 Koko-projekti täyttää 45 vuotta.

19.6.2018 Koko kuolee nukkuessaan 46 vuoden iässä.

 

Mitä on ameslan?

Amerikkalaisten kuurojen viittomakieli, American sign language eli ameslan, on Yhdysvaltojen neljänneksi käytetyin kieli.

Yksittäinen viittoma voi merkitä kirjainta, sanaa tai sanayhdistelmää. Viittomat voivat olla täysin keinotekoisia. Ne voivat myös olla ikonisia eli matkia kohdettaan tai metonyymisiä eli liittyä jotenkin kohteeseensa.

Keinotekoinen on esimerkiksi viittoma isä, jossa asetetaan avoimen käden peukalonpää otsaa vasten.

Ikoninen on esimerkiksi syödä, jossa kättä liikutetaan suuta kohti ja pois kuin vietäisiin suupaloja huulille.

Pikkuleipä on metonyyminen viittoma: kädellä ”leikataan” toista kämmentä kuin paloiteltaisiin taikinaa.

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018