Sopisiko meillekin suora demokratia?
Suomessa kansa saa äänestää, kuka voittaa Idols-laulukilpailun tai putoaa Big Brother -talosta. Sveitsissä se päättää laeista ja muista merkittävistä linjanvedoista.
Eikö suora demokratia sopisi myös meille? Eivät kai sveitsiläiset ole sen fiksumpia kuin suomalaiset, yksi maailman koulutetuimmista kansoista?


Eikö suora demokratia sopisi myös meille? Eivät kai sveitsiläiset ole sen fiksumpia kuin suomalaiset, yksi maailman koulutetuimmista kansoista?


Julkaistu Tiede -lehdessä 13/2009

Votez oui!, Äänestäkää kyllä!, lukee suurin kirjaimin kadunvarren julisteessa. Votez non!, Äänestäkää ei!, vetoaa viereinen juliste. Tämä on arkipäiväinen näky sveitsiläisessä katukuvassa: maassa on jälleen kerran tulossa kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät suoraan päättämään maansa asioista.

Olen Lausannessa, Sveitsin ranskankielisessä lounaisosassa. Matkustin tänne kysyäkseni paikallisilta tutkijoilta, miten ihmeessä heidän demokratiansa, joka on ainutlaatuinen maailmassa, voi toimia. Tähän tarjoutui erityisen hyvä tilaisuus, kun mielipidetutkimuksen maailmanjärjestön Waporin vuosittainen konferenssi pidettiin syyskuussa Lausannessa.


Kansa pitää eliitin kurissa

Sveitsissä kansalaiset voivat tehdä poliittisia aloitteita ja äänestää suoraan lakien hyväksymisestä tai hylkäämisestä. Kansanäänestyksiä on muutama vuodessa. Niitä järjestetään niin valtakunnallisella, alueellisella kuin paikallisella tasolla. Viimeaikaisissa äänestyksissä aiheet ovat vaihdelleet kannabiksen laillistamisesta ulkomaalaisten väkiluvun rajoittamiseen ja EU-maiden työntekijöiden vapaasta liikkumisesta perustuslain uudistamiseen.

- Kyllä suora demokratia toimii, vakuuttaa Lausannen yliopiston politiikantutkija Dominique Joye konferenssin avajaisissa. - Koska kansanäänestyksiä on niin usein, äänestysprosentit jäävät yksittäisissä äänestyksissä 25-60 prosenttiin, mutta kokonaisuutena merkittävä osa kansalaisista osallistuu suoraan päätöksentekoon.
- Suora demokratia sitouttaa ihmiset yhteiskunnan toimintaan, ja sen avulla voidaan tehokkaasti valvoa eliittiä, kuvailee Geneven yliopiston politiikantutkimuksen professori Pascal Sciarini.

Toisaalta hän toteaa, että suora demokratia tekee poliittisesta kulttuurista ja päätöksenteosta varsin konservatiivista. Lähes aina kun poliittinen johto yrittää tehdä suuria muutoksia yhteiskunnan käytäntöihin, kansalaiset panevat hanttiin. Esimerkiksi jokin aika sitten hallitus alkoi valmistella maan hakeutumista  EU:n jäseneksi, mutta hanke tyssäsi kansanäänestykseen. Yleinen mielipide on siis yhteiskuntajärjestystä vakauttava ja ylläpitävä voima. Tosin joidenkin mielestä se on yhtä kuin kehityksen jarru.

- Ihme, että olemme edes YK:ssa, Sciarini naurahtaa.


Omamme Venäjän perua

Suomessa poliittinen meno on toinen. Pääministeri Matti Vanhanen on tullut tunnetuksi motostaan, jonka mukaan keskeneräisistä asioista ei pidä keskustella julkisesti. Samansuuntaiset  näkemykset ovat kaiken kaikkiaan varsin yleisiä päättäjien keskuudessa. Meillä sanotaan, että "johtajien pitää johtaa eikä piiloutua kansan selän taakse" tai että "suomalaisia johdetaan edestä".

Toisaalta Suomessa on vahvat perinteet kolmikantaisessa päätöksenteossa, jossa valtio ja työnantajien ja työntekijöiden edustajat päättävät yhdessä isoista asioista, kuten palkoista ja työvoimapoliittisista linjauksista. Lisäksi kansalaisjärjestöt ovat usein kiinteästi mukana lakien valmistelussa.

Elitistinen, ylhäältä alaspäin suuntautuva päätöksentekomalli vetää kuitenkin pidemmän korren. Monessa tutkimuksessa on todettu, että suomalainen poliittinen kulttuuri on vähemmän keskustelevaa kuin esimerkiksi ruotsalainen, sveitsiläisestä puhumattakaan.

Johtajakeskeinen päätöksentekokulttuurimme juontaa juurensa historiaamme Venäjän alaisuudessa. Sen perintöä ovat eliitin autoritaarisuus ja kansalaisten alamaisasenne. Asiaa edisti myös toisen maailmansodan jälkeinen jälleenrakennuskausi. Sen keskustelua ja erimielisyyttä karttanut konsensushenki elää yhä yhteiskunnassamme, vaikka kriisiajoista on kymmeniä vuosia.


Eikö kansa osaa tai ehdi?

Poliittisessa aktiivisuudessa nousee esiin klassinen muna vai kana -kysymys: ovatko kansalaiset luonnostaan tyhmiä ja apaattisia eivätkä siksi kykene tekemään päätöksiä, vai onko apaattisuus pikemmin seurausta siitä, että kansalaisille ei ole tarjolla poliittisen vaikuttamisen kanavia?

Osallistuvan demokratian puolustajat uskovat mieluummin jälkimmäiseen selitykseen. Eliitin ja eturyhmien varaan laskevat kallistuvat ensimmäiseen vaihtoehtoon.

Ei ole olemassa empiirisiä tutkimuksia, jotka osoittaisivat, että kansalaisten mielipiteen huomioon ottaminen johtaisi huonoihin saati haitallisiin päätöksiin. Nykyaikana myöskään asioiden selvittäminen kansalaisille ei ole ongelma, koska yleinen koulutustaso on korkea ja lukutaito käytännössä sata prosenttia.

Sveitsissä kansanäänestyksen alla äänestäjille lähetetään kotiin tietopaketti, jossa esitetään tiiviisti perusteita sekä kyllä- että ei-kannan puolesta. Suoran demokratian kannattajien mukaan kansalaiset kyllä pystyvät ymmärtämään elämäänsä koskettavista asioista olennaiset puolet, kunhan asiat kerrotaan reilusti ja selkeästi.
Suoran demokratian kriitikot taas toteavat, että vaikka tavallinen kansalainen ei aivan kykenemätön olisikaan, hänellä ei ole aikaa eikä kiinnostusta perehtyä kunnolla yhteiskunnallisiin asioihin. Siksi on parempi, että päätöksiä tekevät tehtävään valitut ja vihkiytyneet kansalaisten puolesta.

Suoran demokratian puolustajat vastaavat tähän, että Sveitsissäkin kansanäänestyksiä käytetään edustuksellisen demokratian rinnalla, ei sen korvaajana. Sveitsissäkin on asiantuntijoiden ja vaaleilla valittujen poliitikkojen eliitti, joka valmistelee lait ja muut päätökset ja myös vahvistaa ne, elleivät kansalaiset vaadi niitä äänestykseen.


Otetaan neuvoa-antavat

Suomessa valtakunnallisia kansanäänestyksiä on järjestetty vain kaksi: vuonna 1932 kieltolain lopettamisesta ja 1994 EU-jäsenyydestä. Seuraava voi tulla vastaan lähitulevaisuudessa. Kansalaisten enemmistö näet haluaisi kansanäänestyksen, jos Suomi aikoisi hakea Nato-jäsenyyttä. Suurimmat puolueet ovat periaatteessa myöntyneet kansanäänestykseen, mutta juuri nyt asia ei ole ajankohtainen.

Alueellisella ja paikallisella tasolla on järjestetty kymmeniä kansanäänestyksiä esimerkiksi kuntaliitoksista, mutta poliittinen eliittimme suhtautuu niihin hyvin nihkeästi. Toisaalta suomalaiset ottavat herkästi kantaa esimerkiksi maankäytön suunnitelmiin ja tekevät valituksia kaavaluonnoksista, jos katsovat niissä olevan huomautettavaa. Tämä osoittaa, että suora kansalaisvaikuttaminen ei ole suomalaisille aivan vierasta. Voisiko Sveitsin malli toimia Suomessa?

Tampereen yliopiston tiedotusopin emeritusprofessori Pertti Suhonen on tutkinut yleistä mielipidettä ja demokratiaa yli 40 vuotta. Vaikka kansanäänestys tuntuu puhtaaseen edustuksellisuuteen tottuneessa Suomessa varsin radikaalilta keinolta, Suhonen ei tyrmää ajatusta, vaan näkee kansanäänestyksissä mahdollisuuden kehittää demokratiaa.

- Kansanäänestyksiä demokratian yhtenä välineenä olisi mahdollista ja hyväkin lisätä. Kansahan joutuu omassa elämässään kantamaan suurten päätösten seuraukset, kun kansanedustajille seuraukset ovat lähinnä poliittisia, Suhonen toteaa. - Kannatan neuvoa-antavia kansanäänestyksiä. Lopullinen päätösvalta voisi jäädä eduskunnalle.

Suhonen huomauttaa, ettei eduskunnan enemmistö rohkenisi poiketa kansalaisten selvän enemmistön mielipiteestä kuin poikkeuksellisissa tilanteissa, ja sekin voisi kostautua seuraavissa vaaleissa.

- Jos kansanäänestys ei osoita selvää enemmistökantaa, yleistä mielipidettä, vaan äänet jakautuvat melko tasaisesti, on luontevaa antaa edustajille vapaus äänestää oman tai taustaryhmänsä mielipiteen mukaisesti. Tietysti voisi säätää jonkin määräenemmistön, jonka ylittyessä kansanäänestyksen tulos olisi sitova, Suhonen pohtii.


Äkkimuutos ei onnistu

Sveitsissä suoralla demokratialla on vuosisataiset perinteet. 700 vuotta sitten vuoristojen ympäröimä maa irrottautui Itävallan Habsburgien dynastiasta. Sen jälkeen se on Napoleonin valloitussotia lukuun ottamatta saanut kehittyä omissa oloissaan ja muokata ainutlaatuista demokratiaansa. 

Sveitsissä ei ole vuosisatoihin ollut hallitsijaa, joka olisi voinut väittää maata omakseen. Siellä ei ole edes varsinaista valtionpäämiestä, ja valtaa on viety niin alas kuin mahdollista.

"Käsittääkseni tuskin mikään muu maa on rakentanut näin monitasoista turvajärjestelmää vallan väärinkäyttöä vastaan kuin sveitsiläiset ovat tehneet. - - Mutta me olemme olleet onnekkaita, historia on antanut meille aikaa ja tilaa luoda ja kehittää tällaista poliittista ylellisyyttä", kuvaili Sveitsin demokratian kehittymistä maansa Suomen-suurlähettiläs Josef Bucher Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä viime vuonna.

Tämä antaa taustaa siihen, miksi Sveitsin mallia ei ainakaan kovin nopeasti voi soveltaa muualla, esimerkiksi Suomessa. Jokainen maa on erilainen, historia ja maantiede ovat jättäneet aina leimansa. Demokratia on jotain, mihin kasvetaan pitkän ajan kuluessa. Sitä ei peritä geeneissä, eikä se liioin ole tuontitavaraa.

Toisaalta voimme kysyä, ovatko sveitsiläiset kovinkaan erilaisia ihmisiä kuin suomalaiset. Demokratiamallimme on peräisin ajalta, jolloin suurin osa kansasta oli lukutaidottomia metsäläisiä. Viime vuosikymmeninä kansan koulutustaso on kuitenkin noussut kohisten, joten eivätkö suomalaiset voisi ottaa päätöksiä  enemmän omiin käsiinsä?


Juho Rahkonen on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö, jonka erikoisalana ovat poliittiset mielipidetutkimukset


Demokratiasta monta mallia


Demokratia tulee kreikan sanoista deˉmos, ´kansa´, ja kratos, ´valta´. Tuntuisi luontevalta ajatella, että Sveitsin systeemi se vasta oikeaa demokratiaa onkin, koska siellä valta on suoraan kansalla. Demokratiasta on kuitenkin olemassa monenlaisia versioita.

Mielipidetutkijat Rosalee Clawson ja Zoe Oxley esittelevät ja vertailevat tuoreessa opuksessaan Public Opinion. Democratic Ideals, Democratic Practise kolmea demokratian mallia.

- Elitistinen demokratia on kauimpana kansasta. Sen mukaan parhaaseen tulokseen päästään, kun vaaleilla valitut edustajat päättävät asioista eivätkä kansalaiset sekaannu päätöksentekoon muuten kuin äänestäjän roolissa.

- Pluralistinen demokratia on sukua elitistiselle demokratialle. Sen mukaan demokratiaa toteuttavat parhaiten erilaiset eturyhmät, jotka välittävät kansan tahdon päätöksentekoon.

- Partisipatorinen demokratia painottaa nimensä mukaisesti kansalaisten aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Osallistumista on monenlaista, puolueiden jäsenyydestä ja kansalaisten kuulemisesta suoraan demokratiaan.

Näiden kolmen mallin rinnalle voidaan nykyisin lisätä vielä neljäs malli. Sen mukaan modernissa demokraattisessa yhteiskunnassa on suuri asioita seuraava ja hyvin toimeen tuleva enemmistö, keskiluokka, joka kykenisi ottamaan paljon nykyistä enemmän valtaa ja vastuuta yhteiskunnallisista asioista.

- Kriittisen massan demokratia - kuten olen mallin nimennyt - on elitistisen ja partisipatorisen demokratian sovellus. Se ei ole niin idealistinen kuin partisipatorinen malli, sillä se ottaa huomioon sen ikävän tosiasian, että vapaassa yhteiskunnassa kaikki eivät kuitenkaan halua osallistua asioiden hoitoon, vaan päätökset jäävät kriittiselle massalle, esimerkiksi 25-60 prosentille, joka äänestää Sveitsin kansanäänestyksissä. Se on jo aivan riittävä määrä tuomaan esiin kansan syvien rivien näkemykset.


Suora demokratia  tuottaa jopa onnea


Sveitsin hallintojärjestelmä on ainutlaatuinen maailmassa. Maalla ei ole valtionpäämiestä, ja kansa voi haastaa hallintokoneiston päätökset. Perustuslain muutokset ja muut tärkeät valtakunnalliset asiat tulevat automaattisesti kansanäänestykseen, muista laeista se järjestetään aina kun jokin puolue, kansalaisjärjestö tai yksityinen kansalainen kerää 50 000 allekirjoitusta parlamentin valmistelemaa lakia vastaan.
Sveitsiläisten omalaatuinen demokratia heijastuu yhteiskuntaan monin tavoin. Se näkyy jopa kansalaisten hyvinvoinnissa, kuten Suomen ja Sveitsin vertailu osoittaa.


Erottava tekijä     SUOMI  /  SVEITSI  
                                                                            
Perustuslaki   

Suomi: Valtaa käyttävät vaaleilla valitut kansanedustajat ja hallitus kansan puolesta. 

Sveitsi: Vaaleilla valittu parlamentti ja hallitus hoitavat päätöksentekoa, mutta viimeinen sana on kansalla.

Kieli 

Suomi: Kansalaiset ja päättäjät ovat erilliset, toisensa pois sulkevat kategoriat. 

Sveitsi: Kansalaiset ovat suvereeneja päättäjiä.

Osallistuminen 

Suomi: Ylhäältä alaspäin: eliitti kontrolloi kansalaisten osallistumista, julkinen keskustelu ilman päätäntävaltaa. 

Sveitsi: Alhaalta ylöspäin: kansalaiset kontrolloivat niin omaa osallistumistaan kuin eliitin toimintaa.

Onnellisuus 

Suomi: Poliittisella osallistumisella ei ole yhteyttä kansalaisten kokemaan onnellisuuteen. 

Sveitsi: Poliittisella osallistumisella on selvä ja myönteinen yhteys onnellisuuteen.

Tietämys

Suomi:
 Kansalaisten tieto politiikasta ja yhteiskunnasta on suhteellisen vähäistä. 

Sveitsi: Kansalaisilla on keskimäärin hyvät tiedot politiikasta ja yhteiskunnasta.


Lähde: Rolf Büchin artikkeli Reflections on the Social Production of Incompetent Citizens, teoksessa Direct Democracy in Europe. Developments and Prospects. VS Werlag für Sozialwissenschaften (2007)

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25796
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.