Musti ja Mirri, huomio: kohta pitää lemmikkikokelaan skarpata kuin työnhakijan. Naapurin poliisikoira on jo testattu.

Teksti: Kirsi Saarijärvi

Julkaistu Tiede -lehden numerossa 4/2010

Musti ja Mirri, huomio: kohta pitää lemmikkikokelaan skarpata kuin työnhakijan. Naapurin poliisikoira on jo testattu.Oletko harkinnut lemmikin hankkimista? Mielessäsi on kenties vakavailmeinen mäyräkoira tai kopea siamilainen. Ihminen mieltyy helposti lajiin tai rotuun sen pelkän ulkonäön ja olemuksen takia, ja tutkimusten mukaan tutut piirteet tuntuvat kauniimmilta ja sopivammilta kuin vieraat. Tämä on kuitenkin kehno peruste.Niinpä valinta napsahtaa usein harhaan, mikä ilmenee vaikkapa revittynä sohvana, sängystä löytyvinä haisevina vastalauseina tai turhan rikkaana yöllisenä äänimaailmana.Kyseessä on vakava ongelma: esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Englannissa lähes puolet hankituista koiranpennuista palautetaan kasvattajalle, annetaan eteenpäin tai hylätään ensimmäisenä vuotena, koska pentu ei ollutkaan toivotunlainen. Suomessa vastaavaa lukua ei ole saatavilla, mutta ilmiö ei ole täysin tuntematon täälläkään.Ehkä olisi hyvä, jos ihmiset useammin etukäteen perehtyisivät siihen, mitä erilajisten ja -rotuisten lemmikkien hoitaminen vaatii. Aikuisten yksilöiden valinnassa persoonallisuustestitkin saattaisivat tulla tarpeeseen. Koirille luonnetestejä on jo pitkään ollutkin käytössä, ja ainakin kilpahevosille sellaisia kehitetään parhaillaan.

Testataan koirat ja kohta hevosetIhmismaailmastahan tämä on tuttua: monikaan työnantaja ei luota enää pelkkään haastatteluun tai ansioluetteloon huippusuorittajien tunnistamisessa, vaan persoonallisuustestit ovat uuden työntekijän valinnassa arkipäivää. Miksi luottaisi kalliin koiran saati hevosen kouluttaja?Koirien persoonallisuustesteillä valitaan sopivia yksilöitä eri tavalla vammaisten ihmisten avuksi sekä poliisin, rajavartiolaitoksen ja tullin tehtäviin. Testaamattomista koirista yli puolet lopettaa koulutuksen kesken, testatuista taas 70 prosenttia suorittaa sen loppuun ja jatkaa työelämään. Koirien kouluttaminen on kallista, joten hyöty on merkittävä.  Kisahevoselta vaaditaan tietenkin hyvää fysiikkaa ja kestävyyttä sekä sopivaa rakennetta, mutta nämä eivät vielä tee mistä tahansa pollesta suorittajaa. Kisan jälkeen haastattelussa kuulee usein ratsastajan kiittävän hevosta, koska se ”tekee aina kaikkensa” tai sillä on ”suuri sydän”. Moni rakenteeltaan tehtävään sopimaton otus yltää huippusuorituksiin tällaisen ominaisuuden avulla. Huippuhevosten hinnat liikkuvat parhaimmillaan miljoonissa euroissa, joten varhaisella potentiaalin tunnistamisella on kysyntää. Niinpä ei ole ihme, että hevosille ollaan kovaa vauhtia kehittämässä testiä este- ja kouluratsastuksen huippusuorittajien ja esimerkiksi sopivien poliisihevosten löytämiseksi.

Seurallisuus lupaa hyvääHuipputason ihmisurheilijat ovat enemmän ulospäinsuuntautuneita ja vähemmän neuroottisia kuin ihmiset keskimäärin. Hevostenkin persoonallisuudenpiirteistä ulospäinsuuntautuneisuus parantaa suorituskykyä, voimakas emotionaalisuus heikentää sitä. Piirteiden taustalla on ympäristön muovaaman kokemuspohjan lisäksi stressinsietokyky ja hermoston synnynnäinen toimintatapa eli temperamentti. Toisaalta hyväkään hevonen ei liiku ilman kuskia. Toisinaan vasta ratsastajan vaihtuessa eläimen parhaat kyvyt tulevat esiin ja keskivertohevosesta kehkeytyy suurisydäminen suorittaja. Tästä on enää lyhyt matka sopivan parin etsimiseen testaamalla: pitää löytää juuri se oikea yhdistelmä.

Kaikki eivät sovi yhteenIhmispuolelta tiedetään, että tietynlaiset persoonallisuudet tulevat hyvin toimeen muiden kanssa. Lapset, joilla on opettajan mielestä hankala temperamentti, saavat huonompia arvosanoja kuin ”helpot”. Me aikuisetkin tunnemme töistä henkilöitä, joiden kanssa homma ei vain suju, vaikkei mitään todellista estettä pitäisi olla. Kemiat tai kellotaajuudet eivät vain sovi yhteen, sanotaan. Samoin on lemmikin kanssa: jollei yhteiselämä suju, vika ei välttämättä ole eläimessä eikä ihmisessä, vaan ehkä temperamentit eivät vain sovi yhteen. Parhaillaan tutkijat hahmottelevat eläimen ja ihmisen persoonallisuuksien yhteensopivuuden testejä ainakin koiria ja hevosia varten. Lähitulevaisuudessa voinemme siis testata itsemme ja lemmikkikandidaattimme mahdollisuuksia viettää antoisaa yhteiseloa.

Nettideitille lemmikin kanssa

Tulevaisuudessa lemmikkien valinta on pitkälti samanlaista kuin nykyinen virtuaalinen puolisonetsintä nettideittisivustoilta. Näin arvioi sähköpostihaastattelussa Texasin yliopiston psykologian professori Sam Gosling, joka on eläinten persoonallisuustutkimuksen uranuurtajia ja tutkinut aihetta jo toistakymmentä vuotta Gosling laitoksineen onkin jo mukana kehittämässä nettisovellusta, jossa löytöeläinten ja niitä adoptoivien ihmisten persoonallisuudet testataan ja tietokone laskee parhaiten sopivan yksilön kullekin adoptoijakandidaatille.

Testaa aluksi itsesi

Lemmikkien persoonallisuustestejä odotellessa myös oman persoonallisuuden tunteminen auttaa. Silloin pääsee pohtimaan, millaisen eläimen kanssa itse tulisi toimeen. Yksi parhaista piirreteorioista on Big 5, joka kuvaa ihmisen persoonallisuutta viidellä ominaisuudella: – ulospäinsuuntautuneisuus– neuroottisuus– tunnollisuus– sovinnollisuus– avoimuus. (Ks. Persoonallisuus. Tunnistatko tyyppisi?, Tiede 6/2009, tai tiede.fi/arkisto)

Näin eläimen persoonallisuutta arvioidaan

Eläimen luonnetta voi tutkia ainakin neljällä tavalla, jotka kuvaavat hieman erilaisia persoonallisuuden osa-alueita. Käyttäytymistesti. Esimerkiksi poliisin ja vartiointilaitosten koirien valintatesti ja Suomen Kennelliiton virallinen luonnetesti. Eläimelle tehdään ennalta määrättyjä, kontrolloituja testejä, ja reaktiot voimakkuuksineen arvioidaan. Yksilöiden, rotujen ja lajienkin tuloksia voi näin verrata toisiinsa. Omistajan tai hoitajan arvio. Käytetään yleisesti lemmikkieläinten persoonallisuuden tutkimiseen. Tehdään kyselylomakkeen avulla. Sopii selvittämään asioita, jotka tapahtuvat harvoin: esimerkiksi koiran taipumus aggressiivisuuteen lapsia kohtaan ei yleensä ilmene testitilanteessa. Arvioinnin etuna on myös, että se kartoittaa aitoja arjen tilanteita. Yksittäisen eläimen tulos voi riippua arvioijasta, mutta kun tuloksia yhdistetään suuresta joukosta eläimiä, eri piirteiden esiintymisestä populaatiossa saadaan luotettava näkemys.Asiantuntija-arvio. Sopii rotujen vertaamiseen. Kokeneet näyttelytuomarit, eläinlääkärit ja jalostusneuvojat arvioivat kirjallisesti eri rotujen ominaisuuksia. Näin voi tutkia myös sukupuolieroja. Tarkkailu tositilanteessa. Suositaan palveluskoirien valinnassa. Koira altistetaan uuteen tilanteeseen, se esimerkiksi talutetaan vilkkaan kauppakeskuksen läpi ja sitä pyydetään häiriötekijöiden ympäröimänä suorittamaan jokin tehtävä. Arvioidaan ennalta päätettyjä ominaisuuksia, vaikkapa eläimen yhteistyöhalukkuutta tai keskittymiskykyä.

Jotta testi on luotettava– Testillä mitattujen ominaisuuksien tulee olla vastaavissa tilanteissa toistuvia eli ennustettavissa. – Eri tarkkailijoiden pitää pystyä tunnistamaan sama ominaisuus, kuten pelokkuus, uteliaisuus, aggressiivisuus tai leikkisyys, ja olla yhtä mieltä sen voimakkuudesta. – Testaajan oma käsitys persoonallisuuden muodostumisesta ei saa häiritä testiä. Esimerkiksi tarkkailijan mahdollinen stereotyyppinen mielipide ”kaikki saksanpaimenkoirat ovat aggressiivisia” ei saa vaikuttaa yksittäisen koiran tulokseen.

Eläinten ja ihmisten persoonallisuudessa on paljon samaa.

Heikki on kurja kaveri. Hän ei osaa käyttäytyä vaan mulkoilee, tönii ja tuuppii muita, uhkailee, saattaapa joskus huitaista tai potkaistakin. Juuri koskaan hän ei anna periksi, vaan hän haastaa riitaa aina, kun muita on paikalla. Moni sanoisi, että Heikki on persoonallisuudeltaan aggressiivinen ja hankala tyyppi. Mutta mitä jos Heikki onkin hevonen? Voiko sillä olla persoonallisuutta? Ihmisillä ja eläimillä on samantyyppinen elimistö, joka toimii samoin periaattein. Sydän pumppaa verta, hermosto hoitaa käskynjaon, ja lihakset tekevät työtä käskettyä. Se on useimmille ihmisille tuttu juttu. Onhan meillä eläinkunnan kanssa takana miljoonien vuosien yhteinen evoluutio, jonka aikana fyysiset rakenteet kehittyivät nykyiseen muotoonsa. Se, että meillä on takanamme myös yhtä pitkä kehityshistoria henkisellä puolella, tuppaa kuitenkin usein unohtumaan. Eläinten ja ihmisten psyyken rakenne muistuttaa toisiaan samalla tavoin kuin fyysinenkin. Eläimillä on samanlaisia tunne-elämyksiä ja temperamenttipiirteitä kuin ihmisillä, vaikkakin niiden määrä ja voimakkuus vaihtelevat lajeittain ja – kuten ihmisillä – myös yksilöiden välillä.

Osa synnynnäistä, osa opittuaPersoonallisuuden biologisen pohjan muodostaa lähinnä hermorakenne, josta osa peritään ja osa muovautuu muotoonsa ympäristön vaikutuksesta sikiökaudesta saakka. Persoonallisuuden biologinen osuus on vahva ja pysyvä; aktiivisesta ja intensiivisestä tyypistä on vaikea tehdä viilipyttyä millään konstilla, ja tämä pätee sekä eläimiin että ihmisiin.Hankalampi asia on temperamentin päälle syntymähetkestä lähtien rakentuva kokemuksiin ja oppimiseen perustuva aines, joka yhdessä temperamentin kanssa sulautuu aikuisikään mennessä yksilön ainutlaatuiseksi persoonallisuudeksi. Imeväisiän jälkeen synnynnäisen temperamentin erottaminen persoonallisuudesta käy melko mahdottomaksi, joten käytännön psykologiassa persoonallisuuteen tavallisesti luetaan sekä temperamentti että myöhempi, kokemuksiin perustuva kognitiivinen kehitys.

Ujo mustekala viihtyy piilossaEläinten persoonallisuus eroaa ihmisten persoonallisuudesta sekä piirteiden määrässä että niiden vaihtelun voimakkuudessa. Yleisimmin eläinlajeilta löytyy kolmea ihmisen kanssa samaa piirreryhmää: ulospäinsuuntautuneisuutta, neuroottisuutta ja sovinnollisuutta. Lisäksi eri eläinlajeilla voi olla myös joitain piirteitä, joita ei samanlaisina esiinny ihmisissä. Esimerkiksi koirilla omiksi piirteiksi erotetaan leikkisyys ja aggressiivisuus, jotka ihmisillä luetaan kuuluviksi sovinnollisuuden ja ulospäinsuuntautuneisuuden piirreryhmiin. Useilla eläinlajeilla, kuten hevosilla, koirilla ja naudoilla, omaksi piirreryhmäkseen erottuu myös dominanssi, joka ihmisillä verhoutuu ulospäinsuuntautuneisuuden ja sovinnollisuuden taakse.Niinkin kaukana ihmisestä olevalla lajilla kuin mustekalalla on kuitenkin kaksi yhteistä persoonallisuudenpiirrettä ihmisten kanssa: ulospäinsuuntautuneisuus ja neuroottisuus. Mustekalakin voi siis olla ”varautunut ja ujo” ja helposti säikkyvä. Siinä missä sisäänpäin kääntynyt ja sulkeutunut ihminen ei viihdy muiden seurassa eikä uskalla kokeilla uusia asioita, ujo mustekala piilottelee suojaisessa paikassa ja tulee syömään vasta, kun on varma, ettei paikalla ole muita eikä mikään vaara uhkaa.

Tunnollisuutta vaikea osoittaaMitä lähemmäs ihmistä kehityshistoriassa tullaan, sitä enemmän yhteisiä piirteitä alkaa löytyä. Koirilla ja ihmisillä niitä on jo neljä, ja simpansseilta löytyvät kaikki samat piirteet kuin ihmisiltäkin. Viimeinen linnake, joka on vain simpanssien ja ihmisten hallussa, on tunnollisuus. Periaatteessa testi voi havaita vain sellaisia asioita, joiden mittaamiseen se on kehitetty, ja tunnollisuuden tutkiminen ilman itsearvioita on hyvin vaikeaa. Eläinten kykyä harkita asioita, suunnitella aikomuksiaan etukäteen, harjoittaa itsehillintää tai suorittaa muita korkeampia kognitiivisia toimintoja on käyttäytymistesteillä vaikea todentaa.

Kirsi Saarijärvi on kotieläintieteen asiantuntija, joka työskentelee tutkijana Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa MTT:ssä.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti