Vanha kesti ihmeesti aikaa, vaikka sen tekijä ei tiennyt geeneistä eikä mannerten liikkeistä.

Julkaistu Tiede-lehdessä 5/2013

Vanha kesti ihmeesti aikaa, vaikka sen tekijä ei tiennyt geeneistä eikä mannerten liikkeistä.

Teksti: Petri Riikonen

Miksi Etelä-Amerikassa elää laamoja, Afrikassa antilooppeja ja Australiassa kenguruita, mutta Pohjois-Amerikkaa ja Euraa­siaa asuttavat samankaltaiset kauriit? Siksi, että eteläisillä eläimillä on ollut enemmän aikaa kehittyä omiin suuntiinsa. Varhaisnisäkkäiden aikaan kaikki mantereet olivat yhdessä, mutta eteläiset mantereet liikkuivat erilleen paljon aiemmin kuin pohjoiset. Kehityshistoria näkyy kallioperästä sekä eläinten fossiileista ja geeneistä.

Tästä historiasta ei 1800-luvun suuri eläinmaantieteilijä Alfred Russel Wallace tiennyt paljonkaan. Hän tutki eläinlajien silloista levinneisyyttä ja sen perusteella jaotteli mantereet osiin, joiden eläimistö on erilainen.

Wallace kyllä aloitti osan biologian tietovallankumouksesta, sillä 1800-luvun loppupuoliskolla hän oli Charles Darwinin rinnalla evoluutioteorian toinen ensiesittäjä.

1900-luvun puolivälissä puolestaan geologia mullistui, kun osoitettiin, että maankuori koostuu liikkuvista laatoista ja että liikkeet selittävät niin ilmaston kuin eliökunnan kehityskulkuja.

Lisäksi 1900-luvun lopulla käsitykset eläinten polveutumissuhteista alkoivat huimasti tarkentua, kun opittiin vertailemaan lajeja dna-erojen perusteella.

Wallacen vuonna 1876 julkaisema eläinmaantieteellinen kartta kesti hämmästyttävästi kaiken tämän kuohunnan. Kaikki 1900-luvun biologipolvet oppivat sen; se on omankin opiskeluaikaisen eläintiedekirjani ensimmäisellä aukeamalla.

Mutta nyt on uuden kartan aika. Se on laadittu valtavasta datamäärästä modernin tietotekniikan analyysivoimalla, jollaisesta Wallace tuskin osasi edes haaveilla.

Science-lehdessä julkaissut kansainvälinen tutkijaryhmä määritti aluejaon setvimällä tilastollisesti levinneisyys- ja polveutumistietoja yli 21 000:sta maalla elävästä eläinlajista: nisäkkäistä, linnuista ja sammakkoeläimistä.

Tutkijat arvioivat, että kartta muodostaa alan modernin pohjatiedon ja auttaa suunnittelemaan eri alueiden lajiston suojelua.

Petri Riikonen on Tiede-lehden toimitussihteeri.