Japaninmakaki keksi kylvyn 1963. Etelän eläinten pitää pakkasissa olla innovatiivisia ja ottaa vaarin myös vahingosta. Japaninmakakineito ymmärsi tämän, ja nyt kuumissa lähteissä pulikointi on niin suurta huvia, että maailman pohjoisimmille apinoille on pitänyt rakentaa oma kylpylä. Muuten ne tunkisivat ihmisten lämmittelylähteisiin.




Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008



Lumi narskuu jaloissa. Tiheän havumetsän halki kiemurteleva polku kohoaa ylämäkeen kohti vuorenharjanteita. Korkeat nietokset reunustavat reittiä. Japanin Alpeilla on maaliskuun alussa vielä täysi talvi. Pakkanen puree poskia.

Kohennan reppua parempaan asentoon. Vielä pari kilometriä tarpomista. Polun päässä on maailman pohjoisimman apinalajin, japaninmakakien, kuuluisa kotiseutu, noin kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitseva Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuisto. Se piilottelee vaikeapääsyisessä vuoristolaaksossa noin sata kilometriä
Naganosta koilliseen. Perille ei ole autotietä. Apinoiden luokse pääsee jalkaisin, suksin tai moottorikelkalla - ellei talvimyrsky satu kurittamaan kukkuloita. Silloin lunta sataa kymmeniä senttejä päivässä.

Naganon vuoriston japaninmakakeja kutsutaan lumiapinoiksi. Ne ovat apinamaailman selviytymisen sankareita, jotka joutuvat vuodesta toiseen sopeutumaan jyrkempiin lämpötilan ja sään vaihteluihin kuin yksikään kädellislaji ihmistä lukuun ottamatta. Ne sinnittelevät yhtä lailla yli 15 asteen pakkasissa kuin yli 30 asteen helteissä.

Äärioloissa on kehitettävä konstit, joilla pärjää. Japaninmakakit tekevät niin. Siitä pitäen kun niiden elintapojen tieteellinen tarkkailu 1970-luvulla toden teolla käynnistyi, tutkijat ovat useaan otteeseen joutuneet tarkistamaan käsityksiään apinoiden oppimiskyvystä ja taidosta siirtää oppimansa niin jälkeläisilleen kuin laumalleen.

Annetaan kuitenkin Toshio Hagiwaran ja Ichiro Tanakan kohta kertoa tarkemmin. Jigokudani Yaen-koenia johtava Hagiwara on työskennellyt luonnonpuistossa jo  23 vuotta. Yokkaichin yliopiston professori Tanaka puolestaan on tutkinut lumiapinoiden käyttäytymistä ja oppimista lähes yhtä kauan. Miehet ovat ilmoittaneet odottavansa minua luonnonpuiston portilla pienessä toimistossa.


Viime talvi oli vaikea

Nyt kinoksissa näkyvät ensimmäiset juoksujäljet, ja tuolla humahtaa hanki. Ruskeanharmaa turkki lunta viistäen japaninmakaki kapuaa rinnettä ja pysähtyy vähän väliä kuopimaan. Polulla kulkijasta se ei piittaa tippaakaan.

Ensituttavuuteni etsi todennäköisesti ruokaa syyskätköistään, Hagiwara arvelee myöhemmin. Japaninmakakit kaivavat syksyisin rinneniityiltä villivihannesten kitkeriä juurimukuloita. Ne eivät kuitenkaan tuolloin syö niitä, vaan oravien lailla peittävät ne maahan. Kevättalvella, kun ravinto on niukimmillaan, apinat kaivavat maultaan miedontuneet pakastevarastonsa esiin.

Viime talvena moni makupala jäi hangen alle rankan lumentulon takia.

- Lunta satoi helmikuussa niin, että hanget kohosivat metrien nietoksiksi. Olot olivat hyvin ankarat. Laumastamme kuusi nääntyi kylmään ja nälkään, vaikka me ruokimme niitä ohralla, soijapavuilla ja omenoilla. Tavallisina talvina makakeja kuolee vain pari, Hagiwara sanoo.


Lämmin lähtöalue tuntuu

Vaikka lumiapinat elävät nimensä mukaisesti marraskuusta huhtikuun alkupuolelle hankien keskellä ja kasvattavat pörheän, hyvin vilulta suojaavan talviturkin, ne eivät ole immuuneja kylmälle, sillä ne ovat alkuaan paljon lämpimämpien seutujen asukkeja; edelleen valtaosa japaninmakakeista elää Etelä-Japanin lauhoissa, jopa subtrooppisissa oloissa.

Naganon japaninmakakien uskotaan sopeutuneen kylmään ilmastoon asteittain. Vuosituhansien kuluessa ne ovat etsiytyneet yhä pohjoisemmille ja korkeammille seuduille ja sitä mukaa muuttaneet elintapojaan.

Olot näkyvät muun muassa jälkeläisten luvussa. Etelän serkuista poiketen naaras synnyttää täällä vain yhden poikasen vuodessa, sillä kahden tai kolmen jälkeläisen hoitaminen kuluttaisi liikaa voimia.

- Täällä lumiapinavauvat juovat äidinmaitoa peräti kaksi ja puoli vuotta. Muuten ne eivät selviäisi. Etelämpänä elävät lajitoverit lopettavat rintaruokinnan vuotta aiemmin, Tanaka selvittää ja kiittelee sitten uroksia vastuullisuudesta. - Ne osallistuvat hyvin tasapuolisesti poikasten hoitoon.


Paratiisi helvetin laaksossa

Laskeudun Tanakan kanssa jyrkkää rinnettä laaksoon, jossa sijaitsevat seudun nähtävyydet, kuumat lähteet. Alan ymmärtää, miksi Jigokudani Yean-koen tarkoittaa helvetin laaksoa. Kun katson lumen keskeltä nousevaa sankkaa höyrypilveä ja geysiriä, joka sihisten sinkauttaa suihkuja taivaalle, mieleeni tulee helvetin esikartano.

Japaninmakakeille tämä on kuitenkin paratiisi. Kuumat lähteet pitävät roudan loitolla, ja niiden ansiosta kivenkoloista yleensä löytyy siemeniä ja hyönteisiä myös talvella.

Tuolla makakiäiti opettaakin kahta pienokaistaan kääntelemään lohkareita. Tuolla taas loikoo suuri uros pitkin pituuttaan. Se ei hievahdakaan. Se on aivan selvästi varautunut viettämään mukavan lämpölevon läheiseen kylpylään kuumaa vettä johtavan putken päällä.

- Nuo tavat makakit ovat kehittäneet vasta tänne siirryttyään, Tanaka huomauttaa.

Yhtä lailla uusi taito on lumipallojen teko. Sen apinanuoriso on oppinut matkailijoilta ja metsänvartijoilta. Katselen, kuinka pikkuveijarit pyörittävät näppärin sormin pinon palloja viereensä. Sitten heitellään.


Kylvyt alkoivat vahingosta

Maailmankuuluja Jigokudanin japaninmakakeista on kuitenkin tehnyt yksi aivan erityinen harrastus. Luonnonpuisto on tiettävästi ainoa maapallon kolkka, jossa apinat kylpevät kuumissa lähteissä.

Kylpyjen ottaminen on varsin tuore keksintö. Japaninmakakien ei ollut koskaan nähty pulahtavan kylpemään, ennen kuin nuori naaras Mukubili vuonna 1963 kurotti liian innokkaasti vedessä kelluneita soijapapuja ja vahingossa putosi höyryävään lähteeseen

Kokemus oli mieluinen. Mukubili alkoi kylpeä säännöllisesti, ja ennen pitkää se sai monet muut nuoret makakit kokeilemaan samaa. Seuraavaksi joukkoon liittyivät niiden äidit. Nyt harrastus on koko lauman huvi.

- Urokset tosin välttävät kylpemistä. Ne loikovat mieluummin vesiputkien päällä. Kyllä niiden tekisi mieli, mutta se vähentäisi arvovaltaa. Paksu ja pörheä karvapeite on vakuuttavampi kuin uitettu turkki. Se saa ne näyttämään laihemmilta ja pienemmiltä, Tanaka hymähtää.

Patikoimme makakien kylpyaltaalle. Se on rakennettu nimenomaan niitä varten. Äkisti herännyt kylpemisinnostus nimittäin ajoi lumiapinat törmäyskurssille ihmisten kanssa. Makakit alkoivat tunkeutua läheisen Kanbayashin kylpyläkylän onseneihin, majataloissa lomailevien vieraiden viihdykkeeksi tarkoitettuihin kuumiin lähteisiin. 

- Silloin päätettiin, että makakeille tehdään oma kylpylä, Tanaka muistaa.

Se tapahtui viime hetkellä. Japaninmakakit ovat maan kansanperinteessä ja taiteessa rakastettuja ja älykkäitä hahmoja, ilkikurisia ja viekkaita keppostelijoita mutta myös viisaita ongelmienratkojia. Elävässä elämässä japanilaiset eivät Hagiwaran ja Tanakan mielestä kuitenkaan ymmärrä niiden arvoa.


Pelloilla vapaata riistaa

Japaninmakakeilla menee hyvin Jigokudanin kaltaisissa luonnonpuistoissa, joissa ne ovat suojeltuja - kunhan käyttäytyvät kunnolla. Jos ne ilmaantuvat ihmisten kylpyaltaille, viljelymaille tai pihapiiriin, maanomistajalla on oikeus pyydystää tunkeilijat tai hälyttää viranomaiset ampumaan ne.

- Viime vuonna täällä Naganon maakunnassa tapettiin kymmenen lumiapinaa, muualla paljon enemmän, Hagiwara sanoo

Lumiapinoiden luontaiset viholliset, kuten sudet ja kotkat, ovat suurelta osin kadonneet, mutta vaaraksi on ilmaantunut ihminen. Suurin syy ihmisten ja makakien yhteentörmäyksiin on se, että lumiapinoiden luontaiset elinalueet, kukkuloiden, ylänköjen ja vuorten metsät, ovat viime vuosikymmeninä jyrkästi kutistuneet. Tämä ajaa apinat etsimään ravintoa riisipelloilta ja aitoista.

Jigokudanissa apinoiden kotimetsät eivät enää kutistu, mutta Etelä-Japanissa niitä yhä hakataan polttopuiksi ja raivataan asuinalueiksi. Mikä olisi suojelun kannalta tärkeintä?

- Pitää apinat poissa pelloilta, Hagiwara vastaa heti.  - Me käytämme täällä sähköaitoja, mutta etelässä tilanne on hankalampi. Makakeja on enemmän, ja viljelykset ovat laajempia. Eläimet tunkevat kaikkialle.


Elekieli kuin meillä

Kevättalvisena pakkaspäivänä Jigokudanin allasidylli näyttää kuitenkin täydelliseltä - ja varsin ihmismäiseltä. Altaan päädyssä lilluu kolmen rouvan seurue olostaan selvästi nauttien. Pari nuorta veijaria pulikoi ja kisailee keskellä allasta, siellä täällä istuu yksinäinen kylpijä.

Rouvakolmikon keskimmäinen, vuonna 1994 syntynyt ja jo keski-ikää lähestyvä Tomano on muiden huolenpidon kohteena. Se kuuluu Jigokudanin lauman matriarkkoihin. Sen tukkaa ja niskaa sukivat ja harjaavat huolellisesti tytär Tomano 00 ja tyttärentytär Tomano 05; luvut nimien perässä tarkoittavat syntymävuosia.

Tomano kallistaa päätään taaksepäin ja ummistaa raukeasti silmänsä - aivan kuten lämpimässä, poreilevassa vedessä päähierontaa saavan pitääkin.

- Kiinnostavinta lumiapinoissa ovat niiden ihmismäiset käytöstavat. Varsinkin silmien ja kasvojen elekieli on hyvin samanlainen kuin meillä. Moniin muihin apinoihin verrattuna kasvot ovat erittäin moni-ilmeiset, ja me tunnistamme luonnonpuiston yksilöt juuri niiden perusteella, Hagiwara sanoo.

Elekielissämme on kuitenkin myös eroa. Tomano ja kumppanit katsoa tapittavat tiiviisti ohitseni. Kun katseemme vahingossa kohtaavat, vilkaisemme jokainen kiireesti sivuun. Useimpien apinoiden tavoin japaninmakakit tulkitsevat katsekontaktin haasteeksi ja vihamielisyydeksi, vaikka eivät muuten aggressiivisia eläimiä olekaan. Itse asiassa ne ovat erittäin sosiaalisia ja sovittelevia.


Naaraat määräävät laumassa

Japaninmakakien laumoissa - kuten apinoiden yhteisöissä yleensäkin - vallitsee tarkka arvojärjestys. Se perustuu ikään, voimiin, perittyyn arvoon ja perhesuhteisiin. Kiintymys ja arvostus kerrotaan ilmein, elein ja kosketuksin. Hyvin tärkeä tapa osoittaa kunnioitusta tai ystävyyttä on sukia toisen turkkia ja nyppiä siitä syöpäläisiä. Tähän japaninmakakit saattavat käyttää tunteja joka päivä.

- Tätäkin perustaitoa voidaan kehittää, Tanaka huomauttaa. - Tarkkailin erästä naarasta, joka nyppimisen sijaan alkoi noukkia luteen munia etusormensa kynnellä ja sitten siirsi taitonsa sisarilleen, tyttärilleen ja tyttärentyttärilleen.

Yleensäkin taidot näyttävät siirtyvän ensin naaraalta toiselle. Vaikka japaninmakakien laumaa johtaa ja puolustaa parhaissa voimissaan oleva uros apunaan muutama nuorukainen, joukon todellinen arvojärjestys määräytyy naaraiden mukaan. Ne näet viettävät syntymälaumassaan koko elämänsä, kun useimmat urokset jättävät sen saavuttaessaan sukukypsyyden neljä-viisivuotiaina.

Tomanon kaltaisten korkea-arvoisten naaraiden tyttäret perivät usein emonsa aseman laumassa, ja toisinaan johtajauroskin saa paikkansa emonsa ansiosta.

Naaraat päättävät myös sen, kuka niiden kanssa pääsee parittelemaan. Perusteinaan ne käyttävät urosten asemaa ja sitä, kuinka kauan on kulunut edellisestä parittelusta. Jos aikaa on vierähtänyt alle viisi vuotta, urosten mahdollisuudet ovat huonot. Ikävä uroksille, mutta strategia auttaa torjumaan sisäsiittoisuutta.


Kevät vetää metsiin

Jigokudanin suurlaumaan kuuluu parisataa makakia. Kun iltapäivä etenee, lasken niitä kuuman lähteen liepeiltä toistasataa. Huonoksi kääntyvä sää vetää ne lähemmäksi lämpöä. Toinen houkutin on usko siihen, että tänäkin iltana metsänvartijat heittävät hankeen monta kourallista soijapapuja.

Lumiapinat viihtyvät kylpylässään läpi talven. Kevään edetessä ja päivien lämmetessä niiden into ottaa kuumia kylpyjä vähenee ja ne vaeltavat kauemmas luonnonpuiston metsiin. Kaikkiruokaisten eläinten polunvarsille alkaa silloin ilmestyä hedelmiä, marjoja, siemeniä, versoja ja kukkia, ja pian on tarjolla rapuja ja linnunmunia.

Myös uusien jälkeläisten odotus on jo alkanut. Poikaset syntyvät vajaan puolen vuoden kantoajan jälkeen huhtikuun ja heinäkuun välillä, parhaimpaan ja lämpimimpään aikaan.

Vielä nyt laakson yli pyyhältää kuitenkin raju tuulenpyörre. Se muistuttaa tylysti, että kevääseen on sittenkin pitkä matka. Pilvistä vihmoo teräviä rakeita, sitten suuria hiutaleita. Pyry yltyy ja peittää rinteet harmaanvalkeaan verhoon.

Emot hakeutuvat vieri viereen ja kyyristyvät pienokaistensa ylle. Nämä vilkuilevat turkin suojista leikkikenttäänsä, joka äkisti muuttui extreme-kisan näyttämöksi. Taas otetaan lumiapinasta mittaa.


Hannu Pesonen on ulkomaanaiheisiin erikoistunut vapaa toimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja. Hän vieraili Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuistossa viime maaliskuussa.


Jos haluat katsomaan


Jigokudani Yaen-koenin luonnonpuisto on syrjäisen sijaintinsa takia tutkijoiden ja luontokuvaajien suosiossa. Turistejakin näkyy, mutta yleensä vähemmän kuin apinoita.

- Matkaan kuluu Osakan tai Tokion lentokentältä käytännössä lähes koko päivä, kuusi-kahdeksan tuntia. Reitti vie pikajunalla Naganoon ja paikallisjunalla Yudanakan kylpyläkylään. Sieltä matka jatkuu paikallisbussilla ylemmäs Kanbayashin kylpylöille, mistä onkin enää noin puolen tunnin jalkapatikka luonnonpuiston portille.

- Varsinkin talvella useimmat vierailijat yöpyvät Yudanakassa ja lähtevät aamulla lopputaipaleelle. Toinen vaihtoehto on jatkaa suoraan Jigokudani Yaen-koeniin ja yöpyä majatalossa puiston portin kupeessa. Puurakennus on vanha ja vetoinen - huuru nousi suusta, kun laskeuduin tatamilattialle levitetylle futonille - mutta tunnelma ja ruoka ovat erinomaiset. Majatalolla on oma kuuma lähde, johon saattaa ilmaantua karvaisia vieraita kylpykavereiksi.

- Jos lumiapinoita haluaa nähdä aikaisin aamutouhuissaan, majatalo on paras vaihtoehto. Sen etuna on myös se, ettei apinapäivänsä jälkeen tarvitse iltahämärässä harhailla alas autioita rinteitä Kanbayashiin.

- Mukaan normaalit suomalaiset talviretkivarusteet, hyvät vaelluskengät ja sadeviitta. Ja kannattaa mielessään hyväksyä etukäteen se, etteivät apinat tule laaksoon joka päivä. Joskus ne pysyttelevät kauempana vuoristossa - omista syistään.


Lisää luonnonpuistosta: www.jigokudani-yaenkoen.co.jp


Lumiapina kuuluu suureen sukuun


Japaninmakaki, Macaca fuscata, japaniksi nihon zaru, on yksi maailman 22 makakilajista. Euroopan ainoat apinat, Gibraltarissa puolikesyinä elävät makakit, ovat niiden serkkuja.

- Japaninmakaki on maailman pohjoisin apinalaji. Pohjoisimmat yhteisöt sijaitsevat Japanin pääsaaren Honshun luoteiskolkassa Shimokitan niemimaalla. Toisen merkittävän populaation muodostavat tämän artikkelin tähdet, Naganon maakunnan lumiapinat, ja kolmas löytyy Koshiman saaren rannikolta. Eteläisimmällä kotiseudulla Yakushimassa vallitsee subtrooppinen ilmasto.

- Japaninmakakeja on arviolta 40 000-50 000. Uhanalaiseksi on luokiteltu eteläisin alalaji, Yakushiman saaressa elävä Macaca fuscata yakui. Juuri etelässä apinoita ahdistellaan rajuimmin.

- Japaninmakakit elävät luonnossa noin 30-vuotiaiksi, eläintarhoissa keski-ikä on lähes kymmenen vuotta korkeampi.

- Japaninmakaki on keskikokoinen, tukevarakenteinen apina. Kahdella jalalla seisten sillä on pituutta 70-120 senttiä. Keskipaino on 12 kiloa, mutta isoimmat yksilöt voivat painaa yli 20 kiloa. Urokset ovat selvästi naaraita kookkaampia.

- Japaninmakakit ovat erittäin sopeutumiskykyisiä. Vuonna 1972 Yhdysvaltain helteiseen Texasiin viety lauma on viihtynyt niin hyvin, että suojelualueilta karanneista makakeista on tullut maanvaiva.

- Japaninmakakeja oli hiljattain tarkoitus tuoda Suomeenkin. Korkeasaaren eläintarha arvioi niiden sopeutuvan hyvin täkäläiseen talveen ja suunnitteli korvaavansa niillä afrikanvaippapaviaaninsa. Lopetettavaksi määrätyn paviaanilauman kohtalosta nousi kuitenkin kansanliikkeeksi paisunut kohu, ja Korkeasaari perui aikeensa.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5216
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti