Utopiat ovat tulevaisuuden rakennustelineitä, jotka talon valmistuessa puretaan. Hyvä utopia ei toteudu sellaisenaan vaan auttaa ideaaliratkaisuun. Siksi utopiat sopivat realistille.


jotka talon valmistuessa puretaan. Hyvä utopia
ei toteudu sellaisenaan vaan auttaa ideaaliratkaisuun.
Siksi utopiat sopivat realistille.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2004

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Henry Ford alkoi sata vuotta sitten tehdä ennennäkemättömän hyviä autoja uskomattoman halvalla. Arkkitehdit siirsivät heti idean rakentamiseen. Ruvetaan tekemään "asuntofordeja", he ajattelivat. Jokainen saa hyvän ja halvan sekä helposti siirrettävän ja pystytettävän asunnon.
Amerikkalainen arkkitehti Richard Buckminster Fuller ideoi teollista asuntoa 1920-luvulta asti ja esitteli 1940-luvulla Wichita-talon. Se painoi alle neljä tonnia ja maksoi saman verran kuin henkilöauto. Talon osasi pystyttää kuka tahansa yhdessä päivässä.
Brittiläinen arkkitehtiryhmä Archigram ideoi 1960-luvulla yhden hengen pienoisasunnon Cushiclen, jonka saattoi saattoi kantaa repussa ja pystyttää teltan tavoin. Reppuasunnossa oli ruoka- ja vesivarasto, ja varusteisiin kuuluivat kypärään sijoitetut radio ja televisio.



TULEVAISUUDEN KAUPUNGIT kävelivät, uivat tai lensivät. Archigram-ryhmä ideoi 1964 kävelevän kaupungin. Amerikkalainen arkkitehti William Katavolos kehitti kelluvien kaupunkien "kemiallista arkkitehtuuria". Erityiset jauheet - näiden kehittämisen Katavolos jätti kemisteille - reagoisivat veden kanssa, ja kaupungit kasvaisivat meren pinnalle kuin lumpeet järveen.
Luxemburgilainen arkkitehti Camille Frieden oli jo 1959 ennakoinut lentäviä taloja eli lentäviä asumiskoneita, ja 1967 hän patentoi ilmassa leijuvan kaupungin.
Sitten oli tietenkin oli pakko rakentaa avaruuteen. Kuuhun ideoitiin yhdyskuntia pallotaloineen, kupukylineen, puutarhoineen ja ydinvoimaloineen. Tyhjään avaruuteen nousisi sylinterin ja renkaan muotoisia jättikaupunkeja.
Vuonna 1975 Nasa ja Stanfordin yliopisto teettivät suunnitelman, jonka mukaan avaruuteen asutetaan yksitoista miljoonaa ihmistä vuoteen 2008 mennessä. Vuonna 2075 maailman väestöstä jo 90 % elää avaruuskaupungeissa.


UTELIAISUUS, RAHA, SOTA ja kansallinen arvovaltakilpailu tekivät rakennus- ja avaruusutopiasta välttämättömyyden. Vielä pakottavampi on bioutopia. Haave ikuisesta elämästä, nuoruudesta, terveydestä ja onnesta nousee jokaisen tieteellisen löydön vanavedessä.
Nykyaikaisen bioutopian perusti Mary Shelley kirjoittamalla Frankensteinin. Kirjan sankari luo elävän olennon tieteen avulla.
Frankenstein-myytti tuli mahdolliseksi kaksisataa vuotta sitten. Tuolloin luonnontieteilijät järjestivät yleisötilaisuuksia, joissa he ärsyttivät ruumiita sähköllä ja saivat ne liikkumaan kuin elävät ihmiset.
Kirurgia ja soluteoria edistyivät 1900-luvun alkuun mennessä niin, että tuli mahdolliseksi pitää hengissä erillisiä elimiä ja viljellä soluja. Merisiilillä onnistui keinotekoinen hedelmöityskin.
Alexis Carrel, ranskalais-amerikkalainen kirurgi, kehitti elinsiirtojen ja soluviljelmien tekniikkaa. Hän piti koiran sydäntä, mahaa ja maksaa laboratoriossa elossa erillään eläimen ruumiista. Sydämestä lasimaljassa tuli biologian symboli.
Jos elimiä voidaan hallita laboratoriossa, kohta varmaan koko kehoa voidaan pitää elossa loputtomiin, ajateltiin.
Kun amerikkalaiset juhlivat Carrelin nobelia joulukuussa 1912, sanomalehti New York Sun kertoi, että ranskalaisen Pasteur-instituutin johtaja oli ehdottanut jo ihmiskokeita: "Minulla ei ole epäilystäkään, että suurella määrällä inhimillistä materiaalia - - Carrelin - - kaltaiset velhot ratkoisivat kahdessa vuodessa kaikki ongelmat, jotka vielä hämäävät lääketieteen ammattilaisia."
Samana vuonna 1912 Carrel alkoi viljellä kanan sydänsoluja. Hän jakoi viljelmää yhä uusiin astioihin, ja solut näyttivät jakautuvan loputtomasti. Biologit alkoivat uskoa, että ikuinen elämä on saavutettu solutasolla.


BRITTILÄINEN BIOKEMISTI John Haldane tiivisti 1924 aikansa biologian saavutukset ja ennusti tulevaa kehitystä. Haldanen visioista tuli maailmanperinnettä hänen ystävänsä Aldous Huxleyn ansiosta. Uljas uusi maailma esitteli kaunokirjallisesti 1920-luvun bioutopiat.
Haldane ennusti, että 1951 syntyy ensimmäinen eksogeeninen, kohdun ulkopuolella kasvatettu lapsi. Eksogeneesi mahdollistaa täydellisen rodunjalostuksen. Hautomosta tultuaan ihmiset elävät elämänsä jatkuvassa lääkenirvanassa ja kuolevat kivuttomasti.
Kun 1920-luvun utopiat sammuivat, näyttämölle astui molekyylibiologia, joka loi perustan vielä hurjemmille visioille.
Francis Crick ja James Watson kuvasivat 1953 dna:n rakenteen ja käynnistivät uusien biologisten löytöjen vyöryn. Biokuume nousi nousemistaan ja saavutti huippunsa 1960-luvulla.
Washington Post selitti 1966 kansantajuisesti, mihin molekyylibiologia kykenee: "Haluaisitko kontrolloida jälkikasvusi sukupuolta? Onnistuu. Haluaisitko, että poikasi olisi 180 senttiä pitkä? 210 senttiä? 240 senttiä? Mikä estää? Allergia, lihavuus, särkevät nivelet? Voidaan hoitaa helposti. Syöpä ja sokeritauti hoidetaan geeniterapialla - - kasvu, kypsyminen ja ikääntyminen ovat suunniteltavissa. Emme tunne mitään luontaisia eliniän rajoituksia. Kuinka pitkään haluat elää?"
Nyt kukoistaa nanoutopia. Ihminen koostuu atomeista, ja tulevat nanokoneet käsittelevät atomeja sujuvasti. Siis: kohta voimme korjata ihmistä loputtomiin ja elää ikuisesti.


BIOUTOPIA LAAJENEE: biologian lisäksi ihmiset haluavat hallita psyykeä.
Joskus 1960-luvulla biologian opettaja kertoi, että tutkijat olivat valmistaneet koulutetun rotan aivoista pillereitä. Älypillerit paransivat suorituskykyä ilman harjoittelua. Oppilaat suhtautuivat uutiseen käytännöllisesti: "Minä ostaisin heti englannin pillerin. Ja matematiikkapillerin." He olivat yhtä toiveikkaita kuin futurologit Herman Kahn ja Anthony Wiener, jotka ennustivat, että vuonna 2000 oppimista ja muistia tehostetaan kemiallisesti.
Opettajan kertomuksen takana olivat luultavasti Wisconsinin yliopiston psykologian professorin James McConnellin kokeet. McConnel opetti 1966 rotille yksinkertaisia reaktioita ja valmisti sitten niiden aivoista uutetta, jota hän ruiskutti kouluttamattomien rottien aivoihin. Alkeellista tietoa siirtyikin. Jos luovuttajarotta oli opetettu vaikka reagoimaan kellon ääneen, reaktio siirtyi uutteella lääkitylle rotalle.
Lupaavan alun jälkeen tutkimus on edistynyt hitaasti, mutta kuitenkin tarpeeksi pitääkseen älypilleriutopiaa yllä.
Nykyään neurotieteilijä Tim Tully amerikkalaisesta Helicon Therapeutics -yrityksestä tutkii muistia yksinkertaisella hiirikokeella. Eläin pannaan laatikkoon, jossa on esineitä. Se tutkii esineet. Jos seuraavana päivänä laatikkoon lisätään uusi esine, hiiri tutkii vain tämän uuden kohteen.
Tavallisen hiiren on tutkittava esineitä 15 minuuttia muistaakseen ne vielä seuraavana päivänä. Sen sijaan hiiri, joka on saanut yhtiön kehittämää muistilääkettä, tarvitsee opettelemiseen vain kolme ja puoli minuuttia.
Kiinnostaako mahdollisuus tehdä työ neljä kertaa nopeammin kuin muut? Mediaan onkin jo ilmestynyt käsite "aivoviagra".


UTOPIOITA SYNTYY väistämättä, mutta millainen on hyvä utopia?
Vuonna 1962 ilmestyi Rachel Carsonin Äänetön kevät. Kirja on sekä vakuuttava että villi ja edelleenkin ajankohtainen. Sitä voi pitää myös inspiroivana esimerkkinä toimivasta utopiasta.
Kirjan alku esittelee kielteisen utopian, dystopian: kaupungin, jossa linnut ovat vaienneet, kalat kadonneet joesta ja ihmiset alkaneet kuolla kummallisiin tauteihin. Carson sanoo, että kuvattua kaupunkia ei ole mutta jokainen kerrotuista asioista on tapahtunut jossakin.
Pääosa kirjasta kertoo, mitä tapahtuu, kun DDT ja muut myrkyt rikastuvat ravintoketjussa.
Viimeinen luku selvittää, miten tuhohyönteisiä voidaan torjua luonnollisten vihollisten avulla.
Hyvä utopia kertoo syistä ja seurauksista: miten meidän käy, jos toimimme tietyllä tavalla, ja mitä voimme saavuttaa, jos toimimmekin toisin. Hyvä utopia on siis myös hyvä hypoteesi eli tieteellisesti perusteltu olettamus.


UTOPIAT OVAT tulevaisuuden rakennustelineitä. Talon valmistuessa telineet puretaan. Hyvän utopian ei tulekaan toteutua sellaisenaan.
Tuskin haluaisimme asua Wichita-talossa tai 1960-luvulla suunnitellussa kuukaupungissa, mutta osittain utooppisten pyrkimysten vaikutuksesta rakennustekniikka on parantunut ja asumistaso noussut. Elinikä on pidentynyt ja elämä parantunut, vaikka olemme yhä kuolevaisia. Tiedämme entistä enemmän, vaikka emme vieläkään voi korvata matematiikan kurssia matematiikkapillerillä.
Jokainen meistä tarvitsee utopiaa. Ikuinen optimisti Arthur C. Clarke ilmaisi utopian välttämättömyyden ytimekkäästi: "Ainoa tapa löytää mahdollisen rajat on edetä mahdottomaan."


Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri ja tietokirjoittaja.


Utopioista enemmän: Rakennusutopioista on aineistoa Marko Homeen ja Mika Taanilan toimittamassa kirjassa Futuro (Desura 2002, 191 s.). Bioutopian historiaa on kuvannut brittiläinen tutkija Jon Turney kirjassa Frankenstein’s Footsteps (New Haven 1998, 276 s.).


- Miljoonat ihmiset asuvat Kuussa ja keinotekoisilla avaruussaarilla.


- Syöpä, sokeritauti ja lihavuus voitettiin 1980-luvulla.


- Maan kaupungit kävelevät, kelluvat ja lentävät. Asunnon voi kuljettaa mukanaan selkärepussa.


- Ihmisen koko, tukan ja silmien väri sekä älykkyys on 1980-luvulta alkaen suunniteltu ennen syntymää.


- Muistia ja muita henkisiä kykyjä on parannettu pillereillä 1960-luvulta alkaen.


- Syntymiseen ei vaadita synnytystä eikä raskautta. Vuodesta 1951 alkaen vauvat ovat viettäneet sikiöajan keinotekoisessa kohdussa.


Näin kuvaisimme vuoden 2004 maailmaa, jos 1900-luvun utopiat olisivat toteutuneet.

Sisältö jatkuu mainoksen alla