Juuri kun vanha kunnon kiista lapsen luonteen kehityksestä oli tyyntymässä perimän ja opitun tasapeliksi, amerikkalainen aivotutkija, evoluutiopsykologi Steven Pinker lähti uuteen taistoon geenien puolesta. Ärhäkimpään vastarintaan nousi brittipsykologi Oliver James.


TEKSTI:Kirsi Heikkinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Juuri kun vanha kunnon kiista lapsen luonteen kehityksestä
oli tyyntymässä perimän ja opitun tasapeliksi, amerikkalainen aivotutkija,
evoluutiopsykologi Steven Pinker lähti uuteen taistoon geenien puolesta.
Ärhäkimpään vastarintaan nousi brittipsykologi Oliver James.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 


Julkaistu Tiede-lehdessä 3/2003

"Ei kai enää kirjaa perimästä ja kasvatuksesta! Onko muka vielä ihmisiä, jotka todella uskovat, että mieli on tyhjä taulu? Emmekö me kaikki ole luopuneet yksinkertaisesta jaosta perimään ja kasvatukseen ja tajunneet, että käyttäytyminen syntyy näiden kahden vuorovaikutuksesta?" Näin älähtivät Massachusettsin teknisen korkeakoulun psykologian professorin Steven Pinkerin kollegat, kun hän kertoi valmisteilla olevasta teoksestaan The Blank Slate (Allen Lane 2002)

  uskovansa tabula rasaan, ajatukseen törmää joka puolella. Mistä tahansa kasvatusoppaasta paljastuu uskomme esimerkiksi siihen, että lapsia voi muovata kuin vahaa.

- On myös harhaanjohtavaa niputtaa kasvatus ja perimä yhteen, lisää Pinker. Silti juuri "ei kasvatus eikä perimä vaan hiven molempia" tuntuu tätä nykyä olevan fiksujen ihmisten yleisvastaus siihen, mikä meidät muovaa meiksi. - Mutta fiksutkin voivat erehtyä, jyrähtää puolestaan brittipsykologi Oliver James omassa kirjassaan They f*** you up (Bloomsbury 2002).

Muusta miehet eivät sitten olekaan samaa mieltä.

"Kieroutunut" vastaan "dinosaurus"

Pinkerin ja Jamesin kirjat ilmestyivät syksyllä samalla viikolla sytyttäen väittelyn, joka erityisesti brittimediassa äityi poikkeuksellisen kitkeräksi. Toinen miehistä on saanut kuulla olevansa "kieroutunut yksilö, jonka ajatukset voivat johtaa yhä useamman lapsen pahoinpitelyyn", toinen taas "moukkamainen, tieteellinen dinosaurus ja kovan linjan vasemmistolainen, jonka mietteet ovat menettäneet merkityksensä ajat sitten". Jyrkimmin laukoi Jamesiin suivaantunut amerikkalaispsykologi Judith Harris: - Mies on p:stä, samoin hänen kirjansa.

Kärhämän keskiössä on se, mitä vastapuoli ajattelee kasvatuksen ja perimän osallisuudesta ihmisen luonteen kehityksessä. James väittää, että geeneistä viis: vanhempien vaikutus on olennaisinta. Pinker taas vakuuttaa, että perimä, toverit ja sattuma vaikuttavat meihin enemmän kuin vanhempamme.

Pinker vetoaa kaksostutkimuksiin

Käyttäytymisgeneetikkojen tutkimusten perusteella esimerkiksi persoonallisuutemme ja älykkyytemme ovat ainakin osin perinnöllisiä.

• Eri kodeissa kasvaneet identtiset kaksoset (eri ympäristö mutta samat geenit) ovat samankaltaisempia kuin lapset yleensä.

• Samassa kodissa kasvaneet identtiset kaksoset (sama ympäristö, samat geenit) ovat samankaltaisempia kuin yhdessä kasvaneet epäidenttiset kaksoset (sama ympäristö mutta vain puolet geeneistä samoja).

• Yhdessä kasvaneet biologiset sisarukset (sama ympäristö, puolet geeneistä samoja) ovat samankaltaisempia kuin adoptoidut kasvinsisaret (sama ympäristö mutta ei samoja geenejä).

- Mitä enemmän ihmisillä on samoja geenejä, sitä samankaltaisempia he ovat, Pinker summaa.

Hän kuitenkin muistuttaa, etteivät kaikki ominaisuudet ole perinnöllisiä. Jotkin ovat kokonaan kulttuurisidonnaisia, kuten se, mitä kieltä ihminen puhuu tai mitä uskontoa tämä tunnustaa. Sen sijaan näidenkin piirteiden pohjalla piilevät taipumukset ja temperamentit ovat Pinkerin mukaan perinnöllisiä: kuinka näppärä henkilö on kielellisesti tai kuinka altis uskonnollisuudelle.

Perimän tärkeyttä ei saa tunnustaa

Siitä, että perimämme tekee meistä ainutlaatuisia, ei Pinkerin mukaan ole kuitenkaan luvallista puhua, koska geenien vaikutuksen tunnustamisen pelätään jollakin lailla uhkaavan humaaneja arvoja.

- Nykyintellektuelleilla on kumma refleksi: kun tulee puhe geeneistä, he lakkaavat tajuamasta, miten 50 prosenttia eroaa sadasta, miten "hieman" eroaa "kaikesta" ja "vaikuttava" "määräävästä".

  Minnesotan ensimmäisen laajan kaksostutkimuksen johtaja, on saanut kuulla olevansa rasisti, natsi ja Mengele.

Tällainen äärimmäisen kielteinen suhtautuminen vaikuttaa Pinkerin mukaan väkisinkin tutkimukseen, koska moni tutkija kulkee laput silmillä tai ei uskalla avata suutaan. Vielä pahempaa on se, että kun biologia ohitetaan, tutkimus saattaa joutua kokonaan hakoteille.

Vanhempia syytetään, kun kasvatus ei näy

Pinker väittää, että näin on jo käynyt esimerkiksi kasvatustutkimuksessa.

- Sadat tutkimukset ovat mitanneet vastaavuuksia vanhempien ja heidän lapsiensa välillä. On havaittu, että puheliailla vanhemmilla on puheliaita lapsia, väkivaltaisilla vanhemmilla väkivaltaisia lapsia ja niin edelleen. Nämä vastaavuudet käännetään sitten suoraan kasvatusohjeiksi, ja vanhemmat saavat syyn niskoilleen, jos lapsista ei tulekaan sellaisia kuin on toivottu.

- Vastaavuus ei kuitenkaan välttämättä paljasta oikeata syytä. Vanhemmat antavat lapsilleen geenit siinä missä kasvuympäristön, joten se, että puheliailla vanhemmilla on puheliaita lapsia, voi yksinkertaisesti selittyä siitä, että yhteiset geenit tekevät heistä verbaalisia. Vasta kun tutkimukset toistetaan adoptoiduilla lapsilla, tiedämme, mihin vastaavuudet viittaavat.

Pinkerin mukaan ihmisluonnon kieltäminen on samaa kuin viktoriaanisen ajan suhtautuminen seksiin. Paitsi että se on vielä pahempaa, sillä se vaikuttaa elämäämme paljon laajemmin.

- Ajatus niin geeneistä kuin ympäristöstä mielen muovaajina saattaa tietenkin osoittautua vääräksi, mutta turhaa tai moraalitonta sen tutkiminen ei ole.




Jäitä hattuun, riitapukarit!

Ainakin eläinkokeiden mukaan emon hoiva säätää perimän vaikutusta, painotettiin Yhdysvaltain tiedeviikolla.

Ristiriitaa ei ole, vaan sekä geenit että kasvatus vaikuttavat biologisesti, pamauttaa professori Regina Pally Kalifornian yli-opistosta Los Angelesista "Kasvatus ja geenit" -seminaarin alkajaisiksi. Repliikki hiljentää kongressikeskuksen salin hetkeksi. Tässäkö se nyt oli, kuolinisku mehevälle kiistalle?

Annetaan Frances Champagnen selittää. McGill-yliopiston tutkijatohtorin mukaan yk-silön kehitys ei ole vain perintötekijöiden varassa, ei hyvien eikä huonojen. - Kaikki kasvuympäristön vaikutukset välittyvät gee-nien toiminnan kautta. Edullinenkin geeni voi sammua, jos jälkeläinen jää vaille hyvää hoivaa.

Vanhemmilla taitaa sittenkin olla suuri vastuu.

Hoivan vaikutus jopa periytyy

Koska ihmisperheiden tutkiminen on niin monen mutkan takana, Frances Champagne ja hänen ohjaajansa Michael Meaney ovat paneutuneet rottiin. Jyrsijöiden lyhyt elinikä takaa sen, että tietoa varhaisten kokemusten vaikutuksista kertyy useista sukupolvista.

Rottamammat ovat erinomaisia äitejä. Ne nuolevat ja rapsuttavat poikasiaan 60 pro-senttia ajasta näiden ensimmäisten elin-viikkojen aikana. Hoivavieteissä on silti eroja.

- Huolenpidon määrällä on valtava vaikutus geenien sekä hermo- ja hormonijärjestelmän toimintaan, Champagne sanoo. Erityisen hellien emojen poikaset poikkeavat ikä-tovereistaan. Niiden aivoissa on runsaasti sellaisia solureseptoreita, joita tarvitaan stressin sammuttamiseen. Täydellä teholla toimivien geenien ansiosta rotanpoikasten stressihormonin tuottoa säätelevät rauhaset pelaavat saumattomasti yhteen. Poikaset eivät hätkähdä vähästä, vaan oudossakin häkissä nuuskivat rohkeasti ympäristöään. Stressinsietokyky säilyy aikuisenakin.

- Emon käyttäytyminen ohjelmoi muutokset, Champagne vakuuttaa. Jos laiskasti hoivaa-van naaraan jälkeläinen siirretään tarmok-kaan emon kasvatettavaksi, poikanen kehit-tyy uuden emon mukaiseksi.

Hoivavire myös peritään: laiminlyödystä rotanpoikasesta kasvaa kehno emo. - Ympäristötekijät voivat vaikuttaa geenejä sammuttavaan dna:n kemialliseen muutok-seen, metylaatioon, ja metylaatio periytyy, Champagne selittää.

Yksin jääminen muuttaa aivoja

Kokemukset muovaavat myös aivojen raken-netta. Virikkeisessä ympäristössä rotalle kehittyy suurempi aivokuori ja neljännes enemmän hermosolujen välisiä viestikyt-köksiä kuin virikkeettömissä oloissa.

Jos reesusapinan poikaset eristetään varhain, aivojen hermosolujen haarakkeet lyhenevät kolmannekseen synnynnäisestä pituudestaan. Oregonilaisprofessori Judy Cameronin mukaan muutokset näkyvät aivokuoren etuosassa, tunteiden ja järjen sulatusuunissa, joka hienosäätää sosiaalista käyttäytymistä. Eristäminen muuttaa myös geenien toimintaa mantelitumakkeessa, joka säätelee pelkoa ja mielihyvää.

Perhe parantaa orvon

Mitä rottanaaraan nuolemistaito tai apinan-poikasen eristäminen kertoo ihmisestä? Ihmislasta ei voi raastaa äitinsä rinnoilta kas-vamaan herkästi stressaantuvaksi rep-panaksi. - Hyvä kysymys, Suomi kuittaa. - Reesusmakakit eivät ole pieniä, hännäkkäitä ihmisiä.

Yhtäläisyyksiä on kuitenkin paljon. Aivojen rakenne, toiminnan kehitys ja geenien toiminta ovat hyvin samanlaisia. Esimerkiksi Suomen tutkima 5-HTT-serotoniinireseptorin geeni on ihmiselläkin. Tosin serotoniini-geenejä tunnetaan jo puolentoistakymmentä.

Koe-eläintyöt saavat tukea vähistä tutkimuk-sista, joissa on seurattu Venäjän, Romanian ja Bulgarian orpokotien kasvatteja. Heitä adoptoitiin 1990-luvulla ankeista oloista Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.

Joidenkin adoptiolasten stressitasot ovat pysyneet koholla vielä vuosia sen jälkeen, kun he ovat sopeutuneet uuteen perhee-seen. Heillä on ongelmia keskushermoston kehityksessä, oppimisessa ja sosiaalisissa taidoissa. On havaittu, että mitä varhemmin pienokainen adoptoidaan, sitä vähemmän ongelmia esiintyy. 


 


 


Jukka Ruukki


Sama perhe ei tee lapsista samanlaisia

Geenien osuus ominaisuuksistamme on tunnustettava ja tunnistettava, jotta päästään käsiksi siihen, mikä muu ihmisluontoa muovaa kuin perimä.

Oikea vastaus ei Pinkerin mukaan ole vanhemmat ja perhe, vaikka niin yleensä luullaankin.

- On kovaa olla vanhempi.Yrität parhaasi, mutta lapsesi kasvavat sinusta huolimatta, Pinker toteaa.

Hänen mukaansa tutkimus toisensa jälkeen on vetänyt vesiperän yrittäessään osoittaa yhteisen kasvuympäristön eli vanhempien ja kodin vaikutuksia lapsen persoonaan. - Usein tutkijoiden itsensä tyrmistykseksi: he kun nimenomaan olivat vakuuttuneita siitä, että persoonallisuuden ei-geneettiset erot selittyvät perheellä.

Pinker listaa jälleen tutkimustuloksia. Ensinnäkin aikuiset sisarukset ovat yhtä samanlaisia, ovat he sitten kasvaneet saman katon alla tai eivät. Toiseksi yhdessä kasvaneet identtiset kaksoset eivät ole sen samanlaisempia kuin erillään kasvaneet. Heillä on kuitenkin samat vanhemmat, sama määrä televisioita, sama määrä kirjoja ja niin edelleen. Yhteinen tausta ei tee lapsista yhtään samankaltaisia.

- Itse asiassa melkoinen sokki, Pinker tuumaa.

Toinen sokki hänen mielestään on se, ettei samassa perheessä kasvavista adoptoiduista lapsista tule lainkaan toistensa kaltaisia esimerkiksi älykkyydessä, persoonallisuudessa tai taipumuksessa rikollisuuteen. Koska heillä ei ole samoja geenejä, he eivät ole sen samankaltaisempia kuin kadulta poimitut kaksi ventovierasta.

Myöskään sisarusten syntymäjärjestyksen ei Pinkerin mukaan ole tutkimuksissa todettu vaikuttavan heidän persoonallisuuteensa: - Uskoin aiemmin toisin, mutta olin väärässä, Pinker huomauttaa.

Jamesin mukaan varhaislapsuus ratkaisee

Kaikki eivät kuitenkaan sulata Pinkerin näkemyksiä. Muun muassa Oliver James selittää ihmisluonnon muovautumisen paljolti sen seuraukseksi, miten meitä kohdellaan lapsina.

- Ihmisten psyykkiset erot eivät yleensä johdu geeneistä, James sanoo. - Geenit toki rakentavat perusominaisuudet, mutta yksilölliset eromme johtuvat pääosin kasvatuksestamme.

James uskoo, että geenit saattavat voimakkaastikin vaikuttaa joihinkin harvoihin mielisairauksiin, kuten skitsofreniaan, mutta jopa nämä voivat hänen mukaansa johtua pääosin tai kokonaan kasvatuksesta.

Kaksostutkimuksiin James suhtautuu kriittisesti. Hänen mukaansa etenkin Bouchardin tutkimus ontuu pahasti. Jo otos on vinoutunut, koska suuri osa koehenkilöistä ilmoittautui itse tutkimukseen. - Eurooppalaisissa kaksostutkimuksissa on sitä paitsi saatu olennaisesti pienempiä perinnöllisyysprosentteja kuin Bouchardin tutkimuksissa. Kaksostutkimukset osoittavat siis itse asiassa sen, miten vähän ominaisuudet kietoutuvat geeneihin.

James painottaa vanhempien hoivan tärkeyttä etenkin lapsen kuuden ensimmäisen vuoden aikana. Tuolloin syntyvät aivojen hermokytkökset määrävät esimerkiksi sen, millaisia ystäviä ja rakastettuja ja millaisen ammatin valitset. Aivosi panevat sinut toistamaan mennyttä. Mitä varhemmin nämä mallit rakentuvat, sitä vaikeampaa niitä on muuttaa.

Persoonallisuus rakentuu Jamesin mukaan pääosin varhaislapsuuden kokemuksista. Aggressiivisuus ja eristyneisyys aiheutuvat torjuvista vanhemmista, samoin halu miellyttää. Luottavaisuus on puolestaan perua turvallisista vanhemmista. Tällaiset persoonallisuuden piirteet johtuvat aivojen sähkökemiallisista kytköksistä, jotka ovat rakentuneet tuhansissa vuorovaikutustilanteissa vanhempien kanssa.

- Vanhemmat vaikuttavat lastensa kehitykseen enemmän kuin mikään muu, ja on typerää ja tuhoisaa väittää muuta.

Ovatko vanhemmat erilaisia eri lapsilleen?

Jamesilla on selitys myös sisarusten erilaisuuteen. - Sisaruksilla ei ole samat vanhemmat. Vanhemmat kohtelevat lapsiaan niin eri tavoin, että yhtä hyvin he voisivat kasvaa eri perheissä.

- Puppua, sanoo puolestaan Pinker. Vanhemmat kohtelevat lapsiaan eri tavoin, koska lapset ovat erilaisia alusta lähtien. Jokikinen vanhempi, jolla on parikin lasta, tietää, että lapset syntyvät persoonallisuuksina.

- Tämä ei silti tarkoita, ettei vanhemmilla ole mitään merkitystä. Totta kai on. Äärimmäinen laiminlyönti tai väkivalta jättää aina arvet. Lukemisen tai soittamisen kaltaisia taitoja vanhemmat samoin voivat edistää. Mutta mikään määrä vanhempien painostusta ei tee introvertista ekstroverttia, Pinker huomauttaa.

Toverit tärkeämpiä, korostaa Pinker

Judith Harrisin teorian mukaan sosialisaatio tapahtuu pikemmin toveripiirissä kuin perheessä, ja Pinker on samaa mieltä. - Väite kestää tutkimukset. Lapset omivat lähes aina ystäviensä aksentin, eivät vanhempiensa. Sopeutumattomimpien maahanmuuttajien lapset pärjäävät mainiosti, jos he oppivat syntyperäisten ikätoveriensa tavoille.

Tutkimusten mukaan radikaalitkaan perhemuodot ja vanhemmat eivät jätä pysyviä merkkejä persoonallisuuteen, jos lapsi kuuluu normaaliin toveripiiriin.

Sosialisaatio ei kuitenkaan ole koko persoonallisuus. Vaikka identtisillä kaksosilla olisi samojen geeniensä lisäksi sama koti ja samat toverit, heidän ominaisuuksissaan on noin 50 prosentin ero. Miksi?

- Erot johtunevat pitkälti sattumasta, pohtii Pinker. Toinen kaksonen sattuu kohdussa makaamaan tietyssä asennossa ja saa enemmän ravinteita istukasta. Kosminen säde mutatoi dna-pätkän, hermohaarake kääntyykin vasemmalle oikean sijasta - ja pum: kaksosen aivot kehittyvät hieman erilaiseksi kuin sisaren. Ja yksilöllinen ympäristö vaikuttaa lisää: toinen sattuu kaatumaan polkupyörällä, toinen saa nukkua yläpedissä, toiselle opettaja hymyilee.

Ajatuksen yksilöllisen ympäristön merkityksestä


hyväksyy myös Oliver James.

Kirsi Heikkinen on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla