Kun atomiytimet halkeavat ydinreaktorissa, vapautuu valtavasti energiaa, mutta luonto ei anna sitä ilmaiseksi. Reaktorin käytetty uraanipolttoaine on voimalan jätteistä kaikkein vaarallisinta. Sen radioaktiivisuus on ylivoimaisesti suurin ja kestää pisimpään.

Ydinvoima tuo myös ydinjätteet
Tietopaketti kertoo, mitä niille Suomessa tehdään 
Asiantuntijana koosteessa Esko Ruokola, Säteilyturvakeskuksen johtava asiantuntija



mutta luonto ei anna sitä ilmaiseksi. Reaktorin käytetty uraanipolttoaine
on voimalan jätteistä kaikkein vaarallisinta. Sen radioaktiivisuus on
ylivoimaisesti suurin ja kestää pisimpään.



Polttoaine, uraani, on reaktorissa pieninä keraamisina nappeina. Napit on ladottu peräperää noin nelimetrisiksi sormen paksuisiksi polttoainesauvoiksi, joita peittää zirkoniumkuori. Sauvat taas on koottu yhteen ritilöillä, ja niitä nostellaan ja siirrellään 60-130 kappaleen nippuina.


Joka vuosi osa polttoainesauvoista, enintään kolmannes, poistetaan reaktorista ja vaihdetaan uusiin. Tuoreeseen polttoaineeseen voi tarttua työrukkasilla, mutta käytettyä on käsiteltävä kauko-ohjatusti säteilysuojan takaa; suojaksi tarvitaan joko metrin betoniseinä tai muutama metri vettä. Käytetty polttoaine tuottaa myös lämpöä, mikä hankaloittaa sen käsittelyä.


Suomen neljästä voimalasta polttoainejätettä kertyy vuosittain noin 70 tonnia. Kun voimalan käyttöikä on 50-60 vuotta ja mukaan lasketaan myös Olkiluodon rakenteilla oleva voimala, runsaasti säteilevää jätettä kertyy vuosien mittaan  noin 5 500 tonnin potti.


 Fissiosta hurjasti energiaa


Ydinvoimala on lämpövoimala, ei periaatteessa sen kummempi. Lämmön avulla tehdään vedestä höyryä, joka pyörittää turbiineja, jotka jauhavat sähköä, joka johdetaan teollisuuden voimaksi tai koteihin käyttämään pesukonetta ja televisiota.


Lämmön synnyttää uraanin isotooppi 235. Kun sen ydin fissioituu eli halkeaa kahdeksi kevyemmäksi atomiytimeksi, vapautuu samalla energiaa. Tämä atomiydinten sidosenergia on se, joka aamukahvisi keittää - ja jonka varassa on tällä haavaa peräti neljäsosa Suomen sähköntuotannosta.


Kuinka hurja ilmiö fissio on, siitä kertoo se, että keskikokoinen reaktori muuttaa ainetta energiaksi alle kilon vuodessa.


Mutta fissiolla on hintansa. Syntyvät uudet ytimet, kuten jodi, cesium ja teknetium, ovat radioktiivisia.


Uraaniytimen potkaisee halki nopeasti liikkuva neutroni, joita halkeamisissa syntyy aina uusia. Niiden ansiosta ketjureaktio jatkuu reaktorin sydämen polttainesauvoissa. Aina neutroni ei kuitenkaan halkaise uraania vaan jää joskus ytimen osaksi. Tämä reaktio, neutronikaappaus, synnyttää raskaita transuraaneja, kuten neptuniumia, plutoniumia, amerikiumia ja curiumia. Säteileviä nämäkin.


Kovaa vauhtia kiitävät neutronit osuvat väistämättä myös reaktorin paineastian seinämiin. Tällöin terässeinän neutraalit alkuaineet voivat muuttua radioaktiivisiksi. Kun reaktori on aikanaan työnsä tehnyt, neutronikaappausreaktioiden takia siitä itsestäänkin on tullut säteilevää jätettä.


Syntyy rikas säteilykimara


Tuoreessa polttoaineessa on fissioituvaa uraani 235:tä vain 4 prosenttia, loput 96 prosenttia on uraanin isotooppia 238. Kun sauvat poistetaan reaktorista, fissiotuotteita on noin 3 prosenttia ja transuraaneja noin 1 prosentti. Loppu uraani on liki entisellään.


Käytetystä polttoaineesta lähtee kaikenlaista säteilyä: kevyitä beetahiukkasia eli elektroneja, raskaita alfahiukkasia ja tiukkaa, läpitunkevaa gammasäteilyä.


Radioaktiiviset isotoopit hajoavat ja muuttuvat muiksi, eräät sekunneissa, toiset miljardeissa vuosissa. Säteilykimara on rikas, ja sen hupenemiseen kuuluu monenlaisia, monivaiheisia reaktioita.


Polttoaineeseen syntyvät transuraanit, kuten plutonium, voivat vielä haljeta ja tuottaa energiaa. Käytetystä ydinpolttoaineesta on mahdollista ottaa plutonium talteen, yhdistää se uraaniin ja käyttää toistamiseen reaktorissa. Suomen polttoaineelle jälleenkäsittelyä (ks. s. 40) ei tehdä, koska se ei kannata, ja lisäksi meidän lakimme kieltää viemästä käytettyä polttoainetta maasta.


Jälleenkäsittely ei kuitenkaan poista jäteongelmaa: myös siitä jää runsasaktiivista jätettä, joka on varastoitava vuosituhansiksi.


 Jäähy helpottaa käsittelyä


Kuluneita polttoainesauvoja säilytetään ensin reaktorin kupeessa vesialtaissa, sitten ne siirretään voimalaitosalueella sijaitsevaan välivarastoon. Veden alla niput odottavat loppusäilytystä 20-50 vuotta.


Sauvojen radioaktiivisuus vähenee nopeasti: vuodessa se putoaa noin sadasosaansa. Monet kaasumaiset isotoopit ehtivät miltei säteillä säteilynsä loppuun. Samalla sauvat jäähtyvät. Vuoden varastoinnin jälkeen yhdellä tonnilla polttoainetta on lämpötehoa noin 10 kilowattia eli saman verran kuin saunan kiukaalla.


Kun 40 vuotta on kulunut, aktiivisuutta on jäljellä enää tuhannesosa. On otollinen hetki aloittaa loppusijoitus kallioperään.


Radioaktiivisuus vähenee omaan luonnolliseen tahtiinsa riippumatta siitä, onko ydinpolttoaine maan päällä vai sen uumenissa, mutta geologinen loppusijoitus pienentää onnettomuuden tai terrorismin riskiä. OECD-maiden ydinenergiajärjestö NEA (Nuclear Energy Agency) totesi 1995, että geologinen loppusijoitus on suositeltavin ydinjätehuollon strategia, koska se ottaa huomioon sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden. Ken kuluttaa, se siivotkoon ja maksakoon.


 Ydinjätteiden aktiivisuudet     


                                              MBq/kg
Runsasaktiivinen                yli 10 000
Keskiaktiivinen                    1-10 000
Vähäaktiivinen jäte              alle 1


Säteilyn aktiivisuuden yksikkö becquerel (Bq) tarkoittaa, että sekunnissa tapahtuu yksi radioaktiivinen hajoaminen. Se on vähän, ja siksi mitaksi otetaan käytännössä yleensä miljoona becquereliä (MBq). Taulukko kertoo aktiivisuudet yhtä ainekiloa kohti.


Polttoaineen aktiivisuus


                                                        MBq/kg
Reaktorista poistettaessa                        5 000 000 000
Kun vuosia on kulunut        1                    80 000 000
                                            100                3 000 000
                                            1 000             100 000
                                            10 000           30 000 
                                            100 000         3 000


Runsasaktiiviset polttoainesauvat siirtyvät keskiaktiivisten jätteiden kastiin noin 30 000 vuodessa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5208
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti