Lapsilukua on aina säännöstelty – vaihtelevalla menestyksellä.

Teksti: Jani Kaaro

Lapsilukua on aina säännöstelty – vaihtelevalla menestyksellä.

Jos ihminen eläisi samassa tilassa kuin eläimet, pyrkisikö hän saamaan mahdollisimman paljon jälkeläisiä vai rajoittamaan lapsilukuaan? Tunnetun historian perusteella vastaus on ilmeinen, sillä ihmiset ovat aina pyrkineet tavalla tai toisella jälkimmäiseen päämäärään. Abortit ja lapsenmurhat olivat pitkään yksi vaihtoehto, mutta sikiämisiä on ammoisista ajoista asti yritetty estää myös ennalta.

Tissiä kymmenvuotiaaksiMuinoin ainoat ehkäisytavat olivat pitkä imetys, yrtit ja magia. Rintaruokinta hidastaa kuukautiskierron alkamista, joten imetyksen pitkittäminen siirsi myös seuraavan raskauden alkua. Tämä on ollut esimerkiksi luonnonkansojen tapa säännöstellä syntyvyyttään: kansatieteilijät ovat raportoineet äideistä, jotka ovat imettäneet lasta kymmenvuotiaaksi. Yrteistä, jotka estävät raskautta tai laukaisevat si¬kiön abortoitumisen, tiedetään varsin vähän. Tämä johtuu osin siitä, että kansantieto siirtyi suusta suuhun ja ainoat ihmiset, jotka olisivat voineet kirjata sen jälkipolville, olivat pappismiehiä ja muita oppineita. He jättivät tämänkaltaiset asiat tietoisesti mainitsematta, koska pitivät niitä synnillisinä. Eurooppalaisen perinteen mukaan kuukautisia aiheuttavia kasveja olivat esimerkiksi pujo ja persilja ja abortteja aiheuttavia puolanminttu ja pietaryrtti. Intialaisessa Ayurvedassa raskauksia ehkäisevänä kasvina mainitaan kiinanruusu. Eurooppalainen kertomaperinne pursuaa maagisia ehkäisykeinoja. Raskautta pelkäävän tytön oli sylkäistävä sammakon suuhun, syötävä mehiläisiä tai kannettava kaulassaan näädän kiveksiä. Espanjassa naisen oli seksin jälkeen hypittävä rajusti ylös ja alas ja lopuksi heitettävä yhdeksän volttia taaksepäin.

Suomessa yrttiteetäTehokkaan ehkäisyn puute oli suuri ongelma myös näillä leveyksillä. Esimerkiksi folkloristit ovat panneet merkille, että Suomesta löytyy tuskin lainkaan loitsuja, taikoja tai tietoja, jotka auttaisivat naista tulemaan raskaaksi. Sen sijaan kansanrunousarkistossa on paljon aineistoa siitä, miten nainen saisi kuukautisensa takaisin. Kuukautisten pois jääminen oli ennen ilmeisesti yleistä, mutta se ei aina merkinnyt raskautta. Monet naiset olivat aliravittuja ja tekivät rankkaa ruumiillista työtä, joten keho suojeli energiavarantojaan jättämällä kuukautiset pois. Tämä aiheutti luonnollisesti monia vääriä hälytyksiä. Suomessa on uskottu katinlieosta keitetyn veden tekevän miehen hedelmättömäksi. Kivien päällä kasvavasta jäkälästä keitetty kiventieravesi sen sijaan poisti naisilta kuukautiset kokonaan. Nainen saattoi myös estää hedelmöitymisen juomalla katajanmarja- tai nokkosteetä tai koiruohokahvia.

Jalat ristiinEhkäisyn keinoista universaalein on ollut luultavasti pidättäytyminen. Jos et halua lapsia, älä harrasta seksiä, piste. Kulttuuri-ilmiönä tämä juontaa varhaisesta kristillisyydestä, joka kielsi seksuaalisesta halusta johtuvan yhdynnän. Seksi oli sallittua vain lasten siittämiseksi, ja ihanteellinen lapsiluku oli yhdestä kahteen. Tätä suuremmalta määrältä välttyminen oli mahdollista ainoastaan pidättäytymällä. Keinoa on ehdotettu syntyvyyden säännöstelyyn monesti tämän jälkeenkin. Kun esimerkiksi englantilainen pappistaustainen taloustieteilijä Thomas Malthus 1700-luvulla oli lukenut madonlukunsa ihmissuvun eksponentiaalisesta kasvusta ja resurssien loppumisesta, hän suositteli lääkkeeksi pidättäytymistä. Se ei kuitenkaan koskenut häntä itseään tai hänen kaltaisiaan, vaan yhteiskunnan alaluokkaa, köyhälistöä.Pidättäytyminen oli varsin laajalti käytetty ehkäisymenetelmä myös agraariajan Suomessa ja käytännössä ainoa, jota lääkärit tuolloin suosittelivat. Tästä kertoo hauskasti maaseudun kätilöille 1900-luvun alussa suunnattu kysely. Kohdassa, jossa tiedustellaan, miten naiset välttävät tulemasta raskaaksi, eräs kätilö kirjoitti: ”He vihaavat miehiään.” Juhlavammin sanakääntein pidättäytymisestä puhui englantilainen feministi ja kansanvalistaja Marie Stopes: ”Aviomies, joka pidättäytyy, vaikka se olisi vaikeatakin, tulee havaitsemaan, että hän siitä saa tuhatkertaisen palkan, ei vain vaimonsa lisääntyneen elinvoiman ja onnen sekä yhdynnästä tuntemansa suuremman nautinnon muodossa, vaan myös oman elinvoimansa nousun ja itseluottamuksen tunteen muodossa.”

Onanista malliaKeskeytetty yhdyntä on ehkäisymenetelmistä vanhimpia. Esimerkiksi Raamatussa Onan laskee siemenensä maahan nimenomaisesti siksi, ettei hänen vaimonsa tulisi raskaaksi. Myöhemmin tämä ja kaikki muut lapsilukua säätelevät menetelmät tulkittiin sekä kristillisessä että juutalaisessa perinteessä synneiksi. Islamissa sen sijaan keskeytettyyn yhdyntään on suhtauduttu vaihtelevasti. Osa oppineista on tulkinnut Koraania siten, että keskeytetty yhdyntä on sallittua, ja joidenkin lähteiden mukaan profeetta Muhammed olisi harjoittanut sitä itsekin. Suomessa yhdynnän keskeyttäminen lienee ollut yleistä siitä päätellen, miten paljon aikaa ja energiaa asiantuntijat ovat uhranneet sen käsittelyyn erilaisissa oppaissa. Suurin osa heistä piti sitä ehkäisymenetelmistä turmiollisimpana. Heidän mielestään coitus interruptus teki yhdynnästä painajaismaisen etenkin naiselle, kun hän joutui jännittämään, oliko miehellä malttia vetäytyä ajoissa. Jotkut lääkärit uskoivat, että keskeytetty yhdyntä aiheutti etenkin naisissa neuroosin kaltaisia oireita, kuten kipuilua, unettomuutta ja itkuisuutta.

Vatikaanin rulettiaHistoriallisten lähteiden mukaan ihmisillä oli jonkinlainen käsitys ”varmoista päivistä” jo klassisella ajalla. Viittauksia rytmimenetelmään löytyy esimerkiksi 300- ja 400-luvuilla eläneeltä kirkkoisä Augustinukselta ja kiinalaisesta lääketieteestä, mutta tämän jälkeen ne katoavat sadoiksi vuosiksi. Ne nousivat uudelleen esiin vasta 1800-luvulla, kun varhaiset luonnontieteilijät alkoivat päästä jyvälle eläinten lisääntymiskierrosta. Tämä johti kuitenkin väärinkäsityksiin, jotka sijoittivat varmat päivät juuri niihin päiviin, jolloin raskauden todennäköisyys oli suurin. Kuukautiskierron salaisuudet selvisivät vasta 1900-luvun alussa. Vuonna 1905 hollantilainen Theodoor Hendrik van den Velde havaitsi, että naiselta vapautuu vain yksi munasolu kuukautiskiertoa kohti. Seuraavaksi vuonna 1929 japanilainen Kyusaku Ogin ja itävaltalainen Herman Knaus selvittivät tahoillaan, että ovulaatio tapahtuu noin neljätoista vuorokautta ennen seuraavien kuukautisten alkua. Vuoden 1930 jälkeen julkaistuista avioelämän oppaista näkee, että tieto Oginin ja Knausin löydöstä levisi hitaasti. Asiantuntijat antoivat edelleen ristiriitaista tietoa varmoista päivistä. 1930-luvulla päivien laskemisen tilalle tarjottiin myös naisen ruumiinlämpöön perustuvaa menetelmää. Kumpikin tapa oli suosittu katolisissa maissa, mistä varmoihin päiviin luottamiselle on periytynyt nimitys ”Vatikaanin ruletti”.

Huppu päälleKondomien ja pessaarien historia on huomattavasti pidempi kuin useimmat arvaisivat. Esimerkiksi Suomessa oli jo 1800-luvulla käytössä monenlaisia kondomeja. Niiden pääasiallinen tarkoitus ei kuitenkaan ollut lasten ehkäisy oman vaimon kanssa, vaan sukupuolitautien torjunta esiaviollisissa ja avioliiton ulkopuolisissa suhteissa. 1900-luvun alussa näitä ”miestoverin mekaanisia suojelimia” löytyi kolmesta kategoriasta: pää-, kumi- ja kalvosuojuksia. Ne kaikki olivat kondomeja mutta eripituisia. Esimerkiksi pääsuojus vedettiin vain terskan eli ”hellimen” päälle. Sitä ennen suojusta piti vetreyttää lämpimässä vedessä. Käytön jälkeen suojus otettiin pois, pestiin ja pantiin kuivumaan. Samaa ”kordongia” saatettiin käyttää kymmeniä kertoja.1930-luvulla täkäläinen kondomien saanti parani, kun Suomen Gummitehdas alkoi valmistaa niitä. Sodan jälkeen kondomien tekoa jatkoi Tammer Tehtaat Oy. Sen Regina-kondomien päässä oli kuplamainen säiliö, ”orpokoti”, jonne siemenneste kertyi. Aino-kondomeissa tätä ei ollut. Erilaisia pessaareita, sieniä ja tamponeita oli jo 1900-luvun alussa varsin paljon. Niiden nimet, kuten kanavaverho, kohtusuojus, kohtuvarjostin, suojelusieni ja imijäväline, kertovat paljon niiden käyttötavasta. Ne estivät siittiöiden pääsyn naisen lisääntymiselimiin. Osan niistä naiset saivat itse paikoilleen, osan asensi lääkäri. 1900-luvun alussa oli tarjolla myös monenlaisia kemial¬lisia ehkäisymenetelmiä, kuten vaahtoja, pulvereita, hyydyttimiä, ruiskuja, puikkoja ja tabletteja. Nämä aineet tuhosivat siittiöitä, ja ne voitiin antaa joko ennen yhdyntää tai sen jälkeen. Esimerkiksi ”E. L. Varma” – tosielämässä A. F. Tanner, joka oli kirjoittanut vuonna 1909 teoksen Sukupuolielämä taidenautinnoksi – kirjoitti Suojeluvälineitä-kirjasessaan vuonna 1911, että pulveroiminen tarjosi ”hellinnälle täyden hienouden, joten armaissa suhteissa ja suuremmalla maulla oleville se oli suosituimpia suojelulajeja”.

Vihdoin pilleriVaikka monet pilleriä edeltäneistä ehkäisymenetelmistä olivat kömpelöitä tai epäluotettavia, ne olivat parempia kuin ei mitään. Niiden avulla syntyvyys oli länsimaissa kääntynyt laskuun jo kauan ennen ehkäisypillerin keksimistä. Kun ehkäisypilleri sitten 1950-luvun lopulla saatiin, se antoi naisille vihdoin mahdollisuuden päättää itse, milloin he olivat valmiita lisääntymään. Se vapautti naiset työmarkkinoille ja nauttimaan seksistä. Ehkäisypillerin menestykseen tarvittiin kuitenkin enemmän kuin naisten halu käyttää sitä. Pilleri nimittäin taivutti lääkärikunnan ehkäisyn kannattajiksi. Sitä ennen lääkärit olivat olleet yleensä haluttomia puuttumaan ehkäisyn ongelmiin ja siirsivät vastuun niistä naisille. Vasta pilleri teki syntyvyyden säännöstelystä lääketieteellisen kysymyksen.

Kuka keksi kondomin?

Varhaishistoria tarjoaa taruja ja arvauksia

Ranskan Combarelles on tunnettu taidokkaista luolamaalauksistaan. Näistä eräs on noussut maailmanmaineeseen, sillä se esittää miestä, jolla on peniksensä päällä kondomilta näyttävä kapistus. Se mainitaan usein ensimmäiseksi todisteeksi kondomien käytöstä. Luultavasti maalauksen kapistuksella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä kondomin kanssa. Kyseessä saattaa olla penissuoja, jota monet luonnonkansat käyttävät vielä nykyisinkin. Se on nahasta muotoiltu tuppi tai kotelo, jonka tarkoituksena on suojata penistä taistelun vaurioilta, hyönteisten puremilta ja muilta onnettomuuksilta. Monesti penistuppi on ainoa ”vaatekappale”, johon luonnonkansojen miehet pukeutuvat. Kondomien käytöstä väitetään olevan näyttöä myös muinaisesta Egyptistä ja antiikin Roomasta, mutta nämä ”todisteet” viittaavat lähinnä legendoihin ja kansantaruihin.

Kunnon todisteita 1500-luvultaEnsimmäinen oikea historiallinen todiste kondomin käytöstä on peräisin vuodelta 1564. Tuolloin kuppa raivosi Euroopassa ja kuuluisa italialainen anatomi Gabrielle Fallopio uskoi löytäneensä keinon sen ehkäisemiseen. Hän kehitti pellavatupen, joka pantiin peniksen päälle yhdynnän ajaksi. Hän testasi kondomiaan 1 100 miehellä, joista yksikään ei saanut tartuntaa. Kiinalaisten tiedetään käyttäneen kondomina öljyttyä paperituppea ja japanilaisten kilpikonnankuoresta ja sarvesta tehtyä kovaa tuppea, jota naiset saattoivat hyödyntää myös hieromasauvana miesten poissa ollessa. Kondomin keksijäksi on monissa lähteissä mainittu tohtori Henry Condom. Hänen väitetään 1600-luvulla suunnitelleen varmuusvälineen kuningas Kaarle II:lle, jotta tämä olisi välttynyt siittämästä enempää avioliiton ulkopuolisia lapsia. Väite on kuitenkin tarua. Termin kondomi alkuperää ei tiedetä, mutta ainakaan se ei ole tohtori Condom. Sana esiintyy ensimmäisen kerran lordi Belhavenin ranskankielisessä runossa vuonna 1709. Sen alkuperäksi on ehdotettu ranskalaista Condomin kylää sekä persialaista kondua, joka tarkoittaa eläimen suolesta valmistettua pitkänomaista säilytysastiaa.

Aluksi piti ommella sauma1700-luvulla kondomit tehtiin eläinten suolista ja raaka-aine tuli teurastamoista. Etenkin Englannissa kondomien kauppa oli jo tuolloin kukoistavaa liiketoimintaa. Sieltä suojansa lienee hankkinut myös ajan kuuluisin rakastaja Casanova, joka kuvailee ”englantilaista päällystakkia” monipuolisesti muistelmissaan. Casanovalla oli tapana huvittaa yleisöä puhaltamalla kondomeihin ilmaa ja vapauttamalla ne pöristen lentoon. ”Päällystakkien” suurin ongelma oli käsin ommeltu sauma, joka saattoi revetä kesken yhdynnän. Kalliitakin ne olivat. Kondomien massatuotanto alkoi vasta 1800-luvulla, kun niitä opittiin valmistamaan kumista. Aluksi nämäkin olivat saumallisia, mutta jo vuosisadan lopussa ne muuttuivat saumattomiksi. Suosio kasvoi saatavuuden myötä. Toisen maailmansodan aikoihin keksittiin polyuretaanista valmistetut kondomit, jotka olivat kuitenkin herkkiä repeämään. Ensimmäiset värilliset kondomit tehtiin vuonna 1949, liukastetut kondomit 1950-luvulla ja spermisidillä liukastetut kondomit 1970-luvulla.

Jani Kaaro on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Psykedeelit ayahuasca ja psilosybiini tehoavat tutkimusten mukaan masennukseen.

Amazonin alueen ihmiset ovat ammoisista ajoista nauttineet näkyjä nostattavaa ayahuasca-kasviuutetta.

Aine kiinnostaa myös lääketieteen tutkijoita. Se näyttää tehoavan masennukseen ja riippuvuuksiin, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Muilla psykedeeleillä, kuten tietyissä sienissä esiintyvällä psilosybiinillä, on havaittu samanlaisia vaikutuksia.

Ayahuascaa pitkään tutkinut Jordi Riba Sant Paun sairaalasta kertoo, miten vaikeasta masennusta potevat potilaat ovat saaneet apua yksittäisestä kokeilusta.

”Tavalliseen masennuslääkkeeseen verrattuna teho oli todella nopea vain yhdellä annoksella. Hämmästyttävästi tulokset näkyivät heti, ja ne säilyivät monia viikkoja”, Riba sanoo HS:n haastattelussa.

Lontoon Imperial Collegen Robin Carhart-Harris on saanut samanlaisia tuloksia psilosybiinillä.

Ratkaisevia myönteisille vaikutuksille ovat ympäristö ja olot, joissa psykedeelejä käytetään.

”On tärkeää, että ammattiterapeutti valmistelee kokemukseen, on mukana sen aikana ja auttaa sen jälkeen tekemään siitä selkoa”, Carhart-Harris sanoo.

Suomessakin tutkijat etsivät rahoitusta tutkimukseen, jossa testaan psilosybiinin tehoa masennukseen.

Kysely

Kokeilisitko psykedeeliä masennukseen, jos lääkäri määräisi?

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012