Herkästi hymyilevä vaalea nainen vakavoituu, kun kysyn, mitä hän haluaa urallaan saavuttaa. Empimättä Anu Wartiovaara vastaa: – Haluaisin löytää hoidon johonkin niistä taudeista, joiden syitä selvitämme. Edes sellaisen hoidon, joka pysäyttäisi sairauden sen toteamisvaiheeseen.

Teksti: Jarno Forssell

Herkästi hymyilevä vaalea nainen vakavoituu, kun kysyn, mitä hän haluaa urallaan saavuttaa. Empimättä Anu Wartiovaara vastaa: – Haluaisin löytää hoidon johonkin niistä taudeista, joiden syitä selvitämme. Edes sellaisen hoidon, joka pysäyttäisi sairauden sen toteamisvaiheeseen.

Julkaistu Tiede -lehdessä 8/2010Olemme puhuneet uusista geenilöydöistä, vakituisista viroista, oppilaiden väitöskirjoista ja artikkeleista arvovaltaisissa tieteellisissä lehdissä. Helsingin yliopiston kliinisen molekyylilääketieteen professorin Anu Wartiovaaran tavoitteiden kärjessä on kuitenkin potilaiden auttaminen. – Työn tulosten näkeminen käytännössä on yksi tutkijan työn palkitsevimpia osia. Olen lääkäri ja pidän potilaslähtöisestä tutkimuksesta. Ja siitä, että voin olla hyödyksi. Wartiovaaran tutkimuskohteena ovat jo parikymmentä vuotta olleet mitokondriotaudit ja niiden geneettinen tausta. Siis se, millaiset virheet geeneissämme aiheuttavat esimerkiksi erilaisia aivo- ja lihassairauksia ja sydämen rappeumatauteja.

Tauti syntyy voimalaitoksessaMitokondriot ovat solujen energiatehtaita, jotka muuttavat ravinnon energian soluille sopivaan muotoon. Joskus geenivirhe sekoittaa tämän energia-aineenvaihdunnan, ja ihminen sairastuu. Mitokondriotaudit kuvattiin alun perin neurologiassa, ja sen piiristä niitä tunnetaan eniten, mutta taudit voivat ilmetä miten tahansa. Wartiovaara uskoo, että esimerkiksi psykiatrian klinikoissa hoidetaan potilaita, joilla on mitokondriotauti, vaikkei oireita vielä siksi ole diagnosoitukaan.Mutaatio, joka taudin aiheuttaa, on voinut tapahtua jonkun esivanhempamme mitokondrion tai tuman geenissä. Mitokondrion virheet siirtyvät lapselle äidiltä, tuman sekä isältä että äidiltä. Tauti voi periytyä joko vallitsevasti tai peittyvästi. Edellisen puhkeamiseen riittää, että viallisen geenin saa jommaltakummalta vanhemmalta, jälkimmäinen sairastuttaa vain, jos geenivirhe periytyy kummaltakin vanhemmalta.Peittyvästi periytyvien tautien geenivirheet ovat hyvin yleisiä. Wartiovaaran mukaan meillä kaikilla on keskimäärin viisi tällaista virhettä. Ne eivät kuitenkaan vaikuta terveyteemme, koska geenejä on vain yksi.Wartiovaaran ryhmä on keskittynyt harvinaisiin, vakaviin tauteihin, kuten nuoruus- ja aikuisiän aivojen rappeumaan mirasiin (mitochondrial recessive ataxia syndrome), joka puhkeaa vaikeana epilepsiana. Ryhmän ja sen yhteistyökumppanien löytämän, nimeämän ja kuvaaman taudin geenivirhettä kantaa joka 125. suomalainen, mutta peittyvyyden ansiosta potilaita on diagnosoitu vain puolensataa.Vaikka Wartiovaaran kohde ovat harvinaiset sairaudet, tutkimus antaa tietoa yleisemminkin aineenvaihdunnan mekanismeista ja siitä, millaisia tekijöitä on huomattavasti tavallisempien sairauksien, kuten poikkeuksellisen lihavuuden tai diabeteksen, taustalla.

Ryhmä kuin pk-yritysAnu Wartiovaara johtaa monitieteistä tutkimusryhmäänsä Helsingin Meilahdessa, yliopiston Biomedicumin viidennessä kerroksessa. Professorin kesäkuu on kiireinen. Hän on valmistautumassa Arizonassa järjestettävään tieteelliseen konferenssiin ja esitelmäänsä siellä. Samaan aikaan on haettava rahoitusta tutkimushankkeelle.– Ryhmäni toimii täysin ulkopuolisen rahoituksen turvin. Sekä tilat että tutkijoiden palkat – minun omaa palkkaani myöten – on hankittava erillisissä hauissa. Jos isot rahoitukset päättyvät samaan aikaan, on aika tavalla miettimistä, mistä rahat seuraaviksi vuosiksi saadaan, Wartiovaara sanoo.Parikymmenpäisen ryhmän budjetissa liikkuu paljon rahaa, ja professori myöntää olevansa kuin pk-yrityksen toimitusjohtaja – ilman varsinaista taloushallinnon koulutusta. – Tällaiset asiat ryhmänjohtajan on opittava kantapään kautta. Meidät heitetään veteen ja katsotaan, miten me uimme.

Dna-tekniikkaa Palotien opissaSe, että Anu Wartiovaarasta tuli lääkäri, oli selvää melko varhain. Järvenpäässä lapsuutensa ja nuoruutensa asunut Anu – tuolloin sukunimeltään Suomalainen – tiesi tulevan ammattinsa viimeistään lukiolaisena, jolloin hän vaihtoi venäjän opinnot saksaan, kun kuuli, että lääketieteellisessä pitää tenttiä saksankielisiä kirjoja.– Valinta oli lopulta selvä, ja tein sen itse. Minua ei ohjattu tähän suuntaan, eikä suvussa esimerkiksi ollut lääkäreitä.Opiskeluaikanaan Anu työskenteli sairaalassa eri tehtävissä. Lääkiksen viimeisten kurssien aikaan hän pääsi töihin neuropatologian professorin Matti Haltian tutkimusryhmään. – Hänellä oli mitokondriotautia sairastava potilas, ja hän innosti minut tutkijan uralle sanomalla: ”Jos sinä tämän asian selvität, selvität ihan mitä vain.”1980-luvun lopulla alkoi avautua mitokondriotautien geneettinen tausta, ja Haltia lähetti Wartiovaaran professori Leena Palotien ryhmään opiskelemaan dna-tekniikkaa. Sillä tiellään hän väitteli vuonna 1993.– Tuntuu, että kaikki on Leenasta jo sanottu, ja kaikki sanat ovat liian pieniä. Samanlaista ihmistä ei varmaan tule pitkään aikaan. Hänellä oli hillitön draivi, jonka hän tartutti opiskelijoihinkin. Hän antoi resursseja, mutta myös vapautta ja vastuuta, Wartiovaara muistelee viime keväänä edesmennyttä opettajaansa.

Lisävauhtia KanadastaKahdeksan vuoden tutkijanpestin jälkeen Wartiovaaran perhe – Anu, puoliso Kirmo ja kaksi tytärtä – pakkasi laukkunsa ja muutti kolmeksi vuodeksi Montrealiin. Sikäläiseen tutkimuskulttuuriin kuuluu, että laboratorioihin tulee ihmisiä eri puolilta mannerta ja maapalloa. Koska tutkijoilla ei ole valmiita sosiaalisia verkostoja, ryhmät muodostuvat hyvin kiinteiksi. – Kokemus oli hieno sekä henkilökohtaisesti että ammatillisesti. Sain sieltä paljon työkaluja, joita ilman olisi ollut vaikeaa ruveta vetämään omaa ryhmää.Kotimaahan paluun puolesta puhuivat kuitenkin sekä syntymässä ollut kolmas lapsi että halu kokeilla, miten tutkimus lähtisi käyntiin täällä, missä Wartiovaaralla oli valmiit yhteistyöverkostot ja potilasaineistot.Oman tutkimusryhmänsä Wartiovaara perusti vuonna 2001. Alkua vauhdittivat pääsy mukaan Neurotieteiden tutkimusohjelmaan ja valinta Suomen Akatemian huippuyksiköksi osana FinMit-yksikköä. Ne takasivat ryhmälle perusrahoituksen ja säteilivät positiivisesti myös ulkopuolisiin rahoittajiin.

Palo avittaa pitkälleWartiovaaran kansainvälisen ryhmän paristakymmenestä jäsenestä suurin osa on väitöskirjaansa valmistelevia jatko-opiskelijoita ja jo väitelleitä post doc -tutkijoita. Mukana on muun muassa biokemistejä, lääkäreitä, geneetikkoja ja biologeja.Hyvän tutkijan tärkeimpiä ominaisuuksia ovat Wartiovaaran mukaan uteliaisuus, tarkkuus ja pitkäjänteisyys. Uteliaisuus nousee halusta ymmärtää asiaa paremmin, pitkäjänteisyys auttaa sietämään vastoinkäymisiä ja tarkkuus vähentämään niitä.– On tietysti eduksi, jos peruskoulutus sopii tutkittavaan alaan, mutta uskon, että projektia voi vetää millä tahansa koulutuksella, kunhan on tarpeeksi intoa ja paloa.Wartiovaara aloitti itsekin tutkijanuransa opettelemalla pipetointia, mutta ryhmänjohtajana hän ei ole enää muutamaan vuoteen ollut varsinaisessa laboratoriotyössä. Hänen tehtävänsä on suunnitella tutkimuksia, tulkita, analysoida ja raportoida tuloksia sekä ohjata väitöskirjaopiskelijoita oikeaan suuntaan.– Minun työtäni on myös se, että saamme tulokset selviksi ja artikkelit lehtiin. Julkaisemme vuosittain viidestä kymmeneen artikkelia. Anu Wartiovaaran ohjaamia tohtoreita on kuusi, ja tänä vuonna väittelee ainakin yksi lisää. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ovat jatkaneet mitokondriotautien parissa – kuka Helsingissä, kuka Englannissa tai Yalessa.

Geenit kysyvät malttiaAlun perin Anu Wartiovaara käytti tutkimusaineistona dna-näytteitä, joita hoitavat lääkärit lähettivät potilaistaan. Niistä pystyi diagnosoimaan mitokondriotaudit ja löytämään geenivirheet niiden takana. Nykyisin tutkimusmetodeja on lukuisia. Käyttöön on saatu esimerkiksi tautimallit, joita voidaan testata hiirillä tai soluviljelmissä.Työ on pitkäjänteistä. Wartiovaara kertoo taudista, jonka geenivirhettä hän lähti etsimään vuonna 1990. Viiden vuoden kuluttua löytyi kromosomi, jossa virhe sijaitsee, ja siitä viiden vuoden kuluttua tavoitettiin oikea geeni ja sen virhe. Nyt 20 vuotta tutkimuksen alun jälkeen ryhmällä on taudin hyvin toistava malli ja ensimmäiset hoitokokeilut.– Koko työ kestää vuosia, mutta se, että tajuaa, mitä jokin tulos tarkoittaa, voi olla yhtäkkinen oivallus. Kun palapelin yksi pala osuu kohdalleen, kokonaiskuva hahmottuu. Se on mielettömän palkitsevaa, sitä polttoainetta, joka vie tutkimusta eteenpäin. Wartiovaaran omat löydökset – etenkin uudet geenit – ovat tarjonneet muille tutkijoille puuttuvia palapelin paloja. Professori on tyytyväinen, että muut toistavat hänen tuloksiaan ja referoivat niitä. Hän kuitenkin haaveilee, että voisi varata vuosia tutkimansa alueen itselleen ja ”katsoa rauhassa asian loppuun” ilman, että joku hyppää mukaan viime metreillä ja kilpailee tuloksilla.– Suurin pettymys on, jos joku ennättää julkaista samalla idealla tehdyn tutkimuksen ennen omaa ryhmää. Silloin menettää julkaisemisen riemun eikä saa rahoituksenkaan puolesta konkreettista palkintoa työstään.

Ravinto lupailee apuaHoitoja ajatellen Anu Wartiovaara sanoo olevansa nyt paljon optimistisempi kuin viisi vuotta sitten. Joillekin mitokondriotautipotilaille, erityisesti aikuisille, voi olla tarjolla uusia, oireita lieventäviä tai taudin etenemistä hidastavia hoitoja kymmenen vuoden kuluessa.– Ajatuksia on paljon, ja niitä testataan. En halua kuitenkaan antaa perusteetonta toivoa, sillä voi olla, että olen väärässä.Tätä nykyä lupaavimmat hoidot liittyvät ravintoaineisiin ja niiden tasapainoon. – Aikuisten lihastauteja toistavien tautimalliemme mukaan vähän hiilihydraatteja sisältävä, rasvapitoinen ruokavalio saattaa aktivoida vajaatehoiset mitokondriot ja hidastaa taudin etenemistä. Asiaa ei kuitenkaan ole vielä tutkittu potilailla, joten emme tiedä, onko erikoisdieetti turvallinen, emmekä siksi suosittele sitä.  Toinen keino aktivoida mitokondrioita on liikunta. Terveillä ihmisillä säännöllinen liikunta nostaa mitokondrioiden kapasiteettia pysyvästi. Joillekin aikuisille mitokondriopotilaille suositellaan jo ohjattua  kuntoharjoittelua, mutta ei kaikille, koska joissakin tapauksissa rasituksesta on haittaa.

Vapaalla T-Rex ja ladyTerveelle tutkijalle kuntoilu on sallittua, ja Anu Wartiovaara lähteekin lenkille pari kertaa viikossa. Juokseminen on hänelle sosiaalinen tapahtuma, sillä mukana on naisia naapurustosta Helsingin Käpylästä. Yhteisiä lenkkejä tämä epävirallinen Käpylä T-Rex -ryhmä on tehnyt jo viitisentoista vuotta.– Olimme kaikki pienten lasten äitejä emmekä ennättäneet harrastaa kuin juoksemista. Ajattelimme, että meille kehittyvät valtavat alaraajat ja pienet yläraajat, Wartiovaara selittää porukan nimeä.Vaikka tutkiminen on Wartiovaaralle myös rakkain harrastus, on tärkeää tehdä välillä jotain muuta. Juoksemisen lisäksi tutkija laulaa vanhaa Harmony Sisters -tyylistä iskelmämusiikkia Merry Ladies -lauluryhmässä, joka keikkailee muutaman kerran kuukaudessa.Nuoruuden viuluharrastuskin on säilynyt pienimuotoisena, ja nykyään Anu Wartiovaara soittaa joskus kolmen tyttärensä kanssa.– On kiva soittaa, mutta eri asia on, onko soittoa kiva kuunnella.

Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Anu Wartiovaara

Arvo: lääketieteen tohtori, lääketieteellisen molekyyligenetiikan dosentti, kliinisen molekyylilääketieteen professori Yliopisto: Helsingin yliopistoLaitos: Biomedicum, neurotieteiden tutkimusohjelma, FinMit-huippuyksikköTutkimusala: solujen energia-aineenvaihdunta ja sen häiriöistä johtuvat sairaudetHarrastukset: juokseminen, laulu

Etappeja1966 syntyy Järvenpäässä.1984 kirjoittaa ylioppilaaksi.1985 aloittaa lääketieteen opinnot Helsingin yliopistossa.1988 aloittaa tutkijanuransa neuropatologian professorin Matti Haltian ryhmässä.1990 opiskelee dna-tekniikoita Columbian yliopistossa New Yorkissa.1991 valmistuu lääkäriksi.1993 väittelee tohtoriksi mitokondriotautien genetiikasta Helsingin yliopistossa.1995 syntyy ensimmäinen lapsi.1997 syntyy toinen lapsi. Saa dosentuurin Helsingin yliopistosta.1998 lähtee post doc -tutkijaksi Montrealin Neurologiseen instituuttiin Kanadaan.2001 palaa Suomeen, kolmas lapsi syntyy. Perustaa tutkimusryhmän, joka valitaan Suomen Akatemian huippuyksiköksi.2003 saa Anders Jahren nuoren tutkijan palkinnon.2004 saa Europe & Medécine -nuoren tutkijan palkinnon. Valitaan Molekyylineurologian tutkimusohjelman johtajaksi.2006 valitaan kliinisen molekyylilääketieteen professoriksi ja HusLabin ylilääkäriksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25798
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.