Jos meillä kerran edelleen on kivikauden elimistö, miksi emme söisi ja liikkuisi yhtä satunnaisesti kuin esivanhempamme. Voisimme paremmin.

Teksti: Jyrki Alenius

Kaikki ovat varmasti kuulleet, että kunnon ihmisen päivä alkaa aamiaisella, jatkuu lounaalla ja päättyy illalliseen. Pääruokahetkien välissä nautitut välipalat pitävät verensokerin tasaisena iltaan asti. Yöllä kunnon ihminen lepää, sen kahdeksan tuntia.Sydämen kunto on tärkeä. Siksi kunnon ihminen kuntoilee. Hän juoksee kolme tai neljä kertaa viikossa tunnin lenkin, tasaisella vauhdilla, hieman anaerobisen kynnyksen alapuolella. Sitten hän nauttii runsaasti hyviä hiilihydraatteja sisältävän aterian ja, tapauksen mukaan, menee joko töihin tai nukkumaan.Tasaisen tappavaa? Tätä mieltä on Nicholas Nassim Taleb, libanonilaissyntyinen Yhdysvalloissa asuva finanssimatemaatikko ja filosofi, jonka mukaan luonnonmukaista ja terveellistä elämäntapaa tavoittelevan kannattaa nakata nykyiset ohjeet roskakoriin. Talebin mielestä luonnossa ilmenevä epäsäännöllisyys on sitä luokkaa, että ihmisen elintapojenkin on syytä seurata ennemmin arpakuutioita kuin virallisia terveysohjeita. Talebin ohje kuuluukin: syö ja liiku epäsäännöllisesti.Hänen mukaansa elämäntavoissa kannattaa seurata todellisuutta: olla satunnainen ja yllätyksellinen, sillä niin maailma toimii.Kirjoissaan Fools for Randomness ja The Black Swan Taleb arvostelee talousoppineiden tapaa selittää säännöttömät tapahtumat erilaisilla todennäköisyysmalleilla. Hänen mukaansa se ei ole selittämistä, vaan itsensä ja, mikä pahinta, yleisön pettämistä.

Elämä ei seuraa Gaussia

Ennen kuin Vanhan maailman lintutieteilijät pääsivät tutkimaan Australian linnustoa, he uskoivat, että kaikki joutsenet ovat valkoisia. Kun Australiasta löytyi musta joutsen, lintutieteilijät joutuivat muuttamaan uskomustaan. Vaikka musta joutsen ei ollut suoranainen isku lintutieteelle, Talebin mukaan tapahtuma paljastaa hienosti inhimillisen tiedon haavoittuvuuden: yksi ainoa havainto voi muuttaa radikaalistikin sen, mikä on ollut yleisesti hyväksytty totuus. Taleb painottaa inhimillisen tiedon haurautta: ihminen ei tiedä luonnon eikä taloudenkaan toiminnasta läheskään niin paljon kuin väittää tai uskoo tietävänsä. Merkittäville elämään vaikuttaville tapahtumille on Talebin mukaan usein ominaista se, että ne ovat ”mustia joutsenia”: odottamattomia tapahtumia, joilla on suuri vaikutus mutta joista kenelläkään ei etukäteen ole ollut mitään hajua.Talebin mukaan mustia joutsenia ovat esimerkiksi Hitlerin valtaannousu ja sitä seurannut maailmansota, Neuvostoliiton hajoaminen, islamilaisen fundamentalismin kehittyminen, internetin leviäminen ja vuoden 1987 pörssiromahdus. Samaten erilaiset muotisuuntaukset ja taiteen tyylisuunnat sekä monet uudet ideat ja käsitteet noudattavat kaikki mustan joutsenen dynamiikkaa.Talebin mukaan useimmat yhteiskuntatieteissä käytetyt ennuste- ja selitysmallit aliarvioivat vaarallisella tavalla erittäin epätodennäköisten tapahtumien vaikutuksia. Taleb neuvookin karsastamaan malleja, joissa maailman kuvitellaan noudattelevan Gaussin käyrää. Ääripäillä on suurempi merkitys kuin normaalijakaumasta voisi päätellä – myös elintavoissa.

Kaikelle pitää altistua

Talebin hahmotelmassa eletään metsästäjä-keräilijän maailmassa, jossa nälkäjaksoja seuraa saaliseläimen lihoiksipano ja ylensyöminen.Ihmisen geneettiset valmiudet kestää äärioloja ja vaihtelua muotoutuivat ennen maanviljelyn ja kaupunkikulttuurien syntymistä, joten terveyttä ja hyvinvointia tavoittelevan kannattaa matkia kivikautisten esivanhempien elämänmuotoa niin pitkälle kuin mahdollista. Pitää altistua kylmälle, kuumalle, nälälle ja yltäkylläisyydelle.Ruokavaliota ajatellen tämä tarkoittaa paastojaksojen ja mässäilyhetkien vuorottelua, kuntoilussa pitkähköä laiskaa jaksoa, jonka katkaisevat vaikkapa rivakat painonnostot, sadan metrin sprintit tai kovatempoiset pallopelit. Töihin voi mennä tänään lämpimässä takissa, huomenna niukemmassa asussa, esimerkiksi t-paidassa. Mutta jämptisti noudatettavat viikko-ohjelmat pitää unohtaa.Kivikautinen elämäntapa asettaa nautittavalle ravinnollekin omat vaatimuksensa. Useat maanviljelyn mahdollistamat ravinnonlähteet, kuten viljatuotteet ja runsaasti hiilihydraatteja sisältävät sokeripitoiset ruoat, ovat pannassa. Esivanhempiensa elämäntapaa noudatteleva nykyihminen syö lihaa, kalaa, pähkinöitä, marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Myös kuntoilu myötäilee paleoliittisen ajan rytmejä. Kylläinen ihminen ei metsästä eikä keräile, joten lenkille lähdetään nälkäisenä. Illalliseksi on tarjolla kourallinen saksanpähkinöitä, ja ennen tätä ansaittua herkutteluhetkeä viikon kolme kuntosalitreeniä tehdään kerralla alta pois, sitten nukkumaan. Seuraavana päivänä voi nauttia juhla-aterian!

Tulokset puhuvat puolestaan

Kalifornian Berkeleyn yliopiston taloustieteen professori Arthur de Vany on noudattanut paleodieettiä vuosikymmeniä. Kirjassaan The New Evolution Diet hän esittää elämäntapaohjelman, joka korostaa stressitekijöiden terveysmerkitystä. Hänen mukaansa ihmisen keho on evoluution aikana kehittynyt kestämään kovaakin hetkittäistä painetta ja ilman sitä ihminen sairastuu. Monet elintasosairaudet, kuten diabetes ja syövät, ovat seurausta yltäkylläisyydestä: liikaa syömistä, liikaa kuntoilua.De Vanyn kirjan väitteet perustuvat vertailututkimuksiin, jotka osoittavat satunnaisen paaston parantavan sokeriarvoja ja mahdollisesti ehkäisevän aikuisiän diabetesta. Myös nälkäisenä kuntoilun eduista on näyttöä. Keho oppii käyttämään rasvavarastojaan energianlähteenä paremmin, eikä hiilihydraateista saatava hätäapu ole enää samassa mitassa tarpeen.De Vanyn ohjelmassa harrastetaan kuntoilua yleisiä suosituksia harvemmin, vain noin puolitoista tuntia viikossa, mutta silloin kun liikutaan, liikutaan sitäkin intensiivisemmin.Taleb on kirjoittanut De Vanyn kirjaan jälkipuheen. Siinä hän kertoo noudattaneensa De Vanyn kunto-ohjelmaa, joka perustuu satunnaisuuteen: pitkiä, hidastempoisia kävelyretkiä, väliin spurtteja; 30 tai 300 punnerrusta, sitten ei moneen päivään mitään; paastojaksoja, jotka katkeavat herkutteluun.Tulokset puhuvat puolestaan, ainakin Talebin tapauksessa. Kaksikymppisen verenpaine, ei ylipainoa ja energiaa enemmän kuin koskaan.

Jyrki Alenius on filosofian maisteri ja filosofiaan erikoistunut kriitikko.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2011

Jyrki Alenius on filosofian maisteri ja filosofiaan erikoistunut kriitikko.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018