Molekyylibiologi Hannes Lohi haaveilee löytävänsä käyttäytymiseen vaikuttavia geenejä. Apuna hänellä on ihmisen paras ystävä, koira.


vaikuttavia geenejä. Apuna hänellä on ihmisen paras ystävä, koira.




Katsekontakti on tiivis, ääni ystävällinen ja melko hiljainen. Vaaleahiuksisen miehen suupieliin tulee usein hymy ja hän innostuu helposti asiastaan. Silloin puheessa kuuluu pohjoispohjalainen aksentti: vuojen aikana, tehään yhes, halutaan kohistaa... Mies puhuu tieteestä, vaikeista asioista, mutta hän selittää sanomansa kärsivällisesti ja keskivertotutkijaa kansanomaisemmin.

Ei ihme, että Hannes Lohi, molekyyligenetiikan tuore professori, on vakuuttanut suomalaiset koiranomistajat ja -kasvattajat kunnianhimoisesta hankkeestaan rakentaa koirien geenipankki. Vuodessa Lohi on onnistunut keräämään 13 000 verinäytettä tutkimuksiinsa koirien perinnöllisistä sairauksista.

- Tavoitteemme on tunnistaa koiran dna:sta uusia tautigeenejä, jotka aiheuttavat samoja sairauksia kuin ihmisellä esiintyy, esimerkiksi epilepsiaa ja syöpää. Näin voisimme nopeuttaa vastaavien geenien löytymistä ihmisestäkin, Lohi selittää.

Kun viallinen geeni on selvillä, päästään tutkimaan sen solumekanismia ja kehittämään joko lääkehoitoa tai geeniterapiaa. Tutkimuksen päämäärinä ovat terveemmät koirat ja ihmiset. Lohen tutkimusryhmä on jo alustavasti tunnistanut geenipaikkoja, joissa epilepsiaa aiheuttavia geenejä mahdollisesti on. Itse vialliset geenit lymyävät vielä piilossa. Lohi on kuitenkin toiveikas.

- Alustavien tulosten perusteella arvioisin, että meillä voi olla käytössä uusia geenitestejä parin kolmen vuoden päästä.

Tutkimustyötä piiskaa eteenpäin tietoisuus siitä, että suuri geenipankki tai laaja oheistoiminta ei paljon paina, jollei ryhmä tee uusia löytöjä ja julkaise niitä kansainvälisesti.

- Jos julkaisuja ei ole, emme ole yhtään mitään. Se on karua, mutta tiede on hyvin tulosvastuullista, tutkija selittää.


Urkurina keräsi rohkeutta

Hannes Lohi syntyi 33 vuotta sitten Rovaniemellä mutta asui lapsuutensa ja nuoruutensa satakunta kilometriä etelämpänä Simossa, missä hänen isänsä Seppo Lohi edelleen toimii kirkkoherrana. Perhe asui aluksi pappilassa, ja Hannes aloitti koulunkäyntinsä "romanttisessa kyläkoulussa".

Kotona hän pyysi isäänsä soittamaan pianoa ja seurasi vieressä imien tietoa nuottien ja koskettimien suhteesta. Pian hän soitti itsekin, teini-ikäisestä lähtien myös kirkkourkuja.

- Olin aina ihaillut kykyä soittaa samaan aikaan käsillä ja jaloilla. Minulla oli kova kiinnostus urkuihin. Seurakunnan kanttori harjoitti minua, mutta juuri kun opin soittamaan, hän muutti paikkakunnalta.

Kirkko ei kuitenkaan jäänyt hiljaiseksi, sillä 15-vuotias Hannes istui urkujen eteen ja soitti seuraavat viisi vuotta jumalanpalvelukset, häät ja hautajaiset. Hän sanoo kokemuksen olleen merkittävä myöhemmän elämänsä kannalta.

- Olin siihen asti ollut hirveän ujo, mutta nyt jouduin esiintymään tiukkoihin tilanteisiin, joissa oli kova paine onnistua. Eihän kukaan halua möhliä toisten häämarssia. Uskon, että tämä vaikutti sosiaalistumiseeni.


Geenibuumi vei mukanaan

Isä-Seppo on filosofian tohtori ja kirkkohistorian dosentti. Akateemiselle uralle suuntasivat myös kolme poikaa Tuomas, Olli ja Hannes. Tuomas päätti alkaa historioitsijaksi ja Olli lääkäriksi, mutta Hannesta kiinnostivat melkein kaikki alat: luonnontiede, lääketiede, historia, yhteiskuntatiede ja teologia. Luonnontiede voitti.

- Kun aloitin opiskelun, puhuttiin ensimmäisistä geeniterapioista. Graduvaiheessa ihmisen perimää oli juuri alettu kartoittaa, ja kun väittelin, perimä oli sekvensoitu kokonaan. Eri lajien geenitutkimus muuttaa koko ajan maailmankuvaamme.

Perustutkintonsa Lohi suoritti Oulun yliopistossa, mutta vuonna 1997 hän muutti Helsinkiin jatkamaan opintojaan molekyylibiologiassa. Jatko-opiskelijana hän tarkkaili ryhmänjohtajansa Juha Keren ja muiden nimekkäiden tutkijoiden työtä ja ihmetteli, miten he pystyivät vetämään niin monta projektia yhtä aikaa ja pysymään kärryillä kaikesta.


Torontossa keksi koirat

Valmistuttuaan tohtoriksi 2002 Hannes Lohi aloitti tutkijanuransa syöpägenetiikan tutkimusryhmässä Helsingissä. Vuoden päästä hän sai hyvän stipendin Sigrid Juséliuksen säätiöltä ja mahdollisuuden lähteä ulkomaille. Mieluisa laboratorio löytyi Kanadan Torontosta, ja Lohi muutti sinne vuonna 2003 vaimonsa, viiden lapsensa, kolmentoista matkalaukun ja lastenvaunujen kanssa.

Maineikkaan lastensairaalan The Hospital for Sick Childrenin genetiikan ja genomibiologian laboratoriossa Lohi vaihtoi tutkimuskohdetta ja perehtyi koirien genetiikkaan. Kotimaahan hän palasi vuonna 2006. Samana vuonna hän alkoi koota omaa tutkimusryhmää Helsingin yliopiston Biomedicumissa, tuliaisinaan siis uusi tutkimussuunta. Miksi juuri koirat?

- Koirien ainutlaatuisen roturakenteen vuoksi pystymme tekemään saman tutkimuksen paljon pienemmällä näytemäärällä kuin ihmisellä, joten se voi olla kymmenen kertaa halvempaa, Lohi aloittaa. - Koira on myös fysiologisesti paljon lähempänä ihmistä kuin hiiret tai rotat: se elää samassa ympäristössä, altistuu samoille taudinaiheuttajille ja jopa syö samaa ruokaa kuin isäntäväki.


Näytteet lemmikkikoirista

Helsingin Meilahdessa sijaitsevan Biomedicumin kellarissa ei ole valtavaa kenneliä, joka tuottaisi Lohen ryhmälle tutkimusmateriaalia. Tutkimusta tehdään terveistä ja sairaista lemmikkikoirista omistajien luvalla kerättyjen verinäytteiden ja sukutietojen avulla. Näytteet otetaan eläinlääkärissä tai varta vasten järjestetyissä näytteenottotilaisuuksissa.

Viime vuoden Lohi loi verkostoa, jonka avulla hän tavoittaisi koirien kasvattajat ja omistajat. Hän istui palavereissa, kiersi puhumassa koiranäyttelyissä, kirjoitti lehtiin ja rakensi tutkimushankkeelle verkkosivustoa. Nyt projektissa on mukana satoja talkootyötä tekeviä koiraihmisiä.

Laboratoriossa näytteiden taustatiedot viedään tietokantaan ja rakennetaan sukutaulut. Niiden perusteella analysoidaan, miten esimerkiksi epilepsia periytyy.

Yhden väistyvän tautigeenin voi tunnistaa jopa alle kymmenen terveen ja sairaan koiran näytteistä. Jos geeni on dominantti, näytteitä tulee olla kaksin verroin. Monigeenisten sairauksien tunnistamisessa tarvitaan sadan sairaan ja sadan terveen koiran näytteet.

Sairaiden ja terveiden koirien perimästä tehdään dna-sirut, joissa on kymmeniätuhansia geenipoimintoja. Niitä vertaamalla etsitään ensin kromosomia, joka on sairailla erilainen kuin terveillä. Tästä eteenpäin geenin metsästys on tarkentamista ensin kromosomialueeseen ja sitten sen kymmeniin tai satoihin geeneihin. Ne tutkitaan yksi kerrallaan ja etsitään vioittunutta.

- Kun mutaatio on löydetty, aletaan tutkia kyseisen geenin vaikutusta. Miten solu toimii normaalisti, ja mikä sairastuneilla on mennyt vikaan? Kun tämä ymmärretään, saadaan pohja hoidon kehittämiselle.


Suden perimä on monipuolinen...

Hannes Lohi istuu Biomedicumin ravintolan pöydän ääressä ja selittää pitkään ja innostuneesti harmaasuden geneettistä muuntumista koiraroduiksi. Nykyarvion mukaan koira erkaantui sudesta noin 27 000 vuotta sitten. Koira on kehittynyt nykyihmisen kanssa rinta rinnan: pysyvän asutuksen liepeille syntyivät kaatopaikat, joilla sosiaalisimmat sudet kävivät syömässä.

Jo Charles Darwin oli kiinnostunut koirista, sillä niissä minimaalinen geneettinen muutos voi aiheuttaa valtavan muutoksen ulkonäössä ja muissa ominaisuuksissa. Chihuahua on cokistölkin kokoinen ja irlanninsusikoira satakiloinen jätti.

- Missään muussa lajissa ei nähdä sellaista variaatiota kuin koirassa. Suden perimän täytyy siis olla äärettömän monipuolinen. Sopivasti valitsemalla susi saadaan erilaisiin muotteihin.


...miksei sitten koirarotujen?

Koiria on jalostettu eri tarkoituksiin: metsästämään, vartioimaan, palvelemaan ja pitämään isäntäväelle seuraa. Mitä useampia rotuja on kehitetty ja mitä tiukemmin puhdasrotuisuudesta on huolehdittu, sitä sisäsiittoisemmiksi koirapopulaatiot ovat muuttuneet. Se on huono asia, sillä sisäsiittoisuus vähentää geenien monimuotoisuutta, joka suojaa monilta sairauksilta. Keinotekoisessa koiranjalostuksessa myös sairauksia aiheuttava geenimutaatiot jäävät elämään, vaikka ne luonnossa häviäisivät sukupuuttoon.

- Jotkin koirarodut ovat yhtä syndroomaa. Yhdessä rodussa puolet pennuista syntyy lonkkavikaisina ja eräissä yli 20 prosenttia aikuisista koirista sairastaa epilepsiaa. Ne ovat huikeita prosentteja! Ihmisillä puhutaan kansantaudista, jos tautia sairastaa 2-5 prosenttia väestöstä.

Lohen mielestä koirarotujen geneettisestä monimuotoisuudesta tulisi pitää huolta. Rotumääritelmissä pitäisi sallia suurempi ominaisuuksien kirjo, ja siitokseen pitäisi käyttää nykyistä useampia yksilöitä.

- Joissakin roduissa vain pari prosenttia koirista astuu vuosittain. Se on valtavaa geneettistä tuhlausta!


Hyvä tutkija jaksaa puurtaa

Oman ryhmän perustaminen mullistaa tutkijan arjen. Hannes Lohi ei enää ennätä pipetinvarteen laboratorioon vaan kuvaa roo¬liaan "pienen firman toimitusjohtajaksi". Suurin osa hänen ajastaan menee tutkimuksen koordinointiin ja suuntaamiseen, opinnäytteiden ohjaamiseen, apurahojen anomiseen ja yhteistyön ylläpitoon.

- Elän deadlinejen kanssa, ja minun pitää rankata asiat tärkeysjärjestykseen. Yritän sammuttaa aina kiireellisimmät palot. Toinen keino selvitä töistä on luottaa omiin työntekijöihini ja delegoida heille osa asioista.
Lohi sanoo, että ryhmänjohtajan tärkeimpiä piirteitä ovat psykologinen silmä ja johtajantaidot. Miten löytää oikeat ihmiset ja motivoida heidät viemään tutkimusta eteenpäin itsenäisesti?

Hyvä tutkija on Lohen mukaan innostunut työstään ja kokee sen myös harrastuksekseen. "Virkatyö" voi sopia näytteidenottoon, mutta innovatiivinen tutkimus edellyttää aitoa omistautumista tutkimukselle.

- Se vaatii valitettavasti myös pyöreitä päiviä, viikonlopputöitä ja pitkänmatkanjuoksijan kärsivällisyyttä. Tutkimustyö on eräänlainen maraton: välillä on hyvä fiilis, mutta toisinaan särkee jalkoja. Sitä ei kuitenkaan malta jättää kesken, koska tietää, millainen palkinto on päästä maaliin.


Uudeksi aiheeksi käytösgeenit

Tieteellisten mittapuiden mukaan Hannes Lohi on menestynyt tutkija. Hänen ansioluettelostaan löytyvät artikkelit arvovaltaisissa Science- ja Nature Genetics -lehdissä. Lohi selittää osan menestyksestä onnella: hän on ollut hyvissä laboratorioissa oikeaan aikaan. Onnea voi myös auttaa kovalla työllä, kansainvälisellä yhteistyöllä ja pitämällä useita tutkimuslinjoja käynnissä yhtä aikaa.

- Silloin on todennäköistä, että jokin niistä onnistuu ja versoo uusia haaroja. Niiden varaan voi rakentaa taas uutta tutkimusta.

Nykyistä tutkimustaan Lohi haluaisi laajentaa käyttäytymisen geneettiseen perustaan. Koira sopisi tähänkin loistavasti, sillä jalostuksen myötä suden erilaiset saalistajanominaisuudet ovat vahvistuneet eri roduissa eri tavoin.

- Koirassa näkee puhtaana sen, kuinka paljon geenit määrittävät käyttäytymistämme. Jos sinulla on vahtikoira, et saa siitä koskaan kunnon metsästäjää. Siinä voisi olla avain päästä hahmottamaan, kuinka pitkälle olemme geeniemme vankeja ja kuinka paljon niitä voi muuttaa oppimisella ja kokemuksella.


"Illalla keskityn lapsiin"

Hannes Lohi asuu Vantaan Kartanonkoskella, Risto Räppääjän elokuvan maisemissa, ja kehuu uutta kotiseutuaan varauksetta. Kävelymatkan päässä ovat englanninkielinen päiväkoti ja kansainvälinen koulu, jota perheen kuusi lasta käyvät.

- Läksyt katsotaan yhdessä illalla, ja keskityn silloin lapsiin. Suurperheessä lapsilla on kaverit lähellä, ja he touhuavat paljon keskenään. Kun he nukkuvat, minä jatkan töitä yleensä jonkin aikaa. Yllättävän hyvin se pyörii.
Kun Lohi haluaa irrottautua työasioista, hän lähtee juoksemaan tai vetäytyy musiikin pariin. Molemmat harrastukset ovat yhteisiä luokanopettajana työskentelevän Inka-vaimon kanssa.

- On tärkeää, että vähäisellä vapaa-ajalla voimme tehdä jotakin yhdessä.

Juoksuharrastus alkoi Torontossa, kun juoksua aiemmin harrastanut Inka kertoi osallistuvansa maratoniin. Lohi sisuuntui ja päätti itsekin aloittaa harjoittelun nollakunnosta. Neljän kuukauden päästä hän juoksi matkan, ja sen jälkeen hän on juossut useita maratoneja.

Pianon ja urkujen soitto on säilynyt Lohen harrastuksena ja siirtynyt myös seuraavalle sukupolvelle. Vaikka kirkkourkujen käyttöön ei ole entiseen tapaan säännöllistä mahdollisuutta, taito on pysynyt yllä niin hyvin, että runsas vuosi sitten hän soitti urkukonserton parin harjoituskerran jälkeen.

- Eläinlääketieteellisessä aloitti minun kanssani samaan aikaan eräs professori, joka soittaa selloa. Yritämme nyt aktivoitua niin, että alkaisimme soittaa Bachia pianolla ja sellolla, Lohi suunnittelee.


Jarno Forssell on vapaa tiedetoimittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Hannes Lohi


Ikä: 33
Arvo: filosofian tohtori, akatemia-tutkija, molekyylibiologian dosentti ja molekyyligenetiikan professori
Yliopisto: Helsingin yliopisto
Laitos: lääketieteellisen tiedekunnan molekyylilääketieteen ohjelma ja eläinlääketieteellinen tiedekunta sekä Folkhälsanin tutkimuskeskus
Tutkimusala: koirien perinnöllisten sairauksien geneettinen tausta
Harrastukset: pitkänmatkanjuoksu, sähly, pianon ja kirkkourkujen soittaminen


Etappeja
1974 syntyy Rovaniemellä.
1980 aloittaa pianonsoiton.
1988 opettelee soittamaan kirkkourkuja.
1993 kirjoittaa ylioppilaaksi Simon lukiosta ja aloittaa opinnot Oulun yliopistossa.
1997 muuttaa Helsinkiin.
1999 valmistuu filosofian maisteriksi.
2002 väittelee filosofian tohtoriksi.
2003 lähtee post doc -tutkijaksi Torontoon.
2006 palaa Suomeen ja perustaa oman tutkimusryhmän Biomedicum Helsinkiin.
2008 nimitetään molekyyligenetiikan professoriksi.

Hyvä harrastus – ja helppo. Lukemista löytyy aina. Kuva: Shutterstock

Kieli rikastuu, ajattelu syvenee ja sosiaalinen taju kehittyy.

Tietokirjan järki on selvä: saa tietoa, jolla jäsentää maailmaa ja vaientaa mutuilijat. Riittävästi tietoa hankkimalla tulee asiantuntijaksi, ja sillä on selvä hyötyarvo.

Entä missä on fiktion lukijan tulosvastuu? Mitä itua on kuluttaa aikaansa tuntitolkulla hatusta vedettyjen ihmisten hatusta vedettyihin edesottamuksiin? Paljonkin: romaani tai novelli opettaa toimimaan muiden ihmisten kanssa.

Fiktio simuloi sosiaalista maailmaa, esittää asiaa tutkinut Toronton yliopiston psykologian professori Keith Oatley. Niin kuin lentosimulaattori opettaa lentotaitoja, sosiaalisten tilanteiden simulaattori – romaani – opettaa sosiaalisia taitoja.

Kokeet vahvistavat, että fiktiota lukeneet tajuavat paremmin so­siaalisia kuvioita kuin tietotekstiä lukeneet. 

Suvaitsevaisuus kasvaa

Kuvitteellisesta tarinasta on sekin ilo, että pääsee väliaikaisesti jonkun toisen nahkoihin. Samastuminen tarinan henkilöön voi muuttaa lukijan käyttäytymistä ja pistää asenteet uusiksi, ovat kokeillaan osoittaneet Ohion yliopiston tutkijat.

Samastumisella on vaaransa. Romaanin aiheuttama itsemurha-aalto koettiin 1700-luvun lopulla, kun nuoret onnettomat miehet matkivat Johan Wolfgang von Goethen päähenkilön tekoa Nuoren Wertherin kärsimyksissä.

Ohiolaistutkimuksessa vaikutus oli rakentavampi: kun nuoret aikuiset olivat lukeneet tarinan miehestä, joka meni äänestämään, he menivät hanakammin vaaliuurnille vielä viikon kuluttua lukemisesta. He olivat saaneet kansalaishyvetartunnan.

Valkoihoisten suvaitsevaisuutta taas kasvattivat tarinat, joissa päähenkilö osoittautui homoseksuaaliksi tai afroamerikkalaiseksi. Lukijoilta karisi myös stereotypioita. Tämä kuitenkin edellytti, että päähenkilön ”erilaisuus” paljastui vasta tarinan myöhemmässä vaiheessa ja lukijat olivat ehtineet asettua hänen nahkoihinsa.

Stressi väistyy

Kun uppoutuu lukemaan, maailman meteli jää kauas ja paineet hellittävät. Tuttu tunne, josta on myös tieteelliset näytöt: lukeminen poistaa stressiä.

Terveystieteen opiskelijat saivat Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa lukeakseen netistä ja aikakauslehdestä poimittuja artikkeleita, jotka käsittelivät historiallisia tapauksia ja tulevaisuuden innovaatioita. Aihepiirit olivat siis kaukana tenttikirjojen pakkolukemistosta.

Puolentunnin lukutuokio riitti laskemaan verenpainetta, sykettä ja stressin tuntua. Huojennus on yhtä suuri kuin samanpituisella joogahetkellä tai televisiohuumorin katselulla. Mikä parasta, apu löytyy helposti, lukemista kun on aina saatavilla.

Sanasto karttuu

Kirjoitettu kieli on ylivoimaisesti suurempi uusien sanojen lähde kuin puhuttu. Erot lasten sanavaraston runsaudessa voi johtaa suoraan siihen, miten paljon he altistuvat erilaisille teksteille, vakuuttavat lukemisen tutkijat Anne Cunningham ja Keith Stanovich.

Tiuhimmin uutta sanastoa kohtaa tieteellisten julkaisujen tiivistelmissä: tuhatta sanaa kohti harvinaisia on peräti 128. Sanoma- ja aikakauslehdissä harvinaisten sanojen tiheys nousee yli 65:n ja aikuisten kirjoissa yli 50:n.

Lastenkirjakin voittaa sanaston monipuolisuudessa televisio-ohjelman mennen tullen. Lapsilukija kohtaa kirjassa yli 30 harvinaista sanaa tuhatta kohti, kun aikuisten telkkariviihdettä katsoessa niitä tulee vastaan 23 ja lastenohjelmissa 20.

Juttelukaan ei pahemmin kartuta sanavarastoa. Aikuispuhe sisältää vain 17 epätavallista sanaa tuhatta kohti.

Syntyy omia ajatuksia

Ihmisen aivoja ei ole ohjelmoitu lukemaan. Kun taito kehittyi 5 500 vuotta sitten, näkemiseen, kuulemiseen, puhumiseen ja ajatteluun rakentuneet alueet alkoivat tehdä uudenlaista yhteistyötä.

Nyt olemme jälleen uudenlaisen lukukulttuurin alussa. Verkkolukeminen on tullut jäädäkseen, ja jotkut pelkäävät, että tyhmistymme, kun totutamme aivomme ärsyketulvaan ja pikaselailuun netissä. Tiedonvälitys on lisääntynyt räjähdysmäisesti mutta niin myös häly.

Syventyvän lukemisen kohtalosta kantaa huolta professori Maryanne Wolf Tufts-yliopistosta. Tapaa näet kannattaisi vaalia. Aivokuvaukset paljastavat, että paneutuva lukija käyttää laajasti molempia aivopuoliskojaan. Hän ei vain vastaanota kirjoittajan sanomaa vaan vertaa sitä aiemmin hankkimaansa tietoon, erittelee sitä ja rakentaa omaa ajatteluaan. Pintalukijalla ei tähän ole aikaa.

Mikko Puttonen on Tiede-lehden toimittaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 12/2012 

Täysin raittiiden suomalaisnuorten osuus on moninkertaistunut vuosituhannen alusta.

Nuoruus raitistuu, kertoo Helsingin Sanomat jutussaan.

Nuorten alkoholin käyttö kasvoi vuoteen 1999, joka oli myös kaikkein kostein vuosi. Silloin vain joka kymmenes yhdeksäsluokkalainen ilmoitti, ettei ollut koskaan käyttänyt alkoholia.

Sittemmin täysin raittiiden osuus on moninkertaistunut, ilmenee vuoteen 2015 ulottuneesta eurooppalaisesta, nuorten päihteidenkäyttöä käsittelevästä Espad-tutkimuksesta.

Jopa muut eurooppalaiset jäävät jälkeen. Suomessa täysin raittiita 15–16-vuotiaista nuorista on joka neljäs, kun Euroopassa heitä on keskimäärin joka viides.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kollegoineen on ­koettanut tunnistaa niitä nuoruuden muutoksia, jotka voisivat selittää humalan hiipumista.

Ratkaisevaa näyttää olleen ainakin se, että alaikäisten on yhä vaikeampi saada alkoholia. Nykynuoret kokevat sen selvästi hankalammaksi kuin aiemmat ikäpolvet.

Kauppojen omavalvonta on osaltaan tehonnut. Kassoilla kysytään kaikilta alle 30-vuotiaan näköisiltä papereita.

Vanhemmat ja muutkin aikuiset ovat tiukentaneet asenteitaan nuorten juomiseen.

”Tietoisuus alkoholin haitoista on ehkä lisääntynyt. On tullut paljon tutkimustietoa esimerkiksi siitä, miten alkoholi vaikuttaa nuorten aivojen kehitykseen”, Raitasalo pohtii.

Nuorten omakin maailma on muuttunut toisenlaiseksi. Älylaitteet, pelit ja sosiaalinen media kyllästävät arkea. Pussikaljoittelu joutuu kilpailemaan monen muun kiinnostavan ajanvietteen kanssa ja on ehkä osittain hävinnyt niille.

Juovuksissa olemisesta on ehkä tullut myös tyylirikko. Nuoret eivät enää näytä arvostavan kännissä örveltämistä.

Kysely

Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä25797
Liittynyt16.3.2005

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

Käyttäjä4809 kirjoitti: Eiköhän syy ole -90 luvulla alkaneen laman menetetyt työpaikat ja samalla supistettu koulutus, minkä seurauksena vuodestä -99 alkaen vanhemmilla ei enää ole ollut niin paljon rahaa annettavaksi nuorisolle. Sekä myös nuorisolle soveltuvien työpaikkojen vähentyminen ja samaan aikaan tapahtunut kohtuuton vuokrien nousu, vasinkin pääkaupunkiseudulla. En tiedä, mutta en usko rahaan. Esimerkiksi kilju, 10 % juoma joka maksaa joitain senttejä litralta, tuntuu olevan...
Lue kommentti
molaine
Seuraa 
Viestejä1189
Liittynyt3.8.2011

Viikon gallup: Mikä mielestäsi raitistaa nuoria?

En kyllä usko, että rahalla on iso merkitys ja veikkaan, että käytettävissä olevat rahat on vain kasvaneet, jos verrataan vaikka omaan nuoruuteen. Ei viina suomessa ole niin kallista, etteikö köyhälläkin olisi varaa dokailla. Oma junnu ei läträä lainkaan viinan kanssa. Iso osa kavereistakaan ei, vaikka osa ilmeisesti jonkin verran lipittelee. Kyllä nuorten asenteet on mielestäni muuttuneet ihan selkeästi. Ehkä alkoholipolitiikka on toiminut? Kotoa ei meillä kyllä tällaista ole opittu...
Lue kommentti

Panterarosa: On selvää, että "Partitava kisaa kurupati-kuvaa" ei oikein aukene kehitysmaalaisille N1c- kalmukinperseille.