Vuosisadan löytönä juhlituista esi-isiemme fossiileista on tulossa vuosisadan - tai ainakin vuosisadan alun - tiedesota. Arvostetut lajimme kehityshistorian tutkijat mittelevät lilliputtien paikasta sukupuussamme.


tai ainakin vuosisadan alun - tiedesota. Arvostetut lajimme kehityshistorian tutkijat
mittelevät lilliputtien paikasta sukupuussamme.



Kun Australian Uuden-Englannin yliopiston antropologit Peter Brown ja Michael Morwood lokakuussa 2004 kertoivat Nature-lehdessä löytäneensä Indonesian Floresinsaaresta uuden minikokoisen ihmislajin, maailma kohahti. Kukaan ei ollut osannut kuvitellakaan, että maapallolla oli muitakin kuin meitä vielä niin vastikään kuin 18 000 vuotta sitten. Muutamat tutkijat varoittivat hätiköidyistä päätelmistä, mutta jäivät odottavalle kannalle: kun saadaan lisää löytöjä, selviää, mitä ihmisiä nämä vain satasenttiset saarelaiset oikein olivat.

Toisin kävi. Nyt pikkuihmisten - tai hobittien, kuten heitä maailmalla kutsutaan J. R. R. Tolkienin pikkusankareiden innoittamina - jäännöksiä on yhdeksästä yksilöstä ja fossiilien ikähaarukka on laventunut 12 000-90 000 vuoteen, mutta evoluutiomme tutkijat ovat kaikkea muuta kuin yksituumaisia. Aina kun jokin tiedelehti julkaisee uuden tutkimusraportin, siitä syntyy kipakka sananvaihto.

Ei ainakaan erectus

Tänä vuonna kähinä alkoi toukokuussa, kun yksi varhaisista skeptikoista, Chicagon Field-museon johtaja, bioantropologi Robert Martin, murskasi Science-lehdessä Brownin ja Morwoodin alkuperäisen uumoilun, jonka mukaan floresinihminen, Homo floresiensis, olisi pystyihmisestä Homo erectuksesta satojen vuosituhansien kuluessa kääpiöitynyt laji (ks. Indonesian saaressa eli mini-ihmisiä, Tiede 8/2004, s. 7).

Martinin mukaan ajatus on kerta kaikkiaan mahdoton - olkoonkin, että syrjäinen Flores on kuuluisa niukkojen ravintovarojen ja vähäisten petojen pienentämistä eläinlajeista.

-  Oli laji mikä tahansa, kääpiöi¬tyminen noudattaa tiettyä sääntöä: jos ruumis kutistuu esimerkiksi puoleen, aivot pienenevät vain vähäsen, 15 prosenttia, Martin vakuuttaa. - Kun lähdetään kääpiöittämään erectusta, joudutaan etenemään suurin piirtein kotikissan painoiseen yksilöön, ennen kuin saadaan floresinihmisen aivot, joiden tilavuus on vain noin 400 kuutiosenttiä, Martin laskee.

Ennemmin sairas sapiens

Martinin mukaan ainoa järkeenkäypä selitys simpanssin aivoja vastaaville aivoille on se, että Floresin toistaiseksi ainokainen kallo kuuluu nykyihmiselle, joka kärsi mikrokefalias¬ta, pienipäisyyteen johtavasta aivojen kehityshäiriöstä.

- Nykyisin mikrokefaliaa sairastavien ihmisten aivot ovat noin 400 kuutiosenttiä, ja kehityshäiriötä tavataan Floresin kaltaisissa eristyneissä oloissa, Martin perustelee.

Martinin tulkinta kumoaa tulokset, jotka Floridan osavaltionyliopiston paleoantropologi Dean Falk esitti Science-lehdessä viime vuonna. Falkin mukaan floresinihmisen kallo ei ole tyypillinen, pitkänomainen mikrokefaalikon kallo.

- Falk tutki yhden ainoan kallon, vaikka kehityshäiriö voi muuttaa kallon luita tusinoin tavoin, Martin tyrmää.

- Itse asiassa Falk käytti huonointa mahdollista vertailukohtaa. Floresin kallo on aikuisen yksilön, mutta Falk rinnasti sen kalloon, joka kuuluu jo kymmenvuotiaana kuolleelle lapselle. Se poika sairasti todella vaikeaa mikrokefaliaa, sillä hänen aivonsa olivat vain 260 kuutiosentin kokoiset. En ole nähnyt mitään vastaavaa, vaikka olen tutkinut yli sata mikrokefaalikon kalloa.

Eikä kritiikki loppunut tähänkään. - Kaiken huipuksi Falk käytti kallosta yli sata vuotta sitten tehtyä muovista museojäljennöstä!

Muut luut kertovat toista

Jos Floresissa asui pienipäisyyttä sairastanut nykyihminen, Martinin ajatuskulun mukaan siellä asui myös terveitä, joskin hyvin todennäköisesti tavallista pienikokoisempia nykyihmisiä. Martinin mielestä on mahdollista, ettei heidän jäännöksiään ole vielä edes löydetty. Kaikki Liang Buan kalkkikiviluolasta tähän mennessä kaivetut fossiilit saattavat kuulua sairaille yksilöille. Mikrokefalia on näet perinnöllinen ja kulkee suvussa.

Kuten arvata sopii, Martinin tulkinta kirvoitti tuoreeltaan kriittisiä kommentteja, joissa häntä moititaan yksisilmäisyydestä ja todisteiden vähättelystä.

- Martin tuijottaa liikaa kalloon, muotoilee Susan Larson, New Yorkin Stone Brook -yliopiston anatomi, jotka on itse perehtynyt Floresin fossiileihin. - Esimerkiksi olkaluu on omaamme verrattuna suora ja jäykkä, joten sen täytyy periytyä meitä primitiivisemmältä olennolta, Larson sanoo Science-lehdessä.




Luiden ohella floresinihmisen arvoitusta ratkotaan esinelöytöjen avulla. Alun perin kivityökaluja oli tarjolla vain jokunen, liian vähän kunnon tulkintojen tekoon. Nyt niitä on kasassa runsaasti - ja niiden tekijöistä on käynnissä lihava riita.

Ensimmäisissä uutisissa kiviesineitä luonnehdittiin "ällistyttävän edistyneiksi". Nyt vedetään takaisin. Canberran yliopiston arkeologi Adam Brumm katsoo kivikalujen todistavan, ettei floresinihminen ole ainakaan nykyihminen. - Floresista tunnetaan yli viisisataa työkalua.

Vanhimmat niistä ovat yli 700 000 vuoden ikäisiä, nuorimmat vain
12 000 vuotta vanhoja, mutta kaikki ne on tehty samalla tavoin, Brumm kertoo Nature-lehdessä.

- Floresinihminen näyttää omaksuneen kiventyöstön edeltäjiltään, joten he ovat viimeinen lenkki pitkässä perinteen ketjussa, Brumm päättelee.

James Phillips, Illinoisin yliopiston antropologian professori, torjuu ajatuksen Yhdysvaltain tieteenedistämisseuran uutispalvelun EurekAlertin haastattelussa.

- Tämä tekotapa on aina tulkittu nykyihmiselle ominaiseksi, ja niin pitää tehdä nytkin, Phillips perää. Hän pitää edelleen kaluja niin hyvinä, ettei ainakaan nyt tunnettu pienipäinen hobitti kyennyt tekemään niitä. Työstöön on tarvittu järeämmät aivot.

- Kun puhutaan henkisistä kyvyistä, ei kannata tuijottaa vain pääkopan kokoon, vastaa New Yorkin Stone Brook -yliopiston paleoantropologi Dean Falk Nature-lehdessä. - Floresinihmisen ohimo- ja otsalohkot ovat olleet niin kehittyneet, että sillä oli pienikokoisuudestaan huolimatta älyä.



Vertailukohta valittiin väärin

Teuku JacobRabien Soejonon









Eristyneisyyttä liioiteltu



Robert Eckhardt



Pieniä jo saapuessaan









Erkaantuikin apinaihmisestä



Debbie Argue



Tarvitaan lisää luita





Alan Thorne








 

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.