Ruokakasveista valmistettava etanoli ja sademetsiä uhkaava palmuöljy ovat joutuneet kansalaisjärjestöjen hampaisiin. Kaikki biopolttoaineet eivät onneksi ole sosiaalisesti ja ekologisesti kelvottomia.



Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2008

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Neljä vuotta sitten Yhdysvaltain tiedeviikolla Seattlessa intoiltiin vetytaloudesta. Presidentti George W. Bush oli aiemmin julistanut Liittovaltion tila -puheessaan, että vuosituhannen alussa syntyneiden lasten tultua ajokortti-ikään heidän ensimmäinen oma autonsa kulkisi päästöttömästi vedyllä.

Vetyhype on saanut tehdä tilaa biobuumille. Neljässä vuodessa on ehditty suomalaisessakin energiapoliittisessa keskustelussa kokea sekä etanolihumala että biokrapula.

Ensin biopolttoaineiden piti kumota riippuvuus tuontiöljystä, pysäyttää lämpeneminen ja vielä pelastaa viljelijöiden toimeentulo. Sitten paljastui, että biopolttoaineet saattavat vaatia panoksena enemmän tuontienergiaa kuin ne itse sisältävät.

Pahimmillaan ne siis kiihdyttäisivätkin ilmastonmuutosta. Ruoan hinta nousee, palmuöljyplantaasien tieltä kaadetaan sademetsää - ja Brasilian sokerietanolikin valmistuu orjatyövoimalla, kriitikot maalailivat.


Maankäyttö ei saisi huonontua

Helmikuisessa Bostonin tiedekokouksessa biokrapulasta oli jo noustu. Biopolttoaineita voi tuottaa ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla. Se kuitenkin edellyttää, että niiden tärkeimmät vaikutukset ympäristöön ja yhteiskuntaan otetaan huomioon elinkaarianalyysissä.

Ensinnäkin pitää laskea biomassan tuotannon, kuljetusten ja prosessoinnin energiapanokset. Jo näiden perusteella esimerkiksi suomalainen ohraetanoli säästää ilmastoa tai energiaa hyvin vähän, jos ollenkaan.
Lisäksi uusimpiin elinkaarianalyyseihin on otettu mukaan biopolttoaineiden aiheuttamat maankäytön muutokset. Vaikutukset voivat globaaleilla markkinoilla olla hyvinkin epäsuoria.

Jos esimerkiksi Yhdysvalloissa otetaan pelto ruoantuotannosta etanolintuotantoon, jossain muualla maailmassa raivataan vastaava uusi alue viljelyyn. Kun pelto tehdään luonnontilaisesta, hiiltä sitovasta ekosysteemistä, ilmaan pääsee entistä enemmän hiilidioksidia. Muutosten myötä ruoan hintakin saattaa nousta.

Nature Conservancy -yhdistys ja Minnesotan yliopisto julkaisivat tammikuussa hämmentävän tutkimuksen Climate Change and Energy - The True Cost of Biofuels.

Sen mukaan sademetsien, soiden, savannien ja ruohikkojen raivaus polttoaineviljelmiksi Brasiliassa, Kaakkois-Aasiassa ja Yhdysvalloissa tuottaisi 17-420 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin ne fossiiliset polttoaineet, jotka bioversiot vuosittain korvaisivat. Pahimmillaan kestäisi siis yli 400 vuotta, ennen kuin päästöjä näin pienentämällä olisi maksettu takaisin maan muokkaamisesta aiheutunut hiilivelka.


Jatropa ratkoo monta ongelmaa

Biopolttoaineen tuotantoon soveltuvalta kasvilta vaadittaisiin melkoinen yhdistelmä toivottuja ominaisuuksia.
Se ei saisi syrjäyttää sademetsää. Se ei saisi olla ruokakasvi, eikä sen pitäisi viihtyä ruokakasvien tuotantoon sopivilla maillakaan.

Sen pitäisi tuottaa vähällä lannoituksella paljon biomassaa, jonka pitäisi olla helposti jalostettavissa biodieseliksi. Kasvin pitäisi nopeasti kasvaa tuottavaksi, ja sen pitäisi sopia viljelyalueensa sosiaalisiin ja taloudellisiin oloihin.
Tällainen kasvi on olemassa. Sen tieteellinen nimi on Jatropha curcas.

Muun muassa risiinin, kumipuun ja maniokin kanssa samaan tyräkkikasvien heimoon kuuluva jatropa-suvun pensas on noussut puheenaiheeksi niin äskettäin, ettei sillä ole vielä edes suomenkielistä nimeä.

Alkujaan kyseinen jatropa on Keski-Amerikasta. Se on myrkyllinen, viisimetriseksi kasvava pensas, joka sietää hyvin kuivuutta ja esimerkiksi suolaista tai emäksistä maaperää. Sitä kasvatetaan Aasiassa ja Afrikassa pensasaidoiksi suojaamaan peltoja ja puutarhoja eläimiltä.

Jatropan siemenistä noin kolmannes on öljyä, josta saa laadukasta biodieseliä. Valmistukseen kuluu sen verran energiaa, että hyötysuhde ei ole aivan yhtä hyvä kuin esimerkiksi kaakkoisaasialaisessa palmuöljyssä. Suhde on kuitenkin paljon parempi kuin esimerkiksi yhdysvaltalaisessa maissietanolissa.

Ilmaston kannalta joutomaiden metsittäminen jatropalla olisi kaksinkertaisesti hyödyllistä. Paitsi että pensaat tuottavat fossiilista öljyä korvaavaa polttoainetta, ne itsessään sitovat hiiltä.

Jatropaa on helppo viljellä, mutta siementen keräys on käsityötä. Ainakaan vielä sopivia koneita ei ole olemassa. Englantilaisen Ron Oxburghin mukaan työvoimaa tarvitaan yksi henkilö yhtä hehtaaria kohden.

Jatropan viljely ei siis sovellu erityisen hyvin vauraisiin maihin. Trooppisten, väkirikkaiden kehitysmaiden köyhissä kylissä työvoimaa ja muuhun käyttöön kelpaamatonta maata kuitenkin riittää.

Yksi hehtaari tuottaa öljyä noin puolitoista tonnia. Oxburgh kuitenkin uskoo, että hehtaarisato on kasvatettavissa merkittävästi suuremmaksikin. Esimerkiksi malesialainen öljypalmu tuottaa nelisen tonnia hehtaarilta.


Tuulipuistojen joutomaille

Jatropasta saa biodieseliä tehokkaimmin, kun tuotanto yhdistetään johonkin muuhun toimintaan. Oxburghin mukaan biopolttoaineiden tuottajat Intiassa ovat kokeilleet yhteistyötä teenviljelijöiden kanssa.

Teeviljelmät nimittäin vaativat työvoimaa vain jaksoittain. Kun tee ei kaipaa huolenpitoa, työntekijöitä riittää jatropan keräykseen ja jalostukseen.

Teetilojen ympärillä on Oxburghin mukaan myös usein paljon teen viljelyyn kelpaamatonta kuivaa maata, jossa vähemmän nirso jatropa viihtyy.

Washingtonilaisen International Resources Groupin tutkija Matthew Mendis puolestaan uskoo, että jatropaa kannattaa viljellä Intian tuulipuistoissa.

Tuulivoimaa on Intiassa jo nyt kahdeksan gigawattia, siis suunnilleen kahdeksan tavanomaisen ydinreaktorin verran. Sikäläinen tuulivoiman kapasiteetti on lisäksi moninkertaistumassa lähiaikoina.

Mandisin mukaan tuulivoimapuistot on yleensä rakennettu joutomaille, joilla ei voi viljellä juuri mitään. Itse myllyt vievät niin vähän tilaa, että jopa 95 prosenttia puiston pinta-alasta voisi antaa jatropalle.

Miksi tuulipuisto sitten olisi parempi vaihtoehto kuin jokin muu joutomaa Intiassa? Koska tuulipuistoissa on valmiina infrastruktuuri eli tiet ja sähköjohdot ja usein myös lähistöllä asuvaa työvoimaa, Mandis kertoo.
Kaikkiaan Intiassa on joutomaata 66 miljoonaa hehtaariaa, joista Mandisin mukaan noin 13 miljoonaa sopisi jatropan viljelyyn.

- Kannattaisi kuitenkin aloittaa tuulivoimapuistoista, Mandis toistaa.
Intian ohella jatropa on lupaava energiakasvi varsinkin Saharan eteläpuoliselle Afrikalle.



 

Sisältö jatkuu mainoksen alla