Neuroproteesit tulevat. Kun hermosto vaurioituu, mitä kaikkea tekniikka korjaa?





Bioninen käsi: 1 160 000 dollaria. Silmiin verkkokalvoimplantit: 1 300 000 dollaria kappale. Muistiproteesi aivojen hippokampukseen: 580 000 taalaa. Pakettiin vielä pari tekoniveltä, tekohaima, asiakaskohtaisesti räätälöity tekomaksa ja kehonsisäinen tietokone. Laskun loppusummaksi tulee silloin kuusi miljoonaa dollaria.
Kuvitellun hinnaston 2010-luvulla saatavasta "kuuden miljoonan dollarin miehen" varustuksesta julkaisi yhdysvaltalainen aikakauslehti Popular Mechanics toissa vuonna.

Tekniikan kehitys lennättää mielikuvitusta, ammattilaisten mielestä liiankin vauhdikkaasti.

- Valitettavasti eräät kollegat ja journalistit eivät tee kunnolla eroa tosiasioiden, likimääräisten arvioiden ja hämärien spekulaatioiden välillä, sanoo biofyysikko, professori Peter Fromherz sähköpostihaastattelussa. Hänen tiiminsä saksalaisessa Max Planck -instituutissa tutkii aivosolujen ja elektroniikan yhdistämistä.


Bioninen nainen elää Chicagossa

Koetetaanpa siis pitää tosiasiat erossa spekulaatioista, mikä ei ole kovin vaikeaa. Todellisuus on tarpeeksi jännittävää.

Lähimmäksi alkuperäistä kuuden miljoonan dollarin miestä, 1970-luvun televisiosarjan sankaria, on päässyt nainen, Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas Claudia Mitchell. Chicagon kuntoutuskeskus RIC esitteli hänet viime vuonna maailman ensimmäisenä "bionisena naisena". Tuokin nimitys lainattiin tieteisfantasiasta, tv-sarjasta Bionic Woman.

Claudia oli menettänyt käsivartensa moottoripyöräonnettomuudessa. Biolääketieteellisen tekniikan professorin Todd Kuikenin johtama RIC:n lääkäriryhmä asensi hänelle "bionisen" käden, joka tottelee ajatuksia.

Kun koko käsi amputoidaan, sitä liikuttava suuri rintalihas jää työttömäksi. Kirurgit keksivät kääntää joutilaaseen lihakseen hermot, jotka tavallisesti kulkevat käsivarteen, ja käyttää rintalihasta sähköisen hermosignaalin vahvistajana. Rinnan iholle asennettiin signaalia sieppaavat elektrodit, jotka syöttävät datan proteesin moottoreihin.

Kuukauden harjoittelulla Claudia oppi käyttämään kättään vaistomaisesti. Nyt hänen tarvitsee vain tavalliseen tapaan ajatella ojentavansa kättään tai avaavansa ja sulkevansa kämmentään. Proteesi tottelee heti.
Jokapäiväiset toimet, kuten meikkaaminen, siivoaminen tai pyykinpesu, sujuvat bionisella kädellä kuusi kertaa nopeammin kuin perinteisellä proteesilla.

- Tämä on ensimmäinen kerta, kun neuroproteesi on osoittautunut toimivaksi, sanoo fysiatrian erikoislääkäri Pekka Rantanen. Hän on toiminut apuvälineteollisuudessa asiantuntijana ja ollut myös itse kehittämässä lihasten sähköistä stimulointia. Nykyisin hän valvoo Lääkelaitoksen ylilääkärinä terveydenhuollon laitteiden turvallisuutta. - Onnistuminen saattaa kertoa jotain siitä, kuinka tällaisia erittäin invalidisoivia koko yläraajan amputoitumisia tulevaisuudessa hoidetaan.


BrainGatella liikettä myös lihaksiin

Ongelmia, joita syntyy luotaessa yhteyttä hermojen ja proteesin välille, yritetään kiertää sieppaamalla signaali suoraan lähetyspaikalta eli aivokuoresta.

Tähän pyrkii esimerkiksi neurotieteilijä John Donoghue, joka työskentelee professorina Brownin yliopistossa Rhode Islandissa ja toimii samalla Cyberkinetics-yhtiön tieteellisenä johtajana. Yksi yhtiön tuotteista, jota testataan parhaillaan kliinisissä esitutkimuksissa, on BrainGate.

BrainGate on paidannapin kokoinen piisiru, jossa törröttää elektrodeja kuin fakiirin piikkimatossa. Siru istutetaan liikeaivokuoreen. Sata kultalankaa yhdistää sirun "pistorasiaan", joka on ruuvattu kalloon. Sitten tarvitsee vain tökätä päähän töpseli, ja käyttäjän ajatukset kulkevat kaapelia pitkin pyörätuoliin, tietokoneeseen ja muihin laitteisiin.

Neliraajahalvautunut jalkapallotähti Matthew Nagle on ohjannut BrainGatella tietokonetta ja television kaukosäädintä. Periaatteessa tekniikalla voi ohjata mitä tahansa, jonakin päivänä myös halvaantuneita jalkoja ja käsiä.

Halvaantuneiden raajojen aivo-ohjauksen kehittämisessä Donoghue tekee yhteistyötä professori Hunter Beckhamin kanssa. Beckham on biolääketieteellisen tekniikan ja ortopedian tutkija Case Western Reserve -yliopistossa Ohiossa.

Beckham on kehittänyt toiminnallista sähköstimulointia eli fes:ää (functional electronic stimulation). Koska sähköimpulssit saavat lihaksen supistumaan ja laajenemaan, liikkeet on mahdollista tuottaa sähköisillä käskyillä.
Beckhamin kuuluisin potilas Jennifer French halvaantui lumilautaonnettomuudessa vuonna 1998. Seuraavana vuonna hän sai stimulaattorin, joka ohjaa jalkoja. Laitteen ansiosta hän on voinut jatkaa urheiluharrastuksiaan, joihin lumilautailun lisäksi kuuluu purjehdusta, laitesukellusta ja pyöräilyä.

Tarkoituksena on nyt yhdistää BrainGate ja fes. Donoghue ja Beckham aikovat saada toimivan prototyypin valmiiksi neljän vuoden kuluttua.


Kamerasilmä auttaa näkövammaista

Pystyäkseen antamaan käskyjä lihaksille aivojen on saatava tietoja ulkomaailmasta. Tuhoutuneita tai heikentyneitä aisteja korvaamaan kehitetään omia neuroproteesejaan.

Eniten kokemusta on kuulosta. Ensimmäinen sisäkorvaimplantti asennettiin vuonna 1978 Australiassa, ja nykyään jo noin 100 000 ihmistä kuulee sellaisen ansiosta.

Sattumalta samana vuonna yhdysvaltalainen tekosilmäpioneeri, nyt jo edesmennyt William Dobelle asensi ensimmäisen bionisen silmän, joka kytki pienoiskameran tietokoneen välityksellä aivojen näkökeskukseen.
Dobellen kuuluisin potilas oli kanadalainen Jens Naumann, joka pystyi vuonna 2002 ajamaan autoa saatuaan näkönsä osittain takaisin silmäimplantin avulla.

Silmätautiopin professori Mark Humayun on yksi Dobellen työn jatkajista. Hänen tiiminsä työskentelee Dohenyn silmäinstituutissa, joka toimii Los Angelesissa Etelä-Kalifornian yliopiston yhteydessä.

Viime vuonna Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkelaitos FDA antoi kokeiluluvan instituutin kehittämälle Argus II -nimiselle verkkokalvoimplantille. Videokameran data syötetään verkkokalvoon asennettuihin elektrodeihin.  Nyt kokeiltavassa implantissa on 60 elektrodia. Humayunin mukaan verkkokalvoproteesi voi tulla markkinoille vuonna 2009, jos tutkimukset etenevät suunnitelmien mukaan.

Ensimmäiset implantit, joissa oli vain 16 elektrodia, asennettiin vuonna 2002. Kuusi potilasta kokeili laitetta. Kuva oli yksinkertainen mutta riitti erottamaan esimerkiksi lautasen ja kahvikupin toisistaan, sillä aivot osaavat hyödyntää niukkaakin tietoa. Ulkona kokeilijat näkivät paitsi puun myös oksan ja pystyivät välttämään törmäämisen. Nykylaitteen kuva on kuitenkin vain tumma varjo, joten henkilön tunnistamiseen se ei vielä sovellu.


Hippokampusproteesilla muistia?

Kaikkein hurjapäisimmät neuroproteesihankkeet tähtäävät aivojen vaurioituneiden osien korvaamiseen elektroniikalla. Näin voisi hoitaa häiriöitä älyllisissä toiminnoissa, kuten muistissa.

Tutkijoita kiinnostaa etenkin hippokampus eli aivoturso, joita on yksi kummassakin aivopuoliskossa keskellä aivoja. Hippokampus muistuttaa muodoltaan hieman merihevosta, ja nimitys tuleekin merihevosen tieteellisestä nimestä. Hippokampus muun muassa muokkaa kokemuksia tallentuviksi pitkäaikaiseen muistiin.

Peter Fromherz ja hänen saksalaistiiminsä ovat tutkineet hermosolujen ja elektroniikan liitosta pitkään (ks. Kyborgitekniikka lupaa älyä ja orgasmeja, Tiede 1/2003, s. 18-24). Viime vuonna he esittelivät mikrosirun, jossa rotan hippokampuksen solut kasvavat piitransistorien päällä. Kun ionit kulkevat solukalvon ionikanavasta, jännite ja virta transistorissa muuttuvat. Ärsyttämällä soluja sähköisesti saadaan aikaan impulsseja, jotka transistori tunnistaa. Alkeellinen kahdensuuntainen viestintä solun ja sirun välillä on siten jo mahdollista.

Sirulla, jonka on valmistanut Infineon Technologies, on 16 384 transistoria noin yhden neliömillimetrin alueella. Tietotekniikkaan verrattuna määrä on pieni, mutta hermosolukyborgit ovatkin vielä suunnilleen samassa kehitysvaiheessa kuin tietokoneiden piirit 1950- tai 1960-luvulla.

Fromherzin mukaan hermosolun ja sirun liitännän ensimmäinen sovellusalue on lääkkeiden testaus.


Soluihin kiinni matematiikalla

Atlantin toisella puolella hippokampuksen ja elektroniikan yhdistämistä on tutkinut Etelä-Kalifornian yliopiston biolääketieteellisen tekniikan professori Theodore Berger työtovereineen.

Kalifornialaistutkijat ovat keskittyneet solujen matemaattiseen mallintamiseen. Solusta mitataan syöte ja tuloste (input ja output), ja sitten yritetään rakentaa matemaattinen malli, joka mahdollisimman hyvin jäljittelee solua. Kun malli toimii tarpeeksi tarkasti, pystytään valmistamaan elektroninen komponentti, joka korvaa vaurioituneen solun.

Tutkijat esittelivät tuloksiaan alan tiedelehdessä kesällä 2007. He kutsuvat hermosolun matemaattista kuvausta mimo-malliksi (multiple input, multiple output), joka suunnilleen tarkoittaa "monta syötettä sisään, monta tulostetta ulos". Mimo-malli taas on hajotettavissa sarjaksi miso-malleja (multiple input, single output), jossa on monta syötettä sisään mutta vain yksi tuloste ulos.

Solut käyttäytyvät epälineaarisesti, mikä laskujen kannalta tarkoittaa, että tuloste ei riipu syötteestä suoraviivaisesti vaan usein hyvinkin mutkikkaasti. Ilmiöiden mallintamiseen tutkijat käyttävät maallikolle käsittämätöntä matematiikkaa, kuten Volterran kernel-funktioita ja Laguerren kantafunktioita. Samoja matemaattisia menetelmiä hyödyntävät automaation tutkijat teollisuudessa.

Matemaattista pohjaa rakennettiin jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Edmond Laguerre oli ranskalainen matemaatikko, joka tutki muun muassa likiarvomenetelmiä. Vito Volterra oli italialainen matemaatikko ja fyysikko, joka nykyään tunnetaan parhaiten töistään matemaattisen biologian eli biomatematiikan alalla. Oivallustensa sovellusten kautta he ovat vaikuttaneet ihmiskunnan elämään enemmän kuin monet kuninkaat ja sotapäälliköt.


Kytköksiä ei tunneta tarpeeksi

Vaikka tutkimus etenee nopeasti, aivoista tiedetään silti vielä vähän ja proteesisovelluksiin on pitkä matka.

- Sirujen liittäminen hippokampukseen on puhdasta science fictionia, sanoo Peter Fromherz. - Ongelmana ei ole vain liitäntä - joka on vaikeaa jo yksinkertaisemmissa rakenteissa, kuten sisäkorvassa ja verkkokalvossa - vaan se, että hippokampuksen hermokytkösten toimintaa ei tunneta.

Fromherzin mukaan kaikki tämä siirtää hippokampusproteesin määrittelemättömään tulevaisuuteen.

- On implantti mikä tahansa, siihen liittyy aina infektioriski, lisää puolestaan Pekka Rantanen  - Ihan vähällä en haluaisi itselleni "aivopaisetta", vaikka kuinka muisti paranisi.

Rantasen mukaan tilanne tuskin muuttuu seuraavien viidentoista vuoden aikana miksikään.


Kehitystä yli- ja aliarvioidaan

Neuroproteesien kehitysnopeutta lyhyenä aikana on tavallisesti yliarvioitu. Vuonna 1992 Saksassa tehtiin tulevaisuuskysely eli Delfoi-tutkimus, jossa eri alojen asiantuntijat kertoivat käsityksensä tekniikan kehitysnäkymistä. Noin tuhannen vastaajan keskimääräinen mielipide oli, että vuonna 2008 "tulee mahdolliseksi liittää tietokone suoraan aivoihin".

Kaukaisia kehitysmahdollisuuksia taas helposti aliarvioidaan. Sadan vuoden perspektiivissä "hämärät spekulaatiot" ovat usein realistisimpia.

Televisiosarjassa kuuden miljoonan dollarin mies sai tehojalat, joilla hän pystyi juoksemaan sata kilometriä tunnissa. Toiseen silmään kirurgit asensivat 20-kertaisen zoomin ja infrapunanäön.

Koska kamera jo nyt pystyy syöttämään verkkokalvolle karkeita kuvia, tuntuu mahdolliselta, että joskus 2070-luvulla silmäimplantin käyttäjä voi katsella maailmaa koko spektrin leveydeltä.

Myös tekojalat kehittyvät nopeasti. Nykyisillä moottoroiduilla ja tietokoneohjauksisilla jalkaproteeseilla kelpaa jo sotaankin. Yhdysvaltojen armeijan majuri David Rozelle, jonka oikean jalan miina oli ruhjonut Irakissa vuonna 2003, palasi vuonna 2005 uudestaan rintamalle. Hänellä oli jalan tilalla saksalaisen Otto Bock -yhtiön valmistama C-Leg, proteesimaailman Mersu. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua proteesi voi olla nopeampi kuin alkuperäinen raaja.


Aivo-ohjain diktaattorille?

Luonnonlait eivät kiellä aivoproteesejakaan. Kun ne joskus tulevat, ei enää kysytä niinkään, mikä on mahdollista toteuttaa, vaan kannattaako kaikkea tehdä. Hippokampuksen elektroninen jatke mahdollistaa pomminvarman muistin, mutta haluammeko muistaa kaiken?

Syntyy myös uusia mahdollisuuksia toteuttaa vanhoja ideoita aivojen toiminnan ohjaamisesta ulkopuolelta.
Nykyään melkein unohdettu mutta 1950- ja 1960-luvulla tunnettu tutkija, Yalen yliopiston fysiologian professori José Delgado kauko-ohjasi eläimiä niiden päähän asennettujen elektrodien avulla. Näyttävimmässä esityksessään hän sai nappia painamalla härän hyökkäämään raivosta puhkuen. Kun hän painoi toista nappia, eläin pysähtyi ja muuttui lauhkeaksi kuin lammas. Tekniikka toimi myös apinoilla. "Vanha unelma diktaattorin voiman kasvattamisesta kauko-ohjauksella on toteutettu ainakin apinayhteisössä", Delgado julisti.

Kannattaa miettiä, miten tekniikkaa tulevaisuudessa käytetään. Varmaa nimittäin on, että neuroproteesit tulevat.
Vuonna 2005 tiedelehti Scientific American haastatteli 90-vuotista Delgadoa. Neuroteknologian pioneeri julisti: "Voitteko välttää teknologiaa? Ette voi! Asiat menevät eteenpäin riippumatta etiikasta, riippumatta henkilökohtaisista uskomuksista, riippumatta mistään!"


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25795
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.