Erot urheilun huipulla ovat kutistuneet niin pieniksi, että psyyke on ohittamassa fysiikan menestystekijänä



Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2008

Kaiken pitäisi olla kunnossa. Tekniikka on hioutunut, ja suoritus tulee automaattisesti. Fysiikka on huipussaan, ja alla ovat herkistävät treenit. Edessä on kilpailu, joka käydään vain kerran neljässä vuodessa: jokaisen urheilijan unelma on menestyä juuri olympialaisissa. Median huomio tai kotikatsomon odotukset ovat kuitenkin liikaa, ja suoritus jää alle omankin tason.

- Kyllä epäonnistumisia ja kantin pettämisiä sattuu muillekin kuin suomalaisille, jopa ruotsalaisille, lohduttaa urheilupsykologian tutkija, dosentti Niilo Konttinen Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksesta Kihusta.

Urheilijoita pyritään kuitenkin valmentamaan ulkoisten paineiden käsittelyyn. - Joissakin lajeissa se on jo arkipäivää, Konttinen tietää. Hän itse toimii useiden maajoukkuetason yksilöurheilijoiden, muun muassa ampujien, psykologisena valmentajana. Osa heistä tavoittelee menestystä myös Beijingin olympialaisissa.


Suomikin heräämässä psyyken tärkeyteen

Suurissa urheilumaissa psykologi alkaa kuulua jokaiseen valmennustiimiin, mutta Suomessa ammattimainen henkinen valmennus ei vielä ole kovin yleistä.

- On luonnollista, että pienten resurssien kanssa toimittaessa lähdetään liikkeelle perusasioista: fyysisestä kunnosta ja taitotekijöistä. Psykologinen valmennus tulee mukaan myöhemmin, Konttinen sanoo.

Vaikka ammattipsykologeja ei kentän laidalla näkyisikään, henkinen puoli on jossakin muodossa aina mukana päivittäisessä valmennustyössä. Valmentautuminen on oppimista, joka on psykologinen ilmiö. Viime vuosina on alettu puhua kokonaisvaltaisesta valmennuksesta, ja sen myötä henkisen kantin merkitys on korostunut.

- Fyysisen kehityksen rajat ovat alkaneet tulla vastaan, ja erot huipulla ovat niin pienet, että­ menestyksen ratkaisevat muut tekijät kuin lajitaito tai fyysinen suoritus. Psyykkinen puoli korostuu, mitä lähemmäs lajin absoluuttista huippua tullaan.

Tutkija ottaa esimerkiksi miesten sadan metrin olympiafinaalin. Siinä puhutaan sekunnin sadasosien eroista. Suoran kiihdytyksen jälkeen kirkkaimman mitalin saa kaulaansa se, jonka psyyke kestää parhaiten.


Rutiineilla paineet pois

Niilo Konttinen korostaa, että urheilupsykologi on nimenomaan psyykkisten taitojen opettaja, ei kaikkien mahdollisten ongelmien terapeutti. Valmennuksen päämääränä on antaa urheilijalle paras mahdollinen kilpailuvalmius.

Erilaisilla menetelmillä, esimerkiksi rentoutumisharjoituksilla ja mielikuvaharjoittelulla, urheilija pyrkii saavuttamaan tunnetilan, jossa hän pystyy viemään suorituksensa läpi aina samalla tavalla. Tavoitteena on, että rutiinit sulkevat pois ulkopuoliset paineet.

Olympialaisten kaltaiset kerran elämässä -kisat ovat henkisen valmennuksen kovin testi. Konttinen tietää, että osa urheilijoista pystyy käyttämään julkisuutta ja paineita positiivisena polttoaineena, mutta toisille ne voivat olla lamaannuttava kokemus.

- Ongelmana on, että urheilija alkaa valmistautua olympialaisiin, ei omaan huippusuoritukseensa. Silloin tulee helposti yliyrittämistä, ja keskittyminen hajoaa.

Kun psykologinen valmentautuminen menee nappiin, urheilijalla on rohkeutta heittäytyä kilpailutilanteeseen ja hakea omia rajojaan. - Huipputulos edellyttää huippusuoritusta. Se tulee erittäin harvoin varman päälle pelaamalla.


Parhaan jälkeen vielä parempaa

Psykologinen valmennus porautuu urheilun asemaan urheilijan elämässä ja hänen käsityksiinsä kilpailemisesta - voittamisesta ja häviämisestä. Menestyvälle kilpaurheilijalle on ominaista pyrkimys koko ajan parempaan. Nappiin menneen suorituksen jälkeen hän alkaa miettiä, miten seuraavassa kisassa voisi olla vielä parempi.

Konttisen mukaan huippu-urheilija voi saavuttaa huipputuloksia vain silloin, kun hän on asettanut itselleen selvät tavoitteet.

- Kokemukseni mukaan urheilukulttuureissa on tässä suhteessa eroja. Pohjois-Amerikassa vedetään täysillä loppuun asti eikä koskaan luovuteta. Suomessa sanotaan liian usein "tehdään parhaamme, ja katsotaan, mihin se riittää".

Kovan psyykeen omaava urheilija osaa myös hävitä. Silloin hän menee pukuhuoneen peilin eteen.

Psyykkisesti vahva urheilija




- tiedostaa omat vahvuutensa ja rajoituksensa
- asettaa realistiset, mutta haasteelliset tavoitteet
- on fyysisesti ja teknisesti kunnossa
- pystyy olemaan oma itsensä painetilanteissa
- huokuu itseluottamusta
- kantaa vastuun tekemisistään
- omaa sisäisen kipinän lajiinsa.

Palstan pitäjä Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Eloa eletään ja syödään


Elokuu on aina ollut Saarijärven Paavolle ja hänen ammattitovereilleen totuuden hetki: silloin selviää lopullisesti, minkä verran syötävää ja laariin pantavaa pelloilta saadaan. Ikivanhasta omaperäisestä elää-verbistä johdettu elo merkitsee sekä elämää että viljasatoa. Merkityksen kahtalaisuus muistuttaa konkreettisesti, mistä elämän jatkuminen on ollut kiinni niinä aikoina, jolloin ei vielä ollut sosiaaliturvaa.


Suomen murteissa elo-sanalla on muitakin viljankorjuuseen tai elämiseen liittyviä merkityksiä. Joskus se on täsmentynyt merkitsemään puimatonta, joskus taas puitua viljaa. Joskus se tarkoittaa erityisesti valmistuvaa ruista. Useissa pohjalais- ja hämäläismurteissa elo merkitsee karjan rehua.

Elo voi edustaa muutakin kuin kasvikuntaa. Hämäläis- ja pohjalaismurteissa elo esiintyy kotieläinten yhteisnimityksenä. Myös saamen kielen vastaava sana eallu merkitsee poro- tai muuta karjaa. Kotieläimistä on saatu varmin elanto niillä seuduilla, joilla maanviljelyyn ei ole voitu tai haluttu turvata. Vermlannin metsäsuomalaismurteissa elo on saattanut tarkoittaa mitä tahansa ihmisten ruokaa. Elo tunnetaan myös yleisessä varallisuuden merkityksessä.

 Elo on ollut tavallinen sana jo suomen vanhassa kirjakielessä. Agricolalla se on merkinnyt viljasatoa tai muuta ravintoa, Jaakko Finnon virsikirjasta lähtien sitä on käytetty myös elämän merkityksessä.


Kuukauden nimenä elokuu on tullut kirjakieleen Hemminki Maskulaisen virsikirjassa vuonna 1630. Sana on ilmeisesti käännöslaina ruotsin vanhasta kuukauden nimestä skörd(e)månad, joka on ollut käytössä 1900-luvun alkuun asti.

Agricolan rukouskirjan kalenterissa on elokuun nimityksenä mätäkuu tai kylvökuu. Viimeksi mainittu on ollut ilmeisen epäonnistunut tilapäisratkaisu. Sen sijaan mätäkuu tunnetaan edelleen yleisesti, joskaan ei täsmällisenä kalenterikuukauden nimenä. Nimi paljastaa lämpimän ja kostean elokuun pahan puolen: silloin kallisarvoiset ruokavarat pilaantuvat ja mätänevät, jollei niitä osaa käsitellä asianmukaisella ammattitaidolla.



Kaisa Häkkinen
Kirjoittaja on suomen kielen professori Turun yliopistossa.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.