Valtava resurssi lähes koskematta. Maapallon uumenissa on mittaamattomasti lämpöä, mutta jo pintaa naarmuttaen ihmiskunta voisi saada käyttöönsä yli tuhat kertaa enemmän energiaa kuin tarvitsee.



Julkaistu Tiede-lehdessä 9/2008

Massachusettsin teknisen korkeakoulun MIT:n johtama asiantuntijapaneeli on arvioinut, että pelkästään Yhdysvalloissa kannattaa rakentaa vuoteen 2050 mennessä sata gigawattia geotermistä sähkötehoa. Se tarkoittaisi sataa tuhannen megawatin voimalaa, mikä vastaa yli 60:tä Olkiluoto 3:n kokoista yksikköä. Geovoimalat tuottaisivat 5-10 prosenttia maan sähköstä.

Myös Ranskassa, Sveitsissä, Saksassa ja muualla Keski-Euroopassa sekä Australiassa on käynnissä suuria hankkeita geotermisen energian hyödyntämiseksi.

Jo oli aikakin, voi joku sanoa. Miksi kaivaa fossiilia ja polttaa sitä, kun voi nostaa ylös valmista lämpöä ja höyryä? Viime vuosisadalla syntyikin uusi käsite: lämmön louhinta (heat mining).


Allamme helvetillisesti lämpöä

Noin 99 prosenttia maapallon tilavuudesta on kiinteää tai sulaa kiveä, jonka lämpötila on tuhat astetta tai enemmän. Lopusta yhdestä prosentistakin valtaosa on vähintään sata-asteista kiveä.

Kävelemme kuuman kivimeren päällä. Lämpö on säilynyt maankuoren alla varhaisilta geologisilta kausilta. Lisääkin syntyy radioaktiivisen hajoamisen tuloksena. Meidän allamme toimii lukematon määrä pieniä atomiparistoja.

Jo maankuoren uloimmassa 20 kilometrin graniittikerroksessa on niin paljon radioaktiivisia aineita - uraanin, toriumin ja kaliumin isotooppeja - että ne tuottavat hajotessaan enemmän energiaa kuin ihmiskunta tällä hetkellä kuluttaa.

Käsitykset maapallon syvyyksien lämpömääristä vaihtelevat, mutta pienimpienkin arvioiden mukaan geoterminen lämpö riittää kattamaan ihmiskunnan kaikki energiatarpeet tuhansiksi vuosiksi eteenpäin.

MIT:n paneeli arvioi, että yksinomaan Yhdysvalloissa voidaan saada käyttöön 200 000 eksajoulea eli 56 miljoonaa terawattituntia eli 2 000 kertaa maan nykyinen kulutus. Määrä voidaan tekniikan parantuessa kymmenkertaistaa.
Islantilaisten geolämpötutkijoiden Valgardur Stefánssonin ja Ingvar Fridleifssonin mukaan potentiaaliset lämpövarat ovat koko maailmassa noin kolminkertaiset: 600 000 eksajoulea eli miltei 170 miljoonaa terawattituntia. Se on yli tuhat kertaa enemmän kuin vuotuinen energiankulutus. Silti raavimme vasta pintaa. Vielä paljon enemmän, miljoonia eksajouleja, löytyy, kun joskus päästään sulaan kiveen eli magmaan asti.


Kaikki alkoi Larderellon höyryistä

Mikä parasta, tekniikkaa kuumien syvyyksien energian hyödyntämiseksi on ollut olemassa ja käytössä jo yli sata vuotta.

Kuumissa lähteissä on kylvetty paljon pitempäänkin, mutta teollisen geotermisen voiman tarina alkoi 1800-luvun alkupuolella Larderellon kaupungissa Keski-Italiassa.

Tarkkaan ottaen silloin ei vielä ollut kaupunkia, mutta alueella toimi ranskalainen teollisuuspatruuna François de Larderel. Hän erotti vulkaanisesta mudasta boorihappoa höyryn avulla.

Höyry tuotettiin aluksi polttamalla halkoja, mutta pian metsät kävivät vähiin. Larderel katseli ympärilleen ja huomasi, että maasta nousee valmista höyryä. Hän alkoi valmistaa boorihappoa geotermisellä energialla. Larderelin kunniaksi paikkakunta nimettiin Larderelloksi.

Jos maasta saadaan lämpöä, niin mikä estäisi tuottamasta sähköäkin. Italialainen prinssi Gionori Conti rakensi 1904 koelaitoksen Larderelloon. Hänen höyryvoimalansa tuotti virtaa muutamaan sähkölamppuun. Kaupallinen, 250 kilowatin voimala käynnistyi 1913.

Halvan öljyn aikana geoterminen energia oli eksoottinen kummajainen, mutta 1958 käynnistettiin sentään toinen voimala, Wairakeissa Uudessa-Seelannissa. Sitten voimaloita nousi ympäri maailman: Yhdysvaltoihin, Japaniin, Venäjälle, Islantiin.

Nykyään sähköä tuotetaan geotermisesti 24 maassa. Vuonna 2005 tuotanto oli yhteensä noin 57 terawattituntia. Luku on noin kolme promillea maailman sähköntuotannosta.


Lämpö pitää erottaa kalliosta

Halvan öljyn aikana geoterminen lämpö ei juuri kiinnostanut. Vieläkin maailma elää enimmäkseen vanhoissa ajoissa, mutta tutkijat alkoivat jo 1970-luvulla miettiä, miten tuottaa geotermistä energiaa suuressa mitassa.

Nykyiset geotermiset voimalat toimivat poikkeuksellisissa paikoissa, joissa kuuma vesi virtaa maan pinnalle. Muualla lämpöä nousee vähän. Kallioperä eristää tehokkaasti.

Lämpövuo maankuoren läpi pintaan on keskimäärin 0,06 wattia neliömetriä kohti.  Luku on todella pieni. Aurinko paistaa keskimäärin 1 000 watin teholla neliölle, eli tuo energiaa 16 000-17 000 kertaa enemmän.

Entä sitten, kysyivät tutkijat. Harvassa paikassa öljykään itsestään nousee maasta, mutta kun porataan reikä, kuiva kallio voi muuttua rikkauksien lähteeksi.

Lämmön louhinnalla ja öljyn poraamisella on siis yhtäläisyyksiä, mutta on myös tärkeitä eroja. Lämpö on erotettava kuivasta kalliosta ja kuljetettava ylös veden avulla. Vesi on siis saatava kiertämään kallion kautta.

Siksi porataan vähintään kaksi reikää sopivaan, tavallisesti muutaman kilometrin syvyyteen, jossa lämpötila on 150-200 astetta. Putkien väliseltä alueelta murennetaan kiveä paineistetulla vedellä, räjäyttämällä tai kemikaaleilla. Näin muodostuu huokoinen, riittävän hyvin vettä läpäisevä kerrostuma.

Toista reikää myöten syötetään sitten alas vettä. Se virtaa rikotun, huokoisen kallion läpi, kuumenee ja nousee ylös toista reikää myöten. Vesi höyrystyy ja käyttää turbiinia samoin kuin perinteisissä höyryvoimaloissa.


Tekogeysirejä testataan

Keinotekoisesta kuumasta lähteestä käytetään nimitystä Enhanced Geothermal System (EGS). Käytössä on myös käsite Hot Dry Rock (HDR). Suomeksi voitaisiin puhua vaikka kuuman kallion tekniikasta.

Tekniikkaa on kehitetty parikymmentä vuotta. Ensimmäisen EGS- tai HDR-koelaitoksen rakensivat yhdysvaltalaiset tutkijat New Mexicon osavaltioon 1970-luvun lopulla. Britit seurasivat esimerkkiä ja rakensivat oman koekenttänsä Cornwalliin.

Myöhemmin kokeita on tehty Japanissa, Ranskassa, Australiassa, Sveitsissä, Saksassa ja Ruotsissa. Soulzissa Koillis-Ranskassa on meneillään usean Euroopan maan yhteinen hanke, jossa testataan HDR-tekniikkaa. Kaupunkiin on tarkoitus rakentaa kuuden megawatin voimala, joka saa energiansa viiden kilometrin syvyydestä.

Koevoimalat ovat vielä varsin pieniä, ja uudesta tekniikasta pitää saada myös kannattavaa. Kansainvälinen asiantuntijaryhmä arvioi kuitenkin hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kokouksessa viime helmikuussa, että lähitulevaisuudessa on taloudellisesti mahdollista tuottaa noin kahdeksan prosenttia maailman sähköstä geotermisesti.


Laitos toimii tasaisesti

Geotermisen energian paljous on hyvä syy porata lämpöreikiä maahan. Toinen syy on energian laatu.

Aurinko-, tuuli- ja vesivoiman teho vaihtelee jyrkästi, mutta geotermistä energiaa virtaa tasaisesti ympäri vuorokauden ja kaikkina vuodenaikoina. Tasaisuutta mitataan käyttöasteella, joka kertoo, kuinka suurta osaa kapasiteetista kyetään vuoden mittaan käyttämään. Jos laitos toimisi koko ajan nimellisteholla, käyttöaste olisi sata prosenttia.

Maailman energianeuvoston World Energy Councilin tilasto vuodelta 2005 kertoo, että geotermisten voimaloiden käyttöaste oli 73 prosenttia, tuulivoiman 21 ja aurinkoenergian 14.

Parhaat geotermiset voimalat yltävät 90 prosenttiin eli hyvien ydinvoimaloiden tasolle.


Suomessa kivi on kylmää

Kuuman kallion tekniikka mahdollistaa geotermisen energian hyödyntämisen laajoilla alueilla, mutta ei kaikkialla. Kiven täytyy olla tarpeeksi kuumaa ja lisäksi riittävän huokoista, jotta vesi pystyy kuljettamaan lämmön pinnalle. Suomessa näin ei ikävä kyllä ole.

Suomen kallioperässä lämpövuo on Geologisen tutkimuskeskuksen tekemien mittausten mukaan keskimäärin 37 milliwattia neliömetriä kohti, kun mantereilla keskiarvo on noin 65 milliwattia neliöltä. Kuumimmilla alueilla lämpövuo nousee yli kolmensadan milliwatin.

Suomen kallioperä myös läpäisee heikosti vettä. Huokoisuus on alle yhden prosentin. Senkään vuoksi kuuman kiven tekniikka ei vaikuta täällä kovin lupaavalta.

Otollisimpia kuuman kiven tekniikalle ovat luonnollisesti vulkaaniset alueet, mutta esimerkiksi Etelä-Australiassa sijaitsevaan Innaminckaan on ensi talvena valmistumassa voimala, jonka alla on radioaktiivisuuden lämmittämää graniittia.


Syvemmälle pitäisi päästä

Toistaiseksi olemme puhuneet vain kovan kallioperän pintakerroksen energian hyödyntämisestä. Lähimmät vuosikymmenet geoterminen tekniikka joutuu edelleen raapimaan pintaa.

Seuraaviakin askelia on kyllä mietitty. Nyt reikiä porataan 2-3 kilometrin syvyyteen, joskus harvoin 5-6 kilometriin asti. Suurimmillaankin syvyys on vain noin tuhannesosa maapallon säteestä.

Nykyinen poraustekniikka on omaksuttu öljyn ja kaasun tuotannosta, mutta kun reikien syvyyttä halutaan kasvattaa ja kustannuksia pienentää, tarvitaan uudenlaiset porat.

Tutkijat puhuvat kumouksellisista porausmenetelmistä, joita etenkin New Mexicossa toimiva Sandian kansallinen laboratorio on kehittänyt.

On ideoitu poria, jotka ampuvat teräskuulia kuin konekivääri luoteja. On kehitetty poria, jotka leikkaavat kiveä liekkisuihkulla. Yksi 1900-luvun haaveista, suuritehoinen laserpora, saattaa toteutua meidän vuosisadallamme. Porausta voidaan tehostaa myös kemiallisesti, syövyttämällä kiveä suolahapolla tai muilla hapoilla.


Magmaan vielä pitkä matka

Vielä kaukaisemmassa tulevaisuudessa hyödynnetään magman energiaa.

Yhdysvaltalaistutkijat kokeilivat jo 1970- ja 1980-luvulla Kilauean laavajärvellä Havaijissa sulan kiven "poraamista" vesisuihkun avulla. Höyrystyvä vesi jäähdyttää magmaa tehokkaasti niin, että porana toimiva putki pysyy ehjänä. Jäähdytyksessä syntynyt höyry nousee putken ulkoseinää myöten pinnalle ja pyörittää turbiinia.

Venäläinen astrofyysikko Nikolai Kardašev luokitteli 1960-luvulla maailmankaikkeuden mahdolliset sivilisaatiot energian käytön mukaan. Ensimmäisen luokan sivilisaatio pystyy käyttämään planeettansa kaikkia energiavaroja. Yhdysvaltalainen fyysikko Michio Kaku ennusti myöhemmin, että ehkä kahdensadan vuoden päästä ihmiskunta saavuttaa ykköstason. Nyt taaperramme vielä nollaluokassa.


Kalevi Rantanen on diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.


Geotermisiä käsitteitä


- Geoterminen energia on maapallon sisästä tulevaa energiaa, joka aiheutuu kiven radioaktiivisuudesta, maapallon sisuksen jäähtymisestä tai vulkanismista.

- Maalämpö on maan pintakerrokseen (tai veteen) imeytynyttä auringon energiaa.

- Hydroterminen energia on kuumien lähteiden energiaa.

- HDR, Hot Dry Rock on kuuma kallio.

- EGS, Enhanced (tai Engineered) Geothermal System on keinotekoinen kuuma lähde.


Kimpassa pumppaamaan


Kalevi Rantanen



Maan pintakerros varastoi auringon energiaa. Maalaistalojen perunakellareissa aurinkomaalämpöä on hyödynnetty iät ajat. Hyvässä kellarissa lämpötila säilyy plussan puolella kovillakin pakkasilla. Kesällä kellari on sopivan viileä.

Sama idea sopii asuntojen ilmastointiin ja lämmitykseen. Kun raitis ilma ohjataan maaputkiston kautta ilmanvaihtokoneeseen, se lämpenee talvella ja jäähtyy kesäkuumalla, ja energiaa säästyy.

Sisälämpötilaa pystytään nostamaan lämpöpumpun avulla. Lämpöpumppu toimii periaatteessa samalla tavoin kuin jääkaappi, mutta kylmällä ilmalla siinä otetaan hyötykäyttöön maahan varastoitunutta lämpöä.


Ruotsi voittaa kirkkaasti

Suomen lämpöpumppuyhdistys Sulpun tilaston mukaan meidän maassamme tuotettiin 2006 noin 2,5 terawattituntia lämpöä maalämpöpumpuilla. Sähköä pumput kuluttivat noin 0,8 terawattituntia. Nettona lämpöä saatiin siis noin 1,7 terawattituntia. Määrä on 0,4 prosenttia kaikesta Suomessa tuotetusta energiasta.

Luvuista näkyy suoraan, että maalämpö pienentää lämmityskustannuksia nimenomaan sähkölämmitystaloissa. Suomessa on nyt noin 700 000 sähkölämmitystaloa. Maalämpöpumppuja on vajaat 40 000.

Tekniikkaa on, tarvitsee vain panna vauhtia sen käyttöön. Ruotsi näyttää mallia: Lahden takana pyörii 300 000 maalämpöpumppua. Vuosittain asennetaan 40 000 lisää eli enemmän kuin Suomen koko pumppukanta.

- Helposti hyödynnettäviä maalämpövaroja on vielä 10-15 terawattituntia, sanoo Sulpun toiminnanjohtaja Petri Koivula. Viisitoista terawattituntia olisi jo nelisen prosenttia Suomen koko energiankulutuksesta ja yli viidennes lämmitysenergian kulutuksesta.


Yhteishanke kannattaa

- Maalämpöpumput ovat nopein ratkaisu, kun halutaan toteuttaa tavoitteet uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi vuoteen 2020 mennessä, Koivula muistuttaa. 

Löytyy myös selvä paikka, missä ne ovat kaikkein kilpailukykyisimpiä. - Lämpöpumppu tulee edulliseksi korjattaessa vanhoja taloja, esimerkiksi pienkerrostaloja, Koivula sanoo.

Korjattavaa riittää, sillä asuntokanta uusiutuu hitaasti, noin sadassa vuodessa. Energiataloudellinen rakentaminen on siksi pääasiassa korjausrakentamista.

Maalämpöpumppu on kannattavin isoissa taloissa ja pientaloryhmissä, joissa lämpökuormaa on tarpeeksi ja noin 20 000 euron investointi jakautuu usealle.  Niinpä talonrakentaja Finndomo, joka on VTT:n kanssa suunnitellut nollaenergiataloa, ehdottaa muutaman talon yhteistä lämpöpumppuverkostoa.

Samaan tapaan kuin maan voidaan hyödyntää veden energiaa. Vaasan asuntomessualueelle on rakennettu meren pohjaan putkisto, joka tuo energiaa 44 pientalolle.



 

Venäjän MM-kisojen virallinen ottelupallo on Telstar18. Adidas on valmistanut kisapallot vuodesta 1970. Kuva: Wikimedia Commons

Tulevaisuuden huippufutarin peliasuun kuuluu älysiruja ja antureita, jotka rekisteröivät joka liikkeen, ja älypallo raportoi maalit ilman tuomaria.

Mistä tulevaisuudessa keskustellaan, jos jalkapallo-ottelun tuomitsemisestakin poistetaan inhimilliset erehdykset? miettii moni penkkiurheilijaveteraani. Viime vuonna kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa nimittäin hämmästytti maailmaa ryhtymällä kokeilemaan älysirutekniikkaa tuomitsemisen apuna.

Teknisen avun mahdollisuus ei ole uusi asia mutta valmius sen hyväksymiseen on.

Aiemmin tuomarin näköaistin avittamiseen on suhtauduttu nihkeästi. Kun televisiokamerat ilmestyivät kentän laidalle 1950-luvulla, tulivat pian myös nauhoitetut ja hidastetut otokset. Äkkiä kävi mahdolliseksi tutkia rauhassa, menikö pallo todella maaliin ja tuomitsiko tuomari oikein. Fifa reagoi päättämällä, että nauhoitukset jätetään huomiotta. Tuomarin sana on laki, näkyi filmillä mitä tahansa.

Yksi seuraus päätöksestä on ollut ikuinen kiista siitä, oliko Englannin joukkueen hyökkääjän Geoff Hurstin kolmas maali MM-finaalin jatkoajalla vuonna 1966 oikea maali vai ei. Hurstin laukaus osui poikkipuuhun ja kimposi alas, mutta minne? Tuomari, joka näki tilanteen heikosti, päätti, että pallo oli maalissa, mutta moni on tuomiosta edelleen eri mieltä.

Nyt linja on muuttumassa jalkapallomaailmassa. Testattavassa seurantajärjestelmässä pallo ilmoittaa sijaintinsa tietojärjestelmään. Tuomari kantaa ranteessaan älyrengasta, joka piippaa, kun tulee maali.

Paikannusanturit palloon ja sääriin

Jalkapallon seurantalaitteisto on kehitetty saksalaisessa tutkimuslaitoksessa Fraunhofer-instituutissa, ja sen on valmistanut saksalainen yritys Cairos Technologies AG. Saksalaiset toivoivat, että älypalloa olisi potkittu jo tämän kesän ottelussa. Näin MM-kisojen isäntämaa olisi päässyt esittelemään tekniikkaansa oikein leveällä rintamalla.

Kehitystyö osoittautui kuitenkin odotettua työläämmäksi ja hitaammaksi. Fifa testasi älypalloa nuoriso-otteluissa viime syksynä. Seurantajärjestelmä havaitsikin kaikki maalit 32 ottelun sarjassa. Valitettavasti tietokone kirjasi maaleiksi myös joitakin ohi menneitä laukauksia. Siksi Fifa heitti älypallon takaisin insinööreille luotettavuuden parantamista varten.

Ensimmäinen yritys oli ehkä hiukan ahne. Heti alussa yritettiin luoda laitteisto, joka kerää valtavasti tietoa.

Cairoksen seurantajärjestelmässä pallon mikrosiru lähettää 2 000 kertaa sekunnissa paikannustietoja antenneihin, jotka sijaitsevat kentän laidalla. Yhtiön mukaan pallon sijainti pystytään määrittämään puolentoista sentin tarkkuudella. Mahdollista on mitata myös pallon nopeus, kiihtyvyys, lämpötila ja paine.

Myös pelaajalla on älysiru kumpaankin säärisuojukseen piilotettuna. Älysiru kertoo hänen sijaintinsa, nopeutensa ja kiihtyvyytensä. Hänen potkaistessaan palloa pystytään mittaamaan laukaisun nopeus. Mittaustuloksista saadaan selville myös askeltiheys ja askelten pituus.

Kilpailijat ovat huomanneet Cairoksen hankkeen vaikeudet. Tanskassa Goalref-niminen yritys on kehittänyt seurantalaitteistoa, joka toteaa vain maalit. Tanskalaiset toivovat näin pääsevänsä suurempaan luotettavuuteen.

Älysirutekniikka ottaa ensi askeliaan, mutta suunta on selvä ja heijastaa tekniikan yleistä kehitystä. Sirut ja sensorit tulevat kaikkialle, ja esineet ja ihmiset muuttuvat tietoverkkojen silmuiksi. 

Värinätyynyillä vinkkejä lihaksille

Vielä villimpää on odotettavissa hieman kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Ensin tekniikka seuraa pelaajaa etäältä mutta sitten alkaa myös kulkea hänen mukanaan. Taustalla on nouseva tieteenhaara haptiikka, joka tutkii viestin lähettämistä ja vastaanottamista kosketuksen avulla.

Haptiikan tutkija Hendrik-Jan van Veen hollantilaisesta tutkimuslaitoksesta TNO:sta, joka vastaa Suomen VTT:tä, on työtovereineen ideoinut opastavaa peliasua. Urheilijoiden vaatteisiin upotetaan sensoreita, joka mittaavat lihasten toimintaa. Tietokone käsittelee mittaustulokset ja antaa palautetta kosketuksen avulla. Pienet värähtelevät tyynyt kertovat urheilijalle, mitä lihaksia hänen pitäisi käyttää enemmän. Värinä nilkassa voi viestittää, että nyt vauhtia kinttuihin.

Toistaiseksi tekniikkaa ovat testanneet melojat laboratoriossa, mutta tutkijat suunnittelevat asuja myös jalkapallovalmennusta varten.

On helppo kuvitella, miten monipuolisia mahdollisuuksia haptiikka avaa jalkapallossa. Miksei värisijän voi upottaa vaikka pelihousuihin, jolloin haluttaessa saataisiin myös katsojien ja pelaajien välille uudenlaista viestintää. Kannustushuutojen lisäksi suosikkipelaajille voi tulevaisuudessa antaa hellän etäpotkun takapuoleen: Älkää nukkuko! Tsemppiä!

Kun haptiikkaan yhdistetään älykkäät sensoriverkot, syntyy jotain vielä mielikuvituksellisempaa. Joskus verkko pystyy laskemaan optimaalisia syöttöketjuja, ja haptinen värisijä viestittää, mihin suuntaan pitää potkaista. Silloin pelaajilla on jaloissaan todelliset taikakengät.

Video mullisti pelianalyysin

Älysirut ovat vasta tulossa, mutta jalkapallo on teknistynyt ja tieteellistynyt paljon aikaisemmin.

Valmennuksessa video otettiin käyttöön heti, kun kamerat kehittyivät tarpeeksi pieniksi, eli 1970- ja 1980-luvun vaihteessa. Sitä ennen valmentajat ja heidän apulaisensa olivat tarkkailleet peliä kentän laidalta ja tehneet muistiinpanoja kynällä ja paperilla.

Kun kameraan yhdistettiin tietokone, kuvamateriaalista pystyttiin jalostamaan kaikkea mahdollista tietoa kentän tapahtumista. Pelaajat ja valmentaja saattoivat nyt katsoa kuvaruudulta, mitä pelissä todella oli tapahtunut. Pallon ja pelaajien liikkeet, syötöt, laukaisut, haltuunotot ja muut tapahtumat voitiin kirjata tarkasti ja objektiivisesti. Syntyi uusi tieteenhaara, pelianalyysi.

Pelaajan vointia voi valvoa yötä päivää

Mikä sitten on ollut pelianalyysin ja muun jalkapallotutkimuksen arvokkainta antia? Vastaus voi ensi alkuun tuntua yllättävältä.

– Yksilöllisyyden vahvistuminen on ollut tärkein kehitystrendi valmennuksessa ainakin jo 1990-luvulta asti, sanoo biomekaniikan dosentti, ”jalkapalloprofessori” Pekka Luhtanen, joka työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksessa Kihussa. Luhtanen on tutkinut Suomessa jalkapalloa ehkä syvällisemmin kuin kukaan muu ja on kansainvälisesti tunnettu pelianalyysin kehittäjä.

Miten niin yksilöllisyys? Jalkapalloahan esitellään malliesimerkkinä tiimityöstä. Tarkemmin katsottuna ristiriitaa ei kuitenkaan ole. Mitä taitavammin jokainen pelaaja hoitaa oman tehtävänsä, sitä hienompaan kokonaistulokseen päästään. Joukkue on sitä parempi, mitä onnistuneemmin osataan sijoittaa oikeat pelaajat oikeille paikoille.

Tekniikka on mahdollistanut entistä paljon yksilöllisemmän valmennuksen. Videolta valmentaja voi tutkia esimerkiksi askelten pituuksia ja tiheyksiä, hetkellisiä asentoja ja nivelten liikelaajuuksia.

Sykemittarilla, joka tuli samoihin aikoihin kuin video eli 1980-luvun alussa, pystytään seuraamaan kuormitusta ja voimavarojen palautumista vaikka vuorokauden läpi.

Mittausten ansiosta pelaaja saa valtavan määrän tietoa itsestään. Vähitellen hän oppii kuuntelemaan kehonsa signaaleja, jolloin laitteita tarvitaan vähemmän. Tekniikka osaltaan auttaa häntä kehittymään ”24 tunnin pelaajaksi”, jota myös lepo, palautuminen ja vapaa-aika auttavat pääsemään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Vahvoissa seuroissa, kuten Ajaxissa, valmennus on yksilöllistetty pitkälle. Eri ikäluokkia ja pelin osa-alueita varten on erikoistuneita valmentajiaan. Pelaajat harjoittelevat hyvinkin pienissä ryhmissä.

Pelaajat ovat sekä fyysisesti että psyykkisesti erilaisia. Jotkut ovat perusluonteeltaan hyökkääviä, toiset puolustavia, kolmannet rakentavia. Tarkka tieto pelaajien yksilöllisistä ominaisuuksista auttaa sijoittamaan heidät sopivimmille pelipaikoille. 

Joskus kielteinen tunne onkin hyväksi

Pelaajien fyysisen kunnon ja pelitekniikan lisäksi valmentajien pitää virittää heidän mieltään. Fyysisesti tasavahvojen ja älyllisesti yhtä taitavien joukkueiden ottelussa tuloksen ratkaisevat tunteet. 

Liikuntatieteiden tohtori Pasi Syrjä Jyväskylän yliopistosta on tutkinut, miten huippujalkapalloilijan tunteet vaikuttavat hänen pelituloksiinsa. Tulokset rikkovat tavanomaisia myyttejä.

Olemme tottuneet pitämään itsestään selvänä, että urheilussa ja muuallakin myönteiset tunteet parantavat suoritusta ja kielteiset vahingoittavat. ”Ajattele positiivisesti”, neuvovat konsultitkin.

Tutkijat ajattelivat samalla tavoin aina 1990-luvulle saakka. Tunteiden tutkimus lähti liikkeelle sotilaspsykologiasta. Psykologit tutkivat toisen maailmansodan aikana sotilaan ahdistusta taistelukentällä. Ahdistusta totuttiin pitämään häiriönä ja yksinomaan kielteisenä tunteena.

Uudempi tutkimus on osoittanut, että myös kielteiset tunteet voivat olla hyödyllisiä ja myönteiset haitallisia. Kielteinen ja epämiellyttävä tunne on joskus tehokas ja stimuloiva. Myönteinen tunne voi olla myös lamaannuttava.

Joitakin auttaa jopa pelokkuus

Syrjän väitöskirjatutkimuksessa pelaajat kuvasivat tunteitaan useilla kymmenillä adjektiiveilla.

Tuskin on yllättävää, että ”latautunut”, ”motivoitunut” tai ”sähäkkä” tunne yhdistyi onnistumisen kokemukseen. Yhtä odotettavissa on, että jos on "väsynyt", "haluton" tai "veltto" olo, tuloksia syntyy huonosti.

Mielenkiintoista sen sijaan on, että löytyi positiivisia mutta haitallisia tunteita. Vahingollisia positiivisia tunteita pelaajat luonnehtivat useimmiten sanoilla "huoleton", "tyytyväinen" ja "tyyni".

Kielteisiä mutta hyödyllisiä tunteita kuvasivat esimerkiksi adjektiivit "jännittynyt", "tyytymätön" ja "hyökkäävä".

Mutta tässä ei ollut vielä kaikki. Hyödyllisten ja haitallisten tunteiden valikoima vaihteli pelaajasta pelaajaan. Esimerkiksi "huoleton" tunne vaikuttaa moniin pelaajiin haitallisesti mutta joihinkin myönteisesti. "Pelokas" tunne on useimmille haitaksi mutta joillekin hyödyksi.

Tieto omasta tunneprofiilista auttaa pelaajaa vahvistamaan juuri niitä tunteita, jotka auttavat häntä saavuttamaan parhaat tulokset. Näin valmentaja pystyy yksilöllistämään valmennusta myös tunnepuolella.

Kalevi Rantanen on teknistä luovuutta tutkiva diplomi-insinööri, tietokirjoittaja ja Tiede-lehden vakituinen avustaja.

Julkaistu Tiede-lehdessä 4/2006

Jalkapallon pieni historia

1863 yksitoista englantilaista seuraa sopivat jalkapallon säännöistä.

1800-luvun loppupuoliskolla tasaisen pyöreä kumikalvo alkaa korvata epäsäännöllisen muotoisen sianrakon jalkapalloissa. Pallon lujittamiseksi uloin kerros ommellaan nahasta. Jalkapallokengät ovat nilkkapituisia ja nappulat metallisia.

1904 perustetaan Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa.

1909 kenkien metallinappulat kielletään vaarallisina ja siirrytään nahkaisiin.

1920-luvulla kehitetään ruuvattavat, vaihdettavat nappulat.

1930 ensimmäiset MM-kisat järjestetään Uruguayssa.

1954 MM-kisat televisioidaan ensimmäisen kerran. Fifa päättää, ettei nauhoituksia käytetä tuomareiden apuna.

1962 tanskalainen Select Sport esittelee 32:sta kuusikulmiosta ommellun pallon. Vuosikymmenen edetessä siirrytään mataliin, ketteriin kenkiin ja kehitetään ensimmäiset täysin synteettiset pallot.

1970 saksalainen Adidas valmistaa ensimmäisen Telstar-kisapallon. Se saa nimensä 1960-luvun Telstar-satelliitista.

1980-luvulla synteettiset pallot syrjäyttävät nahkaiset pallot. Kenkiä parannellaan biomekaanisten mittausten turvin. Valmennuksessa otetaan käyttöön videointiin perustuva pelianalyysi ja sykemittariseuranta.

1990-luvulla palloihin aletaan lisätä polymeerivaahdoista valmistettu sisäkerros, joka nopeuttaa pomppua ja parantaa vesitiiviyttä.

1991 pelataan ensimmäinen MM-ottelu naisten jalkapallossa.

2000-luvulla uudet polymeerimateriaalit vahvistavat ja keventävät kenkiä.

2005 Fifa testaa sijaintinsa ilmoittavaa älypalloa nuorten turnauksessa Perussa. Tekniikka lähetetään jatkokehittelyyn.

2012 Maaliviivakamerat seuraavat maalin syntyä MM-kisoissa Brasiliassa.

2017 Fifa testaa videotuomarointia, Video Assistant Referee -järjestelmää, MM-kisojen esiturnauksessa Confederations Cupissa Venäjällä.

2018 Videotuomarointi, lyhyesti Var, otetaan käyttöön MM-kisoissa Venäjällä. Seurantakamerat paikantavat pelaajat kentällä. Katsomosta saa erityissovelluksella yhteyden vaihtopenkille, ja virallinen kisapallo tarjoaa omistajalleen nfc-sirun välityksellä oheispalveluja.

Aikajana päivitetty 13.6.2018

Keskiaika toi viinamarjat, perunat ja plomut.

Kesäkuumalla tekee mieli syödä mehukkaita hedelmiä. Globaalien markkinoiden ansiosta niitä on nykyään tarjolla ympäri vuoden, mutta kesäntuoreina ne maistuvat aivan erikoisen hyviltä.

Suomessa ei kasva yhtään kotoperäistä hedelmälajia. Kaikki ovat alkuaan muualta tuotuja.

Vanhimmasta päästä on omena, jonka nimityksellä on vastine muutamissa lähisukukielissä. Sanaa on arveltu vanhaksi iranilaiseksi lainaksi, mutta sen esihistorialliset kulkureitit ovat hämärän peitossa. Vanhoina aikoina kauppaa käytiin etenkin ylellisyystuotteilla, koska jokapäiväisessä elämässä tarvittavat perushyödykkeet tuotettiin itse.

Keskiajan Turun arkeologisissa kaivauksissa on löydetty viinirypäleiden ja viikunoiden jäänteitä, ja ilmeisesti myös niihin viittaavat sanat ovat olleet kaupunkilaisille tuttuja. Muualla Suomessa fiikunat ja viinamarjat opittiin tuntemaan viimeistään 1500-luvun puolimaissa, kun Mikael Agricola kertoi niistä suomenkielisissä teoksissaan.

Viini oli tärkeä tuontituote jo keskiajalla, ja siitä käytettiin vanhaa germaanista lainanimitystä viina 1800-luvun alkuun asti. Viikunan alkujuuret ovat latinassa, jossa ficus tarkoittaa sekä viikunahedelmää että viikunapuuta.

Agricola mainitsee myös perunan, jolla hän tarkoittaa päärynää, latinaksi pirum. Niitä kasvatettiin hänen aikanaan jo Suomenlahden eteläpuolella. Päärynä-sana on kuitenkin lainattu ruotsista, jossa latinan sanaa on muokattu omaan kieleen sopivaksi ottamalla mallia marjaa tarkoittavasta bär-sanasta.

Luumutkin olivat Itämeren alueen vanhaa kauppatavaraa, ja niitä saatettiin jopa viljellä Naantalin luostarissa 1400-luvulla. Luumu-sana on tullut ruotsista, ensi alkuun asussa plomu tai plumo.

Murteissa ja vanhassa kirjakielessä luumuja on nimitetty myös väskynäksi. Se on lainaa varhaisuusruotsin sanasta swetzkon, joka puolestaan perustuu uusyläsaksan sanaan Zwetschge. Se on alkuaan mukaeltu loppuosa latinan sanasta damascena ja kertoo, että luumut tulivat alun perin Damaskoksen suunnalta.

Tavallisten suomalaisten ruokavalioon metsämarjat ovat kuuluneet esihistoriallisista ajoista lähtien, mutta tuoreiden tuontihedelmien syöntiä on alettu opetella vasta 1800-loppupuolella. Sanomalehti Suometar raportoi huhtikuussa 1856, kuinka kauppalaiva täynnä ”appelsiinia, sitronia ja mandelia” oli saapunut Tallinnan satamaan. Muutaman vuoden kuluttua sama onni kohtasi myös helsinkiläisiä.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa.

Julkaistu Tiede-lehdessä 7/2018