Laumaeläin meissä kavahtaa vaistomaisesti erilaisuutta. Älykkäinä olioina voimme opetella muunkinlaista suhtautumista.

Muovitettuja ruumiita esittelevän Body­ Worlds -näyttelyn isä Gunther von Hagens sanoo, että poikkeuksellinen ulkonäkö tai epäsovinnainen pukeutuminen edistää ennakkoluulotonta ajattelua. Koska Hagensin ulkonäkö on normaali, hän vahvistaa keksijänidentiteettiään käyttämällä hattuja.

Entä mitä tehdä, jollei massasta erottautuminen tai siihen sulautuminen hoidu hattutempulla? Aina omaa erilaisuutta ei voi valita, eivätkä kaikki voi ottaa siitä lomaa.

Erilaisen yksi mahdollisuus on tehdä välttämättömyydestä hyve. Esimerkiksi minä polion sairastaneena voin miettiä, miten jalostaisin lihasheikkoudestani jotain, mitä olisin halunnut itse valita. Monet uudet asiat syntyvät rajoitteista. Joskus rajoitteet saattavat tehdä ihmisestä onnellisen, tai ihminen voi olla onnellinen rajoitteistaan huolimatta.

Suhtautumista erilaisiin vaikeuttaa se, että ihminen on pohjimmiltaan kaniaivoinen laumaeläin. Kaniaivot haluavat nopeas­ti tunnistaa laumaan kuulumattomat, sillä nämä voivat olla vaaraksi. Ilmeisesti tästä syystä hermostomme on oppinut säpsähtämään aina, kun se kohtaa keskiverrosta poikkeavan ihmisen. Onneksi meillä on kaniaivojen lisäksi myös älyaivot.

Jokaisen kannattaa tutustua erilaisiin ihmisiin ja näkökulmiin, koska se kehittää omaa ajattelua ja avartaa maailmaa. Tietysti omien voimien mukaan. Erilaisuuden käsittely on eräänlaista kuntoharjoittelua, jossa kannattaa edetä hitaasti.

Syntiä tai sairautta?

Jotkin tavat luokitella vammaisia tai muuten erilaisia ovat syrjivämpiä kuin toiset.

Vanhan hengellisen mallin mukaan poikkeavuus on paholaisen juoni tai synnin palkka. Siitä pyritään eroon rukoilemalla tai tekemällä parannus. Jolleivät vammat loitsuilla parane, vammaiset piilotetaan pois kunnon ihmisten näkyviltä.

Viime vuosisatoina länsimaihin on vakiintunut lääketieteellinen malli, jossa erilaisuus diagnosoidaan sairaudeksi. Vamma tai sairaus nähdään vikana koneistossa, jota yritetään panna kuntoon leikkauksin ja lääkkein. Malli on tuottanut erinomaisia tuloksia, mutta asenne on karu niitä kohtaan, joiden erilaisuutta, sairautta tai vammaa lääketiede ei voi muuksi muuttaa.

Uusimman tulokkaan eli vähemmistömallin mukaan ratkaisu piilee suvaitsevaisuudessa. Ilman sitä sairaat ja vammaiset kärsivät paitsi tilansa aiheuttamista toimintavaikeuksista myös häpeää tuottavasta leimautumisesta. Sosiaalinen haitta häviää sitä mukaa kuin yhteisö oppii hyödyntämään erilaisuutta ja antamaan poikkea­villekin täyden ihmisarvon. Toimintavaikeuksien riesaa voidaan puolestaan keventää apuvälinein ja muin tasoituksin.

Jos näkyy päältä

Näkyvästi sairastunut tai vammautunut ei voi väistää erilaisuuttaan. Pyörätuolia käyttävä joutuu selvittämään aina uuteen paikkaan mentäessä, pääseekö hän varmasti perille. Liian usein reitti kulkee tavarahissillä kirjaimellisesti keittiön kautta. Tilannetta ei paranna, jos esteetöntä ympäristöä peräävä leimataan narsistiseksi erityiskohtelun tavoittelijaksi.

Aiemmin vammaiset lapset siivottiin laitoksiin: näkövammaiset sokeainkouluun ja liikuntarajoitteiset raajarikkoisten kouluun. Niissä lapsia kasvatettiin laitosaikuisiksi. Eriyttäminen oli esteettömyyden ja opetusjärjestelyiden kannalta kätevää, mutta samalla se johti siihen, että koulukavereista tuli tärkein viiteryhmä ja jopa perhe. Vammaiset eivät oppineet sulautumaan vammattomiin, eivätkä vammattomat saaneet tilaisuutta tutustua vammaisiin.

Nykyaikaisen vertaistuen ryhmät ovat ottaneet mallia AA:sta eli anonyymeistä alkoholisteista. Samaa kokenut on tehokas auttaja, mutta systeemissä on myös sudenkuoppansa. Alkoholismin häpeää laimentavat nimettömyys ja ryhmän sisäänlämpiävyys uivat kuin varkain muihinkin vertaisryhmiin. Lisäksi jos tulee toimineeksi pelkästään vertaisryhmissä, muut ihmissuhteet voivat kuihtua tarpeettomasti.

Näkyvästi poikkeavien karttelu on vaistomainen ja tiedostamaton taipumus. Eräässä kekseliäässä kokeessa vammattomat koehenkilöt johdatettiin ikkunalliseen eteiseen, josta näki kahteen tilaan. Toisessa istui vammaton ja toisessa näkyvästi vammainen katsomassa televisio­ta. Koehenkilö sai valita, kumman viereen hän asettuisi. Jos molemmat katsoivat samaa ohjelmaa, koehenkilöt istuivat vammaisen viereen todistaakseen oman ennakkoluulottomuutensa. Jos ohjelma näytti olevan erilainen, he valitsivat vammattoman vierustoverin.

Kaapista ulos

Jollei oma poikkeavuus väistämättä näy, leimaavaksi miellettyä erilaisuutta voi haluta piilotella. Näkymättömästi erilainen joutuu tavan takaa keksimään oletusarvosta poikkeavia ratkaisuja, joiden toteuttamiselle täytyy keksiä uskottavia selityksiä. Parhaimmillaan tuuminta kehittää luovuutta ja omaperäistä ajattelua, mutta oman polun raivaaminen ja heti perään peittäminen voi ajan mittaan uuvuttaa. On eduksi, jos yhteiskunta on mahdollisimman tasa-arvoinen ja esteetön, koska se tekee omintakeisten ratkaisujen etsimisestä vapaaehtoista.

Homoseksuaalit ovat konkareita sekä erilaisuutensa kätkemisessä että sen puolustamisessa. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta Suomessa rikos vuonna 1971, ja sairausluokituksesta se poistettiin 1980.

Pride-kulkueissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat ottaneet mallia rotumarsseista, jotka mustien kansalaisoikeusliikkeen Martin Luther King aloitti. Kulkueet ovat esikuviinsa verrattuina kepeän karnevalisoituja, mutta rotupuhtautta kannattavat tahot käyvät myös niiden kimppuun.

Vammaiset eivät vastaavia ihmisoi­keusmarsseja järjestä; invatakseineen se olisi ylivoimainen ponnistus. Ohitettujen vähemmistöjen lienee viisainta liittyä Pride-kulkueeseen, koska sen ideana on osoittaa ylpeyttä jokaisen ainutlaatuisuudesta. Itse asiassa lähes jokainen poik­keaa jossain suhteessa normikansalaisesta, joten kaikki liikkumaan pystyvät voisivat lähteä mukaan.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2013

Erilaisuutta on erilaista

  • On stigma ja riesa: mielisairaus
  • on riesa muttei stigma: näkövammaisuus
  • On stigma muttei riesa: Homoseksuaalisuus
  • Ei ole stigma eikä riesa: erityislahjakkuus