Deir el-Medina nivoutuu Egyptin loistavimpaan historiaan. Hautamaalauksiin ikuistui ylhäisön ylellinen arki. Kuva: Wikimedia Commons
Deir el-Medina nivoutuu Egyptin loistavimpaan historiaan. Hautamaalauksiin ikuistui ylhäisön ylellinen arki. Kuva: Wikimedia Commons

Faraoiden Egyptissä vain noin prosentti väestöstä osasi lukea ja kirjoittaa, mutta pienessä Deir el-Medinan kylässä lähes kaikki, myös useimmat naiset, hallitsivat taidot. Niinpä naistenkin elämästä tiedetään poikkeuksellisen paljon.

Muinaisen Egyptin naisista puhuttaessa esiin nousevat useimmiten mielikuvat salaperäisistä itämaisista neidoista ja kauniista kuningattarista, kuten Nefertitistä ja Kleopatrasta, jotka jättivät jälkeensä ihastuttavia patsaita ja taruja. Faraoiden puolisoista kertovat muistomerkit valottavat kuitenkin vain pienen eliitin oloja. Hovin ylellisyydessä eläneen kuningattaren arki erosi huomattavasti maanviljelijän tai käsityöläisen vaimon päivittäisestä uurastuksesta, palvelijoiden ja orjien oloista puhumattakaan.

Tavallisten ihmisten arkielämää tutkittaessa tärkeimpiä tietolähteitä ovat asutuslöydöt. Egyptissä ammoiset kylät ja kaupungit ovat valitettavan usein nykyisen asutuksen alla, koska useimmat niistä sijaitsivat Niilin viljavilla rannoilla. Osa keskuksista tehtiin kuitenkin sisemmäksi maahan, ja niitä on päästy kaivamaan.

Kylässä hovin käsityöläisiä

Ainutlaatuisin meille asti säilynyt kylä sijaitsee nykyisen Luxorin, muinaisen Theban, lähistöllä Niilin länsirannalla. 1800-luvun alussa löytynyt yhteisö käsittää asumuksia, hautausmaita ja pyhättöjä. Sieltä on saatu talteen paitsi muumioita ja esineitä myös kymmeniätuhansia tekstejä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Rauniokylä, joka nykyään tunnetaan arabiankielisellä nimellä Deir el-Medina (kaupunkiluostari), on poikkeuksellinen juuri runsaiden tekstiensä ansiosta. Aikana, jolloin egyptiläisistä vain noin prosentti osasi kirjoittaa ja lukea, Deir el-Medinassa molemmat taidot hallittiin yleisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Selitys löytyy kylän erikoisasemasta. Yhteisön perusti valtio niin sanotun uuden valtakunnan alkuvaiheessa noin 1525-1492 ennen ajanlaskun alkua asuinalueeksi kuninkaallisten hautojen rakentajille; tuon ajan Egyptissä asunto sisältyi haudanrakentajan palkkaan. Käsityöläisille, joiden tehtäviin kuului hautojen koristelu tekstein ja kuvin, luku- ja kirjoitustaito olivat välttämättömät.

Deir el-Medinan tekstiaarrearkku nostaa esiin myös naiset - heistäkin poikkeuksellisen monet osasivat lukea ja kirjoittaa. Osaltaan tätä selittää se, että tässä kylässä tytötkin saattoivat päästä kouluun. Käsityksen puolesta puhuvat yksittäiset maininnat tyttöoppilaista. Naisia opetettiin myös uskonnollisten seremonioiden opinahjoissa temppelikouluissa.

Deir el-Medina pysyi asuttuna yli neljäsataa vuotta. Koko tämän ajan kylässä eli vain valtiota palvelevia käsityöläisiä, joten naiset, joiden iloista ja suruista aineisto kertoo, olivat kansannaisia, käsityöläisten vaimoja, tyttäriä, äitejä ja sisaria. Näin kylä avartaa kuvaa tavallisten naisten arjesta.

Naisella omaakin tahtoa

Naisen tärkein tehtävä oli olla vaimo. Yksin eläminen oli tuohon aikaan kurjuuteen ja sairauteen verrattava onnettomuus.

Lähes kaikissa säilyneissä viisausoppaissa miehiä kehotetaan ottamaan - sanatarkasti "tekemään" - itselleen vaimo. Toisinaan tekstit lisäävät kehotuksen "ja opeta häntä tulemaan ihmiseksi", joten naisen katsottiin aikuistuvan sosiaalisesti avioitumisen ja aviomiehen opastuksen avulla.

Naisten passiivinen rooli avioliittoa solmittaessa lienee kuitenkin mieskirjureiden oma näkemys tai toive, koska muissa teksteissä ja asiakirjoissa naiset kertovat, kuinka he itse menivät naimisiin. Esimerkiksi eräässä oikeuden pöytäkirjassa kylän asukas Eretnofret sanoo: Olen läänin ylimmän virkamiehen Simut’in vaimo. Menin hänen kansaan naimisiin ja muutin hänen luokseen - -.

Miesten ja naisten tasavertaisempaa asemaa kuvastaa myös myöhemmin, 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua, avioliittosopimuksiin tullut sanamuoto, joka toteaa, että mies ja vaimo kumpikin vuorollaan ottaa toisen puolisokseen.

Miehet ja naiset saattoivat itse jossain määrin vaikuttaa kumppaninsa valintaan, mutta suurin valta oli perheellä, lähinnä vanhemmilla. Tätä heijastelee se, että sulhanen antoi morsiamen isälle tai perheelle morsiusrahan tai -lahjan. Lisäksi sekä pojan että tytön vanhemmat varustivat nuoret kodin perustamiseen tarvittavalla irtaimistolla, kummatkin varallisuutensa mukaan.

Näistä omaisuuden siirroista ei ole säilynyt eriteltyjä kirjallisia sopimuksia tai kuitteja, mutta teksteissä esiintyvien mainintojen mukaan perinnäistä tapaa noudatettiin tiukasti.

Asiakirjojen puuttuminen ei ole mitenkään kummallista, sillä uuden valtakunnan aikaan muodolliset ja sitovat sopimukset tehtiin yleensä suullisesti ja julkisesti. Asiakirjoja laadittiin vain joissakin erikoistapauksissa. Tästä käy esimerkiksi kahteen kalkkikiven palaseen kirjattu vala, jossa sulhanen tai tuore aviomies vannoo, ettei pahoinpitele vaimoaan eikä eroa tästä. Valalla mies takaa myös vaimon oikeuden puolisoiden yhteiseen omaisuuteen.

Häijy mies oikeuteen

Romanttinen rakkaus on avioliiton perustana suhteellisen uusi keksintö, mutta jo faraoiden Egyptissä puolisoita neuvottiin rakastamaan toinen toistaan.

Ohjeen noudattaminen ei tietenkään aina onnistunut. Tämä näkyy selvästi Deir el-Medinan teksteistä. Useista kirjeistä ja oikeusasiakirjoista käy ilmi, että avioparit riitelivät - eivätkä vain sanoin vaan myös nyrkein ja kättä pidempääkin käyttäen. Useimmiten pahoinpidellyksi joutui heikompi osapuoli, vaimo.

Loputonta hakkaamista ei kuitenkaan suvaittu. Naisen suku tai koko kyläyhteisö puuttui perheväkivaltaan ja vaati miehen vastuuseen teoistaan.

enemmän kuin lihaa! (Muinaisessa Egyptissä oli tapana kutsua vaimoa sisareksi.)

Lapsia piti saada

Avioliiton tärkein tarkoitus oli lasten hankkiminen. Lapsia tarvittiin huolehtimaan siitä, että vanhemmat kuoltuaan saivat ikuisen elämän. Tämä oli mahdollista vain, jos oli jälkikasvua vaalimassa hautakulttia.

  Teksteistä tiedetään, että kylässä asui lapsettomia pareja eikä heihin aina suhtauduttu suopeasti. Esimerkiksi kirjuri Nekhemmut sai kirjeen, jossa häntä sätitään mm. seuraavin sanakääntein:

Toden totta, sinä et kykene edes saattamaan vaimoasi raskaaksi, kuten toverisi (omat vaimonsa). Lisäksi olet uskomattoman saita. Et anna mitään kenellekään. Mitä häneen tulee, jolla ei ole lasta, hänen tulee ottaa omakseen orpolapsi ja kasvattaa tämä - -.

Lapsettomuutta ei siis pidetty pelkästään naisten syynä. Jo tuolloin tunnettiin miehen osuus hedelmöitymisessä.

Raskaus ja synnytyskään eivät olleet helppoja. Naisten kehonrakenne oli muinaisessa Egyptissä hyvin samankaltainen kuin miesten: he olivat leveäharteisia ja kapealanteisia. Moni kärsi anemiasta tai sairasti jotain muuta tautia, ja lapsi piti saattaa maailmaan hyvin epähygieenisissä oloissa.

Synnytys päättyi usein sekä äidin että lapsen kuolemaan. Jos kaikki meni onnellisesti, alkoivat ilojuhlat ja vanhemmille virtasi lahjoja. Lapsen tulevaisuudesta huolehtivat kohtalon jumalat Sai, Rennenet ja Hathor, jotka määräsivät ihmisen elinvuodet ja kohtalon.

Seksistä myös nautittiin

Vaikka lapset olivat ensiarvoisen tärkeitä, seksiä ei kuitenkaan pidetty pelkkänä lisääntymistarpeen tyydyttämisenä. Siitä haluttiin myös nauttia.

Seksin iloista kerrotaan useissa rakkausrunoissa, joissa nuoret ilmaisevat tunteitaan toisiaan kohtaan. Avioliitosta tai lasten hankkimisesta ei useimmiten ole puhettakaan.

Onko pois menemiseesi syynä ajatus syömisestä?

Oletko vatsasi orja?

Johtuuko kaikki mieltymyksestäsi vaatteisiin?

Minulla on sänkyvaate!

Jos lähtösi syynä on nälkä,

ota silloin rintani, jotta niiden lahja virtaisi sinulle.

Parempi päivä rakastettuni syleilyssä

- - kuin tuhannet myriadit - -.

Tytöille on rakkausrunoissa usein annettu hyvinkin aktiivinen rooli, joka heijastelee joko todellisuutta tai tekstejä laatineiden mieskirjureiden fantasioita.

  Lääkintää käsittelevissä papyruksissa mainitaan useita rohtoja, joiden uskottiin ehkäisevän raskautta tai aiheuttavan keskenmeno. Hedelmällisyyden vähentämiseen suositeltiin muun muassa akasian hedelmää, miehistä libidoa taas hillittiin krokotiilin ulosteesta tehdyllä pessaarilla.

Syrjähypyt pannassa

Naimisiinmenon jälkeen suhtautuminen seksuaaliseen kanssakäymiseen kiristyi. Pariskunnan perheet, suku, naapurit ja koko kyläyhteisö pyrkivät turvaamaan sen, että seksi pysyi aviovuoteessa.

Aiemmin luultiin, että muinaisessa Egyptissä vain naisten tuli pidättäytyä avioliiton ulkopuolisista suhteista. Tulkinta syntyi mieskirjureiden laatimista tarinoista. Niissä esiintyy usein seksuaalisesti kyltymätön, moraalisesti paatunut ja uskoton aviovaimo, joka kiinni jäätyään saa maksaa petollisuutensa hengellään: toisinaan hänet poltetaan elävältä, toisinaan silvotaan ja heitetään koirien ruoaksi.

Deir el-Medinasta löytyneet kirjeet ja kyläraadin istuntopöytäkirjat kuitenkin osoittavat, ettei syrjähyppyä kannattanut tehdä sen enempää miehen kuin naisen. Rangaistuksia jaettiin sekä oman käden oikeudella että kyläraadin päätöksellä. Yleensä hairahtunut puoliso sai runsain määrin kepiniskuja. Lisäksi hän joutui julkisesti vannomaan jumalan ja faraon nimeen, ettei uusi aviorikostaan.

Kaikkia miehiä ja naisia kepiniskut tai valan vannomiset eivät pystyneet pidättelemään. Kerta kerran jälkeen samat ihmiset olivat kyläraadin edessä. Kun rakkaus tai intohimo johti sosiaalisesti tuomittavaan käyttäytymiseen, ratkaisuksi suositeltiin yleensä avioeroa, jota niin naiset kuin miehet saattoivat hakea.

Käytäntö saneli tehtävät

Kodin ja lasten hoitaminen on useimmissa kulttuureissa, myös muinaisessa Egyptissä, laskettu pääasiallisesti naisten tehtäviin. Useilla Deir el-Medinan perheillä oli kuitenkin palvelijoita, joten vaimoilla oli aikaa muuhunkin. He kävivät vilkkaasti kauppaa, ja joidenkin naisten kerrotaan vastanneen myös peltotöistä.

Kotiaskareetkaan eivät jakautuneet tiukasti miesten ja naisten töihin. Meille on säilynyt tekstejä, joissa miesten kerrotaan muun muassa siivoavan ja kutovan. Kutominen oli kotitalouksissa erittäin tärkeä työ, sillä kangas oli keskeinen maksuväline ja kauppatavara.

Näyttää siltä, että Deir el-Medinassa käytännön seikat vaikuttivat työnjakoon enemmän kuin sukupuoliroolit. Jos mies ei jostain syystä voinut hoitaa tehtäviään, vaimo yleensä tuurasi häntä. Kirjuri Esamenopen puoliso Henuttavy esimerkiksi otti vastaan viljalähetyksiä silloin, kun mies oli matkoilla.

Kuolemassakin yhdenvertaisia

Arkinen tasavertaisuus näkyy myös uskonnollisissa menoissa, jotka olivat merkittävä osa jokapäiväistä elämää. Perhejumalia ja kuolleita esi-isiä palvottiin yhdessä, ja yhdessä osallistuttiin uskonnollisiin juhliin.

Tietyt pyhät tehtävät kuuluivat nimenomaan naisille. He toimivat esimerkiksi jumallaulajattarina ja itkijänaisina. Keskeisessä asemassa yhteisössä oli myös tietäjänainen, jolta saattoi kysyä selitystä yllättäviin tai outoihin tapahtumiin tai tiedustella omaa tulevaisuuttaan.

Kuolemassakin kyläläiset olivat hyvin yhdenvertaisia. Oli vainaja mies, nainen tai lapsi, hänet kiedottiin kangaskääreisiin ja asetettiin arkkuun - palsamointi ei vielä uuden valtakunnan aikaan kuulunut tavallisen kansan tapoihin.

Hautajaisseremonioiden jälkeen vainaja kuljetettiin sukuhautaan ja varustettiin hautalahjoin, kuten koruin, vaattein ja huonekaluin, matkalle tuonpuoleiseen. Miehet saivat yleensä lahjoja enemmän kuin naiset, ehkä siksi, että heillä oli kaiken kaikkiaan enemmän varallisuutta kuin naisilla.

Jaana Toivari on egyptologian vastuuhenkilö Helsingin yliopistossa (oppiaineella ei ole omia virkoja). Hän väitteli Deir el-Medinan naisista Leidenin yliopistossa vuonna 2000.

Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2001

 

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla