Moni lomalainen tekee kesän vapailla ihan sanoja asioita kuin talvella – mutta omaan tahtiinsa. Kuva: Wikimedia Commons
Moni lomalainen tekee kesän vapailla ihan sanoja asioita kuin talvella – mutta omaan tahtiinsa. Kuva: Wikimedia Commons

Valistajat kehottivat käyttämään joutoajan hyödyllisesti. Ajatus ei ole vieläkään vanhentunut.

Kun Ranskassa alkoi keskiajalla loma eli vacances, se ei suinkaan merkinnyt laiskanpulskeaa lekottelua. Päinvastoin, nykyisin joutilaisuutta henkivä sana tarkoitti vain taukoa tuomioistuinten toimintaan, niin etteivät oikeudenkäynnit häiritsisi sadon- ja viininkorjuuta. Loma nykymerkityksessään keksittiin vasta myöhemmin.

Porvariston perässä rannalle

Käänne tapahtui 1800-luvun lopulla, kun Britannian teollisuuspatruunat alkoivat kantaa huolta tehdastyövoiman kunnosta.

– Silloin ruvettiin kiinnittämään huomiota siihen, että työntekijät voivat huonosti ja heille pitäisi saada vaihtelua. Heitä alettiin viedä päivälomille merenrannalle, hetkeksi pois koneen äärestä, kertoo sosiologian dosentti Anu-Hanna Anttila Turun yliopistosta.

Työläiset pääsivät maistamaan joutilaisuutta, josta kaupunkien porvaristo oli nauttinut jo aiemmin. Työntekijän loma oli kuitenkin kiinni tehtaan pampusta, mitään yleistä saati palkallista vuosilomaa ei tunnettu.

Suomessa oli tosin voimassa palkollissääntö, joka takasi työntekijälle viikon palkattoman vapaan vuodessa. Vapaan luonteesta kertoo kuitenkin sen nimi pestuuvapaa. Sen aikana työntekijän piti usein etsiä uusi työpaikka.

Lakisääteinen loma voisi tänä vuonna viettää 90-vuotisjuhlia. Vuonna 1922 voimaan astui työsopimuslaki, joka velvoitti työnantajan järjestämään työntekijöille muutaman päivän vuosiloman. Määräys­ ei kuitenkaan ollut sitova. Pakollinen lomasta tuli vasta maailmansodan alla.

Työläisen akku latautuu

Nykyisin kuulee usein, että lomalle lähdetään lataamaan akkuja. Työntekijät ovat tämän ajatuksen mukaan käyttäneet loppuun virtansa ja heidän pitää lähteä lomalle hakemaan sitä lisää, jotta jaksavat taas sorvin ääressä.

– Näin lomien tarve perusteltiin työnantajalle. Hyvin levännyt työntekijä on kaksinkertaisesti tehokkaampi työntekijä, Anttila luonnehtii.

Toisinkin tilanne nähtiin. Loma ei ollut niinkään voimien keräämistä palkkatyötä varten vaan omaa aikaa, jolloin sai toteuttaa itseään. Tästä näkökulmasta työ oli toimeentulon takaava välttämättömyys, ei itsessään iloa tuottavaa toimintaa. Työtä tehtiin muille ja muiden alaisuudessa, kun taas lomalla sai omistautua omille ja perheen tarpeille.

Vapaasta ei luovuttu

Omassa vallassa olevaa aikaa pidettiin arvossa. Vuoden 1922 laki salli loman vaihtamisen rahaksi tai työskentelyn toisen työnantajan leivissä, mutta ani harva luopui vapaa-ajasta.

Omaa aikaa kannatti kuitenkin käyttää viisaasti. Pelkkä lekottelu ei ollut hyväksi.

Työväenliike opasti lomanviettäjiä kehittämään itseään ja mielellään antamaan panoksensa myös liikkeen hyväksi. Eri tahojen valistajat kehottivat kuntoilemaan ja matkailemaan kotimaassa. Se nostaisi isänmaanrakkautta.

Nykyisinkään ihmiset eivät vain lepuuta ruumistaan ja aivojaan. He syventyvät shoppailun lomassa kulttuurihistoriaan Roomassa tai Tukholmassa, oppivat uuden kielen kesäyliopistossa, rakentavat mökille laituria ja uppoutuvat kirjoihin, joihin työvuoden aika ei riittänyt.

Jo 1950- ja 1960-luvulla tehdyissä tutkimuksissa huomattiin, että ihmiset tekevät lomalla aika paljon samoja asioita kuin työssään.

– Opettajat lukivat kirjoja, ruumiillisen työntekijät tekivät jotain ruumiillista. Ero on siinä, ettei asioita ole pakko suorittaa johonkin tiettyyn kellonaikaan. Lomalla saa valita rytminsä, ja tällä tavalla arki muuttuu toiseksi, Anttila sanoo.

Loma uhkaa koulutyötä

Yhdysvalloissa esiin on noussut koululaisten joutenolo. Johns Hopkinsin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että pitkä kesäloma kasvattaa eroa, joka vallitsee köyhien ja varakkaiden lasten oppimisessa. Lomien takia vähävaraisten perheiden kasvatit jäävät merkittävästi jälkeen. Paremmissa perheissä kaiketi tehdään jotain virikkeellistä myös kesäisin, eikä oppi täysin karise päästä.

Suomessa yhteiskuntaluokkien­ väliset oppimiserot eivät ole likikään sitä luokkaa kuin Yhdysvalloissa, vaikka täälläkin on lapsilla pitkät kesälomat. Ehkä kaikki suomalaiset koululaiset tekevät kesällä jotain, mistä älykin iloitsee. Pisa-menestys viittaisi tähän.

Muutama vuosi sitten Anttila kysyi suomalaisilta työntekijöiltä, mitä he tekevät lomiensa aikana. Kaikista yleisin lomatoiminto oli nukkua enemmän kuin tavallisesti.

Siispä rauhallisia lomaunia, mutta ota myös hyvää lukemista riippumattoon. Ajatusten rantapalloilun jälkeen on ihana heittäytyä unen aaltoihin.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2012

 

Vuosiloman lyhyt historia

Loma piteni verkkaan.

4–7päivää

Työsopimuslaki 1922. Edellytti 6–12 kuukauden työsuhdetta. Vapaaehtoinen: saivaihtaa rahaksi tai viettää töitä tehden.

9–12 päivää

Vuosilomalaki 1939. Sai 1–5 vuoden työsuhteen jälkeen. Pakollinen, ei vaihto-oikeuksia.

12–14 päivää

Työaikalaki 1946.

18–30 päivää

Vuosilomalaki 1960. Sai 1–10 vuoden työsuhteen jälkeen.

24 päivää

Vuosilomalaki 1973. Voimassa oleva lomastandardi. Vähimmäispituus kaikissa tyypillisissä työsuhteissa.

Ihmiset kokevat monenlaista outoa ilman, että heidän mielenterveytensä olisi uhattuna. Uusi kirja esittelee ja selittää näitä kokemuksia.

Peräti miljoonia amerikkalaisia joutui ufojen sieppaamiksi 1990-luvulla, pääteltiin erään kyselytutkimuksen perusteella pääteltiin.

Usein uhrin makuuhuoneeseen tunkeutui vieraita olentoja, jotka tekivät hänet ensin toimintakyvyttömäksi. Sitten hänet lennätettiin katon läpi avaruusalukseen.

Ufosieppausten vyörystä kertoo Helsingin Sanomien haastattelema psykologian tutkija Jukka Häkkinen kirjassaan Outojen kokemusten psykologia (Docendo 2018). Leipätyökseen Häkkinen tutkii näkemistä Helsingin yliopistossa.

Uusi kirja näyttää, miten ihmismieli loihtii esiin kokemuksia, joita monet pitävät selittämättöminä tai yliluonnollisina.

Sieppaukset avaruusalukseen ovat modernia jatkoa sille, mitä ihmiset ovat kokeneet maailman sivu. Ennen vanhaan makuuhuoneeseen eivät tunkeutuneet harmaat isopäiset avaruusolennot, vaan pelottavat vieraat olivat demoneja, keijukaisia, noitia tai vampyyreja.

”Mielenkiintoista on, että nyt ufosieppaukset ovat kokonaan loppuneet”, Häkkinen sanoo.

Ne olivat 1990-luvulla kulttuurinen ilmiö, joka liittyi scifitarinoihin. Yhdysvalloissa niiden kokijat olivat nähneet scifisarjoja ja -elokuvia, joissa oli isopäisiä, ihmiskokeita tekeviä olentoja.

Makuuhuonevierailujen ja sieppausten takana näyttää Häkkisen mukaan olevan unihalvaus.

Unihalvauksessa siirtymä uni- ja valvetilan välillä häiriintyy. Ihminen on tavallaan sekä hereillä että unessa, selittää Häkkinen kirjassaan. Unen hahmot astuvat valvetodellisuuden päälle.

Halvaantumisen kokemus syntyy siitä, että unen aikana aivojen liikekäskyt eivät pääse etenemään lihaksiin. Tämä lihaslama estää kokijaa liikkumasta.

Unihalvauksen aikana ihmiset näkevät usein harhoja tunkeilijoista. Yleisiä ovat myös tasapainoaistin hallusinaatiot: keinumisen, putoamisen, kohoamisen ja kehostapoistumisen kokemukset. Tällaisella matkalla ufojen sieppaamat ovat mahdollisesti olleet.

Sieppauskokemusten lisäksi Häkkinen esittelee kirjassaan kehostapoistumis- ja kuolemanrajakokemuksia, enneunia, telepatiaa, déjà -vu -ilmiöitä ja synestesiaa ja selittää, miten tällaiset aivojen jekut syntyvät.

Kysely

Mitä outoa olet kokenut?

Laulettu sana kuului puhuttua paremmin ja pidemmälle.

Koulujen lukukausi lähestyy loppuaan. Pian tulevat ne ajat, jolloin taas kerran pähkäillään, sopiiko päättäjäisissä laulaa suvivirttä vai ei.

Aiempien vuosien kädenvääntö on osoittanut, että virttä voivat iloisin mielin ja henkisesti häiriintymättä laulaa muutkin kuin luterilaista uskoa tunnustavat. Yhdessä laulaminen vahvistaa yhteistä tunnekokemusta enemmän kuin juhlapuheen kuuntelu.

Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa virrellä tarkoitetaan yleensä kirkolliskokouksen hyväksymää hengellistä yhteislaulua, mutta tämä ei ole virsi-sanan vanhin eikä ainoa merkitys.

Virsi on alkanut vakiintua tietynlaisen kirkkolaulun nimitykseksi vasta luterilaisen reformaation myötä.

Reformaation ohjelmaan kuului seurakunnan ottaminen mukaan jumalanpalveluksiin aktiivisesti virsiä laulamalla. Sitä ennen laulusta olivat huolehtineet papit ja heidän koulutetut avustajansa. Muutoksesta seurasi epäilemättä kirkkomusiikin tason dramaattinen lasku, ainakin väliaikaisesti.

Virsi-sana on esihistoriallisella ajalla saatu balttilainen laina, joka alun perin lienee tarkoittanut sanaa tai puhetta. Suomalaisessa kansankulttuurissa virsi on ollut pitkän kertovan runon nimitys. Kalevalan henkilögalleriaan kuuluu virsikäs eli runsaasti runoja taitava Vipunen, ja hänen muistissaan olevaa runovarastoa nimitetään sanaiseksi arkuksi tai virsilippaaksi.

Pitkiä runomuotoisia kertomuksia on tyypillisesti esitetty laulamalla. Laulettu sana kuuluu paremmin ja kauemmas kuin puhuttu. Sävelmä ja kalevalainen runomitta antavat sisällölle muodon, joka on helpompi muistaa ja toistaa kuin vapaa puhe.

Suvivirrelle antaa erityistä viehätystä sanan alkuosa suvi. Se on ikivanha kesää merkitsevä perintösana, jota on käytetty länsimurteissa, mutta nykyään se tuntuu runolliselta ja ylätyyliseltä, kun se on yleiskielessä jo aikoja sitten korvattu itämurteista poimitulla kesä-sanalla. Virressä vaikutelmaa tehostaa vielä alkusointuinen sanayhdistelmä suvi suloinen.

Muissakin tapauksissa suvi on tehokas tunnelman luoja. Suvisunnuntai on autuaan rauhallinen ja kaunis. Suvituuli on lempeä ja lauha, suvipäivä lämmin ja suviyö romanttinen. Kesän alkaessa suunnitellaan proosallisesti aikatauluja ja lasketaan rahoja, mutta suven kynnyksellä haaveillaan tulevan suven parhaista hetkistä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 6/2018