Salaisia kansioita ja Frankenstein-elokuvia paheksuvat biotutkijat aliarvioivat katsojien kykyä erottaa fiktio faktasta.


TEKSTI:Esa Väliverronen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Salaisia kansioita ja Frankenstein-elokuvia paheksuvat
biotutkijat aliarvioivat katsojien kykyä erottaa fiktio faktasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2003

Brittiläinen biologi ja tunnettu tieteen popularisoija Lewis Wolpert on syyttänyt mediaa "geneettisestä pornografiasta". Hänen mielestään media ja populaarikulttuuri antavat vääristyneen kuvan geenitutkimuksesta ja edistävät näin tieteenvastaisten liikkeiden suosiota.

Uutismedian kohdalla tämä väite ei pidä paikkaansa, vaan siellä genetiikkaa käsitellään useimmiten positiivisesti ja eniten esillä ovat geenitutkijat itse. Tämän osoitti laaja eurooppalainen vertailu, jossa tutkittiin sanomalehtien kirjoittelua genetiikasta 1970-luvulta lähtien. Tosin aivan viime vuosina varsinkin kasvigenetiikan julkinen kuva on muuttunut selvästi negatiivisemmaksi.

Sen sijaan kirjallisuudessa, elokuvissa ja muissa populaarikulttuurin tuotteissa kauhutarinat ovat yleisiä. Siinä missä 1950-luvun jälkeistä tieteiskirjallisuutta inspiroivat atomipommi ja avaruuden valloitus, 1970-luvun jälkeinen tieteisfantasia on usein kuvaillut juuri biotekniikan pelottavia seurauksia.

Ovatko professorit tosikkoja?

Wolpert on johtanut Britannian Public Understanding of Science -neuvostoa, jonka tehtävänä on auttaa ihmisiä ymmärtämään tiedettä ja kehittää tiedeviestintää. Tieteen yleistajuistaminen on vakiintunut Britanniassa peräti omaksi oppialakseen, ja alan professorit Richard Dawkins ja John Durant ovat molemmat arvostelleet mediaa. He ovat syyttäneet muun muassa suosittua Salaiset kansiot -tv-sarjaa paranormaalien ilmiöiden uskottelusta ja tieteenvastaisten asenteiden levittämisestä. Professorien mielestä ihmiset eivät osaa erottaa tieteellisiä faktoja elokuvien ja tv-sarjojen kuvitelmista. Durant ehdotti perustettavaksi uutta kuluttajajärjestöä, jonka tehtävänä olisi jakaa valistusta siitä, mikä populaarikulttuurin tuotteissa on totta ja mikä ei.

Professorien huoli sai kuitenkin kriittisen kommentin hieman yllättävältä taholta, Nature-lehden toimitukselta. Lehden toimittaja epäili, että huolestuneet professorit ovat pinttyneitä tosikkoja, jotka eivät ymmärrä, että mielikuvitus on myös tärkeä tieteen käyttövoima. Sitä paitsi Salaisten kansioiden Scully on saattanut houkutella monia nuoria biotutkijan uralle.

X symboloi nyt salaliittoa

Professorien huolen taustalla oli varmaankin se, että muutamat ympäristöjärjestöt ovat onnistuneet taitavasti hyödyntämään populaarikulttuurin tarinoita ja myyttejä omissa kampanjoissaan. Vaikuttavin esimerkki lienee "Frankensteinin ruoka", jonka avulla on vastustettu kasvien geneettistä muuntelua.

Frankensteinin myyttiin kompastui myös pääministeri Tony Blair. Geeniruuasta keskusteltiin brittiläisessä mediassa kiihkeästi vuonna 1998, kun monikansallinen Monsanto-yhtiö oli lanseerannut täydelliseen mahalaskuun päättyneen geenitekniikan pr-kampanjan. Kun pääministeri vakuutti syövänsä muuntogeenistä ruokaa turvallisin mielin, hänet (prime minister) ristittiin mediassa "prime monsteriksi".

Totta on myös, että Salaisista kansioista (X-Files) on tullut yksi geeniruoan vastustajien symboleista. Tv-sarjan suosion innoittama elokuva Taistelu tulevaisuudesta (1998) käsitteli geenimuuntelun riskejä. Ympäristöjärjestöt, kuten geneettisesti muunneltuja viljelypalstoja sabotoiva GenetiX Snowball, ovat käyttäneet X-symbolia kampanjoinnissaan. Heille se symboloi salaliittoa, jossa ovat mukana monikansalliset yritykset, viranomaiset ja tutkijat.

  Karanneet mutantit eivät kuitenkaan jääneet perimänsä orjiksi, vaan heidät kuvattiin sarjassa inhimillisinä olioina, jotka pakoilivat säälimättömiä viranomaisia ja erilaisuutta pelkääviä normaalikansalaisia.

Kloonataan komedioissakin

Viime vuosikymmeninä on valmistunut myös kymmeniä elokuvia, jotka maalaavat mustanpuhuvan kuvan biotekniikan riskeistä.

Frankensteinin ja Jurassic Parkin ohella tunnetuimpia "geenielokuvia" ovat 1970-luvun lopulla filmatut Brasilian pojat ja Tohtori Moreaun saari, joita Dolly-lampaan kloonauksen jälkeen usein siteerattiin varoittavina esimerkkeinä.

Harvoja poikkeuksia ovat sellaiset elokuvat, joiden geenitohtorit eivät ole velkaa Frankensteinin hahmolle. Komediassa Minusta on moneksi (1996) Michael Keatonin näyttelemä päähenkilö teettää itsestään muutaman kloonin selviytyäkseen paremmin työn, sosiaalisten suhteiden ja perheen velvoitteista. Elokuvaa mainostettiin aikanaan iskulauseella "kloonaus on elämäntapa". Samaa sarjaa edustaa Junior (1994), jossa Arnold Schwarzenegger alkaa odottaa keinohedelmöitettyä vauvaa.

Myös heikkogeeninen pärjää

Kun pohditaan tieteen ja tekniikan utopioita tai uhkakuvia, pohditaan yleensä myös tulevaisuuden yhteiskuntaa, moraalia ja poliittisia valintoja.

Yksi kiinnostavimmista geeniteknisen tulevaisuuden kuvitelmista on elokuva Gattaca (1997), jossa geenitesteistä ja perimän muokkauksesta on tullut arkipäivää.

Gattacan yhteiskunta jakautuu perinteisin menetelmin syntyneisiin ja geneettisesti muokattuihin ihmisiin. Jälkimmäisistä on jo alkiovaiheessa poistettu kaikki sairauksia tai haitallisia ominaisuuksia aiheuttavat geenipoikkeamat. Elokuvan päähenkilö Vincent kuuluu onnettomuudekseen B-luokan kansalaisiin.

Vincent kuitenkin vaihtaa geneettisen identiteettinsä toisen nuoren miehen kanssa, jolla on täydellinen perimä mutta joka on halvaantunut onnettomuudessa. Testaajiaan huiputtamalla Vincent pääsee töihin eliitille varattuun avaruusasemaan Gattacaan. Ei liene sattumaa, että elokuvassa geenipoikkeavuuksia jahtaa etsivä Hugo (kuten ihmisen genomiprojektin taustajärjestö) ja Gattacaa johtaa Josef (kuten natsitohtori Mengele).

Vaikka elokuva piirtää synkän kuvan tulevaisuudesta, sen voi tulkita myös optimistiseksi: ihmisen kohtalo ei riipu pelkistä geeneistä.

Katsojat osaavat tulkita

Populaarikulttuurilla on varmasti oma roolinsa genetiikkaa koskevassa keskustelussa ja kansalaisten käsitysten muovaamisessa. Sen merkitystä ei kannata kuitenkaan liioitella.

Geenitekniikan fiktiivisiä tarinoita ja myyttejä tutkineet Jon Turney ja Stephen Nottingham huomauttavat, että kansalaiset tuskin muodostavat käsityksiään geenitekniikasta pelkästään Frankenstein-elokuvien, Dinosauruspuiston tai Salaisten kansioiden pohjalta. Hullun tiedemiehen arkkityyppi on osa populaarikulttuurin perinnettä, samoin konnat ja sankarit osa elokuvan kerrontaa. Siinä missä Salaiset kansiot -sarjan tekijät leikittelevät taitavasti faktan ja fiktion, tieteen ja paranormaalien ilmiöiden välimaastossa, myös katsojat tuntevat monia tapoja tulkita suosikkisarjaansa.

Elokuvalla ja kirjallisuudella on samanlaisia tehtäviä kuin aiemmin suullisella kansanperinteellä. Myyttiset tarinat tarjoavat keinon jäsentää uusia ja tuntemattomia ilmiöitä tuttujen, kulttuurissa elävien symbolien kautta. Mustanpuhuvat geenielokuvatkin tarjoavat joskus hyvää älyllistä viihdettä. Parhaimmillaan ne antavat aineksia tieteen ja tekniikan etiikkaa koskevaan keskusteluun.


 


Esa Väliverronen on mediakulttuurin tutkija ja Helsingin yliopiston joukkoviestinnän professori.


Sisältö jatkuu mainoksen alla