13.11. tulee 50 vuotta siitä, kun Yhdysvaltain mustan väestön kansalaisoikeusliike saavutti ensimmäisen näyttävän voittonsa: rotuerottelusta tuli loppu bussi¬liikenteessä. Menestys vaati sisukkaan, vuoden mittaisen bussinkäyttöboikotin.
kansalaisoikeusliike saavutti ensimmäisen näyttävän voittonsa:
rotuerottelusta tuli loppu bussi¬liikenteessä. Menestys vaati sisukkaan,
vuoden mittaisen bussinkäyttöboikotin.
Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2006
Torstaina 1. joulukuuta 1955 ompelijatar Rosa Parks oli lähdössä töistä kotiin Montgomeryssa Alabamassa. Hän nousi bussiin, maksoi lippunsa ja istuutui mustille osoitetun osaston ensimmäiselle penkkiriville. Pari pysäkkiä myöhemmin olivat täynnä kaikki 22 mustille sallittua paikkaa ja bussin etuosaan valkoisille varatut 14 istuinta.
|
King kuin tehty johtajaksi Martin Luther King oli vain 26-vuotias, kun Montgomeryn bussilakko alkoi ja hänestä tuli sen johtaja. Nuoruudestaan huolimatta hän oli kamppailulle ihanteellinen johtaja. |
Liike odotti tilaisuutta
Mustien huono kohtelu busseissa oli arkipäivää 1950-luvun Montgomeryssa ja muissa etelävaltioiden kaupungeissa. Yhdysvaltain vanhin kansalaisoikeusjärjestö, mustien tasavertaisuuden edistäjäksi 1909 perustettu NAACP, National Association for the Advancement of Colored People, halusi nostaa loukkaukset koko kansakunnan tietoisuuteen ja odotti tilaisuutta toimia.
Järjestössä oli jo tovi suunniteltu bussiboikotteja, koska neuvotteluteitse tilanne ei näyttänyt korjaantuvan. Toimintalinja oli perusteltu, sillä keskimäärin 75 prosenttia bussinkäyttäjistä oli mustia. Jos näin suuri asiakaskunta jättäisi päivittäiset kyydit väliin, bussiyhtiöt huolestuisivat tuloistaan ja saattaisivat kuunnella mustien näkemyksiä. Boikotin tehosta oli myös olemassa lupaava ennakkotapaus. Kaksi vuotta aiemmin Louisianan Baton Rougessa oli viiden päivän operaatiolla saatu mustien käyttöön lisää istumapaikkoja.
Boikottia ei kuitenkaan haluttu aloittaa hätiköiden. Montgomeryssakin oli kuluneena vuonna tuomittu jo kaksi mustaa naista sakkoihin "laittomuuksista" bussissa. Toinen oli kuitenkin vasta 15-vuotias avioton äiti, toinen taas alkoholisti-isän tytär. Heitä ei kannattanut nostaa valtakunnan julkisuuteen, sillä viranomaiset ja lehdistö olisivat tehneet parhaansa mustatakseen niin naisia kuin NAACP:tä.
|
Kansalaisoikeuksista kamppailtiin väkivallatta 1950-luvun puoliväli oli Yhdysvaltain mustalle väestölle kasvavan toivon aikaa. Presidenttinä istui maltillinen republikaani Dwight D. Eisenhower, ja korkeimman oikeuden ylituomarina toimi rotuerottelun vastustaja Earl Warren. Hänen johdollaan segregaatio kiellettiin ensin valtion kouluissa, sitten osavaltioiden välisessä bussiliikenteessä ja Montgomeryn boikotin jälkeen kaikessa julkisessa bussiliikenteessä. |
Edgar Nixon
Naiset ja kirkko kärjessä
Boikotin käytännön järjestelyt aloitettiin vielä samana iltana. Toimeen tarttui koko boikotti-idean¬ äiti, Alabama State Collegen englannin kielen professori Jo Ann Robinson, joka oli itsekin joutunut bussinkuljettajan herjaamaksi ja koettanut sittemmin tuloksetta neuvotella joukkoliikenteen ongelmista kaupungin päättäjien kanssa.
Robinson ja hänen johtamansa naisjärjestön Women's Political Councilin aktivistit monistivat illan ja yön tunteina kymmeniätuhansia lentolehtisiä, joissa kaikkia kaupungin mustia kehotettiin boikotoimaan busseja seuraavana maanantaina. Ponnistus oli melkoinen, ja kansalaisoikeushistorioitsija William T. Martin Riches korostaakin naisten kaiken kaikkiaan olleen avainasemassa kansalaisoikeusliikkeessä.
Naisten hääriessä tahollaan Edgar Nixon mietti sopivaa henkilöä boikotin johtoon. Seuraavana aamuna hän soitti Dexter Avenuen mustan baptistiseurakunnan tuoreelle nuorelle pastorille Martin Luther Kingille. Ensimmäinen boikottikokous järjestettiin Kingin kirkossa iltapäivällä.
Lauantaihin mennessä tuhannet mustat olivat kuulleet boikotista, ja sunnuntain jumalanpalvelusten jälkeen kaupungissa tuskin oli siitä tietämätöntä ihmistä.
Päivä venyi vuodeksi
Maanantaiaamuna boikotin johtoa kohtasi mykistävä näky. Vaikka satoi, kaduilla kiiti tyhjä bussi toisensa jälkeen.
Sykähdyttävä solidaarisuuden ilmaus odotti myös oikeustalolla: sadat mustat olivat saapuneet seuraamaan Parksin oikeudenkäyntiä. Se kesti viisi minuuttia ja päättyi 14 dollarin sakkotuomioon.
Oikeudenkäynnin jälkeen boikotin johtajat esittivät vaatimuksensa kaupunginvaltuutetuille. Matkustajille piti saada oikeus ottaa paikkansa saapumisjärjestyksessä siten, että mustat täyttäisivät bussia takaosasta ja valkoiset etuosasta lähtien. Kuljettajien piti kohdella mustia matkustajia yhtä ystävällisesti kuin valkoisia, ja yhtiöiden piti palkata lisää mustia kuljettajia.
Valtuutetut sivuuttivat vaatimukset tyystin. Boikotoijat ymmärsivät, että taistelusta tulisi pitkä. He olivat kuitenkin valmiit kamppailemaan edistyksen puolesta ja perustivat boikottia varten uuden järjestön, joka sai nimekseen Montgomery Improvement Association. Johtoon valittiin King.
Ensi töikseen MIA:n piti organisoida kuljetuksia boikottilaisille. Tähän King pyysi apua hyvältä ystävältään, Yhdysvaltain baptistikonventin sihteeriltä Theodore Jemisonilta, joka oli ideoinut autonlainausjärjestelmän helpottamaan Baton Rougen bussiboikottia. Heti ensimmäisenä päivänä yli 150 montgomerylaista ilmoittautui autonlainaajiksi, vaikka henkilöauto oli 1950-luvun Yhdysvalloissa kallis statussymboli.
Hengenpalo kesti hengenvaarat
Boikotin alettua liikenteenharjoittajilta jäi joka päivä saamatta jopa 30 000-40 000 bussimaksua. Montgomeryn vallanpitäjät vastasivat painostukseen rajusti. Yrittäjät irtisanoivat mustia työntekijöitään, ja poliisi sakotti autonlainaajia mielivaltaisesti. Sitten valkoista vastarintaa hoitamaan luotiin White Citizens Council, johon nopeasti liittyi 12 000 jäsentä.
Kun mustien seuraava kompromissiehdotus tyrmättiin 8. tammikuuta 1956, boikotin johtajat asettivat tavoitteekseen rotuerottelun täydellisen purkamisen busseissa.
Samaan aikaan valkoinen vastarinta kiihtyi. Paikallislehti Montgomery Advertiser julkaisi Kingiä ja boikottia mustaavia artikkeleita. King pidätettiin "ylinopeudesta". Uhkasoittajat pelottelivat Kingiä. Kingin ja Nixonin kotiin heitettiin dynamiittipommit.
Helmi-maaliskuussa viranomaiset turvautuivat MIA:lle osoitettuun ultimaatumiin ja mustien joukkopidätyksiin. Ne huipensivat boikottilaisten hengenpalon.
Sadat mustat Edgar Nixon etunenässä saapuivat vapaaehtoisesti oikeustalolle. Lehtikuvaajien salamavalot välkkyivät kuin Hollywood-elokuvan maailmanensi-illassa, ja pidätyksistä tuli boikottilaisten näyttävä protesti.
Kun King maaliskuun lopulla pidätettiin uudelleen, hän oli lopullisesti tähti. Oma yhteisö juhli häntä kuninkaana, ja valtakunnallisilla varojenkeruumatkoillaan hän sai muun muassa New Yorkissa vastaanoton, jollainen oli Kingin elämäkerran kirjoittaneen historioitsija Taylor Branchin sanoin "varattu vain Brooklyn Dodgerseille".
Voitto tuli kreivin aikaan
13. marraskuuta 1956 näytti siltä, että Kingin pahin painajainen toteutuisi. King istui synkkänä oikeudessa ja kuunteli Montgomeryn kaupungin vaatimuksia.
Kaupungin lakimiehet pyysivät tuomari Eugene Carteria kieltämään autonlainausjärjestelmän luvattomana kunnallisena kuljetusmenetelmänä ja langettamaan MIA:lle 15 000 dollarin sakon veronkierrosta. Järjestö oli yllätystodistajan mukaan tallettanut pankkiin 189 000 dollaria, mikä lakimiesten mielestä osoitti, että autonlainaus oli ollut myös liiketoimintaa.
Kesken istunnon uutistoimisto Associated Pressin toimittaja ojensi Kingille paperilapun. Yhdysvaltain korkein oikeus oli juuri ratkaissut Montgomeryn busseissa harjoitettua rotuerottelua koskevan oikeusjutun mustien eduksi ja samalla todennut segregaation yleisissä busseissa perustuslain vastaiseksi.
Hetken päästä eräs musta läsnäolija huudahti: "Kaikkivaltias Jumala on puhunut meille Washington D.C:stä!". Salissa syntyi meteli, jonka tuomari Carter joutui hiljentämään nuijaniskuilla, ennen kuin hän määräsi Kingille 500 dollarin sakon laittomasta boikotista ja luovutti hänelle autonlainaamista koskevan kiellon - vaikka se oli juuri muuttunut merkityksettömäksi.
Päivi Parhi-Riikola ja historiaan erikoistunut toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.
