Helsingin yliopiston syöpäbiologian dosentti Akseli Hemminki tahtoi lääkäriksi, mutta päätyi lapsuuden mielikuviensa kreiseimpään hommaan, tutkijaksi. Nyt hän ei voi kuvitella elämäänsä ilman tutkimustyötään, joka sekin tähtää ihmisten hoitamiseen. Hän kehittää geeniterapiasta parannuskeinoa aikamme alati lisääntyvään vitsaukseen.


mutta päätyi lapsuuden mielikuviensa kreiseimpään hommaan, tutkijaksi.
Nyt hän ei voi kuvitella elämäänsä ilman tutkimustyötään, joka sekin tähtää
ihmisten hoitamiseen. Hän kehittää geeniterapiasta parannuskeinoa aikamme
alati lisääntyvään vitsaukseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisältö jatkuu mainoksen alla


Hyllyt ovat täynnä pahvilaatikoita, erivärisiä mappeja, lasipulloja, muovikanistereja ja pipettejä. Pöydillä on elektronisia kojeita, sentrifugeja ja tietokoneita. Tuolin selkänojalle joku on unohtanut valkoisen takkinsa. Suljetun oven takana on tila, jossa varoitusmerkeistä päätellen käsitellään radioaktiivisia ja biologisesti vaarallisia aineita

Hallitun kaaoksen keskellä häärää mustiin farkkuihin ja vihreään paitaan pukeutunut pitkä mies. Tumma tukka peittää korvia, ja pulisongit kurottavat kohti mustaa leukapartaa. Dosentti Akseli Hemminki esittelee laboratoriossaan tehtävää tutkimusta. Täällä kehitetään syöpälääkkeitä, joilla voitaisiin hoitaa pitkälle levinneitä, uusiutuvia syöpiä.

- Jos syöpä on lähettänyt etäpesäkkeitä maksaan tai luustoon, siitä ei voi parantua. Nykyhoidoilla potilaat voivat elää pidempään kuin ennen, mutta minusta tähän ei pidä tyytyä. Tavoitteet pitäisi asettaa korkeammalle: ainakin osa potilaista pitäisi pystyä parantamaan, Hemminki sanoo.


Vanhempien työ varoitti

Kahdenkymmenen hengen tutkimusryhmää johtava Akseli Hemminki on kotinurkillaan Helsingin yliopiston Biomedicumissa Meilahdessa. Hän syntyi 33 vuotta sitten nurkan takana Naistenklinikassa, asui lapsuutensa kivenheiton päässä Tukholmankadulla ja väitteli kahdeksan vuotta sitten tohtoriksi laboratoriotaan vastapäätä Haartmaninkadulla. Välillä hän asui kolme vuotta ulkomailla, mutta kotipesä veti takaisin.

Hemmingin molemmat vanhemmat ovat tutkijalääkäreitä ja professoreja. Kari Hemminki on tutkinut syövän mekanismia ja Elina Hemminki kansanterveyttä. Ei siis mikään ihme, että Akselillekin mieluisimpia kouluaineita olivat fysiikka, kemia ja biologia.

- Nyt tuntuu, että lääketieteen tutkijanura oli minulle ennalta määrätty, mutta lapsena minusta tuntui päinvastaiselta. Vanhempani tekivät pitkää päivää ja olivat stressaantuneita. Ajattelin, että tutkijan työ on kreisiä hommaa, ja päätin, että siihen minä en ainakaan rupea, Hemminki muistelee.

Hän lähti kuitenkin opiskelemaan lääketiedettä, koska siinä yhdistyivät kaikki asiat, jotka häntä kiinnostivat.
- Oli myös ilmiselvää, miksi lääketiedettä opiskellaan: ihmisten hoitamiseksi. Tiesin halua¬vani lääkäriksi, mutta tutkijanuraan suhtauduin edelleen vastahakoisesti.


Julli marssi ryhmään

Opiskelu tempaisi mukaansa, ja opinnot etenivät joutuisasti. Kun Hemminki parin vuoden päästä alkoi suorittaa syventäviä opintoja, hän päätti tähdätä mahdollisimman korkealle. Mies marssi yli satahenkistä tutkimusryhmää johtaneen professori Albert de la Chapellen puheille - kahden sihteerin ohi.

- En tiennyt, että minun olisi pitänyt sopia aika etukäteen. Koputin oveen, avasin sen ja päädyin keskelle palaveria. Albert, Lauri Aaltonen ja Päivi Peltomäki hämmästelivät, kuka on tämä nuori julli, joka ryntää sisään, Hemminki nauraa.

Nuori julli vakuutti professorin siitä, että vaikkei taitoa vielä olekaan, innostusta on sitäkin enemmän. Laboratoriotyö osoittautui hauskaksi ja jännittäväksi, ja molekyylien ja geenien maailman avautuminen oli vaikuttava kokemus.


Vauhtilähtö johti uupumukseen

Vaikuttava oli myös Hemmingin tutkijanuran alku. Periytyvän paksusuolensyövän geneettistä taustaa käsitellyt tutkimus sujui hyvin, ja tuloksia tuli nopeasti. Koska aihe oli juuri tuolloin hyvin ajankohtainen, tutkimus julkaistiin jo vajaan vuoden kuluttua alan parhaimmistoon kuuluvassa Nature Genetics -lehdessä. Artikkelin ensimmäinen kirjoittaja oli 21-vuotias Akseli Hemminki.

Tutkijanuralle oli helppo ryhtyä, kun valmiina oli kolmannes väitöskirjasta. Silti neljän vuoden puristuksesta tuli rankka.

Työn vaikeusastetta nostettiin onnistuneen alun jälkeen, ja tavoitteena oli löytää syövälle altistavan Peutz-Jeghersin oireyhtymän geeni. Kun paikantaminen onnistui, työ vaikeutui entisestään. Nyt piti selvittää, mikä perimän mutaatio taudin aiheuttaa. Sitä jahtasivat kymmenet tutkijat eri puolilla maailmaa.

- Se oli väitöskirjan raskain vaihe. Tein liikaa töitä, eikä homma enää huvittanut vaan alkoi ahdistaa. Jälkeenpäin ajatellen olin burnoutin partaalla, Hemminki sanoo.


Miksi veti takaisin

Väiteltyään Hemminki päätti pitää hengähdystauon tutkijan työstä. Hän meni Järvenpäähän terveyskeskuslääkäriksi. Hyppäys tutkijasta valkotakiksi oli iso askel - monella tapaa. Samalla kun Hemminki tutustui yleislääkärin työhön hän tutustui myös asenteisiin, jotka eivät tuntuneet omilta.

- Lääkärikunnassa on vahva  "näin tehdään, koska ylilääkäri niin sanoi" -asenne. Minä taas olen lapsesta asti kysynyt "miksi?". Olin varmaan rasittava alainen.

Kun Hemminki tunsi toipuvansa väitösvaiheen ylirasituksesta, hän halusi vielä katsoa tiedemaailman kortit ja samalla vaihtaa tutkimuskohdetta. Häntä kiinnosti vuosituhannen vaihteen kuuma ala, geeniterapia. Hän sai post doc -paikan Alabaman yliopistosta Birminghamista, ja samaan yliopistoon lähti tutkijaksi myös vaimo Anna Kanerva.

Hemminki ehti olla varsinainen post doc -tutkija vain vajaan vuoden. Kun naapurilaborato¬riosta vapautui ryhmänjohtajan paikka, Hemminki valittiin tehtävään.

Yhdysvaltain-aika oli tuottoisa - kolmessa vuodessa Hemminki julkaisi noin 30 tieteellistä artikkelia - mutta pariskunta päätti palata kotimaahan. - Ennätimme tutustua Amerikan elämäntyyliin ja tulimme siihen tulokseen, että Suomi on suomalaiselle hyvä paikka.


Virus vie geeniä tai iskee itse

Akseli Hemmingin työhuoneen seinällä on lukuisia kunniakirjoja, ja kaapin päällä seisoo palkintopatsaita. Viimeisin tunnustus tuli Kansainväliseltä nuorkauppakamarilta, joka nimesi hänet "nuoreksi menestyjäksi".

- Kun on pannut itsensä kokonaan likoon, on kiva, että se huomataan jollakin tavalla - kun ei tässä ammatissa rikastumaankaan pääse, Hemminki hymyilee. Hän toivoo, että "plakaatit ja pystit" tuovat myös tieteenalalle ja hänen tutkimusryhmälleen julkisuutta, uskottavuutta ja rahoitusta.

Hemmingin monitieteinen ryhmä tutkii vielä kehitteillä olevaa syövän geeniterapiaa. Siinä syöpäkudokseen viedään hoitogeenejä, joiden tuottamat proteiinit pystyvät myrkyttämään syöpäsoluja tai muuttamaan lääkkeiden esiasteita solumyrkyiksi. Ne voivat myös aktivoida immuunipuolustuksen tunnistamaan ja tappamaan syöpäsoluja tai estää syövälle elintärkeiden verisuonien kasvun.

Hemmingin ryhmä keskittyy geeniterapian ytimeen: geeninsiirtoon ja siinä tarvittaviin siirtogeenien kuljettimiin, vektoreihin.

- Muokkaamme kuljettimia adenoviruksesta, joka on tavallinen flunssavirus. Se on erittäin hyvä kuljetin, kun kohteena on syöpä, Hemminki sanoo ja valaisee adenon etuja: se on turvallinen, sen perimä tunnetaan hyvin, sitä on helppo muunnella, ja sitä voidaan vaivattomasti valmistaa suuriakin määriä.

Paitsi kuljettimeksi adenovirus sopii myös täsmäaseeksi syöpää vastaan. Tämä vielä melko uusi idea hyödyntää virusten luontaista kykyä tuhota solut, joissa ne jakautuvat.

- Muokkaamalla viruksen genomia voimme estää prosessin normaaleissa soluissa ja näin rajata sen ainoastaan syöpäsoluihin. Joka kerran virusten jakautuessa kasvaimeen vapautuu jopa 10 000 uutta täsmäasetta. Teoriassa prosessi jatkuu niin kauan kuin kasvaimessa on syöpäsoluja, ja verenkierron välityksellä virukset voivat etsiytyä myös etäpesäkkeisiin, Hemminki selittää.


Kymmenen vuoden päästä apteekeissa

Syövän geeniterapiahoidoilta odotetaan paljon. Niitä pidetään nykyisiä hoitoja tehokkaampina ja turvallisempina, sillä ne eivät vaurioita terveitä soluja samalla lailla kuin leikkaukset, solunsalpaajat ja sädehoidot.

Laboratoriotutkimuksista on kuitenkin pitkä tie lääkkeisiin, joilla hoidetaan potilaita. Entisestään tie piteni 2004, kun Euroopan unioni hyväksyi direktiivin, joka asetti kaikki kliiniset kokeet samalle viivalle. Nyt 10 hengen alustavaan potilastutkimukseen kohdistuvat samat vaatimukset kuin 3 000 ihmisen tutkimukseen, joka tähtää lääkkeen myyntilupaan.

- Kyse on rahasta. Uuden lääkkeen vieminen ensimmäisen vaiheen pieneen potilastutkimukseen maksaa arviolta jo miljoona euroa. Millään akateemisella tutkimusryhmällä ei ikinä tule olemaan tällaisia varoja.

Hemmingin ryhmä onkin hankkinut yhteistyökumppanikseen biotekniikkayhtiön Yhdysvalloista, missä lupapolitiikkakin on väljempi. Siellä lupa ensimmäisiin kliinisiin kokeisiin saatiin parissa kuukaudessa, mutta Suomessa hakemus on seilannut puolitoista vuotta tutkimusryhmän ja Lääkelaitoksen välillä.

- Maailmalla on kahden viime vuoden kuluessa tehty jo isojakin kliinisiä tutkimuksia. Ne osoittavat, että potilaat hyötyvät geeniterapiasta, Hemminki sanoo. Hän uskookin, että kymmenen vuoden kuluessa syöpää hoidetaan rutiininomaisesti geeniterapialla ja apteekeissa myydään geeniterapialääkkeitä.


Kliinikko näkee tarpeet

Tutkimustyönsä ohella Akseli Hemminki toimii erikoistuvana lääkärinä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin syöpätautien klinikassa. Hän sanoo tutkimuksen ja hoitotyön hyödyttävän ja motivoivan toisiaan.

- Ei tarvitse tehdä kovin pitkään töitä syöpäpotilaiden kanssa, kun havaitsee uusien hoitojen äärettömän suuren tarpeen. Saan potilailta ja heidän omaisiltaan viikoittain pyyntöjä osallistua uusien hoitojen kokeisiin, vaikka meillä ei ole sellaisia käynnissäkään.

Kliinikon ja tutkijan työn yhdistämisessä on myös pulmansa. - En saa tutkijana mitään anteeksi sen vuoksi, että työskentelen myös klinikassa. Kilpailen rahoituksesta ammattitutkijoiden kanssa. Klinikassa taas en saa mitään armoa sen vuoksi, että teen tutkimusta. Minua syynätään jopa tarkemmin kuin muita sairaalalääkäreitä.

Näissä oloissa päivät venyvät pitkiksi. Hemmingin virallinen työpäivä kuluu syöpäklinikassa, iltapäivät, illat ja joskus myös viikonloput menevät tutkimusryhmän johtamiseen. Vuosilomatkin hän on ottanut tieteen palvelukseen.

- Jos haluaisin pitää muun elämäni erillään työstäni, tilanne olisi ongelmallinen. Olen kuitenkin päättänyt kauan aikaa sitten, että elämäntehtäväni on samalla työ ja harrastus. Jos teen jotakin, teen sitä koko sielullani.


Tutkimus kuitenkin voittaa

Hemmingin viisivuotinen erikoistumisjakso päättyy puolen vuoden kuluttua. Silloin hänen on valittava kliinikon ja tutkijan työn välillä. Tällä kertaa valinta ei ole vaikea. Hemminki on sen jo tehnyt. Hän sanoo, ettei pysty kuvittelemaan elämää ilman tutkimustyötä.

Jos hän saisi laatia itselleen täydellisen tulevaisuuden, hän tekisi tutkimusta ja hoitaisi parina päivänä viikossa potilaita lääkkeillä, joita tutkimus on tuottanut. Skenaario voisi toteutua, jos Helsinkiin perustettaisiin uuden teknologian hoitojen keskus, jossa kehitettäisiin lääkkeitä, tehtäisiin kliinisiä tutkimuksia ja hoidettaisiin potilaita.  - Saattaa olla, että tavoitetta on lähdettävä toteuttamaan ulkomaille, Hemminki aprikoi.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.



Akseli Hemminki


Ikä: 33
Arvo: syöpäbiologian dosentti, lääketieteen tohtori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: Syövän geeniterapia -tutkimusryhmä, Haartman Instituutti ja Syöpäklinikka, Hus
Tutkimusala: geeniterapia
Harrastukset: basson soitto.



Alias Akseli Kettu


Tutun näköinen mies? Hän on suoraa rokkia soittavan The Tamarillos -yhtyeen basisti Akseli Kettu.

- Mikään ei rentouta yhtä paljon kuin se, että pääsee soittamaan hyvää musiikkia hyvien kaverien kanssa bassovahvistin mahdollisimman kovalla. Siinä on alkukantaista voimaa, kun elimistö resonoi basson ja rummun tahdissa.

Akseli Hemmingin soittoharrastus alkoi neljä vuotta sitten, kun opiskelukaveri kysyi vitsinä, tulisiko Hemminki paikkaamaan bändistä lähtenyttä basistia. Hemminki otti haasteen vastaan, alkoi harjoitella opettajan johdolla ja oli seitsemän kuukauden kuluttua keikalla.

- Basson soitossa on paljon samaa kuin tutkimusryhmän vetämisessä. Ahkeruus on äärimmäisen tärkeää, samoin pitkäjänteisyys ja ryhmätyökyky myös, Hemminki esittelee.
- Kaiken, mitä teen, pyrin tekemään hyvin, en puolihuolimattomasti. Asioiden tulee mennä eteenpäin, ja koko ajan pitää tavoitella parempaa.



Etappeja


1973 syntyy Helsingissä.
1991 valmistuu ylioppilaaksi Suomalaisesta Yhteiskoulusta, aloittaa lääketieteen opinnot ja suorittaa asepalveluksen.
1994 julkaisee ensimmäisen tieteellisen artikkelinsa arvostetussa Nature Genetics -lehdessä.
1998 väittelee lääketieteen tohtoriksi.
1999 valmistuu lääkäriksi.
2000 lähtee Yhdysvaltoihin Alabaman yliopistoon post doc -tutkijaksi.
2002 palaa Suomeen ja soittaa ensimmäisen keikkansa basistina.
2003 aloittaa erikoistumisen syöpätauteihin.
2005 Artturi-poika syntyy.

Sisältö jatkuu mainoksen alla