Ei käy kateeksi esivanhempia. Joka päivä oli vaaran paikka.

Teksti: Jukka RuukkiEi käy kateeksi esivanhempia. Joka päivä oli vaaran paikka. Julkaistu Tiede -lehdessä 3/2011.Kun isoisoisä marssi metsään karhua kaatamaan, ei lopputulos ollut ennalta selvä. Matti Nykästä mukaillen mahdollisuudet olivat fifty-sixty, metsästäjän hyväksi.Isoisoäiti pyöräytti pirtin täyteen lapsia, vaikka hengen lähtö oli joka kerta lähellä. Kukaan ei kuvitellut olevansa kuolematon – eikä ollutkaan. Keski-ikä oli jossain kolmen-neljänkymmenen hujakoilla.Tänään on toisin. Elämä on niin suojattua ja turvattua, että ihmisiltä on tähtäin hukassa. Pelkäämme vähemmän kuin ennen, mutta turhempia asioita. Todelliset vaarat puuttuvat, tai ne ovat sellaisia, joita emme halua pelätä. Tupakan ja viinan lisäksi ruoka on suomalaisten suurimpia uhkia. Kuluttajia huolettavat lisä- ja torjunta-aineet ja geeniruoka, vaikka ruoan todelliset riskit ovat aivan muut: määrä ja rasva. Ihmiselle on hyvä, jos kerran vuodessa on joulu. Nyt me syömme kuin joulu olisi joka päivä. Seurauksena on syöpää ja sydänkuolemia.Säteilykin pelottaa, jos se on peräisin vuosia sitten sattuneesta reaktorionnettomuudesta. Kukaan ei tunnu pitävän maaperää tai röntgenlaitteita vaarallisina, vaikka niistä kertyy suurin osa suomalaisten vuotuisesta säteilyannoksesta. Tšernobylin jättämän laskeuman osuus on murusia, alle prosentti.Brittiprofessori Frank Furedin mukaan länsimainen ihminen elää median ja viranomaisten tehtailemassa pelon kulttuurissa. Olemme passiivisia sätkynukkeja, joilta puuttuu henkilökohtainen tuntuma siihen, mitä pelkäämme. Miten pääsisi oman elämänsä riskien herraksi? Furedi ehdottaa riskinoton kunnianpalautusta. Ei hän karhumetsälle ketään patista, vaan uskaltamaan ja ottamaan asioista itse selvää. Sellaisiakin asioita, joihin ei pysty vaikuttamaan, voi hallita yrittämällä ymmärtää niitä. Retki riskiviidakkoon alkaa sivulta 22.

Huoletonta kevättä!

Jukka Ruukkijukka.ruukki@sanomamagazines.fi