Erot urheilun huipulla ovat kutistuneet niin pieniksi, että psyyke on ohittamassa fysiikan menestystekijänä



Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Tekniikka on hioutunut, ja suoritus tulee automaattisesti. Fysiikka on huipussaan, ja alla ovat herkistävät treenit. Edessä on kilpailu, joka käydään vain kerran neljässä vuodessa: jokaisen urheilijan unelma on menestyä juuri olympialaisissa. Median huomio tai kotikatsomon odotukset ovat kuitenkin liikaa, ja suoritus jää alle omankin tason.

- Kyllä epäonnistumisia ja kantin pettämisiä sattuu muillekin kuin suomalaisille, jopa ruotsalaisille, lohduttaa urheilupsykologian tutkija, dosentti Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta Kihusta.

Urheilijoita pyritään kuitenkin valmentamaan ulkoisten paineiden käsittelyyn. - Joissakin lajeissa se on jo arkipäivää, Konttinen tietää. Hän itse toimii useiden maajoukkuetason yksilöurheilijoiden, muun muassa ampujien, psykologisena valmentajana. Osa heistä tavoittelee menestystä myös Beijingin olympialaisissa.


Suomikin heräämässä psyyken tärkeyteen

Suurissa urheilumaissa psykologi alkaa kuulua jokaiseen valmennustiimiin, mutta Suomessa ammattimainen henkinen valmennus ei vielä ole kovin yleistä.

- On luonnollista, että pienten resurssien kanssa toimittaessa lähdetään liikkeelle perusasioista: fyysisestä kunnosta ja taitotekijöistä. Psykologinen valmennus tulee mukaan myöhemmin, Konttinen sanoo.

Vaikka ammattipsykologeja ei kentän laidalla näkyisikään, henkinen puoli on jossakin muodossa aina mukana päivittäisessä valmennustyössä. Valmentautuminen on oppimista, joka on psykologinen ilmiö. Viime vuosina on alettu puhua kokonaisvaltaisesta valmennuksesta, ja sen myötä henkisen kantin merkitys on korostunut.

- Fyysisen kehityksen rajat ovat alkaneet tulla vastaan, ja erot huipulla ovat niin pienet, että­ menestyksen ratkaisevat muut tekijät kuin lajitaito tai fyysinen suoritus. Psyykkinen puoli korostuu, mitä lähemmäs lajin absoluuttista huippua tullaan.

Tutkija ottaa esimerkiksi miesten sadan metrin olympiafinaalin. Siinä puhutaan sekunnin sadasosien eroista. Suoran kiihdytyksen jälkeen kirkkaimman mitalin saa kaulaansa se, jonka psyyke kestää parhaiten.


Rutiineilla paineet pois

Niilo Konttinen korostaa, että urheilupsykologi on nimenomaan psyykkisten taitojen opettaja, ei kaikkien mahdollisten ongelmien terapeutti. Valmennuksen päämääränä on antaa urheilijalle paras mahdollinen kilpailuvalmius.

Erilaisilla menetelmillä, esimerkiksi rentoutumisharjoituksilla ja mielikuvaharjoittelulla, urheilija pyrkii saavuttamaan tunnetilan, jossa hän pystyy viemään suorituksensa läpi aina samalla tavalla. Tavoitteena on, että rutiinit sulkevat pois ulkopuoliset paineet.

Olympialaisten kaltaiset kerran elämässä -kisat ovat henkisen valmennuksen kovin testi. Konttinen tietää, että osa urheilijoista pystyy käyttämään julkisuutta ja paineita positiivisena polttoaineena, mutta toisille ne voivat olla lamaannuttava kokemus.

- Ongelmana on, että urheilija alkaa valmistautua olympialaisiin, ei omaan huippusuoritukseensa. Silloin tulee helposti yliyrittämistä, ja keskittyminen hajoaa.

Kun psykologinen valmentautuminen menee nappiin, urheilijalla on rohkeutta heittäytyä kilpailutilanteeseen ja hakea omia rajojaan. - Huipputulos edellyttää huippusuoritusta. Se tulee erittäin harvoin varman päälle pelaamalla.


Parhaan jälkeen vielä parempaa

Psykologinen valmennus porautuu urheilun asemaan urheilijan elämässä ja hänen käsityksiinsä kilpailemisesta - voittamisesta ja häviämisestä. Menestyvälle kilpaurheilijalle on ominaista pyrkimys koko ajan parempaan. Nappiin menneen suorituksen jälkeen hän alkaa miettiä, miten seuraavassa kisassa voisi olla vielä parempi.

Konttisen mukaan huippu-urheilija voi saavuttaa huipputuloksia vain silloin, kun hän on asettanut itselleen selvät tavoitteet.

- Kokemukseni mukaan urheilukulttuureissa on tässä suhteessa eroja. Pohjois-Amerikassa vedetään täysillä loppuun asti eikä koskaan luovuteta. Suomessa sanotaan liian usein "tehdään parhaamme, ja katsotaan, mihin se riittää".

Kovan psyykeen omaava urheilija osaa myös hävitä. Silloin hän menee pukuhuoneen peilin eteen.

Psyykkisesti vahva urheilija




- tiedostaa omat vahvuutensa ja rajoituksensa
- asettaa realistiset, mutta haasteelliset tavoitteet
- on fyysisesti ja teknisesti kunnossa
- pystyy olemaan oma itsensä painetilanteissa
- huokuu itseluottamusta
- kantaa vastuun tekemisistään
- omaa sisäisen kipinän lajiinsa.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Eloa eletään ja syödään


Elokuu on aina ollut Saarijärven Paavolle ja hänen ammattitovereilleen totuuden hetki: silloin selviää lopullisesti, minkä verran syötävää ja laariin pantavaa pelloilta saadaan. Ikivanhasta omaperäisestä elää-verbistä johdettu elo merkitsee sekä elämää että viljasatoa. Merkityksen kahtalaisuus muistuttaa konkreettisesti, mistä elämän jatkuminen on ollut kiinni niinä aikoina, jolloin ei vielä ollut sosiaaliturvaa.


Suomen murteissa elo-sanalla on muitakin viljankorjuuseen tai elämiseen liittyviä merkityksiä. Joskus se on täsmentynyt merkitsemään puimatonta, joskus taas puitua viljaa. Joskus se tarkoittaa erityisesti valmistuvaa ruista. Useissa pohjalais- ja hämäläismurteissa elo merkitsee karjan rehua.

Elo voi edustaa muutakin kuin kasvikuntaa. Hämäläis- ja pohjalaismurteissa elo esiintyy kotieläinten yhteisnimityksenä. Myös saamen kielen vastaava sana eallu merkitsee poro- tai muuta karjaa. Kotieläimistä on saatu varmin elanto niillä seuduilla, joilla maanviljelyyn ei ole voitu tai haluttu turvata. Vermlannin metsäsuomalaismurteissa elo on saattanut tarkoittaa mitä tahansa ihmisten ruokaa. Elo tunnetaan myös yleisessä varallisuuden merkityksessä.

 Elo on ollut tavallinen sana jo suomen vanhassa kirjakielessä. Agricolalla se on merkinnyt viljasatoa tai muuta ravintoa, Jaakko Finnon virsikirjasta lähtien sitä on käytetty myös elämän merkityksessä.


Kuukauden nimenä elokuu on tullut kirjakieleen Hemminki Maskulaisen virsikirjassa vuonna 1630. Sana on ilmeisesti käännöslaina ruotsin vanhasta kuukauden nimestä skörd(e)månad, joka on ollut käytössä 1900-luvun alkuun asti.

Agricolan rukouskirjan kalenterissa on elokuun nimityksenä mätäkuu tai kylvökuu. Viimeksi mainittu on ollut ilmeisen epäonnistunut tilapäisratkaisu. Sen sijaan mätäkuu tunnetaan edelleen yleisesti, joskaan ei täsmällisenä kalenterikuukauden nimenä. Nimi paljastaa lämpimän ja kostean elokuun pahan puolen: silloin kallisarvoiset ruokavarat pilaantuvat ja mätänevät, jollei niitä osaa käsitellä asianmukaisella ammattitaidolla.



Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.