Molekyylibiologi Hannes Lohi haaveilee löytävänsä käyttäytymiseen vaikuttavia geenejä. Apuna hänellä on ihmisen paras ystävä, koira.


vaikuttavia geenejä. Apuna hänellä on ihmisen paras ystävä, koira.




Katsekontakti on tiivis, ääni ystävällinen ja melko hiljainen. Vaaleahiuksisen miehen suupieliin tulee usein hymy ja hän innostuu helposti asiastaan. Silloin puheessa kuuluu pohjoispohjalainen aksentti: vuojen aikana, tehään yhes, halutaan kohistaa... Mies puhuu tieteestä, vaikeista asioista, mutta hän selittää sanomansa kärsivällisesti ja keskivertotutkijaa kansanomaisemmin.

Ei ihme, että Hannes Lohi, molekyyligenetiikan tuore professori, on vakuuttanut suomalaiset koiranomistajat ja -kasvattajat kunnianhimoisesta hankkeestaan rakentaa koirien geenipankki. Vuodessa Lohi on onnistunut keräämään 13 000 verinäytettä tutkimuksiinsa koirien perinnöllisistä sairauksista.

- Tavoitteemme on tunnistaa koiran dna:sta uusia tautigeenejä, jotka aiheuttavat samoja sairauksia kuin ihmisellä esiintyy, esimerkiksi epilepsiaa ja syöpää. Näin voisimme nopeuttaa vastaavien geenien löytymistä ihmisestäkin, Lohi selittää.

Kun viallinen geeni on selvillä, päästään tutkimaan sen solumekanismia ja kehittämään joko lääkehoitoa tai geeniterapiaa. Tutkimuksen päämäärinä ovat terveemmät koirat ja ihmiset. Lohen tutkimusryhmä on jo alustavasti tunnistanut geenipaikkoja, joissa epilepsiaa aiheuttavia geenejä mahdollisesti on. Itse vialliset geenit lymyävät vielä piilossa. Lohi on kuitenkin toiveikas.

- Alustavien tulosten perusteella arvioisin, että meillä voi olla käytössä uusia geenitestejä parin kolmen vuoden päästä.

Tutkimustyötä piiskaa eteenpäin tietoisuus siitä, että suuri geenipankki tai laaja oheistoiminta ei paljon paina, jollei ryhmä tee uusia löytöjä ja julkaise niitä kansainvälisesti.

- Jos julkaisuja ei ole, emme ole yhtään mitään. Se on karua, mutta tiede on hyvin tulosvastuullista, tutkija selittää.


Urkurina keräsi rohkeutta

Hannes Lohi syntyi 33 vuotta sitten Rovaniemellä mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa satakunta kilometriä etelämpänä Simossa, missä hänen isänsä Seppo Lohi edelleen toimii kirkkoherrana. Perhe asui aluksi pappilassa, ja Hannes aloitti koulunkäyntinsä "romanttisessa kyläkoulussa".

Kotona hän pyysi isäänsä soittamaan pianoa ja seurasi vieressä imien tietoa nuottien ja koskettimien suhteesta. Pian hän soitti itsekin, teini-ikäisestä lähtien myös kirkkourkuja.

- Olin aina ihaillut kykyä soittaa samaan aikaan käsillä ja jaloilla. Minulla oli kova kiinnostus urkuihin. Seurakunnan kanttori harjoitti minua, mutta juuri kun opin soittamaan, hän muutti paikkakunnalta.

Kirkko ei kuitenkaan jäänyt hiljaiseksi, sillä 15-vuotias Hannes istui urkujen eteen ja soitti seuraavat viisi vuotta jumalanpalvelukset, häät ja hautajaiset. Hän sanoo kokemuksen olleen merkittävä myöhemmän elämänsä kannalta.

- Olin siihen asti ollut hirveän ujo, mutta nyt jouduin esiintymään tiukkoihin tilanteisiin, joissa oli kova paine onnistua. Eihän kukaan halua möhliä toisten häämarssia. Uskon, että tämä vaikutti sosiaalistumiseeni.


Geenibuumi vei mukanaan

Isä-Seppo on filosofian tohtori ja kirkkohistorian dosentti. Akateemiselle uralle suuntasivat myös kolme poikaa Tuomas, Olli ja Hannes. Tuomas päätti alkaa historioitsijaksi ja Olli lääkäriksi, mutta Hannesta kiinnostivat melkein kaikki alat: luonnontiede, lääketiede, historia, yhteiskuntatiede ja teologia. Luonnontiede voitti.

- Kun aloitin opiskelun, puhuttiin ensimmäisistä geeniterapioista. Graduvaiheessa ihmisen perimää oli juuri alettu kartoittaa, ja kun väittelin, perimä oli sekvensoitu kokonaan. Eri lajien geenitutkimus muuttaa koko ajan maailmankuvaamme.

Perustutkintonsa Lohi suoritti Oulun yliopistossa, mutta vuonna 1997 hän muutti Helsinkiin jatkamaan opintojaan molekyylibiologiassa. Jatko-opiskelijana hän tarkkaili ryhmänjohtajansa Juha Keren ja muiden nimekkäiden tutkijoiden työtä ja ihmetteli, miten he pystyivät vetämään niin monta projektia yhtä aikaa ja pysymään kärryillä kaikesta.


Torontossa keksi koirat

Valmistuttuaan tohtoriksi 2002 Hannes Lohi aloitti tutkijanuransa syöpägenetiikan tutkimusryhmässä Helsingissä. Vuoden päästä hän sai hyvän stipendin Sigrid Juséliuksen säätiöltä ja mahdollisuuden lähteä ulkomaille. Mieluisa laboratorio löytyi Kanadan Torontosta, ja Lohi muutti sinne vuonna 2003 vaimonsa, viiden lapsensa, kolmentoista matkalaukun ja lastenvaunujen kanssa.

Maineikkaan lastensairaalan The Hospital for Sick Childrenin genetiikan ja genomibiologian laboratoriossa Lohi vaihtoi tutkimuskohdetta ja perehtyi koirien genetiikkaan. Kotimaahan hän palasi vuonna 2006. Samana vuonna hän alkoi koota omaa tutkimusryhmää Helsingin yliopiston Biomedicumissa, tuliaisinaan siis uusi tutkimussuunta. Miksi juuri koirat?

- Koirien ainutlaatuisen roturakenteen vuoksi pystymme tekemään saman tutkimuksen paljon pienemmällä näytemäärällä kuin ihmisellä, joten se voi olla kymmenen kertaa halvempaa, Lohi aloittaa. - Koira on myös fysiologisesti paljon lähempänä ihmistä kuin hiiret tai rotat: se elää samassa ympäristössä, altistuu samoille taudinaiheuttajille ja jopa syö samaa ruokaa kuin isäntäväki.


Näytteet lemmikkikoirista

Helsingin Meilahdessa sijaitsevan Biomedicumin kellarissa ei ole valtavaa kenneliä, joka tuottaisi Lohen ryhmälle tutkimusmateriaalia. Tutkimusta tehdään terveistä ja sairaista lemmikkikoirista omistajien luvalla kerättyjen verinäytteiden ja sukutietojen avulla. Näytteet otetaan eläinlääkärissä tai varta vasten järjestetyissä näytteenottotilaisuuksissa.

Viime vuoden Lohi loi verkostoa, jonka avulla hän tavoittaisi koirien kasvattajat ja omistajat. Hän istui palavereissa, kiersi puhumassa koiranäyttelyissä, kirjoitti lehtiin ja rakensi tutkimushankkeelle verkkosivustoa. Nyt projektissa on mukana satoja talkootyötä tekeviä koiraihmisiä.

Laboratoriossa näytteiden taustatiedot viedään tietokantaan ja rakennetaan sukutaulut. Niiden perusteella analysoidaan, miten esimerkiksi epilepsia periytyy.

Yhden väistyvän tautigeenin voi tunnistaa jopa alle kymmenen terveen ja sairaan koiran näytteistä. Jos geeni on dominantti, näytteitä tulee olla kaksin verroin. Monigeenisten sairauksien tunnistamisessa tarvitaan sadan sairaan ja sadan terveen koiran näytteet.

Sairaiden ja terveiden koirien perimästä tehdään dna-sirut, joissa on kymmeniätuhansia geenipoimintoja. Niitä vertaamalla etsitään ensin kromosomia, joka on sairailla erilainen kuin terveillä. Tästä eteenpäin geenin metsästys on tarkentamista ensin kromosomialueeseen ja sitten sen kymmeniin tai satoihin geeneihin. Ne tutkitaan yksi kerrallaan ja etsitään vioittunutta.

- Kun mutaatio on löydetty, aletaan tutkia kyseisen geenin vaikutusta. Miten solu toimii normaalisti, ja mikä sairastuneilla on mennyt vikaan? Kun tämä ymmärretään, saadaan pohja hoidon kehittämiselle.


Suden perimä on monipuolinen...

Hannes Lohi istuu Biomedicumin ravintolan pöydän ääressä ja selittää pitkään ja innostuneesti harmaasuden geneettistä muuntumista koiraroduiksi. Nykyarvion mukaan koira erkaantui sudesta noin 27 000 vuotta sitten. Koira on kehittynyt nykyihmisen kanssa rinta rinnan: pysyvän asutuksen liepeille syntyivät kaatopaikat, joilla sosiaalisimmat sudet kävivät syömässä.

Jo Charles Darwin oli kiinnostunut koirista, sillä niissä minimaalinen geneettinen muutos voi aiheuttaa valtavan muutoksen ulkonäössä ja muissa ominaisuuksissa. Chihuahua on cokistölkin kokoinen ja irlanninsusikoira satakiloinen jätti.

- Missään muussa lajissa ei nähdä sellaista variaatiota kuin koirassa. Suden perimän täytyy siis olla äärettömän monipuolinen. Sopivasti valitsemalla susi saadaan erilaisiin muotteihin.


...miksei sitten koirarotujen?

Koiria on jalostettu eri tarkoituksiin: metsästämään, vartioimaan, palvelemaan ja pitämään isäntäväelle seuraa. Mitä useampia rotuja on kehitetty ja mitä tiukemmin puhdasrotuisuudesta on huolehdittu, sitä sisäsiittoisemmiksi koirapopulaatiot ovat muuttuneet. Se on huono asia, sillä sisäsiittoisuus vähentää geenien monimuotoisuutta, joka suojaa monilta sairauksilta. Keinotekoisessa koiranjalostuksessa myös sairauksia aiheuttava geenimutaatiot jäävät elämään, vaikka ne luonnossa häviäisivät sukupuuttoon.

- Jotkin koirarodut ovat yhtä syndroomaa. Yhdessä rodussa puolet pennuista syntyy lonkkavikaisina ja eräissä yli 20 prosenttia aikuisista koirista sairastaa epilepsiaa. Ne ovat huikeita prosentteja! Ihmisillä puhutaan kansantaudista, jos tautia sairastaa 2-5 prosenttia väestöstä.

Lohen mielestä koirarotujen geneettisestä monimuotoisuudesta tulisi pitää huolta. Rotumääritelmissä pitäisi sallia suurempi ominaisuuksien kirjo, ja siitokseen pitäisi käyttää nykyistä useampia yksilöitä.

- Joissakin roduissa vain pari prosenttia koirista astuu vuosittain. Se on valtavaa geneettistä tuhlausta!


Hyvä tutkija jaksaa puurtaa

Oman ryhmän perustaminen mullistaa tutkijan arjen. Hannes Lohi ei enää ennätä pipetinvarteen laboratorioon vaan kuvaa roo¬liaan "pienen firman toimitusjohtajaksi". Suurin osa hänen ajastaan menee tutkimuksen koordinointiin ja suuntaamiseen, opinnäytteiden ohjaamiseen, apurahojen anomiseen ja yhteistyön ylläpitoon.

- Elän deadlinejen kanssa, ja minun pitää rankata asiat tärkeysjärjestykseen. Yritän sammuttaa aina kiireellisimmät palot. Toinen keino selvitä töistä on luottaa omiin työntekijöihini ja delegoida heille osa asioista.
Lohi sanoo, että ryhmänjohtajan tärkeimpiä piirteitä ovat psykologinen silmä ja johtajantaidot. Miten löytää oikeat ihmiset ja motivoida heidät viemään tutkimusta eteenpäin itsenäisesti?

Hyvä tutkija on Lohen mukaan innostunut työstään ja kokee sen myös harrastuksekseen. "Virkatyö" voi sopia näytteidenottoon, mutta innovatiivinen tutkimus edellyttää aitoa omistautumista tutkimukselle.

- Se vaatii valitettavasti myös pyöreitä päiviä, viikonlopputöitä ja pitkänmatkanjuoksijan kärsivällisyyttä. Tutkimustyö on eräänlainen maraton: välillä on hyvä fiilis, mutta toisinaan särkee jalkoja. Sitä ei kuitenkaan malta jättää kesken, koska tietää, millainen palkinto on päästä maaliin.


Uudeksi aiheeksi käytösgeenit

Tieteellisten mittapuiden mukaan Hannes Lohi on menestynyt tutkija. Hänen ansioluettelostaan löytyvät artikkelit arvovaltaisissa Science- ja Nature Genetics -lehdissä. Lohi selittää osan menestyksestä onnella: hän on ollut hyvissä laboratorioissa oikeaan aikaan. Onnea voi myös auttaa kovalla työllä, kansainvälisellä yhteistyöllä ja pitämällä useita tutkimuslinjoja käynnissä yhtä aikaa.

- Silloin on todennäköistä, että jokin niistä onnistuu ja versoo uusia haaroja. Niiden varaan voi rakentaa taas uutta tutkimusta.

Nykyistä tutkimustaan Lohi haluaisi laajentaa käyttäytymisen geneettiseen perustaan. Koira sopisi tähänkin loistavasti, sillä jalostuksen myötä suden erilaiset saalistajanominaisuudet ovat vahvistuneet eri roduissa eri tavoin.

- Koirassa näkee puhtaana sen, kuinka paljon geenit määrittävät käyttäytymistämme. Jos sinulla on vahtikoira, et saa siitä koskaan kunnon metsästäjää. Siinä voisi olla avain päästä hahmottamaan, kuinka pitkälle olemme geeniemme vankeja ja kuinka paljon niitä voi muuttaa oppimisella ja kokemuksella.


"Illalla keskityn lapsiin"

Hannes Lohi asuu Vantaan Kartanonkoskella, Risto Räppääjän elokuvan maisemissa, ja kehuu uutta kotiseutuaan varauksetta. Kävelymatkan päässä ovat englanninkielinen päiväkoti ja kansainvälinen koulu, jota perheen kuusi lasta käyvät.

- Läksyt katsotaan yhdessä illalla, ja keskityn silloin lapsiin. Suurperheessä lapsilla on kaverit lähellä, ja he touhuavat paljon keskenään. Kun he nukkuvat, minä jatkan töitä yleensä jonkin aikaa. Yllättävän hyvin se pyörii.
Kun Lohi haluaa irrottautua työasioista, hän lähtee juoksemaan tai vetäytyy musiikin pariin. Molemmat harrastukset ovat yhteisiä luokanopettajana työskentelevän Inka-vaimon kanssa.

- On tärkeää, että vähäisellä vapaa-ajalla voimme tehdä jotakin yhdessä.

Juoksuharrastus alkoi Torontossa, kun juoksua aiemmin harrastanut Inka kertoi osallistuvansa maratoniin. Lohi sisuuntui ja päätti itsekin aloittaa harjoittelun nollakunnosta. Neljän kuukauden päästä hän juoksi matkan, ja sen jälkeen hän on juossut useita maratoneja.

Pianon ja urkujen soitto on säilynyt Lohen harrastuksena ja siirtynyt myös seuraavalle sukupolvelle. Vaikka kirkkourkujen käyttöön ei ole entiseen tapaan säännöllistä mahdollisuutta, taito on pysynyt yllä niin hyvin, että runsas vuosi sitten hän soitti urkukonserton parin harjoituskerran jälkeen.

- Eläinlääketieteellisessä aloitti minun kanssani samaan aikaan eräs professori, joka soittaa selloa. Yritämme nyt aktivoitua niin, että alkaisimme soittaa Bachia pianolla ja sellolla, Lohi suunnittelee.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hannes Lohi


Ikä: 33
Arvo: filosofian tohtori, akatemia-tutkija, molekyylibiologian dosentti ja molekyyligenetiikan professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: lääketieteellisen tiedekunnan molekyylilääketieteen ohjelma ja eläinlääketieteellinen tiedekunta sekä Folkhälsanin tutkimuskeskus
Tutkimusala: koirien perinnöllisten sairauksien geneettinen tausta
Harrastukset: pitkänmatkanjuoksu, sähly, pianon ja kirkkourkujen soittaminen


Etappeja
1974 syntyy Rovaniemellä.
1980 aloittaa pianonsoiton.
1988 opettelee soittamaan kirkkourkuja.
1993 kirjoittaa ylioppilaaksi Simon lukiosta ja aloittaa opinnot Oulun yliopistossa.
1997 muuttaa Helsinkiin.
1999 valmistuu filosofian maisteriksi.
2002 väittelee filosofian tohtoriksi.
2003 lähtee post doc -tutkijaksi Torontoon.
2006 palaa Suomeen ja perustaa oman tutkimusryhmän Biomedicum Helsinkiin.
2008 nimitetään molekyyligenetiikan professoriksi.

Kätevä sana on valunut moneen käyttöön.

Makea vesi kuuluu elämän perusedellytyksiin. Siksi tuntuu itsestään selvältä, että vesi-sana kuuluu suomen kielen vanhimpiin sanastokerroksiin.

Se ei kuitenkaan ole alun perin oma sana, vaan hyvin vanha laina indoeurooppalaisista kielistä, samaa juurta kuin saksan Wasser ja englannin water.

Suomensukuisissa kielissä on toinenkin vettä merkitsevä sana, jota edustaa esimerkiksi saamen čáhci, mutta sen vastine ei syystä tai toisesta ole säilynyt suomessa. Ehkäpä indoeurooppalainen tuontivesi on tuntunut muodikkaammalta ja käyttökelpoisemmalta.

Tarkemmin ajatellen vesi-sana on monimerkityksinen. Luonnon tavallisimman nesteen lisäksi se voi tarkoittaa muunkinlaisia nesteitä, kuten yhdyssanoissa hajuvesi, hiusvesi tai menovesi.

Vesiä voi erotella käsittelyn tai käyttötarkoituksen mukaan, vaikka Suomen oloissa juomavesi, kasteluvesi ja sammutusvesi ovatkin usein samaa tavaraa. Sade- ja sulamisvesistä tulee varsinkin asutuskeskuksissa viemäröitävää hulevettä. Murteissa hulevesi tarkoittaa tulvaa tai muuta väljää vettä, esimerkiksi sellaista, jota nousee sopivilla säillä jään päälle.

Luonnon osana vesi voi viitata erilaisiin vedenkokoumiin, etenkin järviin. Suomen peruskartasta löytyy satoja vesi-loppuisia paikannimiä, joista useimmat ovat vesistönnimiä, kuten Haukivesi, Hiidenvesi tai Puulavesi.

Useat vesien rannalla olevat asutuskeskukset ovat saaneet nimensä vesistön mukaan. Vesi-sana ei enää suoranaisesti viittaa veteen, kun puhutaan vaikkapa Petäjäveden kirkosta tai Ruoveden pappilasta.

Vesi-sanasta on aikojen kuluessa muodostettu valtava määrä johdoksia ja yhdyssanoja. Näistä suuri osa on vanhoja kansanomaisia murresanoja, kuten vetelä, vetinen, vetistää ja vettyä.

Vesikosta on muistona enää nimi, sillä tämä vesien äärellä ja vedessä viihtyvä näätäeläin on hävinnyt Suomesta 1900-luvun kuluessa. Myyttisiä veden asukkaita ovat olleet vetehinen ja vesu eli vesikyy, jotka mainitaan myös Kalevalassa.

Antiikista 1700-luvun loppupuolelle asti uskottiin veden olevan yksi maailman alkuaineista. Sitten selvisi, että se onkin vedyn ja hapen yhdiste. Oppitekoinen uudissana vety tuli suomen kielessä tarpeelliseksi kuitenkin vasta 1800-luvun puolimaissa, kun luonnontieteistä alettiin puhua ja kirjoittaa suomeksi.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehden numerossa 11/2018

Alzheimerin tautiin tarkoitettu lääke auttoi unien hallintaa.

Jos haluat hallita uniasi, se voi onnistua muistisairauden hoitoon tarkoitetulla lääkkeellä. Lääke virittää ihmisen näkemään niin sanottuja selkounia, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Selkounessa ihminen tiedostaa näkevänsä unta ja pystyy jopa vaikuttamaan siihen.

Joka toinen ihminen on mielestään nähnyt selkounen ainakin kerran elämässään. Joka neljäs näkee niitä kuukausittain, arvioi parin vuoden takainen tutkimuskatsaus.

Alzheimerlääke auttoi tuoreessa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa koehenkilöitä selkouniin. Koehenkilöistä nuori nainen onnistui unessa rullaluistelemaan tavaratalossa, kun oli ensin suunnitellut sitä valveilla.

”Luistelimme ystäväni kanssa pitkin käytäviä. Oli niin hauskaa, että upposin täysillä uneen mukaan”, 25-vuotias nainen kuvailee.

Unet olivat koehenkilöiden mukaan lääkkeen vaikutuksesta todentuntuisempia kuin ilman lääkettä. Yhdysvaltalainen tutkimus julkaistiin Plos One -lehdessä.

Kokeessa tutkijat harjoittivat yli 120 eri ikäistä koehenkilöä näkemään selkounia. Ryhmään oli valkoitunut ihmisiä, jotka muistavat unensa hyvin ja ovat kiinnostuneita selkounista.

He opettelivat tekniikoita, joiden pitäisi helpottaa selkouneen pääsyä. Pitkin päivää ja ennen nukkumaan menoa voi esimerkiksi toistella itselleen, että kun näen unta, muistan näkeväni unta.

Unia voi visualisoida eli harjoitella mielessään etukäteen. Selkouneen päästyään voi tehdä todellisuustestejä, kuten onnistuuko seinän läpi käveleminen tai leijuminen.

Lääkekokeessa, jota johti selkounien uranuurtaja Stephen LaBerge, koehenkilöt saivat galantamiinia. Sitä käytetään lievän tai kohtalaisen vaikean Alzheimerin taudin hoitoon.

Lääke terästää asetyylikoliinin määrää aivoissa. Asetyylikoliini huolehtii viestien välityksestä aivosolujen välillä, virkistää muistia ja kiihdyttää rem-unta. Juuri remvaiheessa ihminen näkee yleisimmin unia.

Suurimman annoksen galantamiinia saaneista 42 prosenttia pystyi kuvauksensa mukaan selkouniin. Osuus oli huomattavasti suurempi osa kuin muissa koeryhmissä.

Koehenkilöiden unta ei mitattu unilaboratorioiden laitteilla, joilla tallennetaan silmien liikkeitä ja elintoimintoja. Tulokset perustuivat koehenkilöiden kertomaan.

LaBerge seurasi kuitenkin toisessa tuoreessa tutkimuksessaan silmien liikkeitä unennäön aikana. Silmien liikkeet kiihtyvät rem-unen aikana.

Kun koehenkilöt siirtyivät selkouneen, he liikuttivat silmiään ennalta sovitusti vasemmalta oikealle. Sitten heidän piti seurata unensa kohteita, joita he olivat ennalta visualisoineet.

Silmät liikkuivat sulavasti, samoin kuin ihmisen seuratessa katseella todellista kohdetta. Kuviteltua kohdetta seuratessa silmät liikkuvat nykäyksittäin.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications -lehdessä.

Kysely

Oletko nähnyt selkounta?

mdmx
Seuraa 
Viestejä5223
Liittynyt23.11.2009

Viikon gallup: Oletko nähnyt selkounta?

Käyttäjä4499 kirjoitti: Mikä on mt häiriö? Kuten sanoin, minusta lääkkeen käyttö tuohon tarkoitukseen on arveluttavaa. Siinä mennään ehkä peruuttamattomasti alueelle, jonne ei pitäisi mielestäni olla mitään asiaa suoranaisesti. Ehkä en nyt vain ymmärrä tarvetta nähdä hallittua "unta" - miksi ei vain kuvitella? Jos "hourailet" saman, tunnet sen varmaan voimakkaammin. Mutta toisaalta et ole siitä niin tietoinen kuin hereillä ollessa, vai mitä? Niin siis, siinä nimenomaan on täysin tietoinen että...
Lue kommentti