Herkästi hymyilevä vaalea nainen vakavoituu, kun kysyn, mitä hän haluaa urallaan saavuttaa. Empimättä Anu Wartiovaara vastaa: – Haluaisin löytää hoidon johonkin niistä taudeista, joiden syitä selvitämme. Edes sellaisen hoidon, joka pysäyttäisi sairauden sen toteamisvaiheeseen.

Teksti: Jarno Forssell

Herkästi hymyilevä vaalea nainen vakavoituu, kun kysyn, mitä hän haluaa urallaan saavuttaa. Empimättä Anu Wartiovaara vastaa: – Haluaisin löytää hoidon johonkin niistä taudeista, joiden syitä selvitämme. Edes sellaisen hoidon, joka pysäyttäisi sairauden sen toteamisvaiheeseen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2010Olemme puhuneet uusista geenilöydöistä, vakituisista viroista, oppilaiden väitöskirjoista ja artikkeleista arvovaltaisissa tieteellisissä lehdissä. Helsingin yliopiston kliinisen molekyylilääketieteen professorin Anu Wartiovaaran tavoitteiden kärjessä on kuitenkin potilaiden auttaminen. – Työn tulosten näkeminen käytännössä on yksi tutkijan työn palkitsevimpia osia. Olen lääkäri ja pidän potilaslähtöisestä tutkimuksesta. Ja siitä, että voin olla hyödyksi. Wartiovaaran tutkimuskohteena ovat jo parikymmentä vuotta olleet mitokondriotaudit ja niiden geneettinen tausta. Siis se, millaiset virheet geeneissämme aiheuttavat esimerkiksi erilaisia aivo- ja lihassairauksia ja sydämen rappeumatauteja.

Tauti syntyy voimalaitoksessaMitokondriot ovat solujen energiatehtaita, jotka muuttavat ravinnon energian soluille sopivaan muotoon. Joskus geenivirhe sekoittaa tämän energia-aineenvaihdunnan, ja ihminen sairastuu. Mitokondriotaudit kuvattiin alun perin neurologiassa, ja sen piiristä niitä tunnetaan eniten, mutta taudit voivat ilmetä miten tahansa. Wartiovaara uskoo, että esimerkiksi psykiatrian klinikoissa hoidetaan potilaita, joilla on mitokondriotauti, vaikkei oireita vielä siksi ole diagnosoitukaan.Mutaatio, joka taudin aiheuttaa, on voinut tapahtua jonkun esivanhempamme mitokondrion tai tuman geenissä. Mitokondrion virheet siirtyvät lapselle äidiltä, tuman sekä isältä että äidiltä. Tauti voi periytyä joko vallitsevasti tai peittyvästi. Edellisen puhkeamiseen riittää, että viallisen geenin saa jommaltakummalta vanhemmalta, jälkimmäinen sairastuttaa vain, jos geenivirhe periytyy kummaltakin vanhemmalta.Peittyvästi periytyvien tautien geenivirheet ovat hyvin yleisiä. Wartiovaaran mukaan meillä kaikilla on keskimäärin viisi tällaista virhettä. Ne eivät kuitenkaan vaikuta terveyteemme, koska geenejä on vain yksi.Wartiovaaran ryhmä on keskittynyt harvinaisiin, vakaviin tauteihin, kuten nuoruus- ja aikuisiän aivojen rappeumaan mirasiin (mitochondrial recessive ataxia syndrome), joka puhkeaa vaikeana epilepsiana. Ryhmän ja sen yhteistyökumppanien löytämän, nimeämän ja kuvaaman taudin geenivirhettä kantaa joka 125. suomalainen, mutta peittyvyyden ansiosta potilaita on diagnosoitu vain puolensataa.Vaikka Wartiovaaran kohde ovat harvinaiset sairaudet, tutkimus antaa tietoa yleisemminkin aineenvaihdunnan mekanismeista ja siitä, millaisia tekijöitä on huomattavasti tavallisempien sairauksien, kuten poikkeuksellisen lihavuuden tai diabeteksen, taustalla.

Ryhmä kuin pk-yritysAnu Wartiovaara johtaa monitieteistä tutkimusryhmäänsä Helsingin Meilahdessa, yliopiston Biomedicumin viidennessä kerroksessa. Professorin kesäkuu on kiireinen. Hän on valmistautumassa Arizonassa järjestettävään tieteelliseen konferenssiin ja esitelmäänsä siellä. Samaan aikaan on haettava rahoitusta tutkimushankkeelle.– Ryhmäni toimii täysin ulkopuolisen rahoituksen turvin. Sekä tilat että tutkijoiden palkat – minun omaa palkkaani myöten – on hankittava erillisissä hauissa. Jos isot rahoitukset päättyvät samaan aikaan, on aika tavalla miettimistä, mistä rahat seuraaviksi vuosiksi saadaan, Wartiovaara sanoo.Parikymmenpäisen ryhmän budjetissa liikkuu paljon rahaa, ja professori myöntää olevansa kuin pk-yrityksen toimitusjohtaja – ilman varsinaista taloushallinnon koulutusta. – Tällaiset asiat ryhmänjohtajan on opittava kantapään kautta. Meidät heitetään veteen ja katsotaan, miten me uimme.

Dna-tekniikkaa Palotien opissaSe, että Anu Wartiovaarasta tuli lääkäri, oli selvää melko varhain. Järvenpäässä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Anu – tuolloin sukunimeltään Suomalainen – tiesi tulevan ammattinsa viimeistään lukiolaisena, jolloin hän vaihtoi venäjän opinnot saksaan, kun kuuli, että lääketieteellisessä pitää tenttiä saksankielisiä kirjoja.– Valinta oli lopulta selvä, ja tein sen itse. Minua ei ohjattu tähän suuntaan, eikä suvussa esimerkiksi ollut lääkäreitä.Opiskeluaikanaan Anu työskenteli sairaalassa eri tehtävissä. Lääkiksen viimeisten kurssien aikaan hän pääsi töihin neuropatologian professorin Matti Haltian tutkimusryhmään. – Hänellä oli mitokondriotautia sairastava potilas, ja hän innosti minut tutkijan uralle sanomalla: ”Jos sinä tämän asian selvität, selvität ihan mitä vain.”1980-luvun lopulla alkoi avautua mitokondriotautien geneettinen tausta, ja Haltia lähetti Wartiovaaran professori Leena Palotien ryhmään opiskelemaan dna-tekniikkaa. Sillä tiellään hän väitteli vuonna 1993.– Tuntuu, että kaikki on Leenasta jo sanottu, ja kaikki sanat ovat liian pieniä. Samanlaista ihmistä ei varmaan tule pitkään aikaan. Hänellä oli hillitön draivi, jonka hän tartutti opiskelijoihinkin. Hän antoi resursseja, mutta myös vapautta ja vastuuta, Wartiovaara muistelee viime keväänä edesmennyttä opettajaansa.

Lisävauhtia KanadastaKahdeksan vuoden tutkijanpestin jälkeen Wartiovaaran perhe – Anu, puoliso Kirmo ja kaksi tytärtä – pakkasi laukkunsa ja muutti kolmeksi vuodeksi Montrealiin. Sikäläiseen tutkimuskulttuuriin kuuluu, että laboratorioihin tulee ihmisiä eri puolilta mannerta ja maapalloa. Koska tutkijoilla ei ole valmiita sosiaalisia verkostoja, ryhmät muodostuvat hyvin kiinteiksi. – Kokemus oli hieno sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Sain sieltä paljon työkaluja, joita ilman olisi ollut vaikeaa ruveta vetämään omaa ryhmää.Kotimaahan paluun puolesta puhuivat kuitenkin sekä syntymässä ollut kolmas lapsi että halu kokeilla, miten tutkimus lähtisi käyntiin täällä, missä Wartiovaaralla oli valmiit yhteistyöverkostot ja potilasaineistot.Oman tutkimusryhmänsä Wartiovaara perusti vuonna 2001. Alkua vauhdittivat pääsy mukaan Neurotieteiden tutkimusohjelmaan ja valinta Suomen Akatemian huippuyksiköksi osana FinMit-yksikköä. Ne takasivat ryhmälle perusrahoituksen ja säteilivät positiivisesti myös ulkopuolisiin rahoittajiin.

Palo avittaa pitkälleWartiovaaran kansainvälisen ryhmän paristakymmenestä jäsenestä suurin osa on väitöskirjaansa valmistelevia jatko-opiskelijoita ja jo väitelleitä post doc -tutkijoita. Mukana on muun muassa biokemistejä, lääkäreitä, geneetikkoja ja biologeja.Hyvän tutkijan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat Wartiovaaran mukaan uteliaisuus, tarkkuus ja pitkäjänteisyys. Uteliaisuus nousee halusta ymmärtää asiaa paremmin, pitkäjänteisyys auttaa sietämään vastoinkäymisiä ja tarkkuus vähentämään niitä.– On tietysti eduksi, jos peruskoulutus sopii tutkittavaan alaan, mutta uskon, että projektia voi vetää millä tahansa koulutuksella, kunhan on tarpeeksi intoa ja paloa.Wartiovaara aloitti itsekin tutkijanuransa opettelemalla pipetointia, mutta ryhmänjohtajana hän ei ole enää muutamaan vuoteen ollut varsinaisessa laboratoriotyössä. Hänen tehtävänsä on suunnitella tutkimuksia, tulkita, analysoida ja raportoida tuloksia sekä ohjata väitöskirjaopiskelijoita oikeaan suuntaan.– Minun työtäni on myös se, että saamme tulokset selviksi ja artikkelit lehtiin. Julkaisemme vuosittain viidestä kymmeneen artikkelia. Anu Wartiovaaran ohjaamia tohtoreita on kuusi, ja tänä vuonna väittelee ainakin yksi lisää. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat jatkaneet mitokondriotautien parissa – kuka Helsingissä, kuka Englannissa tai Yalessa.

Geenit kysyvät malttiaAlun perin Anu Wartiovaara käytti tutkimusaineistona dna-näytteitä, joita hoitavat lääkärit lähettivät potilaistaan. Niistä pystyi diagnosoimaan mitokondriotaudit ja löytämään geenivirheet niiden takana. Nykyisin tutkimusmetodeja on lukuisia. Käyttöön on saatu esimerkiksi tautimallit, joita voidaan testata hiirillä tai soluviljelmissä.Työ on pitkäjänteistä. Wartiovaara kertoo taudista, jonka geenivirhettä hän lähti etsimään vuonna 1990. Viiden vuoden kuluttua löytyi kromosomi, jossa virhe sijaitsee, ja siitä viiden vuoden kuluttua tavoitettiin oikea geeni ja sen virhe. Nyt 20 vuotta tutkimuksen alun jälkeen ryhmällä on taudin hyvin toistava malli ja ensimmäiset hoitokokeilut.– Koko työ kestää vuosia, mutta se, että tajuaa, mitä jokin tulos tarkoittaa, voi olla yhtäkkinen oivallus. Kun palapelin yksi pala osuu kohdalleen, kokonaiskuva hahmottuu. Se on mielettömän palkitsevaa, sitä polttoainetta, joka vie tutkimusta eteenpäin. Wartiovaaran omat löydökset – etenkin uudet geenit – ovat tarjonneet muille tutkijoille puuttuvia palapelin paloja. Professori on tyytyväinen, että muut toistavat hänen tuloksiaan ja referoivat niitä. Hän kuitenkin haaveilee, että voisi varata vuosia tutkimansa alueen itselleen ja ”katsoa rauhassa asian loppuun” ilman, että joku hyppää mukaan viime metreillä ja kilpailee tuloksilla.– Suurin pettymys on, jos joku ennättää julkaista samalla idealla tehdyn tutkimuksen ennen omaa ryhmää. Silloin menettää julkaisemisen riemun eikä saa rahoituksenkaan puolesta konkreettista palkintoa työstään.

Ravinto lupailee apuaHoitoja ajatellen Anu Wartiovaara sanoo olevansa nyt paljon optimistisempi kuin viisi vuotta sitten. Joillekin mitokondriotautipotilaille, erityisesti aikuisille, voi olla tarjolla uusia, oireita lieventäviä tai taudin etenemistä hidastavia hoitoja kymmenen vuoden kuluessa.– Ajatuksia on paljon, ja niitä testataan. En halua kuitenkaan antaa perusteetonta toivoa, sillä voi olla, että olen väärässä.Tätä nykyä lupaavimmat hoidot liittyvät ravintoaineisiin ja niiden tasapainoon. – Aikuisten lihastauteja toistavien tautimalliemme mukaan vähän hiilihydraatteja sisältävä, rasvapitoinen ruokavalio saattaa aktivoida vajaatehoiset mitokondriot ja hidastaa taudin etenemistä. Asiaa ei kuitenkaan ole vielä tutkittu potilailla, joten emme tiedä, onko erikoisdieetti turvallinen, emmekä siksi suosittele sitä.  Toinen keino aktivoida mitokondrioita on liikunta. Terveillä ihmisillä säännöllinen liikunta nostaa mitokondrioiden kapasiteettia pysyvästi. Joillekin aikuisille mitokondriopotilaille suositellaan jo ohjattua  kuntoharjoittelua, mutta ei kaikille, koska joissakin tapauksissa rasituksesta on haittaa.

Vapaalla T-Rex ja ladyTerveelle tutkijalle kuntoilu on sallittua, ja Anu Wartiovaara lähteekin lenkille pari kertaa viikossa. Juokseminen on hänelle sosiaalinen tapahtuma, sillä mukana on naisia naapurustosta Helsingin Käpylästä. Yhteisiä lenkkejä tämä epävirallinen Käpylä T-Rex -ryhmä on tehnyt jo viitisentoista vuotta.– Olimme kaikki pienten lasten äitejä emmekä ennättäneet harrastaa kuin juoksemista. Ajattelimme, että meille kehittyvät valtavat alaraajat ja pienet yläraajat, Wartiovaara selittää porukan nimeä.Vaikka tutkiminen on Wartiovaaralle myös rakkain harrastus, on tärkeää tehdä välillä jotain muuta. Juoksemisen lisäksi tutkija laulaa vanhaa Harmony Sisters -tyylistä iskelmämusiikkia Merry Ladies -lauluryhmässä, joka keikkailee muutaman kerran kuukaudessa.Nuoruuden viuluharrastuskin on säilynyt pienimuotoisena, ja nykyään Anu Wartiovaara soittaa joskus kolmen tyttärensä kanssa.– On kiva soittaa, mutta eri asia on, onko soittoa kiva kuunnella.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Anu Wartiovaara

Arvo: lääketieteen tohtori, lääketieteellisen molekyyligenetiikan dosentti, kliinisen molekyylilääketieteen professori Yliopisto: Helsingin yliopistoLaitos: Biomedicum, neurotieteiden tutkimusohjelma, FinMit-huippuyksikköTutkimusala: solujen energia-aineenvaihdunta ja sen häiriöistä johtuvat sairaudetHarrastukset: juokseminen, laulu

Etappeja1966 syntyy Järvenpäässä.1984 kirjoittaa ylioppilaaksi.1985 aloittaa lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa.1988 aloittaa tutkijanuransa neuropatologian professorin Matti Haltian ryhmässä.1990 opiskelee dna-tekniikoita Columbian yliopistossa New Yorkissa.1991 valmistuu lääkäriksi.1993 väittelee tohtoriksi mitokondriotautien genetiikasta Helsingin yliopistossa.1995 syntyy ensimmäinen lapsi.1997 syntyy toinen lapsi. Saa dosentuurin Helsingin yliopistosta.1998 lähtee post doc -tutkijaksi Montrealin Neurologiseen instituuttiin Kanadaan.2001 palaa Suomeen, kolmas lapsi syntyy. Perustaa tutkimusryhmän, joka valitaan Suomen Akatemian huippuyksiköksi.2003 saa Anders Jahren nuoren tutkijan palkinnon.2004 saa Europe & Medécine -nuoren tutkijan palkinnon. Valitaan Molekyylineurologian tutkimusohjelman johtajaksi.2006 valitaan kliinisen molekyylilääketieteen professoriksi ja HusLabin ylilääkäriksi.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti