Laumaeläin meissä kavahtaa vaistomaisesti erilaisuutta. Älykkäinä olioina voimme opetella muunkinlaista suhtautumista.

Muovitettuja ruumiita esittelevän Body­ Worlds -näyttelyn isä Gunther von Hagens sanoo, että poikkeuksellinen ulkonäkö tai epäsovinnainen pukeutuminen edistää ennakkoluulotonta ajattelua. Koska Hagensin ulkonäkö on normaali, hän vahvistaa keksijänidentiteettiään käyttämällä hattuja.

Entä mitä tehdä, jollei massasta erottautuminen tai siihen sulautuminen hoidu hattutempulla? Aina omaa erilaisuutta ei voi valita, eivätkä kaikki voi ottaa siitä lomaa.

Erilaisen yksi mahdollisuus on tehdä välttämättömyydestä hyve. Esimerkiksi minä polion sairastaneena voin miettiä, miten jalostaisin lihasheikkoudestani jotain, mitä olisin halunnut itse valita. Monet uudet asiat syntyvät rajoitteista. Joskus rajoitteet saattavat tehdä ihmisestä onnellisen, tai ihminen voi olla onnellinen rajoitteistaan huolimatta.

Suhtautumista erilaisiin vaikeuttaa se, että ihminen on pohjimmiltaan kaniaivoinen laumaeläin. Kaniaivot haluavat nopeas­ti tunnistaa laumaan kuulumattomat, sillä nämä voivat olla vaaraksi. Ilmeisesti tästä syystä hermostomme on oppinut säpsähtämään aina, kun se kohtaa keskiverrosta poikkeavan ihmisen. Onneksi meillä on kaniaivojen lisäksi myös älyaivot.

Jokaisen kannattaa tutustua erilaisiin ihmisiin ja näkökulmiin, koska se kehittää omaa ajattelua ja avartaa maailmaa. Tietysti omien voimien mukaan. Erilaisuuden käsittely on eräänlaista kuntoharjoittelua, jossa kannattaa edetä hitaasti.

Syntiä tai sairautta?

Jotkin tavat luokitella vammaisia tai muuten erilaisia ovat syrjivämpiä kuin toiset.

Vanhan hengellisen mallin mukaan poikkeavuus on paholaisen juoni tai synnin palkka. Siitä pyritään eroon rukoilemalla tai tekemällä parannus. Jolleivät vammat loitsuilla parane, vammaiset piilotetaan pois kunnon ihmisten näkyviltä.

Viime vuosisatoina länsimaihin on vakiintunut lääketieteellinen malli, jossa erilaisuus diagnosoidaan sairaudeksi. Vamma tai sairaus nähdään vikana koneistossa, jota yritetään panna kuntoon leikkauksin ja lääkkein. Malli on tuottanut erinomaisia tuloksia, mutta asenne on karu niitä kohtaan, joiden erilaisuutta, sairautta tai vammaa lääketiede ei voi muuksi muuttaa.

Uusimman tulokkaan eli vähemmistömallin mukaan ratkaisu piilee suvaitsevaisuudessa. Ilman sitä sairaat ja vammaiset kärsivät paitsi tilansa aiheuttamista toimintavaikeuksista myös häpeää tuottavasta leimautumisesta. Sosiaalinen haitta häviää sitä mukaa kuin yhteisö oppii hyödyntämään erilaisuutta ja antamaan poikkea­villekin täyden ihmisarvon. Toimintavaikeuksien riesaa voidaan puolestaan keventää apuvälinein ja muin tasoituksin.

Jos näkyy päältä

Näkyvästi sairastunut tai vammautunut ei voi väistää erilaisuuttaan. Pyörätuolia käyttävä joutuu selvittämään aina uuteen paikkaan mentäessä, pääseekö hän varmasti perille. Liian usein reitti kulkee tavarahissillä kirjaimellisesti keittiön kautta. Tilannetta ei paranna, jos esteetöntä ympäristöä peräävä leimataan narsistiseksi erityiskohtelun tavoittelijaksi.

Aiemmin vammaiset lapset siivottiin laitoksiin: näkövammaiset sokeainkouluun ja liikuntarajoitteiset raajarikkoisten kouluun. Niissä lapsia kasvatettiin laitosaikuisiksi. Eriyttäminen oli esteettömyyden ja opetusjärjestelyiden kannalta kätevää, mutta samalla se johti siihen, että koulukavereista tuli tärkein viiteryhmä ja jopa perhe. Vammaiset eivät oppineet sulautumaan vammattomiin, eivätkä vammattomat saaneet tilaisuutta tutustua vammaisiin.

Nykyaikaisen vertaistuen ryhmät ovat ottaneet mallia AA:sta eli anonyymeistä alkoholisteista. Samaa kokenut on tehokas auttaja, mutta systeemissä on myös sudenkuoppansa. Alkoholismin häpeää laimentavat nimettömyys ja ryhmän sisäänlämpiävyys uivat kuin varkain muihinkin vertaisryhmiin. Lisäksi jos tulee toimineeksi pelkästään vertaisryhmissä, muut ihmissuhteet voivat kuihtua tarpeettomasti.

Näkyvästi poikkeavien karttelu on vaistomainen ja tiedostamaton taipumus. Eräässä kekseliäässä kokeessa vammattomat koehenkilöt johdatettiin ikkunalliseen eteiseen, josta näki kahteen tilaan. Toisessa istui vammaton ja toisessa näkyvästi vammainen katsomassa televisio­ta. Koehenkilö sai valita, kumman viereen hän asettuisi. Jos molemmat katsoivat samaa ohjelmaa, koehenkilöt istuivat vammaisen viereen todistaakseen oman ennakkoluulottomuutensa. Jos ohjelma näytti olevan erilainen, he valitsivat vammattoman vierustoverin.

Kaapista ulos

Jollei oma poikkeavuus väistämättä näy, leimaavaksi miellettyä erilaisuutta voi haluta piilotella. Näkymättömästi erilainen joutuu tavan takaa keksimään oletusarvosta poikkeavia ratkaisuja, joiden toteuttamiselle täytyy keksiä uskottavia selityksiä. Parhaimmillaan tuuminta kehittää luovuutta ja omaperäistä ajattelua, mutta oman polun raivaaminen ja heti perään peittäminen voi ajan mittaan uuvuttaa. On eduksi, jos yhteiskunta on mahdollisimman tasa-arvoinen ja esteetön, koska se tekee omintakeisten ratkaisujen etsimisestä vapaaehtoista.

Homoseksuaalit ovat konkareita sekä erilaisuutensa kätkemisessä että sen puolustamisessa. Homoseksuaalisuus lakkasi olemasta Suomessa rikos vuonna 1971, ja sairausluokituksesta se poistettiin 1980.

Pride-kulkueissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat ottaneet mallia rotumarsseista, jotka mustien kansalaisoikeusliikkeen Martin Luther King aloitti. Kulkueet ovat esikuviinsa verrattuina kepeän karnevalisoituja, mutta rotupuhtautta kannattavat tahot käyvät myös niiden kimppuun.

Vammaiset eivät vastaavia ihmisoi­keusmarsseja järjestä; invatakseineen se olisi ylivoimainen ponnistus. Ohitettujen vähemmistöjen lienee viisainta liittyä Pride-kulkueeseen, koska sen ideana on osoittaa ylpeyttä jokaisen ainutlaatuisuudesta. Itse asiassa lähes jokainen poik­keaa jossain suhteessa normikansalaisesta, joten kaikki liikkumaan pystyvät voisivat lähteä mukaan.

Tuija Matikka on psykologi ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 8/2013

Erilaisuutta on erilaista

  • On stigma ja riesa: mielisairaus
  • on riesa muttei stigma: näkövammaisuus
  • On stigma muttei riesa: Homoseksuaalisuus
  • Ei ole stigma eikä riesa: erityislahjakkuus
Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.